Asa – jatkojen jatkoilta perustekemisen pariin • 2011–2022

Asa
Osa 2 • Vuodet 2011–2022
Osa 1 • Vuodet 2000–2011
Musiikkia esille kirjastossa

Asa: Love (Fried Music/Johanna Kustannus 2015).

Tässä artikkelissa käsittelen Asan levytuotantoa vuodesta 2011 alkaen, mihin mahtuu kymmenen albumia soolona, soolobändinimikkeillä tai Jätkäjätkien kanssa. Artisti ei siis todellakaan ole pitänyt kynttiläänsä vakan alla. Viime vuosina levytysten huomioarvo on ollut hieman vähäisempi eikä varsinaisia mestariteoksiakaan ole ehkä syntynyt, mutta Asa (Matti Salo, s. 1980) on kuitenkin säilyttänyt vankan aseman suomalaisen indiekentän keskeisenä toimijana. Musiikillista mielikuvitusta ja vaihteluväliäkin on riittänyt.

Kesällä 2011 Jätkäjätkät julkaisi toisen albuminsa Jatkojatkot. Kollektiivi oli hioutunut saumattomaksi rytmimusiikkiyksiköksi, jonka usean vokalistin ja tähtimuusikon malli kukkii kauneimmillaan ehkä juuri tällä levyllä. Balkanit ja slaavihommat ja iskelmät ja sulautuvat hippiräppitouhuun poikkeuksellisen luontevasti. On bilebiisiä ja melankoliaa. Ehkäpä jälkimmäiseltä osastolta voi nostaa esille hienon ’Pripjatin pellot’ -biisin, joka näinä Venäjän hyökkäyssodan aikoina resonoi vähän uudellakin tavalla.

Pripjatin pellot

Asa avasi päätä myös lauluntekijänä muille artisteille. Hänen oma äänensä on omilla levytyksillä niin vahva, että tämä oli ehkä yllättäväkin urapolku, mutta 2010-luvun alussa hän osoitti pystyvänsä ottamaan rooleja aivan erilaistenkin taiteilijoiden tekstintekijänä. Esimerkistä käy Lassi Valtosen sisällissotateemainen folk-herkistely ’Pispala’ vuoden 2011 Kukin tyylillään -esikoiselta.

Lassi Valtonen: Pispala

AsaFoetida: Use Your Illusion III (Roihis Musica 2012).

Asan seuraava soololevy AsaFoetida – Use Your Illusion III ilmestyi vuoden 2012 lopussa. Se on jatkoa aiemmille mixtapeille, mutta julkaistiin virallisena albumina, eikä se mixtape-perinnettä millään lailla jatkakaan: levyllä kuullaan laajaa muusikoina ja tuottajina laajaa valikoimaa suomalaista kärkinimistöä Pekko Käpistä Pekka Gröhniin ja Arwi Lindistä Polarsouliin. Kyseessä on yksi Asan kunnianhimoisimmista levytyksistä, hyvin omaleimainen räpin, progen ja psykedelian fuusio, jota nivovat yhteen erilaisiin alkuperäiskansaperinteisiin viittaavat henkisen etsinnän teemat. Silkka tekstin määrä mykistää siinä missä sen hämmästyttävä sovittaminen rikkaisiin musiikkitaustoihin. Väheksytyn klassikon tyylistä käy esimerkiksi vaikkapa ’Loveen lankeus’, jossa kirjaimellisesti ja fyysisesti palataan kohtuun.

Loveen lankeus

Heti vuoden 2013 alussa ilmestyikin sitten Jätkäjätkien kolmas ja toistaiseksi viimeinen albumi Marian sairaala, joka ei ehkä lunastanut edeltäjiensä asettamia odotuksia. Bändi yritti uudistaa linjaansa omaksumalla sävyjä rockista ja muutenkin vähän raskassoutuisemmista rytmeistä, mutta se ei ehkä ollut heidän ominta maaperäänsä. Ehkä näin ison possen kasassa pitäminen alkoi muutenkin käydä vaikeaksi. Vuosina 2015–16 tuli vielä pari singleä, muuten Jätkäjätkät on uinunut hiljaisuudessa.

Tämä ’Levon helmi’ on joka tapauksessa kaunis ja muistamisen arvoinen kappale kolmoslevyltä.

Jätkäjätkät: Levon helmi • albumilta Marian sairaala
2013

Asa Masa: Rapsodia (Roihis Musica 2013).

Asa jatkoi kiivasta levytystahtiaan vuoden 2013 lopussa ilmestyneellä Rapsodialla, joka on ilmipannusti kevyempi ”perinteinen räppilevy” Use Your Illusionin diippien teemojen jälkeen. Aivan yhtä hyvin artisti onnistui sen kertaisessakin missiossaan, ja kirjoissani levy on hänen viimeisin varsinainen klassikkonsa. Sanailu rullaa siinä kuin biititkin. Livebändihommaa ja tuttuja vierailevia muusikoita naitetaan perinteisempään hiphop-hommaan lähinnä Polarsoulin ja Juan Muteniacin tuottamalla levyllä. Aiheeksi käy vaikkapa Alkon alahyllyn kyykkyviini kappaleessa Don Opas.

Asa Masa: Don Opas • albumilta Rapsodia
2013

Vuoden 2015 Love-albumi oli spesiaaliprojekti ja Asan menestyneimpiä ja eniten huomiota saavuttaneita teoksia. Listasijoitus 2 on hänen uransa paras. Johannan ja Fried Musicin julkaisema ja Jukka Immosen ja Didier Selinin tuottama levy perustuu Love Recordsin klassiseen katalogiin, jonka samplekäyttöön Asa yhteistyökumppaneineen sai yksinoikeuden. Love sai kuitenkin hieman ristiriitaisen kriitikkovastaanoton, ja jossain määrin Asa ehkä menikin tässä helpoimman kautta, eikä levy tunnu hänelle itselleen niin tärkeältä. Anna Puun kanssa tehdystä ’Taulusta’ tuli yksi hänen Spotifyssa kuunnelluimmista biiseistään, mutta oheistetaan tähän Dave Lindholmia lainaava ensisingle ’Mä haluun olla hippi’, joka eräänlaisena tavoitteen toteamuksena asetti levylle suurempiakin odotuksia kuin se lunasti.

Asa: Mä haluun olla hippi • albumilta Love
2015

Love merkitsee eräänlaista vedenjakajaa Asan uralla. Sen jälkeen hän on julkaissut melko vähälle huomiolle jääneitä albumeita oman Roihis Musica -yhtiönsä kautta, vaihtelevilla konsepteilla ja kokoonpanoilla. 

Asa: Avar uus (Roihis Musica 2016).

Laaduntarkkailun heikkenemistä tämä ei ole tarkoittanut, mutta ehkä artistin tuotannosta liukenee tietty merkityksellisyyden tunne, kun teokset saavat vähemmän julkisuutta. Silloin yllätyksiä etsivä kuulija voi toisaalta tehdä palkitsevan löytöretken väliin jääneiden teosten pariin.

Sellainen voi olla vaikkapa Avar uus (2016), joka on nykytyyliin puolen tunnin tiivis paketti jälleen vähän kokeellisempaa ja informaatioarvoltaan tiheää biittiräppiä, kuin Use Your Illusionin elektronisempi rinnakkaisteos. Mobiili- ja algoritmivetoinen kulttuurimme on tässä Asan kritiikin keihäänkärjen pääkohteena. Näytebiisiksi vaikkapa ’No Future Forever’, joka tylyttää tavalla, joka on varsin kaukana vaikkapa Jätkäjätkien meiningistä.

Asa: No Future Forever • albumilta Avar uus
2016

Asa: Rakkauslauluja miehille (Roihis Musica 2018).

Asa loitontui yhä kauemmas minkäänlaisista kaupallisista pyrkimyksistä vuoden 2018 lopussa julkaistulla Rakkauslauluja miehille -levyllä, joka on edeltäjänsä kaltainen suppeahko kokonaisuus, kahdeksan biisiä ja 36 minuuttia. Tero Holopaisen päätuottajana kätilöimä levy käyttää räppejä monin paikoin jo pelkkänä instrumenttina, kokonaisuus on tummasävyinen ja konevoittoinen, vaikka ”oikeita soittimiakin” on. Teema, tietyille miehille suunnatut rakkaudenosoitukset, ei nouse ainakaan alleviivatusti esille. Tämä on artistin haastavimpia levyjä, mutta päätösraita ’Kosketinsoittaja’ tarjoaa vähän Love-levyn tunnelmista muistuttavaa, mutta ehkä kaiken tuolla levyllä julkaistun ylittävää hippitunnelmointia.

Asa: Kosketinsoittaja • albumilta Rakkauslauluja miehille
2018

Asa & Band: Uni näkee unta meistä (Roihis Musica 2019).

Heti vuoden 2019 alussa ilmestyi sitten Asa & Band -nimellä albumi Uni näkee unta meistä. Asan myöhempien aikojen livebändi pääsi näin myös levylle, tuottajana päävastuussa Jätkäjätkistäkin tuttu Rasmus Pailos. Tässä on taas yhdeksän biisiä vähän helpompaa Asaa, mutta suomiprogemainen perussoitto-ote on hänen bändihommissaan ollut tämän viimeisen vuosikymmenen aikana jatkuvasti läsnä, eli helppoa on sille, joka sellaisen helpoksi kokee. Levyllä on kyllä tarttuvia biisejä, se on eräällä tavalla hyvin onnistunut perus-Asa-levy. Nuoruutta ja keski-ikäistymistä pyörittelevä ’2 x 18’ sopii valaisemaan levyn linjaa.

Asa & Band: 2 x 18 • albumilta Uni näkee unta meistä
2019

Asa & DJ Polarsoul: Uuden aallon lauluja (Roihis Musica 2020).

Uuden aallon lauluja (2020) on Asan ja pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, duokeikoillakin dj:nä kulkeneen DJ Polarsoulin yhteislevy. Digisinglejen pohjalta vinyyliksi koottu julkaisu on taas mitaltaan maltillinen, alle puolituntinen. Linja on sitä kokeellisempaa Asaa, ja levyn lähtökohdat kuuluvat tiettynä hajanaisuutena. On toki kunnioitettavaa, että pitkän linjan tekijät ovat lähteneet kartoittamaan modernin hiphopin vähemmän mukavuudenhaluisia ulottuvuuksia. Siitä esimerkkinä vaikkapa sarkastinen tykitys ’Pappa-Frank’.

Asa & DJ Polarsoul: Pappa-Frank • albumilta Uuden aallon lauluja
2020

Asa Bäänd II: Siemeniä (Roihis Musica 2021).

Toistaiseksi viimeisimpänä albumina ilmestyi vuonna 2021 Siemeniä esittäjänimellä Asa Bäänd II. Kyseessä on siis bändin uusi inkarnaatio, joka naittaa livesoittoa ja soololevyjen koneellisia kokeiluja pätevästi. Jälleen on ylletty persoonallisen tekemisen perustasolle, mutta tuskin tästä klassikkoa tulee. Tällaisia palveluksia faneille Asa tekee rutiinilla.

Asa Bäänd II – meininkiä menevimmillään kappaleella Zzz-kunta • albumilta Siemeniä
2021

Yli 20 vuoden uransa mittaan Asa on onnistunut luomaan suomalaisen hiphopin luultavasti merkittävimmän ja sitä myös eniten muihin genreihin laajentavan tuotannon. Aikanaan se vei hänet palkintogaaloihin ja myyntilistojen kärkisijoille; varsin onnistuneesti hän tuntuu myös hypänneen niiltä vaunuilta oman perustekemisen pariin. Kun 2000-luvun suomalaisen musiikin kaanonia aikanaan paalutetaan – jos sitä koskaan paalutetaan – täytyy Asa luokitella oman sukupolvensa ismoalangoksi tai tuomarinurmioksi.

Mutta musiikki elää ja hengittää vapaana, ja tällainen patsastelu tuntuu Asalle kovin vieraalta. Hänellä pitäisi olla aikaa kääntää vielä kaikki hänestä tehdyt oletukset ja tällaiset diskografiajutut ympäri.

Asa | Facebook
Jätkäjätkät | Facebook

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Absoluuttinen Nollapiste: Olos [2000] – popmusiikkia, tavallaan
Asa [1] 2000–2011 • Roihuvuoresta Rouhuvuoreen, Rähinästä rentouteen
Beastie Boys: Check Your Head [1992] – ysärin rajattomuus
Common & Pete Rock: The Auditorium Vol. 1 [2024] – tosikoulun alumnit esittävät sarjan kysymyksiä, joihin vastattiin jo vuosikymmeniä sitten
Draama-Helmi on ääni pään sisällä – Draama-Helmi kuistilla [2022]
Eevil Stöö – kuinka hiisaavasta hiihtopipomiehestä tuli legit • Vuodet 2002–2022
Joose Keskitalo: En lähde surussa [2019] – elämän kauneus kuoleman varjossa
Juhani Saksikäsi – Verbaalisesta lihavuudesta Erilaiseen avaruuteen • Vuodet 1997–2024
Kojo: Time Won’t Wait [1983] – revanssi Englannissa
Laupias Tolppanen: Riittävän hyvä [2024] – sisäisiä kaikuja laajalla skaalalla
Lauryn Hillin Miseducation [1998] – uraa uurtanut oppitunti kaikille osapuolille

Lähiöbotox: Rikkinäinen Suomi [2020] – arpia ja avohaavoja
Mariska: Toisin sanoen [2002] – raikas uusi kulma
Mercedes Bentso: Ei koskaan enää [2017] – arpia ja avohaavoja
Paleface: Helsinki–Shangri-La [2010] – sanomaa suomen kielellä
Paperi T – ulkopuolisesta kolmekymppisten ääneksi • Vuodet 2010–2021
Pesso on yksityisetsivä surullisen pojan hahmossa – sortumatta alakulossaan kyynisyyteen • sadboi [2024]
Pyhimys – reflektointia mielikuvien suojassa • MIKKO [2020]
Rekami • Rekamin foorumit kasvavat salavihkaa – Pianotunnit [2023] esittelee voimahahmon yhä korkeammalla tasolla
Silvana Imam: Naturkraft [2016] – ulkopuolisten ääni
Sleeping Bag Records • 1980-luvun New Yorkissa hitsattiin historiaa oikeilla kohtaamisilla
The Streets • Mike Skinner luomus on sekä kaunotar että hirviö – eikä mahdu mihinkään • Vuodet 2001–2023
Tulenkantajat – tiimi timmein toi rapin Rolloon • Tulenkantajat [2001]

Asa
Finna.fi

2000–2009

Punainen tiili Avain | Warner Music Finland 2001
Leijonaa metsästän | Fried Music 2005
Terveisiä kaaoksesta | Numbers Entertainment 2006
Foetida-Pro Promo | Asa 2007
Loppuasukas | Roihis Musika 2008
Via Karelia Asa & Toverit | Aseistakieltäytyjäliitto 2009 • 2LP Rolling Records 2020
Foetida-Pro Promo 2 | Asa 2009

2010-luku

Jou jou Asa Masa | Roihis Musica 2011
Foetida – Use Your Illusion III | Roihis Musica 2012
Rapsodia Asa Masa | Roihis Musica 2013
Love | Fried Music/Johanna Kustannus 2015
Avar uus | Roihis Musica 2016
Rakkauslauluja miehille | Roihis Musica 2018
Uni näkee unta meistä | Roihis Musica 2019

2020-luku

Uuden aallon lauluja Asa & DJ Polarsoul | Roihis Musica 2020
Siemeniä Asa Bäänd II | Roihis Musica 2021
Täytyy mennä metsään | Roihis Musica 2022

Jätkäjätkät
Finna.fi

Ykstoist ykstoist | Roihis Musica 2010
Jatkojatkot | Roihis Musika 2011
Marian sairaala | Roihis Musika 2013

Lue lisää suomiräpistä
Finna.fi

Artikkelihaku Asa
Rappiotaidetta – suomiräpin tekijät  Karri Miettinen [= Paleface], 251 sivua | Like 2011
Kolmetoista kertaa kovempi – räppärin käsikirja  Karri Miettinen [= Paleface] & Esa Salminen, 503 sivua | Like 2019
Hyvä verse – suomiräpin naiset  Heini Strand, 200 sivua | Into 2019

Love • 2015
Spotify

AsaFoetida: Use Your Illusion III • Roihis Musica 2012

AsaFoetida: Use Your Illusion III (Roihis Musica 2012).

Asa Masa: Rapsodia • Roihis Musica 2013

Asa Masa: Rapsodia (Roihis Musica 2013).

Asa: Love • Fried Music/Johanna Kustannus 2015

Asa: Love (Fried Music/Johanna Kustannus 2015).

Asa: Avar uus • Roihis Musica 2016

Asa: Avar uus (Roihis Musica 2016).

Asa: Rakkauslauluja miehille • Roihis Musica 2018

Asa: Rakkauslauluja miehille (Roihis Musica 2018).

Asa & Band: Uni näkee unta meistä • Roihis Musica 2019

Asa & Band: Uni näkee unta meistä (Roihis Musica 2019).

Asa & DJ Polarsoul: Uuden aallon lauluja • Roihis Musica 2020

Asa & DJ Polarsoul: Uuden aallon lauluja (Roihis Musica 2020).

Asa Bäänd II: Siemeniä • Roihis Musica 2021

Asa Bäänd II: Siemeniä (Roihis Musica 2021).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.