Leevi And The Leavings: Hopeahääpäivä – tutunkuuloinen joutsenlaulu

Hopeahääpäivä | Pyramid 2003

Leevi And The Leavings: Hopeahääpäivä (2003).

Vuonna 2003 Gösta Sundqvistin, Juha Karastien, Niklas Nylundin ja Risto Paanasen liitto oli kestänyt jo neljännesvuosisadan. Siksi he antoivat Leevi And The Leavings -yhtyeensä kuudennentoista albumin nimeksi Hopeahääpäivä. Kuten pitkissä suhteissa usein käy, osapuolten dynamiikka oli ehtinyt hioutua särmättömäksi niin hyvässä kuin pahassakin. Bändin viimeiseksi jääneellä levyllä homma toimi, mutta ei tarjonnut yllätyksiä.

Heti avausraita ’Toiveunta’ tekee selväksi, että Leevin maailmassa kaikki on hyvin. Haikea laulumelodia, jostain määrittelemättömästä syystä pakahduttavalta tuntuva mandoliinisoundi, sanoitukset, joissa unelmat ovat melkein käden ulottuvilla mutta silti tavoittamattomissa, ja sävellykset, joissa kiusallisen tutut elementit sekoittuvat oivaltavasti ja synnyttävät jotakin omaperäistä… Gösta Sundqvist osasi kirjoittaa, ja Leevi And The Leavings oli täydellinen tulkitsija hänen biiseilleen.

Toiveunta

Leevi And The Leavingsin kenties merkittävin ja tunnistettavin piirre, Sundqvistin empaattinen kyky lähestyä mitä rumimpia paikkoja koskettavasta kulmasta, on Hopeahääpäivällä ennallaan. Kohtalot ovat moninaisia. ’Janissa’ etsitään lämmintä syliä psykoaktiivisista huumeista ja päädytään vähän turhankin suoraviivaisesti metron alle. ’Lahopää-Liisan’ Mellunmäessä kahvia keittelevällä naisella on tyhjä katse ja päässään side, ja kertojan kohtalo jää miellyttävällä tavalla tulkinnanvaraiseksi. ’Matkalla omiin hautajaisiin’ -biisin päähenkilö on avioerossa yksin jäävä mies, joka pelkää vieraantuvansa lapsistaan. Parisuhdeongelmiin pureutuu myös tuppisuisuutta puiva ’Liikaa sanoja’. True crime -osastoa liippaavan ’Sandyn’ nimihenkilö liftaa väärän auton kyytiin. Laulun nimi ja sanoitus tuovat mieleen Hausjärven hiekkakuoppasurmina tunnetun selvittämättömän sarjamurhatapauksen.

Sandy

Sundqvistin kansantaiteen roisi puoli pilkahtelee Hopeahääpäivällä vain himmeästi. Se on läsnä lähinnä ’Tulilanka palaa’ -menopalan seksikkäässä surmanajajassa sekä klassiseen kopiokonehuonikohtaukseen huipentuvassa kappaleessa ’Uusi sihteeri’. Hopeahääpäivällä surullisen koomiset hahmot eivät ole yhdestä puusta veistettyjä, mutta heitä yhdistää suuri kaipuu päästä lähelle toista ihmistä.

Lahopää-Liisa

Gösta Sundqvist kuoli sydänkohtaukseen vain 46-vuotiaana Hopeahääpäivän ilmestymisvuonna. Koska Leevi And The Leavings ilman häntä oli ajatuksenakin mahdoton, Karastie, Nylund ja Paananen lopettivat bändin toiminnan. Näin Hopeahääpäivä jäi arvostetun ja suositun yhtyeen joutsenlauluksi.

Käsite ”joutsenlaulu” tulee ainakin parituhatta vuotta vanhasta uskomuksesta, jonka mukaan joutsen laulaa kauneimman laulunsa juuri ennen kuolemaansa. Leevi And The Leavings esitti joutsenlaulunsa lähinnä rutinoituneesti. Hopeahääpäivää ei voi millään pitää yhtyeen kuolemattomimpana julkaisuna, mutta eipä toisaalta nolostuttavana notkahduksenakaan. Siinä mielessä Hopeahääpäivä ei ollut hassumpi loppu, joka tuli joka tapauksessa liian varhain.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Leevi And The Leavings | Facebook

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä
Freud Marx Engels & Jung: Rintaan pistää, sukat haisee enkä pidä Jeesuksesta – hyväsydämiset baarikärpäset
Irwin Goodmanin 1960-luku – kansantaiteilijan nousukiito
Ismo Alanko yksin Vanhalla – ainutlaatuinen hetkien sarja
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Kaseva – suomenkielinen aikuispop kestää aikaa
Kojo: Time Won’t Wait – revanssi Englannissa
Kolmas Nainen [1] 1982–1991 • Lakeuksilta Helsinkiin
Kolmas Nainen [2] 1992–2022 • Laman kourista linjakkaaseen melankoliaan
Markus Krunegårdin suomalainen puoli • MämmilärockNokia & Ericsson

Maustetytöt: Kaikki tiet vievät Peltolaan – kurjuuden kuningattaret
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Miljoonasade [1] 1986–1992 • Innovaation ja populismin rajapinnalla
Miljoonasade [2] 1993–2023 • Suomirockin huipulta faniyhteisön suosikiksi
Sakari Kuosmasen ihanan elämäntyön ääripäät • Sakari Kuosmanen [1985]Arkipäivän Jeesus [2023]
Samae Koskisen hymy hyytyi protestiksi • Mä näin unta että kaikki oli hyvin [2024]
Sir Elwoodin hiljaiset värit [1] 1988–1998 • Keskiolutjazzista keski-ikäiseen kiukkuun
Sir Elwoodin hiljaiset värit [2] 1999–2023 • Rujoa runoutta Linjoilta Lohjalle
Sleepy Sleepers sekoili ja satirisoi Alma-tädin illuusiolla [1983]

Leevi And The Leavings -tuotantoa 1980–1982: Suuteleminen kiellettyMies joka toi rock’n’rollin SuomeenKadonnut laakso

Leevi And The Leavings -tuotantoa 1980–1982: Suuteleminen kielletty • Mies joka toi rock'n'rollin Suomeen • Kadonnut laakso • Kuva: Tuomas Pelttari

Leevi And The Leavings
Finna.fi

1980-luku

Suuteleminen kielletty | Black Label Series 1980 • CD-remaster Johanna Kustannus 2004 • LP-uusintajulkaisu Svart Records 2017
Mies joka toi rock ’n’ rollin Suomeen | Black Label Series 1981 • CD-remaster Johanna Kustannus 2004 • LP-uusintajulkaisu Svart Records 2017
Kadonnut laakso | Johanna/Black Label Series 1982 • CD-remaster Johanna Kustannus 2013 • LP-uusintajulkaisu Svart Records 2017
Raha ja rakkaus | Pyramid 1985 • CD-remaster Pyramid 2008 • LP-uusintajulkaisu Svart Records 2017
Perjantai 14. päivä | Pyramid 1986 • CD-remaster Pyramid 2010 • LP-uusintajulkaisu Svart Records 2017
Häntä koipien välissä | Pyramid 1988 • CD-remaster Pyramid 2010 • LP-uusintajulkaisu Svart Records 2017
Musiikkiluokka | Pyramid 1989 • CD-remaster Pyramid 2007 • LP-uusintajulkaisu Svart Records 2017

Leevi And The Leavings -albumit 1986–1989: Perjantai 14. päiväHäntä koipien välissäMusiikkiluokka

Leevi And The Leavings -albumit 1986–1989: Perjantai 14. päivä • Häntä koipien välissä • Musiikkiluokka • Kuva: Tuomas Pelttari

1990-luku

Varasteleva joulupukki | Pyramid 1990 • CD-remaster Pyramid 2010 • LP-uusintajulkaisu Svart Records 2017
Raparperitaivas | Pyramid 1991 • CD-remaster Pyramid 2013 • LP-uusintajulkaisu Svart Records 2018
Turkmenialainen tyttöystävä | Pyramid 1993 • CD-remaster Pyramid 2013 • LP-uusintajulkaisu Svart Records 2018
Rakkauden planeetta | Pyramid 1995 • CD-erikoispainos Pyramid 1995, sisältää lisäraitoja • LP-uusintajulkaisu Svart Records 2018
Käärmenäyttely | Pyramid 1996 • CD-remaster Pyramid 2013 • LP-uusintajulkaisu Svart Records 2018
Kerran elämässä | Pyramid 1998 • CD-remaster Pyramid 2013 • LP-uusintajulkaisu Svart Records 2018

Leevi And The Leavings -joululevytykset 1988 ja 1990: 12″ EP Joulutarinoita ja albumi Varasteleva Joulupukki

Leevi And The Leavings -joululevytykset 1988 ja 1990: 12" EP Joulutarinoita ja albumi Varasteleva Joulupukki. Kuva: Tuomas Pelttari

2000–

Bulebule | Pyramid 2000 • CD-remaster Pyramid 2013 • LP-uusintajulkaisu Svart Records 2018
Onnen avaimet | Pyramid 2002 • CD-remaster Pyramid 2013 • LP-uusintajulkaisu Svart Records 2018
Hopeahääpäivä | Pyramid 2003 • CD-remaster Pyramid 2013 • LP-uusintajulkaisu Svart Records 2018

Boksit ja kokoelmalevyt
Finna.fi

1980-luku

Salaiset numerot • 2LP | Kaktus 1986
Unelmia ja toiveita • LP & CD & kasetti | Euros Records 1989

1990-luku

Menestyksen salaisuus • 2LP & CD | Pyramid 1992 • 2LP-uusintapainos Lipposen levy ja kasetti 2020
Keskiviikko… 40 ensimmäistä hittiä • 2CD | 1998

Leevi And The Leavings -singleboksi Matkamuistoja julkaistiin vuonna 2008.2000–2009

Torstai… 40 seuraavaa hittiä • 2CD | Pyramid 2001
Stereogramofoni – sinkkuelämää vuosien varrelta • 2CD | Johanna 2001 & 2013
Keskeneräinen sinfonia • CD + DVD | Pyramid 2004
Matkamuistoja – kaikki singlet 1978–2003 • 5CD + DVD + liitekirja | Pyramid/Johanna Kustannus 2008

2010-luku

Johanna-vuodet 1979–1983 • 3CD | Johanna Kustannus 2014
Elämänmenoa 1978–2003 • 3CD + 20-sivuinen tekstiliite | Valitut Palat 2016

📚
Lue lisää Gösta Sundqvistista ja Leevi And The Leavingsistä
Finna.fi

Leevi And The Leavings – hittitehtaan tarina Timo Kalevi Forss, 287 sivua | Like 2022
Gösta Sundqvist – Leevi And The Leavingsin dynamo  Timo Kalevi Forss, 360 sivua | Into 2017
Cyrano ja hullu koira – Nuoruusvuosia Leevi And The Leavingsin Gösta Sundqvistin kanssa  Juha Partanen, 196 sivua | Mediakasvo 2006
Raparperitaivas  Santtu Luoto, 163 sivua | Johnny Kniga 2004

📚
Lue lisää suomalaisesta rockista ja populaarimusiikista
Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 408 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 2 – Rautalangasta hiphoppiin  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 359 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 400 sivua | Tammi 2005

📻🎧
Itkisitkö onnesta?
Yle Areena

Musiikkidraama Itkisitkö onnesta – Tarina Gösta Sundqvistista on kuunneltavissa Yle Areenassa.

Hopeahääpäivä • Pyramid 2003

Leevi And The Leavings: Hopeahääpäivä (Pyramid 2003).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.