The Sounds – rautalankavallankumous

The Sounds | Finnlevy 1977

The Sounds: The Sounds (1977).Kysymys: mikä suomalainen yhtye myi ensimmäisenä yli miljoona singleä ulkomailla ja milloin tämä tapahtui? Mitä sanoit? Ehei, ei todellakaan. Tästä on todella pitkä matka The Rasmukseen, HIMiin ja kumppaneihin. Oikea vastaus on… The Sounds! Vuosi oli 1963.

Emma.

Suomalainen The Sounds, jonka Henrik Granö, Bobi Söderblom, Peter Ekman ja Eljon ”Johnny” Liebkind perustivat keväällä 1962, oli osa laajempaa popkulttuuri-ilmiötä. Instrumentaalirock, jota soitettiin tavallisesti kahden sähkökitaran, bassokitaran ja rumpujen kokoonpanolla, alkoi kasvattaa suosiotaan 1950-luvun lopulla. Tärkein yhtye tässä aallossa oli Cliff Richardin taustabändinäkin toiminut The Shadows, joka levytti useita instrumentaalisia hittisinglejä kotimaassaan ennen The Beatlesin käynnistämää uuden pop-ajanlaskun alkua.

Mandschurian Beat.

Instrumentaalirock tyylikkäine nuorine soittajineen, Fender Stratocaster -kitaroineen ja Vox-vahvistimineen viehätti suuresti myös suomalaisia uuden musiikin ystäviä. He perustivat omia bändejä ja tekivät tyylisuunnasta kotimaisen tulkinnan. Syntyi ”rautalankayhtyeitä”, joiden nimet alkoivat Thellä ja päättyivät ässään (The Strangers, The Esquires, The Sounds…) ja jotka soittivat tuttuja, usein suomalaisia sävelmiä twist-kompilla. Ulkomaisesta instrumental rockista suomalainen rautalanka erottui melankolisuudellaan, iskelmällisyydellään ja kansanlaulumaisuudellaan. Jos musiikkivientiä olisi ollut olemassa, suomisoundista puhuminen olisi ollut täysin perusteltua.

Rautalankasoundille oli kysyntää. The Sounds soitti ensimmäiset keikkansa syksyllä 1962, ja jo keväällä 1963 sen ensimmäinen single Emma//Mandschurian Beat nousi Suomessa listojen kärkeen. Philips-yhtiö julkaisi sinkun Japanissa vielä samana vuonna, ja siellä ’Mandschurian Beatista’ tuli suuri hitti. Suomalaisbändin singleä myytiin Kaukoidässä yli miljoona kappaletta. The Soundsille olisi mieluusti järjestetty Japanin-kiertue, mutta 16-kesäisten soittajien vanhempien mielestä koulunkäyntiin keskittyminen olisi kannattavampi sijoitus. Näin jäi kansainvälinen menestystarina kirjoittamatta. Suomessa The Sounds kuitenkin kiersi ahkerasti, ja singlet Kulkuri//Troikka ja Muurari//Lonely Guitar olivat suosittuja.

Muurari.

Suomessa rautalanka edusti vallankumousta. Se oli ensimmäistä nuorten muusikoiden nuorelle yleisölle soittamaa musiikkia, jota jaeltiin ja kuunneltiin erittäin laajalti. The Sounds oli perustamassa ja kehittämässä suomalaista nuorisokulttuuria, joka oli 1960-luvun alussa vielä nuori. Se, miten rautalankabändit päivittivät suomalaisia sävelmiä, ei ollut kaikkien vanhempien mieleen, mikä teki musiikista kapinallista.

”Meillä oli oma juttumme emmekä piitanneet muista”, soolokitaristi Henrik Granö kertoi Ylelle vuonna 2011. ”Kyllähän me sitten ymmärsimme, että iäkkäämmät ihmiset olivat vähän näreissään. Soitimme sellaisia kappaleita, joita ei sopinut soittaa sillä tavalla.” Nuorten mielestä sopi. Granön kitarasoolot saivat monet tarttumaan sähkökitaraan siinä missä The Shadowsin Hank Marvininkin soitto.

Rautalanka- ja instrumentaalirockbändien valtakausi jäi lyhyeksi, koska beatlemanian riehaannuttama nuoriso ei ollut kiinnostunut lauluttomasta musiikista. The Soundsin toiminta hiipui 1960-luvun puolivälissä, ja Johnny Liebkind lähti soolouralle. Suomessa The Soundsin tunnetuimmaksi ja genren merkittävimmäksi kappaleeksi jäi ensimmäisen singlen a-puoli ’Emma’. Se tulee selvästi esille rautalankahistoriikeissa, usein jo kirjojen nimistä.

Hajoamisen aikaan bändin oli tarkoitus pitää jonkin aikaa taukoa keskittyäkseen muuhun elämään, mutta breikistä tuli puolen elämän mittainen. Heinäkuussa 2011 The Sounds soitti ensimmäisen keikkansa 46 vuoteen Nastolan Rautalankafestivaalilla. Sen jälkeen se on keikkaillut maltilliseen tahtiin. Uutta materiaalia se ei ole levyttänyt, mutta Finnlevyn vuonna 1977 julkaisema kokoelma-LP on hyvä tapa tutustua vanhaan tuotantoon.

Kesäkuussa 2021 Helsingin Sanomat uutisoi kitaristi Henrik Granön kuolleen 74-vuotiaana. Hänen soittonsa jää suomalaisen musiikin historiaan. ”Hän teki kaiken hyvällä maulla ja tämän lisäksi oli erittäin taidokas teknisesti”, basisti Peter Ekman kommentoi Helsingin Sanomille. ”Hänen sormensa kulkivat raketin vauhdilla otelaudalla.”

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Levyhyllyt
The Sounds -kokoelmat | Finna.fi

The Sounds | LP Finnlevy 1977 • CD Fazer Finnlevy 1989 • CD Warner Music Finland 2008
The Sounds • The Strangers Story [2 alkuperäistä] The Sounds & The Strangers | CD Fazer Finnlevy 1991
Emma [20 suosikkia] | CD • kasetti Fazer Records 1998

The Renegades: Cadillac – loppu on hysteriaa
Ville Valo & Agents – kadonnutta aikaa etsimässä

Lue lisää suomalaisesta rockista ja rautalankamusiikista | Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Sammonkadun soivat kellarit – Rautalankaa Hämeenpuistosta Kalevaan Esko Johansson, 132 sivua | Twangsville Productions 2006
Emmaa etsimässä – Suomalaisen rautalangan lyhyt historia Arto Vilkko, 167 sivua | Back to the Sixties 2013
Emman perilliset – Suomalaisen rautalankabeatin vuosikymmenet Kati Järvi & Jori Venemies & Janne Örnberg, 320 sivua | Aviador 2020
Sadoin sähkökitaroin Jari Moberg, 251 sivua | GTJ/Jari Moberg 2020

The Sounds: The Sounds (1977).
The Sounds: The Sounds | LP 1977 • CD 1989 & 2008
Musiikkikirjastot.fi logo

Jaakonaho: Ghost Riot – tuottaja-kitaristin music noir -albumi

Ghost Riot | Grandpop 2017

Jussi Jaakonaho: Ghost Riot (2017).Instrumentaalimusiikista kirjoitetaan vain harvoin mainitsematta mitään maalauksiin tai elokuviin liittyvää. Se on kulunut mutta ymmärrettävä kulma. Kun ei ole sanoitusta kertomassa tapahtumia, joita musiikki säestää, mieli alkaa hahmotella kuvia, joilla kuultua voi selittää.

Tuottajana ja kitaristina tunnetuksi tulleen Jussi Jaakonahon soolodebyytti ansaitsee tulla kuunnelluksi omana itsenään. Sen kappaleet ovat itsenäisiä teoksia, joiden ei tarvitse oikeuttaa olemassaoloaan viimeistelemällä jotakin itseään suurempaa. Samalla täytyy tunnustaa, että Ghost Riot herättää hyvin visuaalisia mielikuvia.

Kitaristin oma albumi on usein uhka-mahdollisuusakselille asettuva kirjaimellinen soololevy. Jaakonahon levyllä muut elementit eivät onneksi ole päähenkilön pääinstrumentin palveluksessa, ja juuri siinä ja Ghost Riotin kiinnostavassa soundimaailmassa kuuluu artistin kokemus tuottamisesta. Ghost Riot on ehjä, vivahteikas ja mielenkiintoinen levy, jonka ainoa tyylirikko on ’Secret Sauce’, harmiton kvasiblues ja yllätyksetön puoliballadi, joka kaipaa laulajaa ja kuulostaa muutenkin väärään seuraan eksyneeltä.

Ghost Riotin nimi tuo mieleen Haamujengin tempaukset ja Tim Burtonin kauhusadun A Nightmare Before Christmas, mutta kepeä goottiremellys on sillä hyvin pienessä sivuroolissa. Albumin nimikappale sykkii alussa ilkikurisen funkysti kuin soisi Prince-vainaan Halloween-bileissä jossain tuonpuoleisessa, mutta seestyy sitten abstraktin ambient-maalailun kautta totiseen, melodiseen kitarafiilistelyyn. Toinen varoittamatta tunnetilasta toiseen etenevä biisi on ’Trails’, joka primitiivisen alkunsa jälkeen jysähtää käyntiin helpottavasti kuin elvytetty sydän, mutta vain hajotakseen jazzin rytmihäiriöihin.

Jussi Jaakonaho. Kuva: Tero Ahonen.

Jussi Jaakonaho. Kuva: Tero Ahonen.

Pahaenteinen avauskappale ’What Suits You’ voisi olla peräisin pimeän ympäröimässä nuotiopiirissä pidetyistä jameista. ’Frogs And Dogsissa’ sama pimeys tuntuu saartavan autoa, jonka ajovalojen kantaman ulkopuolelle jää modernin pohjoisafrikkalaisen kaupungin syke. Maisema vaihtuu ’Cold Feetissä’, jonka aavemainen intro avautuu hitaasti itäeurooppalaisen murheelliseksi kuulokuvaksi. Sen vastinpariksi osoittautuu Woody Allenin elokuvan kaima Zelig, joka siirtyy johncarpentermaisesta kilkuttelusta rehevän amerikkalaiseen slidekitarointiin.

’Half Gone’ päättää matkan hiljaisen arvokkaasti kuin purjeet riekaleina taivaanrantaa tavoitteleva espanjalainen aavelaiva. Se pienenee matkallaan kohti horisonttia, kunnes saavuttaa katoamispisteen.

Lopussa seisköön pakollinen cinematografinen rinnastus. Jos Jaakonaho olisi elokuvantekijä ja Ghost Riot hänen noir-henkinen esikoisohjauksensa, ei vanhalle filmille kuvaaminen selvästikään olisi hänestä välttämätöntä. Tärkeämpää olisi, että syvyyden tuntu säilyisi ja juonessa riittäisi jännitteitä ja yllättäviä käänteitä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Jussi Jaakonaho | kotisivu
Jussi Jaakonaho | Facebook

Varaa Ghost Riot kirjastosta.

Varaa Ghost Riot kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Jaakonaho

Ghost Riot – 8 Instrumentals | Grandpop 2017

Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Ismo Alanko: Jäätyneitä lauluja – ajan hermolla
Jonna Tervomaan Ääni kasvaa kuunnellessa
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää | Finna.fi

Tuottajan käsikirja  Elina Saksala, 249 sivua | Like 2015 & 2019

Jussi Jaakonaho: Ghost Riot (2017).

Jaakonaho: Ghost Riot (2017).

Jansen Barbieri Takemura: Changing Hands – ambientin ja popin kirjeenvaihtoa

Changing Hands | Medium Productions/Flavour Of Sound 1997

Brittiläiset muusikot Steve Jansen ja Richard Barbieri alkoivat yhteiseen musiikintekoon 1970-luvulla yhtyeessä Japan. David Sylvianin johtama bändi jätti lähtemättömän jäljen synarockin uuteen aaltoon. Glam rock -tyylisen alun jälkeen lisätty ripaus futua ja viileää poseerausta toivat Japanin lähes mainstream-nimeksi. Kävi kuitenkin niin, että kaupallisen läpimurron kynnyksellä yhtye hajosi sisäisiin ristiriitoihin.

Silti Japan-jäsenistä pulppusi edelleen suurta muusikkoutta. Ilmiömäisen persoonallisen rytmiikan kanssa operoiva rumpali ja säveltäjä Steve Jansen (s. 1959) jatkoi yhteistyötä eri tavoin lähes kaikkien ex-Japan -kavereittensa kanssa. Yksi tiheimmistä kollaboraatioista lienee levytystyö Richard Barbierin (s. 1957) kanssa. Odottamaton Japan-inkarnaatio Rain Tree Crow vuodelta 1991 toi muusikkoparin hetkeksi syvään yhteistyöhön myös Mick Karnin ja Jansenin veljen David Sylvianin kanssa, mutta tuo tie jäi vain yhden levyn mittaiseksi. Tulevaisuus tuntui osoittavan kohti toisenlaisia yhteistyövirityksiä.

Jansenin ja Barbierin ambientin teko alkoi alun perin Japanin markkinoille suunnatulla levytyksellä Worlds In A Small Room (1985). He levyttivät yhdessä myös popalbumin duonimellä The Dolphin Brothers. Jostain syystä muusikkoparin levytykset eivät päässeet esiin samaan tapaan kuin ex-bändikaverien ulostulot. Sylvianin Brilliant Trees noteerattiin suurena taiteellisena menestyksenä. Bassotaiteilija Mick Karnin oivallinen Titles sai nostetta levy-yhtiö Virgin Recordsin kautta. Samaan aikaan Jansenin ja Barbierin omat monisyiset kollaboraatiot jatkuivat kiinnostavina, mutta suuren yleisön ja merkittävien myyntilukujen tavoittamattomissa.

* * *

Lähes kokonaan instrumentaali Changing Hands syntyi kirjeenvaihtomaisesta vuorovaikutuksesta. AllMusicin mukaan kollektiivin musiikkia työstettiin poikkeuksellisesti myös postitse Jansenin, Barbierin ja muusikko Nobukazu Takemuran (s. 1968) kesken. Ajatuksia, aihioita ja ambientin kaltaista virtaa siirtyi mantereelta toiselle vilkkaasti. Trio eli voimakkaasti virtuaalisenakin.

JBT:n musiikki eroaa selkeästi David Sylvianin instrumentaalimusiikista. Changing Hands välttelee romanttiseen suuntaan painottuvaa tuotantotyötä. Tunnelma asettuu Sylvianin ja Karnin levytysten väliseen tuntemattomampaan maastoon. Jansen Barbieri Takemura operoi myös ambientin popmaisella puolella, osin Brian Enon tapaan.

Unenomaisesti käynnistyvä ’Sun Trap In The Sea’ kutoo rytmin ympärille ajatonta matkantekoa. Aloitusraita luo downtempomaista pohjaa albumin jatkolle. ’Subtle Bodies’ tuntuu lähtevän aluksi samankaltaiseen suuntaan, mutta etuiskulla lähestyvä kohina toistuu ja viekin tiiviiseen svengiin. Muusikoiden poptausta nouse esiin.

Albumin pääteokset kohdataan keskivaiheilta eteenpäin. Hieman Massive Attackin linjoilla liikehtivä ’At Eleven’ vie muutaman lauletun rivin kautta raitaan ’Spaced’. Uhkaavan tummaa groovea syventää lyömäsoittaja Jansenin kosketuksen rentous. Soitossa kuuluu Japan-aikojen tyyli hieman päivitettynä, aikuisempana ilmaisuna. Rahisevan vinyylin saatelema ’Empty Orchestra’ nakuttaa eteenpäin vastustamattomasti. Syntyy symbioosi, jossa Philip Glassin puskevien koskettimien kaltainen maailma kohtaa jossain Jean-Michel Jarren ilmaisun sydänmailla. Albumin pisin raita tuntuu aina liian lyhyeltä.

* * *

Barbierin ensimmäinen soololevytys Things Buried julkaistiin vuonna 2005. Jansenin sooloura alkoi albumista Slope (2007). Jansenin, Barbierin ja Takemuran yhteistyö jäi yhteen yhteiseen albumiin.

Tuomas Pelttari

Richard Barbieri | kotisivu
Richard Barbieri | Facebook

Steve Jansen | kotisivu
Steve Jansen | Facebook
Nobukazu Takemura | kotisivu

Varaa Changing Hands kirjastosta.

Varaa Jansen Barbieri Takemuran kollaboraatiolevytys Changing Hands kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Jansen • Barbieri • Takemura

Changing Hands | Medium Productions/Flavor Of Sound 1997

Steve Jansen & Richard Barbieri | Finna.fi

Worlds In A Small Room | Victor 1985
Stories Across Borders | Venture/Virgin 1991
Stone To Flesh | Medium Productions 1995 • CD-uusintapainos Kscope 2015
Other Worlds In A Small Room | Medium Productions 1996
Lumen | LP Kscope 2015 • CD Kscope 2016

Jansen • Barbieri • Karn | Finna.fi

Beginning To Melt | Medium Productions 1993
Seed | Medium Productions 1994
_ISM | Medium Productions 1999
Playing In A Room With People | Medium Productions 2001

Richard Barbieri | Finna.fi

2000–2009

Things Buried | Intact Records 2004
Stranger Inside | Kscope 2008

2010-luku

Planets + Persona | Kscope 2017
Variants 1–5
| Orange Asylum Records 2017–2018

2020-luku

Under A Spell | Kscope 2021

Steve Jansen & Claudio Chianura

Kinoapparatom | Medium Productions 2001

Richard Barbieri & Tim Bowness

Flame | One Little Indian/London Records 1994

Richard Barbieri & Jan Linton

Azure/Cosmic Prophets | Kaeru Cafe 2001 • jansongs 2019

Steve Hogarth + Richard Barbieri | Finna.fi

Not The Weapon But The Hand | Kscope 2012
Arc Light | Poison Apple 2013 • Kscope 2014

Steve Jansen | Finna.fi

Slope | Samadhisound 2007 • 3CD-uusintapainokset Burning Shed 2013 & 2014
Tender Extinction | Headcount Records 2016
The Extinct Suite | Steve Jansen 2017
Corridor | Steve Jansen 2019

D’Agostino • Foxx • Jansen

A Secret Life | Metamatic 2009

Blackfield: Welcome To My DNA – paossa ilkeää maailmaa
Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto
David Sylvian: Brilliant Trees – sielukas vokalisti soolouran alussa
Lunatic Soul: Lunatic Soul [1] – kun vähemmän on enemmän
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
No-Man: Together We’re Stranger – eteerisen popin lähteellä
Porcupine Tree: Up The Downstair – projektista kohti oikeaa bändiä
Porcupine Tree: The Incident – yhtenevä tarina erilaisista ihmiskohtaloista
Steven Wilson: Insurgentes – soolouran komea alku
Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. – koskettava tarina ulkopuolisuudesta
Steven Wilson4 ½ – silta kohti uutta

Lue lisää Richard Barbierista ja Japan-muusikoista | Finna.fi

David Sylvian – The Last Romantic  Martin Power, 207 sivua | Omnibus 1998
Trophies II – The Lyrics Of David Sylvian  David Sylvian, 71 sivua | Opium, 1998
Electric Eden – Unearthing Britain’s Visionary Music  Rob Young, 664 sivua | Faber and Faber 2010
Japan – A Foreign Place, The Biography (1974–1984)  Anthony Reynolds, 209 sivua | Burning Shed 2015
Japan & Self Existence  
Mick Karn, 388 sivua | Mick Karn 2009

Jansen Barbieri Takemura: Changing Hands (1997).