Kaikki talot huojuu | Soit Se Silti 2022
Sosiologi J. P. Roos kehitti aikoinaan onnellisuusmuurin käsitteen kuvaamaan julkisivua, jonka tutkimuksiin osallistuvat ihmiset usein nostavat ongelmiensa eteen, jotta heidän tilanteensa ja elämänsä vaikuttaisi kysyjästä (ja toki myös vastaajasta itsestään) paremmalta kuin se todellisuudessa on. Tämä johtuu siitä, että onnellisuus on normi. Jos sitä ei saavuta, kokee epäonnistuneensa.
Antti Aution uuden albumin kappale ’Kaikki hyvin’ on rakennettu onnellisuusmuurin särkyvistä tiilistä. ”Jos kysyt niin sanon että kaikki on hyvin”, hän toteaa hengästyttävän ja läpinäkyvän uskottelusanoituksen keskellä, vaikka totuus on tullut ilmi jo levyn nimessä. Puhuttiinpa sitten yksilöiden, yhteiskuntien tai planeetan asioista, Kaikki talot huojuu. Viime aikoina on tuntunut siltä, että huojunta johtaa kohta romahdukseen tasolla jos toisellakin.
Kaikki hyvin. Ohjaus: Terjo Aaltonen
Vanhan kliseen mukaan musiikki on sitä miltä tunteet kuulostavat, ja Antti Aution kolmannen kohdalla niin on hyvin kirjaimellisesti. Huhtikuussa 1990 syntyneen laulaja-lauluntekijän ja näyttelijän levy ei kerro siitä miten asiat ovat vaan siitä, miten ne koetaan. Nämä ovat biisejä yksinäisyydestä, rakastumisesta, ahdistuneisuudesta, epävarmuudesta ja onnellisuuden kaipuusta. Laulujen sarja vaikuttaa kaikessa yksityiskohtaisuudessaan niin henkilökohtaiselta, että ajatus siihen samaistumisesta tuntuu tungettelevalta. Samaan aikaan Aution avaamat tunteet ovat erittäin tunnistettavia.
Joonas Saikkosen tuottama Kaikki talot huojuu on kitaralevy. Kaikkein haavoittuvimmissa biiseissä (’Romukasa’ ja ’Hukkasin sut’) päällimmäisinä soivat akustiset. Toisessa ääripäässä on ’Lisää ääntä’, jonka katarttinen metakointi luodaan sähkökitaroilla ja perinteisen rockbändin energialla. Niiden välissä on sellaisia kauniita ja enemmän tai vähemmän surumielisiä poprock-kappaleita kuin ’Onko liian myöhä’, ’Kaunein sana maailmassa’ ja ’Linnut jotka löytää aina kotiin’. Tunneskaalan onnellisin osuus on ’Pihkassa’. Lähimmältä hengenheimolaiselta tuntuu Ultramariini, tuo sooloartistinakin tunnetuksi tulleen Matti Johannes Koivun yhtye.
Kaunein sana maailmassa
Autio on kertonut kirjoittaneensa nämä kappaleet vuoden 2021 aikana, ja se on helppo uskoa. Pandemia seurauksineen löi hänen kaltaisiaan kulttuuri- ja taidealan ammattilaisia säälimättä. Vaikka onni pilkahteleekin siellä täällä, loppujen lopuksi tämä pohjavireeltään masentunut musiikki säestää tanssia onnellisuusmuurin raunioilla. Onkin kiinnostavaa nähdä, millaiseksi vaikutelma muuttuu yöelämän pyörteissä, kun Antti Aution, Joska Saarisen, Jussi Liukkosen, Ella Rosenlundin ja Joel Parvamon bändi starttaa kiertueensa huhtikuussa.
Albumin päätteeksi Autio löytää ja antaa avaimet onnellisempaan olotilaan. Artistin isoäidin sanoja siteeraava ’Raili’ kertoo rohkeudesta ja siitä, että edes toivoa ei tarvita, kunhan on jotakin, josta uneksia. Viimeiseksi asetettu, puhelaulettu ’Muistitko?’ on sanoitukseltaan ’Kaikki hyvin’ -kappaleen kaltainen litania, mutta sanomaltaan toisenlainen. Se keskittyy kaikkeen siihen, mikä on oikeasti tärkeää.
Ari Väntänen | www.arivantanen.com
Antti Autio | Facebook
Soit Se Silti | Facebook
Terjo Aaltonen | kotisivu
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
22-Pistepirkko – outo auto ja viimeinen matka • Lime Green DeLorean [2011]
Aija Puurtinen & Jalavei – sanoja sieltä jostakin • Keltaisen talon ullakko [2018]
Arppa – ei mikään indieartisti • Kinovalon alla [2021]
Bluesounds riisui rockin juurevaksi mutta moderniksi • Black [1980]
Ellips – hippihenkeä ja sovitustyötä • Yhden naisen hautajaiset [2019]
Jonna Tervomaa • Ääni [2017] kasvaa kuunnellessa
Jonna Tervomaa • Superaurinko [2024] valaisee mutta ei polta
Jukka Nousiainen – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa • Ei enää kylmää eikä pimeää [2018]
Kuusumun Profeetta – magneettista tajunnanvirtaa • Kukin kaappiaan selässään kantaa [2001]
Lasten Hautausmaa – lohtua ja jatkuvuutta • IV [2020]Lyyti – sanat soivat kuin sävelet • Toiveet ja helyt [2021]
Mariska – arvokkuutta ja epätoivoa • Vuodet 2002–2022
Maritta Kuula – oman tien kulkija • Kuuluisaa sukua [2014]
Pekka Nisu • Lauhanmaa [2024] on alue, mielentila ja asema
Pimeys – elämänmakuista popmusiikkia • Aika tihentyy [2015]
PJ Harvey – himosta ja kaipauksesta • To Bring You My Love [1995]
PK Keränen – toimintaa ilman turvaverkkoa • Serobi Songs [2020]
Rättö ja Lehtisalo – avaruuden svengaava hypnoosi • Kopernikus hortoilee näkinkengässä / helvetissä [2003]
The Moontwins – matkalla asioiden ytimeen • Night Times [2025]
Sepikka – puuskittaista pohjoistuulta • En kestä kylmää lailla ahvenen [2021]
Viitasen Piia • Ihmisen aika [2024] onnistuu monella tasolla
Yona – pelastus ilon kautta • Uni johon herään [2021]
Antti Autio
Finna.fi
Minä tuon mukanani sateet | Rapu Records 2017
Pihalla tuulee taas | Soit Se Silti 2019
Kaikki talot huojuu • LP • CD | Soit Se Silti 2022
Täällä sinua kaivataan | Soit Se Silti 2024
Lue lisää Antti Autiosta
Soundi
Eno tuli apuun Mikko Meriläinen | Soundi 3/2022 • S. 36–38
Kaikki talot huojuu • 2022
Spotify
Kaikki talot huojuu • 2022