Ibe – koulunpenkiltä Spotifyn valtiaaksi • Iben kuningastie 2020-luvun suomiräpin määrittäjänä

Ibe • Vuodet 2017–2024
Musiikkia esille kirjastossa

Ibe: Räppäri (Skorpioni 2023).

Alakoululaisena räppäämisen aloittanut helsinkiläinen Ilmari ”Ibe” Kärki (s. 1999) julkaisi ensimmäiset levytyksensä lukiolaisena vuonna 2017 ja nousi muutamassa vuodessa suomiräpin huipulle niin taiteellisesti kuin kaupallisesti. Diskografia on karttunut valtavaa tahtia, joskin merkittävä osa on julkaistu vain digitaalisesti. Nykyiselle räppikulttuurille ominaisesti eri mittaiset äänitteet menevät iloisesti sekaisin: on singlejä, parinkymmenen minuutin pläjäyksiä ja pidempiä albumeita. Joukosta voi olla vaikea seuloa huippukohtia, mutta tässä pyrin juuri siihen.

Ibe: Ibe (Skorpioni 2017).

Iben tukikohtana ja julkaisijana on alusta asti toiminut punavuorelainen indie-yhtiö Skorpioni, joka suorastaan henkilöityy häneen. Sen ensimmäisenä julkaisuna ilmestyi vuoden 2017 ensimmäisenä päivänä Iben debyyttisingle ’Monologi’. Jo seuraavasta ’Eurovisioita’-singlestä tuli piilohitti, jonka Spotify-luvut ovat yli kuuden miljoonan.

Ibe: Nonsense (Skorpioni 2018).

Iben uran ”ensimmäisen vaiheen” voi katsoa koostuvan vuosina 2017–18 julkaistusta musiikista: nippu singlejä ja kaksi kahdeksan biisin kokonaisuutta, Ibe (2017) ja Nonsense (2018). Nämä määrittelevät varhaisen Ibe-musan peruspilarit: musiikin skaala yltää trap-jumituksesta kevyempään, tanssipopahtavaan soundiin. Räppärinä Ibe on jo taitava, mutta oma ääni hieman hakusessa. Usein se peittyy geneerisen räppiuhon ja suuruusunelmien alle, siellä täällä kuuluu rehellinen nuori kokemus.

Debyyttialbumilta voi näytteeksi poimia esimerkin niistä paremmista puolista: avausraita ’Klubi’ on ilahduttavan rento bängeri.

Ibe: Klubi • albumilta Ibe
2017

Nonsensen raskassoutuisemmasta äänimaisemasta esimerkkinä ’Buli’, joka vihaisen vierailijansa Versace Henrikinkin ansiosta erottuu jossain määrin sellaisista kappaleista, joista Ibe varsinaisesti opittiin tuntemaan.

Ibe feat. Versace Henrik: Buli • albumilta Nonsense
2018

Ibe: Ibelius (Skorpioni 2019).

Taitekohta Iben uralla on vuoden 2019 alussa ilmestynyt Ibelius. Sitä voi pitää artistin ensimmäisenä varsinaisena albumina, onhan se jopa 34 minuutin mittaan yltävä yhtenäinen kokonaisuus. Levy sai hyvät arvostelut ja ylsi listakakkoseksi; Iben suosio on siitäkin vielä noussut, mutta nyt alettiin olla jo valtavirran liepeillä.

Liepeillä siksi, että esimerkiksi JVG:n ja Mikael Gabrielin hallitsemassa vuoden 2019 suomiräp-ilmastossa Ibelius kuulosti edelleen ikään kuin vaihtoehtomusalta, niin täynnä vetovoimaisia koukkuja kuin se onkin. Tämän takaa jo aiempaa realistisempi suhde omaan artistipersoonaan ja yleensä nuoren ihmisen elämään. Räppiuho on levyllä vähissä tai asettuu itseironiseen valoon. Tämä suhteellisuudentajun ja selvästi kiteytyneen musiikillisen vision (tuottajien Jaronin & Istalan avittamana) yhdistelmä tekee Ibeliuksesta edelleen Iben parhaan saavutuksen ja yhden uudemman suomiräpin parhaista täyspitkistä.

Poimitaan pari helmeä. Yöbussimatkan kuvaus ’39N’ on hersyvää ja detaljintäyteistä arkirealismia. Eikä biisejä tietyistä joukkoliikennelinjoista ole koskaan liikaa.

Ibe: 39N • albumilta Ibelius
2019

Ketunhäntä kainalossa esitettyä keulimista taas tarjoilee itsesäälisen pohjavireensä tarkkaan tiedostava ja hypnoottisen tarttuva ’Edgy’, mukana niin ikään sittemmin suosioon nousseet Bizi ja Melo.

Ibe feat. Bizi & Melo: Edgy • albumilta Ibelius
2019

Vaikuttaa selvältä, että Ibeliuksen menestyksen jälkeen Ibeä alkoivat houkuttaa yhä isommat lavat ja striimimäärät. Toisaalta hän taustajoukkoineen näyttää myös tajunneen, että paras tie menestykseen on tuunata vähän kerrallaan oman ilmaisun peruspalikoita.

Loppuvuodesta 2019 ilmestynyt ’Luota muhun’ -single oli Iben ensimmäinen striimilistojen kärkipäähän tilastoitunut ja samalla aikamoinen askel helpommin tunneasioita käsittelevän listaräpin suuntaan. Mutta asiat eivät hänen urallaan kuitenkaan edenneet aivan näin suoraviivaisesti, vaikka suosio kasvoikin. Kuitenkin Iben tuotannossa on viimeistään tästä asti havaittavissa ilmeisenä teemana suhde menestykseen, oli se sitten juhlivaa tai ahdistunutta. Hän ajautui eräänlaiselle räppiliukuhihnalle, jolla tämän aihepiirin käsitteleminen on välttämätöntä.

Ibe: Perkele! (Skorpioni 2020).

Syyskuussa 2020 yllätysalbumina julkaistu Perkele! on melankolian ja itseriittoisuuden ristivalotukseltaan klassinen ”suosion jälkeinen” levy. Mutta paradoksaalisesti oikeastaan vasta tämä julkaisu alkoi nostaa Ibeä kunnolla valtavirtaan. Tosin se sai tyytyä albumilistan kolmossijaan, mutta listaviikkoja on kertynyt 79, mikä kertoo ihan eri tason tasaisista striimauksista kuin edeltäjillä. Isoin hitti ’Molemmat’ lähentelee 10 miljoonaa striimiä.

Perkele! on melodisesti vahva ja materiaaliltaan tasalaatuinen albumi, kelpo seuraaja Ibeliukselle, vaikka aiheet alkavatkin väistämättä liukua pois ruohonjuuritasolta. Nimen vihjaamaa äkäisyyttä siltä ei löydy, enemmänkin hämmennystä urkenevan uran äärellä. Tiettyä ristiriitaisuutta kuvastaa heti aloituskaksikko.

’Ei roudareit’ on suorastaan mietteliäs suhteellisuudentajun manifesti: ”Edelleen ihan noubadeit”, Ibe vakuuttaa, ehkäpä eniten itselleen. Vähäeleinen, musiikillisesti tyylikäs korvamato.

Ibe: Ei roudareit • albumilta Perkele!
2020

Mainittu ’Molemmat’ taas nimenomaan keulii menestyksellä: miksi valita Niket tai Addut, kun voi valita molemmat? Uho pysyy kuitenkin vielä sympaattisissa puitteissa, ja hyvä biisihän tämäkin on, samassa uneliaasti jumittavassa viitekehyksessä, joka Perkele!ttä leimaa musiikillisesti eniten.

Ibe: Molemmat • albumilta Perkele!
2020

Vuonna 2021 Ibe julkaisi nipun singlejä ja vierailuesityksiä, joista Blacflacon ja Elastisen kanssa esitetty ’West Side Baby’ nousi isoksi hitiksi. Myöhemmin se päätyi myös Non2en2e 2 -mixtapelle (ei pidä sekoittaa Nonsense-albumiin). Biisi oli eittämättä Iben seuraava askel hittimarkkinoiden ytimen suuntaan, mutta se on myös varsin omintakeista lähiöuhoa, jossa nuori maahanmuuttajataustainen räppäri Blacflaco itse asiassa varastaa Ibeltä pääroolin.

Ibe feat. Blacflaco & Elastinen: West Side Baby
2021

Ibe: ViO (Skorpioni 2022).

Eräänlaisena sivuaskeleena Ibe julkaisi kuitenkin maaliskuussa 2022 seuraavan ”yllätysalbuminsa” ViO, joka on tietyillä mittareilla hänen teosmaisin kokonaisuutensa: 14 biisiä, 48 minuuttia, kylkeen myös koko albumin kattava musiikkivideo. ViO ei pääsääntöisesti kalastele halpoja hittivoittoja, vaikka ei myöskään merkitse radikaalia poikkeamaa hiljalleen hahmottuneesta linjasta. Musiikki liikkuu siellä kevyen trapin ja sadboy-R&B:n rajapinnoilla, teksteissä katse on enimmäkseen sisään päin. Se asemansa jo vakiinnuttanut räppitähti niissä puhuu, mutta aika usein heikompina hetkinään. Tarkkaan valitut vierailijat maustavat kokonaisuutta.

ViO ei ollut Perkele!en veroinen menestys, vaikka ylsikin listakakkoseksi. Listaviikkojen määräksi jäi 18, eikä valikoimasta löydy varsinaisia jättihittejä.

Levyn kohokohdiksi voisi nostaa pari loppupuolella peräkkäin kuultavaa biisiä, ja niistä ensimmäinen on kyllä ViO:n striimatuin ja olisi nähdäkseni voinut vaivattoman melodisuutensa ja tarttuvan kertosäkeensä puolesta olla isompikin menestys. ’Kuolematon’-biisillä Iben rinnalla esiintyy silloin vasta nousukiitonsa alkuvaiheessa ollut Jami Faltin, joka tuo proseduureihin vähän gangstasärmää. Kuolemattomuudellahan tässä ei uhota, vaan nimenomaan kiistetään sen mahdollisuus. Siksi on elettävä kuin viimeistä päivää.

Ibe feat. Jami Faltin: Kuolematon • albumilta ViO
2022

Sen perään sopii luontevasti vähän liiallisesta juhlimisesta kertova ja sitä seuraavaa uupumuksen ja onnen sekasotkua hienosti välittävä akustinen välipala ’Y****’, joka on Ibeä herkimmillään ja ehkä rehellisimmilläänkin.

Ibe: Y**** • albumilta ViO
2022

Kenties Iben 2020-luvun alun melankoliassa kuuluu sekin oudohko asetelma, jonka tähteyteen nouseminen keskellä korona-aikaa tuotti. Kun maailma ja musiikkiala sitten taas avautuivat, hän oli valmis kahmimaan itselleen kaiken saatavissa olevan. Viimeiset pari vuotta ovat olleet julkaisutahdin puolesta hysteeristä aikaa, ja fokus on nyt ollut ilman muuta niissä hiteissä. Jonkinlainen huipentuma oli kesän 2023 ainoan keikan myyminen Ruisrockille 50 000 eurosta, mikä tietysti uutisoitiin näkyvästi. Mutta sen jälkeenkin Iben suosio on vain kasvanut.

Ibe: Non2en2e (Skorpioni 2022).

Vuoden 2022 lopussa hän julkaisi mainitun Non2en2e-mixtapen, joka koostuu koronavuosien aikana syntyneistä biisi-ideoista, Iben omien sanojen mukaan hölynpölybiiseistä, joita silloin tällöin tuli mieleen. Kyseessä on nimiedeltäjänsä tapaan kahdeksan biisin lyhyt kokoelma, joka ei musiikillisesti merkitse radikaalia muutosta, mutta kokeilee esimerkiksi aiempaa ronskimmilla teksti-ideoilla.

Tällaisesta esimerkkinä melkeinpä Bret Easton Ellisin Amerikan psyko -romaanin mielenmaisemaa tavoitteleva ’Ledivalo’, viettelystä murhakuvaelmaksi taittuva varsin kuumottava biisi. Vierailevana räppärinä Pikkuveikka.

Ledivalo feat. Pikkuveikka • mixtapelta Non2en2e
2022

Vaikka Non2sen2e ei ole erityisen kaupallinen julkaisu, ’West Side Babyn’ seuraksi siltä löytyi kuitenkin toinenkin iso Spotify-hitti, ’Oranssi’. Ja vasta tästä alkaen Iben ura kiihtyi todellisille kierroksille. Singlejä ja vierailuja alkoi ilmestyä vuoden 2023 mittaan sellaista tahtia, että ajoittain artisti esiintyi puolella Spotifyn top kympin kappaleista. Perinteisessä katsannossa kyse on ilman muuta ylitarjonnasta, mutta toisaalta melkein mikä tahansa, mihin Ibe koski, sai aina tietyn määrän striimejä, ja isoimmista biiseistä tuli todella isoja.

Marraskuussa 2023 ilmestynyt Räppäri-albumi kokoaa yhteen isoimmat edeltävät sinkut ja tarjoilee tietysti useita uusiakin biisejä. Se on nimestään lähtien selvästi tarkoitettu definitiiviseksi lausunnoksi uransa huipulla olevalta artistilta. Niinpä keskeisimmäksi teemaksi nousee yhä selvemmin menestys, mutta nyt ilman kovin tuskaista ristivalotusta. Tummempia ajatuksia liittyy rakkausasioihin, ja tarina on tässäkin tuttu: mistä löytää aitoa rakkautta, kun ”gold diggereitä” tietysti supertähden ympärillä pyörii.

Räppäriä tuskin voi kutsua syvälliseksi albumiksi. Musiikillisesti se on vaivaton ja ammattitaitoinen kultamerkkinäyte, sellainen joita ”keisarillista vaihettaan” elävät artistit parhaimmillaan tekevät. Se on menestynyt valtavan hyvin: Ibelle se toi ensimmäisen albumilistan ykkösen, eikä tarvinnut tyytyä yhteen viikkoon.

Kaiken tämän suosion on kruunannut keväällä 2023 singlenä julkaistu ’Blondina’, Helsingin ja Tukholman välinen deittailutarina, joka edustaa tätä semisovinistista ihmissuhdetematiikkaa kepeämmästä päästä. ’Blondina’ palautti melodisen jorausmeiningin Iben tuotantoon, ja yleisö on palkinnut, sillä edelleen vahvasti listoilla roikkuva biisi saa näillä näppäimillä 20 miljoonaa Spotify-kuuntelua. Se on kaikki genret huomioiden viime vuosien isoimpia hittejä.

Ibe: Blondina • albumilta Räppäri
2023

Toisena poimintana Räppäriltä voi nostaa sen suosituimpiin albumiraitoihin kuuluvan ’Diipimpää’-biisin, joka on vaivattomassa hömppäisyydessään kuin natriumglutamaattia. Biisin sanoma: Ibellä ei enää ole mitään syvällistä sanottavaa, koska menestyksestä nautiskelu on vienyt tarpeen sellaiseen. Eipä muuta kuin tanssilattialle sitten.

Ibe: Diipimpää • albumilta Räppäri
2023

Tilanne kesän 2024 korvalla on siis tämä: Ibe on yksi Suomen suosituimpia artisteja. Näin varsinkin, jos mittarina käytetään Spotifyta, hänen valtakuntaansa. Esimerkiksi radioja hän ei ole vielä merkittävästi vallannut. Miten tästä eteenpäin?

Tätä artikkelia viimeistellessäni tuli median kautta tieto, että Ibe on perunut kesän 2024 keikkansa, kertoo voineensa huonosti ja hakeneensa ammattiapua.

Menestys ei ole helppo rasti. Toivottavasti lahjakas artisti pääsee varmasti tervetulleen breikin jälkeen eteenpäin kohti parempia aikoja ja uusia musiikillisia näkymiä.

Niko Peltonen

Ibe | Facebook
Ibe | Instagram

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Absoluuttinen Nollapiste: Olos [2000] – popmusiikkia, tavallaan
Asa [1] 2000–2011 • Roihuvuoresta Rouhuvuoreen, Rähinästä rentouteen
Asa [2] 2011–2022 • Jatkojen jatkoilta perustekemisen pariin
Draama-Helmi on ääni pään sisällä – Draama-Helmi kuistilla [2022]
Eevil Stöö – kuinka hiisaavasta hiihtopipomiehestä tuli legit • Vuodet 2002–2022
Juhani Saksikäsi – Verbaalisesta lihavuudesta Erilaiseen avaruuteen • Vuodet 1997–2024
Kojo: Time Won’t Wait [1983] – revanssi Englannissa

Laupias Tolppanen: Riittävän hyvä [2024] – sisäisiä kaikuja laajalla skaalalla
Lähiöbotox: Rikkinäinen Suomi [2020] – arpia ja avohaavoja
Mariska: Toisin sanoen [2002] – raikas uusi kulma
Paleface: Helsinki–Shangri-La [2010] – sanomaa suomen kielellä
Paperi T – ulkopuolisesta kolmekymppisten ääneksi • Vuodet 2010–2021
Pesso on yksityisetsivä surullisen pojan hahmossa – sortumatta alakulossaan kyynisyyteen • sadboi [2024]
Pyhimys: Mikko [2020] – reflektointia mielikuvien suojassa
Rekami • Rekamin foorumit kasvavat salavihkaa – Pianotunnit [2023] esittelee voimahahmon yhä korkeammalla tasolla
Tulenkantajat: Tulenkantajat [2001] – tiimi timmein toi rapin Rolloon

💿📱
Ibe
Finna.fi

Ibe | Skorpioni 2017
Nonsense | Skorpioni 2018
Ibelius | Skorpioni 2019
Perkele! | Skorpioni 2020
ViO | Skorpioni 2022
Non2en2e | Skorpioni 2022
Räppäri | Skorpioni 2023

📚
Lue lisää suomiräpistä
Finna.fi

Rappiotaidetta – suomiräpin tekijät Karri Miettinen [= Paleface], 251 sivua | Like 2011
Kolmetoista kertaa kovempi – räppärin käsikirja Karri Miettinen [= Paleface] & Esa Salminen, 503 sivua | Like 2019
Hyvä verse – suomiräpin naiset Heini Strand, 200 sivua | Into 2019

📺🎶
Katso Iben keikka kesäkuulta 2021
Yle Areena

Ibe | YleXPop

📱
Ibelius • 2019
Spotify

📱
Räppäri • 2023
Spotify

Ibe • 2017

Ibe: Ibe (Skorpioni 2017).

Nonsense • 2018

Ibe: Nonsense (Skorpioni 2018).

Ibelius • 2019

Ibe: Ibelius (Skorpioni 2019).

Perkele! • 2020

Ibe: Perkele! (Skorpioni 2020).

ViO • 2022

Ibe: ViO (Skorpioni 2022).

Non2en2e • 2022

Ibe: Non2en2e (Skorpioni 2022).

Räppäri • 2023

Ibe: Räppäri (Skorpioni 2023).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste 2023. Harri Oksanen & Tuomas Pelttari