Pambikallio: Pambikallio – synkkiä satuja valveen rajamailta

Pambikallio | Helmi Levyt 2022

Musiikkia esille kirjastossa

Pambikallio: Pambikallio (Helmi Levyt 2022).

Pauliina Nymanin ja Lauri Kallion Göteborgissa vuonna 2019 perustama Pambikallio oli alkuaikoinaan duo. Sittemmin basisti Jon Pettersson ja rumpali Teemu Mustonen ovat tehneet siitä kvartetin. Juuri sellaisena Pambikallio ensialbumillaan näyttäytyy: musiikin soidessa tuntee kuuntelevansa bändiä, joka haluaa luoda kitarapoppiinsa soittajien summaa suuremman tunnelman. Yhtyeen viehättävän eteerinen, perhosenkevyt ja miedosti psykedeelinen sointi ei ole globaalisti ajatellen ennenkuulumaton, mutta Suomessa ja suomeksi se edustaa jotakin uutta.

Häntä

Ehkäpä juuri sen vuoksi Pambikallion dreampop sai saman tien osakseen suopean vastaanoton. Keväällä 2021 ilmestynyt ensisingle ’Häntä’ soi valveutuneissa radio-ohjelmissa, ja niin teki myös seuraava lohkaisu ’Volvo’, joka julkaistiin kesällä. Pitkäsoitto paljastaa, että yhtyettä pukee parhaiten juuri albumimuoto. Tehdäkseen suurimman mahdollisen vaikutuksen Pambikallion kappaleet tarvitsevat suhteen toisiinsa, kokonaisuuden, jonka osina soida. Yksittäisinä sävellyksinä nämä laulut eivät briljeeraa mieleenjäävillä melodioillaan tai koukuillaan.

Volvo

Matka alkaa sähkökitaran jazz-soinnuilla. – Oothan hetken vielä valveilla, Nyman kujertaa avausraidalla ’Vielä hetken’, vie kuulijansa unen rajamaille ja vihjaa, että tiedossa on tarinoita. Niin on, ja nämä iltasadut ovatkin yllättävän korutonta kertomaa. Kun ’Antaa tulla vaan’ avaa pelin sanoilla ”sinun haavasi on auki ja se mädännyttää meidät kaikki”, on tekstistä tihkuva visva häkellyttävässä ristiriidassa musiikin kepeyden kanssa. Kontrasti on vielä jyrkempi aurinkoisen huolettomassa ’Volvossa’, jossa hengitellään romahduksen edellä.

Antaa tulla vaan

Mollissa soiva ja isolla kädellä särölle lyöty ’Häntä’ tuo mieleen tamperelaisen Liekki-yhtyeen popeimmat biisit sillä erotuksella, että Pambikallion sanoitus on ymmärrettävä ja tarinallinen. ’Mustaa sappea’ nostaa nimeensä yhtyeen synkän pohjavireen, jota muuten pidetään piilossa huolimattomalta tarkastelulta. Hypnoottisen hartailla munkkikuoromelodioilla vangitseva ja myrskyisästi soitettu ’Vallasta’ tuntuu keväällä 2022 hyvin ajankohtaiselta. Se voisi kertoa paitsi sairaasta ihmissuhteesta, myös diktatuurien persoonallisuushäiriöisistä johtajista.

Rauhassa

Draaman kaari vie vapahtavaan loppuratkaisuun, jossa kuulija tuntee heräävänsä hämmentävästä unesta. Mutta kertooko levyn viimeinen biisi ’Rauhassa’ sisäisestä kamppailusta, sodan päättymisestä vai väsyttäväksi käyneen ihmiselämän viime hetkistä? Sitä kuulija voi kysyä vain itseltään.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Pambikallio | Facebook
Pambikallio | Instagram

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Absoluuttinen Nollapiste – popmusiikkia, tavallaan • Olos [2000]
Aija Puurtinen & Jalavei – sanoja sieltä jostakin • Keltaisen talon ullakko [2018]
Arppa – ei mikään indieartisti • Kinovalon alla [2021]
Hullu Ruusu ja Rosita Luu – härskisti kategorioiden ulkopuolella
Jonna TervomaaSuperaurinko [2024] valaisee mutta ei polta
Karkkiautomaatti – hurmaava, höpsö ja hienostunut • Suudelmilla [1998]
Liisa Akimof palaa vahvempana • Kaikenlaista uutta tulossa [2024]
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä • Horror ’15 [2016]Päivä päivältä vähemmän [2017]Juna Kainuuseen [2017]Taika tapahtuu [2018]Ding ding dong [2019]
Litku Klemetti – arvokasta hölynpölyä • Kukkia muovipussissa [2021]
Lyyti – sanat soivat kuin sävelet • Toiveet ja helyt [2021]
Maustetytöt – olemisen särkyvä hauraus • Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä [2020]
Noitalinna Huraa! – ainutlaatuista kotikutoisuutta • Kalan silmä [1988]

Pariisin Kevät – läpimurto todellisuudesta toiseen • Kaikki on satua [2012]
Pimeys – elämänmakuista popmusiikkia • Aika tihentyy [2015]
PMMP • Massasuosio, substanssi, sukupolvikokemus • Vuodet 2003–2013 ja 2024
Radiohead – takaisin epätodellisuuteen • A Moon Shaped Pool [2016]
Samuli Putro – ihana raastava elämä • Pienet rukoukset [2019]
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Sepikka – puuskittaista pohjoistuulta • En kestä kylmää lailla ahvenen [2021]
Sielun Veljet – unohdettu klassikko • Softwood Music – Under Slow Pillars [1989]
Suad – aaltojen voima ja hauraus • Waves [2021]
Tommi Liimatta – kasvutarinan kolmas luku • Rokokoo Computer [2016]
Ultra Bra – houkutuksen voimasta • Vapaaherran elämää [1996]
Vesala tervehtii melankoliaa • Näkemiin, melankolia [2023]
Vilma Alina – parisuhteen viimeisellä rannalla • True Crime [2021]

💿
Pambikallio
Finna.fi

Pambikallio | Helmi Levyt 2022
Parc de Pambi | Helmi Levyt 2023

📰
Lue lisää Pambikalliosta
Helsingin Sanomat

Pauliina Nyman ja Lauri Kallio ovat pariskunta ja bändi, joilla on harppu olohuoneessa – Autovarkaudesta tuli onnenpotku, ja nyt Pambikalliota ylistetään Aleksi Kinnunen • HS 8.3.2022

Pambikallio • 2022
Spotify

Pambikallio • 2022

Pambikallio: Pambikallio (2022).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.