Buffalo Springfield Again – psykedeelisen folk rockin runsaudensarvi

Buffalo Springfield Again | ATCO 1967

Buffalo Springfield • Vuodet 1966–1968
Buffalo SpringfieldBuffalo Springfield AgainLast Time Around
Musiikkia esille kirjastossa
After The Gold Rush Neil Young | Reprise 1970

Buffalo Springfield: Buffalo Springfield Again (ATCO Records 1967). Kansitaide: Eve Babitz

Neil Youngin triplakokoelma Decade vuodelta 1977 on ollut monelle Young-fanille ensikosketus Buffalo Springfieldin tuotantoon. Bändin biisit erottuvat kokoelman muusta materiaalista täyteläisillä sovituksillaan ja erityisesti mieleen jäävät alun perin Buffalo Springfield Again -albumilta peräisin olleet mielikuvitukselliset raidat. Studiokikkailua myöhemmin vierastanut Neil oli näillä biiseillä tutkinut erilaisten äänitystekniikoiden mahdollisuuksia kiinnostavalla tavalla. Löytämisen riemu ei rajoittunut vain Neiliin, vaan koko bändi oli monella tapaa edellä aikaansa.

Jälkikäteen katsottuna Buffalo Springfield oli yksi 1960-luvun vaikutusvaltaisimmista, vaikka yhtye oli kasassa vain vajaat pari vuotta (1966–68).

Buffalo Springfield: Dewey Martin (vas.), Stephen Stills, Richie Furay, Neil Young ja Bruce Palmer.

Buffalo Springfield.

Kanadalais-yhdysvaltalaisen Buffalo Springfieldin ydinryhmänä oli kolme rutinoitunutta folk-muusikkoa ja taitavaa lauluntekijää: Stephen Stills (s. 1945), Richie Furay (s. 1944) ja Neil Young (s. 1945). Rytmiryhmän muodostivat bassovirtuoosi Bruce Palmer (1946–2004) ja kokenut rumpali Dewey Martin (1940–2009). He julkaisivat lyhyen uransa aikana vain kolme albumia: Buffalo Springfield (1966), Buffalo Springfield Again (1967) ja Last Time Around (1968). Albumit ovat harmillisesti jääneet jäsenten myöhempien menestysten varjoon ja levyjä oli pitkään hankala edes löytää mistään. Tilanne on korjautunut massiivisen Neil Young Archives -julkaisusarjan myötä, sillä sen ensimmäisenä hedelmänä julkaistiin fantastinen harvinaisuuksia sisältävä Buffalo Springfield -boksi vuonna 2001.

Buffalo Springfield -kollaasi, pysty. Kuva: Jukka Uotila

Buffalo Springfieldin täyteläisin ja monipuolisin albumi oli lokakuussa 1967 ilmestynyt toinen LP Buffalo Springfield Again. Se on kattava läpileikkaus yhtyeen taidoista eri tyylilajeissa, mukana on psykedeelistä poppia, raga-rockia, countrya, folkia, äänikollaaseja ja jopa raakaa etelän soulia. Kaikki tämä muodostaa yhtenäisen ja toimivan kokonaisuuden luonnolliselta ja jännittävältä kuulostavan tuotannon ansiosta. Again yksi niistä albumeista, jota kuunnellassa tulee aina lämmin ja hyvä olo. Ei uskoisi, että albumin syntyprosessi oli niinkin hankala ja täynnä murheellisia sattumuksia.

Buffalo Springfield: Buffalo Springfield (ATCO 1966).

Bändin jäsenet olivat pettyneet loppuvuodesta 1966 ilmestyneen debyyttialbuminsa ohuisiin saundeihin. Tästä sisuuntuneina he päättivät tuottaa jatkossa levytyksensä itse ammattitaitoisten äänittäjien avustuksella; tähän päätökseen saatiin myös levy-yhtiö Atcon johtajan Ahmet Ertegunin siunaus. Tyypillisesti laulun säveltäjä otti vastuun omien biisiensä tuotannosta. Tämä tosin johti nopeasti siihen että kukin kolmesta lauluntekijästä (Stills, Furay, Young) ryhtyi kasaamaan biisiensä soittajat helposti saatavilla olevista studiomuusikoista. Sessioista tuli myös hajanaisia, levytyksiä tehtiin eri studioissa, eri puolilla Los Angelesia usein yksi tai kaksi biisiä kerrallaan.

Albumi käynnistyy räjähtävästi Neil Youngin sävellyksellä ’Mr. Soul’, jonka riffi muuntelee ja parodioi The Rolling Stonesin ’Satisfactionia’. Tasaisen jyskyttävä rytmi ja Neilin purskahtelevat kitarasoolot luovat jännitteisen ja neuroottisen latauksen, joka tukee hyvin laulun sanomaa. Lauluhan on suorasanainen tilitys terapeutille tai sielunhoitajalle puhujan kokemasta ahdistuksesta ja pahasta olosta.

’Mr. Soul’ nauhoitettiin New Yorkissa Atlantic-studioilla tammikuussa 1967. Legendan mukaan Otis Redding oli läsnä äänityksissä ja olisi halunnut levyttää laulun itse, mutta Neil oli kieltäynyt kunniasta. ’Mr. Soul’ on Neilille erityisen läheinen ja tärkeä, sillä hän on palannut siihen vuodesta toiseen sovitusta muunnellen. Viimeisin tulkinta löytyy hänen tuoreelta akustiselta albumiltaan Before And After (2023).

Buffalo Springfield: For What It’s Worth / Mr. Soul -medley

Pian ’Mr. Soulin’ nauhoittamisen jälkeen basisti Bruce Palmer jäi kiinni huumeiden hallussapidosta ja hänet karkoitettiin takaisin Kanadaan. Bändin oli nyt ilman basistia, mutta keikoille he löysivät nopeasti tuuraajia kuten Jim Fielder ja Love-yhtyeen Ken Forssi. He nauhoittavat jatkuvasti uutta materiaalia myös ilman Palmeria, mutta selkeä suunta tuntui puuttuvan.

Alkuvuoden 1967 aikana tehtyjä nauhoituksia on koottu bootlegeille ja onneksi myös Buffalo Springfield -boksille. Mukana on monia sävellyksiä, joita ei aikanaan julkaistu ollenkaan kuten Neilin hienot biisit ’Down To The Wire’ ja ’Sell Out’, harvinainen cover-biisi ’No Sun Today’, Stillsin ’We’ll See’ ja ’My Angel’ sekä Furayn ’My Kind of Love’ ja ’Nobody’s Fool’. Bändin levy-yhtiöllä Atcolla oli tarkoitus julkaista näistä nauhoituksista albumi Stampede vuoden 1967 aikana. Levyä varten oli jo kannet ja kataloginumero valmiina, mutta varsinaista biisilistaa ei ehditty koskaan laatia ja levy jäi julkaisematta. Stampeden kansikuva on kuitenkin jäänyt elämään. Amerikkalaisen vaihtoehtocountry-bändin The Long Rydersin debyyttialbumin Native Sons kansikuva on mukaelma sen kannesta.

Kevään 1967 sessioista Again-albumille päätyi kaksi upeaa Stephen Stillsin sävellystä. ’Everydays’ on tunnelmallinen yökerho-jazz, jossa hyödynnettiin innovatiivisesti kitaran kiertoääntä. Neil soittaa raidan alussa alussa säröisen C-äänen, joka lähtee kiertämään läpi säkeistön ja sen lopukkeen. Ääni soi samalta korkeudelta lähes 40 sekunttia, kunnes sama toistuu uudelleen. B-osassa jännite purkautuu hetkeksi ja kierto loppuu, kunnes uuden säkeistön alussa kierto alkaa uudelleen.

’Bluebird’ on mestarillinen moniosainen kokonaisuus, jossa kitarat soivat upeasti ja lauluharmonioissa orastaa tuleva Crosby, Stills & Nash -aika. Stillsin akustinen kitara dominoi raitaa, mutta Neil pääsee revittelemään väliin tulisesti sähkökitarallaan. ’Bluebirdistä’ muodostui nopeasti bändin keikkojen pitkäksi venyvä päätösbiisi, joka huipentui Stillsin ja Youngin kitarajamitteluun. Biisi julkaisiin heinäkuussa singlenä b-puolenaan talvella levytetty ’Mr. Soul’.

Buffalo Springfield: Bluebird • albumilta Buffalo Springfield Again
1967

Neil Young oli toukokuussa 1967 ryhtynyt työstämään uutta soolomateriaalia tuottaja Jack Nitzschen (1937–2000) ja studiomuusikoiden kanssa. Nitzsche oli Phil Spectorin hovisovittaja ja mestarillinen studiotilan ja -tekniikan hyödyntäjä. Pari työskenteli tiiviisti yhdessä ja tuloksena oli aavemaisen kaunis ’Expecting To Fly’ – yksi Youngin upeimmista sävellyksistä. Jack Nitzsche oli jousien ja orkesterin sovittajana omaa luokkaansa. Hän ei milloinkaan sortunut imelyyteen tai viihteellisyyteen, vaan haki nykymusiikin säveltäjän asenteella uusia ja yllättäviä kulmia työstettävään lauluun. Nitzschen sovituksista ja tuotannoista on koottu Ace Recordsin julkaisema kattava kolmiosainen sarja The Jack Nitzsche Story, joka sisältää pelkästään hienoa musiikkia.

Tuottaja Jack Nitzschen työtä on koottu Ace Recordsin julkaisemille kokoelmalevyille.

’Expecting To Flyn’ onnistumisen myötä Neil Young päätti jättää Buffalo Springfieldin ja siirtyä soolouralle. Neil oli pitkään tuntenut olevansa bändissään väärinymmärretty ja ulkopuolinen. Stephen Stills johti Buffalo Springfieldiä määrätietoisesti ja joutui kahnauksiin erityisesti passiivis-aggressiivisen ja sulkeutuneen Neilin kanssa, joka tiesi oman arvonsa lauluntekijänä. Neil palasi kuitenkin pian takaisin parin kuukauden sooloilun jälkeen. Mutta henkilökemiat olivat peruuttamattomasti huonontuneet. Neil ehti erota ja palata lukuisia kertoja ennen bändin lopullista hajoamista toukokuussa 1968.

Neil ei eronsa vuoksi päässyt osallistumaan Buffalo Springfieldin mukana legendaarisille Montereyn festivaaleilla kesäkuussa 1967, siellä hänet korvasi The Byrdsien David Crosby. Festivaaleilla bändi esitteli Stillsin uuden sävellyksen ’Rock & Roll Woman’, joka päätyi myöhemmin Again-albumille. Hippikesän 1967 lämpimät tunnelmat väreilevät moniäänisissä lauluosuuksissa ja toistuvasti kiertävässä itämaisia sävyjä tavoittelevassa riffissä. Stills oli jälleen ilmiömäisellä tavalla tavoittanut zeitgeistin, kuten hän oli tehnyt jo aiemmin Buffalo Springfieldin ainoalla hitillä ’For What It’s Worth’.

Buffalo Springfield: Rock & Roll Woman • live 1967

Richie Furayn sävellykset oli sivuutettu kokonaan bändin esikoisalbumilla, mutta vuoden 1967 aikana hänen materiaalia alettiin levyttää tasapuolisesti Youngin ja Stillsin tuotosten rinnalla. Furayn sävellykset olivat vahvasti country-vaikutteisia, mikä toi jälleen uuden sävyn bändin tuotantoon. Buffalo Springfieldiä onkin pidetty tärkeänä country-rockin pioneerina The Byrdsin ja The Beau Brummelsin rinnalla. Furayn ’A Child’s Claim To Fame’ on kepeä country-ralli, joka on hilpeän ulkokuoren alla pisteliäs kertomus siitä, kuinka suosio ja menestys tekee ihmisistä itsekkäitä ja lapsellisesti käyttäyviä tolloja.

Eräällä Buffalo Springfieldin reunion-keikalla vuonna 2011 Neil Young oli ennen biisin esittämistä kääntynyt Furayn puoleen ja kysynyt häneltä hiljaa, että ”kertooko tämä biisi minusta?”. Furayn oli pakko soperrella siihen, että ”No joo varmaan…”. Kitarat soivat jälleen upeasti ja dobroa soittaa James Burton – Ricky Nelsonin ja myöhemmin Elviksen bändissä soittanut kitaristilegenda. Levytys onkin päätynyt Ace Recordsin mainiolle kokoelmalle The Early Years 1957–1969, jolle on koottu James Burtonin parhaita varhaislevytyksiä.

’Sad Memory’ on Furayn kaunis ja tunnelmallinen folkballadi menetetystä rakkaudesta. Yksin akustisesti esitettyä raitaa tukee Neil Youngin yksinäinen sähkökitara. Neilin kitara soi kaukaisuudessa kuin menneisyyden kaunis, mutta surullinen muisto. Furay oli säveltänyt oman biisin myös rumpali Deway Martinille, jolla oli karismaattinen soulahtava lauluääni. ’Good Time Boy’ on kieltämättä levyn ns. Ringo-moment, hyväntuulinen ja kepeä välipala. Biisi on puhdasta etelän soulia Otis Reddingin tai Wilson Picketin tyyliin. Dewey ähkyy ja uhkuu vaikuttavasti The American Soul Train -torvisektion tukemana ja Buffalo Springfield soittaa raidalla uskottavasti funkia.

Furay ei ollut Again-albumilla äänessä yhtä paljon kuin debyytillä, jonka vokaaliosuudet olivat perustuneet pitkälti Furayn ja Stillsin kaksiääniseen laulantaan. Pari pääsee kuitenkin vauhtiin Stillsin biisillä ’Hung Upside Down’, jossa molemmat revittelevät vuorotellen äänijänteitään. Biisi on sanoitukseltaan synkkä kuvaus paikalleen jämähtämisestä ja kyvyttömyydestä toimia järkevästi. Buffalo Springfield -boksilta löytyy siitä Stillsin yksin esittämä akustinen demo, jossa biisin sanoma tulee läpi paljaana ja karuna. Akustisen kitaran käsittely on demolla vaikuttavaa kuunneltavaa. Kaikki boksilta löytyvät Stillsin, Youngin ja Furayn akustiset demot osoittavat kuinka valmiita ja suvereeneja artisteja kukin heistä oli. Jokaisella oli pitkä kokemus folk-klubeilla soittamisesta ja taito vangita kuulija pelkän äänen ja akustisen kitaran avulla.

Buffalo Springfield Again -albumin päättävä ’Broken Arrow’ oli Neil Youngin taidonnäyte niin säveltäjänä kuin studiotekniikan hyödyntäjänä. Laulu koostuu kolmesta pitkästä episodimaisesta säkeistöstä, jotka päättyvät vaihtuviin musikaalisiin fragmentteihin: sirkusmusiikkiin, virvelin pärinään, yökerho-jatsiin ja lopulta albumin päättävään sydämen tykytykseen. Melodia on rakennettu mielenkiintoisesti tukemaan tekstin dramaturgiaa, vähän samaan tapaan kuin laulunäytelmissä. Syntyy mielikuva, että laulaja on kertomassa kuulijalle jotain mitä on juuri nähnyt ja on ihmeissään näkemästään.

Did you see them?
Did you see them?
Did you see them in the river?
They were there to wave to you
Could you tell that the empty-quivered, brown-skinned Indian
On the banks that were crowded and narrow
Held a broken arrow?

Neilin itsensä mukaan laulun katkennutta nuolta pitelevä surullinen intiaani on hän itse eli kertoja katsookin Neiliä eikä toisinpäin. Neilille Buffalo Springfield -ajat olivat stressaavia, sillä hän menetti kovassa pyörityksessä ja ryhmäpaineessa mielenrauhansa. Hän ei nauttinut juhlimisesta ja julkkispiireissä pyörimisestä samalla tavalla kuin esimerkiksi Stephen Stills. Ainoa vaihtoehto oli siirtyä sivuun ja aloittaa sooloura, jolloin hän saisi tehdä asiat omalla tavallaan.

Buffalo Springfield: Broken Arrow • albumilta Buffalo Springfield Again
1967

Buffalo Springfield: Last Time Around (ATCO 1968).

Buffalo Springfield Again-albumi koostettiin vuoden 1967 aikana äänitetyistä hajanaisista raidoista. Tuttu äänittäjä ja muusikko Jim Messina (s. 1947) auttoi kasaamisessa ja Again saatiin julkaistua lokakuussa 1967. Levyn kannet suunniteli myöhemmin kulttimaineeseen noussut kirjailija ja kuvataiteilija Eve Babitz. Bändi jatkoi toimintaansa vielä puolisen vuotta keikkaillen ja levyttäen. Kolmas ja viimeinen albumi Last Time Around julkaistiin kesällä 1968 yhtyeen jo hajottua. Albumi on edeltäjänsä veroinen ja ehkä jopa yhtenäisempi kokonaisuus, mutta Neil Young laulaa vain yhdellä albumin raidoista. Vakiobasistiksi napattu Jim Messina tuotti albumin ja on levyllä Neiliä tärkemmässä roolissa.

Buffalo Springfieldin hajoamisen jälkeen oli itsestään selvää, että määrätietoinen Stephen Stills tulisi menestymään urallaan. Hän osallistui heti toukokuussa 1968 Al Kooperin järjestämiin jameihin, jotka julkaisiin pian albumilla Super Session. Kulttimaineeseen noussut albumi myi hyvin ja menestyi listoilla paremmin kuin yksikään Buffalo Springfieldin levyistä. Loppuvuodesta Stills perusti uuden kokoonpanon CSN ystäviensä David Crosbyn ja Graham Nashin kanssa – ja pian heistä tuli kaikkien tuntemia supertähtiä.

Super Session (1968), Pickin' Up The Pieces (1969), Sugar Mountain – Live At Canterbury House 1968 (2008).

Richie Furay ja Jim Messina jatkoivat siitä mihin jäivät Last Time Around -albumilla. He perustivat yhdessä country rockin pioneeribändin Pocon, josta tuli myöhemmin 1970-luvulla yksi genren suosituimmista yhtyeistä. Neil Young työsti vuoden 1968 aikana ensimmäistä sooloalbumiaan tuottaja David Briggsin ja Jack Nitzschen kanssa. Hän keikkaili yksin akustisesti folk-klubeilla ja kahviloissa ja piti matalaa profiilia. Näiltä ajoilta on julkaistu tunnelmallinen live-albumi Sugar Mountain – Live at Canterbury House 1968.

Jukka Uotila

Neil Young – Reprise Records | Facebook
Neil Young
| Neil Young Archives

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Al Stewart: Year Of The Cat [1976] – tarinankerrontaa huipputuotannolla
Beck: Sea Change [2002] – suuren muutoksen soundtrack
Billy Joel – pianomiehen pitkä tie tähdeksi • The Stranger [1977]
Bob Dylan: Highway 61 Revisited [1965] – tie folkin tuolle puolen
Bob Dylan: Self Portrait [1970] – täydellisen keskeneräinen omakuva
Bruce Springsteen: The Rising [2002] – ihmisen uskosta huomiseen
Green River: Dry As A Bone – grungen juurilla
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Horslips – unohdettu helmi Irlannista • Vuodet 1970–2024
John Lennon: Imagine [1971] – tunnustuksia ja idealismia
Joni Mitchell: Song To A Seagull [1968] – kun aitous välittyy
Joose Keskitalo: En lähde surussa – elämän kauneus kuoleman varjossa
Led Zeppelin IV [1971] sinetöi menestysbändin klassikkoaseman
Leonard Cohen: You Want It Darker [2016] – liekki palaa pimeässä
Leonard Cohen: Thanks For The Dance [2019] – lempeä epilogi
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack

Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa • Five Leaves Left [1969]Bryter Layter [1970]Pink Moon [1972]
Patti Smith: Horses [1975] – runon ja rockin liitto
Paul Simon: Graceland [1986] – silta yli synkän virran
Pearl Jam: Ten [1991] – grungen elävä klassikko
Pekka Streng – kohti unen maata Magneettimiehen kuolema [1970]  Kesämaa [1972] Unen maa [2009]
Pretenders tunteiden vuoristoradassa • Relentless [2023]
Robert Plant: Carry Fire [2017] – näin luodaan vanhasta uutta
Suzanne Vega [1] 1985–1992 • Metropolin uusi tähti
Suzanne Vega [2] 1996–2022 • Lauluja ja tarinoita New Yorkista ja elämästä
The Doors – vallankumouksen lähtölaukaus • The Doors [1967]
The Doors ilman Morrisonia – tarpeeton kuin tylsä veitsi • Other Voices [1971]Full Circle [1972]
The Jimi Hendrix Experience – tanssimusiikkia vapaudenjanoisille • Are You Experienced [1967]
The Rolling Stones – pahojen poikien kosminen joulu • Their Satanic Majesties Request [1967]
Tom Waits: Bone Machine – läpimurto tuntemattomaan
Tracy Chapman – altavastaajien ääni • Tracy Chapman [1988]
Traffic – eklektisen rockin pioneeri • Vuodet 1967–2004
Viitasen Piia onnistuu monella tasolla • Ihmisen aika [2024]
WilcoYankee Hotel Foxtrot on minimalistinen ja sydämellinen mestariteos

Buffalo Springfield
[Stephen Stills • Neil Young • Richie Furay • Bruce Palmer • Dewey Martin]
Finna.fi

Buffalo Springfield | ATCO 1966
Buffalo Springfield Again | ATCO 1967
Last Time Around | ATCO 1968

Bokseja ja kokoelmalevyjä
Eri esittäjiä
Finna.fi

Where The Action Is! – Los Angeles Nuggets 1965–1968 • 4CD ja 47-sivuinen kirja | Rhino 2009
The Jack Nitzsche Story 1 – Hearing is Believing | Ace Records 2005
The Jack Nitzsche Story 2 – Hard Wokin’ Man | Ace Records 2006
The Jack Nitzsche Story 3 – Night Walker | Ace Records 2014
Heroes And Villains – The Sound of Los Angeles 1965–68 • 3CD | Grapefruit Records 2022

James Burton
Finna.fi

The Early Years 1957–1969 | Ace Records 2011

CSNY • CSN
[David Crosby • Stephen Stills • Graham Nash • Neil Young]
Finna.fi

Crosby, Stills & Nash | Atlantic 1969
Déjà Vu Crosby, Stills, Nash & Young | Atlantic 1970
4 Way Street • live • 2LP Crosby, Stills, Nash & Young | Atlantic 1971
CSN | Atlantic 1977
Daylight Again | Atlantic 1982
Allies • live | Atlantic 1983
American Dream Crosby, Stills, Nash & Young | Atlantic 1988
Live It Up | Atlantic 1990
After The Storm | Atlantic 1994
Looking Forward Crosby, Stills, Nash & Young | Reprise 1999
Déjà Vu Live • live Crosby, Stills, Nash & Young | Reprise 2008
CSNY 1974 • live • 3CD/1DVD Crosby, Stills, Nash & Young | Rhino 2014

Richie Furay
Finna.fi

The Souther–Hillman–Furay Band The Souther–Hillman–Furay Band | Asylum 1974
Trouble in Paradise The Souther–Hillman–Furay Band | Asylum 1975
Alive • live | Always An Adventure 2009

Poco
Richie Furay*
Finna.fi

Pickin’ Up the Pieces* | Epic 1969
Poco* | Epic 1970
Deliverin’* • live | Epic 1971
From the Inside* | Epic 1971
A Good Feelin’ to Know* | Epic 1972
Crazy Eyes* | Epic 1973
Seven | Epic 1974
Cantamos | Epic 1974
Head over Heels | ABC 1975
Live • live | Epic 1976
Rose of Cimarron | ABC 1976
Indian Summer | ABC 1977
Legend | ABC 1978
Under the Gun | MCA 1980
Blue and Gray | MCA 1981
Cowboys & Englishmen | MCA 1982
Ghost Town | Atlantic 1982
Inamorata | Atlantic 1984
Legacy* | RCA 1989
Running Horse | Drifter’s Church 2002
All Fired Up | Drifter’s Church 2013

Stephen Stills
Finna.fi

Super Session Mike Bloomfield & Al Kooper & Stephen Stills | Columbia 1968
Stephen Stills | Atlantic 1970
Stephen Stills 2 | Atlantic 1971
Manassas Stephen Stills Manassas | Atlantic 1972
Down The Road Stephen Stills Manassas | Atlantic 1973
Stills | Columbia 1975
Stephen Stills Live • live | Atlantic 1975
Illegal Stills | Columbia 1976
Long May You Run The Stills-Young Band | Reprise 1976
Thoroughfare Gap | Columbia 1978
Right by You | Atlantic 1984
Stills Alone | Gold Hill Records 1991
Man Alive! | Titan/Pyramid/Talking Elephant Records 2005
Just Roll Tape – April 26, 1968 | Eyewall/Rhino 2007
Pieces Stephen Stills Manassas | Rhino 2009
Live at Shepherd’s Bush • live | Eyewall/Rhino/Atco 2009
Can’t Get Enough The Rides | Provogue 2013
Pierced Arrow The Rides | Provogue 2016
Everybody Knows Stills & Collins | Cleopatra/Sony 2017

Neil Young
Finna.fi

1960-luku

Neil Young | Reprise 1968
Everybody Knows This Is Nowhere Neil Young with Crazy Horse | Reprise 1969

1970-luku

After The Gold Rush | Reprise 1970
Harvest Neil Young With The Stray Gators / The London Symphony Orchestra | Reprise 1972
Journey Through The Past • soundtrack | Reprise 1972
Time Fades Away | Reprise 1973
On The Beach | Reprise 1974
Tonight’s The Night | Reprise 1975
Zuma Neil Young with Crazy Horse | Reprise 1975
Long May You Run The Stills-Young Band | Reprise 1975
American Stars N’ Bars | Reprise/Warner Bros. 1977
Comes A Time | Reprise 1978
Rust Never Sleeps Neil Young & Crazy Horse | Reprise 1979
Live Rust • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 1979

1980-luku

Hawks & Doves | Reprise/Warner Bros. 1980
Re·ac·tor Neil Young & Crazy Horse | Reprise 1981
Trans | Geffen 1982
Everybody’s Rockin’ Neil Young & The Shocking Pinks | Geffen 1983
Old Ways | Geffen 1985
Landing On Water | Geffen 1986
Life Neil Young & Crazy Horse | Geffen 1987
This Note’s For You Neil Young & The Bluenotes | Reprise 1988
Freedom | Reprise 1989

1990-luku

Ragged Glory Neil Young & Crazy Horse | Reprise 1990
Arc-Weld • 3CD • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 1991
Weld • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 1991
Arc • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 1991
Harvest Moon | Reprise 1992
Unplugged • live | Reprise 1993
Sleeps With Angels Neil Young & Crazy Horse | Warner Bros. 1994
Mirror Ball Neil Young & Pearl Jam | Reprise/Epic 1995
Dead Man • soundtrack | Vapor 1996
Broken Arrow Neil Young with Crazy Horse | Reprise 1996
Year Of The Horse • 2CD • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 1997

2000–2009

Silver & Gold | Reprise 2000
Road Rock Vol. 1 – Friends & Relatives • live | Reprise 2000
Are You Passionate? | Reprise 2002
Greendale | Warner Bros. 2002
Prairie Wind | Reprise 2005
Living With War | Reprise 2006
Live At The Fillmore East – March 6 & 7, 1970 • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 2006
Living with War: ”In the Beginning” | Reprise 2006
Live at Massey Hall 1971 • live | Reprise 2007
Chrome Dreams II | Reprise 2007
Sugar Mountain – Live at Canterbury House 1968 • live | Reprise 2008
Fork In The Road | Reprise 2009
Dreamin’ Man Live ’92 • live | Reprise 2009

2010-luku

Le Noise | Reprise 2010
A Treasure • live | Reprise 2011
Americana Neil Young & Crazy Horse | Reprise 2012
Psychedelic Pill Neil Young & Crazy Horse | Reprise 2012
Live At The Cellar Door • live | Reprise 2013
A Letter Home | Third Man 2014
Storytone | Reprise 2014
The Monsanto Years Neil Young + Promise Of The Real | Reprise 2015
Bluenote Café • live • 2CD | Reprise 2015
Earth • live Neil Young + Promise Of The Real | Reprise 2016
Peace Trail | Reprise 2016
Hitchhiker | Reprise 2017
The Visitor Neil Young + Promise Of The Real | Reprise 2017
Paradox • soundtrack Neil Young + Promise Of The Real | Reprise 2018
Roxy – Tonight’s The Night Live • live | Reprise 2018
Songs For Judy • live | Shakey Pictures Records 2018
Tuscaloosa • live | Reprise 2019
Colorado • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 2019

2020-luku

Homegrown | Reprise 2020
The Times • EP | Neil Young 2020
Return To Greendale • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 2020
Way Down In The Rust Bucket • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 2021
Young Shakespeare • live | Reprise 2021
Carnegie Hall 1970 • live | Reprise 2021
Barn Neil Young & Crazy Horse | Reprise 2021
Royce Hall 1971 • live | Reprise 2022
Dorothy Chandler Pavilion • live | Reprise 2022
Citizen Kane JR. Blues • live | Reprise 2022
Toast Neil Young & Crazy Horse | Reprise 2022
Noise & Flowers • live Neil Young + Promise Of The Real | Reprise 2022
Eldorado EP Neil Young & The Restless | Reprise 2022
World Record Neil Young & Crazy Horse | Reprise 2022
Somewhere Under The Rainbow – Nov 5 1973 • live  Neil Young & The Santa Monica Flyers | Reprise 2023
High Flyin’ • live  The Ducks | Reprise 2023
Chrome Dreams | Reprise 2023
Before And After | Reprise 2023
Fu##in’ Up • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 2024
Early Daze | Reprise 2024

Boksit ja kokoelmalevyt
Neil Young • Buffalo Springfield • CSNY • CSN • Stephen Stills • Poco
Finna.fi

So Far Crosby, Stills, Nash & Young | Atlantic 1974
Decade Neil Young • 3LP • 2CD | Warner Bros. 1977
Replay Crosby, Stills & Nash | Atlantic 1980
The Forgotten Trail (1969–74) Poco • 2CD | Epic 1990
CSN Crosby, Stills & Nash • 4CD | Atlantic 1991
Lucky Thirteen Neil Young | Geffen 1993
Box Set Buffalo Springfield • 4CD | Rhino/Atco 2001 & 2013
Original Album Classics Poco • 5CD | Sony 2008
Official Release Series Discs 1–4 Neil Young • 4CD/HDCD | Reprise 2009
Neil Young Archives Vol. 1 (1963–1972) • 8CD • 10DVD | Reprise 2009
Carry On Stephen Stills • 4CD | Atlantic/Rhino 2013
What’s That Sound? – Complete Albums Collection • 5CD | Atlantic/Rhino 2018
Neil Young Archives Vol. II (1972–1976) • 10CD | Reprise 2021

Read more about Buffalo Springfield
Finna.fi

There’s Something Happening Here – The Story of Buffalo Springfield John Einarson, 310 pages | Rogan House 1997

Buffalo Springfield Again • 1967
Spotify

Buffalo Springfield • 1966

Buffalo Springfield Again • 1967 • Kansitaide: Eve Babitz

Buffalo Springfield: Buffalo Springfield Again (ATCO Records 1967). Kansitaide: Eve Babitz

Last Time Around • 1968

Buffalo Springfield: Last Time Around (ATCO Records 1968).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste 2023. Harri Oksanen & Tuomas Pelttari