Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä

Kukkia muovipussissa | Luova Records 2021


Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa (2021).Kuten elokuussa 2020 julkaistu single ’Mona’//’Topsipuikolla aivoon’ antoi odottaa, Litku Klemetti on muuttunut elektroniseksi. Kukkia muovipussissa -albumia leimaa samankaltainen nostalginen retrous kuin hänen bändilevyjäänkin, mutta 1970-luvun progen ja iskelmän sijaan vaikutteet tulevat nyt 80-lukulaisesta italodiscosta. Klemetin lauluissa on aina ollut leikkisyyttä, ja Kukkia muovipussissa päästää sen puolen reilusti pintaan. Se on kepeä levy, jota on hyvä kuunnella alkavan kevään tuomissa toiveikkaissa tunnelmissa. Tyhjänpäiväisenä sitä ei silti kannata erehtyä pitämään.

Mona.

Klemetti on maininnut Kukkia muovipussissa -albumin suurimmaksi innoittajaksi Mona Caritan, tuon 1980-luvun diskoiskelmän suomalaisen kuningattaren. Näin todella on: kun Litkun albumin perään soittaa vaikkapa Mona Caritan version F. R. Davidin ’Wordsista’ (’Helli mua hiljaa’) huomaa tömähtelevän, pulputtavan ja hilputtavan soundin syntikoineen ja sähkökitaroineen hyvin samankaltaiseksi. Mutta siinä missä Mona Carita näyttäytyi äänitteillään pirteänä, pehmoisena ja seksikkäänä kainaloisena, on Klemetti tämänkin estetiikan keskellä oma särmikäs ja omalaatuinen itsensä. Kukkia muovipussissa kertoo paljon siitä, miten vahva identiteetti artisti Klemetillä on.

Kun ’Mona’-biisissä vihjaillaan suoranaisesta girl crushista Mona Caritaan, olisi tietenkin helppoa uskoa hänen laulavan suoraan omista tunteistaan. Yhtä hyvin kyse voi olla uuteen soundiin ihastumisen metaforasta, joka omalla tavallaan perustelee tällaisen albumin tekemistä. Sitä paitsi Kukkia muovipussissa esittelee sellaisen kavalkadin erilaisia hahmoja, että suoria johtopäätöksiä aiheiden omakohtaisuudesta ei pidä tekemän. ’Rakastan nettiä’ -laulun päähenkilö on todella elossa vain tietoverkossa, ja samaa tematiikkaa on ’Google Earth Rockissa’, jossa koko maailma tulee kotiin.

Biisissä ’Su 10.30’ pakonomainen siivoaminen tuo tilapäisen helpotuksen, ja ’Kateellinen lapsille’ avaa hirtehisen näkökulman aikuisuuden paineisiin. Suhde ”poikiin” on framilla biiseissä ’Poikien kyyneleet’ ja ’Kaikki mitä oon halunnut’ – toisessa he ovat uhreja, toisessa ihanteita. Lauluntekijän mahtava huumorintaju tulee parhaiten esille göstasundqvistmaisessa ’Suuressa seksipyörässä’ ja sen loppukohtauksessa (Voi elevetin elevetti!). ’Ohjeet elämään’ tuntuu puhuvan suoraan niille oman elämänsä nuorille Litkuille, jotka vielä miettivät, uskaltaisiko olla sellainen kuin tahtoo.

Tour de France.

Artisti itse kuvailee levyn kuuluvan hölynpölyn aliarvostettuun lajiin, ja levy-yhtiön mukaan ”Kukkia muovipussissa on hauska ja kepeä levy, ei mitään sen enempää”. Hauska se on ja pinnalta kepeäkin, mutta muuten kuulijan on vaikea käsittää, mikä tässä musiikissa muka olisi höttöisempää kuin Klemetin muussa tuotannossa. Ehkäpä siinä alitajunta puskee pintaan perinteistä alentuvaa asennoitumista kone- ja diskomusiikkiin.

Tuntematon numero -yhtyeen eläväiseen soittoon ihastuneille Kukkia muovipussissa saattaa tietysti tuottaa pettymyksen, mutta siitä huolimatta tässä ollaan lähellä asian ydintä. Italojytke on harvoin ollut yhtä syvällistä, ja yksinkertainen toteutus päästää Klemetin melodiatajun ja sanoitustaidon esille. Levyn päätösbiisistä poimittu ”kukkia muovipussissa” on hyvä nimi tälle albumille. Kääre saattaa vaikuttaa halvalta ja jollain lailla sopimattomaltakin, mutta sisällä on kauneutta.

Ari Väntänen | arivantanen.com

Litku Klemetti | Facebook

Varaa Permanent Waves kirjastosta.
Varaa Litku Klemetin popalbumi Kukkia muovipussissa kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Sanna ”Litku” Klemetti

Jesufåglar
[Sanna Klemetti • Enni Kyttänen • Taneli Hildén • Tatu Säteri • Veli-Ville Sivén • Juho Kalliolahti • Joel Pihlaja]
Finna.fi

Matka ajan rannoille | Jesufåglar 2010

Mäsä
Sakka [Sanna Klemetti] • Eeva Lietonen • Sammy [Sami Keinänen] • Jukka Kääntä • Untsi • Juho Kalliolahti • Paavi [Janne Paavilainen]
Finna.fi

Mä&Sä | Luova Records 2016
Viimesen päälle | Luova Records 2017

Litku Klemetti & Tuntematon Numero | Finna.fi

Horror ’15 | Viihdekasetit/Luova Records/Svart Records 2016
Päivä päivältä vähemmän | Viihdekasetit/Luova Records 2017

Litku Klemetti | Finna.fi

2010-luku

Juna Kainuuseen | Viihdekasetit/Luova Records 2017
Taika tapahtuu | Luova Records 2018
Ding ding dong | Luova Records 2019

2020-luku

Kukkia muovipussissa | Luova Records 2021

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
Dingo: Kerjäläisten valtakunta – porilaiset manian kourissa
Ellips: Yhden naisen hautajaiset – hippihenkeä ja sovitustyötä
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti
Vilma Alina: True Crime – parisuhteen viimeisellä rannalla

Lue lisää Litku Klemetistä | Finna.fi

Mitä on undie? Jaettu estetiikka ja kokeellisuus suomalaisessa undergroundmusiikissa 2010-luvulla Sanna Klemetti, 75 sivua | Musiikkitieteen pro gradu -työ 2015

Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa (2021).
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa (2021).
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Litku Klemetin puoli vuosikymmentä

Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019).En muista, eletäänkö nyt astrologisesti ajatellen Vesimiehen vai jonkin muun tähtimerkin ajanjaksoa, mutta ainakin kuhmolaisessa horror-skoopissa on jo puolen vuosikymmenen verran jatkunut Litkun aika. Kainuussa kasvanut ja Jyväskylään asettunut Sanna ”Litku” Klemetti (s. 1987) nimittäin on sinä aikana kasvanut kotimaisen indien kärkinimeksi. Sen hän on tehnyt omalaatuisella otteella, lauluntekijän lahjoilla ja hämmästyttävällä tuotteliaisuudella.

Klemetin kappaleissa Finnhits-kaliiperin suuret, värisevät tunteet, suojaava huumori ja uuden aallon potku kohtaavat 70-lukulaisen lepatuslahjerockin ja hifistelyä karttavat vinkeät marginaalivisiot tavalla, joka muokkaa selkeistä vaikutteista jotakin aivan omanlaistaan. Litku Klemetti & Tuntematon numero -otsikon alla julkaistut albumit Horror ´15 ja Päivä päivältä vähemmän sekä simppelisti Litku Klemetin levyiksi luokitellut Juna Kainuuseen (2017), Taika tapahtuu ja Ding ding dong muodostavat kasvutarinan, jonka jatkoa voi vain arvailla.


Vaikka Horror ´15 -debyytissä (2016) on ensiaskelille tyypillistä haparoivuutta, se sisälsi myös himmeän hienoja helmiä. Niistä kaunein on levyn päättävä ’Kimaltava mekko’, jonka melodiassa on kiinalaisen folkin (ja Taotao-piirretyn!) tyyntä haurautta. Kun se yhdistyy sanoituksen juhlimisteemaan, päähenkilön ympärille muodostuu merkillinen oma tila, myrskyn ihmeellinen silmä, jossa hän tuntuu katsovan ulkopuolelta kaikkea, jopa itseään.

Litku Klemetti: Juna Kainuuseen.’Nyt helvetin iso pato murtuu’, lauletaan Juna Kainuuseen -levyn (2017) nimikappaleessa. Niin todella pääsi käymään, joskin odottamattomalla tavalla: ensimmäisen soololevyn myötä Litku Klemetin nimi tuli tutuksi arvaamattoman suurelle yleisölle. Musiikkimedioiden vuoden paras albumi -listausten kärkikahinat tulivat Klemetin koplalle tutuiksi ja huipentuivat siihen, kun Juna Kainuuseen palkittiin Kriitikoiden valinta -Emmalla.

Samana vuonna Litkun soolodebyytin kanssa ilmestyi bändilevy Päivä päivältä vähemmän (2017), jonka soundi ja ote kumpusivat Tuntemattoman numeron jäsenten uuden aallon diggailusta. Klemetille itselleen levy ei ilmeisesti ole muodostunut kovin läheiseksi. Ehkä siksi se julkaistiin ensin ainoastaan kasettina.

Klemetti keksi Litku-nimen alun perin karaokekäyttöön, ja rakkaus tuohon laulutaiteen lajiin on heijastunut myös hänen omaan tuotantoonsa. Päivä päivältä vähemmän -levyn starttaava ”Litku-show” kanavoi ujon ihmisen unelman artistiudesta juuri karaoketilanteeseen. Nimestä huolimatta biisiä ei voi pitää pelkästään päähenkilönsä showna, perustuuhan sen menevyys pitkälti iskevään bändisoittoon.

Seuraava LP Taika tapahtuu (2018) syntyi sikäli reaktiona Juna Kainuuseen -levyn saamalle huomiolle, että Klemetti tahtoi tehdä sen niin nopeasti, ettei ehtisi ajatella menestyspaineita tai laskelmoituja siirtoja. Lauluntekijä mainitsi Aamulehden haastattelussa halunneensa luoda ”lempeän, kepeän ja mukavan kotipuuhastelulevyn.”

Taika tapahtuu ei kuulosta lainkaan nopeasti kootulta, ja useimpien kappaleiden (esimerkiksi ’Pikkubeethoven’, ’Sytkäri’) tapauksessa lempeys ja mukavuus ovat siitä kaukana. Itse asiassa Taika tapahtuu saattaa olla edelleen Klemetin levytysuran harkituimman ja treenatuimman kuuloinen julkaisu. Se on sellainen bändilevy, jollaisen kokoonpano kaavaili tekevänsä Päivä päivältä vähemmän -albumista.

Ding ding dongilla meno muuttui vielä vakavammaksi. Klemetti ajatusleikkii levyllä identiteetillään ja mahdollisilla kohtaloillaan. Hän taantuu erilaisuutta kammoavan pikkukaupungin hyljeksityksi Hullu-Sannaksi, nousee indie-idoli Litku Klemetiksi ja seestyy mietteliääksi Sanna Klemetiksi, jonka sielussa nuo hahmot yhdistyvät. Vaikka Ding ding dongissa on ahdistavia piirteitä, se jättää helpottuneen olon. Kasvuympäristönsä ilkeämielisen painostuksen alla hän olisi voinut tehdä elämässään toisenlaisiakin ratkaisuja, mutta eipä tehnyt, ja se on kulttuurin kannalta onnellinen asia.

Ding ding dongilla musiikilliset vaikutteet eivät törrötä enää esillä näkyvinä, suorina viittauksina, vaan Klemetin ääni on omempi kuin koskaan. Tunteiden tasolla levyyn kiteytyy kaikki se, mikä on synnyttänyt Litkun laulut. Ulkopuolisuuden, erilaisuuden ja kelpaamattomuuden tunteista on muodostunut voimavara, lähdeaineisto ja maaperä, jossa kasvaa tietynlainen taiteilija. Toisaalta myös Klemetille tyypillisen vapauttavan leikkisyyden takana aina häilynyt surumielisyys on esillä avoimemmin kuin ennen. Onnellisena levyä ei voi pitää, mutta terapeuttinen se saattaa olla. Ehkä paras taide tosiaan joskus harvoin syntyy kärsimyksestä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Litku Klemetti | Facebook

Litku Klemetin singleraita Mona julkaistiin elokuussa 2020.

Levyhyllyt | Finna.fi
Sanna ”Litku” Klemetti

Jesufåglar
[Sanna Klemetti • Enni Kyttänen • Taneli Hildén • Tatu Säteri • Veli-Ville Sivén • Juho Kalliolahti • Joel Pihlaja]
Finna.fi

Matka ajan rannoille | Jesufåglar 2010

Mäsä | Finna.fi
Sakka [Sanna Klemetti] • Eeva Lietonen • Sammy [Sami Keinänen] • Jukka Kääntä • Untsi • Juho Kalliolahti • Paavi [Janne Paavilainen]
Finna.fi

Mä&Sä | Luova Records 2016
Viimesen päälle | Luova Records 2017

Litku Klemetti & Tuntematon Numero | Finna.fi

Horror ’15 | 2016
Päivä päivältä vähemmän | 2017

Litku Klemetti | Finna.fi

2010-luku

Juna Kainuuseen | 2017
Taika tapahtuu | 2018
Ding ding dong | 2019

2020-luku

Kukkia muovipussissa | Luova Records 2021

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
Ellips: Yhden naisen hautajaiset – hippihenkeä ja sovitustyötä
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää Litku Klemetistä | Finna.fi

Mitä on undie? Jaettu estetiikka ja kokeellisuus suomalaisessa undergroundmusiikissa 2010-luvulla Sanna Klemetti, 75 sivua | Musiikkitieteen pro gradu -työ 2015

Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019).
Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.