Juhani Aaltonen on suomijazzin suurmies ja monipuolinen muusikko

Juhani Aaltonen • Vuodet 1958–2024
Musiikkia esille kirjastossa

Juhani Aaltonen & Otto Donner: Strings (Love Records 1976).

Juhani ”Junnu” Aaltonen on suomalaisen jazzin merkkimies, säveltäjä ja lukemattomilla levytyksillä saksofonia ja huilua soittanut studiomuusikko. Artistin merkityksestä kertoo jotain se, että siinä missä suomalaisista jazzmuusikoista muuten kirjoitetaan aika vähän, Aaltosesta on julkaistu peräti kaksi teosta. Vuonna 2017 ilmestyi Hannu Luntialan kirjoittama elämäkerta Jazzia Jumalan armosta ja kesällä 2024 Pale Saarisen toimittama Ajaton Junnu – Välähdyksiä Junnu Aaltosesta.

Ajaton Junnu – Välähdyksiä Junnu Aaltosesta Toim. Pale Saarinen (Rytmipoljento 2024).

Aaltosen ura alkoi tanssiorkesterissa 1950-luvulla. Ylen haastattelussa vuodelta 1971 Aaltonen kertoo liittyneensä Heikki Rosendahlin yhtyeeseen saksofonistiksi vuonna 1958. Hänet tunnetaan kuitenkin parhaiten modernin jazzin soittajana. Fonisti-huilisti on tehnyt vuosikymmenten varrella yhteisalbumeja Raoul Björkenheimin, Otto Donnerin, Iro Haarlan ja monien muiden kanssa – hänen diskografiansa kattaa kaikkiaan parituhatta eri äänitettä, mihin tietysti on vaikuttanut eniten studiomuusikon työ, johon hän ryhtyi perusteellisemmin vuonna 1963. Yksi Aaltosen pitkäaikaisimmista soittokavereista on jazzpianisti ja -säveltäjä Heikki Sarmanto.

Heikki Sarmanto Septet: Flowers In The Water • albumilta Flowers In The Water
1969

1960-luvun loppupuolella Aaltonen liittyi Seppo ”Paroni” Paakkunaisen perustamaan Soulsetiin, Suomen ensimmäiseen soulbändiin, joka oli vuosikymmenen lopulla maamme suosituimpia yhtyeitä. Siinä vaiheessa monialamuusikon uraa voitiin kai puhua jopa jonkinlaisesta poptähteydestä. Soulset toimi toisinaan myös taustayhtyeenä esimerkiksi M.A. Nummiselle ja Pekka Strengille.

Nykysuomalaista / Contemporary Finnish • Soulset • Edward Vesala Jazz Band (Finnlevy 1969 • Svart Records 2016).

Vuonna 1969 Soulset teki Edward Vesala Jazz Bandin kanssa split-albumin nimeltä Nykysuomalaista/Contemporary Finnish. Koska kokoonpanot elivät niin kuin elivät, siinä Aaltonen soitti Vesalan bändin puolella. Samalla hän tekee historiaa: kyseessä on ensimmäinen suomalainen free jazz -levytys. Jazzin soittajana Aaltoselle on haettu usein vertailukohtaa John Coltranesta.

Soulset feat. Harri Saksala: She´s Looking Good
1968

Edward Vesala Jazz Band: Verry Sorry • Soulsetin kanssa julkaistulta split-albumilta Nykysuomalaista / Contemporary Finnish
1969

Vuonna 1969 Aaltonen vaikutti maineikkaan Tasavallan Presidentin alkuperäiskokoonpanossa. Kiireisenä studiomuusikkona ja perheellisenä miehenä hän ei ehtinyt pysytellä progeyhtyeen riveissä pitkään, mutta palasi Pressan kuvioihin 1980-luvulla. Aaltonen soitti Tasavallan Presidentin nimettömällä debyyttialbumilla sekä vuonna 2006 julkaistulla Six Completella, joka on bändin viides ja viimeinen studioalbumi. Erityisesti bändin alkuaikojen jazzrockvoittoinen sointi sopi Junnu Aaltosen taiteilijakuvaan, jota osallisuus progressiivisen rockin tekemiseen laajensi kiinnostavasti. Aaltonen soittaa myös Tasavallan Presidentin vuonna 2002 julkaistulla livelevyllä Still Struggling For Freedom.

Tasavallan Presidentti: Introduction / You’ll Be Back for More • albumilta Tasavallan Presidentti [1]
1969

Monista muista haastavan musiikin tekijöistä poiketen Junnu Aaltonen ei tunnu olevan lainkaan taipuvainen viihteellisen musiikin väheksymiseen. Suvereeni muusikko nousi progen ja modernin jazzin syvästä päästä vaikkapa iskelmän maailmaan täysin vaivattomasti. Aaltosen soittoa kuullaan esimerkiksi Mikko Alatalon, Kirkan, Topi Sorsakosken, Anita Hirvosen ja Frederikin levyillä.

Frederik: On hetki meillä vain
1978

Ja samana vuonna toisaalla.

Juhani Aaltonen: Prana – Live at Club Groovy
1978

1980-luvun puolivälissä Aaltonen oli viisikymppinen ja syvällä hengellisen etsinnän syövereissä. Hän perehtyi monenlaisiin asioihin skientologiasta Steiner-oppeihin ja rajatiedosta new ageen, kunnes koki kristillisen heräämisen. Hän kiinnostui hengellisen musiikin soittamisesta ja jätti pois musiikkityylit, joita ei kokenut omikseen – tässä päätöksessä studiomuusikkoa auttoi 15-vuotinen apuraha, jonka Suomen valtio Aaltoselle myönsi. Tunnetuimmat hengelliset levytykset ovat I Love You Lord (1991) ja O Lord, You’re Beautiful (1993).

Soitto kuin rukous • Juhani Aaltonen & Sointi Jazz Orchestran levyltä Saarnaaja
2019

Vuosituhannen taitteessa Aaltonen teki vahvan paluun jazzin pariin. Häntä oli jo pitkään houkuteltu liittymään basisti Antti Hytin sekä saksofonisti Jone Takamäen perustamaan jazzorkesteri Suhkan Uhkaan, ja päästyään yli muutamista henkisistä kynnyksistä Aaltonen päätti katsoa, olisiko hänellä vielä 65-vuotiaana jotakin annettavaa jazzille. Siitä alkoi aikakausi, joka oli sekä paluu vanhaan että matkaa uralla eteenpäin.

Tällä vuosituhannella Junnu Aaltonen on levyttänyt Juhani Aaltonen Trion, Juhani Aaltonen Quartetin ja Nordic Trinityn kanssa. Tuotantoa tuoreimmasta päästä on Plop & Junnu -kokoonpanon albumi vuodelta 2022.

”Minä elän tänään tulevaisuuttani”, Aaltonen sanoo elämäkerrassaan Jazzia Jumalan armosta. ”Olen elänyt antoisan elämän, mutta en halua nyt istahtaa kiikkutuoliin heräämättä siitä koskaan. Olen utelias yhä ja kiinnostunut siitä. mitä olen tehnyt ja teen. Tästä olen kiitollinen. Ja parastahan on, että tämä jatkuu.”

Plop & Junnu: Yeah, Gary!
2022

Hannu Luntiala: Jazzia Jumalan armosta – Juhani Aaltosen tarina (Aviador 2017).

Junnu Aaltosen elämään ja uraan voi tutustua paitsi äänilevyiltä myös lukemalla hänestä kirjoitetut kirjat. Hannu Luntialan Jazzia Jumalan armosta pyrkii olemaan elämäkertakirjallisuuden jazzia ja onnistuu siinä – teksti on polveilevaa, kaunista ja ajoittain ärsyttävää, ja kirjoittamisessa soi samaan aikaan tunne ja taito.

Pale Saarisen Ajaton Junnu – Välähdyksiä Junnu Aaltosesta on tehty enemmän artistin ylistämiseksi kuin hänen tarkastelemisekseen. Se on kierresidottu kirjanen, jossa hiomisen varaa on jäänyt sekä tekstiin, toimittamiseen, sisällönsuunnitteluun että taittoon. Teoksen ansioita ovat nuotit Aaltosen sävellyksiin, muutama hyvä valokuva ja lehtileike, aikalaisten kommentit ja lista artistin lempialbumeista.

Vuonna 1935 syntynyt Junnu Aaltonen on edelleen aktiivinen musiikintekijä. ”Mä koitan pitää yllä sitä mitä mä oon aina ollut”, 88-vuotias muusikko sanoi MTV3:n haastattelussa kesällä 2024. Vaikuttavaa on, että se ei näytä tuottavan hänelle juurikaan vaikeuksia.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Juhani Junnu Aaltonen | Facebook

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Annie Haslam – brittiprogen satakieli • Annie In Wonderland [1977]
Camel [1] 1971–1978 • Bluesjuurista sinfoniseen progeen
Camel [2] 1979–2019 • Melodisen progen konkari
Jim Pembroke teki historiaa Suomessa – If The Rain Comes [2014]
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Maria Ylipää & Emma Salokoski: Kauniita piikkejä [2024] – raja-aitoja rikkovaa laulelmaa
Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa • Five Leaves Left [1969]Bryter Layter [1970]Pink Moon [1972]

Paul Simon: Graceland [1986] – silta yli synkän virran
Pekka Pohjola: Pewit [1997] – massiivisen suuri seikkailu
Pekka Streng – kohti unen maata • Magneettimiehen kuolema [1970]Kesämaa [1972]Unen maa [2009]
Stanley Clarke: Stanley Clarke [1974] – omaa fuusiota luomassa
Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings: Pop Liisa 1&2 • Live In Studio [2016] • Poplastuja Liisankadulta 1973
Vesa-Matti Loiri: 4 + 20 [1971] – hämäriä tuokiokuvia
Wigwam: Hard N’ Horny [1969] – historiallisen suomalaisbändin debyytti
Wigwam & Taivaanvuohi: Pop Liisa 3 – Live In Studio [2016] • Poplastuja Liisankadulta

🎥🎶
Katso Juhani Aaltosen haastattelu vuodelta 1971
Yle

Junnu Aaltonen puhuu, 3:36 Jukka Lindfors, Yle Elävä Arkisto, 2008 ja 2011

💿
Juhani Aaltonen levytyksiä soolona ja eri kokoonpanoissa
Finna.fi

1960-luku

Flowers In The Water Heikki Sarmanto Sextet | EMI/Columbia 1969 • Svart Records 2019
Nykysuomalaista / Contemporary Finnish SoulsetEdward Vesala Jazz Band | Finnlevy 1969 • Svart Records 2016 • Lipposen levy ja kasetti/Warner Music Finland 2023
Tasavallan Presidentti [1] Tasavallan Presidentti | Love Records 1969 • 2LP Svart Records/Universal Music/Siboney 2013 • 2LP & CD Svart Records 2021

1970-luku

Nana Edward Vesala Trio Juhani Aaltonen Arild Andersen | PSO Tuotanto 1970 • Svart Records 2016
Hot Lotta Peter Brötzmann & Juhani Aaltonen & Peter Kowald & Edward Vesala | Blue Master Special 1973 • CD Rocket Records 2011 • LP Svart Records 2018
Etiquette | Love Records 1974 • Svart Records 2016
Strings Juhani Aaltonen & Otto Donner | Love Records 1976 • Svart Records 2016
Shimri Arild Andersen & Juhani Aaltonen & Lars Jansson & Pål Thowsen | ECM Records 1977
Springbird | Leo Records 1979

1980-luku

Prana – Live At Groovy | Leo Records 1982
Suomi – A Symphonic Jazz Poem For Orchestra [Document Series ; 4] Heikki Sarmanto & Juhani Aaltonen | Finlandia Records/Musiikki Fazer 1984 • CD 1988
Salakuljetettu ikoni Heikki Sarmanto & Pentti SaarikoskiMaija HapuojaJuhani Aaltonen | CBS Records 1989

1990-luku

Pan Fantasy Heikki Sarmanto & Juhani Aaltonen | 1990
I Love You Lord | Footprint Oy 1991
O Lord, You’re Beautiful | Footprint Oy 1993
Silver Spell – The Embassy Concert 3 Juhani Aaltonen & Heikki Sarmanto | Embassy Of Finland 1996

2000–2009

Déja vu | Columbia/Sony Music Entertainment (Finland) 2000
Rise Heikki Sarmanto & Juhani Aaltonen | Columbia/Sony Music Entertainment (Finland) 2001
Strings Revisited Juhani Aaltonen & Henrik Otto Donner & The Avanti! Chamber Orchestra | TUM Records 2003
Mother Tongue Juhani Aaltonen Trio | TUM Records 2003
Reflections Juhani Aaltonen & Reggie Workman & Andrew Cyrille | TUM Records 2004
Six Complete Tasavallan Presidentti | Presence Records/Texicalli Records 2006 • 2LP Ainoa! Productions 2020
The Sky Is Ruby UMO with Juhani Aaltonen, Raoul Björkenheim & Iro Haarla | TUM Records 2007
Conclusions Juhani Aaltonen Quartet | TUM Records 2009

2010-luku

Conversations Juhani Aaltonen & Heikki Sarmanto • 2CD | TUM Records 2011
To Future Memories | TUM Records 2013
Tomorrow Is You – Juhani Aaltonen Plays Heikki Sarmanto Juhani Aaltonen featuring Maija Hapuoja | Päivä Oy 2013
Kirkastus Juhani Aaltonen & Iro Haarla | TUM Records 2015
Light Of Love Maria Sarmanto & Juhani Aaltonen & Heikki Sarmanto | Päivä 2017
Awakening Juhani Aaltonen & Raoul Björkenheim | Eclipse Music 2018
Saarnaaja Juhani Aaltonen & Sointi Jazz Orchestra | Nova Records 2018

2020-luku

The Father, The Sons & The Junnu Juhani AaltonenJonas KullhammarIlmari HeikinheimoChristian Meaas Svendsen | Moserobie Music Production 2020
Plop & Junnu | Fiasko Records 2022

📚
Lue lisää Juhani ”Junnu” Aaltosesta
Finna.fi

Jazzia Jumalan armosta – Juhani Aaltosen tarina Hannu Luntiala, 243 sivua | Aviador 2017
Ajaton Junnu – Välähdyksiä Junnu Aaltosesta Toimittaja Pale Saarinen, 160 sivua | Rytmipoljento 2024

Tasavallan Presidentti • 1969
Spotify

Strings • 1976
Spotify

Déja Vu • 2000
Spotify

Nykysuomalaista / Contemporary Finnish • 1969 • Kansitaide: Lauri Tapio Kanerva

Nykysuomalaista / Contemporary Finnish • Soulset • Edward Vesala Jazz Band (Finnlevy 1969 • Svart Records 2016). Kansitaide: Lauri Tapio Kanerva

Etiquette • 1974

Juhani Aaltonen: Etiquette (Love Records 1974).

Strings • 1976

Juhani Aaltonen & Otto Donner: Strings (Love Records 1976).

Déja vu • 2000

Six Complete • 2006

Tasavallan Presidentti: Six Complete (Presence Records/Texicalli Records 2006).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste 2023. Harri Oksanen & Tuomas Pelttari