Morphine: The Night – tie yön syliin

The Night | Dreamworks Records 2000

Morphine: The Night (2000).Yleisö varmaan ajatteli sen johtuneen helteestä. Heinäkuun kolmas 1999 oli kuuma päivä Italian Palestrinassa, ja kun Morphinen 46-vuotias basisti-laulaja Mark Sandman tuupertui lavalle kesken keikan, kesti hetken, ennen kuin kukaan ymmärsi, mitä oli tapahtunut.

Sandman oli kuollut. Hän oli saanut massiivisen sydänkohtauksen ja poistunut maailmasta. Loppu oli tullut kuin sormia napsauttamalla, ja se oli vienyt mukanaan myös Morphinen. Muille jäsenille oli selvää, ettei bändin matka voisi jatkua ilman sen sielua.

Basisti-laulaja Mark Sandman, saksofonisti Dana Colley ja rumpali Jerome Deupree perustivat Morphinen vuonna 1989 Cambridgessa. He olivat siinä vaiheessa keikkailleet enimmäkseen Bostonin seudulla ja Uuden-Englannin alueella monissa eri bändeissä – Sandman oli soittanut aiemmin muun muassa Treat Her Rightissa ja Deupreen kanssa Hypnosonicsissa, Colley esimerkiksi Three Coloursissa.

Morphinen toiseksi lyömäsoittajaksi vakiintui heti alkuvuosina Billy Conway, joka tuli alun perin tuuraamaan terveysongelmien vuoksi väliaikaisesti sivuun astunutta Deupreeta. Loppujen lopuksi kumpikin rumpali soitti Morphinessa useita vuosia. Loppuvaiheessa kokoonpano oli nelimiehinen, kun Conway ja Deupree olivat bändissä yhtä aikaa.

Alkuun päästyään Morphine ryhtyi tekemään töitä tasaisen tehokasta tahtia – ja sai myös aikaan tuloksia. Ensimmäinen albumi Good ilmestyi vuonna 1991 bostonilaisen Accurate/Distortion-levymerkin kautta. Vuoden 1993 Cure For Pain laajensi bändin reviirin kauas Uuden-Englannin ulkopuolelle: trio kiersi sen tiimoilta Yhdysvaltoja, Eurooppaa, Japania ja Australiaa. 1990-luvun puolivälissä Yes kasvatti Morphinen näkyvyyttä edelleen. Videosingle ’Honey White’ soi Music Televisionilla muun muassa hervottomassa Beavis & Buttheadissa.

Sitten Morphine astui major-yhtiöiden maailmaan. Suurmoguli David Geffenin ja elokuvaohjaaja Steven Spielbergin Dreamworks sainasi sen vuonna 1997 ja julkaisi Like Swimmingin vielä samana vuonna. Neljäs albumi ei muodostunut suureksi läpimurroksi (siihen Morphinen musiikki oli luonnostaan liian marginaalista), mutta maine kasvoi edelleen. ’Early To Bedin’ video sai Grammy-ehdokkuuden, ja vuoteen 1999 mennessä Morphinen kaikkia levyjä oli myyty yhteensä yli 800 000 kappaletta.

The Night, Morphinen viides ja viimeinen studioalbumi, valmistui vuoden 1999 alussa. Puoli vuotta ennen Mark Sandmanin kuolemaa viimeistelty levy julkaistiin vasta vuonna 2000, tyylikkäästi soveliaan suruajan jälkeen.

Morphinen ura päättyi musiikilliselle huipulle. Sandmanin tuottama The Night soi täyteläisemmin ja pakottomammin kuin Morphinen edelliset levyt. Se on helpommin lähestyttävä ja musiikillisesti värikkäämpi levy kuin edeltäjänsä, mutta silti tyylikkään kosiskelematon kokonaisuus, jonka tummat värit ovat sävy sävyyn.

Sandmanin kuolema, kannen valkoinen kukka ja musiikin hämärä, paikoin hauras ja surumielinen tunnelma houkuttelevat pitämään The Nightia jonkinlaisena kuolinmessuna, testamenttina tai profetiana ennenaikaisesta poismenosta. Se ei tietenkään ole sellainen. Kun levyn yönkauniit kappaleet äänitettiin, Morphine luultavasti katseli urahorisonttiinsa toiveikkaana. Mutta koska taide on tehty tulkittavaksi, mikään ei estä kuuntelemasta The Nightia Sandmanin kuoleman varjossa. Siinäkin tapauksessa Morphine saa pimeyden tuntumaan lämpimältä ja lohdulliselta.

Morphinen musiikki ei lakannut soimasta lavoillakaan. Vuoden sisällä Sandmanin kuolemasta Colley ja Conway perustivat Orchestra Morphinen, joka esitti enimmäkseen The Nightin materiaalia. Sittemmin he ovat pitäneet Morphinen ja ystävänsä muistoa elossa muun muassa Vapors Of Morphine -kokoonpanossa.

Conway ja Colley ovat myös perustaneet myös Hi-n-Dry-levymerkin, jonka toimitilat rakennettiin Sandmanin entiseen työhuoneeseen. Yhtiö on julkaissut muun muassa Sandboxin, kahden cd:n ja yhden dvd:n laajuisen koosteen Mark Sandmanin elämäntyöstä Morphinen ulkopuolella. Ikävä kyllä hänen tunnetuimman bändinsä tuotanto jouduttiin jättämään julkaisun ulkopuolelle tekijänoikeussyistä.

Jos Sandman olisi saanut elää, The Night kuulostaisi nyt albumilta, jolla Morphinen vähäeleinen ”low rock” (joksi bändi itse tyylinsä nimesi) jalostui valmiiksi. Bändi esiintyy kautta levyn hyvin ilmaisuvoimaisesti. Se huokuu yhtä aikaa vanhan jazzin viileänrentoa svengiä ja rockin särmää, mutta ei ole lähelläkään rasittavanvinkeää jazzrockia. Siellä täällä Morphinen soundia avartavista jousista ja muista lisukesoittimista huolimatta musiikissa on yhtä paljon tilaa kuin säveliä. Minimalistinen tuotanto saa pienet asiat näyttämään kokoaan suuremmilta ja langettamaan pitkiä varjoja.

Tyylikkäässä tyhjyydessä kaikuu salaperäisyys, joka saa palaamaan The Nightin äärelle yhä uudelleen.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The Other Side – A Morphine Information And Archive Site
Morphine | Facebook

Varaa The Night kirjastosta.

Varaa The Night kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Morphine
Mark Sandman – Kaksikielinen slide-basso, laulu, urut, kolmekielinen slide-kitara, piano, kitara
Dana Colley – baritoni-, tenori ja double-saksofoni, triangeli
Jerome Deupree – rummut ja muut lyömäsoittimet
Billy Conway – rummut ja muut lyömäsoittimet

Levyhyllyt | Finna.fi
Morphine

1990-luku

Good | Accurate Distortion 1992 • Rykodisc 1993
Cure For Pain | Rykodisc 1993
Yes | Rykodisc 1995
Like Swimming | Rykodisc 1997

2000–2009

The Night | Rykodisc/Dreamworks 2000
Bootleg Detroit • live | Rykodisc 2000

Kokoelmat | Finna.fi
Morphine

B-Sides And Otherwise | Rykodisc 1997
The Best Of Morphine: 1992–1995 | Rykodisc 2003
Sandbox – The Mark Sandman Box Set | 2004
At Your Service | Rhino Records/Rykodisc 2009

Beck: Sea Change – suuren muutoksen soundtrack
Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
PJ Harvey: To Bring You My Love – himosta ja kaipauksesta
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
The Cure: Wish – valoa synkkyyden keskeltä
The National: High Violet – kaunis ja yksinäinen
Tom Waits: Bone Machine – läpimurto tuntemattomaan
Willie Nelson: Teatro – kuiskauksia vuosien takaa

Katso lisää | YouTube
Dokumentti

Cure For Pain – The Mark Sandman Story | 2011

Morphine: The Night (2000).

Morphine: The Night (2000).

The 1975: I Like It When You Sleep, For You Are So Beautiful Yet So Unaware Of It – kurotus kohti täydellistä rockmusiikkia

I Like It When You Sleep, For You Are So Beautiful Yet So Unaware Of It | Dirty Hit/Polydor 2016

The 1975: I Like It When You Sleep, For You Are So Beautiful Yet So Unaware Of It (2016).Miten luoda bändin kanssa vastustamatonta rockmusiikkia, sellaista joka menestyy? Miten se tehdään? Asiaa tuskin on mahdollista avata aukottomasti, mutta aina voidaan yrittää, jos vaikka vähän kieli poskessa. Esittäjän, mieluiten kiharapäisen laulajan, tulee olla persoonaltaan mahdollisimman vetoava, karismaattinen ja hivenen arvaamaton.

Vähintään puoliandrogyynin vokalistin on hyvä kirjoittaa tekstejä, joissa on elämän sekavuuteen ja rakastamisen vaikeuteen liittyviä monitasoisia koukkuja haavoineen päivineen. Tuottajan pitäisi luoda luovuuden huipulla olevan bändin musiikkiaurasta poikkeuksellinen, mutta ei liiaksi. Mediatoimijoiden tehtävänä on välittää eteenpäin päätähden tarina, jossa on rohkeutta ja musiikillista intohimoa.

The 1975. Kuva: i.axa.com.

The 1975. Kuva: i.axa.com.

Edellä kirjoitettu bisneskuva voi joiltain osin sopia The 1975 -laulaja Matthew Healyyn ja hänen karismaansa. Ahkeran keikkailun lisäksi manchesterilaisbändin menestyksen todellisena pohjana toimivat kuitenkin onnistuneet levytykset ja biisien yhteenhitsautunut toteuttaminen. Vuodesta 2002 koossa ollut The 1975 heittäytyy musiikkiinsa. Bändin albumeista toinen, I Like It When You Sleep, For You Are So Beautiful Yet So Unaware Of It, on lähellä täysosumaa.

Indien ja nykymainstreamin välimaasto on kunnon tähtiaineksen sydänmaata. Romanttisesti nimetty levy on pitkä, rönsyilevä ja retromaisen indie. Retroilu on vaikea laji, mutta The 1975 pärjää ilmiömäisesti, ja levyllä ollaan mitä erilaisimpien vaikutteiden keskellä. Mielessä käyvät esimerkiksi INXS, Madonna, Phil Collins ja Daft Punk. Vaikutteiden kirjo on osa albumin vahvuutta, mutta vielä enemmän kyse on kunnioituksesta. Bändi tuntuu lainaavan idoleilta, joista se aidosti välittää. Jos esimerkiksi tykkää Daft Punkista, sen voi myös antaa kuulua. Virtuoosimaiset George Daniel (rummut), Ross MacDonald (bassokitara) ja Adam Hann (kitara) sekoittavat kaikesta oman rockinsa, jota on huumaavaa seurata.

Populaarimusiikin eri vuosikymmeniltä häpeilemättömästi lainailtu dramaattinen klangi on kasvanut kiinni bändin musiikkiin. Monin kohdin tutulta tuntuva sykkii modernia otetta, oli sitten kyseessä lämmin tai viileä tunnelma. Biisien genrekirjo kuvastaa bändin tervettä suhtautumista riskinottoon. Aina voi myös hieman sohaista kohti arvostelijoita. Albumin kolmas singleraita The Sound saattaa osoittaa brittilehti NME suuntaan. Debyyttialbumin jäljiltä The 1975 voitti NME Awardsin NME Awardsin huonoimman bändin ”palkinnon”.

Matthew Healyllä (s. 1989) on sanottavaa ja kyky olla äänessä. Hivenen salaperäinen ja jopa ujon oloinen laulajahahmo on haastatteluiden perusteella myös valloittava persoona, joka ei ota itseään liian vakavasti. Healyn heittäytymisestä paistaa läpi rohkeus. Laulaja ei tunnu pelkäävän mitään. Tekstit purevat ja haastavat.

Albumin keskivaiheilla levyä liikutaan kuin aarteen äärellä, hyvin vaihtelevien tunnelmien keskellä. Gospelsoulisti hivelevä If I Believe You iskee hartaine kuoroineen ja puhallinsooloineen kuin suoraan seurakunnan hengennostatuksesta. Please Be Naked taas lähtee aivan toiselle tielle. Eteerinen piano johdattaa suurine kuvineen jonnekin surulliseen paikkaan, pitkälle popmusiikin valtavirrasta. Seuraava raita Lostmyhead jatkaa nostetta. Kitaravallit jylisevät, bassovyörytykseen eksyy, aika pysähtyy – kuin parhaina shoegazing-aikoina joskus 90-luvulla. Tunnelma on uskomaton.

Kuin uhitellakseen, The 1975 hyppää seuraavaksi synarockiin. Avantisti liikkuvat taustavokaalit johdattavat järjettömän juhlavaan massapsykoosiin, jossa Healy pistää jälleen parastaan. Tuotantoarvoa on jakaa audiofiileillekin. Kokonaisuuden syvempi pää alkaa hellittää kun katkeransuloinen Somebody Else hivelee kuin se diskoillan päätteeksi toivottu  hituri. A Change Of Heart toimii samalla tavalla.

Albumin pitkä nimikappale I Like It When You Sleep… nousee tärkeäksi kokonaistunnelman luojaksi. Tässä The 1975 lienee eteerisimmillään. Hengästynyt pulssi ja säkenöivät synakuviot vaihtuvat puolivälissä raukeaan olotilaan, kuin vapaan sunnuntaiaamun heräämiseen ja jalkeillenousuun.

Kaikesta tästä kasvaa runsasta kuuntelua kestävä rocklevy, jossa on tuoreutta. The 1975 on voittaja.

I Like It When You Sleep For You Are So Beautiful Yet So Unaware Of It
Matthew ”Matty” Healy – laulu, kitara, piano, kosketinsoittimet, syntetisaattorit
Adam Hann – kitara, taustalaulu, kosketinsoittimet, syntetisaattorit
Ross MacDonald – bassokitara, taustalaulu, kosketinsoittimet, syntetisaattorit
George Daniel – rummut, lyömäsoittimet, taustalaulu, kosketinsoittimet, syntetisaattorit
Tuottajat: Mike Crossey, George Daniel, Matty Healy

Mitä mahdamme saada seuraavaksi? Helmikuun 2018 puolivälissä bändin Facebook-sivu näyttäytyy ilman uutisia ja profiilikuvaa. Somemarkkinoinnin, nettitiedon ja teaserin perusteella luvassa on albumi Music For Cars.

Tuomas Pelttari

The 1975 | kotisivu
The 1975 | Facebook
The 1975 | Instagram
The 1975 | Twitter

Varaa I Like It When You Sleep... kirjastosta.

Varaa I Like It When You Sleep… kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
The 1975

2010-luku

The 1975 | Dirty Hit 2013
I Like It When You Sleep For You Are So Beautiful Yet So Unaware Of It | Dirty Hit 2016
DH00278 – Live From The O2, London, 12/16/2016 | Dirty Hit 2017
A Brief Inquiry Into Online Relationships | Dirty Hit 2018

2020-luku

Notes On A Conditional Form | Dirty Hit 2020

The 1975: I Like It When You Sleep, For You Are So Beautiful Yet So Unaware Of It (2016).

The 1975: I Like It When You Sleep, For You Are So Beautiful Yet So Unaware Of It (2016).

bob hund: Dödliga klassiker – luokan pelle ja priimus

Dödliga klassiker | Woah Dad! 2016

bob hund: Dödliga klassiker (2016).Aika saattaa olla armoton. Kun tekee jotakin oikein pitkään, on vaikeaa pysytellä sopivasti ennallaan. Kuinka säilyttää tekemisissään alkuaikojen kirkassilmäinen into niin, ettei se vaikuta väkinäiseltä? Samalla pitäisi myös osoittaa jonkin verran kypsymisen merkkejä, jotta ei pelkästään toistaisi vanhaa temppua.

On vaikea sanoa kuinka ja miten, mutta ruotsalainen bob hund (joka tahtoo kirjoittaa nimensä pienellä) on onnistunut siinä. Sen syksyllä 2016 ilmestynyt Dödliga klassiker -albumi ilahduttaa yhtyeelle ominaisella leikkisällä teatraalisuudella ja poikamaisella charmilla. Samaan aikaan musiikista hohtaa keski-ikäisen indie-isukin setämäistä lämpöä ja kokeneisuutta.

Hjärtskärande rätt:

Vuonna 1991 perustettu bob hund julkaisi ensimmäisen ep:nsä pari vuotta toimittuaan ja lähti nousuun. Eponyymin ensialbumin ilmestyttyä 1994 bändi valittiin Ruotsin Grammisgalanissa vuoden parhaaksi rockyhtyeeksi. Toinen pitkäsoitto Omslag: Martin Kann (1996) nousi Ruotsin albumilistalla top tenin tuntumaan, ja vuonna 2001 ilmestynyt Stenåldern kan börja meni listaykköseksi.

Thomas Öberg, laulu. Kuva: Anna Brånhede.

Thomas Öberg, laulu. Kuva: Anna Brånhede.

Musiikin omintakeisuudesta saattoi jo varhain päätellä, että kovin suuri yleisö ei koskaan nousisi bob hundin kyytiin. Se tuskin oli yhtyeelle suuri yllätys tai pettymys. Hurmaavan indierockbändin pyrkimykset ovat olleet selkeästi enemmän taiteellisia kuin kaupallisia, ja kompromisseja tekemättäkin se ja sen englanninkielinen alter ego Bergman Rock ovat niittäneet kulttisuosiota myös Ruotsin ulkopuolella. Viihteellisimmillään ja yleistajuisimmillaan bob hund on livebändinä. Laulaja Thomas Öberg on lavalla ihana yhdistelmä rockjumalaa, poptaiteilijaa, indienörttiä ja supersankaria.

Rockabilligt:

Vinyylialbumin kaltaiseksi kaksiosaiseksi teokseksi rakennettu Dödliga klassiker on selväpiirteinen kokonaisuus. Sen hätkähdyttävimmät biisit ovat bowiemaisesti funkkaava Brooklyn Salsa ja meksikolaismausteinen Din Piñata – pirteitä poikkeuksia bändin yleisestä melodia- ja rytmilinjasta. Saattaa olla, että nykien kulkeva Underklassens clown rakentaa analogiaa juuri tästä kulmasta: luokan pelle voi olla myös luokan priimus, eli vaikka bob hundissa on humoristinen puoli, sitä ei kannata aliarvioida.

Johnny Essing, kitara. Kuva: Anna Brånhede.

Johnny Essing, kitara. Kuva: Anna Brånhede.

Rockabilligt on seitsemän minuutin mitastaan huolimatta Dödliga klassikerin intensiivisin biisi, jonka jälkeen loppulevy kuulostaa hillityltä. Matkan päättävät maanläheisesti Hollywood nästa ja siihen temaattisesti liittyvä After-work musik, joissa Öbergin aina vähän epävireinen lauluääni hehkuu inhimillisyyttä. Alun perin vuonna 2009 julkaistun Blommor på brinnande fartygin uutta, lämpöisempää versiota liidättää musiikkileirejä tytöille järjestävän Popkollon kuoro. Se ja Hjärtskärande rätt ovat kappaleita Dödliga klassikerin popeimmasta päästä.

Blommor på brinnande fartyg:

Vaikka bob hund on ahkeroinut julkaisurintamalla koko uransa ajan, Dödliga klassiker onnistuu yllättämään pelkällä olemassaolollaan. Vuonna 2015 ilmestynyt pompöösi konserttitaltiointi #bobhundopera olisi tavallaan ollut looginen ja osuva päätös teatraalisen bändin yli 20-vuotiselle matkalle. Malmön konserttitalossa suuren orkesterin kanssa toteutettuun spektaakkeliin taisi kuitenkin kulminoitua vain yksi puoli tästä taideprojektia muistuttavasta yhtyeestä.

Dödliga klassiker
Thomas Öberg – laulu
Johnny Essing – kitara
Conny Nimmersjö – kitara
Mats Hellquist – bassokitara
Jonas Jonasson – kosketinsoittimet
Christian Gabel – rummut

Dödliga klassiker on pitkän linjan bändin varmaotteinen paluu perusasioihin. Onneksi bob hundin viehättävän viisto asenne ja lapsenmielinen anarkistisuus eivät ole kadonneet ajan tuuliin.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

bob hund | kotisivu
bob hund | Facebook

Varaa Dödliga klassiker kirjastosta.

Varaa bob hundin Dödliga klassiker kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
bob hund

1990-talet

bob hund • EP • CD | Silence 1993 • 12″ Silence 2018
bob hund [2]
 • LP • CD | Silence 1994 • LP-uusintapainos 2018
Omslag: Martin Kann • LP • CD | Silence 1996 • LP-uusintapainos 2018
Jag rear ut min själ! Allt skall bort!!! • LP • CD | Silence 1998 • LP-uusintapainos 2018

2000–2009

Stenåldern kan börja • LP • CD | Silence 2001
Ingenting • LP | Dilettante Productions 2002
Folkmusik för folk som inte kan bete sig som folk • CD | 2009

2010-talet

Det överexponerade gömstället • LP • CD | Törncrantz Rock’N’Roll/Bob Hunds Förlag 2011
Låter som miljarder • LP • CD | Törncrantz Rock’N’Roll/Sousafon 2012
Dödliga klassiker • LP • CD | Woah Dad! 2016
0–100 • LP • CD | Adrian Recordings 2019

Kokoelmat ja livelevyt | Finna.fi
bob hund

bob hund sover aldrig • live • 2LP • CD | Silence 1999
10 år bakåt och 100 år framåt • 3LP • 2CD | Hot Stuff/Silence 2002
#bobhundopera ‎• ‎live ‎• 2LP | Bob Hunds Förlag 2015
KlassiskBOBHUNDkonsert ‎• LP | Bob Hunds Förlag 2018

Bergman Rock | Finna.fi

Bergman Rock | Silence 2003
Bonjour Baberiba Pt II | Silence 2005

Håkan Hellström: Du gamla du fria – taidetta ja stadionpoppia
Kent: Tigerdrottningen – Ruotsin suurin näyttää jälleen
Kent: Då som nu för alltid – allting har sitt slut [översättning på svenska]
Kent: Då som nu för alltid – kaikki loppuu aikanaan
Magnus Carlson: Den långa vägen hem – tavallisen miehen soullevy
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
The Divine Comedy: Foreverland – vihdoinkin onnen satamassa

bob hund: Dödliga klassiker (2016).

bob hund: Dödliga klassiker (2016).

Christian Gabel, rummut. Kuva: Anna Brånhede.

Christian Gabel, rummut. Kuva: Anna Brånhede.

Jonas Jonasson, kosketinsoittimet. Kuva: Anna Brånhede.

Jonas Jonasson, kosketinsoittimet. Kuva: Anna Brånhede.

Mats Hellquist, bassokitara. Kuva: Anna Brånhede.

Mats Hellquist, bassokitara. Kuva: Anna Brånhede.

Conny Nimmersjö, kitara. Kuva: Anna Brånhede.

Conny Nimmersjö, kitara. Kuva: Anna Brånhede.

Salaliitto: Melankolia – varmaotteinen indievyöry jatkuu

Melankolia | Plastic Passion 2017

Salaliitto: Melankolia (2017).Turkulaisen Plastic Passionin työ suomalaisen rockin julkaisijana vain komistuu. Pienkustantajan arvo kasvoi entisestään kun indienelikko Salaliitto sai ulos toisen levynsä helmikuussa 2017. Melankolia on jatkoa bändin debyytille Salaliitto. Ensimmäisen albumin lailla synkkäsävyisen kanteen pakattu Melankolia huokuu tuttua dekkarimaista tunnelmaa.

Mitä Salaliiton takana on? Raitojen mutkattomuus kuvastaa loppuun asti työstettyä sävellystyötä. Ammattitaidon ääressä on hienoa heittäytyä avoimeen musiikkimaisemaan, jossa kautta albumin väräjävä omintakeinen pahaenteisyys sekoittuu optimismiin.

Bändin professionaali ote on tärkeä elementti, mutta vielä tärkeämpää on karisma. Kitaristi-laulaja Ossi Alisaaren läsnäolo vetää puoleensa. Laulajana hän on sekä easy-going että totinen, muttei paasaa eikä vaivaannuta. Paikoin lähes alleviivaavan loppusointuiset riimit istuvat kokonaisuuteen hyvin. Alisaarta uskoo.

Salaliitto: Raine Hynninen (vas.), Mikko Saaristo, Ossi Alisaari ja Timo Kuismanen. Kuva: Sari Markus.

Salaliitto: Raine Hynninen (vas.), Mikko Saaristo, Ossi Alisaari ja Timo Kuismanen. Kuva: Sari Markus.

Salaliitto toimii suomalaisen americanatrippailun ytimessä. Tummuuden tilat tulevat esiin aiempaa tuotantoa automaattisemmin. Soundi on aikuisen täyteläinen, vailla vertailutarvetta. Vaikutteet toki ovat olemassa. mutta heijasteet esikuvista palvelevat kuuntelukokemusta. Nelikkoa tuntuu johdattavan aivan erityinen bändi-DNA. Sitä annostellaan meille salavihkaisen maltillisesti.

Raine Hynnisen paksu, väräjävä bassosoundi ohjaa videoraitaa Korpit.

Nimiraita Melankolian säkeistöissä liikutaan erityisellä jännitteellä. Mustaa uhkuva meno vaihtuu kertosäkeistössä leveisiin sointuihin, joilla jännite purkautuu. Valssi Musta risti jamittaa kohti särökitaraista väliosaa. Helpontuntuiset osaset ovat yhdessä jotain hämmästyttävää. Kuulaan poppaava Harmaa aaltoilee polttamisen ja juomisen avulla tylsyyttä vastaan. Kitaristit Timo Kuismanen ja Alisaari taitavat mestarillisen svengin.

Lisää täydellisyyttä seuraa ennen A-puolen loppua. Ollaan nuorii on mykistävää muisteloa, melko lähellä esimerkiksi Dingon koskettavimpia tekstejä:

– Seisotaan pihalla, poltetaan tupakat
ja katsellaan kuinka pommikoneet lentää 
Naapurikaupunkiin, jossa me tavattiin
Kohta sitäkään paikkaa ei oo enää.
Ollaan nuorii 
Meill’ on aikaa
Kun soitto soi ja laulu raikaa.

– Tänä yönä astutaan laivaan
Tänä yönä lähdetään matkalle kauas pohjoiseen.
Tänä yönä astutaan laivaan
Tänä yönä lähdetään matkalle maahan sohjoiseen.

Lopun istrumentaalikierrossa loihditaan lisäväriä kosketinsoitinten maalailulla. Popmaisen levypuoliskon jälkeen seuraa mietteliäämpi B-puoli. Unennäkijän tiivistetty paine tuottaa hypnoottisen driven. Arpeggiot eivät ole mahtua biisikehikkoon. Säkeistöjen välissä ilmaa halkovat makeat voimasoinnut. Tempon hetkellinen puolittaminen vain korostaa tunnelmaa. Hiipivä majesteetillisuus pukee Salaliittoa täydellisesti.

Pinkfloydmaista raukeutta niistelevä Säärintamien rajalle hidastaa tahtia. Psykedelian verho laskeutuu ylle, ja läpikuultavaan kuosiin on kirjailtu merkintöjä kuten Atom Heart Mother. Rumpali Mikko Saariston elkeet tuntuvat olevan paikoin aivan Nick Masonin tavaramerkistöä. Toiseksi viimeinen raita Lamia jatkaa 70-lukulaista savun leijuttamista. Kiihkeä väliosa potkii kuin Pelle Miljoona Oy:n klassikko Moottoritie on kuuma. Ehkä Lamia viittaa myös alkuperäiseen Genesis-riffiin? Antipako rauhoittaa pistepirkkomaisen vinkeällä otteella. Lähes iskelmänkaltainen klangi valtaa tilan. Pienen tauon jälkeen lopetusbiisi starttaa vielä pitkään neilyoungmaiseen outroon. Kitarat seikkailevat taustalla kiertävän valituksen keskellä. B-puolen keskimmäiset raidat mallintavat hienosti rockpsykedeliaa vuonna 2017.

Jos et ole kokenut kahta Salaliitto-albumia, sinulla on edessä paljon mihin syventyä. Salaliitto yltää vaivatta suomalaisen classic rockin ytimeen – ja maailma olisi paljon parempi paikka jos tällaista musiikkia tehtäisiin enemmän. Melankolia on yksi vuoden 2017 parhaista rocklevyistä. Sen kanssa elämä tuntuu täydemmältä.

Melankolia
Raine Hynninen – bassokitara
Mikko Saaristo – rummut, lyömäsoittimet
Timo Kuismanen – kitara, kosketinsoittimet
Ossi Alisaari – laulu, kitara, lyömäsoittimet
Äänitys: Pekka Alisaari & Timo Kuismanen.

Melankolia julkaistiin ennakkotilaajille 11.2. alkaen. LP ja striimi saavat virallisen julkaisunsa 24.2. Reilua vuotta aiemmin julkaistu debyyttialbumi on saanut hienoa jatkoa.

Tuomas Pelttari

Salaliitto Facebook
SoundCloud
BandCamp
Plastic Passion 

Varaa Melankolia kirjastosta.

Varaa Melankolia kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Salaliitto

Salaliitto • LP • striimi | Plastic Passion 2015
Melankolia • LP • striimi | Plastic Passion 2017
Puolet • LP • striimi | Soit Se Silti 2019

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Dingo: Kerjäläisten valtakunta – porilaiset manian kourissa
Ismo Alanko yksin Vanhalla – ainutlaatuinen hetkien sarja
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Mara Balls: Elävä kivi – ex-jytämimmin mahtava tulipallo
Marion: This World And Body – täyteen ladattu debyytti
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
Ratsia: Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia
Salaliitto: Salaliitto – huippuluokan debyyttialbumi
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku
Ursus Factory: ”Pelastajanhommat eivät kiinnosta!”

Lue lisää | Finna.fi

Artikkelihaku Salaliitto

Salaliitto: Melankolia (2017).

Salaliitto: Melankolia (2017).

Blackfield: Welcome To My DNA – paossa ilkeää maailmaa

Welcome To My DNA | Kscope 2011

Blackfield: Welcome To My DNA (2011).Israelilainen Aviv Geffen ja brittimuusikko Steven Wilson perustivat Blackfield-duon vuosituhannen vaihteen jälkeen. Alun perin muusikkokaverukset ryhtyivät työhön tasavertaisina. Vuosien myötä musiikillinen painotus siirtyi enemmän Geffenille – jopa niin, että Wilson taisi erota bändistä. Ero saattoi olla varsin näennäinen, sillä Wilson on ollut mukana duon myöhemmillä levytyksillä. Palaset ovat kohdallaan myös kolmosalbumilla Welcome To My DNA. Sen eskapismi on herkkua.

Blackfield. Steven Wilson (vas.) ja Aviv Geffen.

Blackfield. Steven Wilson (vas.) ja Aviv Geffen.

Pitkän rockuran tehnyt Steven Wilson (s. 1967) oli saanut tunnustusta jo ennen yhteistyötä Geffenin kanssa. Wilsonin bändit Porcupine Tree että No-Man olivat monien musiikkidiggarien arvostamia. Welcome To My DNA:n aikaan myös Wilsonin sooloura oli jo käynnissä. Aviv Geffen (s. 1973) oli tähti omalla maallaan. Lännessä tuntemattomamman Geffenin maailmaa ja yhteiskunnallisuutta kuvataan muusikkovetoisella nettifoorumilla Burning Shed:

–The son of esteemed Israeli poet Yehonatan Geffen and the nephew of Moshe Dayan, Geffen is Israel’s leading counter-culture rock musician. A huge star in his native country, his records have been greeted with critical adulation, earning him a string of gold albums. An outspoken peace campaigner, he controversially refused to do compulsory military service, and his lyrics have been fiercely critical of the Israeli military and their actions.

Kahden studioalbumin ja kiertueen jälkeen Geffen ja Wilson löysivät jälleen yhteistä aikaa Blackfieldiin. Kahteen ensimmäiseen albumiin verrattuna Welcome To My DNA välittyy keskittyneempänä. Arkisempaa poljentoa on ikään kuin jalostettu asteen verran eteenpäin. Welcome To My DNA etenee itsevarmasti raidasta toiseen, ilman täyteraitoja. Kolmoslevylle hyvin istuvat jouset kuulostavat paikoin jopa sokerisilta, mutta ne antavat kokonaisuuteen sopivan kokoista eskapismia. Blackfieldin näkemys musiikista on hioutunut. Se kumpuaa 80-lukulaisen tuotantoestetiikan ja popsensibiliteetin yhdistämisestä klassisen rockin kuvastoon.

Enemmän kuin ripaus sinfonista rock-ilmettä jykevöittää aloitusraitaa. ’Glass House’ tuo kuulijan Blackfieldin maailmaan, joka on aiempaa tuotantoa komeampaa. Albumin kansikuvan lailla eristynyttä elämänkulkua kuvaava ’Go To Hell’ nousee myös, ennen klassikkoraitaa ’Rising Of The Tide’. Geffen ja Wilson vuorottelevat vokalisteina. Laulajat täydentävät toistensa klangia: äänet sointuvat yhteen kuin itsestään. Ero on paikoin lähes huomaamaton.

Uneliaantyylikkään videoraidan saanut ’Waving’ tuntuu loogiselta valinnalta singleksi. Ainekset ovat eeppiset, mutta toteutus on höyhenenkevyt.

Albumin B-puoli starttaa Blackfield-asteikolla liki revittelevästi. ’Blood’ iskee kelttimäiseen tapaan ilakoivaa liitoa haikean johtomelodian kylkeen. ’Go To Hellin’ tapainen tuokiomaisuus korostuu niukassa tekstissä. ’Zigotan’ lopun progehtava vääntö sopii mukavasti mukaan ennen viimeistä raitaa ’DNA’. Kunnon rockalbumin tapaan Welcome To My DNA:n osasista muotoutuu jäntevä kokonaisuus, jossa pienestä on kiinni suuria asioita.

Yksi yhtymäkohta Blackfieldiin voisi olla poptaivaalta pitkäksi aikaa kadonnut brittiryhmä Captain, joka pyrki tosissaan popin syvään päähän albumilla This Is Hazelville. Welcome To My DNA edustaa juuri sellaista eskapismia ja eleganssia, mistä Captain-fanit eivät voineet saada tarpeekseen. On hauska huomata sekin, että albumin B-puolelta löytyvän ’Oxygenin’ on tuottanut Hazelvillen ääressä töitä tehnyt guru Trevor Horn. Klassikoksi haluava raita on mahtava.

Blackfieldillä on mitä ilmeisimmin suuri merkitys molemmille jäsenilleen. Aviv Geffen pääsee esille soolouraa näkyvämmin. Poppaavan classic rockin tekeminen näyttää olevan yksi kiireisen Wilsonin monista intohimoista. Yhtyeen viides albumi ilmestyy vuonna 2017, mukana tuottamassa Alan Parsons. Niin vähän aikaa, niin paljon musiikkia.

Tuomas Pelttari

Blackfield | kotisivu
Blackfield | Facebook
Aviv Geffen | kotisivu
Steven Wilson | kotisivu
Burning Shed | kotisivu

Welcome To My DNA:n kannen kuvitus yhdistää Wilsonin ja Geffenin yhdeksi.

Welcome To My DNA:n kannen kuvitus yhdistää Wilsonin ja Geffenin yhdeksi.

Welcome To My DNA
Aviv Geffen – laulu, piano, kosketinsoittimet, kitara
Steven Wilson – laulu, kitara, kosketinsoittimet

Eran Mitelman – piano, urut
Seffy Efrati – bassokitara
Tomer Z – rummut, lyömäsoittimet
London Session Orchestra – jouset, johtaja Perry Montague Mason
Tuottajat: Steven Wilson, Aviv Geffen sekä Trevor Horn (raita Oxygen)

Welcome To My DNA julkaistiin keväällä 2011. CD:n rinnalla julkaistiin myös gatefold-kantinen LP-painos.

Hae Blackfield III kirjastosta!

Hae Blackfield III kirjastosta!

Hae Blackfield III kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Blackfield

2000–2009

Blackfield | LP Gates Of Dawn 2004 • CD Kscope 2004, 2017 • 2CD Snapper Music 2004
Blackfield II | LP Gates Of Dawn 2007 • CD Snapper Music & Kscope 2007, 2017 • LP Kscope 2013, 2017
NYC – Blackfield Live In New York City | DVD Snapper Music 2007 • CD+DVD Kscope 2009, 2016

2010-luku

Welcome To My DNA | LP & CD • Kscope 2011
Blackfield IV | LP & CD & CD+DVD • Kscope 2013
Blackfield V | 2LP & CD & CD+Blu-ray • Kscope 2017
Open Mind – The Best Of Blackfield | 2LP & CD • Kscope 2018

2020-luku

For The Music | Warner Music 2020

Steven Wilson | Finna.fi

2000–2009

Insurgentes | Kscope 2008/2009  Levyhyllyt • Insurgentes

2010-luku

Grace For Drowning | 2011
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) | 2013
Hand. Cannot. Erase. | 2015  Levyhyllyt • Hand. Cannot. Erase.
4 ½ | 2016  Levyhyllyt • 4 ½
To The Bone | Caroline 2017
Home Invasion – In Concert At The Royal Albert Hall | 2018 • 5LP Caroline International • Blu-ray+2CD Eagle Vision • DVD+2CD Eagle Vision/Universal Music

2020-luku

The Future Bites | Steven Wilson/Caroline International 2021

Aviv Geffen

diskografia

Porcupine Tree | Finna.fi

1990-luku

On The Sunday Of Life | Delerium Records 1992
Up The Downstair
 | 1993  Levyhyllyt • Up The Downstair
The Sky Moves Sideways
| 1995
Signify
 | 1996
Stupid Dream
 | Snapper Records 1999

2000–2009

Lightbulb Sun | 2000
In Absentia
 | Lava Records 2002
Deadwing
 | 2005
Arriving Somewhere..
| 2DVD Snapper Music 2006 & Kscope 2008 • Blu-ray+2CD Kscope 2018
Fear Of A Blank Planet | Roadrunner Records 2007
The Incident
 | Roadrunner Records 2009

2010-luku

Octane Twisted | 2CD+DVD & 2CD Kscope 2012/2013

No-Man [=Tim Bowness & Steven Wilson] | Finna.fi

1990-luku

Speak: 1988–89 | Kasetti • Hidden Art Creations 1993
((Speak))
 | CD • Materiali Sonori 1993/Headphone Dust 2004/Snapper Music 2005 • LP Tonefloat 2006 • CD Kscope 2009
Loveblows & Lovecries – A Confession
 | LP • Kasetti • CD • 2CD • One Little Indian 1993
Flowermouth | 2LP • Kasetti • CD • One Little Indian 1994
Wild Opera | CD & Kasetti • Third Stone 1996 • CD Hidden Art 2009 • 2CD Wild Opera/Dry Cleaning Ray Kscope 2010

2000–2009

Returning Jesus | CD Third Stone 2001 • CD Hidden Art 2002 • 3LP Returning Jesus (Complete Sessions) Tonefloat 2006 • 2LP & 2CD Kscope 2017
Together We’re Stranger | CD Kscope 2003, 2014, 2017 • LP Tonefloat 2005, 2006, 2012, 2013 • CD+DVD-A Snapper Music/Kscope 2007 • 2LP Kscope 2015  Levyhyllyt • Together We’re Stranger
Schoolyard Ghosts | CD, CD+DVD-Audio, CD+DVD-Video Kscope 2008 • 2LP Tonefloat 2008 • 2CD Kscope 2017

2010-luku

Love You To Bits | LP • Kasetti • CD • Caroline International 2019

Kokoelma | Finna.fi
No-Man

All The Blue Changes – An Anthology 1988–2003 • 2CD | Hidden Art 2006

DVD & Blu-ray | Finna.fi

Insurgentes  Lasse Hoile (ohjaaja) & Steven Wilson, 160 min. 2DVD-dokumentti Wilsonista ja hänen musiikinteostaan. Toimituksen lämmin suositus.
Arriving Somewhere..  Porcupine Tree | 2DVD & Blu-ray+2CD. Sisältää Porcupine Treen livetaltioinnin Deadwing-kiertueelta + 26-sivuisen tekstiliitteen.

Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto
David Sylvian: Brilliant Trees – sielukas vokalisti soolouran alussa
Lunatic Soul: Lunatic Soul [1] – kun vähemmän on enemmän
No-Man: Together We’re Stranger – eteerisen popin lähteellä
Porcupine Tree: Up The Downstair – projektista kohti oikeaa bändiä
Porcupine Tree: The Incident – yhtenevä tarina erilaisista ihmiskohtaloista
Steven Wilson: Insurgentes – soolouran komea alku
Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. – koskettava tarina ulkopuolisuudesta
Steven Wilson: 4 ½ – silta kohti uutta
The Mute Gods: Tardigrades Will Inherit The Earth – sana ja asenne kohdallaan

Lue lisää | Finna.fi

Porcupine Tree: Stars Die – The Delerium Years ‘91–’91 • 2CD + 40-sivuinen liite | Delerium Records 2002
Wilson, Steven & Hoile, Lasse & Clover. Carl: Index, 240 sivua | Flood Gallery Publishing 2015. Sisältää Wilsonin esipuheen ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.

Blackfield: Welcome To My DNA (2011).

Blackfield: Welcome To My DNA (2011).