Nikki Sixx: The Dirt • The Heroin Diaries • This Is Gonna Hurt – traagisen tapauksen kasvutarina

📚
TörkytehdasHeroiinipäiväkirjatThis Is Gonna Hurt

Nikki Sixx & Ian Gittins: Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star (2007).

Kun on ruumiillistanut kaikki tukkahevigenren kliseet, on hankalaa tulla otetuksi vakavasti Los Angelesin (se on mielentila) ulkopuolella. Se ei ole estänyt Mötley Crüen basistia ja biisintekijää Nikki Sixxiä yrittämästä. Vaikuttaa jopa siltä, että hänen kohdallaan kyse ei ole pelkästään laajemman tunnustuksen etsimisestä. Ihminen näyttää kasvaneen.

Sixx (s. 1958) näyttää yllättävän paljon nuorelta itseltään, mutta muuten miestä ei tahdo tunnistaa, siinä määrin on tulokulma elämään muuttunut sitten rappioromanttisen 1980-luvun. Sixxillä on takanaan vuosikymmeniä raitista elämää ja perheessään useita lapsia, ja sosiaalisen median perusteella hän vaikuttaa olevan kiinnostunut terveellisistä elämäntavoista. Eikä siinä kaikki; Sixx on myös halukas nostamaan esille sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia, kuten syrjäytymistä, suvaitsemattomuutta ja huumeidenkäyttöä.

Muutos vaikuttaa valtavalta, ja Sixxin kirjat vielä alleviivaavat sitä. Se on rokkitähden kannalta ihanteellista: kertomalla vanhoista pahoista ajoista Sixx voi edelleen napsia uskottavuuspisteitä ja ratsastaa hurjalla maineellaan, mutta samalla hän todistaa olevansa täysijärkinen ja tasapainoinen ihminen, joka hallitsee elämisen taidon.

Kun The Dirt sovitettiin elokuvaksi, soundtrack koostettiin luonnollisestikin Mötley Crüen biiseistä.

Take Me To The Top

Sixxin ensimmäiseksi kirjaksi luettakoon Neil Straussin kirjoittama värikäs bändihistoriikki The Dirt – Törkytehdas, sillä se pelasti Mötley Crüen. Voi hyvin olla, että ilman näitä ”maailman pahamaineisimman rockbändin tunnustuksia” Sixxin remmi ei olisi popkulttuurin kartalla niin näkyvästi kuin se nyt on. The Dirt myös paljasti sen Nikki Sixx -hahmon, jonka maailma on oppinut tuntemaan; aikapommin, joka turrutti traumojaan kovilla huumeilla ja paukutti tunnelukkoja nyrkein. The Dirt on viihdyttävä teos, jonka surullisimmat kohdat koskettavat, mutta kuitenkin vain fiktion tavalla. Niiden ei osaa ajatella tapahtuneen oikeille, eläville ihmisille.

Brittijournalisti Ian Gittinsin kanssa koostettu Heroin Diaries – Heroiinipäiväkirja on toista maata. Joulusta 1986 jouluun 1987 kulkeva teos kertoo narkomaanin arjesta, joka pyörii ympyrää kuin nälkäinen kala koukun ympärillä. Siinä ei ole mitään romanttista, hauskaa tai edes varsinaisesti kiinnostavaa, mutta Heroiinipäiväkirja kuitenkin viihdyttää. Sen se tekee niin kuin William S. Burroughsin esikoisteos Nisti: se päästää lukijat kurkistamaan maailmaan, jonne muuten ei ole mitään asiaa. Ja millaista siellä onkaan – ankeaa, tylsää ja yksinäistä. Kaikkein häkellyttävintä on, miten vähän asiat olivat sitä miltä näyttivät. Kun Sixxillä näytti menevän huikean hyvin, hänen asiansa eivät olisi voineet olla yhtään kehnommin. Voi olla, että Heroiinipäiväkirja on ollut tärkeä vertaistukiteos samanlaisista ongelmista kärsiville. Sixxin itsensä mukaan näin onkin.

Nikki Sixxin toinen yhtye Sixx:A.M. perustettiin alun perin tekemään musiikkia The Heroin Diariesin oheen.

Sixx:A.M. • Life Is Beautiful

Kolmas kirja This Is Gonna Hurt – Music, Photography And Life Through The Distorted Lens Of Nikki Sixx, suomennettuna Nikki Sixxin maailma, on yhtä täynnä toivoa kuin Heroin Diaries on toivottomuutta. Aivan kuten Heroin Diariesillakin, myös This Is Gonna Hurtilla on yhteys Sixx:A.M:iin: se on yhtyeen toisen albumin nimikaima. This Is Gonna Hurtin erityispiirre on se, että siinä Sixx esittäytyy valokuvaajana. Kuvaamisesta on tullut hänelle henkilökohtaisesti tärkeä itseilmaisun ja dokumentoinnin tapa. Hän kuvaa mielellään ihmisiä, joille elämän nurja puoli on tullut tutuksi.

Tavallaan kaikki Sixxin kirjat kertovat saman tarinan hyljeksitystä pojasta, jonka sisäiset demonit olivat niin vahvoja, että veivät häneltä hengen (hän kuoli heroiinin yliannostukseen, mutta hänet saatiin elvytettyä). Sixx kirjoittaa elämästään yhä uudelleen kuin pakottaakseen sen kohtalotoveriensa kuuluville tai kuin yrittääkseen itse ymmärtää, miksi niin tapahtui, kuinka kaikki saattoi kuitenkin lopulta muuttua hyväksi, ja kuinka tämä kaikki saattoi sattua kaikista maailman traagisista tapauksista juuri hänelle. Hän tuntee suurta empatiaa elämän kovaonnisia kohtaa ja tuntuu ymmärtävän, että huonolla tuurilla kaikki se olisi voinut koitua hänen omaksi kohtalokseen.

Loppu hyvin, elämä hyvin: nuoren Nikkin kaltaisissa hahmoissa on oma epärealistinen viehätyksensä, mutta jos kliseekimpun henkinen kehitys pysähtyy, jälki on pelkästään surullista. Kuusikymppisen selviytyjä-Sixxin onnellisuudessa on iloitsemisen aihetta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Nikki Sixx | kotisivu
Nikki Sixx | Facebook
Nikki Sixx | Instagram
Nikki Sixx | Twitter

Mötley Crüe | kotisivu
Mötley Crüe | Facebook
Mötley Crüe | Instagram
Mötley Crüe | Twitter

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

AC/DC: Power Up – virta on kytketty
Alice Cooper: School’s Out – rajaton, ajaton seikkailu
Def Leppard: Hysteria – hard rockin ylivoimaa
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Havana Black: Indian Warrior – huonon onnen soturit
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa

Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä
Lordi – kummitusjunalla vuoristoradalle
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Mötley Crüe ja Mayhem Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Slash featuring Myles Kennedy & The Conspirators: 4 – rock’n’roll-synergiaa

📚
Lue lisää Nikki Sixxistä ja Mötley Crüesta
Finna.fi

Mötley Crüe – Törkytehdas  Tommy Lee & Mick Mars & Vince Neil & Nikki Sixx & Neil Strauss & kääntäjä Sami Kärkkäinen, 480 sivua | Like 2007
Heroiinipäiväkirja  Nikki Sixx & Ian Gittins & kääntäjä Yasir Gaily, 431 sivua | Like 2008 • Like 2011
Heroiinipäiväkirja – kymmenvuotisjuhlapainos  Nikki Sixx & Ian Gittins & kääntäjät Yasir Gaily & Ari Väntänen, 439 sivua | Like 2018
Nikki Sixxin maailma  Nikki Sixx & kääntäjä Miki Peltola, 213 sivua | Like 2012

📚
Läs mera om Nikki Sixx och Mötley Crüe
Finna.fi

Mötley Crüe – The dirt • bekännelser från världens mest ökända rockband  Mötley Crüe med Neil Strauss & översättare Niclas Nilsson, 568 sidor | Modernista 2006 • Pocketförlaget 2010
The Heroin Diaries – spillror ur ett rockstjärneliv  Nikki Sixx med Ian Gittins & översättare Erik Thompson, 413 sidor | BTM Books 2008 • Pocketförlaget 2009

📚
Read more about Nikki Sixx and Mötley Crüe
Finna.fi

Mötley Crüe – The Dirt  Tommy Lee & Mick Mars & Vince Neil & Nikki Sixx & Neil Strauss, 431 sivua | Harper Collins 2001
The Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star  Nikki Sixx & Ian Gittins, 413 sivua | Simon & Schuster 2007
This Is Gonna Hurt – Music, Photography, And Life Through The Distorted Lens Of Nikki Sixx  Nikki Sixx, 209 sivua | William Morrow 2011

💿
Mötley Crüe
[Nikki Sixx Vince Neil Mick Mars Tommy Lee]
Finna.fi

1980-luku

Too Fast For Love | Leathür Records 1981 | Elektra 1982
Shout At The Devil | Elektra 1983
Theatre Of Pain | Elektra 1985
Girls, Girls, Girls | Elektra 1987
Dr. Feelgood | Elektra 1989

1990-luku

[Nikki Sixx John Corabi Mick Mars Tommy Lee]

Mötley Crüe | Elektra/Mötley Records 1994

[Nikki Sixx Vince Neil Mick Mars Tommy Lee]

Generation Swine | Elektra/Mötley Records 1997

2000–2009

[Nikki Sixx Vince Neil Mick Mars Randy Castillo]

New Tattoo | Mötley Records 2000

[Nikki Sixx Vince Neil Mick Mars Tommy Lee]

Saints Of Los Angeles | Mötley Records 2008

58
[Nikki Sixx Dave Darling Bucket Baker]

Diet For A New America | 2000

Brides Of Destruction
Finna.fi

[Nikki Sixx Tracii Guns London LeGrand Scot Coogan John Corabi]

Here Comes The Brides | 2002

Sixx:A.M.

[Nikki Sixx DJ Ashba James Michael]

The Heroin Diaries Soundtrack | Eleven Seven Music 2007
This Is Gonna Hurt | Eleven Seven Music 2011
Modern Vintage | Eleven Seven Music 2014
Prayers For The Damned • vol. 1 | Eleven Seven Music 2016
Prayers For The Blessed • vol. 2 | Eleven Seven Music 2016

Tommy Lee
Finna.fi

Never A Dull Moment | MCA Records 2002 |
Tommyland: The Ride | TL Education Services Inc. 2005
Andro | BNM/Better Noise Music 2020

Vince Neil
Finna.fi

Exposed | Warner Bros. 1993 • Music On CD 2022
Carved In Stone | Warner Bros. 1995
Tattoos & Tequila | Eleven Seven/Frontier Records 2010

📱
The Heroin Diaries Soundtrack • 2008
Spotify

📱

This Is Gonna Hurt • 2011
Spotify

📱
The Dirt Soundtrack • 2019
Spotify

Mötley Crew: The Dirt Soundtrack • 2019

Nikki Sixx & Ian Gittins: The Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star • 2007

Nikki Sixx & Ian Gittins: The Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star (2007). Kansi.

Nikki Sixx: This Is Gonna Hurt – Music, Photography And Life Through The Lens Of Nikki Sixx • 2011

Nikki Sixx: This Is Gonna Hurt – Music, Photography And Life Through The Distorted Lens Of Nikki Sixx (William Morrow 2011).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.