Marillion: Seasons End – uusi ääni, uusi alku

Seasons End (EMI, 1989)

Marillion: Seasons End (1989).Brittiprogella meni 80-luvulla paremmin kuin ehkä muistammekaan. Hieman odotusten vastaisesti neo-progen johtotähti Marillion saavutti kotimaassaan jopa listaykkösen paikan nelosalbumilla Misplaced Childhood, puhumattakaan lukuisista sinkkuhiteistä. Yhtyeen setämäinen vokalisti Fish oli Music Televisionin myötä tuttu kasvo monille – niillekin, jotka eivät progesta niin välittäneet.

70-luvun lopulla perustettu viisikko vavahti uuden tilanteen äärellä vuonna 1988. Hittien, raskaiden kiertueiden ja livetuplan jälkimainingeissa Fish jätti jo kansainvälistäkin huomiota saaneen kokoonpanon. Karismaattinen tarinankertoja päätti lähteä soolouralle. Mitä viidennestä Marillion-albumista tulisi?

Marillion jatkoi Fishin eron jälkeen rivakasti eteenpäin. Uutena vokalistina aloitti aiemmin yhtyeissä Europeans ja How We Live vaikuttanut Steve HogarthSeasons Endin tuottaja Nick Davis rohkeni nostaa Hogarthin reilusti esiin, ja loihti albumille aiemmasta eroavan värimaailman. Hogarth loi Marillioniin oman kiistämättömän ulottuvuutensa. Hänestä tuli välitön osa bändisoundia. Isosta käänteestä huolimatta Marillion oli edelleen vireästi toimiva bändi, jolla oli sekä biisejä että ajatuksia tulevasta. Aiempien albumien kaltaisten konseptien puutteessa sanoittajaksi tuli apuun John Helmer.

On tietysti vaikeaa lähteä liidaamaan tunnetun bändin soundia, ja viedä musiikkia eteenpäin. Hogarth jää toiseksi Fishille riipaisevan arvaamattomassa pisteliäisyydessä, mutta voittaa kuulaan antaumuksellisella suoruudella. The Uninvited Guest on mutkaton esimerkki uudesta Marillionista.

Albumin A-puolen pitkä aloitus The King Of Sunset Town viillettää mahtipontisesti eteenpäin, aivan kuin mitään vokalistikriisiä ei olisi ollutkaan. Hogarthin rinnalla nelikko Steve Rothery, Ian Mosley, Pete Trewavas ja Mark Kelly iskee antaumuksella. Marillion suoriutuu vaikeuksitta peribrittiläisen progetyöstön ääressä läpi komean sävellyksen – säästelemättä tiettyjä Genesis-kaikuja 70-luvun loppupuolelta. Bändi tuntuu musiikillisesti ilmiselvän voimaantuneelta. Aiempien albumien tapaan Seasons End sisältää myös hittimateriaalia. Yksi helmistä on Easter.

Loppua kohti Seasons End kärsii lievästä yliyrittämisestä. After Me osoittaa, että tunnelman kehittelyyn jäi kasvuvaraa. Pienine puutteineenkin Seasons End puhuttelee silkassa vilpittömyydessään. Berlin esittelee mainion outron, häivähdyksen tulevasta vapautuneisuudesta. Ehkä yhtye mietti hetkittäin jo seuraavaa albumia Holidays In Eden, josta tuli popmaisempi kokonaisuus. Joka tapauksessa monta Marillion-klassikkoa oli vielä kirjoittamatta.

Seasons End
Steve Hogarth – laulu
Steve Rothery – kitara
Mark Kelly – kosketinsoittimet
Mark Trewavas – bassokitara
Ian Mosley – rummut
Tuottaja: Nick Davis

Kirjastosta kannattaa kysyä Seasons Endin remasteroitua laitosta vuodelta 1998. Normipainoksen vihkossa on mukana bändin jäsenten muisteluita. Laajennettu 2CD-painos sisältää lisäksi varhaisia demonauhoituksia. Toimitus suositteleey historiasta kiinnostuneille myös Clutching At Strawsin 2CD-painosta, josta löytyy bändistä eronneen Fishin eli Derek W. Dickin suora puheenvuoro Marillionin hankalista ajoista ennen Seasons Endiä.

Tuomas Pelttari

Hae Marillionin 'Seasons End' kirjastosta!

Hae Marillionin ’Seasons End’ kirjastosta!

Hae Seasons End kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt:
Marillion | Fish-kausi
Script For A Jester’s Tear (EMI Records, 1983)
Fugazi (1984)
Misplaced Childhood (1985)
Clutching At Straws (1987)

Marillion | Steve Hogarth -kausi
Seasons End (1989)
Holidays In Eden (1991)
Brave (1994)
Afraid Of Sunlight (1995)
This Strange Engine (Castle Communications, 1997)
Radiation (Castle Communications, Raw Power, 1998)
Marillion.com (Intact Records, 1999)
Anoraknophobia (Liberty Records, 2001)
Marbles (Intact Records, 2004)
Somewhere Else (2007)
Happiness Is The Road (2008)
Less Is More (2009)
Sounds That Can’t Be Made (Ear Music, 2012)
FEAR – Fuck Everyone And Run (2016)

Lue lisää:
Collins, Jon: Marillion – Separated Out… Redux, 381 sivua. (Foruli, 2012).
Marillion: Clutching At Straws, 2CD + 24-sivuinen liitevihko.
Marillion: Seasons End, 2CD + 24-sivuinen liitevihko.
Romano, Will: Mountains That Came Out Of The Sky – The Illustrated History Of Prog Rock, 246 sivua. (Backbeat Books, 2010).

Katso DVD:
Marillion: From Stoke Row To Ipanema – A Year In The Life – June 89 to July 90, 183. min. (EMI, 2003).
Marillion: The EMI Singles Collection, 90 min. (EMI, 2002).

Marillion: Seasons End (1989).

Marillion: Seasons End (1989).

Rush: Permanent Waves – rocktrion uusi aalto

Rush: Permanent Waves (Mercury, 1980)

Rushin seitsemäs studioalbumi Permanent Waves julkaistiin tammikuun 1. päivänä 1980.Kanadalaistrio Rush oli 70-luvun lopussa uuden alun edessä. Takana oli kuusi studioalbumia, joita monet hard rockin ja progen ystävät fanittivat tosissaan. Samaan aikaan yhtyeen jäsenet seurasivat korvat tarkkana brittiläistä musiikkimaailmaa.

Uuden aallon rock ja syntikkapopin mahdollisuudet viekoittelivat, ja Rushin musiikin lähtökohdaksi vaihtui aiempaa popmaisempi soundi. Vuonna 1978 julkaistu Hemispheres sisälsi vielä koko levypuoliskon mittaisen nimikappaleen. Seuraava albumi Permanent Waves oli tiiviimpää ja biisiorientoituneempaa Rushia.

Progehtavasta hard rockista tunnetulle yhtyeelle muutos oli merkittävä. Yhdessä luottotuottaja Terry Brownin kanssa tehty Permanent Waves avaa yhtyeen 80-luvun tyylikkäästi. Soundi on keveämpi. Sovitusten niukkuus vaikuttaa toisinaan jopa kireältä, mutta hallitsevin voima on musiikin ylitsevuotava melodisuus. Geddy Lee laulaa vapautuneemmin, ja rumpali Neil Peart tuntuu nahkansa luoneelta muusikolta. Ilmassa on poikkeuksellista imua.

Permanent Waves toi esiin dynaamisen ellei jopa muodikkalta kuulostavan rocktrion, jolla oli radiohittejä. Albumi alkaa singleraidoilla The Spirit Of Radio ja Freewill. Molemmat ovat ennenkuulumattoman tarttuvia Rush-klassikoita. Kitaristi Alex Lifeson on huippuvedossa introriffeistä lähtien.

Albumin musiikillinen runko siitä, että muutos aiempaan oli selkeä muttei totaalinen. Flirtti progen kanssa jatkui innovatiivisilla – joskin selvästi alle kymmenminuuttisilla – teoksilla Jacob’s Ladder ja Natural Science. Yleisilme on kuitenkin jotakin muuta kuin 70-luvun mystinen hämyily.

Rush kasvoi keveämmäksi, herkemmäksi. Ajan henkeen reagointi teki Rushista uusia faneja houkuttelevan bändin, jonka levyt kävivät paremmin kaupaksi. Seuraava studioalbumi, alkuvuodesta 1981 julkaistu Moving Pictures nosti ahkerasti keikkailevan yhtyeen yhä suurempaan suosioon.

Geddy Lee – bassokitara, syntetisaattorit, laulu
Alex Lifeson – kitara
Neil Peart – rummut, lyömäsoittimet
Tuottajat: Rush ja Terry Brown

* * *

Permanent Waves nousi Yhdysvaltojen Billboard-albumilistan sijalle 4. Britanniassa albumi ylsi kolmoseksi. Albumin remasteroitu CD-laitos ilmestyi 1997. Uusi LP-painos julkaistiin kesäkuussa 2015.

Levyhyllyt
Rushin studioalbumit
Rush (Moon, Mercury, 1974)
Fly By Night (Anthem, Mercury, 1975)
Caress Of Steel (1975)
2112 (1976)
A Farewell To Kings (1977)
Hemispheres (1978)
Permanent Waves (1980)
Moving Pictures (1981)
Signals (1982)
Grace Under Pressure (Anthem, Mercury, Vertigo, 1984)
Power Windows (1985)
Hold Your Fire (1987)
Presto (1989)
Roll The Bones (1991)
Counterparts (1993)
Test For Echo (1996)
Vapor Trails (2002)
Feedback (2004)
Snakes & Arrows (2007)
Clockwork Angels (2012)

Rushin livealbumit
All The World’s A Stage (1976)
Exit… Stage Left (1981)
A Show Of Hands (1989)
Different Stages (1998)
Rush In Rio (2003)
Snakes & Arrows Live (2008)
Working Men (2009)
Time Machine 2011 – Live In Cleveland (Anthem, Roadrunner, 2011)
Clockwork Angels Tour (2013)
R40 Live (Anthem, Zoë, 2015)

Lue lisää:
Banasiewicz, Bill: Rush Visions – The Official Biography, 96 sivua. (Omnibus, 1988).
Bergamini, Joe: Taking Center Stage – A Lifetime Of Live Performance, 208 sivua. (Hudson Music, 2012).
Berti, Jim & Bowmann, Durrell (toim.): Rush And Philosophy – Heart And Mind United, 321 sivua. (Open Court, 2011).
Collins, Jon: Chemist(r)y, 288 sivua. (Helter Skelter, 2005).
Popoff, Martin (Asko Alanen, kääntäjä): Rush – 30 vuotta huipulla, 320 sivua. (Paasilinna, 2013).
Popoff, Martin: Rush – The Illustrated History, 196 sivua. (Omnibus, 2013).
RushSector 2 – A Farewell To Kings through Exit…Stage Left, 5CD + DVD-A. (Island Def Jam Music Group, 2011). Sisältää 44-sivuisen tekstiliitteen.
Telleria, Robert: Rush – Merely Players, 396 sivua. (Quarry Press, 2002).

Katso DVD/Blu-ray:
Rush
: Replay X 3, 3 DVD. (Anthem Records, Mercury Records, 2006). Sisältää kolme remasteroitua livetaltiointia 5.1-monikanavamiksauksineen. Mukana alun perin vuonna 1981 julkaistu Exit… Stage Left.  
Rush
R40, 6 Blu-ray-levyä tai 10 DVD-levyä. (Eagle Rock Entertainment, 2014). Runsaasti kuvitettu kirjamallinen kansio, jossa bändin livehistoriaa vuodesta 1974 lähtien.

Rush kotisivu

Tuomas Pelttari

Rushin seitsemäs studioalbumi Permanent Waves julkaistiin tammikuun 1. päivänä 1980.

Rush: Permanent Waves (1980).