Metallica: The $5.98 E.P. Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista

Metallica: The $5.98 E.P. – Garage Days Re-Revisited (Vertigo, 1987)

Metallica: The $5.98 E.P. Garage Days Re-Revisited (1987).Kun joutuu pahaan paikkaan, on kaksi vaihtoehtoa. Voi antaa periksi tai rynnätä ulos aseet paukkuen. Syksyllä 1986 Metallica valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon. Kun miettii, millainen tragedia bändiä silloin kohtasi, sen päättäväisyys vaikuttaa melkeinpä sydämettömältä.

Metallican basisti Cliff Burton kuoli auto-onnettomuudessa Ruotsissa 27. syyskuuta 1986. Hänen hautajaisistaan oli kulunut kolme viikkoa, kun bändi pestasi uuden jäsenen. Flotsam And Jetsamissa aiemmin vaikuttanut Jason Newsted soitti ensimmäisen keikkansa kitaristi-laulaja James Hetfieldin, rumpali Lars Ulrichin ja kitaristi Kirk Hammettin bändissä marraskuussa 1986.

Newstedin ensimmäinen Metallica-levytys oli vuonna 1987 julkaistu viiden biisin coverlevy The $5.98 E.P. Garage Days Re-Revisited. Vaikka toisinkin on luultu, se ei ollut Metallicalle paluu autotalliaikoihin siinä mielessä, että äänitykset olisi tehty alkukantaisissa ja edullisissa olosuhteissa. Metallica oli kyllä remontoinut vuokraamastaan autotallista itselleen uuden treenikämpän, mutta EP:n se äänitti osin Santa Monican A&M:ssä, osin Länsi-Hollywoodissa Conwayssa, ja ne olivat kaikkea muuta kuin halpoja studioita. EP oli jatko-osa marraskuussa 1984 julkaistun Creeping Death 12”-singlen b-puolelle, joka oli nimeltään Garage Days Revisited.

Metallica keikalla Kanadassa 1986.

Heinäkuussa 1987 taltioitu Garage Days Re-Revisited tehtiin kuudessa päivässä eli Metallican mittapuulla pikavauhtia (”äänittämiseen meni yhtä vähän aikaa kuin pelkän kaluston säätämiseen edellisellä albumilla”, kertoo Lars Ulrich kirjassa Syntymä Metallica Kuolema). Hintavasta studioajasta johtuen sekin kävi levy-yhtiölle kalliiksi.

Metallica palasi vanhoihin aikoihin siinä mielessä, että äänitti levylle vanhoja suosikkibiisejään – kenties niitä, joita sen jäsenet kuuntelivat hevijulisteilla vuoratuissa huoneissaan silloin, kun vielä asuivat vanhempiensa luona. Metallica versioi Garage Days Re-Revisitedille Diamond Headia ja Holocaustia, jotka olivat brittiläisen hevimetallin uuden aallon bändejä, walesilaista Budgieta, amerikkalaisen kauhupunkin pioneeria Misfitsiä ja brittiläisen postpunkin suurnimeä Killing Jokea. Eepeestä tuli Metallican kunnianosoitus vaikuttajilleen ja samalla valistuslevy faneille – moni tuon ajan hevinuori löysi vanhan hevin ja punkin juuri Garage Days Re-Revisitedin kautta.

Lars Ulrichia on usein moitittu kehnoksi rumpaliksi, ja sitä hän monilla mittareilla onkin. Se ei kuitenkaan ole aivan mustavalkoinen asia. Garage Days Re-Revisitedin avaavalla Diamond Head -lainalla Helplessillä hänen omalaatuinen lyöntinsä on tehokkaimmillaan. Se ei ole puhdasoppista tai taitavaa nakuttelua vaan kulmikasta ryskäämistä, mutta se kuulostaa innostavalta ja täysin pysäyttämättömältä.

Garage Days Re-Revisitedin yllättävin veto oli Killing Joken The Wait, jonka originaaliversio avasi yhtyeen vuonna 1980 ilmestyneen nimikkoalbumin b-puolen. Versio on varsin onnistunut. Metallica pyörittelee kierteistä postpunkriffiä kuin omaansa, mikä kertoo paljon siitä, kuinka sinut bändi oli itsensä ja vahvuuksiensa kanssa vuonna 1987.

Loppukevennykseksi Metallica äänitti kahden biisin Misfits-medleyn. Se alkoi Beware-ep:ltä (1980) poimitulla tarttuvalla Last Caressilla ja päättyi Earth A.D./Wolfs Blood -albumin (1983) raivokkaaseen Green Helliin. Väkevän ja hauskan lopetuksen viimeisteli muutama epävireinen sävel Iron Maidenin Run To The Hillsistä.

Garage Days Re-Revisited ilmestyi elokuussa 1987. Vaikka se ei ole mikään autotalliäänite, Metallica onnistui välittämään sille tahmalattiaisessa treenikämpässä soittamisen hikisen intensiteetin. Vaikka levyn biisit ovat synkkiä ja raskaita ja kepeimmilläänkin hirtehishumoristisia, on Garage Days Re-Revisited Metallican uran hyväntuulisin julkaisu. Musiikista ja hupaisasta kansitaiteesta huokuu poikamainen innostus, itsevarmuus ja rempseä uhma. Sen kautta cover-ep kasvoi välityötä tärkeämmäksi julkaisuksi. Garage Days Re-Revisited teki selväksi, että Metallicalla oli elämää Cliff Burtonin kuoleman jälkeen.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Levyhyllyt:
Metallican studioalbumit
Kill ‘Em All (1983)
Ride The Lightning (1984)
Master Of Puppets (1986)
…And Justice For All (1988)
Metallica (1991)
Load (1996)
Reload (1997)
Garage Inc. (1998) Lainabiisejä sisältävä 2CD/3LP, jolla on mukana myös The $5.98 E.P.: Garage Days Re-Revisited.
St. Anger (2003)
Death Magnetic (2008)
Hardwired… To Self-Destruct (2016)

Muista EP-boksi:
Garage Days Re-Revisited löytyy helpoiten kokoelmalevyltä Garage Inc. (1998), sillä EP:n alkuperäispainokset on myyty loppuun. Vinyylin ystäville vinkiksi myös EP-boksi The Good The Bad & The Live: The 6½ Year Anniversary 12″ Collection. Mustakantisessa lootassa on mukana kuusi 12″-singleä – myös Garage Days Re-Revisited.

Lue lisää:
Brannigan, Paul & Winwood, Ian: Birth School Metallica Death, 378 sivua. (Faber & Faber, 2014).
Brannigan, Paul & Winwood, Ian (kääntäjät Arvassalo, Juuso & Saarainen, Jere): Syntymä Metallica kuolema – 1. osa, 365 sivua. (Like, 2013).
Brannigan, Paul & Winwood, Ian (kääntäjä Koskelin, Elina): Syntymä Metallica kuolema. 2. osa, 302 sivua. (Like, 2014).
Crocker, Chris: Metallica – The Frayed Ends Of Metal, 225 sivua. (Boxtree: St Martin’s Press, 1993).
Halfin, Ross (kääntäjä Paappanen, Päivi): Metallica kuvina, 229 sivua. (Like, 2009).
Halfin, Ross & Hammett, Kirk (kääntäjä Sjövik, Maria): Voittamaton Metallica, 230 sivua. (Gummerus 2012).
McIver, Joel (kääntäjä Salmenpohja, Ilkka): Metallica, 440 sivua. (Like, 2007).
Metallica, & Putterford, Mark & Charlesworth, Chris: Metallica In Their Own Words, 96 sivua. (Omnibus Press, 1994).

Metallica: The $5.98 E.P. Garage Days Re-Revisited (1987).

Metallica: The $5.98 E.P. Garage Days Re-Revisited (1987).

Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa

Lou Reed & Metallica: Lulu (Warner Bros, Universal International Music, 2011)

Lou Reed & Metallica: Lulu (2011).Kun saksalaisen Frank Wedekindin (1864–1918) Lulu-nimisestä naisesta kertova näytelmä Erdgeist eli Maahinen esitettiin Tampereen Teatterissa vuonna 1909, se sai lehdistöltä niin vihaisen vastaanoton, että näytelmä oli poistettava ohjelmistosta kolmen esityksen jälkeen. Kun vaihtoehtorockin suurvisiirin Lou Reedin ja hevimammutti Metallican Wedekindin tarinaan perustuva yhteisalbumi Lulu ilmestyi reilut sata vuotta myöhemmin, sekin sai osakseen ivaa ja paheksuntaa. Vähän eri syistä, mutta kuitenkin.

Wedekindin näytelmä kertoo ”naisen primaalimuodosta”, kuten Lulu Erdgeistissä esitellään, ja hänen rakastajistaan. Vaikka Lulu on tarinan päähenkilö, hän on hädin tuskin olemassa. Lulu elää miesten kautta. Hän ei ole toimija vaan kohde, halujen heijastuspinta, josta miehet peilaavat erilaisia intohimojaan mutta joka ei ihmisenä kiinnosta ketään. Lopulta Lulu päätyy vankilaan murhasta. Tarina jatkuu näytelmässä Die Büchse der Pandora eli Pandoran lipas, jossa Lulu pakenee vankilasta, päätyy Lontooseen prostituoiduksi ja kuolee sarjamurhaajan uhrina.

Kun Reed ja Metallica ryhtyivät kaavailemaan yhteistä hanketta, he ottivat käsittelyynsä sanoituksia, jotka Reed oli kirjoittanut Wedekindin Lulu-näytelmien pohjalta. Reedin mielestä Metallican selässä tekstit nousisivat ”seuraavalle tasolle”. Kenties Reed halusi nostaa Lulun kohtalon pintaan miehekkään hevimetallisen kontrastin avulla. Metallican stereotyyppisen maskuliininen soitto ja kitaristi-laulaja James Hetfieldin machohko ärjyntä rakensivat Lulun vaiheille patriarkaalisen miljöön, joka korosti persoonattomaksi objektiksi alistetun naishahmon asemaa.

The View’n videon ohjasi Darren Aronofsky:

On hiukan epäselvää, mikä Lulu on. Se on avantgardistinen metallilevy, taidemusiikkia tai raskaasti säestettyä runoutta, abstrakti musikaalikuunnelma tai jonkinlaista spoken wordia. Pop- tai rocklevy se ei missään nimessä ole, mutta siinä kontekstissa useimmat kriitikot sen tyrmäsivät. Vaikka Reed oli jo ajat sitten hylännyt popmusiikin muotokielen taiteelleen tarpeettomana, moni ilmeisesti odotti kuulevansa levyllä jonkinlaisia Fight Fire With Firen ja Perfect Dayn summan ylittäviä rockklassikoita. Pöyristys valtasi alaa, kun Reed ja Metallica tarjoilivatkin levyllisen melodiattomia, jopa kaksikymmentäminuuttisia taidejurnutuksia, joissa Reed luki ääneen, Hetfield mylvähteli ja Metallica riffitteli doomahtavan laahaavasti tai speed metalia blitzkrieginä piiskaten. Lars Ulrichin sympaattisen kulmikas rumpalointi sopi mainiosti komppaamaan Lulun kolhon eurooppalaista tunnelmaa.

Albumista tekee vaikeatajuisen se, ettei sillä ole selkeää tarinaa. Esimerkiksi se Die Büchse der Pandoran kohtaus, jossa Lulu heittää henkensä psykopaatin äärifantasian kohteena, sisältyy kolmanteen kappaleeseen Pumping Bloodiin. Sitä kertomuksessa edeltänyt Lulun ja kreivittären suhde vilahtaa tekstissä heti perään Mistress Dreadissa, eikä minkäänlaisesta kronologisesta järjestyksestä ole tietoakaan. Reed ei tehnytkään Lulua kerratakseen tarinan, jota kerrotaan muutenkin jatkuvasti maailman teatterinäyttämöillä. Sen sijaan hän halusi käsitellä vallankäyttöön, identiteettiin ja itsepetokseen liittyviä teemoja omalla tyylillään.

Kun Metallica mättää heviä Reedin kiihkeän paasauksen taustalla, vaikutelma on samanlainen kuin Tarantinon Inglourious Basterdsin kohtauksessa, jossa David Bowien – joka osapuilleen ainoana maailmassa julisti Lulun mestariteokseksi – Cat People (Putting Out Fire) säestää toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia. Se on älyvapaan urhea ja kiehtova mutta myös sanomallinen kohtaus, joka sanoo, että nämä asiat voisivat tapahtua milloin tahansa, kenelle tahansa.

Reedin Lulu (sillä hänen levynsähän Lulu on, sanokaamme noin 70-prosenttisesti) asetti vapaamuotoisuudessaan uusia haasteita metallibändille, joka ei normaalisti juuri jammaile. Reed vaati soittajilta kykyä improvisoida jazzin hengessä, mutta myös antoi Metallicalle jotakin: Hänen raaka runoutensa saa Metallican riffit kuulostamaan rankemmilta kuin ne kuulostaisivat bändin oman kuvaston taustalla. Silkkaa metallia Lulu ei kuitenkaan ole. Sillä kuulee myös akustista kitaraa (mm. Little Dog), viitteitä elektroniseen musiikkiin sekä vapaasti soivia jousi-instrumentteja. Lulun suhteesta erääseen mieheen ja tämän poikaan inspiroitunut Junior Dad on lempeän bändisoiton sekä sellojen ja viulujen dronen varaan rakennettu massiivinen teos.

Junior Dad livenä Saksassa:

Wedekindin näytelmiä on sittemmin tulkittu niin feministisiksi kuin naisvihamielisiksikin. Aikoinaan niitä soimattiin groteskeiksi, yliampuviksi ja moraalittomiksi. Reedin ja Metallican Lulu sai satikutia siitä, että se kuulostaa rumalta, rasittavalta ja teennäiseltä, ikään kuin Lulu ei aiheena suorastaan vaatisi juuri sellaisten ekspressionististen vaikutelmien luomista. Taiteen tehtävänä ei ole maistua hyvältä, tuntua kivalta tai kuulostaa Roxettelta. Sen kuuluu luoda uusia tulkintoja. Niitä Reed ja Metallica Lululla tekivät.

Lulu oli kova pala niin Lou Reedin kuin Metallicankin yleisöille. Reedin joukot eivät nähneet hänen taiteensa ja banaalin metallin välillä minkäänlaisia yhtymäkohtia. Metallica-faneille taas itkuraivarin aiheeksi on joskus riittänyt pelkkä akustisen kitaran käyttäminenkin. Yhteisalbumin tekeminen tuollaisten mielikuvaharjoitusten melskeessä vaati rohkeutta kummaltakin osapuolelta.

Lulu jäi Lou Reedin (s. 1942) viimeiseksi albumiksi. Hän kuoli syöpään vuonna 2013. Reed halusi tulla tunnetuksi taiteilijana, joka piut paut piittaa siitä, mitä hänestä ajatellaan. Lulu on lopullinen todiste siitä, että juuri sellainen hän oli.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Lou Reed & Metallica: Lulu kotisivu

Lou Reed – laulu, kitara, continuum
James Hetfield – rytmikitara, taustalaulu
Kirk Hammett – soolokitara
Lars Ulrich – rummut
Robert Trujillo – bassokitara
Tuottajat: Lou Reed, Metallica, Greg Fidelman, Hal Willner

Sarth Calhoun – elektroniset instrumentit
Jenny Scheinman – viulu, alttoviulu, jousisovitukset
Gabe Witcher – viulu
Megan Gould – viulu
Ron Lawrence – alttoviulu
Marika Hughes – sello
Ulrich Maiss – sello Little Dogissa ja Frustrationissa
Rob Wasserman – sähkökontrabasso Junior Dadissa
Jessica Troy – alttoviulu Junior Dadissa

Levyhyllyt:
Lou Reed & Metallica: Lulu. 2CD (Sister Ray Enterprises, We’re Only In It For The Music, 2011).
Berg, Alban: Lulu – Oper nach Frank Wedekinds Tragödien Erdgeist und Büchse der Pandora. Böhm Karl, Lear Evelyn, Johnson Patricia, Fischer-Dieskau Dietrich, Grobe, Donald. (Deutsche Grammophon, 1968).

Lue lisää:
Brannigan, Paul & Winwood, Ian: Syntymä Metallica kuolema – 1. osa, 365 sivua. Like 2013.
Brannigan, Paul, Winwood, Ian: Syntymä Metallica kuolema – 2. osa, 302 sivua. Like 2014.
Jacobson, Jeff: Lulu, 120 sivua. Nuottikirja, Cherry Lane Music 2012
Koskimies Rafael & Haavio, Martti: Maailmankirjallisuuden kultainen kirja – Saksan kirjallisuuden kultainen kirja, 824 sivua, WSOY 1930.
Wall, Mick: Lou Reed – The Life, 230 sivua. Orion 2014

Lou Reed & Metallica: Lulu (2011).

Lou Reed & Metallica: Lulu (2011).