The Bangles: Different Light – pophelmiä ja radiotapettia

The Bangles • Vuodet 1981–2023
Musiikkia esille kirjastossa

The Bangles: Different Light (CBS 1986).Se, että The Bangles teki toiselle albumilleen version Big Starin ’September Gurlsista’, kertoi olennaisen bändin tavoitteista. Se halusi soittaa loistavia popbiisejä, pieniä käsin vuoltuja mestariteoksia. Ja niin The Bangles myös parhaimmillaan teki.

September Gurls • albumilta Different Light
1985

Laulaja-kitaristi Susanna Hoffs, rumpali Debbi Peterson, basisti Annette Zilinskas ja kitaristi Vicki Peterson julkaisivat The Banglesin ensimmäisen ep:n vuonna 1982. Tunnettu musiikkimoguli ja manageri Miles Copeland oli kiinnittänyt vuonna 1981 perustetun yhtyeen Faulty Products -levymerkilleen.

The Real World • The Banglesin ensi-ep:ltä 1982. Ohjaaja: Frank Delia

Vaikka The Bangles 1960-lukuvaikutteineen tuli Kalifornian ”Paisley Undergroundiksi” kutsutusta skenestä, joka haki ammensi The Byrdsin ja Loven kaltaisilta bändeiltä, yhtyeessä saattoi kuulla ja nähdä vahvaa potentiaalia mainstream-menestyjäksi.

Hero Takes A Fall • albumilta All Over The Place
1984

The Bangles levytti ensimmäisen albuminsa Columbia Recordsille. Tässä vaiheessa Zilinskas oli jättänyt yhtyeen keskittyäkseen omiin projekteihinsa, ja The Bangles oli pestannut basistiksi Michael Steelen, joka oli vaikuttanut alkuaikoina The Runawaysissa.

All Over The Place (1984) ei ollut vielä suuri läpimurto, mutta herätti juuri oikeanlaista huomiota. Kiertue suositun Cyndi Lauperin lämmittelijänä toi paljon uusia faneja, ja Star Trek -suippokorva Leonard Nimoyn tähdittämä ’Going Down To Liverpool’ -video lisäsi näkyvyyttä entisestään. Kappaleen alkuperäisesittäjä on Katrina & The Waves.

Going Down To Liverpool • albumilta All Over The Place
1984

’Liverpoolin’ näki luultavasti myös popnero Prince, joka päätti tarjota The Banglesin levytettäväksi kirjoittamaansa kappaletta ’Manic Monday’. Prince oli alun perin kaavaillut antavansa sen luomalleen Apollonia 6 -yhtyeelle.

Manic Monday • albumilta Different Light
1986

’Manic Monday’ oli varsinainen täsmähitti työssäkäyvään kansanosaan, kappale joka kertoi lempeänhaikeaan sävyyn arkeen laskeutumisesta. Huhtikuussa 1986 tuo tarttuva poplaulu piikkasi Billboardin singlelistan sijalla kaksi (Ykkösenä oli Prince & The Revolutionin ’Kiss’). Different Lightin toinen single, versio Jules Shearin ’If She Knew What She Wants’ -biisistä oli top 30 -hitti Yhdysvalloissa, ja kolmas sinkku ’Walk Like An Egyptian’ toi bändille kotimaassaan listaykkösen ja korkeita sijoituksia myös Euroopassa. Bangles oli tehnyt suuren läpimurron.

Walk Like An Egyptian • albumilta Different Light
1986

Ollakseen valtavirtapoplevy vuodelta 1986 Different Light on kestänyt aikaa yllättävän hyvin. Sen soundimaailma ei ole korviin sattuvan kahdeksankymmentälukulainen, vaikka sovituksista löytyykin paljon tuolle aikakaudelle ominaisia pirtsakoita ratkaisuja. Kaikkein kasareinta Different Lightissa on sen yleinen tunnelma. The Banglesin kakkoslevyä värittää (lähes) kaikenkattava positiivisuus, jonka vallitessa asiat tuntuvat luistavan juuri niin sulavasti kuin nousukaudella kuuluukin.

If She Knew What She Wants • albumilta Different Light
1986

Bangles oli parhaimmillaan loistava kitarapopbändi, heikoimmillaan keskinkertaista radiotapettia. Vaikka Susanna Hoffs mielletään usein Banglesin laulajaksi, bändin kaikki muutkin jäsenet lauloivat stemmojen lisäksi liidiosuuksia ja tekivät sen hyvin, eikä tällaisia vanhan Kissin ja The Beatlesin kaltaisia kultakurkkukokoonpanoja ole koskaan liikaa. Michael Steelen kirjoittama ja laulama lähestymiskieltokappale ’Following’ on epätyypillisessä uhkaavuudessaan mieleenpainuva Bangles-biisi. Tämän kasarikepeyden antiteesin jälkeen päätösraita ’Not Like You’ tuntuu väkinäiseltä loppukevennykseltä.

Following • albumilta Different Light
1986

Banglesin ura jatkui hittivetoisena vielä vuonna 1988, kun sen Less Than Zero -elokuvaan tekemä versio Simon & Garfunkelin ’Hazy Shade Of Winteristä’ ilmestyi. Samana vuonna julkaistulla Everything-albumilla suurimmat biisit olivat ’In Your Room’ ja ’Eternal Flame’, josta tuli Banglesin myydyin single. Valtava menestys toi mukanaan valtavasti paineita, ja Bangles hajosi vuonna 1989.

Paluun aika koitti vähän ennen vuosituhannen vaihdetta. Sittemmin Bangles on tehnyt albumit Doll Revolution (2003) ja Sweetheart Of The Sun (2011). Alkuperäinen basisti Annette Zilinskas liittyi uudelleen joukkoon vuonna 2018. Samana vuonna ilmestyi kokoelma 3 x 4, jolla vanhat Paisley Underground -skenen bändit The Bangles, Dream Syndicate, Three O’Clock ja Rain Parade esittävät toistensa biisejä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The Bangles | kotisivu
The Bangles | Facebook
The Bangles | Instagram

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

A-ha [1] 1982–1994 • Askerista Amerikkaan • A-han matka vuorenhuipulle ja sieltä laaksoihin
BlondieParallel Lines [1978] oli Blondien läpimurto
Dire Straits: s/t – menestystarinan alkusanat
Duran Duran: Big Thing – iso juttu, unohdettu klassikko
Elton John – pianistin tie ihmemaahan
Madonna: Ray Of Light – electronican ja elämän äärellä
New Order: Movement – vaiston varassa eteenpäin
Pekka Nisu • Pekka Nisun Lauhanmaa [2024] on alue, mielentila ja asema

Pet Shop Boys: Behaviour – pop osuu sydämeen
Salaliitto: Salaliitto – huippuluokan debyyttialbumi
Taylor Swift etsii jatkuvasti uutta • Midnights [2022]
The 1975: I Like It When You Sleep, For You Are So Beautiful Yet So Unaware Of It – kurotus kohti täydellistä rockmusiikkia
The Replacements: Let It Be – bändi lunastaa taivaspaikkansa
The The: Mind Bomb – politiikkaa ja henkilökohtaisuuksia
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle
Tracy Chapman – altavastaajien ääni
U2: Achtung Baby – aitoa parempi levy

The Bangles
Finna.fi

Bangles • EP | Faulty Products/I.R.S. 1982
All Over The Place | CBS/Columbia 1984
Different Light | CBS/Columbia 1986
Everything | CBS/Columbia 1988
Doll Revolution | Koch Records/Down Kiddie! Records 2003
Sweetheart Of The Sun | Model Music Group 2011

Kokoelmalevyt
The Bangles
Finna.fi

Greatest Hits | CBS/Columbia 1990
Eternal Flame – The Best Of | Sony Music Entertainment/Columbia 2001
Manic Monday – The Best Of The Bangles • 2CD | Demon Music Group/Music Club Deluxe 2007
Gold • 3CD | Crimson/Columbia 2020

Nuottialbumit
The Bangles
Finna.fi

Everything

Susanna Hoffs
Finna.fi

When You’re A Boy | Columbia 1991
Susanna Hoffs | London Records 1996
Under The Covers Vol. 1 Matthew Sweet & Susanna Hoffs | Shout! Factory/Evangeline 2006
Under The Covers Vol. 2 Matthew Sweet & Susanna Hoffs | Shout! Factory/Evangeline 2009
Someday | Baroque Folk 2012
Under The Covers Vol. 3 Matthew Sweet & Susanna Hoffs | Shout! Factory/Freeworld/Floating World 2013
Completely Under The Covers Matthew Sweet & Susanna Hoffs | Demon Music Group/Edsel Records 2015
Bright Lights | Baroque Folk 2021
The Deep End | Baroque Folk 2023

Lue lisää The Banglesista Read more about The Bangles
Finna.fi

Artikkelihaku The Bangles
Naiset rokkaa kans! Pertti Pulkkanen, 73 sivua | Pertti Pulkkanen 2006
The Bangles Peter Hogan, 32 pages | Omnibus 1989
Rock-And-Roll Woman – The 50 Fiercest Female Rockers Meredith Ochs, 216 pages | Sterling Publishing 2018

Different Light • 1986
Spotify

The Bangles: Different Light • 1986

The Bangles: Different Light (CBS 1986).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *