Lordi – kummitusjunalla vuoristoradalle

Lordi • Vuodet 1992–2022
Musiikkia esille kirjastossa

Lordi: Lordiversity (AFM Records 2021).”Uusia kappaleita pitäisi säveltää noin yhdeksänkymmentä. Se ei olisi ongelma”, Mr. Lordi pohdiskeli vuonna 2020. Monelle muulle moinen tehtävä olisi ajatuksenakin käsittämätön, mutta ei Lordin tuotteliaalle pomolle, joka nyt oli saanut idean maailmanennätysluokan projektista, joka huipentuisi useaan yhtäaikaiseen albumijulkaisuun.

Aprillipäivänä 2021 Lordi tiedotti julkaisevansa neljä uutta albumia kerralla. Kaikki ymmärsivät, että sen täytyi olla vitsi. Kuka nyt sellaista tekisi? Seuraavana päivänä Lordi myönsi narranneensa ja paljasti, että uutta musiikkia ilmestyisi neljän sijaan seitsemän albumillista Lordiversity-otsikon alla. ’Less isn’t more / less is less / the more the better / the most the best’, hän lauloi jo vuonna 2006.

Lordiversity 2022. Kuva: www.lordi.fi

Abracadaver • Albumilta Lordiversity – Abracaver 2021

Monille Lordi on se hassu rovaniemeläinen naamaribändi, joka ilmestyi tyhjästä, ansaitsi aplodit voittamalla Euroviisut ja katosi ilman, että kukaan jäi sitä kaipaamaan.

Maria Jyrkäs & Mr. Lordi: Lordiary (Tammi 2022).Niille, jotka katsovat tarkemmin, Lordi näyttäytyy toisenlaisena. Se on Tomi Putaansuuksikin kutsutun laulaja-lauluntekijä-monsteri-kuvataiteilija Mr. Lordin tapa olla olemassa. Lordi on hänen elämän mittainen intohimohankkeensa. Siinä kontekstissa historiallinen euroviisuvoitto edustaa pelkkää promootiotempausta.

Mikäli tällainen näkökulma Lordin vuoristoratamaiseen kummitusjuna-ajeluun kiinnostaa, on Mr. Lordin ja Maria Jyrkäksen järkälemäinen historiikki Lordiary (2022) suositeltavaa lukemista.

Inferno • Kokoelmalevyltä Rockmurskaa 1995

Lordi: Get Heavy (BMG Finland 2002).Putaansuu käynnisti Lordin vuonna 1992. Sen ensimmäinen virallinen julkaisu oli ’Inferno’-biisi Rockmurskaa-kokoelma-CD:llä vuonna 1995. Kun Lordin ensimmäinen albumi ilmestyi marraskuussa 2002, perustamisesta oli kulunut kymmenen vuotta. Ne vuodet olivat olleet sinnikästä etenemistä yrityksen, erehdyksen ja takaiskujen ja oppimisen kautta, musiikillisista ja ulkomusiikillista elementeistä koostuvan kokonaisuuden jatkuvaa rakentamista. Kun T. T. Oksalan tuottama Get Heavy -debyytti sitten tuli kauppoihin ’Would You Love A Monsterman’ -kultasinglen ja ison levy-yhtiön siivittämänä, se myi platinaa ja sai Emman.

Would You Love A Monsterman • Albumilta Get Heavy 2002

Lordista olisi tuskin koskaan tullut ’viisubändiä’, jos asiat olisivat sujuneet jatkossakin yhtä sulavasti kuin Get Heavyn menestys antoi olettaa. Toinen levy, Hiili Hiilesmaan valvonnassa tehty The Monsterican Dream (2004) ei lähtenyt myymään läheskään yhtä rivakasti kuin debyytti. Siispä kolmatta albumia The Arockalypsea tehtäessä oli tehtävä jotakin laajoja kansanjoukkoja säväyttävää.

Lordi: The Arockalypse • Special Edition (Sony BMG Finland/RCA 2006).Jyrki Tuovisen tuottamalla The Arockalypsellä vieraili Udo Dirkschneiderin, Dee Sniderin, Jay Jay Frenchin ja Bruce Kulickin kaltaisia kasarihevin kuninkaallisia, mutta heidän maineellaan ei vuonna 2006 tehty kaupallisia ihmeitä. Oli tehtävä jotakin, joka kääntäisi kaikki katseet hirviöhevibändin suuntaan.

Niinpä Lordi suostui Sony BMG:n silloisen pomon Kimmo Valtasen ehdotukseen osallistua Suomen euroviisukarsintoihin, joista saisi kivasti näkyvyyttä. Kävi niin, että loppujen lopuksi bändi hoiti koko homman kotiin ’Hard Rock Hallelujahilla’. Se oli ensimmäinen ja toistaiseksi viimeinen kerta, kun Suomi voitti Eurovision laulukilpailun.

Hard Rock Hallelujah • Albumilta The Arockalypse 2006

The Arockalypse (2006) sisälsi viisun ja merkitsi Lordille uutta läpimurtoa. Yksi Lordiary-kirjan kiinnostavista teemoista on se, mitä kaikkea muuta Euroviisuista Lordille seurasi. Tapaus teki bändistä kansainvälisesti tunnetun, kiihdytti myyntiä ja avasi monia uusia mahdollisuuksia näyttävistä kiertueista kauhuleffan tekoon ja maailmanluokan managementin kanssa työskentelyyn.

Samaan aikaan pyöritys poltti Putaansuun melkein hengiltä ja julkisuus synnytti suoranaista halveksuntaa bändiä kohtaan: ’Lordi-vihaksi’ sitä Lordiaryssa kutsutaan. Vuoden 2006 kansallissankareista tuli ihmisten silmissä nopeasti korni pellebändi. Reaktio oli yllättävän jyrkkä ja nopea. Vain vuotta viisuvoiton jälkeen Lordi joutui perumaan Helsingin-konserttinsa tekosyyn varjolla, koska 8000 ihmisen areenalle oli myyty alle tuhat lippua.

Bite It Like A Bulldog • Albumilta Deadache 2008

Lordi: Deadache (Sony BMG Music Finland/RCA 2008).Kun unelmien kiertue johtaa taloudelliseen katastrofiin, nimekkään managementin kanssa on pahoja ongelmia, kotimaassa nälvitään ja välit bändikavereihin pilaantuvat, hirviöhommista ja hevinsoitosta on hupi kaukana. Toisaalta musiikin tekeminen, hahmojen kehitteleminen, videoiden suunnitteleminen ja lavasteiden rakentaminen eivät missään vaiheessa lakanneet motivoimasta yhtyettä. Vuonna 2008 julkaistu neljäs albumi Deadache tuotettiin Nino Laurenteen kanssa moderniksi metallilevyksi. Bändin jäsenille se jäi muistutukseksi huonoista ajoista.

This Is Heavy Metal • Albumilta Babez for Breakfast 2010

Lordi: Babez For Breakfast (Sony Music Entertainment Finland/RCA 2010).Babez for Breakfast (2010) oli reaktio sekä aikojen että Deadachen raskauteen. Lordi teki värikkään ja hyväntuulisen tukkahevialbumin kasariheviklassikoita tuottaneen Michael Wagenerin kanssa. Viides pitkäsoitto oli henkinen irtiotto imagollisista ja taloudellisista ongelmista, joista yhtye edelleen kärsi ’Lordi-vihan’ ja huonojen sopimusten vuoksi. Yhteistyö Wagenerin kanssa sujui niin hyvin, että Babezia raskaampi To Beast Or Not To Beast (2013) tehtiin samalla porukalla.

The Riff • Albumilta To Beast Or Not To Beast 2013

Lordi: To Beast Or Not To Beast (Sony Music Entertainment Finland/RCA 2013).Ulkomailla asiat sujuivat mukavasti, mutta Suomessa Lordi ei kiinnostanut kuin irvileukoja. Ihmiset eivät nähneet hevirockista ja horror-estetiikasta rakkaudella rakennettua kokonaistaideteosta naamioiden takaa. Tilannetta pyrittiin korjaamaan Antti Haasen ohjaamalla Monsterimies-dokumenttielokuvalla, mutta se vain pahensi asioita.

Tarkoitushakuisten, käsikirjoitettujen ja lavastettujen kohtauksiensa vuoksi Monsterimies ei ollut Mr. Lordin mielestä edes dokumentti vaan dokumentaarisesta aineistosta koottu fiktiivinen tarina. ”Antti Haase ja Illume taisivat unohtaa lukea Journalistin ohjeiden kaikki kohdat”, hän toteaa Lordiaryssa ja viittaa toimittajien eettisen ohjeistuksen kohtiin, joissa puhutaan totuudenmukaisuudesta ja harhaanjohtamisesta.

Nailed By The Hammer Of Frankenstein • Albumilta Scare Force One 2014

Lordi: Scare Force One (Sony Music Entertainment Finland 2014).Matka jatkui osittaisesta vastatuulesta huolimatta. Uutta musiikkia ilmestyi aina parillisina vuosina. The Beast Or Not To Beastia metallisempi mutta melodisempi Scare Force One (2014) äänitettiin Suomessa Mikko Karmilan kanssa – Helsingin Finnvoxilla ja Spede Pasasen entisellä mökillä Muoniossa nimittäin.

Kymmenen vuotta Euroviisujen jälkeen ’Lordi-viha’ alkoi lientyä. Kun bändi esiintyi Tuskassa, Suomen merkittävimmällä metallifestivaalilla, se sai Helsingin Sanomissa hyvän arvostelun keikastaan. Taiteen puolella Lordi suuntasi kohti aina vain vahvemmin temaattisia albumeja. Laurenteen kanssa tekemällään Monstereophonicilla (2016) bändi uudistui rakentamalla levyn loppupuoliskosta tarinallisen kokonaisuuden hirviöiden valtataistelusta. Karmilan tuottaman Sexorcismin (2018) biisit Mr. Lordi kirjoitti manaustarinoiksi.

Your Tongue’s Got The Cat • Albumilta Sexorcism 2018

Lordi: Killection (AFM Records 2020).Killectionin (2020) konsepti oli häkellyttävä. Se on uusista kappaleista tehty fiktiivinen kokoelmalevy, joka tehtiin monessa eri studiossa useiden eri äänittäjien, miksaajien ja tuottajien kanssa. Ideana oli esittää Lordi 1970-luvulta saakka toimineena bändinä ja tuottaa biisit niin, että ne kuulostaisivat olevan peräisin tietyiltä musiikin aikakausilta. Hauska konsepti olisi saattanut jäädä Lordi-historian muistettavimmaksi tapaukseksi viisuvoiton jälkeen, ellei se olisi synnyttänyt Lordiversityn kaltaista suuruudenhullua ideaa.

Like A Bee To The Honey • Killection – A Fictional Compilation Album 2020

Lord: Skelectric Dinosaur • Lordiversity 2021).Killection lakkasi olemasta fiktiivinen kokoelmalevy, kun Lordi julkaisi kerralla albumit, joilta sen biisit oli muka poimittu. Skelectric Dinosaur sisälsi rockia 1970-luvun puolivälistä, Superflytrap vuosikymmenen lopun diskoa, The Masterbeast From The Moon vuosimallin 1981 progea, Abusement Park kasariheviä, Humanimals 1980-luvun lopun AOR:ää, Abracadaver metallia vuodelta 1991 ja Spooky Sextravaganza Spectacular ysärin puolivälin konemetallia. Näin valtavasta urakasta ei ilmeisesti ollut liikaa vaivaa, sillä Lordi olisi julkaissut seitsemän sijaan kymmenen levyä kerralla, jos levy-yhtiö vain olisi suostunut siihen.

Borderline • Albumilta Lordiversity – Humanimals 2022

Lordiaryssä Mr. Lordi puhuu ihmisistä ja asioista suoraan ja kaunistelematta eikä häntä itseäänkään varjella kritiikiltä, mikä on yksi kirjan parhaista puolista. Teos myös hämmästyttää paljastamalla, mitä kaikkea Lordi colajuomista, karkeista ja savukkeista riippuvaiselta päämieheltään vaatii. Olipa kyse sitten musiikista, asuista, lavasteista, kansitaiteesta, videoista, visioinnista tai ihan mistä tahansa taiteelliseen puoleen liittyvästä, hän tekee sen itse.

On vaikea kuvitella, mitä Lordiversityn jälkeen voi tehdä. Mutta eiköhän Mr. Lordi senkin aikanaan kerro. Lordi nimittäin vaikuttaa asialta, jonka erottaa luojastaan vain kuolema.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Lordi | kotisivu
Lordi | Facebook
Lordi | Instagram
Lordi | Twitter

Lisää suomalaisia Euroviisuedustajia Levyhyllyissä

Blind Channel: Lifestyles Of The Sick & Dangerous – kurkistus suosion kääntöpuolelle
Kojo: Time Won’t Wait – revanssi Englannissa
Laila Kinnunen lauloi koko maailmalle
Pave Maijanen & Mistakes: Pidä huolta – kaksikielinen suuntaviitta
• Pihasoittajat – folklaulelman helmi
Vesa-Matti Loiri: 4+20 – hämäriä tuokiokuvia

Lue lisää Euroviisuista

Pekka Gronow | Musiikki kuuluu kaikille
Populaarimusiikkia Euroviisuista Harharetkiä YouTubessa 19

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

AC/DC: Power Up [2020] – virta on kytketty
Alice Cooper: School’s Out – rajaton, ajaton seikkailu
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Dave Evans – rakkaudesta lajiin
Desmond Child – hittinikkari elämän armosta
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
In Flames • Aika on In Flamesin puolella – Foregone [2023]
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu

Levyt, jotka Alice unohtiSpecial Forces [1981]Zipper Catches Skin [1982]DaDa [1983]
Metallica: The $5.98 E.P. Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Metallica: Metallica [Black Album] – kun uusi musta oli uusi musta
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Måneskin – kun kisat on kisailtu – RUSH! [2023]
Mötley Crüe ja Mayhem Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
Nightwish: Human. :||: Nature. – maailmojen välissä
Queen oli seikkailu • A Night At The Opera [1975]
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle
Thin Lizzy: Thunder And Lightning – joutsenlaulu vailla vertaa
Waltari: Torcha! – aistit ja rajat auki

Lordi
Finna.fi

2000–2009

Get Heavy | BMG Finland/Terrier Records 2002
The Monsterican Dream | BMG Finland/RCA 2004
The Arockalypse | Sony BMG Music Entertainment Finland/RCA 2006
Deadache | Sony BMG Music Entertainment Finland/RCA 2008

2010-luku

Babez for Breakfast | Sony Music Entertainment Finland/RCA 2010
To Beast Or Not To Beast | AFM Records 2013
Scare Force One | Sony Music Entertainment Finland 2014
Monstereophonic – Theaterror vs. Demonarchy | Sony Music Entertainment Finland/AFM Records 2016
Sexorcism | Sony Music Entertainment Finland 2018

2020-luku

Killection – A Fictional Compilation Album | AFM Records 2020
Lordiversity • 7LP • 7CD | AFM Records 2021
Lordiversity sisältää seitsemän albumia, alla kuvitteellisine julkaisuvuosineen:

  • Skelectric Dinosaur (1975)
  • Superflytrap (1979)
  • The Masterbeast From The Moon (1981)
  • Abusement Park (1984)
  • Humanimals (1989)
  • Abracadaver (1991)
  • Spooky Sextravaganza Spectacular (1995)

Screem Writers Guild | Atomic Fire 2023

Kokoelmalevyt
Finna.fi

Rockmurskaa Lordi ja eri esittäjiä • CD | Rovaniemen kaupungin nuoriso- ja liikuntatoimi & Kaupungin kulttuuritoimi & Maalaiskunnan nuorisotoimi 1995

Nuotit
Lordi
Finna.fi

Songs For The Rockoning Day Stories written by Timo Isoaho • Transcribed by Mikko Aleksi Kosonen & Petri Kangas, 167 sivua
Sis. albumit Get Heavy, The Monsterican Dream ja The Arockalypse. Nuotinnosten lisäksi yhtyeen jäsenten kertomuksia kappaleiden taustoista. | Helsinki Music Company 2006

DVDBluray
Lordi
Finna.fi

Dark Floors – The Lordi Motion Picture Ohjaaja Pete Riski, 85 min. | Nordisk Film 2008
Monsterimies Ohjaaja Antti Haase, 85 min. | VLMedia 2015
Recordead Live – Sextourcism In Z7 • DVD+2CD • Bluray+2CD | AFM Records 2019

Lue lisää Lordista
Finna.fi

Mie oon Lordi Jussi Ahlroth, 194 sivua | Johnny Kniga 2006
Lordi – hirviön tarina Sven Pahajoki, 111 sivua | Revontuli 2006
Lordi – The Devil Is The Winner João Francisco Figueira, 55 sivua | J. F. Figueira 2007
Images At Work – Holl’s Entry for Kiasma And Lordi, The Works of Two Over-Determined Images João Francisco Figueira, 276 sivua | Teknillinen korkeakoulu/Helsinki University of Technology 2009
Lordiary Maria Jyrkäs & Mr. Lordi, 830 sivua | Tammi 2022

Lordiversity – The Masterbeast From The Moon
Spotify

Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Yksi vastaus artikkeliin ”Lordi – kummitusjunalla vuoristoradalle

  1. Käyttäisin sanaa ”overrated clearly” eli yliarvostettu selvästi. Ei mun makuuni heidän musa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *