Chelsea Wolfe on liminaalitilassa

She Reaches Out To She Reaches Out To She | Loma Vista 2024

Musiikkia esille kirjastossa

Chelsea Wolfe: She Reaches Out To She Reaches Out To She (Loma Vista Recordings 2024).

Alkoholi käy kalliiksi monessa mielessä, mutta tuon laillisen huumeen vetovoiman kyllä ymmärtää. Humala on sosiaalinen liukuvoide, tapaamisten turvatyyny ja paikka, jossa on helpompi pitää sekä itsestään että maailmasta ympärillään. Mutta jos on tottunut vuoraamaan itsensä promilleilla, ilman niitä on pelottavaa tehdä asioita, joista muuten innostuu ja nauttii. Käytön jatkuessa tilanne ei ainakaan parane, kun viina tekee temput aivokemialle.

Whispers In The Echo Chamber. Ohjaaja: George Gallardo Kattah

Muusikolle raitistuminen merkitsee tyhjän paperin, elävän yleisön, julkisuuden ja oman luovuuden kohtaamista ilman pehmusteita, eikä minä ole aina mukava tuttavuus. 11-vuotiaana alkoholinkäytön aloittanut Chelsea Wolfe kertoi Kerrangin haastattelussa juoneensa rentoutuakseen, jaksaakseen ja päästäkseen sopiviin mielentiloihin – hyvin tyypillisistä syistä siis. Hyvin tyypillisiä olivat myös juomisen seuraukset. Wolfe ryhtyi raittiiksi tammikuussa 2021 huomattuaan olleensa fyysisesti ja henkisesti lopussa.

Chelsea Wolfe • Roskilde 2.7.2022 • Kuva: Åke Tireland ▶️ Instagram

Chelsea Wolfe • Roskilde 2.7.2022 • Kuva: Åke Tireland

Päätös on vaikuttanut vahvasti kalifornialaisen seitsemänteen studioalbumiin She Reaches Out To She Reaches Out To She, jonka nimi viittaa naisen pyrkimyksiin päästä kosketukseen menneen, nykyisen ja tulevan itsensä kanssa. Mutta jos joku kuvitteli Wolfen tulleen pullosta pirteänä duuri-ihmisenä, hän erehtyi. Helmikuussa 2024 ilmestynyt She Reaches Out To She Reaches Out To She sisältää synkkää, myllertävää ja pitkälti elektronista taiderockia.

Everything Turns Blue. Ohjaaja: EFFIXX

She Reaches Out To She Reaches Out To She’llä ei paasata viinan kiroista. Wolfe kirjoittaa nahan luomisesta, siteiden katkaisemisesta, itsensä uudelleen rakentamisesta ja liminaalisesta tilasta eli siirtymästä kahden pisteen välillä. Ajatus muutoksesta nousee pintaan usein, eikä se ole haave vaan käden ulottuvilla: on uskallettava kurottaa uutta kohti ja hyväksyttävä sen hinta. Teema on myös yleistettävissä. Kun myrkky (oli se sitten kemiallinen yhdiste, ihmissuhde, minäkuva tai jokin muu) jää taakse, käsitys itsestä ja omista kyvyistä muuttuu, samoin perspektiivi maailmaan. Se on pitkä prosessi, kasvusta koituva krapula, jossa entinen haihtuu tulevan tieltä.

Chelsea Wolfe: Birth Of Violence (Sargent House 2019).

TV On The Radion Dave Sitekin tuottama She Reaches Out To She Reaches Out To She on Chelsea Wolfelle entisestä irtautumista myös puhtaasti musiikin tasolla. Birth of Violencella (2019) soinutta goottilaista folkia ei enää ole. Ei ole myöskään Hiss Spunin (2017) liejuisena raahustavaa rockia tai Abyssin (2015) vaihtoehtodoomia. Nyt kitarat soivat äärimmilleen efektoituina ja muodostavat hämärien, massiivisten syntetisaattorisoundien kanssa synkkiä, triphopmaisia hyökyaaltoja, joiden harjalla Chelsean kelpaa vaikeroida. Hillityt tunteet ovat väistyneet hillittömien tieltä.

Dusk

Kun seuraa Wolfen levytysuraa, huomaa hänen muuttaneen muotoaan jatkuvasti. The Grime And The Glow (2010), Apokalypsis (2011) ja Pain Is Beauty (2013) esittelivät hänet aina hiukan erilaisessa soonisessa kehyksessä. Entisellään on pysynyt vain hänen äänensä, visionsa ja melodiakäsityksensä, ja tässä kehityksessään hän muistuttaa kovasti PJ Harveyta.

Tälle kierroksella tuntuu kuin hän katsoisi peiliin turvautumatta siihen kulmaan, jonka jokainen meistä tiedostamattaan etsii, jotta voisi hyväksyä oman heijastuksensa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

She Reaches Out To She Reaches Out To She
1 Whispers In The Echo Chamber
2 House of Self-Undoing
3 Everything Turns Blue
4 Tunnel Lights
5 The Liminal
6 Eyes Like Nightshade
7 Salt
8 Unseen World
9 Place In The Sun
10 Dusk

Chelsea Wolfe | kotisivu
Chelsea Wolfe | Facebook
Chelsea Wolfe | Instagram

Lue lisää
Chelsea Wolfen koko Kerrang!-haastattelu
Nick Rusky

Kerrang!-lehden kansijuttuun 7.2.2024
Toim. Nick Rusky

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Beth Gibbonsin muusana on menetys • Lives Outgrown [2024]
Björk: Debut [1993] – oudosti välkkyvä tähti
Converge: Bloodmoon • 1 [2021] – apokalyptista itsetutkiskelua
Dead Can Dance – lokeroimisen sietämätön raskaus • Vuodet 1981–2022
Florence + The Machine: Dance Fever [2022] – valintojen hinta
Kate Bush: Hounds Of Love [1985] – kun mestariteos on myös kaupallinen menestys
Madonna: Ray Of Light [1998] – electronican ja elämän äärellä
Marianne Faithfull: Broken English [1979] – uuden ajanlaskun alku
Musta Paraati: Peilitalossa [1983] – tyylipuhdasta synkistelyä
Myrkur ei asetu aloilleen • Spine [2023]
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree [2016] – pimeä tie kohti valoa
Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine [1989] – loikka lähitulevaisuuteen
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi [2020] – alitajunnan oudot luonnonlait

Peter Gabriel [1] 1977–1985 • Progeyhtyeen keulakuvasta omavaraiseksi sooloartistiksi
Peter Gabriel [2] 1986–2023 • Taiderockin vanhempi valtiomies
PJ Harvey: To Bring You My Love [1995] – himosta ja kaipauksesta
Prefab Sprout: Crimson/Red [2013] – lauluntekoa suoraan sydämestä
Radiohead: A Moon Shaped Pool [2016] – takaisin epätodellisuuteen
St. Vincent: Daddy’s Home [2021] – kohtauksia selviytymisestä
The 69 Eyesin pimeä tie – Blessed Be [2000]
The Boys Next Door ja The Birthday Party – Nick Caven esihistoria • Vuodet 1979–1983
The Cure: Wish [1992] – valoa synkkyyden keskeltä
The National: High Violet [2010] – kaunis ja yksinäinen
The Sisters Of Mercy – vaikean ihmisen uraauurtava elämäntyö • Vuodet 1980–2024
The The: Mind Bomb [1989] – politiikkaa ja henkilökohtaisuuksia
Tori Amos: Little Earthquakes [1992] – rehellistä lauluntekijyyttä
Trickyn Maxinquaye [1995] syntyi vaiston varassa
Two Witches – goottiskenen kuolemattomat
Type O Negative – goottihevin kuninkaalliset • Dead Again [2007]

Chelsea Wolfe
Finna.fi

The Grime And The Glow | 2010
Apokalypsis | 2011
Pain Is Beauty | Sargent House 2013
Abyss | Sargent House 2015
Hiss Spun | Sargent House 2017
Birth of Violence | Sargent House 2019
She Reaches Out To She Reaches Out To She | Loma Vista Recordings 2024

She Reaches Out To She Reaches Out To She • 2024
Spotify

Birth of Violence • 2019

Chelsea Wolfe: Birth Of Violence (Sargent House 2019).

She Reaches Out To She Reaches Out To She • 2024

Chelsea Wolfe: She Reaches Out To She Reaches Out To She (Loma Vista Recordings 2024).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste 2023. Harri Oksanen & Tuomas Pelttari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *