Brian Wilson: That Lucky Old Sun – popneron paluu elämään

Brian Wilson: That Lucky Old Sun (Capitol, 2008)

Brian Wilson: That Lucky Old Sun (2008).Jos Brian Wilson olisi synesteetikko, joka näkee musiikin väreinä, That Lucky Old Sunia tehdessään hänen mielessään olisi välkkynyt auringonkeltaista, appelsiininoranssia, taivaansinistä sekä sellaista hillittyä vihreää ja pehmeää pinkkiä, joilla maalataan surf-kitaroita ja suuria amerikkalaisia autovanhuksia. Mentaaliset värikerrokset olisivat paksuja, koska pohjamaali olisi mustaa.

The Beach Boys -aikoinaan popneroksi nimetyn Brian Wilsonin vuonna 2008 ilmestynyt kahdeksas sooloalbumi on elämän ylistys, todiste Wilsonin selviytymisestä, nostalgiatrippi ja tribuutti säveltäjän kotiseudulle Etelä-Kalifornialle. 

Vuonna 1942 syntynyt Wilson ei ole päässyt helpolla. Hän on kärsinyt mielenterveysongelmista, kuten pelottavista äänihallusinaatioista, joita vaikea isäsuhde, julkisuus, menestyspaineet ja päihteet pahensivat. Wilson eli vuosia eristäytyneenä kotiinsa, joutui psykiatrinsa hyväksikäyttämäksi ja ylilääkitsemäksi, lihoi obeesiksi ja menetti elämänhalunsa. Pahin henkilökohtainen takaisku oli vuonna 1967 pöytälaatikkoon suljettu SMiLE -albumi. Sen piti olla Pet Soundsinkin peittoava mestariteos, mutta Wilson ei pystynyt tekemään sitä valmiiksi.

Hidas paluu elävien kirjoihin alkoi 1990-luvulla. Pitkän pimeän jakson jälkeen Wilson levytti pari sooloalbumia ja ilmoitti sitten olevansa valmis tekemään SMiLEn valmiiksi. Legendaarinen levy ilmestyi syksyllä 2004, liki neljäkymmentä vuotta myöhemmin kuin oli tarkoitus. Julkaisun on täytynyt vapahtaa Wilson musertavasta epäonnistumisen tunteesta ja edesauttaa hänen paranemistaan.

* * *

That Lucky Old Sunin sokerihumalaisen riemukas alku on kuin tehty aurinkoisiin aamuihin, joina kirmataan hymy huulilla lenkille. – It’s hard to feel down living in this town, iloitsee Wilson huolettomasti hölkkäävässä Morning Beatissa. Aivan yhtä upeaa on elämä Good Kind Of Loven rakkauden lämmössä paistattelevilla päähenkilöillä. Nostalgia hehkuu vahvimmin Forever My Surfer Girlissä, joka viittaa The Beach Boysin varhaiseen hittiin. Kappaleiden välissä Wilson lukee ystävällisellä äänellään Van Dyke Parksin kirjoittamia tuokiokuvia, joissa sykkii Los Angelesin sydän.

Levy-yhtiön julkaisema albumin traileri: 

Wilson ei kuitenkaan pelaa pelkillä duurisoinnuilla, ja aika-ajoin pinnan alta pilkahtelee synkkiäkin ajatuksia. At 25 I turned out the light ‘cause I couldn’t handle the glare in my tired eyes, Wilson laulaa Going Homessa. – I’m embarrassed to tell you so – I laid around this old place, I hardly ever washed my face, hän myöntää voitonriemuisessa Oxygen To The Brainissa. Elämän pimeää puolta luotaa myös Midnight’s Another Day, josta on tehty tämä kaunis livetaltiointi: 

Wilson ei ole koskaan peitellyt vaikutteitaan eli vanhaa lauluyhtyepoppia ja varhaista rock’n’rollia. Hän oppi kirjoittamaan ja tuottamaan musiikkia aikana, jona kaupallisinkin hitti muistutti vielä enemmän taide-esinettä kuin kertakäyttökuppia. That Lucky Old Sunin sykähdyttävät sävellykset ovat klassista ja kliseistä popmusiikkia taidokkaasti rakennettuine laulustemmoineen ja mietittyine mutta vaivattomine sovitusratkaisuineen.

Wilson lunasti paikkansa popin vuosisadan tärkeimpien säveltäjien joukosta viimeistään Pet Soundsilla (1966). Sen jälkeen hän on tehnyt musiikkia omassa varjossaan. That Lucky Old Sunilla hän onnistui tekemään vaikutuksen – ikääntyvä ja kovia kokenut säveltäjä osoitti olevansa vahvasti elossa. That Lucky Old Sun on yksi Brian Wilsonin soolouran suuria onnistumisia.

Brian Wilson – kosketinsoittimet, tuotanto, laulu
Peggy Baldwin – sello
Scott Bennett – bassokitara, koskettimet, kitara, vibrafoni, taustalaulut
Nelson Bragg – perkussiot, taustalaulut
Phil Feather – puupuhaltimet
Jeffrey Foskett – kitara, ukulele, taustalaulut
Probyn Gregory – käyrätörvi, kitara, trumpetti, taustalaulut
Peter Kent – viulu
Bob Lizik – bassokitara
Taylor Mills – taustalaulut
Tommy Morgan – huuliharppu
Bruce Otto – pasuuna
Darian Sahanaja – kellot, koskettimet, taustalaulut
Brett Simmons – bassokitara
Cameron Stone – sello
Todd Sucherman – rummut
Jessica van Velzen – sähköviulu
Nick Walusko – kitara, taustalaulut

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Brian Wilson kotisivu

Levyhyllyt:
Brian Wilsonin sooloalbumit

Brian Wilson (1988)
I Just Wasn’t Made for These Times (1995)
Orange Crate Art (1995) (with Van Dyke Parks)
Imagination (1998)
Gettin’ In Over My Head (2004)
Brian Wilson Presents SMiLE (2004)
What I Really Want For Christmas (2005)
That Lucky Old Sun (2008)
Brian Wilson Reimagines Gershwin (2010)
In the Key of Disney (2011)
No Pier Pressure (2015)

Lue lisää:
Granata, Charles L.: Wouldn’t It Be Nice – Brian Wilson And The Making of The Beach Boys’ Pet Sounds, 256 sivua. (A Cappella Books, 2003)
Abbott, Kingsley: Back To The Beach – A Brian Wilson And The Beach Boys Reader, 254 sivua. (Helter Skelter, 1997/1999.)
Doe, Andrew & Tobler, John: Brian Wilson And The Beach Boys – The Complete Guide To Their Music, 176 sivua. (Omnibus, 2004.)

Brian Wilsonin muistelmateos I Am Brian Wilson ilmestyy englanniksi syksyllä 2016, suomennos vuonna 2017.

Muista boksit ja kokoelmat:
Brian Wilson & The Beach Boys: The SMiLE Sessions, 5CD, 2LP, 2×7″, 90-sivuinen kirja sekä 12-sivuinen kuvaliite. (Capitol, 2004).
The Beach Boys: Good Vibrations – Thirty Years Of The Beach Boys, 4CD sekä 60-sivuinen kirja. (Capitol, 1993).
The Beach Boys: Pet Sounds – 50th Anniversary Deluxe Edition, 4CD + Blu-ray. (Capitol, 2016).
The Beach Boys: The Pet Sounds Sessions – A 30th Anniversary Collection, 4CD sekä liitekirja. (Capitol, 1996).

Brian Wilson: That Lucky Old Sun (2008).

Brian Wilson: That Lucky Old Sun (2008).


2 vastausta artikkeliin ”Brian Wilson: That Lucky Old Sun – popneron paluu elämään

  1. We love Brian.
    Today´s music….where is harmony, melody and rhythm?
    Brian is superior as a songwriter, producer, arranger, singer, composer, bass player, multi-instrumentalist.
    13.7.2017!
    He probably went to the section of gods with Smile. Smile is even today unbelievable.
    I have the original takes from 1967.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *