Rush: A Farewell To Kings – viileän relasti proge

Rush: A Farewell To Kings (Mercury, 1977)

Rush: A Farewell To Kings (1977).Kanadalainen rocktrio Rush aloitti uransa niin sanotusti vaikeimman kautta. 1968 perustettu Led Zeppelinistä innostunut hard rock bändi sai kyllä levytyssopimuksen ja vähitellen kasvavan fanijoukon. Rushia seurattiin suurella intohimolla, ja Geddy Leen ja Alex Lifesonin mukaan tullut rumpali Neil Peart vakiinnutti vahvan kokoonpanon. Kävi kuitenkin niin, että vasta neljäs albumi 2112 pelasti bändin ajautumasta marginaaliin. Seuraavan studioalbumin kansikuvassa retkottaa materiasta ja pupettimaisista naruista vapautunut kuningas, joka hymyilee. Syksyllä 1977 julkaistu vitoslevy A Farewell To Kings oli kokonaisuus, jolla Rush pystyi keskittymään rauhassa luomiseen – täysin omillaan.

2112 oli levy-yhtiön kauan kaipaama menestys. Takana oli myös erinomainen livelevy All The World’s A Stage. Rushin kurssi näytti kääntyvän vahvasti parempaan päin. Kesäkuisessa Walesissa -77 taltioitiin jälleen uusi alku, jossa rikottiin kaikki puurtamiseen viittaava. Terry Brownin kanssa jatkuvassa tuotantotyössä ylimääräinen kitarajyystö ja ahtaanpuoleiset ratkaisut jäivät ilon ja innovatiivisuuden varjoon. Mikä parasta, tekstintekijä Peart antoi makean paratiisinmaitoisen liihotuksen kasvaa yhä vapaammin. Ilmaa mahtui myös ajan henkeen kuuluviin silkkisiin esiintymisasuihin.

Albumin nimiraidan kaunis akustisen kitaran intro yhtyy koskettimiin ja iloisiin kelloihin. Säkeistön irrotteleva tatsi siirtyy Lifesonin kitarasoolon ajaksi kimuraisemmaksi, mutta ajautuu lopulta messeväksi jokamiehen areenarockiksi. Tätä sopivan pystyleukaista klangia on vuosikymmenten mittaan tarttunut esimerkiksi Dave Grohlin ja Foo Fightersin musiikintekoon. Leen haastava falsetti on vibratossa parhaimmillaan.

Rohkeus yhä hienostuneempien progeanthemien tekoon peilautuu klassikolta Xanadu, joka sulkee levyn A-puolen. Suurenmoista riffittelyä, tilan hallintaa ja maisemallista svengiä. Linnunlaulu, syntetisaattorit ja Peartin runsas lyömäsoitinten kirjo rikastavat hienoa kokonaisuutta.

Yksi Xanadun pitkän intron pääteemoista tuo mieleen kitarasankarin Yhdysvalloista. Guns N’ Rosesin soolokitaristi Slash on saattanut napata Rushilta reilustikin vaikutteita Sweet Child O’ Minen maagiseen riffimaailmaan. Maaliskuussa 2017 musiikkilehti Prog nosti Xanadun listalle The 100 Greatest Prog Anthems Of All Time (Prog, issue 75, March 2017).

Trion vapautunut tunnelma jatkuu läpi levyn, myös B-puolen avaavassa Closer To The Heartissa. Vastustamaton sävellystyö muistuttaa Paul McCartneyn kädenjälkeä. Relaaminen välittyy edelleen raidalla Cinderella Man. Säkeistöissä kuultava akustinen kitara luo kulkuun turvaa ja luotettavuutta, hieman melodisimman Kansasin tapaan. A Farewell To Kings kulki totisesti eri suuntaan kuin pari kuukautta myöhemmin julkaistu Saturday Night Fever ja sen legendaarinen soundtrack, -77 punkista puhumattakaan.

Xanadu ei ole albumin ainut eeppinen sävelteos. Lyhyen Madrigalin alustama päätösraita Cygnus X–1 kurottaa kiitettävään kaareen. Polveileva biisi saattaa aueta hitaammin, mutta palkitsee kuulijan. Ensimmäinen osa Book One – The Voyage kumajaa vocoder-teksteineen pahaenteisesti. Nivahtanut rytmi on lähellä kaatumista. Riffittely antaa jonkin verran viitteitä Rushin mainsream-linjasta, joka puhkesi kukkaan levyllä Permanent Waves. Loppujakso rakentuu rauhassa. Muhevuutta haetaan syntetisaattorin buustatulla puskulla. Geddy Lee nostattaa kuulijan hiuksia pystyyn paniikinomaisen hermojarepivällä huudolla, kuin suoraan mustasta aukosta.

Geddy Lee – bassokitara, 12-kielinen kitara, Mini Moog, syntetisaattorit, laulu
Alex Lifeson – kitara, syntetisaattorit
Neil Peart – rummut, lyömäsoittimet, triangeli
Tuottajat: Rush ja Terry Brown

A Farewell To Kings julkaistiin alun perin gatefold-kantisena LP-levynä vuonna 1977. Remasteroitu CD julkaistiin 1997. Richard Chyickin tekemä albumin 5.1-monikanavamiksaus löytyy Rushin miniboksista Sector 2. Kysy levytyksiä ja edellä mainittuja musiikkilehtiä kotikirjastostasi.

Keskellä punkin vahvaa vyöryä Rushin avaruusprogen voittokulkua voi pitää esimerkillisenä suorituksena. Rocklehdet MOJO ja Q listasivat A Farewell To Kingsin ansaitusti kuudenneksi erikoisnumeronsa listalla 40 Cosmic Rock Albums (Pink Floyd & The Story Of Prog Rock, 2005). Rushin tarina jatkui pidemmälle sfääreihin albumilla Hemispheres, joka kulkee eteenpäin suoraan AFTK:n jäljillä. Hemispheresin A-puoli koostuu Cygnus X–1:n kakkososasta.

Tuomas Pelttari

Levyhyllyt:
Rushin studio- ja livealbumit
Rush (1974)
Fly By Night (1975)
Caress Of Steel (1975)
2112 (1976)
All The World’s A Stage (1976)
A Farewell To Kings (1977)
Hemispheres (1978)
Permanent Waves (1980)
Moving Pictures (1981)
Exit… Stage Left (1981)
Signals (1982)
Grace Under Pressure (1984)
Power Windows (1985)
Hold Your Fire (1987)
A Show Of Hands (1989)
Presto (1989)
Roll The Bones (1991)
Counterparts (1993)
Test For Echo (1996)
Different Stages (1998)
Vapor Trails (2002)
Rush In Rio (2003)
Feedback (2004)
Snakes & Arrows (2007)
Snakes & Arrows Live (2008)
Working Men (2009)
Time Machine 2011 – Live In Cleveland (2011)
Clockwork Angels (2012)
Clockwork Angels Tour (2013)
Rush R40 (2014)
R40 Live (2015)

Lue lisää:
Rushista voi lukea kirjoja englanninkielen lisäksi myös suomeksi. Asko Alasen kääntämät teokset ovat mieluista luettavaa Rushin ystäville. Toimitus suosittelee lämpimästi sekä bändihistoriikkia Rush – 30 vuotta huipulla sekä Neil Peartin sielunelämää avaavaa matkakirjaa Ghost Rider.

Banasiewicz
, Bill: Rush Visions – The Official Biography, 96 sivua. (Omnibus, 1988).
Bergamini, Joe: Taking Center Stage – A Lifetime Of Live Performance, 208 sivua. (Hudson Music, 2012).
Berti, Jim & Bowmann, Durrell (toim.): Rush And Philosophy – Heart And Mind United, 321 sivua. (Open Court, 2011).
Collins, Jon: Chemist(r)y, 288 sivua. (Helter Skelter, 2005).
Peart, Neil (Asko Alanen, kääntäjä): Ghost rider – taipaleita toipumisen tiellä, 476 sivua. (Paasilinna, 2012).
Popoff, Martin (Asko Alanen, kääntäjä): Rush – 30 vuotta huipulla, 320 sivua. (Paasilinna, 2013).
Popoff, Martin: Rush – The Illustrated History, 196 sivua. (Omnibus, 2013).
Telleria, Robert: Rush – Merely Players, 396 sivua. (Quarry Press, 2002).

Katso DVD/Blu-ray:
RushR40, 6 Blu-ray-levyä tai 10 DVD-levyä. (Eagle Rock Entertainment, 2014). Runsaasti kuvitettu kirjamallinen kansio, jossa bändin livehistoriaa vuodesta 1974 lähtien.
Smith, Martin R., ohjaaja: Rush – 2112 & Moving Pictures, 112 min. (Eagle Rock Entertainment, 2010).

 

Yksi vastaus artikkeliin ”Rush: A Farewell To Kings – viileän relasti proge

  1. Kiitos monipuolisesta artikkelista. On mukava saada tietoa kiekoista, josta voi aloittaa syventämään bändin tuntemusta. Noita levyjä kun on heiltä tullut muutamia… Pari vuotta sitten telkasta tullut dokkari oli myös hyvä tiivistelmä orkesterin taipaleesta. Yt.Sancho

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *