Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet

Rainier Fog (BMG, 2018)

Alice In Chains: Rainier Fog (2018).Kukaan ei ole korvaamaton… vai onko? Jos Alice In Chainsin faneilta olisi kysytty tuota vuonna 2009, kun yhtye julkaisi ensimmäisen ilman laulaja Layne Staleya tekemänsä albumin, vastaus olisi todennäköisesti ollut jämptisti ”on”. 

Tällä viikolla, kun bändi todistaa toisen inkarnaationsa mahdin jo kolmannella laulaja William DuVallin laulamalla pitkäsoitolla, vastaus voisi olla toisenlainen. 

Toisaalta Alice in Chains ei niinkään ole korvannut huhtikuussa 2002 kuollutta vokalistiaan kuin jatkanut ilman häntä. Niin tunnistettava kuin Staleyn ääni olikin, se ei sittenkään ollut ainoa eikä edes vahvin Alice In Chainsia määrittänyt elementti. Paluulevy Black Gives Way to Blue (2009) paljasti, että kitaristi-biisintekijä Jerry Cantrell oli kaiken aikaa ollut yllättävän suuri osa bändin stemmoihin ja synkeisiin melodioihin perustuvaa laulusoundia. Moni jopa kuvitteli DuVallin imitoivan Staleya, kun äänessä oli Cantrell.

Tylyllä yhden soinnun riffillä starttaava The One You Know on osuvasti nimetty avausraita. Alice In Chains on Rainier Fogilla juuri sellainen, tunnistettava oma itsensä. Ja kuinkapa ei olisi – Ovathan Cantrell ja rumpali Sean Kinney soittaneet yhdessä 1980-luvulta lähtien ja basisti Mike Inezin kanssa 25 vuotta. Ja mikä hämmästyttävintä, DuVall on ollut mukana jo kaksitoista vuotta ja levyttänyt yhtä monta Alice In Chains -albumia kuin Staley aikoinaan. 

Pitkän linjan bändin ”kemia” luotsaa tutun tummissa vesissä niin vaivattomasti, että musiikillisia yllätyksiä ja väkinäisiä uusia aluevaltauksia ei kaipaa. Alice In Chainsin 2000-luvun luottomiehen Nick Raskulineczin tuottama Rainier Fog eroaa edeltäjästään The Devil Put Dinosaurs Herestä (2013) lähinnä siinä, että miksaaja Randy Staubin metallisesta soundista on siirrytty Joe Barresin avulla hiukan hengittävämpään suuntaan.

Nimikappaleessa Cantrell tekee tiliä historian kanssa. Kertosäkeen riviin ”rising through the Rainier fog” kiteytyy Alice In Chainsin pako menneisyyden kahleista. Seattle sijaitsee Rainier-vuoren kupeessa, ja sumu sen rinteillä symboloi kaikkea, mitä sikäläisen rockin noususta aikoinaan seurasi hyvässä ja pahassa. Moni katosi usvaan. Jotkut nousivat sen yläpuolelle ja selviytyivät. 

Alice In Chainsin seesteisempi puoli, jota aikoinaan kuultiin Jar of Flies -ep:llä ja MTV Unplugged -livetaltioinnilla, on sekin läsnä Rainier Fogilla. Fly (liekö biisin nimikin viittaus juuri Jar Of Fliesiin, tuohon purkilliseen kärpäsenkepeitä kappaleita) ja Maybe erottuvat akustisilla kitaroilla ja lempeillä melodioilla. Onnistuneempi on Maybe: Fly on vähällä latistua ennalta-arvattavaksi mahtiballadiksi, mutta Mayben kesäisessä psykedeliassa on kiehtovaa imua.

Parhaiten bändin sielu pääsee esiin ukkospilvenä vyöryvässä Red Giantissa, joka soi eeppisimmilläänkin vaivattomasti. Kuulijaa eivät päästä vähällä myöskään Drone ja Deaf Ears Blind Eyes, joiden ehdottomuus ilahduttaa. Toisenlaista, seesteisempää suurellisuutta edustaa seitsenminuuttinen päätöskappale All I Am.

Suurimman vaikutuksen Rainier Fog tekee yksittäisten biisien sijaan sillä, miten omaperäinen Alice In Chainsin painostava soundi edelleen on. Se on yhtä aikaa vaihtoehtoinen ja klassinen ja sen vaikutteita voi kyllä luetella, mutta määrittely on vaikeampaa. Siksi Staley ja vuonna 2011 kuollut entinen basisti Mike Starr voivat levätä rauhassa muiden ajasta ikuisuuteen siirtyneiden Seattle-legendojen kanssa. Alice In Chains on jäseniään suurempi ja elossa.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Levyhyllyt
Layne Staleyn laulamat studioalbumit:
Facelift (1990)
Dirt (1992)
Alice In Chains (1995)

William DuVallin laulamat studioalbumit:
Black Gives Way To Blue (2009)
The Devil Put Dinosaurs Here (2013)
Rainier Fog (2018)

Lue lisää
Kitts, Jeff (toim.), Tolinski, Brad (toim.) & Steinblatt, Harold (toim.): Alternative Rock – From The Pages Of Guitar World Magazine, 343 sivua. (Hal Leonard, 1999).
Yarm, Mark: Everybody Loves Our Town – A History Of Grunge, 567 sivua. (Faber & Faber, 2017).
Yarm, Mark (Jere Saarainen, kääntäjä): Kaikki rakastavat Seattlea – Grungen tarina, 588 sivua. (Like, 2014).

Alice In Chains: Rainier Fog (2018).

Alice In Chains: Rainier Fog (2018).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.