The Reaction • Talk Talk • Mark Hollis
The Party’s Over • It’s My Life • The Colour Of Spring • Spirit Of Eden • Laughing Stock • Mark Hollis
Mark David Hollis 1955–2019
Brittiyhtye Talk Talk julkaisi kymmenvuotisen taipaleensa aikana vain viisi studioalbumia, mutta niiden piirtämä kehityskaari tarttuvasta syntikkapopista post-rockin suuntausta pohjustaneeseen omaehtoisuuteen hakee vertaistaan rockin historiassa. Tuon taiteellisen mutaation varsinaisena päätepisteenä voi pitää ryhmän johtohahmon Mark Hollisin (1955–2019) ainoaa sooloalbumia 1990-luvun lopulta.
Itäenglantilaisessa Essexin maakunnassa nuoruutensa viettänyt Hollis keskeytti lapsipsykologian opinnot 21-vuotiaana. Tiskijukkana, tuottajana ja usean bändin managerina työskennelleen isoveljensä Edin avulla hän sai tuntumaa musiikkibisnekseen ja perusti ensimmäisen yhtyeensä, punkiin suuntautuneen The Reactionin. Mark Hollis on jossain harvalukuisista haastatteluistaan kertonut, ettei olisi voinut kuvitellakaan saavansa levysopimusta ilman punk-ideologiaa, jossa soittotaito on toissijaista. The Reactionin vimmainen demo ’Talk Talk Talk Talk’ pääsi mukaan punk-kokoelmalle Streets (1977) ja jalostui viisi vuotta myöhemmin Talk Talkin esikoisalbumin iskeväksi avausraidaksi. Lyhytikäiseksi jääneen The Reactionin ainoa oma julkaisu on vuoden 1978 single ’I Can’t Resist’ Island-levymerkillä. Jos Talk Talkin soundiin on vielä matkaa, ainakin Hollisin hivenen nuhaiselta kuulostavan lauluäänen tunnistaa vaivatta.
Taiteilija James Marsh jätti vahvan jäljen Talk Talkin julkaisuihin. Marshin taidetta voi tutkailla tarkemmin kirjasta Spirit Of Talk Talk. Kollaasi: Tuomas Pelttari
The Reaction: I Can’t Resist
Talk Talk aloitti vuonna 1981 laulajan ja ensisijaisen biisinikkarin Mark Hollisin, basisti Paul Webbin, rumpali Lee Harrisin sekä kosketinsoittaja Simon Brennerin nelikkona, joka poseerasi yhtenäisissä, usein valkoisissa asuissa uusromantikkojen sääntökirjan mukaisesti. Rinnastusta ajankohdan nousevaan suosikkiyhtyeeseen Duran Duraniin vahvistaa samantyyppisen bändinimen ohella yhteinen levymerkki EMI ja yhteinen tuottaja Colin Thurston. Talk Talk myös esiintyi Duran Duranin lämppärinä. Alkuvuodesta 1982 flopannutta ensisingleä ’Mirror Man’ seurasi paremmin huomiota saanut ’Talk Talk’. Yhtyeen kaikkia levynkansia yhdistää kuvittaja James Marshin ikonisen tunnistettava kädenjälki.
Talk Talk • albumilta The Party’s Over
1982
EMI Recordsin mainos Talk Talkin singlestä, debyyttialbumista ja syksyn kiertueesta loka-marraskuussa 1982.
Debyyttialbumin The Party’s Over (1982) kaupallisinta antia edustaa myös ’Today’, Talk Talkin ensimmäinen Top 20 -hitti kotimaassaan. Yhtyeen kokonaistuotannossa esikoinen kiistatta erottuu räikeimmin vanhentuneena aikansa tuotteena. Toisaalta 1980-luvun alun syntikkapopin kontekstissa siinä kuitenkin on jotain viehkoa persoonallisuutta, vaikka yleisilme pysytteleekin kovin ryppyotsaisena. ”Sama apea mieliala kyllästää koko levyn, ikään kuin yhtye haluaisi sanoa jotain tärkeää muttei keksi mitään sanottavaa”, kritisoi sittemmin Pet Shop Boysista tuttu Neil Tennant Smash Hits -arviossaan. Itselleni albumin kohokohta on vahvatunnelmainen ’Have You Heard The News?’.
Have You Heard The News • albumilta The Party’s Over
1982
Albumien ulkopuolelle jääneen singlen ’My Foolish Friend’ (1983) tuotti maineikas Rhett Davies, jonka keskeisiin asiakkaisiin lukeutui monen uuden aallon artistin esikuva Roxy Music. Sinkun ilmestyttyä Simon Brenner lähti yhtyeestä eikä hänen tilalleen varsinaisesti koskaan otettu uutta kosketinsoittajaa. Tuotannoltaan ’My Foolish Friend’ on debyyttialbumia vivahteikkaampi tuoden mieleen Ultravoxin tai Japan-yhtyeen.
Talk Talk: My Foolish Friend • single
1983
Kolmihenkinen Talk Talk vuonna 1984: Lee Harris, Mark Hollis ja Paul Webb. Kuva: Sheila Rock
Tärkeä käänne Talk Talkin historiassa oli Tim Friese-Greenen liittyminen joukkoon tuottajana, kosketinsoittajana ja enenevässä määrin myös Mark Hollisin laulunkirjoittajapartnerina. Käytännössä Friese-Greene oli kakkosalbumista It’s My Life (1984) lähtien erittäin oleellinen osa Talk Talkia, mutta hän valitsi taustalla pysyttelyn osallistumatta promokuviin tai kiertueisiin. Muutamaa sessiomuusikkoakin ansiokkaasti hyödyntänyttä levyä edelsi sen dynaaminen nimikkobiisi. Miten ihanalla tavalla tarttuvaa kasaripop voikaan olla! Tässä vaiheessa yhtyeen suosio kasvoi voimakkaimmin Britannian ulkopuolella.
Talk Talk: It’s My Life • albumilta It’s My Life
1984
Toinen, yhtä mukaansa tempaava sinkkulohkaisu ’Such A Shame’ sai inspiraationsa romaanista, josta Hollis erityisesti piti – joskaan ei sen esittelemästä elämäntavasta. Luke Rhinehartin Noppamies (The Dice Man, 1971) nimittäin kertoo psykiatrista, joka antaa nopanheiton ratkaista päivittäisiä valintojaan. Mark Hollisin yliampuva ilmeily musiikkivideolla tuntuu kuin ihmeen kaupalla hauskalta eikä ärsyttävältä.
Talk Talk: Such A Shame • albumilta It’s My Life
1984
Iskevyys leimaa valtaosaa It’s My Lifen A-puolesta; niin ikään singlenä julkaistu avausraita ’Dum Dum Girl’ oli Hollisin ja Friese-Greenen yhteissävellys. Tyylikkään vaikutuksen hittien välissä tekee viipyilevän melankolinen ’Renée’. Vinyylin kääntöpuoli tuntuu epätasaisemmalta. Jokseenkin yksioikoinen ’Call In The Night Boy’ on ilmeisesti vanhempaa perua, sillä toiseksi säveltäjäksi on merkitty Simon Brenner. Veikeästi keinuva ’Does Caroline Know?’ soi täyteläisemmin Talk Talkin hienolla konserttitallenteella Live At Montreux 1986 (2008). ’Tomorrow Started’ on ’Renéen’ tavoin hidastempoinen melankoliapala, jonka viimeistelee Henry Lowtherin jazzillinen trumpettisoolo.
Talk Talk: Tomorrow Started • albumilta It’s My Life
1984
Yhtyeen linja oli kaiken aikaa vaivihkaisen muutoksen alla. Tuotannon alku- ja loppupään erotessa radikaalisti toisistaan kolmas albumi The Colour Of Spring (1986) oli mitä johdonmukaisin kehitysaskel edeltäjästään ja antoi samalla esimakua tulevasta. Mark Hollis ei peitellyt kasvavaa antipatiaansa synteettisiä soundeja kohtaan, joten suurin muutos It’s My Lifeen nähden oli äänimaailman muuttuminen syntikkapainotteisuudesta orgaanisen eläväiseksi ja yhä rikkaammaksi yksityiskohdissaan. Albumista tuli samalla Talk Talkin menestyksekkäin, sävellyksinä täsmällisen tehokkaiden hittien ’Life’s What You Make it’ ja ’Living In Another World’ imussa.
Life’s What You Make It • albumilta The Colour Of Spring
1986
Studiossa kävi vuoden 1985 aikana iso joukko sessiomuusikoita. Kitaraosuuksista vastaavat Peter Gabrielin bändistä tuttu David Rhodes ja The Pretendersissä vaikuttanut Robbie McIntosh, ja Lee Harrisin jämäkän rumputyöskentelyn ohella perkussioihin tuovat kerroksellisuutta Morris Pert ja Martin Ditcham. Vierailijoista nimekkäimmän, Traffic-yhtyeen Steve Winwoodin urkuja kuullaan kolmella raidalla. Bluesia lähenevää, maanläheistä groovea on erityisesti kappaleissa ’I Don’t Believe In You’ ja ’Give It Up’; jälkimmäisen urut soittaa tuottajana jatkava Tim Friese-Greene, jonka kanssa Hollis jakaa pääasiallisten kosketinosuuksien lisäksi kolmen viimeisen Talk Talk -albumin kaikki sävellyskrediitit.
Give It Up • albumilta The Colour Of Spring
1986
Siinä missä raukean akustista avauskappaletta ’Happiness is Easy’ väritetään tarkoituksellisen haparoivalla lapsikuorolla, kahdeksanminuuttinen päätösraita ’Time It’s Time’ kasvaa Ambrosian Singers -kuoron avulla progemaisen mahtipontiseksi. Ihailtavan monitahoinen albumi annostelee myös myöhempiä levyjä leimaavaa sisäänpäin kääntyneisyyttä ja minimalistisen hienovaraista sointitekstuuria. Kevään saapumista havainnoivassa ’April 5th’ -kappaleessa on melankolisen pohjavireen läpi suodattuvaa, pidättyväistä iloa, mutta ’Chameleon Day’ sukeltaa uhkarohkeasti ahdistukseen. Mark Hollisin vereslihaisessa laulusuorituksessa on hiuksia nostattava tunnelataus.
Chameleon Day • albumilta The Colour Of Spring
1986
Erinomaisen vastaanoton saanutta The Colour Of Springiä seurasi kiertue, jonka merkittävin etappi oli DVD:llekin taltioitu esiintyminen kunnianarvoisilla jazzfestivaaleilla Sveitsin Monreux’ssa yhdestoista heinäkuuta 1986. Yhtyeen ydintrion eli Hollisin, basisti Paul Webbin ja rumpali Lee Harrisin lisäksi livekokoonpanoon kuului kuusi muuta muusikkoa. Toiseen ja kolmanteen albumiin painottunut setti sisältää myös debyytin ’Talk Talkin’ sekä ’My Foolish Friendin’. Saman vuoden syyskuussa Talk Talk esiintyi lavalla viimeistä kertaa.
Does Caroline Know • Live At Montreux 1986
Seuraavan studioalbumin improvisaatiolähtöisiin ja usein pimeässä tehtyihin äänityksiin vierähti lähes vuosi. Spirit Of Eden (1988) myi kotimaassaan hopealevyyn oikeuttavat 60 tuhatta ja valtaosa kriitikoista arvosti tapaa, jolla ainekset niin rockista, jazzista, klassisesta, ambientista kuin bluesistakin muodostavat kaikessa omaleimaisuudessaan yllättävän koherentin soundimaailman. Rocksoitinten rinnalla kuullaan mm. harmoonia, oboeta, klarinettia, fagottia, trumpettia, huuliharppua ja viulua. Pitkä avausraita ’The Rainbow’ starttaa kunnolla yli kaksiminuuttisen, avantgardistisen intron jälkeen.
The Rainbow • albumilta Spirit Of Eden
1988
Albumin sisälle päästyään voi heittäytyä sen orgaaniseen ja mystisen viipyilevään ilmapiiriin. Omia korviani riipivät oikeastaan vain ’Desire’-kappaleen rajuimmat purskaukset maanisine rummunpaukkeineen ja kirskuvine sähkökitaroineen. Kääntöpuolella tunnelma on seesteisempi ja ’Wealth’-päätösraidan osalta jopa gospelmainen. Levy-yhtiö EMI:lle haastava albumi oli pikemminkin uhka kuin mahdollisuus, varsinkin kun Mark Hollis halusi keikkailun lisäksi kieltäytyä myös sinkkulohkaisuista ja videoista. Yhtiön ja Talk Talkin tiet erkanivat riitaisesti vähän myöhemmin, mutta yli kuusiminuuttisesta ’I Believe In Yousta’ julkaistiin kuitenkin videolla varustettu sinkkueditio.
I Believe In You • albumilta Spirit Of Eden
1988
EMI:n kokoelmasta Natural History: The Very Best Of Talk Talk (1990) saatiin 17 vuotta myöhemmin DVD:llä varustettu painos — mielestäni yhtyeen musiikkivideot ovatkin aikakautensa parhaimmistoa. Toinen EMI-Kokoelma History Revisited: The Remixes (1991) suututti yhtyeen remiksauksillaan, joihin Hollisilta ja kumppaneilta ei ollut edes pyydetty suostumusta.
Levy-yhtiö Polydorin julkaisema Laughing Stock (1991) vei edeltäjänsä akustisuuden ja minimalismin vielä pidemmälle. Yllätyksellisissä sovituksissa puhaltimien rinnalle nousevat alttoviulut ja sellot, ja Paul Webbin jätettyä yhtyeen levyllä kuullaan Simon Edwardsin ja Ernest Mothlen akustisia bassoja. Kontrastit ovat jyrkkiä, minkä huomaa jo kahden ensimmäisen kappaleen erilaisuudesta. Meditatiivinen ja rytmitön ’Myrrham’ rakentuu Hollisin ahdistuneen äänen ympärille, kun taas ’Ascension Dayn’ ja ’After The Floodin’ ytimessä on muhkea rumpukomppi.
Ascension Day • albumilta Laughing Stock
1991
Riisutumpaa äänimaailmaa edustavat avausraidan ohella aavemaisen tummasävyinen ’Taphead’ ja ilmavuudessaan verrattain valoisa, hidastempoinen päätöskappale ’Runeii’. Kaikkiaan levyn uusia latuja avannut taiderock onnistuu herättämään mielleyhtymiä moneen suuntaan, kenties esimerkiksi ECM-levymerkin mietiskelevään kamarijazziin. Mutta ennen kaikkea Talk Talkin myöhäiskauden musiikki osoitti kohti tulevaa.
Runeii • albumilta Laughing Stock
1991
Albumin ilmestyttyä Talk Talk lopetti toimintansa, kun Mark Hollis ilmoitti haluavansa keskittyä perhe-elämään. Paul Webb ja Lee Harris perustivat muutaman vuoden koossa pysyneen, vaikeasti lokeroitavan taiderockprojektin .O.rang, jonka esikoislevyllä Herd Of Instinct (1994) kuullaan mm. Colette Meuryn laulua.
.O. Rang: Little Brother • albumilta Herd Of Instinct
1994
Spirit Of Eden ja Laughing Stock ovat saaneet klassikon ja mestariteoksen statuksen 1990-luvulla kehittyneen post-rockin ylistettyinä edelläkävijöinä. Post-rockilla tarkoitetaan kokeellista rocktyyliä, jossa rockille tyypillisten soitinnusten ja laulurakenteiden sijaan painotetaan erikoisempia sointivärejä ja tunnelmia. Myös lauluosuudet, mikäli niitä ylipäätään on, ovat usein instrumentin kaltaisessa roolissa: ajatellaan vaikkapa Jónsin falsettia islantilaisen Sigur Rósin musiikissa. Post-rockin termi lanseerattiin chicagolaisyhtye Tortoisen kakkoslevyn Millions Now Living Will Never Die (1996) yhteydessä.
Ennen lopullista vetäytymistään musiikkiteollisuudesta Mark Hollis teki vielä nimeään kantavan sooloalbumin vuonna 1998. Hänen itsensä tuottama teos tuntuu pelkistyneisyydessään loogiselta jatkeelta Talk Talkin myöhäiskaudelle. Rumpali Martin Ditcham ja jokunen muu kanssamuusikko lähinnä kieli- ja puhallinsoittimissa olivat vierailleet myös Talk Talkin albumeilla. Aiemmin Tim Friese-Greenen kanssa laulut kirjoittanut Hollis ei nytkään säveltänyt kappaleitaan yksin. Kahdeksasta raidasta viidellä partnerina oli brittiläiskanadalainen Warne Livesey, joka on tuottanut mm. Midnight Oilia ja The The -yhtyettä.
Mark Hollis: A Life (1895–1915) • albumilta Mark Hollis
1998
Pianosäesteisen avausraidan ’The Colour Of Spring’ säveltäjäparina oli niin ikään Talk Talkin yhteydessä tavattu Phil Ramacon, joskin albumin piano- ja harmooniosuudet soittaa Lawrence Pendrous. Akustisen kitaran dominoiman ’Westward Boundin’ säveltäjäkumppani Dominic Miller jakaa levyn kitaraosuudet Hollisin sekä Robbie McIntoshin kanssa. Tämä herkkyydessään sinänsä nätti pikkulaulu on hyvä esimerkki Mark Hollis -albumin unettavasta sisäänpäin kääntyneisyydestä, olkoonkin, että sovituksissa on paljon vaihtelua. Kokonaisuudesta jää silti tunne, että Hollis teki pohdiskelevaa musiikkia vain itselleen, omien sisäisten tuntojensa kanavaksi.
Westward Bound • albumilta Mark Hollis
1998
Mark Hollis menehtyi syöpään 64-vuotiaana helmikuussa 2019. Huikea tyylillinen uusiutuminen kuuden albumin tuotannossa osoittaa, kuinka poikkeuksellisesta artistista oli kyse.
Matti Pajuniemi
Talk Talk –fanisivu | Facebook
Kirjasta The Spirit Of Talk Talk | kotisivu
💿
Talk Talk
Finna.fi
The Party’s Over EMI 1982
It’s My Life EMI 1984
The Colour Of Spring EMI 1986
Spirit Of Eden EMI / Parlophone 1988
Laughing Stock Verve / Polydor 1991
🎥📼🎵
DVD • VHS
Talk Talk
Finna.fi
Natural History • A Video Selection – The Very Best Of Talk Talk VHS, 45 min. | PMI Picture Music International / EMI 1990
Natural History – The Very Best Of Talk Talk CD • LP • EMI 1990 • CD+DVD, 49 min. EMI 2007
Live At Montreux 1986 DVD, 87 min. | Eagle Vision / Montreux Sounds 2008
💿
Mark Hollis
Finna.fi
Mark Hollis Polydor 1998
💿
.O.Rang
[Lee Harris • Paul Webb]
Finna.fi
Herd Of Instinct | Echo 1994
Fields And Waves | Echo 1997
💿
Beth Gibbons & Rustin Man [Paul Webb]
Finna.fi
Out Of Season Go! Beat Records 2002
💿
Heligoland
[Tim Friese-Greene]
Finna.fi
Pitcher, Flask & Foxy Moxie F Sharp Poductions 2005
💿
Bokseja ja kokoelmia
Talk Talk
Finna.fi
It’s My Mix [minialbumi 12″-miksauksia] Capitol / EMI 1984
Natural History – The Very Best Of Talk Talk CD • LP • EMI 1990 • CD+DVD [49 min.] EMI 2007
Asides Besides 2CD | EMI 1998
Natural Order 1982–1991 EMI 2013
The Triple Album Collection [The Party’s Over • It’s My Life • The Colour Of Spring] 3CD • Parlophone / Warner 2014
📚
Lue lisää Talk Talkista ja Mark Hollisista • Read more about Talk Talk and Mark Hollis
Finna.fi
Spirit Of Talk Talk James Marsh, Chris Roberts & Toby Benjamin, 224 sivua | Rocket 88 2012
Mark Hollis – A Perfect Silence Ben Wardle, 368 sivua | Rocket 88 2022
📚
Lue lisää brittiläisistä musiikkivisionääreistä • Read more about Britain’s visionary musicians
Finna.fi
Electric Eden – Unearthing Britain’s Visionary Music Rob Young, 664 sivua | Faber And Faber 2010 ja 2011
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
Beth Gibbons – muusana menetys • Lives Outgrown [2024]
Brian Eno – avaruuden inspiroimaa ambientia • Apollo – Atmospheres & Soundtracks [1983]
Classix Nouveaux – futuristisen uusi aalto • Night People [1981]
David Bowie 1947–2016 • Jazzia ja rockia moderneimmillaan • ★ Blackstar [2016]
David Sylvian – sielukas vokalisti soolouran alussa • Brilliant Trees [1984]
Duran Duran – tie tähtien joukkoon • Rio [1982]
Jansen Barbieri Takemura – ambientin ja popin kirjeenvaihtoa • Changing Hands [1997]
Jane Siberry – artistista vapautta parhaimmillaan • The Walking [1987]
Kate Bush – kun mestariteos on myös kaupallinen menestys • Hounds Of Love [1985]Lunatic Soul – kun vähemmän on enemmän • Lunatic Soul [2008]
New Order – vaiston varassa eteenpäin • Movement [1981]
Pat Metheny – jazztähden ECM-kausi • Vuodet 1974–1984
Peter Gabriel [1] Vuodet 1977–1985 • Progeyhtyeen keulakuvasta omavaraiseksi sooloartistiksi
Peter Gabriel [2] Vuodet 1986–2023 • Taiderockin vanhempi valtiomies
Porcupine Tree – projektista kohti oikeaa bändiä • Up The Downstair [1993]
Radiohead – takaisin epätodellisuuteen • A Moon Shaped Pool [2016]
Steven Wilson – koskettava tarina ulkopuolisuudesta • Hand Cannot Erase [2015]
Tears For Fears – kasaripopin klassikko • The Seeds Of Love [1989]
The Divine Comedy – vihdoinkin onnen satamassa • Foreverland [2016]
The The – politiikkaa ja henkilökohtaisuuksia • Mind Bomb [1989]
The Party’s Over • 1982 / 1997
Spotify
The Colour Of Spring • 1986 / 1997
Spotify
Spirit Of Eden • 1988 / 1997
Spotify
Mark Hollis • 1998
Spotify
Asides Besides • 1998
Spotify
Herd Of Instinct .O. Rang • 1994
Spotify
