Rush: A Farewell To Kings – viileän relasti proge

A Farewell To Kings | Mercury 1977

Rush: A Farewell To Kings (1977).Kanadalainen rocktrio Rush aloitti uransa niin sanotusti vaikeimman kautta. 1968 perustettu Led Zeppelinistä innostunut hard rock bändi sai kyllä levytyssopimuksen ja vähitellen kasvavan fanijoukon. Rushia seurattiin suurella intohimolla, ja Geddy Leen ja Alex Lifesonin mukaan tullut rumpali Neil Peart vakiinnutti vahvan kokoonpanon.

Kävi kuitenkin niin, että vasta neljäs albumi 2112 pelasti bändin ajautumasta marginaaliin. Konseptimainen 2112 oli levy-yhtiön kauan kaipaama menestys. Takana oli myös erinomainen livelevy All The World’s A Stage. Ehkä siksi viidennen studioalbumin kansikuvassa retkottaa materiasta ja pupettimaisista naruista vapautumassa oleva nukkekuningas – hymyilevä sellainen. Syksyllä 1977 julkaistu vitoslevy A Farewell To Kings oli kokonaisuus, jolla Rush pystyi keskittymään rauhassa luomiseen, täysin omillaan.

Bändin kurssi näytti kääntyvän vahvasti parempaan päin. Kesäkuisessa Walesissa -77 taltioitiin jälleen uusi alku, jossa rikottiin kaikki puurtamiseen viittaava. Terry Brownin kanssa jatkuvassa tuotantotyössä ylimääräinen kitarajyystö ja ahtaanpuoleiset ratkaisut jäivät ilon ja innovatiivisuuden varjoon. Mikä parasta, tekstintekijä Peart antoi makean paratiisinmaitoisen liihotuksen kasvaa yhä vapaammin. Ilmaa mahtui myös ajan henkeen kuuluviin silkkisiin esiintymisasuihin.

A Farewell To Kingsin nimiraidan kaunis akustisen kitaran intro yhtyy koskettimiin ja iloisiin kelloihin. Säkeistön irrotteleva tatsi siirtyy Lifesonin kitarasoolon ajaksi kimuraisemmaksi, mutta ajautuu lopulta messeväksi jokamiehen areenarockiksi. Tätä sopivan pystyleukaista klangia on vuosikymmenten mittaan tarttunut esimerkiksi Dave Grohlin ja Foo Fightersin musiikintekoon. Leen haastava falsetti on vibratossa parhaimmillaan.

Rohkeus yhä hienostuneempien progeanthemien tekoon peilautuu klassikolta ’Xanadu’, joka sulkee levyn A-puolen. Suurenmoista riffittelyä, tilan hallintaa ja maisemallista svengiä. Linnunlaulu, syntetisaattorit ja Peartin runsas lyömäsoitinten kirjo rikastavat hienoa kokonaisuutta.

Yksi Xanadun pitkän intron pääteemoista tuo mieleen yhdysvaltalaisen kitarasankarin. Guns N’ Rosesin soolokitaristi Slash on saattanut napata Rushilta reilustikin vaikutteita Sweet Child O’ Minen maagiseen riffiin. Maaliskuussa 2017 musiikkilehti Prog nosti Xanadun listalle The 100 Greatest Prog Anthems Of All Time (Prog, issue 75, March 2017).

Rush-trion vapautunut tunnelma jatkuu läpi levyn, myös B-puolen avaavassa ’Closer To The Heartissa’. Vastustamaton sävellystyö muistuttaa Paul McCartneyn kädenjälkeä. Relaaminen välittyy edelleen raidalla ’Cinderella Man’. Säkeistöissä kuultava akustinen kitara luo kulkuun turvaa ja luotettavuutta, hieman melodisimman Kansasin tapaan. A Farewell To Kings kulki totisesti eri suuntaan kuin pari kuukautta myöhemmin julkaistu Saturday Night Fever ja sen legendaarinen soundtrack, -77 punkista puhumattakaan.

’Xanadu’ ei ole albumin ainut eeppinen sävelteos. Lyhyen ’Madrigalin’ alustama päätösraita ’Cygnus X–1’ kurottaa kiitettävään kaareen. Polveileva biisi saattaa aueta hitaammin, mutta palkitsee kuulijan. Ensimmäinen osa ’Book One – The Voyage’ kumajaa vocoder-teksteineen pahaenteisesti. Nivahtanut rytmi on lähellä kaatumista. Riffittely antaa jonkin verran viitteitä Rushin mainsream-linjasta, joka puhkesi kukkaan levyllä Permanent Waves. Loppujakso rakentuu rauhassa. Muhevuutta haetaan syntetisaattorin buustatulla puskulla. Geddy Lee nostattaa kuulijan hiuksia pystyyn paniikinomaisen hermojarepivällä huudolla, kuin suoraan mustasta aukosta.

A Farewell To Kings
Geddy Lee – bassokitara, 12-kielinen kitara, Mini Moog, syntetisaattorit, laulu
Alex Lifeson – kitara, syntetisaattorit
Neil Peart – rummut, lyömäsoittimet, triangeli
Tuottajat: Rush ja Terry Brown

Keskellä punkin vahvaa vyöryä Rushin avaruusprogen voittokulkua voi pitää esimerkillisenä suorituksena. Rocklehdet MOJO ja Q listasivat A Farewell To Kingsin ansaitusti kuudenneksi erikoisnumeronsa listalla 40 Cosmic Rock Albums (Pink Floyd & The Story Of Prog Rock, 2005). Rushin tarina jatkui pidemmälle sfääreihin albumilla Hemispheres, joka kulkee eteenpäin suoraan AFTK:n jäljillä. Hemispheresin A-puoli koostuu ’Cygnus X–1’ -kakkososasta.

A Farewell To Kings julkaistiin alun perin gatefold-kantisena LP-levynä vuonna 1977. Remasteroitu CD julkaistiin 1997. Richard Chyickin tekemä albumin 5.1-monikanavamiksaus löytyy Rushin miniboksista Sector 2. Viidennen Rush-albumin laajin päivitys julkaistiin joulukuussa 2017. AFTK:n 40-vuotisjuhlaan valmistui 3CD- ja 4LP painokset, Super Deluxe sisälsi näiden lisäksi Blu-ray-levyn ynnä muuta spesiaalia. Uudet editiot pakattiin Hugh Symen päivitettyyn kansitaiteeseen.

Tuomas Pelttari

Levyhyllyt
Rushin studioalbumit
Rush | Moon, Mercury, 1974
Fly By Night | Anthem, Mercury, 1975
Caress Of Steel | 1975
2112 | 1976 Levyhyllyt
A Farewell To Kings | 1977
Hemispheres | 1978
Permanent Waves 1980 Levyhyllyt
Moving Pictures 1981
Signals 1982
Grace Under Pressure | Anthem, Mercury, Vertigo 1984
Power Windows | 1985
Hold Your Fire | 1987
Presto | 1989
Roll The Bones | 1991
Counterparts | 1993
Test For Echo | 1996
Vapor Trails | 2002
Feedback | 2004
Snakes & Arrows | 2007 Levyhyllyt
Clockwork Angels | 2012

Rushin livealbumit | Finna.fi
All The World’s A Stage | 1976
Exit… Stage Left | 1981
A Show Of Hands | 1989
Different Stages | 1998
Rush In Rio | 2003
Snakes & Arrows Live | 2008
Working Men | 2009
Time Machine 2011 – Live In Cleveland | Anthem, Roadrunner, 2011
Clockwork Angels Tour | 2013
R40 Live | Anthem, Zoë 2015

Lue lisää | Finna.fi 
Rushista voi lukea kirjoja englanninkielen lisäksi myös suomeksi. Asko Alasen kääntämät teokset ovat mieluista luettavaa Rushin ystäville. Toimitus suosittelee lämpimästi sekä bändihistoriikkia Rush – 30 vuotta huipulla sekä Neil Peartin sielunelämää avaavaa matkakirjaa Ghost Rider.

Banasiewicz, Bill: Rush Visions – The Official Biography, 96 sivua | Omnibus 1988
Bergamini, Joe: Taking Center Stage – A Lifetime Of Live Performance, 208 sivua | Hudson Music 2012
Berti, Jim & Bowmann, Durrell (toim.): Rush And Philosophy – Heart And Mind United, 321 sivua | Open Court 2011
Collins, Jon: Rush – Chemist(r)y, 288 sivua | Helter Skelter, 2005
Peart, Neil (Asko Alanen, kääntäjä): Ghost rider – taipaleita toipumisen tiellä, 476 sivua | Paasilinna, 2012
Popoff, Martin (Asko Alanen, kääntäjä): Rush – 30 vuotta huipulla, 320 sivua | Paasilinna 2013
Popoff, Martin: Rush – The Illustrated History, 196 sivua | Omnibus, 2013
Telleria, Robert: Rush Tribute – Merely Players, 396 sivua. (Quarry Press, 2002).

Katso DVD/Blu-ray | Finna.fi
Bergamini, Joe: Taking Center Stage – A Lifetime Of Live Performance, 7h 37 min, 3 DVD-levyä. Rushin rumpalin Neil Peartin laaja opetuspaketti.
Rush
: Replay X3, 3DVD+CD | Anthem Records, Mercury Records 2006. Sisältää kolme remasteroitua livetaltiointia 5.1-monikanavamiksauksineen. Mukana Grace Under Pressure Tour, A Show Of Hands ja alun perin vuonna 1981 julkaistu Exit… Stage Left.
Rush: R30 – 30th Anniversary World Tour, 2DVD, 2DVD+2CD tai Blu-ray | Anthem 2005. Livetaltiointi Rushin 30-vuotiskiertueelta. Blu-ray-painos sisältää konsertin (Frankfurt 24.9.2004) lyhentämättömänä.
Rush: R40, 6 Blu-ray-levyä tai 10 DVD-levyä | Eagle Rock Entertainment 2014. Runsaasti kuvitettu kirjamallinen kansio, jossa bändin livehistoriaa vuodesta 1974 lähtien.
Smith, Martin R., ohjaaja: Rush – 2112 & Moving Pictures, 112 min | Eagle Rock Entertainment 2010

Rush: A Farewell To Kings (1977).

Rush: A Farewell To Kings (1977).

Yksi vastaus artikkeliin ”Rush: A Farewell To Kings – viileän relasti proge

  1. Kiitos monipuolisesta artikkelista. On mukava saada tietoa kiekoista, josta voi aloittaa syventämään bändin tuntemusta. Noita levyjä kun on heiltä tullut muutamia… Pari vuotta sitten telkasta tullut dokkari oli myös hyvä tiivistelmä orkesterin taipaleesta. Yt.Sancho

Vastaa käyttäjälle Sanna Nikander Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.