Kerkko Koskinen • Vuodet 2002–2025
Rakkaus viiltää • Lolita • Agatha • Othello • Yhteinen sävel • Trains & Letters • Kerkko Koskinen Kollektiivi 1&2 • Agatha 2 • Lämpö

Musiikkia esille kirjastossa
• Vapaaherran elämää Ultra Bra | Pyramid / Johanna Kustannus 1996

Tätä kirjoittaessani vuonna 1973 Espoossa syntynyt säveltäjäsuuruus Kerkko Koskinen on ajankohtaisempi kuin aikoihin. Ultra Bra tekee kesällä ison mittakaavan comebackin, mutta Koskiselta on juuri ilmestynyt myös Lämpö, hänen ensimmäinen varsinainen laulettu soololevynsä lähes 20 vuoteen. Sen kunniaksi tässä katsaus nimenomaan Koskisen soolotuotantoon, itse laulettuun ja muuhunkin.

Tuo tuotanto sai vahvan lähdön, kun Koskinen julkaisi jo keväällä 2002 esikoissoolonsa Rakkaus viiltää, UB:n pistettyä pillit pussiin vasta edellisenä syksynä. Hänen soololauluaan oli kyllä kuultu yksittäisillä UB-biiseillä, joten ei tullut yllätyksenä, että vokalistina Koskinen kompensoi vähän kolhoa ja suoraviivaista tyyliään tunteellisella heittäytymisellä. Taustalla kuultiin kokeneiden huippuammattilaisten perusbändiä ja tietysti puhaltimia, jousia ja taustalaulajia. Lopputuloksen voi kuulla jatkona Love Recordsin ja suomalaisen näyttämömusiikin parhaille perinteille. 

Koskinen oli juuri eronnut pitkäaikaisesta puolisostaan ja Ultra Bran pääsanoittajasta Anni Sinnemäestä, joka kuitenkin kirjoitti tällekin levylle eniten tekstejä. Asetelma on kutkuttava, kun eron ja uuteen suuntaamisen tunnelmat leimaavat suurta osaa albumista. 

Sen avaavan raudanlujan biisitrilogian tekstitti kuitenkin sattumalta tavattu suomen kielen opiskelija Erpo Pakkala. Taidonnäytteenä tässä joustavasti svengaileva ’Poispäin ainoastaan’, joka todistaa bändinkin timanttisuuden.

Poispäin ainoastaan • albumilta Rakkaus viiltää
2002

Mahtipontisimmillaan Koskinen esittäytyy ’Hautausmaalla’-biisissä, joskin Sinnemäen teksti ankkuroi sitä tuttuun tapaan arkihavaintoihin. Yhdistelmä toimii.

Hautausmaalla • albumilta Rakkaus viiltää
2002

Rakkaus viiltää menestyi kohtuullisen hyvin yltäen listaviitoseksi, eikä toisaalta erityisen kaupallisesta levystä 2000-luvun alun ilmapiirissä ollutkaan kyse. Eikä Koskisella varmaankaan kaupallisia paineitakaan tässä vaiheessa uraansa. Seuraavaa Lolita-albumia saatiin odottaa loppukesään 2005. Se onkin kirjoissani Koskisen varsinaisista sooloista se mestariteos ja sävyltään aika erilainen levy kuin edeltäjänsä.

Taas on vaikea olla peilaamatta taiteilijan elämäntilanteeseen, varsinkin kun hän sitä itse alleviivasi poseeraamalla kesäisen auvoisessa kannessa uuden puolisonsa, näyttelijä Pihla Viitalan kanssa. Tämä osallistui levyntekoon myös parin biisin sanoittajana ja yhtenä taustalaulajana, mutta tekijäjoukko on vielä debyyttiäkin laajempi ja sekalaisempi. Lolita on kuitenkin rakastuneen miehen levy ja myös kesälevy. Tämä ei tarkoita, etteikö se sisältäisi monenlaisia tunnelmia, loppukesän haikeuttakin, pilke silmässä tulkittua uhmaa, kuten Erpo Pakkalan sanoittamalla upealla singlellä ’Tätä miestä ei ruoste raiskaa’.

Tätä miestä ei ruoste raiskaa • albumilta Lolita
2005

Musiikillisesti Lolita on luontevaa jatkoa debyytille, vaikka tunnelmiltaan pirteämpi ja ehkä hieman monipuolisempi onkin. Lähtökohta on taas jämerän maksimalistinen. Mukana on silti hienoja seestymisenkin hetkiä, kuten Boris Pasternakin runoon, Marja-Leena Mikkolan suomennoksena, tehty ’Airot levossa’.

Airot levossa • albumilta Lolita
2005

Myös Lolita menestyi kaupallisesti ihan hyvin, mutta ehkä Koskinen sitten kuitenkin koki tässä vaiheessa joko tarpeelliseksi tai mahdolliseksi pistää lauluntekijäuransa tauolle. Säveltäjänä hän alkoi keskittyä elokuvamusiikkiin ja jazziin. Vuoden 2007 lähes instrumentaalisella Agatha-albumilla Koskista ei juuri kuulla edes muusikkona. Dekkarimaestro Christien teosten innoittamalla levyllä UMO-orkesteri on vastuussa taustoista, ja solistiset osuudet Koskinen kirjoitti trumpetisti Verneri Pohjolalle. Tuloksena ehkäpä viihdejazin ja leffamusiikin väliin sijoittuvaa mahtipontista ilmaisua: ei ehkä suurtyö, mutta sellaista tietyssä olosuhteissa mukavaa kuunneltavaa.

Crooked Room • albumilta Agatha
2007

Seuraavaksi Koskinen sävelsi / kuratoi The Five Corners Quintetille Othello-teoksen ja Ylelle soundtrackin tv-sarjaan Yhteinen sävel, joka käsittelee Suomen ja Venäjän musiikillista vuorovaikutusta. Nämä molemmat ilmestyivät vuonna 2009. Tunnettujen vokalistien Paula Koivuniemen, Pauli Hanhiniemen, Vuokko Hovatan ja Tuure Kilpeläisen kanssa tehty Yhteinen sävel on aivan pätevä kooste tulkintoja Venäjältä omaksutuista iskelmistä, vaikka tulkintojen laadussa eroja onkin (Koivuniemi ja Hovatta suoriutuvat parhaiten). On surullista joutua toteamaan, että pelkästään V-sanan takia tällaista levyä ei enää tehtäisi. Mutta miettikääpä, kuinka hyvä biisi tämäkin on.

Älä kiiruhda • albumilta Yhteinen sävel – ”Ei aika mennyt koskaan palaa”
2009

Koskisen seuraava säveltäjälevy oli Trains & Letters (2011), jolla häntä kuullaan jälleen lähinnä kapellimestarin roolissa, jazzin ammattilaisten ja vanhojen yhteistyökumppanien hoitaessa taustat. Jazzin klassikoiden perinteen mukaan levyllä on temaattinen kehys, jonka voi päätellä nimestä. Ellei, niin puhebiisit ’The Letter’ ja ’The Answer’ valaisevat asiaa. Reissun päällä ollaan ja uutta elämäntilannetta hapuilemassa. Musiikki on osittain paljon rivakampaa kuin Koskisen aiemmassa tuotannossa. 

Aivan hyvästä viihdejazzista se tämäkin käy. Tuosta näytteeksi se vastausbiisi.

The Answer • albumilta Trains & Letters
2011

Mutta kyllähän, kun Kerkko Koskinen Kollektiivi vuonna 2012 esittäytyi, en varmaan ainoana ollut innoissani Koskisen paluusta laulumusiikin pariin. Levy ylsi listaykköseksi ja myi kultaa, siitä voi päätellä jotain.

Kollektiivi oli superbändi. Säveltäjämaestron poseeraaminen laulajina toimineiden Vuokko Hovatan, Paula Vesalan ja Mannan rinnalla kirvoitti huvittavia ja aikaansa edustaneita reaktioita, kuten Imagen kansijutun, jossa Kerkon ”elämän naiset” saivat kertoa mielipiteensä hänestä. Enimmäkseen oltiin kai sitä mieltä, että vaikea mutta ihan hieno mies.

Tästä ja bändin ja levyn kömpelöstä nimestä riippumatta Kerkko Koskinen Kollektiivi on minun kirjoissani mestariteos. Tavallaan se toisintaa monia Ultra Bran hienoimpia puolia, mutta pikkunokkeluudesta ja omaa aikaansa edustaneesta helsinkiläisyydestä riisuttuna. Tekstimateriaali on haalittu hyvinkin laajaa skaalaa edustavilta tekijöiltä, joissa on vanhoja yhteistyökumppaneita, uusia nimiä ja pari käännöstä Anna Ahmatovalta.

Levyn ehdotonta huippua edustaa laululiikeveteraani Aulikki Oksasen upea ’Korintin ruusut’, joka assosioituu Kreikan talouskriisin ja EU:n kurmootuspolitiikan nöyryyttävyyden tunnelmiin. Koskinen on tehnyt tekstiin yhden haikeimmista ja parhaista sävellyksistään koskaan, ja Vuokko Hovatta pääsee loistamaan solistina.

Korintin ruusut • albumilta Kerkko Koskinen Kollektiivi
2012

Vähän kevyemmältä osastolta voi nostaa esiin Anna Viitalan sanoittaman letkeän-haikean, bossanovamaisen laulelman ’Huone 232’, jossa Kerkko itse pääsee duetoimaan Paula Vesalan kanssa. Ei ihan kaikissa levyn biiseissä ole sitä täyttä orkesteripauhua.

Huone 232 • albumilta Kerkko Koskinen Kollektiivi
2012

Vuonna 2014 Kollektiivi julkaisi toisen levynsä, lakoniselta nimeltään 2. Laulajakokoonpano muuttui, kun USA:han muuttaneen Paula Vesalan tilalle tuli Maija Vilkkumaa vanhasta kunnon Kallion lukiosta. Kakkoslevy myös alkaa kolmella Vilkkumaan tekstittämällä biisillä; loput tulevat monesta tutusta lähteestä Anni Sinnemäestä Erpo Pakkalaan. Ei venäläisiä runoilijoita kuitenkaan tällä kertaa.

Slaavilaisen kaihon sijaan 2 onkin aika ulospäin suuntautunut levy, jolla jopa rokataan, vaikka puhaltimet ja jouset toki pauhaavatkin taustalla. Ja itse asiassahan tästä yhdistelmästä syntyy helposti vähän raskaasti sulavia teoksia, joihin kakkoslevy ei mitenkään kaadu, mutta jotka kankeuttavat sitä kuitenkin sen verran, että albumi jää omissa aika kirjoissani aika kauas Kollektiivin debyytistä.

Kohdittain tykitys toimii kuitenkin oikein hyvin. Erpo Pakkalan sanoittama ’Déjà Vu’ on Koskista tarttuvimmillaan, ja vilpittömän riemukas kappale käyttää hyvin laulajakööriä sooloilevaa maestroa itseään myöten.

Déjà Vu • Kerkko Koskinen Kollektiivin albumilta 2
2014

Levyn herkempää kärkikaartia taas edustaa Yonan persoonallisella tyylillään sanoittama valssi ’Raunioilta rakkautta’.

Raunioilta rakkautta • Kerkko Koskinen Kollektiivin albumilta 2
2014

Kollektiivin ura näyttää toistaiseksi jäävän näihin kahteen levyyn. Tällaisen kokoonpanon pyörittäminen onkin tietysti haasteellista. Ylipäätään uutta Kerkko Koskinen -levyä ei saatu kahdeksaan vuoteen.

Säveltäminen ei kaiketi tauonnut hetkeksikään. Se kuuluu alkavan joka aamu viideltä. Tuloksia on sitten kuultu esimerkiksi elokuvissa ja teattereissa.

Lopulta vuonna 2022 ilmestyi jälleen UMO Jazz Orchestran kanssa tehty Agatha 2. Tällä kertaa Koskinen sävelsi levyn saksofonisti Linda Fredrikssonille, jonka anarkistiset ja lyyriset kuviot eittämättä johtavat musiikkia orkesterin pauhusta huolimatta. Koskinen itse ei soita tälläkään Agathalla pianoa kuin yhdessä kappaleessa, mutta sen sijaan laulaa Anna Viitalan sanoittaman hienon päätösbiisin ’Quiberon’. Bretagnelaisesta rantakohteesta kertova biisi on luontevaa jatkoa vaikka Ultra Bra -klassikko ’Pärnulle’.

Quiberon • albumilta Agatha 2
2022

Agatha 2:sta tuntuu Koskisen uralla alkaneen taas julkisempi kausi. Lähes samanaikaisesti julkistettiin niin Ultra Bran paluu kahden uuden biisin ja stadion- ja festarikonserttien myötä kuin myös laulettu soololevy 20 vuoden tauon jälkeen. Tätä kirjoitettaessa Lämpö on pari viikkoa vanha, saanut hyviä arvosteluja ja Koskinen yllättävänkin paljon medianäkyvyyttä. Siinä on toki keskitytty hänen itsensä esiin tuomiin henkilökohtaisen elämän seikkoihin: heikentyvään kuuloon ja uuteen ihmissuhteeseen, joka näkyy levyn kannessakin.

Lämmöllä Koskinen on tehnyt yhteistyötä toimittaja-kirjallisuusvaikuttaja Ronja Salmen kanssa, jonka raakatekstistä laulujen sanoitukset editoitiin. Omasta näkökulmastani levy jää jonkin verran säveltäjän aiemmista sooloteoksista jälkeen, sillä nyt sen enempää musiikki kuin tekstitkään eivät välitä aivan samaa tunteenpaloa. Tyyli on toki tunnistettava, ja Salmikin ainakin hyvä jäljittelijä. 

Onhan tässä vähän uudenlaistakin, salaviisasta huumoriakin. Niinpä nostan esimerkiksi hienon kappaleen ’Onnittelut kihlauksesta’, joka on kai jonkinlaista kaksisuuntaista autofiktiota Salmen ja Koskisen välillä, kuuluuhan jälkimmäinen ”kihlautuneen kolmatta kertaa” levyprosessin aikana.

Onnittelut kihlauksesta • albumilta Lämpö
2025

52-vuotiaana Kerkko Koskinen on omanlaisensa suomalaisen musiikin instituutio, kenties jatkaa sellaisia perinteitä, joiden alkuperäiset lipunkantajat ovat vähitellen päätyneet väistämättä hautaan. Samalla hän kantaa mukanaan iloisen 90-luvun painolastia, mitäs meni perustamaan Ultra Bran. Ja kuitenkin kyseessä on täysin omaleimainen säveltäjä, joka voi käyttää vaikka tuhatta sanoittajaa tai olla käyttämättä niitä lainkaan, ja silti kyse on Kerkko Koskinen -musiikista. 

Sitä saadaan toivon mukaan ja terveyshaasteista huolimatta vielä paljon lisää.

Niko Peltonen

Kerkko Koskinen Kollektiivi | Facebook
Kerkko Koskinen | Music Finland

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Anssi Kela – rohkeutta aallonpohjalla • Aukio [2009]
Arppa – ei mikään indieartisti • Kinovalon alla [2021]
Don Huonot – taidelukiosta Tokyomaniin • Vuodet 1990–2019
Egotrippi – valttina puhuttelevuus • 10 [2017]
Jarkko Martikainen & Luotetut miehet – myötäelämisen pistämätön keveys • Ruosterastaat [2016]
Jonna Tervomaa • Superaurinko [2024] valaisee mutta ei polta
Kaseva – suomalainen aikuispop kestää aikaa • Vuodet 1974–2024
Knipi ja menetysten kauneus • Knipi [2019]
Linda Fredriksson – jazzina soivia luonnonvoimia • Juniper [2021]
Maija Vilkkumaa [1] 1997–2007 • Töölöstä triplaplatinaan, Kallion lukiosta konserttisaleihin
Maija Vilkkumaa [2] 2008–2024 • Murrosvaiheesta instituutioksi
Mariska – arvokkuutta ja epätoivoa • Vuodet 2002–2022

Miljoonasade [1] 1986–1992 • innovaation ja populismin rajapinnalla
Miljoonasade [2] 1993–2023 • Suomirockin huipulta faniyhteisön suosikiksi
Samae Koskisen hymy hyytyi protestiksi • Mä näin unta että kaikki oli hyvin [2024]
Samuli Putro – ihana raastava elämä • Pienet rukoukset [2019]
Scandinavian Music Group – loistelias ja paineeton popdebyytti • Onnelliset kohtaa [2002]
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille • Vuodet 2002–2018
Sir Elwoodin hiljaiset värit [1] 1988–1998 • Keskiolutjazzista keski-ikäiseen kiukkuun
Sir Elwoodin hiljaiset värit [2] 1999–2023 • Rujoa runoutta Linjoilta Lohjalle
Ultra Bra – houkutuksen voimasta • Vapaaherran elämää [1996]
Vesala tervehtii melankoliaa • Näkemiin, melankolia [2023]
YUP – harkittua huutoa • Outo elämä [1998]
Zen Café – rumia sanoja rakkaudesta • Helvetisti järkeä [2001]

💿
Kerkko Koskinen
Finna.fi

Rakkaus viiltää | Pyramid 2002
Lolita | Pyramid 2005
Agatha | Ricky-Tick Records 2007
Yhteinen sävel ”Ei aika mennyt koskaan palaa” | Warner Music Finland 2009
Trains & Letters Kerkko Koskinen Orchestra | Ricky-Tick Records 2011
Kerkko Koskinen Kollektiivi | Johanna Kustannus 2012
Kerkko Koskinen Kollektiivi 2 | Johanna Kustannus 2014
Agatha 2 Kerkko Koskinen & Linda Fredriksson & UMO Helsinki Jazz Orchestra | Ricky-Tick Records / Grotto Editions 2022
Lämpö | KHY Suomen Musiikki 2024

💿
Kokoelmalevyt & VHS
Ultra Bra • Kerkko Koskinen
Finna.fi

Parhaat Ultra Bra • CD | Megamania / Johanna Kustannus 2008
Vapaaherran elämää & Kroketti Ultra Bra • 2CD | Johanna Kustannus 2009
Sinä päivänä kuin synnyin Ultra Bra • 2CD | 2001 • 2LP Ainoa Productions 2017
Sinä päivänä kun synnyimme Ultra Bra • 3LP | Svart Records 2017
Videot 1996–2001 + konserttitaltiointi Tampere-talolta 27.11.2000 Ultra Bra • VHS, 102 min | Pyramid / Johanna Kustannus 2001

Rakkaus viiltää & Lolita Kerkko Koskinen • 3LP | Svart Record 2017
Kerkko Koskinen Kollektiivit 1&2 Kerkko Koskinen Kollektiivi • 3LP | Svart Record 2017
Vuodet 2002–2017 Kerkko Koskinen ja eri kokoonpanoja • 6CD | Svart Record 2017

🎼🎶
Nuottialbumit
Ultra Bra
Finna.fi

Vapaaherran elämää, 54 sivua | Love Kustannus 1997
Kaikki laulut, 207 sivua Toimittaja Antero Helander | Love Kustannus 2001

📚
Lue lisää Ultra Brasta ja Kerkko Koskisesta
Finna.fi

Ultra Bra – sokeana hetkenä Ville Similä & Mervi Vuorela, 339 sivua | WSOY 2018
Artikkelihaku Ultra Bra

Rakkaus viiltää • 2002
Spotify

Trains & Letters • 2011
Spotify

Lämpö • 2025
Spotify

Rakkaus viiltää • 2002 • Valokuva: Terhi Kokkonen • Kannet: Joel Melasniemi

Lolita • 2005 • Valokuva: Terhi Kokkonen. Kannet: Joel Melasniemi

Agatha • 2007 • Valokuva: Terhi Kokkonen • Kannet: Antti Eerikäinen

Kerkko Koskinen Kollektiivi [1] • 2012 • Kansitaide: Markus Pyörälä

2 Kerkko Koskinen Kollektiivi • 2014 • Kansitaide: Markus Pyörälä

Agatha 2 • 2022 Kannen valokuva: Olli Nurmi

Lämpö • 2025