Dungen: En är för mycket och tusen aldrig nog – usva hälvenee

En är för mycket och tusen aldrig nog | Mexican Summer 2022

Musiikkia esille kirjastossa

Dungen: En är för mycket och tusen aldrig nog (Mexican Summer 2022).Ruotsi osoittautui vuosituhannen vaihteessa retrorockmaaksi. Maan lukuisten uusvanhojen kitarabändien garage-klassikkorock-psykedelia -akselilla Dungen oli selkeästi psykedeelisintä laitaa, eikä ruotsiksi laulaminen ainakaan vähentänyt toismaailmallisuuden tuntua ulkomaisissa korvissa. Retroa sen folkväritteisestä psykedeliarockista teki viehtymys luonnonmukaisiin ja lämpöisiin soundeihin, joita menneinä vuosikymmeninä suosittiin ihan olosuhteiden pakosta. 

Yhtye julkaisi ensimmäisen albuminsa Dungen 1:n vuonna 2001. Melko pian sen jälkeen kävi ilmi, että ruotsiksi lauletulla kummallisella rockilla oli kysyntää eri puolilla maailmaa: Ta det lungt -albumin (2004) ilmestyttyä Dungen kiersi Yhdysvaltoja ja Australiaa ja esiintyi suositussa talk show’ssa The Late Night with Conan O’Brien. Mutta kun rauta oli kuumaa, Dungen näytti lakkaavan takomasta. Seuraavan albuminsa Tio bitarin (2007) tueksi se ei tehnyt kiertueita lainkaan vaan levytti 4:n heti seuraavana vuonna. Levytystahti alkoi harventua, kun Skit i alltin (2010) ja Allas sakin (2015) välillä hujahti viisi vuotta.  

Skövde

Yhtyeen viime vuosien vaiheita seuratessa on tullut mieleen, ettei tämän pitkän linjan bändin tähtäimessä ole uran rakentaminen vaan viihtyminen. En är för mycket och tusen aldrig nog on laskutavasta riippuen Dungenin ensimmäinen albumi kuuteen tai seitsemään vuoteen: jos animaatioelokuvan säestykseksi sävelletty Häxan (2016) ei ole varsinainen Dungen-älppäri, edellinen sellainen on Allas sak. Välissä ilmestyi sentään vuoden 2020 Dungen Live, joka on nimelleen uskollisesti konserttitaltiointi.

Vaikka kaikilla rintamilla on ollut hiljaista, asioita on edistetty pitkän kaavan mukaan. Dungenin sanotaan aloittaneen En är för mycket och tusen aldrig nogin äänitykset jo vuonna 2017. Se tuntuu levyä kuunnellessa jokseenkin yllättävältä, koska kappaleet eivät kärsi pitkille studioprojekteille tyypillisestä itsetarkoituksellisesta kasvattamisesta, puunaamisesta ja monimutkaistamisesta. En är för mycket och tusen aldrig nog saattaa olla Dungenin helpoimmin lähestyttävä albumi, ”poplevy” tässä puolihämärässä asiayhteydessä. 

Nattens sista strimma ljus

Kenties aikaa kului paljon siksi, että Dungenin pomolle, psykedeliafolkkari Gustav Ejstesille on haastavampaa tehdä selväpiirteisiä ja simppeleitä lauluja kuin vapaamuotoisia ja improvisaatiolla kasvatettuja kappaleita – ja kenellepä ei olisi. Nimenomaan Ejstesille siksi, että Dungen on bändi sanan varsinaisessa merkityksessä vain esiintymislavoilla. Studiossa se on johtajansa luomus. Kitaristi Reine Fiske, basisti Mattias Gustavsson ja rumpali Johan Holmegard ovat kyllä esiintyneet yhtyeen levyillä, mutta enimmäkseen niillä kuullaan multi-instrumentalisti Ejstesin soittoa, laulua ja näkemystä.  

Paljaimmillaan En är för mycket och tusen aldrig nog on loppupäässään, sellaisissa biiseissä kuin ’Klockan slår, den är mycket nu’ ja ’Om natten’. Ensin mainittu etenee suurelta osin Ejstesin laulun ja pianonsoiton varassa, vaikka nykäistäänkin pari kertaa äkkiväärästi bändivetoiseen tunnelmointiin. Seesteinen ’Om natten’ ei kiirehdi pianon koskettimilta mihinkään, vaikka saakin loppuunsa hiukan synteettistä sävytystä. Niiden välissä on minuutin mittainen ja vähäeleinen nimikappale, joka spoken word -alustaan huolimatta kuulostaa enemmän aihiolta tai ohikiitävältä idealta kuin laululta, jonka mukaan pitäisi nimetä kokonainen albumi. Luultavasti pointti on juuri siinä.

Höstens färger

’Skövde’ aloittaa albumin akustisella folkrockilla, mutta vahvasti efektoidut, rutisevat ja kipinöivän kirkkaat sähkökitarat määrittävät levyn yleisilmettä lopulta enemmän kuin onttorunkoiset eivätkä aina kuulosta vanhanaikaisilta. Tummasävyisessä ’Var har du varit?’ -kappaleessa Dungen panee muinaisen ja modernin kohtaamaan, kun koneellisesti sätkivä komppi soitetaan luomusoundilla. Sellaisissa oivaltavissa kohdissa Dungen osoittaa tekevänsä muutakin kuin mallintavansa menneen maailman musiikkia.

Skaala on laaja. Instrumentaalinen ’Det du tänker idag är du imorgon’ perustuu simppeliin, vahvasti kaiutettuun pianoriffiin ja samplemaisiin poikkihuilupurkauksiin. ’Möblar’ äityy puolivälissään niin improvisoiduksi, että mahdollisilla tulevilla keikoillaan Dungen esittänee siitä vapaamuotoisia versioita. Toisaalta ’Om det finns något som du vill fråga mig’ ja ’Höstens färger’ taas ovat täysin eri maata, kuin 1970-luvun alun laulaja-lauluntekijän levyltä lainattuja biisejä.

En är för mycket och tusen aldrig nog • ReleasFest Live

En är för mycket och tusen aldrig nogissa on paljon kuunneltavaa. Kokonaisuutena se tuntuu siltä kuin arpoisi suuresta laatikosta kourallisen valokuvia, joista kaikki esittävät erilaisia maisemia ja tunnelmia. Kuvia yhdistävät vain värit, joiden sävyt ovat muuttuneet vuosien voimasta tietynlaisiksi. Tai pikemminkin ne on filtteröity sellaisiksi.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Dungen | Facebook
Dungen | Instagram

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Anna Järvisen muotokieli lumoaa – Lila/Liila
Beck: Sea Change – suuren muutoksen soundtrack
Björk: Debut – oudosti välkkyvä tähti
Finländskt rock på svenska [översättning på svenska]
Florence + The Machine: Dance Fever – valintojen hinta
Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku
Morphine: The Night – tie yön syliin

Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
St. Vincent: Daddy’s Home – kohtauksia selviytymisestä
Suede: Autofiction – pois menneisyyden varjoista
The Cure: Wish – valoa synkkyyden keskeltä
The Divine Comedy: Foreverland – vihdoinkin onnen satamassa

Dungen
Finna.fi

Dungen 1 • LP | Subliminal Sounds 2001 • CD 2005
Dungen 2 • LP | Subliminal Sounds = Stadsvandringar • CD | Dolores Recordings/Virgin Sweden AB 2002
Ta det lungt | Subliminal Sounds 2004
Tio bitar | Kemado Records 2007
4 | Subliminal Sounds 2008
Skit i allt | Subliminal Sounds 2010
Allas sak | Smalltown Supersound 2015
Häxan | Smalltown Supersound 2016
Dungen Live | 2020
En är för mycket och tusen aldrig nog | Mexican Summer 2022

Kokoelmalevyt
Dungen
Finna.fi

Dungen 1999–2001 | Subliminal Sounds 2005

En är för mycket och tusen aldrig nog
Spotify

Dungen: En är för mycket och tusen aldrig nog (Mexican Summer 2022).
Dungen: En är för mycket och tusen aldrig nog • Mexican Summer 2022
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *