Osa 2 • Vuodet 1991–2002
J. Karjalainen yhtyeineen • J. Karjalainen Electric Sauna
Osa 1 • Vuodet 1981–1990

Musiikkia esille kirjastossa
• Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja J. Karjalainen | Poko / EMI 2006

Tämän artikkelisarjan ensimmäisessä osassa päästiin vuoteen 1990, jolloin irrotteleva sooloalbumi Keltaisessa talossa aloitti uuden luvun J. Karjalaisen uralla. Minkä tahansa timanttisen suurten muusikoiden bändin tapaan Mustat Lasit oli löytänyt oman soundinsa, ja 90-luvun alussa Karjalainen (s. 1957) vaikuttaa etsineen vastavetona sille suuntaa pienimuotoisemman bändisoiton parista. Keltaisessa talossa -albumilla Lasien leimallisia puhaltimia korvattiin jopa koneilla, mutta seuraavaksi lauluntekijä perusti kuitenkin kompaktimman orgaanisen kokoonpanon. Lakoniseksi nimekseen se sai J. Karjalainen yhtyeineen.

J. Karjalainen vuonna 1991

Nimestähän tulee mieleen takavuosikymmenten iskelmäbisneksen tapa kierrättää samoja soittajia eri tähtien taustalla: peräkkäisinä viikonloppuina lavalle saattoivat saapua vaikkapa Paula Koivuniemi ja Irwin yhtyeineen, mutta naamat taustalla eivät vaihtuneet. Mutta mitä ironian kerroksia taustalla lieneekään, harmaiksi taustahahmoiksi Karjalaisen bändiläiset eivät toki taipuneet. Sitä paitsi heistä Mikko Lankinen ja edelleen keskeisessä roolissa tuottajanakin toiminut Janne Haavisto olivat tuttuja jo Mustista Laseista. Basisti-kosketinsoittaja Pekka Gröhn täydensi miehistön.

Kenties Karjalainen visioi uudelle kokoonpanolleen pitkän kaaren alusta alkaen. Luottoa hommien onnistumiseen on useallakin taholla ollut, kun keväällä 1991 ilmestynyttä Päiväkirjaa mentiin äänittämään Teksasin Austiniin. Kuitenkin kyseessä on ripeänoloinen välityö, Karjalaisen mittapuulla ehdottomasti roiskaisu. Ilman hittibiisiä se ei menestynytkään kovin hyvin, vaan oli ensimmäinen studiolevy sitten vuoden 1985, joka ei yltänyt listakärkeen ja ensimmäinen sitten 1983, joka ei myynyt kultaa.

Kyllä levyllä tarttuvia biisejä ja rennon miellyttävää soittoa on. Tyyli on vähän kantrirock, siihen Amerikan suuntaan kallellaan. Biisit ovat kuitenkin joko ok-tasoisia perusralleja tai turhahkoa bändihassuttelua.

Kuitenkin Austinin sessioille voi kuvitella kaikenlaisia merkityksiä tämän soittoyksikön ja uravaiheen peruskiven muuraamisen kannalta. Ja onhan Päiväkirjalla yksi selvä klassikko. Amerikansuomalaisen viulisti Erik Hokkasen tähdittämä ’Luuranko rämisee’ on näitä Karjalaisen kerrasta mieleen jääviä, oman maailmansa luovia biisejä. Salaperäinen tunnelma ja lapsuuteen linkittyvä naivismi näyttäytyvät taas vähän uudessa valossa, ja varsinaisestihan tämänkin biisin teema on luovuuden mysteeri, joka Karjalaista on selvästi alkanut mietityttää yhä syvällisemmin. Musiikillisesti sille ei löydy nopeaa vertailukohtaa hänen tuotannostaan. Aika yksinkertaisella tavalla em. asioita ja bändin kemiaa on saatu vangittua myös videoon.

Luuranko rämisee • albumilta Päiväkirja
1991

Uusi nousu ja samalla Karjalaisen kultakausista keskimmäinen ja kaikkein kultaisin alkoi keväällä 1992 julkaistusta Tähtilampun alla -albumista. Se oli ensimmäinen neljästä parillisten vuosien aprillipäivinä ilmestyneestä täyspitkästä – “sattumalta” myös Karjalaisen syntymäpäivä. Nämä kaikki myivät reilusti yli platinarajan, ja niiltä löytyy huomattava osa hänen klassikkobiiseistään.

Putkeen pääseminen ei tunnu vaatineen ihmeellisiä temppuja. Tähtilampun alla äänitettiin säntillisesti Finnvoxilla ja Karjalaisen yksityiseksi kotipesäksi vakiintuneessa Keltaisessa talossa, jossa Päiväkirjankin lauluraidat oli tehty. Matti Pitsinki mm. uruissa oli uusi lisäys bändiin, ja sointi onkin isompi kuin edellisellä, mitä ilmeisimmin ihan tietoisesti. Mutta tämä kaikki on vain tuunausta.

Tähtilamppukin sai vielä tyytyä listan kakkossijaan, mutta lähinnä työtapaturmana, sillä levy ylitti platinarajan vielä samana vuonna ja on käynyt kaupaksi 71 000 kappaleen edestä. Tätä avitti kaksi ahkerasti radiossa soinutta singleykköstä ja klassikkobiisiä: Telepatiaa ja Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään. Nostalgis-romanttinen biisi ja vähän absurdin tragikoominen biisi: kaksari välitti tehokkaasti sen tiedon, että Karjalainen oli palannut rytinällä, omana itsenään ja silti entistä ehompana.

Suomirockin kentällä oli vuonna 1992 myös tilaa. Kasarin supernimistä monet olivat hiljentäneet levytystahtiaan tai kadottaneet hittikynänsä. Uudet suosikit edustivat konevoittoista poppia tai iskelmää. Siinäkin oli iskun paikka, jonka Karjalainen käytti.

Silti Tähtilampun alla ei vielä ole kokonaisuutena ihan hänen parhaitaan. Suurin osa siitä on pätevää suorittamista, jossa vakuuttavaksi hioutunutta bändiä on ilo kuunnella. Kärkikaksikon takana on ihan hyviä biisejä ja muutama oikeinkin hyvä. Esimerkiksi rento avauskappale ’Espanja’ tai rautalankainen, vanhan Stadin lapsuustunnelmaa henkivä ’Avaruuden ikkuna’ ansaitsevat maininnan.

Jälkimmäisellä kuullaan toisena laulajana Pelle Miljoonaa, ja nimekäs vierailija löytyy myös ’Mies, jolle…’ -biisin takaa. Sen sävellyskrediitin Karjalainen näet jakaa poikkeuksellisesti bändin ulkopuolisen tekijän, Esa Kaartamon, kanssa.

Säveltäjänä ja tuottajana Kaartamo tunnetaan Suomen amerikkalaisimmasta soundista, ja vaikka tässä tuotantovastuu onkin Janne Haavistolla, niin sattumaltako vain Mies kuulostaa suorastaan rehvakkaan kookkaalta valtatiemusalta. Kuten toki sopii biisille, jossa “lennetään kitaralla Teksasin taivaan alla”.

Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään • albumilta Tähtilampun alla
1992

Mutta kyllä Yhtyeineen-bändiltä taittui tunnelmoivakin materiaali. Sellaiset soiton ja sovituksen nyanssit koristelevat vähän pseudosyvämietteistä, mutta rauhoittavaa ’Kuun maisemissa’ -päätösbiisiä.

Kuun maisemissa • albumilta Tähtilampun alla
1992

Jouluksi 1992 Poko Rekords hyödynsi suosiota Suurimmat hitit -kokoelmalla, joka on nimestään lähtien suoraviivainen tuote: CD-levyllinen siihenastisia menestyssävelmiä ’Kolmesta cowboysta’ uusimpiin lekoihin. Ihan uusia täkybiisejä ei tarvittu: ykkössija irtosi näinkin ja ennen kaikkea pysyvästi suosittu katalogituote, jonka 134 000 kappaleen myynti tekee siitä jalometallia pursuilevan diskografian kirkkaimman kruunun. Näin siltikin, vaikka nyt katsottuna kyse on vasta hittirepertuaarin alkupuoliskosta.

Se jatkoi vauhdikasta karttumistaan kevään 1994 Villejä lupiineja -täyspitkän myötä. Levy on Yhtyeineen-aikakauden ehdoton kruunu. Se tehtiin perusasetuksia muuttamatta, mutta biisivalikoima on Karjalaisen koko diskografian parhaita ja bändin täyteläinen folkrock-tyyli hioutunut huippuunsa. Villejä lupiineja pelaa standardiksi nopeaksi muodostuneesta nimibiisistä alkaen jopa kansallisromanttisilla sävyillä, vaikka ei lauluista tekijänsä tuttua monimielisyyttäkään puutu.

’Villejä lupiineja’ oli valtava radiohitti, jollaista albumi tuskin olisi menestyäkseen edes tarvinnut. Näin ollen se vietti viisi viikkoa ykkösenä ja on myynyt 67 000 kpl. Spotify-kuunteluissa toinen esiin nouseva kappale on vähäeleisyydessään melkeinpä synkkä päätösraita ’Mä käännyn híljaa pois’. Tässäkin on yksinkertaisista aineksista rakennettu voimakas, visuaalinen teos.

Mä käännyn híljaa pois • albumilta Villejä lupiineja
1994

Levyn alusta taas löytyy esimerkki uudistumiskyvystä. Yli kuusiminuuttinen ’Maailman kallein kaupunki’ on hillitysti iso biisi, jossa Karjalainen etäännyttää kevyen yhteiskunnallisen satiirin tutun naivisminsa taakse. Tässä kuullaan itsevarmaa bändiä ja lauluntekijää, jotka eivät ole simppelin biisiformaatin vankeja.

Maailman kallein kaupunki • albumilta Villejä lupiineja
1994

Seuraavaksi Karjalainen teki saman kuin Mustille Laseille Lumipallon jälkeen: pisti yhtyeensä nippuun sen tavoitettua osaamisensa ja suosionsa huipun. Vuoden albumi -Emmalla palkitun lupiinilevyn jälkeen hän oli vakiinnuttanut asemansa trendeistä riippumattomana supertähtenä ja kansansuosikkina, ja suuren yleisön näkökulmasta siirtymä keväällä 1996 debytoineeseen Electric Sauna -kokoonpanoon oli saumaton, vaikka edellisestä ryhmästä mukana kulki vain Pekka Gröhn.

Uusi bändi koostui luonnollisesti huippumuusikoista. Miehitys oli eklektinen, mutta painottui rytmimusiikin suuntaan. Kitaristi Tommi Viksten tunnettiin mm. Kauko Röyhkän ja Tuomari Nurmion kuvioista. Bassossa ja rummuissa Mitja Tuurala ja (Mustien Lasien debyytillä jo soittanut) Keimo Hirvonen olivat uurtaneet urbaania helsinkiläistä uraa Cool Sheiks -yhtyeessä. Ryhmän viimeisteli senegalilaistaustainen lyömäsoittaja Mouhamadou L. Malang Cissokho.

Toteavasti nimetyllä J. Karjalainen Electric Sauna -albumilla Viksten ja Tuurala ottivat johtajan itsensä kanssa tuotantovastuun. Soittamisen makuun yhtye oli selvästi päässyt, sillä tuttuun tapaan Finnvoxilla ja Keltaisessa talossa taltioidulle levylle päätyi 13 biisiä, lähemmäs tunnin verran musiikkia. Suurta osaa siitä voisi kutsua vanhassa merkityksessä R&B -pohjaiseksi, rytmin painottuessa usein bluesia enemmänkin.

Ihastuneessa aikalaisvastaanotossa ei niinkään mainittu osan kappaleista olevan musisoinnin ilosta syntynyttä täytemateriaalia, joka toki sekin “groovaa maukkaasti” – lähes rikollinen ilmaus, jota tässä yhteydessä on ehkä lupa käyttää. Mutta tietysti levyllä on riittävästi täkypaloja suurmenestyksen varmistamiseen. 78 000 myynnillään se hipoo tuplaplatinarajaa, ja listaykkösviikkoja kertyi peräti yhdeksän.

Tähän tarvittiin periaatteessa vain yksi, sitäkin isompi hitti. Kevään ja kesän radiossa hallitsi levyn loppuun laitettu letkeästi svengaava ’Missä se Väinö on?’, lastenlaulumainen hokemajamittelu ja kuinka ollakaan Karjalaisen oman jälkikasvun innoittama. Tunnetusti se kävi myös nappaamassa Levyraadista täydet pisteet. Väinö ärsyttikin monia, mutta svengeineen ja Malang Cissokhon mandingonkielisine osuuksineen se tuntuu nykyään ehdottomasti freesiltä ysäri-Suomen ilmiöltä.

Electric Saunalla on kuitenkin myös nippu piilohittejä. Ne eivät nousseet soittolistoille, mutta soivat toreilla ja turuilla ja tietysti ihmisten stereroissa. Tunnetuin sellainen lienee melankolinen ’Keihäänkärki’, josta kehkeytyi yksi Karjalaisen identiteettibiiseistä. Historian kuvittelu pienen esinelöydön pohjalta ennakoi eräitä hänen myöhempiä tekemisiään. Biisiin on hieno, arkistopätkätyyliä jäljittelevä videokin.

Keihäänkärki • albumilta J. Karjalainen Electric Sauna
1996

Moneksi taipuva rytmisektio mahdollisti myös tyylikkään minimalismin, jota edustavat hämyinen avausraita ’Humanoidien järvellä’ ja vielä mieleenpainuvampi ’Hullun laulu’, eräs Karjalaisen suuria rooliin kirjoitettuja biisejä. Sitä naivismia taas vähän uudessa asussa.

Oheistetaan tästäkin laulun synkkiä sävyjä korostava video, vaikka kuvan- ja äänenlaatu ovatkin heikot. Samalla saa katsauksen Electric Sauna -muusikoiden karismaan.

Hullun laulu • albumilta J. Karjalainen Electric Sauna
1996

Aprillipäivänä julkaistujen platinalevyjen putken päätti vuonna 1998 Laura Häkkisen silmät: kuusi viikkoa listakärjessä ja 79 000 myyntiä. Levy on omia Karjalais-suosikkejani, mutta edeltäjiinsä nähden se sai vähän ristiriitaisen vastaanoton eikä sen materiaali ole saavuttanut aivan samaa klassikkostatusta. Tosin ensisingle ’On kaikki niin kuin ennenkin’ soi valtavasti radiossa. Pitkä, kertosäkeetön kappale, joka on osoitettu edesmenneelle isälle, ei ole tyypillisin hittisingle, mutta näistäkin aineksista Karjalainen bändeineen onnistui keittämään sopan, joka maistuu laatutietoiselta aikuisrockilta.

Kenties vielä huomionarvoisempaa on, että levyn toisella sinkulla, nimikappaleella, radioon saatiin banjovetoista bluegrass-hölkkää. Kesäisen kummitusjutun ryydittämänä ja tarttuvuustakuulla sekin onnistui. ’Laura Häkkisen silmät’ -biisillä orastaa Karjalaisen uusi kiinnostus amerikkalaiseen old time -musiikkiin. Sehän sai sitten aikanaan radikaalimpiakin ilmenemismuotoja.

Laura Häkkisen silmät • albumilta Laura Häkkisen silmät
1998

Nimenomaan Suomen kesä tuntuu koko albumia hallitsevalta teemalta. Se on ehkä lämpimän AOR:n ylellisessä soundissakin eikä vain biiseissä ja teksteissä. Esimerkiksi koskettimien iso rooli levyllä vahvistaa vaikutelmaa. Toki mukaan mahtuu sitten ’Aulaavan Angin’ hissimusaa, ’Vuokses sun’ -helmen triphop-viitteitä, ’Madingin’ afrosvengiä ja ylipäätään kiitettävän monenlaisia aineksia.

Eeppinen, kieli poskessa kirjoitettu alkukertomus ’Rock’n’roll’ kestää lähes kahdeksan minuuttia, liekö niin ollen Karjalaisen pisin levytetty biisi? Mitään vaikeuksia bändillä ja tarinankertojalla ei ole pitää kuulijaa otteessaan.

Rock’n’roll • albumilta Laura Häkkisen silmät
1998

Helmikuussa 1999 Karjalainen ja Electric Sauna rikkoivat kaavan. Electric Picnic -albumi ilmestyi alle vuoden edeltäjänsä jälkeen, yllätyksenä yleisölle. Ripeän aikataulun ja konstailemattoman yleisolemuksensa takia levy leimattiin “rokkaavaksi välityöksi”, jolloin kaupallisen menestyksen notkahduskaan ei tuntunut pettymykseltä: nyt tuli “vain” listan kakkossija ja kultalevy. Singlebiisi ’Hölmö nuori sydän’ soi kuitenkin ahkerasti radiossa, eikä sen viimeistellyssä ja hittivarmassa nostalgiassa ainakaan ole mitään lonkalta vedettyä. Korkeintaan voisi puhua asemien varmistelusta.

Electric Picnic on kuitenkin kokonaisuutena ihan huomionarvoinen albumi. Painetta tehdä “isoja biisejä” ei selvästikään ole ollut, mutta yhtye on sen sijaan venynyt hauskanpitorokkauksen ohella kaikenlaisiin kokeiluihin. Niiden seasta voi löytää pieniä helmiä, kuten peräti uhkaavan ’Kuinka kauan vielä?’ -biisin. Sen ja joidenkin muidenkin tämän ajan Karjalais-kappaleiden taustalta voi olettaa esimerkiksi triphopin kuuntelua.

Kuinka kauan vielä? • albumilta Electric Picnic
1999

Näin ollaan tultu vuosituhannen vaihteeseen ja on aika pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan Karjalaisen uran tilannetta tuolloin. Siinä mielessä Electric Picnic ei jäänyt välityöksi, että todella paljon myyneiden levyjen putki päättyi siihen. Samaan aikaan yleinen levymyynti oli kuitenkin historiallisella huipullaan. Karjalaisen asema kukkulan kuninkaana oli ollut vuosia vakiintunut, joten miksi hän ainakin jossain mielessä menetti sen?

Voi vedota väistämättömään. Juuri kukaan ei pysty pysymään kaikkein suosituimpien joukossa pidempään kuin sen reilun puoli vuosikymmentä – ja Karjalaiselle kyse oli jo toisesta erillisestä suurmenestysputkesta. Soundit vaihtuvat, ihmiset kyllästyvät aikaisempaan.

Eikä pudotusta kannata liioitella. Levyt myivät yhä varsin hyvin, yksi iso radiohitti jokaiselta ainakin löytyi. Ja keikkasuosio oli sitten vielä erikseen.

90-luvulla Karjalainen dominoi suomirockin eri sukupolvien välitilaa. Tyhjiöt täyttyvät, ja vuosituhannen loppuun mennessä samassa asemassa olivat esimerkiksi Ultra Bra ja Don Huonot. Keskenään erilaisia, myös Karjalaisen estetiikasta selvästi poikkeavia tekijöitä. Jonkin osan hänen yleisöstään voisi kuvitella päätyneen hieman myöhemmin myös ostamaan innolla Anssi Kelan debyyttiä.

Asian toinen puoli on, ettei Karjalaista tunnu erityisesti kiinnostaneen suosionsa maksimoiminen. Electric Sauna oli luovien muusikoiden yhteisö, jonka on helppo olettaa soittaneen sitä mitä huvitti soittaa. Toki lauluntekijä Karjalaisen kynä taipui kuin itsestään myös helposti tarttuviin biiseihin, mutta vuosituhannen vaihteen albumit eivät kokonaisuuksina ole mitään hittiparaateja. Pikemminkin niitä leimaa kokeilunhalu.

Ja jos ajankohtaiset virtaukset kuuluvat esimerkiksi elektronisina elementteinä, niin hyvin eri tavalla kuin mihin rockin valtavirta alkoi 90-luvun lopussa kallistua.

Karjalaisen 2000-luku alkoi kevättalvella 2001 paljon huomiota herättäneellä singlellä ’Verinen mies’, jonka unenomaista tarinaa Helsingin Marjaniemeen kannetusta tappelun uhrista perattiin isoa Helsingin Sanomien juttua myöten. “Muistaako kukaan?” Karjalainen kysyy biisissä lähes parahtaen ja täydensi julkisuudessa kyseen olevan lapsuusmuistosta, jonka todenperäisyydestä hänellä ei ollut varmuutta. Täyttä sellaista ei saatu median avustuksellakaan.

’Verinen mies’ on tavallaan arkkityyppinen myöhempien aikojen Karjalais-biisi. Hän oli aiemminkin leikitellyt tällaisilla omakohtaisilla kokemuksensirpaleilla, mutta ei näin kokonaisvaltaisen tarinallisesti. Kyse on jonkinlaisesta autofiktiosta, vaikka käsitettä harva osasi silloin rockiin yhdistää.

Karjalaisen suhde tähän kirjoittamisen tapaan on mielenkiintoinen. ’Ankkurinapin’ yhteydessä hän oli saanut tapella kertojan ja kirjoittajan samaistavia tulkintoja vastaan, mutta viimeistään ’Merenneitoni ja minä’ -biisissä tuo jopa oman nimensä fantastiseen tarinaan. Kenties ajatus omasta elämästä ja persoonasta oman fiktion rakennuspalikkana kypsyi kokemuksen kautta. Karjalaisen tapauksessa tämä on aina tuntunut yleisön ja median kanssa taitavasti pelatulta peliltä.

’Verinen mies’ ainakin sai paljon huomiota tämän tematiikan kautta. Blueskaavaa modernisoiva, pinnalta tapahtumaköyhä biisi tuskin olisi noussut radiohitiksi ilman tätä kutkuttelua (ja toki tekijän nimeä). Mutta on siinä musiikillistakin vetovoimaa, joka menee syvenmmälle kuin se, mitä näennäisesti tapahtuu.

Verinen mies • albumilta Marjaniemessä
2001

Pian seuranneen Marjaniemessä-albumin se jätti varjoonsa. Mm. soul-sävyillä pelaava levy todistaa jo kohtalaisesta vieraantumisesta hittiformaatista. Soulkaan ei tässä tarkoita Mustien Lasien isoa soulia, vaan välillä jopa kalseaa modernia variaatiota. Biisit ovat enimmäkseen hitaita ja tummasävyisiä, ja kepeäksi tarkoitettu kakkossingle ’Kaikki pallot ilmassa’ puristaa sekin mailaa tavalla, joka sai radiot vierastamaan sitä.

Marjaniemessä menestyi silti suunnilleen edeltäjänsä veroisesti: ylsi listakakkoseksi ja myi kultaa. Nyt se kuulostaa selvältä merkiltä Karjalaisen seuraavasta etsiskelyvaiheesta. Esimerkiksi paljon käytetty falsetti tuntuu keinolta irrottautua vanhasta artistipersoonasta. Lapsuusmuistoihin palaaminen taas on tematiikassa yhä keskeisemmässä osassa. Tässä molemmista esimerkkinä hieman erikoinen ’Russakan helpeitä’.

Russakan helpeitä • albumilta Marjaniemessä
2001

Vuosituhannenvaihteen levyjen voi nähdä oirehtivan levottomuutta Karjalaisen seuraavan suunnanmuutoksen edellä. Vuoden 2002 Valtatie-albumilla muutos alkoi konkretisoitua: pitkästä aikaa julkaisu syksyllä, Electric Saunan kokoonpanon kevyt uusiminen (Malang Cissokho poistui riveistä, sen sijaan käytetään muutamaakin lisämuusikkoa). Enteellisimpänä levyn jälkipuoliskon trad-tyyliset bluegrass-kappaleet, joilla Janne Viksten soittaa banjoa.

Alkupuoli taas on semijuurevaa, Amerikan-mallista aikuismusaa, nimen mukaista valtatierokkia. Ne ovat vahvoja biisejä, aliarvostettujakin oikeastaan, Electric Saunaa parhaimmillaan. Joukosta puuttuu vain leka, joka olisi taas kerran uponnut koko kansan tajuntaan.

Siksi – ja hankalan diskografia-asemansa takia – Valtatie on jäänyt albumina väliinputoajaksi ja turhan vähän kuunnelluksi. Kultalevyn sekin vielä Karjalaiselle toi, vaikka jäi kovan myyntisesongin aikana listaneloseksi. Vähän arvoituksellinen ja hillityn fantasiaromanttinen ’Hulmukka’ on hyvä esimerkki Jii-piiloklassikosta.

Hulmukka • albumilta Valtatie
2002

Levyn Spotifyssa soitetuin biisi ’Kehrääjä’ taas kuulostaa kansanlaululta jo syntyessään, niin tekstiltään kuin sävellykseltään, joka on poikkeuksellisesti Karjalaisen ja Janne Vikstenin yhteistyötä.

Kehrääjä • albumilta Valtatie
2002

Valtatie tuntuisi vihjaavan, että Electric Saunan puitteissakin olisi ollut mahdollista jatkaa kohti niitä maisemia, joihin J. Karjalainen seuraavaksi suuntasi. Mutta yhtä syvälle äärilaidalle ei maksimalismiin taipuvainen yhtye olisi päässyt.

Lauluntekijän seuraava peliliike oli looginen vasta tullessaan julkiseksi, jos ihan silloinkaan. Sitä saatiin kuitenkin odottaa vuoteen 2006. Aiheesta ja Karjalaisen tuotannosta tähän päivään asti diskografiasarjan kolmannessa osassa.

Niko Peltonen

💿
J. Karjalainen ja Mustat Lasit
Finna.fi

J. Karjalainen ja Mustat Lasit | Kompass Records 1981
Yö kun saapuu Helsinkiin | Kompass Records 1982
Tatsum Tisal | Poko Rekords 1983
Tunnussävel | Poko Rekords 1983
Doris | Poko Rekords 1985
Varaani | Poko Rekords 1986
Kookospähkinäkitara | Poko Rekords 1987
Lumipallo | Poko Rekords 1988

💿
J. Karjalainen
Finna.fi

Keltaisessa talossa | Poko Rekords 1990

💿
J. Karjalainen Yhtyeineen
Finna.fi

Päiväkirja J. Karjalainen Yhtyeineen | Poko Rekords 1991
Tähtilampun alla J. Karjalainen Yhtyeineen | Poko Rekords 1992
Villejä lupiineja J. Karjalainen Yhtyeineen | Poko Rekords / Jukan Productions Oy 1994

💿
J. Karjalainen Electric Sauna
Finna.fi

J. Karjalainen Electric Sauna J. Karjalainen Electric Sauna | Poko Rekords 1996
Laura Häkkisen silmät J. Karjalainen Electric Sauna | Poko Rekords / Jukan Productions Oy 1998
Electric picnic J. Karjalainen Electric Sauna | Poko Rekords / Jukan Productions Oy 1999
Marjaniemessä J. Karjalainen Electric Sauna | Poko Rekords 2001
Valtatie J. Karjalainen Electric Sauna | Poko Rekords 2002

💿
Lännen-Jukka
Finna.fi

Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja J. Karjalainen | Poko / EMI 2006
Paratiisin pojat  J. Karjalainen & Veli-Matti Järvenpää | Jukan Productions / Poko Rekords 2008
Polkabilly Rebels  J. Karjalainen & Veli-Matti Järvenpää & Mitja Tuurala & Tommi Viksten | Jukan Productions / Poko Rekords 2010

💿
J. Karjalainen
Finna.fi

Et ole yksin | Warner Records 2013
Sinulle, Sofia | Warner Records 2015
Sä kuljetat mua | Warner Records 2018
Soulavaris | Warner Records 2022
Suomalaista muotoiluu | Jukan Productions / Warner 2025

🎼🎵
Nuottialbumi
J. Karjalainen
Finna.fi

Laulumies  J. Karjalainen, 92 sivua | Johnny Kniga 2002

📚
Lue lisää J. Karjalaisesta ja Poko Rekordsista
Finna.fi

Epe – levymoguli  Timo Kanerva, 331 sivua | Johnny Kniga 2021
Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia  Vesa Kontiainen, 667 sivua | Like 2004

Lue lisää J. Karjalaisesta
Soundi

Historian kerrostumia  Mikko Meriläinen | Soundi 3/2022 • Sivut 24–29

📚
Lue lisää suomalaisesta rockista
Finna.fi

Vaikuttajat korvissamme  Juice Leskinen & Timo Kanerva, 193 sivua | Kirjayhtymä 1993
Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Suomi-rockin tiekartta Petri Nevalainen, 216 sivua | Gummerus / Ajatus 2005

Tähtilampun alla • 1992
Spotify

Villejä lupiineja • 1994
Spotify

Laura Häkkisen silmät • 1998
Spotify

Marjaniemessä • 2001
Spotify