Sebastian Fagerlund
• Water Atlas, Nomade •• BIS 2021
Nicolas Altstaedt, sello • Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu
• Stonework, Drifts, Transit •• BIS 2018
Ismo Eskelinen, kitara • Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu
Musiikkia esille kirjastossa
Tämän hetken menestyneimpiin suomalaisen nykymusiikin nimiin kuuluva Sebastian Fagerlund (s. 1972) on suuren orkesterin ja suurten mittakaavojen säveltäjä. Viime vuosien suurtyö oli vuonna 2016 Kansallisoopperassa kantaesitetty Syyssonaatti, Ingmar Bergmanin kuuluisaan elokuvaan pohjautuva kokoillan ooppera, jossa patoutuneet tunteet hyrskyivät ja myllersivät luonnonvoimien lailla.
Fagerlundin mustanpuhuvaa syvyyttä ja sädehtivää, rytmistä pirskahtelua yhdistävä omaleimainen sävelkieli on helppo tunnistaa esimerkiksi rytmikkäistä fanfaareista ja mystisinä huojuvista glissandoista. Fagerlund käyttää suurta orkesterikoneistoa perinteisesti siinä merkityksessä, ettei laajennettuja soittotapoja, epätavallisia instrumentteja tai elektroniikkaa juuri ole. Minkäänlaisesta nostalgiasta siinä ei ole kyse, mutta Fagerlund ei myöskään arastele asettua jatkumoon myöhäisromantiikan orkesterisäveltäjien kanssa. Hänen musiikissaan on samankaltaista eeppistä luonnontunnetta kuin Sibeliuksella ja samoja alitajuisia jättiemootioita kuin Mahlerilla, mutta hänen musiikkiinsa on turha liimailla ”sibeliaanisen” tai ”mahleriaanisen” nimilappuja. Hän rakentaa musiikkiaan aikaisemman tradition päälle samalla orgaanisella luontevuudella kuin maakerrokset kasautuvat. Fagerlundin musiikki tuokin usein mieleen suuret luonnonmuodot, geologian ja vesimassat. Merellisyys on erityisen vahvana hänen musiikissaan.
Sebastian Fagerlund. Kuva: Ville Paasimaa
Levyjen ystävien kannalta on mainiota, että Fagerlundin tuotantoa on erittäin kattavasti saatavilla äänitteillä. Radion sinfoniaorkesterilla on läheinen suhde Fagerlundiin, mutta myös muut orkesterit ovat levyttäneet hänen teoksiaan, julkaisijana ruotsalainen BIS. Pian ilmestyy Tapiola Sinfoniettan levy, jolla kuullaan tuoreet Kamarisinfonia (2021) ja huilukonsertto Terral (2021, solistina Sharon Bezaly) sekä hieman varhaisempi orkesteriteos Strings to the Bone (2015). Fagerlundin molemmat näyttämöteoksetkin, historiallinen uniooppera Döbeln (2009) sekä aiemmin mainittu Syyssonaatti ovat saatavilla levytyksinä. Varhaisemmat avainteokset Isola (2007), Teosto-palkittu Ignite (2010) sekä viulukonsertto Darkness In Light (2012) ansaitsevat niin ikään kuuntelua.
Sebastian Fagerlund: Isola (2007). Frankfurtin radio-orkesteri, joht. Dima Slobodeniouk, taltiointi vuodelta 2021.
Teoksen sytykkeenä oli vierailu Seilin saarella, jolla pidettiin aikoinaan leprapotilaita ja mielisairaita eristyksissä.
Fagerlundin tähänastisen orkesterituotannon merkkipaalu on kolmen orkesteriteoksen kokonaisuus Stonework (2015), Drifts (2017) ja Water Atlas (2018). Säveltäjä on korostanut, ettei kyseessä ole kolmiosainen teos vaan trilogia, jonka osia voi esittää myös yksittäin. Etenkin Driftsin jälkeen kuulija kuitenkin odottaa jatkoa yhtä vahvasti kuin nähtyään elokuvan, jonka tietää olevan osa sarjaa. Trilogiaa kannattaakin kuunnella kokonaisuutena – jopa eräänlaisena sinfoniana, vaikka säveltäjä ei sitä olekaan sellaiseksi tarkoittanut: Stonework on kuin hypnotisoiva avausosa, Drifts värisyttävä hidas osa ja Water Atlas monisyinen finaali.
Orkesteritrilogia on musiikkina Tero Saarinen Companyn suurimuotoisessa tanssiteoksessa Transit (2020), jota esitetään Tampereella 21.4. Syksyllä 2023 teos palaa Turkuun sekä Helsinkiin. Transit (jossa ei siis kuulla Fagerlundin kitarakonserttoa, vaikka sillä on sama nimi) on dramaattinen, dystooppinen teos ihmisen muuttuvasta ympäristösuhteesta ja ikiaikaisesta yhteydestä luontoon. Fagerlundin musiikin kaarteissa, seinämissä ja pisaroinnissa aistii hiekkaa, sadepilviä ja merivirtoja, jotka vaikuttavat kaikkeen maapallon elämään. Säveltäjä ei ole koodannut teoksiinsa varsinaisia ekologisia viestejä, mutta niistä avautuu kuulijalle välittömästi ajatuksia luonnon elintärkeydestä ja voimallisuudesta, joka entisaikain ihmisille oli myös maagista. Fagerlundin konsertoissa solisti on usein eräänlainen shamaani, selvimmin vuonna 2014 kantaesitetyssä fagottikonsertossa Mana.
Sebastian Fagerlund: Mana (2014). Bram van Sambeek, fagotti, Sinfonia Lahti, joht. Okko Kamu. Taltiointi kantaesityksestä 6.12.2014.
Orkesteritrilogian konkreettisena maisemana on Fagerlundille läheinen saaristomeri. Stoneworkin innoittajana ovat otsikon mukaisesti olleet kivet ja niiden merkitys kulttuureille: suuria kiviä on palvottu henkien asuinpaikkoina, kivistä on rakennettu temppeleitä ja koottu röykkiöhautoja. Suomen rannikkoalueilla kivipellot kertovat muinaisen rantaviivan paikasta. Stoneworkin vellova, hakkaava ja kovertava äänimaailma vie ajatukset meriveden ja kallion hankauskohtiin.
Drifts siirtyy maan ja meren rajapinnalta syvemmälle sekä kiven toiseen olomuotoon, hiekkaan, josta merivirrat ja aallokot muovaavat muuttuvia särkkiä. Stoneworkin maagisen orkesteritaituruuden jälkeen Drifts sukeltaa emotionaalisesti syvään päätyyn. Aaltojen alla himertää vaikeasti määriteltäviä tunteita, jotka hapuilevat olemassaolon salaisuuksia. Mahlerin sinfonioiden massiiviset adagio-osat kuultavat taustalla. Driftsissä hahmottuu selvänä Fagerlundin tapa säveltää syviä musiikillisia pohjarakenteita, joiden päälle melodiafragmentit ja rytmikuviot kirjovat koristeitaan. Samankaltaista perusperiaatetta hyödyntävät monet muutkin nykyajan orkesterisäveltäjät. Fagerlundilla tämä rakenteellinen malli yhdistyy suoraan myös hänen inspiraationlähteeseensä, mereen.
Sebastian Fagerlund: Stonework (2015). Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu
Jos Stonework ja Drifts kytkeytyvät aiheeseensa varsin suoraviivaisesti, trilogian päätösosa Water Atlas kääntää uuden lehden. Sen rakenne on haarautuvainen ja kiertävä, ja asiaa tuntuu olevan enemmän kuin kahdessa edellisessä osassa yhteensä. Nyt lähtökohtana on vesielementti itsessään: planeettamme elinnesteen jatkuva kiertokulku meristä höyryksi, sateesta valumavesiksi. Water Atlas hyppää suoraan asiaan ja luikertelee vaahtopärskeiden seasta kohti pilviä ja jälleen takaisin veden pinnalle. Sen seikkailevassa merellisyydessä on selvää suomalaisuutta, mutta vielä enemmän yleispätevää, suorastaan myyttistä tunnetta luonnon suuruudesta ja ihmisen pienuudesta. Tämä pohjoismaalaisuuden ja universaaliuden yhdistelmä lienee myös yksi syy Fagerlundin kansainväliselle menestykselle.
Auli Särkiö-Pitkänen | aesarkio.wordpress.com
Sebastian Fagerlund | kotisivu
BIS Records | kotisivu
Nicolas Altstaeldt | kotisivu
Ismo Eskelinen | kotisivu
Radion sinfoniaorkesteri | kotisivu
Hannu Lintu | kotisivu
Tero Saarinen Company | kotisivu
Tero Saarinen Company | Facebook
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
Anna Clynen mielikuvitusmusiikki pohtii muistia • Mythologies [2020]
Clara Iannotta – hälyn kuvanveistäjä
Eriikka Maalismaa & Emil Holmström: Violin Sonatas • Beach • Strauss – periodisoitinduo ruotii mättöromantiikkaa
J. S. Bach: Johannes-Passio – räiskyvän dramaattinen kärsimyskertomus
John Eliot Gardiner laittaa klassikot tanssimaanKaija Saariaho 70 vuotta – oma kieli pysyy mutta ei jähmety
Kajsa Dahlbäck löysi barokin luostareista naisen äänen
Lotta Wennäkoski – orkesteritaituri kansainvälisessä nosteessa
Minna Leinonen lähestyy vaikeita aiheita älyllä ja aisteilla
Outi Tarkiainen – luonnon- ja elämänvoimien säveltäjä
Patricia Kopatchinskaja – viulisti, joka ei ole viulisti
Profeti della Quinta madrigaalien salaisuuksia kaivamassa
Sebastian Hilli sekä harhauttaa että tanssittaa
Sebastian Fagerlund
Finna.fi
Döbeln – An Opera In Two Acts | BIS 2010
Isola | BIS 2011
Darkness In Light • Ignite | BIS 2015
Bassoon Concertos Sebastian Fagerlund & Kalevi Aho | BIS 2016
Stonework • Drifts • Transit | BIS 2018
Höstsonaten – Autumn Sonata – Syyssonaatti | BIS 2018
Oceano – Chamber Music | BIS 2021
Nomade • Water Atlas | BIS 2021
Terral • Strings To The Bone • Chamber Symphony | BIS 2023
Lue lisää Sebastian Fagerlundista ja muista nykysäveltäjistä
Finna.fi
Artikkelihaku Sebastian Fagerlund
Minä, säveltäjä • 2 – nykysäveltäjät kirjoittavat työstään Toimittajat Juha Torvinen & Petri Tuovinen, 306 sivua | Summa 2002