Osa 1 • Vuodet 1981–1990
J. Karjalainen ja Mustat Lasit

Musiikkia esille kirjastossa
• Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja J. Karjalainen | Poko / EMI 2006

Helsingissä 1957 syntyneestä Jukka Karjalaisesta voi lyhyesti todeta, että hän on Suomen merkittävimpiä ja menestyneimpiä lauluntekijöitä koskaan. Erityishuomiota ansaitsee uran ja suosion kestävyys: levyjä on syntynyt pian 45 vuoden ajan ilman pidempiä taukoja, käytännössä koko tuon ajan Karjalainen on myös ollut maan ykkösnimiä.

J. Karjalainen Jyväskylän Tuomiorockissa vuonna 1982 • Kuva: Pekka Helin / Keski-Suomen museo / Finna.fi

Yksi pitkäjänteisyyden salaisuus on ollut ottaa tekemiseen aina uudenlaisia suuntia, uusien yhteistyökumppaneiden kanssa tai vanhoihin palaten. Karjalaisen uralta erottuu toisistaan selvästi poikkeavia periodeja. Kuitenkin niiden kaikkien takana on sama persoonallinen lauluntekijä ja laulaja, ja siksikin niin monen kuulijan on ollut vaivatonta pysyä hänen kyydissään. Karjalaisella on ollut myös harvinainen kyky kypsyä ja jalostua, siinä missä moni artisti enemmänkin latistuu vanhetessaan. 

Tämä artikkeli aloittaa kolmiosaisen sarjan, joka kattaa J. Karjalaisen koko tuotannon. Ensimmäisessä osassa tarkastelen Karjalaisen 80-lukua eli lähinnä Mustat Lasit -yhtyeen kanssa tehtyjä levyjä. Artikkeli kattaa vielä vuoden 1990 soolodebyytin.

Karjalaisen tausta hahmottuu lähiökeskiluokkaiseksi ja putoaa tavallaan 70-luvulla rockmuusikon kasvuympäristöstä vallinneiden peruskliseiden väliin. Kitara ja muut kielisoittimet alkoivat kiinnostaa nuorena, vanhasta bluesista tuli erityinen innostuksen kohde. Parikymppisenä hän päätyi kuitenkin rokkiklubien lavojen sijaan harjoittelijaksi mainostoimistoon. Näinä vuosina alkoivat sitten syntyä ensimmäiset mainittavammat musaprojektitkin. Niistä levylle asti päätyi vuonna 1981 Mustat Lasit, jonka muista varhaisista muusikoista mainittakoon rumpali-lyömäsoittaja Keimo Hirvonen sekä pitkää juurimusakokemusta bändiin tuonut Olli Haavisto, joka oli erikoistunut varsinkin pedal steel -kitaraan. 

Vanhalla Amerikan-musalla oli yleisönsä 80-luvun taitteen Suomessa, mutta Karjalaisen originaalisävelmien ja lauluntekijänäkemyksen sanelemana Mustien Lasien musiikki rikkoi tällaiseen liitettyjä odotuksia. Vokalistin siviilityö katsottiin katu-uskottavuutta heikentäväksi tekijäksi: ehkä kyse oli mainostempusta? Mustat Lasit levytti aluksi Lasse Mårtensonin ja Christian Schwindtin Kompass-yhtiölle, jonka rosteri oli omituinen sekasotku rockin ja iskelmän valtavirran ulkopuolella seikkailleita artisteja.

Nimettömän esikoisalbumin monissa biiseissä ja työkaveri Kai Kujasalon kannessakin näkyy Karjalaisen suhtautuminen populaarimusiikkiin fantasiamaana, jossa hän biisintekijänä seikkaili kuin lapsi huvipuistossa. Musiikissa kuuluu blues, kantri ja boogie, mutta kepeällä, jopa lastenlaulumaisella otteella. ’Apinaorkesteri’-biisistä onkin sittemmin tullut jonkinlainen lastenmusaklassikko.

Aikanaan eniten huomiota ja sittemmin ikivihreän statuksen sai ’Kolme cowboyta’ -kuvaelma, mutta levy ei vielä ollut iso menestys. Mielenkiintoinen ja yllättävän tasalaatuinen pelinavaus se on. Poimitaan tähän vähemmän tunnettu biisi, alkumuotoisen Mustien Lasien rentoa soittoa ja Karjalaisen tarinointityyliä mainiosti esittelevä ’Brando soitti congarumpuja’.

Brando soitti congarumpuja • albumilta J. Karjalainen ja Mustat Lasit
1982

Vuoden 1982 Yö kun saapuu Helsinkiin -albumille Mustien Lasien kokoonpano muuttui. Olli Haavisto lähti bändistä, mutta hänen vain 16-vuotias Janne-veljensä liittyi Keimo Hirvosen tilalle rumpaliksi. Hänestä tuli yksi Karjalaisen merkittävimpiä musiikillisia aisapareja. 

Bändiin värvättiin myös kaksi saksofonistia, joista Jukka Tuovisesta tuli sovittajanakin keskeinen. Puhaltimien ottaminen mukaan oikeastaan lanseerasi sen soundin, josta Mustat Lasit tuli tunnetuksi. Ne toivat soulia kappaleisiin, jotka muuten kallistuivat paljolti bluesiin päin, opettavaisesta ’Blueskaava’-aloituksesta lähtien. 

Yö kun saapuu Helsinkiin oli myös Karjalaisen ja yhtyeen kaupallinen läpimurto. Albumin siivitti listaseiskaksi ja yli puolen vuoden listauraan varsinkin jukebokseissa suosittu ’Ankkurinappi’, puheenaihebiisi jo aikanaan. Sen kerrontaperspektiivi herätti ihmetystä ja sai jotkut aavistelemaan kappaleessa homoseksuaalistakin latausta. Ei ollut vielä totuttu siihen, että monesta muusta Suomi-lyyrikosta poiketen Karjalainen pelasi teksteissään roolipelejä. Kauniina kaipauslauluna ’Ankkurinappi’ silti enimmäkseen menestyi.

Levyn toinen superklassikko ’Sankarit’ kohosi arvossaan vasta vähitellen ja irtautui lopullisesti alkuperäismerkityksistään, kun se omaksuttiin yhdeksi vuoden 1995 lätkäkullan tunnuskappaleista. Sen kohdalla taas on jaksettu muistutella, että kertosäkeessä lauletaan “oikein silmin” eikä “oikein silmiin”. Tämäkin ehkä tahaton esimerkki Karjalaisen tunnetuimpien biisien kyvystä kasata metakeskustelua ympärilleen.

Kokonaisuutena Yö on ikään kuin harjoitteluteos, osa kaksi. Musiikilliset uudet sävyt eivät ole vielä täysipainoisesti käytössä. Rehevimmillään ne kuuluvat mm. tasokasta suomisoulia edustavalla ’Oot niin hyvä mulle’ -raidalla.

Oot niin hyvä mulle • albumilta Yö kun saapuu Helsinkiin
1982

Vuoden 1983 Tatsum Tisal -albumille Mustien Lasien levy-yhtiöksi vaihtui suomirockin etummainen lipunkantaja Poko. Otsikko on bändin nimi takaperin, ja vähän samaa peilimaailmamaisuutta on otsikkokappaleessakin. Tatsum Tisalilla Mustat Lasit kasvoi jo yhdeksänhenkiseksi, kun puhallinsektiota laajennettiin Antero Prihan trumpetilla, Olli Haavisto palasi remmiin ja Upi Sorvali tuli congarumpuihin. 

Karjalaisen katalogissa kolmoslevy määrittyy vähän välityöksi, vaikka menestyi hyvin ja ylsi listakolmoseksi. Siihen ei tällä kertaa tarvittu hittisingleäkään, mikä kertoo artistin aseman vahvistumisesta ylipäätään. Tatsum Tisal on ihan tasalaatuinen, otteeltaan kepeä lauluvalikoima. Sitäkin yhä leimaa uusien juttujen kokeilemisen tuntu.

Levyn tunnetuimmaksi biisiksi on muodostunut kokoelmillekin päätynyt kaunis balladi ’Pelastusrengas’. Ehkä se on näistä kappaleista paraskin, pieni klassikko.

Pelastusrengas • albumilta Tatsum Tisal
1983

Vielä samana vuonna Mustilta Laseilta julkaistiin myös live-levy Tunnussävel: rohkea veto vasta kolmen albumin jälkeen, mutta kertonee yhtyeen keikkamaineesta. Karjalaisen diskografiassa se on jäänyt vähälle huomiolle.

Sen sijaan keväällä 1985 ilmestynyt ja kultarajan parin vuoden kuluttua ylittänyt Doris nosti unohtumattomine nimibiiseineen suosion uudelle tasolle. Olli Haaviston tuottamalla levyllä Mustat Lasit saavutti lopulta sellaisen ison, itsevarman soundin, mitä sen voisi kuvitella melkein alusta asti tavoitelleen. Karjalainen laulajanakin on hioutunut varhaiseen huippuunsa. Eivätkä hänen laulunsa ole kadottaneet tiettyä sisäsyntyistä naivismiaan, mutta tässä sitä ei tarvitse alleviivata herttaisesti.

Biisivalikoimakin puhuu puolestaan. Nimikappaleen ohella Karjalaisen suosituimpiin lauluihin lukeutuu jo kesällä 1984 singlenä julkaistu ’Oi mikä ihana ilta’, ja definitiivinen kesäillan kappalehan se onkin ja osaltaan juuri siksi jäänyt elämään. Helposti jää kuitenkin huomaamatta tarinan ihan keskeinen koukku: ihanan illan päähenkilöt nimenomaan eivät saa toisiaan, vaikka koko asetelma johtaa otaksumaan niin.

Oi mikä ihana ilta • albumilta Doris
1985

Doriksen muista erinomaisista kappaleista voi mainita lempeän mutta menevän juppisatiirin ’Mikä mahtaa olla niin?’ ja taas yhden mainion pop-soul -vedon ’Älä soita mulle’. Mutta oheistetaan tähän ’Myrskytuuli’-biisi todistamaan, että Mustat Lasit osasi myös rokata – melkeinpä hardisti, mutta puhaltimin kuitenkin.

Myrskytuuli • albumilta Doris
1985

Tästä käynnistyi Karjalaisen ensimmäisen todellinen menestysputki, kun Mustat Lasit julkaisi jalometallilevyn per vuosi ja melkoisen nipun aikaa kestäneitä lauluja noilla albumeilla. Jo alkuvuodesta 1986 ilmestynyt Varaani oli yhtyeen ensimmäinen listaykkönen ja jaksoi kärjessä peräti yhdeksän viikkoa. Se nosti myynnin platinatasolle vielä saman vuoden aikana. 

Vaikka Varaani on hyvä, varmaotteinen albumi, ei kyse selvästikään ollut vain juuri tämän lauluvalikoiman tasosta. Oli vain onnistuneesti rakennettu pohjasuosio ja brändi, joka 80-luvun puolivälin muuttuvassa, ehkä keventyvässä pop-ilmapiirissä vetosi yhä laajempiin joukkoihin. Se oli ehkä erilaista, ehkä kaupunkilaisempaakin yleisöä kuin vaikkapa Eppujen ja Juicen vastaava. Ainakin yleisen käsityksen mukaan myös naisvaltaisempaa.

Varaanin iso singlehitti oli romanttinen soulballadi ’Sekaisin’, mutta striimien perusteella sen muistetuin biisi on päätöskappale, bluesahtavan aikuisrockin ja melankolisen kulkurilaulun elementeillä hallitusti pelaava ’Mä meen’. Yleisesti ottaen levy on aika kepeä meksikolaisissa tunnelmissa keinahtelevasta nimikappaleestaan alkaen. Se todistaa, ettei Karjalainen ollut päästänyt irti alkuaikojensa naiiviuden ja vilpittömyyden ihanteista siltikään, vaikka yhtye hioutui yhä timanttisemmaksi.

Tämän vaiheen Mustat Lasit kuulostaa rokatessaankin lastenjuhlilta, kuten hilpeä ’Bileet vintillä’ todistaa.

Bileet vintillä • albumilta Varaani
1986

Keväällä 1987 julkaistu Kookospähkinäkitara jatkoi samoilla höyryillä listaykköseksi ja kultalevyksi (myöhemmin platinaa). Mustissa Laseissa tapahtui sinänsä iso muutos, kun Olli Haavisto jättäytyi vierailevan muusikon rooliin ja kitaristiksi tuli seuraava merkittävä Karjalais-yhteistyökumppani Mikko Lankinen. Karjalaisen biisien ja kokonaisnäkemyksen ja Jukka Tuovisen sovitusten ansiosta bändin perusnäkemys pysyi yhtenäisenä, mutta jonkin verran aiempaa enemmän Kookospähkinäkitaralla kuuluu rokkaavia riffejä, joista puhaltimien kanssa rakentuu muhkea soundi. Tällaisia nyanssieroja vuosittain ilmestyneiden albumeiden väliltä voi löytää.

Kookospähkinäkitara ei ole isojen klassikkobiisien levy. Parhaiten muistetaan sinkkuna julkaistu ’Runo’ ja myös kokoelmilla kierrätetty ’Tulppaani ja sadepisara’. Ne ovat kumpikin romanttista Karjalaista, jälkimmäinen jatkoa ja ’Kolmesta cowboysta’ alkaneelle fabulistiselle tekstittämiselle. Oikeastaan sen tarina on vähän kömpelösti kerrottu, mutta Mustien Lasien vahvuuksista kertoo, miten luontevaa soul-poppailua itse biisi kuitenkin on. Ohessa aikalaispätkä Levyraadista.

Tulppaani ja sadepisara • tv-ohjelmasta Levyraati
1987

Tahti ei hidastunut, vaan vuonna 1988 Karjalainen ja Mustat Lasit ylsivät aiempaakin suurempaan listamenestykseen, kun syksyllä ilmestyneeltä Lumipallo-ykkösalbumilta julkaistiin jopa kolme isoa singlehittiäkin: kaksi ykköstä ja yksi kakkonen. Tosin sen ensimmäisen kärkisijan toi Topi Sorsakosken ja Agentsin ’On kesäyön’ kanssa samalla seiskatuumaisella julkaistu ’Viimeinen laulu’. Kepeän kesäinen ’Merenneitoni ja minä’ sekä hillityn kantriromanttinen ’Hän’ olivat kuitenkin Karjalaisen ihkaomia hittejä.

Lumipallo myi nopeasti platinaa ja on Varaanin ohella Mustien Lasien menestynein levy. Hittipitoisuuden lisäksi kyseessä taitaa olla bändin vahvin kokonaisuuskin. Nyt ei tapahtunut miehistönvaihdoksiakaan, ja edeltäjänsä tavoin Karjalaisen itsensä tuottama albumi lähinnä hioo jo aiemmin löytynyttä ilmaisua. Äänekkäämmät kitarahommat on jälleen jätetty vähemmälle.

Itsevarmuudesta kertoo sekin, että useilla Mustat Lasit -levyllä, niin tässäkin, huomiobiisit on säästetty B-puolelle. Lumipallon kakkospuolisko on poikkeuksellisen vahva kuuden laulun jatkumo. Varsinaisten klassikkojen joukkoon on tyrkyllä esimerkiksi ’Melankolia’, joka on nokkelaa sanailua suomalaisesta kansanluonteesta, mutta ennen kaikkea todella kova biisi.

Melankolia • albumilta Lumipallo
1988

Sinkuista nostettakoon tässä esiin ’Merenneitoni ja minä’. Sovitukseltaan se on Mustia Laseja runsaimmillaan, ja perusteellisen analyysin ansaitsisi tekstikin. Karjalaisen aiemmassakin tuotannossa on vilahdellut leikittelyä autofiktiivisillä teemoilla, mutta tämän biisin kuuluisimmassa kohdassa hän mainitsee jo oman nimensäkin: “Ei pysynyt pinnalla Karjalainen, mä nään jo otsikon / Hän lienee saanut Kristianin kohtalon.” 

Siinä on samalla myös viittaus melko unohtuneeseen tapaukseen iskelmähistoriastamme: vuonna 1969 laulaja Kristianin itsemurhayritys lavastettiin Hymy-lehteen. Se ei tosin olisi tapahtunut hukuttautumalla, kuten Karjalaisen biisissä. Karjalainen lienee sotkenut itse pakkaa ja tarkoituksella sekoittanut Kristianin ja Salomonin, rakentanut metafiktion, jossa riitti pureskeltavaa niin aikalaisille kuin vielä myöhemminkin. Tapaus ei ole jäänyt ainoaksi hänen urallaan.

Tällaisia aika epätavallisia kerrontaratkaisuja Karjalainen pystyi käyttämään vajoamatta todellakaan “uransa aallonpohjaan”, kuten biisissä viitataan. Mutta vaikka ’Merenneitoni ja minä’ hämmentäisi tarinallaan, musiikiltaan se keinuu ja sädehtii kuin kuvaamansa ulappa, ja kaikki Karjalaisen sanattomat laulutyylittelytkin vahvistavat vetistä vaikutelmaa. Mestarillinen kokonaisuus.

Merenneitoni ja minä • albumilta Lumipallo
1988

Lumipallo jäi paitsi Mustien Lasien lakipisteeksi, myös bändin viimeiseksi studiolevyksi. Vuonna 1989 ilmestyi vielä toinen livekooste. Tavastialla äänitetty Live onkin erinomainen, hittejä ja albumiraitoja sisältävä näyte bändistä täydessä loistossaan.

Sitten se hajosi, tai oikeammin kai Karjalainen pisti sen nippuun tehdäkseen jotain muuta. Kenties hän koki Mustien Lasien saavuttaneen lopullisen muotonsa ja pisteen, josta ei enää pääse eteenpäin. 

Tässä on hänen uransa ensimmäinen suuri murtumakohta ja osoitus siitä kuitenkin aika harvinaisesta ajattelusta, että paketin voi aika ajoin pistää kokonaan uusiksi, että niin pitääkin tehdä. 

Ensi alkuun se tarkoitti lyhyttä 90-luvun alun vaihetta, jossa suosio laski eivätkä pari seuraavaa levyä kosiskelleetkaan suurinta yleisöä. Vuoden 1990 Keltaisessa talossa on nimellisesti Karjalaisen ensimmäinen soololevy, ja kyllä hän päsmäröikin sillä muusikkona paljon enemmän kuin Mustissa Laseissa, paitsi kielisoittimien myös koskettimien, syntikoiden ja jopa elektronisten härpäkkeiden parissa. Mukana on silti myös runsaasti vierailevia muusikoita, osittain Mustista Laseista tuttuja, kuten Janne Haavisto rummuissa. 

Nimi viittaa Kosken asemalla sijaitsevaan puutaloon, jossa albumi on osaksi äänitetty. Siitähän tuli sitten legendaarinenkin Karjalais-musiikin syntysija, joka on ilmeisen omiaan yksityiselle puuhastelulle ja ajatustyölle. 

Keltaisessa talossa onkin kotistudiolevy ja yllättävienkin kokeilujen leimaama sellainen. Hauskasti se rinnastuu Kauko Röyhkän vastaavassa tilanteessa samana vuonna julkaisemaan Kaksi koiraa -helmeen. Myös Karjalaisen soolo on ehdottomasti levy, johon kannattaa palata. Eikä se aikanaankaan mikään floppi ollut: ylsi listaykköseksi ja myi sentään kultaa. 

Isoja hittejä albumilla ei kuitenkaan ole, ja kaiketi se on vähän hämmentänyt Mustien Lasien perusyleisöä. Karjalainen ottaa yllättäviltä suunnilta vaikutteita, vaikkapa loppukasarin elektronisesta funkista ja soulista. Mustien Lasien isosta bändisoundista ollaan kaukana, mutta lauluntekijän perusmoodi, naivistinen tarinankerronta, saa uudenlaista tilaa. Keltaisessa talossa on elvyttävä kokoelma “tulipahan mieleen” -tyyppisiä juttuja.

Tässä esimerkkinä rohkeasti sinkkuna julkaistu ’Pompi, zombi!’, jonka dub-funk ei tosiaan ole ihan suomalaisten radioaaltojen tyypillistä materiaalia. Mutta hassutteleehan biisi karibialaisen perinteen kustannuksella!

Pompi, zombi! • albumilta Keltaisessa talossa
1990

Keltaisessa talossa -levyn jälkeen Karjalainen alkoi vähitellen etsiytyä kohti uutta bändimuodostelmaa ja supersuosion toista aaltoa. Hänen kaikkein menestyksekkäimmästä vuosikymmenestään, 1990-luvusta, lisää artikkelisarjan toisessa osassa.

Niko Peltonen

J. Karjalainen | Facebook
J. Karjalainen | Instagram

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

22-Pistepirkko – outo auto ja viimeinen matka • Lime Green DeLorean [2011]
Aija Puurtinen & Brooklynin satu lumoaa jo kolmessa osassa • Brooklynin satu [2015] • Lännen maata [2019] • Julmat jäähyväiset [2025]
Aija Puurtinen & Jalavei – sanoja sieltä jostakin • Keltaisen talon ullakko [2018]
Bluesounds riisui rockin juurevaksi mutta moderniksi • Black [1980]
Dave Lindholm – muun ohessa syntyi mestariteos • Vanha & uusi romanssi [1979]
Dingo – porilaiset manian kourissa • Kerjäläisten valtakunta [1985]
Eppu Normaali – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä • Tie vie [1982]
Freud Marx Engels & Jung – hyväsydämiset baarikärpäset • Rintaan pistää, sukat haisee enkä pidä Jeesuksesta [1986]
Irwin Goodmanin 1960-luku – kansantaiteilijan nousukiito
Juice Leskinen Grand Slam – sanailua ja syvyyttä • Pyromaani palaa rikospaikalle [1985]

Kaseva – suomenkielinen aikuispop kestää aikaa • Vuodet 1974–2024
Keba – suomirockin poikaressujen nousu, tuho ja paluu • Vuodet 1982–2024
Kolmas Nainen [1] 1982–1991 • Lakeuksilta Helsinkiin
Kolmas Nainen [2] 1992–2022 • Laman kourista linjakkaaseen melankoliaan
Leija Lautamaja – haitarispesialisti ja suomirockin lempeä naivisti • Sydän tuli piilosta [2024]
Miljoonasade [1] 1986–1992 • Innovaation ja populismin rajapinnalla
Miljoonasade [2] 1993–2023 • Suomirockin huipulta faniyhteisön suosikiksi
Sakari Kuosmasen ihanan elämäntyön ääripäät • Sakari Kuosmanen [1985] – Arkipäivän Jeesus [2023]
Samae Koskisen hymy hyytyi protestiksi • Mä näin unta että kaikki oli hyvin [2024]
Sir Elwoodin hiljaiset värit [1] 1988–1998 • Keskiolutjazzista keski-ikäiseen kiukkuun
Sir Elwoodin hiljaiset värit [2] 1999–2023 • Rujoa runoutta Linjoilta Lohjalle
Tuomari Nurmio – koruton mestariteos • Luuta ja nahkaa [1997]

💿
J. Karjalainen ja Mustat Lasit
Finna.fi

J. Karjalainen ja Mustat Lasit | Kompass Records 1981
Yö kun saapuu Helsinkiin | Kompass Records 1982
Tatsum Tisal | Poko Rekords 1983
Tunnussävel | Poko Rekords 1983
Doris | Poko Rekords 1985
Varaani | Poko Rekords 1986
Kookospähkinäkitara | Poko Rekords 1987
Lumipallo | Poko Rekords 1988

💿
J. Karjalainen
Finna.fi

Keltaisessa talossa | Poko Rekords 1990

💿
J. Karjalainen Yhtyeineen
Finna.fi

Päiväkirja J. Karjalainen Yhtyeineen | Poko Rekords 1991
Tähtilampun alla J. Karjalainen Yhtyeineen | Poko Rekords 1992
Villejä lupiineja J. Karjalainen Yhtyeineen | Poko Rekords 1994

💿
J. Karjalainen Electric Sauna
Finna.fi

J. Karjalainen Electric Sauna J. Karjalainen Electric Sauna | Poko Rekords 1996
Laura Häkkisen silmät J. Karjalainen Electric Sauna | Poko Rekords 1998
Electric picnic J. Karjalainen Electric Sauna | Poko Rekords 1999
Marjaniemessä J. Karjalainen Electric Sauna | Poko Rekords 2001
Valtatie J. Karjalainen Electric Sauna | Poko Rekords 2002

💿
Lännen-Jukka
Finna.fi

Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja J. Karjalainen | Poko / EMI 2006
Paratiisin pojat  J. Karjalainen & Veli-Matti Järvenpää | Jukan Productions / Poko Rekords 2008
Polkabilly Rebels  J. Karjalainen & Veli-Matti Järvenpää & Mitja Tuurala & Tommi Viksten | Jukan Productions / Poko Rekords 2010

💿
J. Karjalainen
Finna.fi

Et ole yksin | Warner Records 2013
Sinulle, Sofia | Warner Records 2015
Sä kuljetat mua | Warner Records 2018
Soulavaris | Warner Records 2022
Suomalaista muotoiluu | Jukan Productions / Warner 2025

🎼🎵
Nuottialbumi
J. Karjalainen
Finna.fi

Laulumies  J. Karjalainen, 92 sivua | Johnny Kniga 2002

📚
Lue lisää J. Karjalaisesta ja Poko Rekordsista
Finna.fi

Epe – levymoguli  Timo Kanerva, 331 sivua | Johnny Kniga 2021
Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia  Vesa Kontiainen, 667 sivua | Like 2004

Lue lisää J. Karjalaisesta
Soundi

Historian kerrostumia  Mikko Meriläinen | Soundi 3/2022 • Sivut 24–29

📚
Lue lisää suomalaisesta rockista
Finna.fi

Vaikuttajat korvissamme  Juice Leskinen & Timo Kanerva, 193 sivua | Kirjayhtymä 1993
Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Suomi-rockin tiekartta Petri Nevalainen, 216 sivua | Gummerus / Ajatus 2005

J. Karjalainen ja Mustat Lasit • 1981
Spotify

Doris • 1985
Spotify

Lumipallo • 1988
Spotify

J. Karjalainen ja Mustat Lasit • 1981 • Kansitaide: Kai Kujasalo

Yö kun saapuu Helsinkiin • 1982 • Kannen valokuva: Juhani Niemi

Tatsum Tisal • 1983 • Kansi: Papu Haro, Riitta Kurkela ja J. Karjalainen • Valokuvat: Riitta Sourander

Tunnussävel • 1983 • Kansitaide: Kai Kujasalo • Valokuvat: Riitta Sourander

Doris • 1985 • Kansitaide: Kai Kujasalo

Varaani • 1986 • Kansitaide: Kai Kujasalo

Kookospähkinäkitara • 1987 • Kansitaide: Kai Kujasalo

Lumipallo • 1988 • Kansitaide: Kai Kujasalo

Keltaisessa talossa • 1990 • Kansitaide: Kai Kujasalo