Merkittävät erot | Warner Music Finland 2023
Musiikkia esille kirjastossa
• Draaman kaari viehättää | Warner Music Finland 2020
Luvut puhuvat puolestaan. Behmin debyyttialbumi Draaman kaari viehättää myi platinaa jo ennen ilmestymistään syyskuussa 2020. Vuonna 2023 se oli myynyt viisinkertaista platinaa ja sitä oli striimattu 110 000 000 kertaa. Draaman kaari viehättää on ollut useampia viikkoja Suomen virallisen listan ykkössijalla kuin yksikään toinen albumi. Sen jokainen kappale nousi singlelistalle, sen isoin hitti ’Hei rakas’ oli todella iso ja se oli vuosina 2020 ja 2021 Suomen myydyin albumi.
Ellei kirjoittaja tässä tilanteessa nosta esille käsitettä ”vaikea toinen levy”, hän ei tunne popjargonin keskeisiä kliseitä.
Sata vuotta
Oli paineita tai ei, Rita Behm ei ryhtynyt hädissään takomaan suursuosion häikäisevästi hehkuvaa rautaa. Jos Draaman kaari viehättää -levyn tekemisen katsoo alkaneen vuonna 2018 solmitusta levytyssopimuksesta, kului Merkittävät erot -levyn tekemiseen enemmän aikaa. Sitä on mennyt tietenkin biisien tekemiseen. (Behm muuten tuli alalle alkuperäisenä ideanaan kirjoittaa lauluja muille artisteille. Ajatus soolourasta syntyi vasta biisintekijälle tärkeän kustannussopimuksen solmimisen jälkeen.)
Behm on kertonut käyttäneensä albumien välillä eniten aikaa tuottajana kehittymiseen. Instagramissa hän mainitsee tuottaneensa yksin toisen albuminsa kappaleet ’Sinä lähdet, minä jään’, ’Egokatastrofi’, ’Punaisia neilikoita’, ’Tylsät ihmiset’ ja ’Viimeinen tanssi’. Biisit ’Polvet edellä puimuriin’, ’Ethän tarkoittanut sitä’, ’Auringon suutelema’, ’Syntymäpäivä (Vielä KRRAN jee)’ ja ’Sata vuotta’ artisti on tuottanut yhdessä Kalle Mäkipellon kanssa.
Sinä lähdet, minä jään
Draaman kaari viehättää -levyn valtteja olivat ihmetyttävän vahvat ja kypsät kappaleet. Albumin vaikuttavin piirre oli silti syvä melankolia, joka tuntui peittävän Behmin koko universumin lämpöisellä ja kauniilla suruharsollaan. Merkittävin ero debyytin ja kakkosalbumin välillä on se, että enää murhe ei kata kaikkea. Nyt kauneutta löytyy myös valosta ja uusista väreistä, joita tummansinisellä ensialbumilla ei ollut. Joissakin korvissa – muun muassa omissani – molli kuulostaa usein duuria merkittävämmältä, mutta samaan aikaan Behmin haluttomuus noudattaa debyytin menestysreseptiä tuntuu tärkeältä. Behm ei patsastele vaan on menossa jonnekin, uudistuminen vaikuttaa paikoin jopa itsetarkoitukselliselta. Muutokset ovat myös onnistuneita. Valoisa päätösbiisi ’Auringon suutelema’ on ääriesimerkki uudenlaisesta Behmistä, joka soi iloisena mutta ei silti tunnu huonolla tavalla kepeältä.
Jokainen levyn kappaleista lukuun ottamatta ’Punaisia neilikoita’ -instrumentaalia kuulostaa siltä, että voisi soida radiossa parhaimpaan kuunteluaikaan. Ytimekäs poplaulu saattaa olla luontevin taidemuoto HIMin albumeja kuunnellen kasvaneelle Rita Behmille, mutta jotenkin Merkittävät erot tuntuu myös vihjaavan, että ’Polvet edellä puimuriin’ -kappaleen kaltainen iskelmärenkutus välttämättä määritä häntä taiteilijana. Kenties vaikutelma tulee tuotannosta. Merkittävät erot on juhlallista ja suuruutta tavoittelevaa popmusiikkia. Jouset ja kosketinsoittimet kohtaavat konesoundit niin, että tekstuuri rakentuu rikkaaksi ja yleissoundi melko varmasti aikaa kestäväksi.
Behm & Olavi Uusivirta: Viimeinen tanssi
Rakkaus on niin loppuun kaluttu laulunaihe kuin olla voi, mutta Behm onnistuu tekemään koskettavia kappaleita jopa siitä. Debyyttialbumin tunnelmista muistuttavat ’Sinä lähdet, minä jään’, ’Ethän tarkoittanut sitä’ ja ’Sata vuotta’ ovat sydänsäryissään kauniita ja vilpittömiä. Hän kirjoittaa lauluja myös kiinnostavista teemoista, kuten itsetunnon kanssa kamppailusta (’Egokatastrofi’), elämästä odotusten paineissa (ks. nimestään huolimatta vakava ’Syntymäpäivä! Vielä KRRAN jee!’) ja sähläämisestä (ks. nimensä mukaisesti hölmöhkö ’Polvet edellä puimuriin’).
Suuresta menestyksestä huolimatta Behmin ideana on selvästikin tehdä musiikkia, ei hittejä. Sen perusteella häneltä voi odottaa vielä kiinnostavia asioita. Sydämellä tehty popmusiikki voi myös opettaa kuulijalleen jotakin, ja niin kävi tällä kertaa. Nyt tiedän, että on huono idea heittää silkkipaita kuivuriin.
Ari Väntänen | www.arivantanen.com
BEHM | Facebook
BEHM | Instagram
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
Alma – varjoa jahtaamassa • Have U Seen Her? [2020]
Behm – modernin melankolian airut • Draaman kaari viehättää [2020]
Chisu – suuren muutoksen maisemissa • Momentum 123 [2019]
Classix Nouveaux – futuristisen uusi aalto • Night People [1981]
Egotrippi – valttina puhuttelevuus • 10 [2017]
Ellinoora • ulos boksista ja vastavirtaan [2019]
Haloo Helsinki! – suurten tunteiden peli • Älä pelkää elämää [2021]
Jonna Tervomaa • Ääni [2017] kasvaa kuunnellessa
Jonna Tervomaa • Superaurinko [2024] valaisee mutta ei polta
Kemopetrol – 25 vuotta popkartalla • Slowed Down [2000] • Everything’s Fine [2002] • Play For Me [2004] • Teleport [2006] • A Song & A Reason [2011] • Engine [2025]
Knipi ja menetysten kauneus • Knipi [2019]Maija Vilkkumaa [1] 1997–2007 • Töölostä triplaplatinaan, Kallion lukiosta konserttisaleihin
Maija Vilkkumaa [2] 2008–2024 • Murrosvaiheesta instituutioksi
Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla • Joku muu, mikä [2017]
Maj Karma – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa • 101 tapaa olla vapaa [2018]
Nylon Beat – popyhtyeen kasvun paikka • Valehtelija [1999]
Olavi Uusivirta – nuoruutta, romantiikkaa, intertekstejä • Vuodet 2003–2020
Pariisin Kevät – läpimurto todellisuudesta toiseen • Kaikki on satua [2012]
PMMP • Massasuosio, substanssi, sukupolvikokemus • Vuodet 2003–2013 ja 2024
Pyhimys – reflektointia mielikuvien suojassa • MIKKO [2020]
Ruusut – inhimillisyyttä ajankuvan alla • Kevätuhri [2020]
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille • Vuodet 2002–2018
Vesala tervehtii melankoliaa • Näkemiin, melankolia [2023]
Vilma Alina – parisuhteen viimeisellä rannalla • True Crime [2021]
Behm
Finna.fi
Draaman kaari viehättää | Warner Music Finland 2020
Merkittävät erot | Warner Music Finland 2023
Lue lisää Behmistä ja kotimaisesta populaarimusiikista
Finna.fi
Popmusiikin uusi aika – Satumaa-tangosta 2080-luvulle Jukka Haarma & Anna-Kaisa Kaplas & Ilkka Mattila, 424 sivua | Tammi 2023
Lue lisää Behmistä
Yle Uutiset • Soundi
Poikkeusvuosi tarjosi ainekset Behmin historialliselle menestykselle Emma-gaalassa – musiikkivaikuttaja: ”Tämä oli odotettu raikas tuulahdus” | Mattias Mattila Yle Uutiset 15.5.2021
Omaa Gracelandia rakentamassa | Mikko Meriläinen Soundi 8/2023 • S. 28–33
Merkittävät erot • 2023
Spotify
Merkittävät erot • 2023