Kissa: Vaarallinen bändi – aseistariisuvaa rockia

Vaarallinen bändi | Svart Records 2021

Musiikkia esille kirjastossa

Kissa: Vaarallinen bändi (2021).Kun olin ala-asteella, pidin elastaaniin, nahkaan ja aurinkolaseihin sonnustautuneita hevibändejä rajuina. Sen sijaan Sleepy Sleepersin Levyraati-albumin (1981) ’Hevi tappaa’ -kappaleen videossa ja Popedan Mustat enkelit -levyn (1982) kannessa oli jotakin hämmentävää. Niissäkin näki mustia laseja, nahkatakkeja ja spandexia, mutta samalla vaikutti ihan siltä kuin muusikot eivät olisi olleet vakavissaan.

Tämä oli ensimmäinen kosketukseni itsetietoisuuteen, ironiaan ja parodiaan. Ero oli siinä, että hevarit eivät alleviivanneet faneilleen, etteivät he normaalisti heiluneet vesurien ja sirkkelinterien kanssa pääkallosta verta juoden ja lohikäärmeitä teurastellen. Eihän E.T:n katsojillekaan kannattanut selittää, että olento on elokuvaa varten tehty nukke, joka ei oikeasti ole tullut avaruudesta.

Vaarallinen bändi. Ohjaaja: Frans Nybacka.

Kun näin valokuvan Günter Kiviojan (Ghost World, Chestburster, Hard Action) perustamasta Kissa-yhtyeestä, muistin vuoden 1985 ja sen, kuinka ala-asteemme iäkäs rehtori kyseli kiinnostuneena, mikä oikein on ”se Kissa-yhtye”. Tähän saakka olin luullut hänen tarkoittaneen KISSiä, jonka sähäkkää logoa luokan pojat taiteilivat joka paikkaan. Ilmeisesti johtajaopettajalla olikin rock’n’rollin tulevaisuuteen näkemisen lahja.

Vaikka olin onnellinen siitä, että Kissa-yhtyeestä oli tullut totta, ensisilmäys ei saanut rakastumaan bändiin. En voinut olla ajattelematta, että konsepti näytti valokuvissa väsyneeltä. Eikö ole muutenkin selvää, että spandex on hassu asumateriaali pulskien ironikkojen yllä? Eikö tällaista ilveilyä tarvita lähinnä peittämään tyhjyyttä? Eikö hassuttelun sijasta voisi satsata musiikkiin?

Rock’n’roll sotilas. Ohjaaja: Frans Nybacka.

Hyvä biisi voi riisua ihmisen aseista. Kissan albumin raikas nimiraita, loistava ensimmäinen single ’Vaarallinen bändi’ teki täsmälleen sen. Se herätteli viatonta unelmaa niin ihanasti, että biisin loppuminen harmittaa edelleen joka kuuntelulla. Kissa yllätti toimimalla paremmin ilman kuvaa kuin kuvan kanssa, ja se on loistava juttu, kun on puhe musiikista. Fakta: kukaan, joka pitää hölmöstä ja villistä rockmusiikista ei voi olla rakastamatta ”Vaarallista bändiä” sen enempää kuin olla haluamatta soittaa sellaisessa.

Toinen fakta: Vaarallinen bändi ei ole yhden biisin ympärille kyhätty albumi. Kivioja on kartoittanut rokkisoundinsa geeniperimän huolellisesti. Hän on luonut vanhasta hevistä ja rockista elinvoimaisia klooneja, joilla on tietoisuus. Scifististen syntikkasoundiensa alla ’Valonnopeudella’ jytää kuin alkuaikojen Judas Priest. Toisaalta ’Teiniunelma’ tömisee 70-luvun glam rockina, ja ’Mikset sä huomaa mua’ on kertosäkeessään silkkaa Thin Lizzyä. Vastustamaton ’Tiikerirock’ on ammennettu skandinaavisen action rockin tai pikemminkin sen esikuvabändien lähteiltä. Levyn päättävä ’Unissapuhuja’ taas on selvästikin se kahdeksas biisi, joka Kissan oli vielä tehtävä, jotta se voisi julkaista täyspitkän albumin.

Tiikerirock. Ohjaaja: Frans Nybacka.

Bändit eivät oikeasti voi olla vaarallisia, mutta hurmata ne osaavat. Kun ’Rock’n’roll-sotilas’ larppaa kitararockille tuhatta aurinkoa kirkkaamman tulevaisuuden, mieleen tulee, että lapsenuskon aika on lopullisesti ohi. Mutta jos biisit ovat niin hyviä kuin ne Kissalla ovat, onko millään muulla väliä? Ei ole.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Vaarallinen bändi
Valtteri Lindholm – rummut
Ari-Pekka Heinola – bassokitara
Tytti Roto – kosketinsoittimet, taustalaulu
Sampo Kääriäinen – kitara, taustalaulu
Jussi Himberg – kosketinsoittimet, lyömäsoittimet, taustalaulu
Günter ”Kissa” Kivioja – kitara, laulu

Sanna Komi – jousisoittimet
Viljami Hukka – saksofoni
Waldemar Blommendahl – lyömäsoittimet
Ville Valavuo – kitara, kosketinsoittimet, lyömäsoittimet
Liisa Tani – taustalaulu
Eve Kivioja – mutsi
Tuottajat: Günter Kivioja & Ville Valavuo

Kissa | Facebook
Kissa | Instagram

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Alice Cooper: School’s Out – rajaton, ajaton seikkailu
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat

King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisitedelonmerkkejä autotallista
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän
Turbonegro: Scandinavian Leather – denim-demonien riemastuttava paluu
Zodiac Mindwarp and The Love Reactionrockia ja rockparodiaa

Levyhyllyt
Kissa
Finna.fi

Vaarallinen bändi • LP • kasetti • CD | Svart Records 2021
Musta valo | Svart Records 2022

Levyhyllyt
Ghost World
[Günter Kivioja • Tuomas Pulkkinen • Jesse Rautavuori • Tytti Roto • Liisa Tani]
Finna.fi

Ghost World • LP | Svart Records 2017
Spin • LP • CD | Svart Records 2018
Altar • LP • CD | Svart Records 2020

Levyhyllyt
Hard Action
[Ari-Pekka Heinola • Markus Hietamies • Günter Kivioja • Ville Valavuo]
Finna.fi

Sinister Vibes • LP • CD | Svart Records 2015
Hot Wired Beat • LP • CD | Svart Records 2017

Levyhyllyt
Chestburster
[Gyntsä Günter Kivioja • Paavo Kauppila • Pyry Ojala]
Finna.fi

Slime And Guilt • LP | Svart Records 2016
Spring Revelations • LP | 2018

Levyhyllyt
Ty Roxy
[Tytti Roto]
Finna.fi

音楽 (Music) • LP | Fonal Records 2021

Lue lisää Kissasta
Soundi

Kissa • Vaarallinen bändi Virpi Suomi | Soundi 5/2021 • s. 60

Kissa: Vaarallinen bändi (2021).
Kissa: Vaarallinen bändi (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *