Erkki Melartin 1875–1937

Sinfoniat nro 5 & 6 | cpo 2025
• Turun filharmoninen orkesteri • Ari Rasilainen
Kuusi sinfoniaa | Ondine 1999
• Tampereen kaupunginorkesteri • Leonid Grin
Hiljainen vallankumous | SibaRecords 2023
• Eveliina Sumelius-Lindblom, piano

Kun Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuotta vietettiin vuonna 2015, Suomi oli ähkyyn asti täynnä säveltäjäikonin ylistystä. Kun kansallissäveltäjää kymmenen vuotta nuorempi kollega Erkki Melartin on vuonna 2025 täyttänyt samoja pyöreitä, ei vastaavista huomionosoituksista ole puhettakaan – etenkään suurimmissa musiikki-instituutioissa ja orkestereissa.

Valtavirrasta sivummalla Melartinia on kuitenkin juhlittu ansioituneesti, ja elokuussa 2025 ilmestyi Tuire Ranta-Meyerin kirjoittamana ensimmäinen perusteellinen elämäkerta Niin nuori, niin palava (Sibelius-Akatemian julkaisuja).

Erkki Melartin. Kuva: Paul Heckscher / Tuire Ranta-Meyerin yksityiskokoelma

Erkki Melartin (1875–1937) kärsi suomalaissäveltäjistä ehkä kaikkein välittömimmin kuuluisasta Sibeliuksen varjosta. Hän suuntautui samaan kuninkuuslajiin kuin Sibeliuskin, sinfonioihin, ja kartutti sinfoniasarjaansa harmillisesti aina vuoden tai kaksi Sibeliuksen hännillä. Sinfonioita kertyi lopulta kuusi, mutta seuraaviakin Melartin luonnosteli ja toivoi pääsevänsä maagiseen yhdeksään.

Wienissä opiskellut Melartin edusti saksalais-itävaltalaista sinfoniatraditiota selkeämmin kuin kukaan muu aikansa suomalaissäveltäjä. Anton Brucknerin jyhkeät, henkistyneet rakennuspalikat ja Gustav Mahlerin maailmaasyleilevä moniaineksisuus kaikuvat Melartinin orkesterimusiikissa sovellettuna suomalaiseen mielenmaisemaan. Perisuomalaisuus ja universaali eurooppalaisuus kietoutuvat hänellä jatkuvasti yhteen.

Melartinin lukuisista sävelrunoista poikkeuksellisen hieno on Traumgesicht (Unikuva), joka kuullaan Radion sinfoniaorkesterin Melartin-levyllä vuodelta 2016 (Ondine) yhdessä Soile Isokosken taituroiman Kalevala-aiheisen Marjatta-vokaalirunoelman kanssa. Molemmat teokset ansaitsisivat olla suomalaisen orkesterimusiikin hittejä, ei kuriositeetteja. Suomalaisittain järisyttävän suurelle orkesterille sävelletty, modernistisia tehoja väläyttelevä Unikuva (1910) on kuin kotimainen versio Skrjabinin legendaarisesta Ekstaasin runoelmasta (1905–08): romanttisen tunnevyörytyksen, kosmisen tykityksen ja mystisen impressionismin välillä aaltoileva, tajuntaalaajentava mielikuvitusnäky.

Melartin: Traumgesicht. Radion sinfoniaorkesteri, Hannu Lintu. Taltioitu Helsingin Musiikkitalossa 2013. Hurmiollinen sävelruno Unikuva oli lojunut esittämättä vuosikymmeniä, kunnes heräsi henkiin RSO:n ohjelmistossa. Se ansaitsisi vakiintuneen paikan suomalaisena varhaismodernina orkesterihittinä.

Käkisalmella syntyneelle Melartinille karjalainen identiteetti pysyi tärkeänä loppuun asti, vaikka hän helsinkiläistyikin jo nuorena ja asui pitkään Pukinmäessä. Kansanlaulujen sitaatit ja pohjoisen luonnon tuntu risteilevät musiikissa rinta rinnan aikansa modernien virtauksien kuten impressionismin ja ekspressionismin, keskieurooppalaisen ja venäläisen orkesteritradition sekä uusklassisen selkeyden kanssa. Melartinin tyyliä ei olekaan helppo määritellä.

Lisäksi tärkeitä viitepisteitä olivat kokonaisvaltaisuutta korostanut symbolismi ja henkinen etsintä. Melartin oli teosofi ja kuului Ruusu-Risti-seuraan, jonka tilaisuuksiin sävelsi musiikkia. Monissa hänen sävellyksissään on mystisiä näkyjä ja holistisen yhteyden etsimistä kaikkeen olevaan. Aino-ooppera (1907–08) on kunnianhimoinen yritys luoda Wagner-henkinen mysteerinäytelmä, ja sen alaotsikkona olikin ”Kalevala-mysterio”. Suomalaisen oopperahistorian suuren virstanpylvään levyttivät Sinfonia Lahti ja Ulf Söderblom vuonna 2002 (BIS).

Melartin oli tavattoman laaja-alainen ja tuottelias säveltäjä, vaikka kärsi koko elämänsä heikosta terveydestä. Ehkä juuri taiteellinen luominen piti hänet hengissä, sillä Melartin eli lopulta yli kuusikymppiseksi, vaikka oli nuorena saanut perin huonon ennusteen. Sävellysluettelo kattaa liki 1000 sävellystä kaikissa lajityypeissä: sinfonioiden lisäksi erityyppisiä näyttämöteoksia, sävelrunoja, pianomusiikkia, lauluja, kamarimusiikkia.

Tuotannon runsaus, käytännön yhteyksiin syntyneen musiikin suuri määrä, identifioituminen teosofiksi, 25 vuoden ura Sibelius-Akatemian rehtorina ja sävellysopettajana, suuntautuminen ”lyyrisyyteen” sibeliaanisen takomisen sijaan… Monet tekijät olivat omiaan aiheuttamaan vähättelyä Melartinin kuolemaa seuranneina vuosikymmeninä ja lukitsemaan hänet kapeaan stereotypiaan pienimuotoisen musiikin säveltäjänä. Suuri yleisö tuntee Melartinin lähinnä suomalaisen häämarssisuosikin säveltäjänä – se on peräisin Prinsessa Ruusunen -satunäytelmästä vuodelta 1904. Koska suomalaisen musiikin suuri narratiivi kiertyi Sibeliuksen maailmanmaineen ympärille, sinfoniasta tuli tämän aluetta. Melartinia ei pitkään aikaan päästetty tällä reviirille.

Melartin: Jousitrio , Op.133. Chi Li, viulu, Sauli Kulmala, alttoviulu, Andreas Helling, sello. Taltioitu Turun konserttitalossa keväällä 2020.

Melartinilla oli kaikki ainekset nousta Sibeliuksen rinnalle kansainväliseen menestykseen, olivathan kansallista paikallisväriä edustavat säveltäjät tuolloin Euroopassa suorastaan muotia. Hän oli kielitaitoinen ja kansainvälisesti verkostoitunut. Vuonna 1923 hän peräti johti Berliinin filharmonikoita omassa sävellyskonsertissaan. Kuitenkaan Melartinin sinfonioita ei hänen elinaikanaan julkaistu painettuina kuudetta sinfoniaa lukuun ottamatta. Syitä voi vain arvailla.

Juuri asianmukaisen nuottimateriaalin puute oli pitkään iso syy pimennolle. Onneksi kunnianpalautus alkoi vähitellen 1990-luvulla. Tärkeää oli Tampere Filharmonian juuri valmistuneessa Tampere-talossa aloittama levytystoiminta, joka on ylipäätään poikinut hienoja levytyksiä kaanonin ulkopuolisesta musiikista. Leonid Grinin kanssa levytettiin heti kärkeen kaikki Melartinin sinfoniat, ja paketti on edelleen upea. Samaan aaltoon liittyy Leif Segerstamin johtama Melartinin viulukonserton levytys, jossa solistina on John Storgårds. Julkaisijana on Ondine.

Onneksi 90-luvun merkkitekoihin ei ole tyydytty. Juhlavuodeksi ilmestyi Turun kaupunginorkesterin ja Ari Rasilaisen levytys kahdesta viimeisestä sinfoniasta harvinaisuuksiin erikoistuneelta cpo-merkiltä, ja lisää Melartin-levytyksiä lienee odotettavissa. Vuoden 2008 jälkeen Melartinin sinfonioiden nuotit on vähitellen editoitu ja julkaistu, joten mitään käytännön syytä esittämättä jättämiselle ei enää ole. Melartin-seura on toiminut ihailtavan aktiivisesti säveltäjän puolestapuhujana, ja sen sivut ovat hyvä materiaalipankki.

Melartin: Notturno, Op. 121 No. 4. Amaya Trio: Batia Murvitz, piano, Lea Tuuri, viulu, Lauri Rantamoijanen, sello. Taltioitu Musiikkitalon Camerata-salissa 2013.

Melartin opiskeli Wienissä aikana, jolloin Mahler hallitsi kaupungissa kansainvälisenä tähtikapellimestarina, ja Itävalta löi häneen selvän leiman niin wieniläisen sulokkuuden, maalaissävelmien kuin alppitunnelmienkin osalta. Melartin myös johti Pohjoismaiden ensimmäisen Mahler-esityksen.
Mikään Pohjolan Mahler Melartin ei toki ollut, eikä ensiaskeliaan musiikkikulttuurina ottavassa Suomessa olisi ollut mahdollistakaan toteuttaa Mahlerin jättisinfonioiden kaltaisia esityksiä. Mutta Melartinin sinfonioissa on yllättävän paljon mahlermaisia piirteitä, jotka erottavat hänet aikansa suomalaisista sinfonikoista. Mahlerin tavoin Melartin pyrki sinfonioissaan kokonaisvaltaiseen, maailmojasyleilevään ilmaisuun, jossa musiikki voi niellä sisäänsä kaiken mahdollisen. Viimeiseksi jääneessä kuudennessa sinfoniassa on mahleriaaninen massiivinen surumarssi, unenomaisia luontonäkyjä, aikansa Japani-innostuksesta kertovaa eksotiikkaa, jylhiä vaskimassoja ja kansanomaisuudella leikittelyä. Mahlerin sinfonioille oli tyypillistä laulusolistien käyttö, ja Melartinin suositusta neljännestä sinfoniasta löytyvät nekin – yhtäläisyydet tässä ihastuttavassa teoksessa ovat kuitenkin enemmän tanskalaisen Carl Nielsenin sinfonioiden suuntaan.

Melartinin sinfonioissa on myös suursinfonikko Brucknerin spirituaalisen arkkitehtoniikan piirteitä. Oma suosikkini Melartinin sinfonioista on kolmas (1907–08), jossa Mahler- ja Bruckner-vaikutteet fuusioituvat suomalaisen kansallisromantiikan kanssa. Temaattiset yhteydet sitovat kokonaisuuden kiinteäksi paketiksi, joka huipentuu sielukkaasti laulavaan hitaaseen epilogiin. Scherzossa salamoivat vastakohtaiset ainekset itävaltalaisten esikuvien tyyliin: sadunomaisesti ilakoiva pääaines saa vastaansa välijakson massiivisen koraalin, johon sinfonian mottoaiheet kietoutuvat perin bruckneriaanisesti.

Melartin: Sinfonia nro 3, scherzo. Tampereen kaupunginorkesteri ja Leonid Grin, ote levytykseltä vuodelta 1995.

Melartin tunnettiin kannustavana ja avarakatseisena ihmisenä, ja hän oli merkittävä seuraavan säveltäjäpolven opettaja. Sairastelu ja ahkera säveltäminen eivät estäneet häntä toimimasta vaativissa hallintotehtävissä. Melartin perusti Viipuriin orkesterikoulun ja johti sitä vuoteen 1911, jolloin hän siirtyi Helsingin Musiikkiopiston johtajaksi. Hän luotsasi oppilaitosta 25 vuotta, jona aikana se kehittyi nykyisenlaiseksi musiikkikorkeakouluksi ja sai pian Melartinin kuoleman jälkeen nykyisen nimensä Sibelius-Akatemia.

Melartin oli ylipäätään valtavan monipuolinen ja innostuva persoonallisuus, joskin myös yksinäinen ja herkkä. Maalaaminen oli hänelle tärkeää, ja hän piti kaksi yksityisnäyttelyä. Lisäksi hän suunnitteli ex libriksiä sekä nuottijulkaisujensa kansikuvia, julkaisi aforismikokoelman, hoiti puutarhaa, harrasti valokuvausta ja matkusteli Egyptiin ja Intiaan saakka.

Ajankohtaisten levytysten ja tuoreen tutkimuksen myötä käsitys Melartinin säveltäjyydestä laajenee. Stereotyyppistä Melartin-kuvaa on jo pitemmän aikaa haastettu. Esimerkiksi pianisti Eveliina Sumelius-Lindblom kytkee Melartinin ranskalaiseen 1920-luvun modernistiseen väriajatteluun albumillaan Hiljainen vallankumous (SibaRecords, 2023). Sen pääteoksena on Melartinin ekstaattinen ja väriloistoisa Sonata apocaliptica (n. 1918–1920). Tässä kontekstissa Melartin onkin yhtäkkiä ilmiselvä osa Olivier Messiaenin modernistista hurmiomystiikkaa, eikä kansallisromanttisuudesta ole jälkeäkään.

Auli Särkiö-Pitkänen – aesarkio.wordpress.com

Erkki Melartin 1875–1937 | Facebook

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Anna Clyne – mielikuvitusmusiikki pohtii muistia • Mythologies [2020]
Arvo Pärt – rauhan säveltäjä • Arvo Pärt: Live [2017]
Cecilia Damström antaa soivan muodon aikamme kysymyksille • Unrecorded [2023]
Clara Iannotta – hälyn kuvanveistäjä • Moult [2021]
Eriikka Maalismaa & Emil Holmström – periodisoitinduo ruotii mättöromantiikkaa • Violin Sonatas, Beach, Strauss [2021]
George Benjamin ja Martin Crimp ovat nykyoopperan täydellinen työpari • Into The Little Hill [2008] • Written On Skin [2013] • Lessons In Love And Violence [2019]
Helvi Leiviskä – ohittamaton suomalaissinfonikko • Orchestral Works Vol. 1 [BIS 2023] • Piano Concerto Op. 7 & Symphony No. 1 [Hänssler Classic 2023]
Kaija Saariaho 70 vuotta – oma kieli pysyy mutta ei jähmety • Works For Cello [2022]

Kalevi Aho – musiikki on kuin luontoon astumista • Sinfonia 8 & Pergamon [1994] • Concertos For Recorder And Tenor Saxophone & Sonata Concertante For Accordion And Strings [2023]
Lotta Wennäkoski – orkesteritaituri kansainvälisessä nosteessa • Flounce, Sigla, Sedecim [2023]
Minna Leinonen lähestyy vaikeita aiheita älyllä ja aisteilla • 12 Premieres [2023] • Finnish Accordion Concertos [2024]
Outi Tarkiainen – luonnon- ja elämänvoimien säveltäjä • The Earth, Spring’s Daughter | Saivo [2020]
Patricia Kopatchinskaja – viulisti, joka ei ole viulisti
Pehr Henrik Nordgren – jouset kirkastavat pohjoisen ahdistuksen • A Letter To The Other Side [2024] • Lamentations [2009]
Sebastian Fagerlund saa orkesterin myllertämään myyttisesti • Stonework, Drifts, Transit [2018] • Water Atlas, Nomade [2021]
Sebastian Hilli sekä harhauttaa että tanssittaa • Confluence / Divergence [2020]

💿
Erkki Melartin
Finna.fi

The Six Symphonies Tampere Philharmonic Orchestra • Leonid Grin • 3CD | Ondine 1999
Violin Concerto • Sleeping Beauty Suite • Lyric Suite No. 3 John Storgårds • Tampere Philharmonic Orchestra • Leif Segerstam | Ondine 1999
Aino – Opera In Two Acts Lahti Symphony Orchestra • Ulf Söderblom • 2CD | BIS Records 2002
Silent Revolution – La révolution silencieuse Eveliina Sumelius-Lindblom | Siba Records 2022
Symphonies 5 & 6 Turku Philharmonic Orchestra • Ari Rasilainen | cpo 2025

📚
Lue lisää Erkki Melartinista
Finna.fi

Niin nuori, niin palava – Erkki Melartinin elämä, työ ja musiikki Tuire Ranta-Meyer | Taideyliopiston Sibelius-Akatemia 2025

Sinfoniat 5 ja 6 • cpo 2025
Spotify

Sinfoniat 1–6 • Ondine 1999
Spotify

Silent Revolution • SibaRecords 2023
Spotify