Valehtelija | MTV-Musiikki 1999
Nylon Beat • Vuodet 1995–2003
Musiikkia esille kirjastossa
Nylon Beat oli yksi vuosituhannen taitteen suosituimmista suomalaisista popbändeistä. Se teki kuusi suomenkielistä ja kaksi englanninkielistä albumia. Kaikki kotimaan kielellä lauletut levyt myivät platinaa, jotkut jopa tuplaten, ja loput kultaa.
Alussa ei ollut muuta kuin halu laulaa. Jonna Kososen (s. 1977, nyk. Geagea), Erin Koiviston (s. 1977, nyk. Anttila) sekä Mira Kososen (ei sukua) vuonna 1995 perustama Nylon Beat oli alun perin nimeltään Vicious Circle. Kolmikko treenasi englanninkielisiä lempibiisejään koulujen pihoilla ja ostarien edustoilla ilman säestystä.
Nylon Beat Kiitorata-ohjelmassa vuonna 1995
Asiat alkoivat edetä hämmästyttävää vauhtia, kun Jonna innostui tv-mainoksesta, jossa Kiitorata-nimiseen ohjelmaan etsittiin uusia kykyjä. Tässä vaiheessa triosta tuli duo: Mira erosi bändistä kesken kasettimankalla tehdyn demon äänitysten. Kiitoradan väki innostui kuulemastaan, kutsui Jonnan ja Erinin haastatteluun ja pyysi heitä tekemään seuraavaksi videon. Paluupostissa tuli vhs-kasetti, jossa toisiinsa törmäilevät ja kikattavat laulajat esittivät sohvan edessä Madonnaa ja pikkusisko räpsytteli valoja. Paikka tv-ohjelmassa oli selviö.
Nylon Beat ei niinkään osallistunut Kiitorataan kuin syntyi siellä. Jonna ja Erin lauloivat ohjelmassa tulevan ensialbuminsa biisejä, joita kirjoitettiin kulissien takana. Ilkka Vainio teki kaksikon kanssa levytyssopimuksen, suostutteli sen laulamaan suomeksi ja päästi sen studioon biisintekijä-tuottaja Risto Asikaisen kanssa. Kun uutta musiikkia sitten julkaistiin, radiokanavat tarttuivat maanläheisellä nasaalisoundilla laulettuihin tarttuviin popbiiseihin ja menestys tuli välittömästi. Nylon Beatin ensimmäinen, nimetön albumi ilmestyi vappuna 1996. Se ja seuraava albumi Satasen laina (1997) myivät tuplaplatinaa.
Toisen albumin nimibiisi Satasen laina
Nylon Beatin kolmas suomenkielinen albumi Valehtelija äänitettiin kesällä 1998 uusiutumisen hengessä. Asikainen oli alun perin ajatellut tuottaa biisit suurieleiseksi konemusiikiksi Prodigyn tapaan, mutta muutti mielensä kuultuaan Madonnan Ray Of Lightin. Siinä missä Nylon Beatin kahden ensimmäisen albumin taustojen soittamisesta ja ohjelmoinnista oli vastannut tuottaja yksin, Valehtelijasta tehtiin bändilevy. Laulajattarille se sopi loistavasti, sillä laajemman kokoonpanon kasaaminen oli alun perin heidän ideansa.
Kun Nylon Beat julkaisi Valehtelijan tammikuussa 1999 ja lähti keikoille rockbändinä, Jonna ja Erin tuntuivat keksineen yhtyeensä uudelleen. Valehtelijalla soittivat basisti Harri Rantanen, rumpali Anssi Nykänen ja kitaristi Vesa Anttila, ja taustoja lauloi aiemmilta albumeilta tuttu Stiina Jean – arvostettuja muusikoita kaikki tyynni. Kolme vuotta kovaa työtä oli kehittänyt vokalisteja. Tunnistettava nenäsoundi soi heidän suissaan edelleen, mutta hallitumpana ja sävykkäämpänä. Toisiaan täydentävät äänet tuntuivat yhä kuuluvan yhteen, mutta nyt ne erottuivat paremmin toisistaan. Jonnan soundi oli tummempi, Erinin kirkkaampi.
Viimeinen. Ohjaaja: Pete Riski
Jälkikäteen kuunnellen yhtye oli parhaimmillaan vuonna 1999 julkaistulla Valehtelijalla. Siinä missä Nylon Beatin kaksi ensimmäistä albumia oli tuotannollisesti kuultu heti ensimmäisen biisin jälkeen, oli Valehtelija paljon värikkäämpi. Uusi kokoonpano teki Nylon Beatista svengaavamman. Sellaiset biisit kuin ’Patteri’, ’Seksi vie ja taksi tuo’ ja ’Viimeinen’ eivät olisi toimineet puhtaana konepoppina läheskään yhtä hyvin. Toisaalta synteettiset ’Paikka palaa’ ja ’Mies’ muistuttivat siitä, mistä Nylon Beat oli tullut. Levyn päättävässä ’Adios’-kappaleessa haettiin Madonnan ’La Isla Bonitan’ kaltaista flamencopop-tunnelmaa.
Nylon Beat lopetti aktiiviuransa vuoden 2003 viimeisenä päivänä. Jonna Geagea on sittemmin esiintynyt musikaalirooleissa, tehnyt sooloalbumin ja levyttänyt hardrockia Jonna’s Problem -yhtyeessä. Sooloartistiksi 2010-luvun taitteessa ryhtynyt Erin Anttila on tehnyt neljä albumia, uusimpana Miljoona vastausta. Nylon Beat ei ole julkaissut uutta musiikkia, mutta se on esiintynyt keikoilla vuosina 2007, 2017 ja 2018.
Seksi vie ja taksi tuo
Yle Areenassa on viime vuosina julkaistu radiodraamasarjoja tunnettujen kotimaisten artistien ja bändien vaiheista. Merkityksellisimmiltä tuntuvat niiden tarinat, joita omana aikanaan väheksyttiin tyylinsä, ikänsä ja sukupuolensa vuoksi. Armi Aavikon ja Kikan kunnianpalautuksen jälkeen vuoron sai Nylon Beat. Ennen Mä haluun olla Nylon -sarjaa Jonnan ja Erinin uraa on ikuistettu Antti Eerolan kirjoihin Nylon Beat (1999) ja Valehtelijan päiväkirja (2001).
Nylon Beat tuomittiin aikoinaan tuottajan luomaksi teinityttöjen pikkuoravatuotteeksi, jonka musiikilla ei ollut minkäänlaista arvoa. Todenmukaisemman kuvan yhtyeen merkityksestä voisi saada kysymällä tämän päivän kolmekymppisiltä naisartisteilta heidän tärkeimpiä kotimaisia vaikuttajiaan.
Ari Väntänen | www.arivantanen.com
Erin | Facebook
Erin | Instagram
Erin | Warner Music Live
Jonna Geagea | Facebook
Jonna Geagea | Instagram
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
Behm: Draaman kaari viehättää – modernin melankolian airut
Behm: Merkittävät erot – Behm maalaa kauneutta uusilla väreillä
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Dingo: Kerjäläisten valtakunta – porilaiset manian kourissa
Ellips: Yhden naisen hautajaiset – hippihenkeä ja sovitustyötä
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Mariska – arvokkuutta ja epätoivoa
Maustetytöt: Kaikki tiet vievät Peltolaan – kurjuuden kuningattaretPariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
PMMP • Massasuosio, substanssi, sukupolvikokemus • Vuodet 2003–2013 ja 2024
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
Yö: Varietee – porirockin alkuräjähdys
Vanessa Paradis: Vanessa Paradis – poptähden kirkkain hehku
Vesala tervehtii melankoliaa – Näkemiin, melankolia
Vilma Alina: True Crime – parisuhteen viimeisellä rannalla
Nylon Beat
Finna.fi
1990-luku
Nylon Beat • CD • kasetti | MTV-Musiikki 1996
Satasen laina • CD • kasetti | MTV-Musiikki 1997
Nylon Moon • CD • kasetti | MTV-Musiikki 1998
Valehtelija • CD • kasetti | MTV-Musiikki 1999
2000–2009
Demo • CD • kasetti | MTV-Musiikki 2000
Extreme • CD | Suomen Mediamusiikki Oy 2001
Last In Line • CD • kasetti | Edel Records Finland Oy 2002
12 apinaa • CD | Suomen Mediamusiikki Oy 2003
Hyvää uuttavuotta Live • CD+DVD | Suomen Mediamusiikki Oy 2004
Kokoelmalevyt
Nylon Beat
Finna.fi
Kaikki laulut 1995–2002 • 4CD | EMI Edel 2002
ComeBack – neljäkymmentä hittiä • 2CD | Suomen Mediamusiikki Oy 2004
Maailman pisin luokkaretki • CD | Suomen Mediamusiikki Oy 2007
Parhaat! • 2CD | RCA/Sony Music 2014
DVD • Karaoke
Nylon Beat
Finna.fi
Nylon Beat Karaoke – 14 pop-klassikkoa, 52 min. • DVD | Suomen Mediamusiikki/Edel Records Finland 2005
Funpack – Tavastia Live + Nylon Beat historiaa • DVD | Suomen Mediamusiikki 2005
Yle Areena Audio
Mä haluun olla Nylon
Yle Draama 2022
20 jakson mittainen kuunnelma Mä haluun olla Nylon – tarina Jonnan ja Erinin ystävyydestä on kuunneltavissa Yle Areenassa elokuun 2022 loppuun asti.
Käsikirjoitus: Kaisa Kuikkaniemi
Ohjaus: Jarno Kuosa
Äänisuunnittelija: Anders Wiksten
Taustatoimittaja: Eppu Salminen
Dramaturgit: Paula Salminen ja Joel Mäkipää
Tuottajat: Eveliina Solja ja Pekka Ruohoranta
Erin
Finna.fi
Hunningolla | Warner Music Finland 2011
Sä osaat! | Warner Music Finland 2013
Seliseli | Warner Music Finland 2016
Miljoona vastausta | Warner Music Finland 2022
Jonna’s Problem
Finna.fi
Jonna’s Problem • CD | Hyena Records/Edel Records Finland 2006
Jonna Geagea
Finna.fi
Katso mua • CD | Polydor/Universal Music 2010
Vain elämää 1
[Erin • Neumann • Kaija Koo • Katri Helena • Jari Sillanpää • Jonne Aaron • Cheek]
Finna.fi
Vain elämää – kausi 1 • CD | Warner Music Finland 2012
Vain elämää – kausi 1 jatkuu • CD | Warner Music Finland 2012
Vain elämää 10
[Erin • Maija Vilkkumaa • Vesala • Lauri Tähkä • Samu Huber • Elastinen • VilleGalle • Antti Tuisku]
Finna.fi
Vain elämää – kausi 10 – ensimmäinen kattaus • 2CD | Warner Music Finland 2019
Vain elämää – kausi 10 – toinen kattaus • 2CD | Warner Music Finland 2019
Anssi Kela ja isot biisit
[Erin • Ellinoora • Sanni • Anssi Kela • Arttu Wiskari • Egotrippi • Elias Kaskinen • JVG • Lauri Tähkä]
Finna.fi
Anssi Kela ja isot biisit • CD | Warner Music Finland 2017
Lue lisää Nylon Beatista
Finna.fi
Nylon Beat Antti Eerola, 152 sivua | WSOY 1999
Nylon Beat – valehtelijan päiväkirja Toimittanut Antti Eerola, 184 sivua | Gummerus 2002
Artikkelihaku Nylon Beat