Talking Heads: 77 – tanssi kuin kukaan ei katselisi

Talking Heads: 77 | Sire Records 1977

Musiikkia esille kirjastossa

Talking Heads: 77 (1977).Legs McNeilin ja Gillian McCainin Please Kill Me – The Uncensored Oral History of Punk on hieno teos, mutta siinä on kummallinen puute: kirjassa ei kerrota Talking Headsista, vaikka bändi tuli sieltä mistä pitikin silloin kuin kuuluikin. Kaipa Talking Heads oli jossain määrin ulkopuolinen CBGB-ympyröissä 1970-luvun loppupuolella. Sillä ei ollut näyttävää imagoa niin kuin Ramonesilla ja New York Dollsilla ja siltä puuttui katu-uskottavuutta. Se oli liian hienostunut ja kummallinen ollakseen punk niin kuin Dead Boys. McNeil on joskus luonnehtinut bändin musiikkia ”juppivikinäksi”. Edes runonlaulaja Patti Smith ei aikoinaan ollut kiinnostunut juttelemaan ”taidekoulubändin” jäsenten kanssa, kun heidät hänelle esiteltiin.

Punk oli uuden aikakauden ääni, mutta Talking Heads oli edellä sitäkin aikaa. Se soitti vaihtoehtorockia, uutta aaltoa ja post-punkia jo ennen kuin sellaisista tyyleistä pystyi puhumaan. Kun kuuntelee laulaja-kitaristi David Byrnen, basisti Tina Weymouthin, rumpali Chris Frantzin ja kitaristi-kosketinsoittaja Jerry Harrisonin muodostaman kokoonpanon ensimmäistä albumia Talking Heads: 77, on melkeinpä mahdotonta hyväksyä sen ilmestyneen vuonna 1977. Siitä nimittäin on seiskaseiskapunk kaukana.

Psycho Killer.

Tarinan alkusanat kirjoitettiin vuonna 1973, kun Rhode Island School of Designissa opiskelleet Byrne ja Franz perustivat The Artistics -nimisen yhtyeen. Bändi hajosi seuraavana vuonna, ja Byrne muutti New Yorkiin. Franz ja hänen samaa koulua käynyt taidemaalarityttöystävänsä Weymouth muuttivat perässä muutamaa kuukautta myöhemmin. Samassa asunnossa majaillut kolmikko päätti perustaa uuden bändin, jossa bassoa soittaisi Weymouth. Hän ei ollut koskaan bassoon koskenutkaan, mutta otti soittimen nopeasti haltuun.

Suurin osa Talking Headsin debyytillä julkaistuista biiseistä kirjoitettiin bändin kimppakämpässä. Vähitellem musiikin taakse kehittyi myös ajatus. ”Meistä musiikin piti välittää modernia sanomaa siitä, että on tärkeää ottaa oma elämänsä haltuun”, Franz kertoo elämäkerrassaan. ”Ajatuksen siitä, että rocktähdet olisivat jotenkin tärkeämpiä kuin muut ihmiset, heitimme helvettiin.” Kaikenlaisia ulkoisia rocktähteyden merkkejä vältellyt yhtye oli siis sisimmässään hyvinkin punk, mutta piti tärkeänä myös sitä, että Talking Headsia olisi kivaa kuunnella. Nimensä se otti television puhuvista päistä, koska ne edustivat sisältöä, eivät toimintaa.

Tentative Decisions.

Kesäkuun viidentenä 1975 Talking Heads soitti ensimmäisen keikkansa Boweryn sittemmin legendaariseksi muodostuneessa läävässä CBGB:ssä Ramonesin lämmittelijänä. Muutaman keikan jälkeen levy-yhtiöt alkoivat kiinnostua. Bändi teki demon niin suuren Columbian kuin pienen Berserkley Recordsinkin piikkiin, ja sitten Sire Recordsin Seymour Stein tarjosi sille levytyssopimusta. Mogulin hämmästykseksi kolmikko kieltäytyi, koska ei omasta mielestään ollut vielä tarpeeksi hyvä levyttämään. Myös Lou Reed ja hänen managerinsa Jonny Podell tarjosivat tuotantodiiliä, mutta paperi jäi allekirjoittamatta, koska se olisi tehnyt tulevasta levystä tuottajien omaisuutta.

Lopulta, vuoden 1976 lopulla Talking Heads katsoi olevansa valmis. Se allekirjoitti levytyssopimuksen Sire Recordsin kanssa ja jätti päivätyönsä. Siinä vaiheessa The Modern Loversissa soittanut Jerry Harrison, joka oli tarkkaillut yhtyeen edesottamuksia jo jonkin aikaa, suostui liittymään bändiin. Tässä vaiheessa Talking Headsilla oli jo sen verran nimeä, että levydiilistä uutisoitiin musiikkimedioissa.

No Compassion.

Talking Heads: 77 äänitettiin pienessä Sundragon-studiossa tuottajien Tony Bongiovin ja Lance Quinnin sekä äänittäjä Ed Stasiumin kanssa. Stasium osoittautui ihanteelliseksi yhteistyökumppaniksi, mutta bändi ei ollut tyytyväinen Bongioviin, joka ei ollut erityisen kiinnostunut koko projektista eikä pitänyt Talking Headsin taiteellisuudesta eikä pyrkimyksestä arvaamattomien musiikillisten ratkaisujen tekemiseen. Herkkä Byrne ei suostunut laulamaan Bongiovin ollessa studiossa, joten hänen osuutensa äänitettiin nimellisen tuottajan ollessa poissa. Kitkasta huolimatta suurin osa levystä valmistui alle kahdessa viikossa. Se tehtiin valmiiksi, kun bändi palasi Amerikkaan Ramonesin kanssa tehdyltä Euroopan-kiertueelta.

Frantz kertoo elämäkerrassaan, että suurin osa Talking Headsin varhaistuotannosta on yhteistyön tulosta. Krediitteihin saakka tuo tieto on päässyt vain albumin ensimmäisen singlen kohdalla. ’Psycho Killer’, jonka Byrne, Frantz ja Weymouth olivat tehneet opiskeluaikoinaan, on heidän kaikkien aikojen ensimmäinen yhdessä kirjoittamansa kappale. Harva aloittaa biisinteon klassikolla, mutta tuo vangitseva biisi kasvoi yhdeksi Talking Headsin tunnetuimmista.

Don’t Worry About The Government.

’Psycho Killer’ erottui edukseen syyskuun puolivälissä 1977 julkaistulta albumilta, mutta ei suinkaan ollut lebyn ainoa helmi. Napakasti sykkivää ja kliseevapaata kitararockia, päättäväisiä temponvaihdoksia ja omalaatuisia laulumelodioita riitti kautta linjan. ’Tentative Decisionsin’ kulmikas funk ja marssirytminen kertosäe oli hurmannut jopa äkeän Lou Reedin, ja ’No Compassion’ groovasi bluesisti, kunnes alkoi hakata hermostuneesti vain palatakseen takaisin sielukkaaseen keinuntaan. Merkityksettömältä tuntui vain lyhykäinen välipala ’Who Is It?’

”En pystynyt juttelemaan ihmisten kanssa kasvokkain, joten nousin lavalle ja aloin kirkua, kiljua ja sätkiä”, David Byrne on sanonut. Hänen persoonallinen tyylinsä laulaa, sanoittaa ja olla sosiaalisissa tilanteissa sai osaselityksen vuosia myöhemmin, kun hän kertoi olevansa asperger-ihminen. Oireyhtymä saa kokemaan maailman vähän eri tavalla, joskin on mahdotonta sanoa, mikä musiikissa on seurausta tekijän persoonasta ja mikä ulkopuolisista vaikutteista. Vaikka Byrne on nimetty yhtyeen suureksi visionääriksi, mitä hän kaikessa omintakeisuudessaan onkin, debyyttialbumilta kuulee, miten ratkaisevan tärkeää Frantzin ja Weymouthin soitto oli soundin rakentamisessa. Samanhenkisen rytmiryhmän yhteispeli on niin toimivaa, että he ovat naimisissa vielä tänäkin päivänä.

Uh-Oh, Love Comes To Town.

Talking Headsin debyytti sai kriitikot pursottamaan hunajaa niin brittiläisten musiikkilehtien kuin The New York Timesin ja Rolling Stonenkin sivuille. Huikea myyntimenestys Talking Heads: 77 ei ollut, mutta sen vaikutuksen kuulee monissa myöhemmissä post-punk- ja taiderockbändeissä. Vaikka Talking Heads aikanaan sivuutettiin Please Kill Me’n sivuilla, se mainittiin kyllä kirjan takakansitekstissä, mikä varmasti kertoo jotakin jostakin.

Etäisinä hengenheimolaisina Talking Headsin alkutuotannolle voi pitää David Bowien saman aikakauden levyjä, Televisionia ja Richard Hell & The Voidoidsia, mutta sillä oli silti aivan oma soundi. Se teki kireää tanssimusiikkia spastisille liikehtijöille, jotka miettivät ihan liikaa osatakseen esittää mitään muuta kuin itseään.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Talking Heads | kotisivu
Talking Heads | Facebook
Talking Heads | Instagram

Talking Heads: 77
David Byrne – laulu, kitara
Chris Frantz – rummut
Martina Weymouth – bassokitara
Jerry Harrison – kitara, kosketinsoittimet, taustalaulu
Tuottajat: Tony Bongiovi, Lance Quinn & Talking Heads

Levyhyllyt
Talking Heads
Finna.fi

1970-luku

Talking Heads: 77 | Sire 1977 • CD+DVD Sire/Rhino 2006
More Songs About Buildings And Food | Sire 1978 • CD+DVD Sire/Rhino 2006
Fear Of Music | Sire 1979 • CD+DVD Sire/Rhino 2006

Kolme ensimmäistä Talking Heads -albumia: Talking Heads: 77 • More Songs About Buildings And Food • Fear Of Music. Kuva: Tuomas Pelttari
Kolme ensimmäistä Talking Heads -albumia: Talking Heads: 77More Songs About Buildings And FoodFear Of Music

1980-luku

Remain In Light | Sire 1980 • CD+DVD Sire/Rhino 2006
The Name Of This Band Is Talking Heads • live • 2LP • kasetti | Sire 1982 • 2CD Sire/Warner Bros./Rhino 2004
Speaking In Tongues | Sire 1983 • CD+DVD Sire/Rhino 2006

Talking Heads 1980–1983: Remain In Light • The Name Of This Band Is Talking Heads • Speaking In Tongues. Kuva: Tuomas Pelttari
Talking Heads 1980–1983: Remain In LightThe Name Of This Band Is Talking HeadsSpeaking In Tongues

Stop Making Sense • live | EMI Records 1984 • CD EMI Records 1999
Little Creatures | Sire 1985 • CD+DVD Sire/Rhino 2006
True Stories | Sire 1986 • CD+DVD Sire/Rhino 2006
Naked | Sire 1988 • CD+DVD Sire/Rhino 2006

Boksit ja kokoelmat
Talking Heads
Finna.fi

Once In A Lifetime – The Best Of • LP • kasetti • CD • Minidisc | EMI 1992
Sand In The Vaseline – Popular Favorites • 3LP • 2CD | Sire 1992
Once In A Lifetime • 3CD+DVD | EMI/Rhino Records 2003
The Best Of Talking Heads • CD | Sire/Warner Bros./Rhino Records 2004
Brick • 8-DualDisc | Sire/Warner Bros./Rhino Records 2005

Levyhyllyt
The Heads
[Chris Frantz • Jerry Harrison • Tina Weymouth]
Finna.fi

No Talking Just Head • CD | MCA Records 1996 • CD Music On CD/Universal Music 2020

Levyhyllyt
David Byrne
Finna.fi

1980-luku

My Life In The Bush Of Ghosts ‎ Brian Eno + David Byrne • LP • kasetti • CD | Sire/EG/Polydor 1981 • CD-remaster Virgin 2006 • 2LP Nonesuch 2009
Songs From ”The Cathrine Wheel” • LP | Sire 1981
Music For The Knee Plays • LP • kasetti | ECM Records/ 1985 • CD+DVD Nonesuch 2007
Sounds From True Stories – Original Motion Picture Score David Byrne ja muita | EMI 1986
The Last Emperor – Original Motion Picture Soundtrack Ryuichi Sakamoto, David Byrne & Cong Su | Virgin 1987
Rei Momo | Luaka Bop/Warner Bros. Records/Sire 1989

1990-luku

The Forest • LP • kasetti • CD | Luaka Bop/Warner Bros. Records/Sire 1991
Uh-Oh • LP • kasetti • CD | Luaka Bop/Warner Bros. Records/Sire 1992
David Byrne • CD | Luaka Bop/Warner Bros. Records/Sire 1994
Feelings • CD • kasetti | Luaka Bop/Warner Bros. Records 1997

2000–2009

Look Into The Eyeball • CD • kasetti | Virgin/Luaka Bop 2001
Grown Backwards • CD | Nonesuch 2004 • 2LP Nonesuch 2019
Everything That Happens Will Happen Today David Byrne & Brian Eno • LP • CD • 2CD | Todomundo 2008

2010-luku

Here Lies Love David Byrne & Fatboy Slim • 2CD • 2CD+DVD | Nonesuch/Todomundo 2010
Love This Giant David Byrne & St. Vincent • LP • CD | 4AD/Todomundo 2012
Live At Carnegie Hall Caetano Veloso & David Byrne • live • CD | Nonesuch 2012
American Utopia • LP • CD | Nonesuch/Todomundo 2018
David Byrne’s American Utopia On Broadway – Original Cast Recording • 2LP • 2CD | Nonesuch/Todomundo 2019

Levyhyllyt
Jerry HarrisonThe Casual Gods
Finna.fi

The Red And The Black • LP • kasetti • CD | Sire 1981
Casual Gods Jerry Harrison • Casual Gods • LP • kasetti • CD | Sire/Fontana 1987
Walk On Water Jerry Harrison • Casual Gods • LP • kasetti • CD | Sire/Fontana 1990

Levyhyllyt
Tom Tom Club
[Tina Weymouth • Chris Frantz
+ Benjamin Armbrister • Adrian Belew • Monte Browne • Tyrone Downie • James Rizzi • Steven Stanley • Kendall Stubbs • Lani Weymouth • Laura Weymouth • Loric Weymouth]
Finna.fi

Tom Tom Club • LP • kasetti • CD | Sire 1981 • 2CD Deluxe Edition Universal-Island Records 2009
Close To The Bone • LP • kasetti | Sire/Island Records 1983 • 2CD Deluxe Edition Universal-Island Records 2009
Boom Boom Chi Boom Boom • LP • kasetti • CD | Fontana 1988 • Sire 1989
Dark Sneak Love Action • CD • kasetti | Sire/Reprise Records 1992
The Good The Bad And The Funky | Rykodisc/Tip Top Music 2000 • LP Nacional Records/Tip Top 2021

Amyl And The Sniffers: Comfort To Me – Pyhän yksinkertaisuuden kirkossa
Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground – rocktähden laadukas paluu
David Bowie: ★ Blackstar – jazzia ja rockia moderneimmilaan
Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Jan Stenfors: Vinegar Blood – kahden elämän taitteessa
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
Johnny Thunders: So Alone – malja antisankarille
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Peter Perrett: How The West Was Won – kulttisankarin voitokas paluu
Ramones: Rocket To Russia – rockia ulkopuolisilta ulkopuolisille
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta
Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind – basisti läpäisee pasianssin
The Velvet Underground: Squeeze – se näkymätön VU-levy
Wilko Johnson & Roger Daltrey: Going Back Home – elämä vilisee silmissä

Lue lisää Talking Headsista • Read more about Talking Heads
Finna.fi

Remain In Love – Talking Heads, Tom Tom Club, Tina Chris Frantz, 384 pages | St. Martin’s Press 2020 White Rabbit 2021
This Must Be The Place – The Adventures Of Talking Heads In The Twentieth Century  David Bowman, 406 pages | Harper Entertainment 2001
Stop Making Sense – A Film By Jonathan Demme And Talking Heads 16 sivua | Like 1987 
Talking Heads – A Biography Jerome Davis, 145 pages | Omnibus Press 1986
Talking Heads – The Band And Their Music David Gans | Avon Books 1985 Omnibus Press 1986
Talking Heads Miles, 48 pages | Omnibus Press 1981

Lue lisää David Byrnestä ja Talking Headsista • Read more about David Byrne and Talking Heads

David Byrne [American Originals] John Howell & photographs F-Stop Fitzgerald, 154 pages | Thunder’s Mouth Press 1992

Lue lisää punk rockista ja musiikkiklubista CBGB & OMFUG Read more about punk rock and CBGB & OMFUG
Finna.fi

CBGB & OMFUG – Thirty Years From The Home Of Underground Rock Introduction by Hilly Kristal & afterword by David Byrne, 164 pages | Harry N. Abrams 2005
Please Kill Me – Punkin sensuroimaton esihistoria  Legs McNeil & Gillian McCain & kääntäjä Ike Vil, 542 sivua | Like 2004
Please Kill Me – den ocensurerande historien om punken  Legs McNeil & Gillian McCain & översättare Dan Andersson | Reverb 2006, 542 sidor  • Modernista 2016, 602 sidor
Please Kill Me – The Uncensored Oral History Of Punk  Legs McNeil & Gillian McCain, 525 pages | Little, Brown 1996 • Abacus 1997
Sopeutumattomien sukupolvi – punkin kummisedän muistelmat  Richard Hell & kääntäjä Ilkka Salmenpohja, 330 sivua | Like 2013

Talking Heads: Stop Making Sense (1984/1999).Konserttielokuva • Soundtrack
Talking Heads • Stop Making Sense
Finna.fi

Stop Making Sense – A Film By Jonathan Demme And Talking Heads Ohjaaja Jonathan Demme, 90 min. | VHS CMV/Castle 1990

Esitevihko

Stop Making Sense – A Film By Jonathan Demme And Talking Heads 16 sivua | Like 1987 

LP

Stop Making Sense | EMI Records 1984

CD

Stop Making Sense | EMI Records 1984 Special New Edition Talking Heads Tours/Talking Heads Films/EMI Records 1999

Talking Heads: 77 (1977).
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä

Blank Generation | Sire 1977

Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation (1977).

Mitä yhteistä on Ramonesilla, Blondiella, Televisionilla, New York Dollsilla, Patti Smithillä ja Talking Headsilla? Eipä juuri muuta kuin New York ja CBGB’s-klubin legendaarinen skene, jonka merkitys rockmusiikille ja popkulttuurille on suunnaton. Yksi noiden 1970-luvun kuvioiden keskeisistä hahmoista oli Richard Hell, johon alakulttuurin inspiroitunut henki ruumiillistui.

Richard Meyersistä (s. 1949) tuli Richard Hell, kun hän muutti Kentuckysta New Yorkiin tullakseen runoilijaksi. Nähtyään New York Dollsin keikan Hell kiinnostui rockbändissä soittamisesta. Hän perusti Tom Verlainen kanssa Neon Boysin, josta tuli vuonna 1974 Television.

Keväällä 1975 Hell lähti Televisionista suivaantuneena Verlainen johtamistyyliin, joka ei jättänyt hänelle tilaa biisintekijänä eikä esiintyjänä, ja liittyi New York Dollsista eronneiden Johnny Thundersin ja Jerry Nolanin Heartbreakersiin. Vajaata vuotta myöhemmin basisti-laulaja käsitti, että niin hyvä rockbändi kuin Heartbreakers olikin, hän ei saisi sitä soittamaan biisejään haluamallaan tavalla. Hell erosi Heartbreakersista vuoden 1976 alussa. 

Richard Hell oli tutustunut päivätyöpaikassaan Robert Quineen, kolmevitoseen kaljupäähän, joka ei ollut onnistunut kampeamaan mukaan New Yorkin bändiympyröihin mutta joka osoittautui parhaaksi kitaristiksi, jota Hell oli koskaan kuullut. Quinen omalakinen kitaransoitto, jossa oli enemmän jazzin vapautta kuin rockin säännönmukaisuutta, hipoi neroutta. 

”Oli selvää, että Bob kykenisi soittamaan kitaralla mitä tahansa keksisin häneltä pyytää”, Hell kirjoitti Supeutumattomien sukupolvi -kirjaansa. ”Kävi ilmi, että hän soitti myös juttuja, joita en olisi osannut edes keksiä.”

Saatuaan Quinen soittamaan kanssaan Hell pyysi mukaan Marc Bellin, Dustissa ja Wayne Countyn bändissä soittanutta rumpalin, joka myöhemmin opittiin tuntemaan Marky Ramonena. Kun kitaristi Ivan Julian liittyi joukkoon, Richard Hell & The Voidoids oli koossa. Aika oli sille otollinen: Englannin nouseva punkskene oli saanut vaikutteita Amerikasta, ja se sai musiikkibisneksen kiinnostumaan myös New Yorkin bändeistä. Blondie, Television, Talking Heads ja Richard Hell & The Voidoids saivat levytyssopimuksen vuonna 1976.

Blank Generation äänitettiin kahdesti – maaliskuussa 1977 Electric Lady -studiolla ja kesäkuussa uudelleen Plaza Soundilla, koska julkaisua oli siirretty syksyyn, eikä bändi ollut tyytyväinen ensimmäiseen versioon. ”Blank Generationin” Hell oli tehnyt – tai pikemminkin sovittanut Rod McKuenin vuonna 1959 levyttämästä ”I Belong To The Beat Generationista” – ollessaan Televisionissa, ja ”Love Comes in Spurtsia” hän oli tarjonnut jo Heartbreakersille. Aavemaisen ja melankolisen ”Walking On The Waterin” Voidoids lainasi Creedence Clearwater Revivalin esiasteelta Golliwogsilta, joka oli julkaissut biisin singlenä vuonna 1966. ”Liars Bewaren” ja ”Betrayal Takes Twon” säveltämiseen osallistui myös Ivan Julian.

Richard Hellin tyyli vaikutti punkin estetiikkaan niin paljon, että hän näyttää Blank Generationin kannessa punkkliseeltä. Se on huvittavaa, sillä nimenomaan Hell on tuon piikikkään, kovan ja repaleisen lookin luoja tai vähintäänkin yksi heistä – Sex Pistolsin manageri ja vaatekauppias Malcolm McLaren oli hengannut Hellin kanssa New Yorkissa ja palannut Englantiin tämän tukasta ja asuvalinnoista innostuneena.

Blank Generationin musiikki saattaakin yllättää, jos tekee johtopäätöksiä kannen perusteella ja taustoja tuntematta. Se on vinkeässä rajattomuudessaan, säpsähtelevässä funkiudessaan ja runollisuudessaan kaukana tyypillisestä punk rockista. Samaan aikaan punkin henki on vahvasti läsnä levyn kaunistelemattomuudessa ja kiivaudessa.

Kun Blank Generation julkaistiin 1977, Richard Hell & The Voidoids lähti The Clashin kanssa Englannin-kiertueelle. Matka osoittautui pettymykseksi. Brittiläinen maaperä oli sinänsä otollinen The Voidoidsin kiihkeälle soundille, mutta levy saatiin kauppoihin vasta rundin viimeisenä päivänä, ja keikkamatkat piti kulkea ahtaassa henkilöautossa. Heroiiniriippuvuuden itselleen kehittänyt Hell tuli jo ensimmäisen viikon jälkeen kodeiiniyskänlääkettä vieroitusoireisiin särpiessään siihen tulokseen, ettei halunnut jatkaa uraansa. Kaikki oli liian vaikeaa.

”Tunsin, että levyn tehtyäni olin saavuttanut sen mitä olin halunnut. En jaksanut lyödä päätäni seinään, jotta meitä olisi alettu arvostaa muuallakin kuin New Yorkissa. Se tuntui liian nöyryyttävältä ja raskaalta”, Hell kertoi Sopeutumattomien sukupolvessa. 

Vuoden 1977 lopulla Hell purki levytyssopimuksensa oikeusteitse. Hän päätti myös lopettaa bassonsoiton, mikä merkitsi The Voidoidsille kokoonpanomuutoksia, joiden jälkeen bändin henki ei ollut enää entisellään. Hell ei halunnut enää soittaa keikkoja muualla kuin New Yorkissa, mikä ei lainkaan edistänyt The Voidoidsin asioita. Kun yhtyeen johtajan arki alkoi vähitellen pyöriä yksinomaan heroiinin ympärillä, bändi vaipui horrokseen.

Viisi vuotta myöhemmin Hell ja Quine tekivät toisen Voidoids-albumin uudella kokoonpanolla. Destiny Streetillä on ansionsa, mutta edeltäjänsä merkittävyyttä se ei tavoittanut. Blank Generationia ei myyty paljon, mutta se jätti pysyviä jälkiä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Varaa Richard Hellin tuotantoa kirjastosta.
Varaa Richard Hellin tuotantoa kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
The Heartbreakers | Finna.fi

L.A.M.F. – The Lost ’77 Mixes | Jungle Records 2017
L.A.M.F. – Definitive Edition
• 4CD | Jungle Records 2012

Levyhyllyt
Richard Hell & The Voidoids | Finna.fi

Blank Generation | Sire Records 1977
Destiny Street | Red Star Records 1982 • Line Records 1987 • Razor & Tie Music 1995
Spurts – The Richard Hell Story | 2005

Amyl And The Sniffers: Comfort To Me – Pyhän yksinkertaisuuden kirkossa
Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground – rocktähden laadukas paluu
Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Jan Stenfors: Vinegar Blood – kahden elämän taitteessa
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Ramones: Rocket To Russia – rockia ulkopuolisilta ulkopuolisille
Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta
Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind – basisti läpäisee pasianssin
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
The Velvet Underground: Squeeze – se näkymätön VU-levy

Lue lisää Richard Hellistä ja punk rockista | Finna.fi

Sopeutumattomien sukupolvi – punkin kummisedän muistelmat  Richard Hell & kääntäjä Ilkka Salmenpohja, 330 sivua | Like 2013
I Dreamed I Was A Very Clean Tramp – An Autobiography  Richard Hell, 293 sivua | HarperCollins 2013

Please Kill Me  Punkin sensuroimaton esihistoria  Legs McNeil & Gillian McCain & kääntäjä Ike Vil, 542 sivua | Like 2004
Please Kill Me – den ocensurerande historien om punken   Legs McNeil & Gillian McCain & översättare Dan Andersson | Reverb 2006, 542 sidor  • Modernista 2016, 602 sidor

Please Kill Me – The Uncensored Oral History Of Punk  Legs McNeil & Gillian McCain, 525 sivua | Little, Brown 1996 • Abacus 1997
Johnny Thunders – In Cold Blood  Nina Antonia, 257 sivua | Jungle Books 1987 | Cherry Red Books 2000
Too Much Too Soon – The Makeup & Breakup Of The New York Dolls  Nina Antonia, 208 sivua | Omnibus 1998 & 2003 • New Edition 2005
There’s No Bones In Ice Cream – Sylvain Sylvain’s Story Of The New York Dolls Sylvain Sylvain & Dave Thompson, 248 sivua | Omnibus Press 2018
Sick On You – The Disastrous Story Of Britain’s Great Lost Punk Band Andrew Matheson, 337 sivua | Ebury Press 2015

Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation (1977).
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation (1977).