Pekka Streng – kohti unen maata

Magneettimiehen kuolema • Kesämaa • Unen maa

Pekka Streng & Tasavallan Presidentti: Magneettimiehen kuolema (1970).Kun menee Myrskylän kylään ja kiertelee siellä Kartanonmäkeä, tulee ennen pitkää kulkeneeksi Magneettimiehenkujaa ja Mimosaneidonkujaa pitkin. Tiet ovat saaneet nimensä erään alueella varttuneen taiteilijan tuotannosta. Suurelle yleisölle tuntemattomaksi ja faneilleen myyttiseksi jäänyt Pekka Streng kuoli nuorena ja ehti tehdä vain kaksi albumia. Ensimmäisen nimi oli Magneettimiehen kuolema (1970), toisen Kesämaa (1972). Mimosaneidonkujan nimi tilee Kesämaan kappaleesta ’Mimosa-neito’.

Pekka Streng (s. 1948) sai levytyssopimuksen, kun Yleisradion toimittaja Pentti Kemppainen vinkkasi hänestä Love Recordsin väelle. Kemppainen oli kiinnostunut Strengin musiikista, kun tämä oli ollut mukana tekemässä Ylelle Kreivi Krolockin hymyn variaatiot -nimistä ohjelmaa.

Love Records vakuuttui Strengin lahjakkuudesta ja passitti artistin studioon äänittämään Magneettimiehen kuolemaa. Love Recordsin äänitteitä tuotti Måns Groundstroem, ja levyllä Strengin taustabändinä oli arvostettu progeyhtye Tasavallan Presidentti, jonka basistina Groundstroem myös vaikutti.

Magneettimiehen kuolema on vaikuttunut vahvasti 1960-luvun nuorison vastakulttuurista, antimaterialistisesta hippi-ideologiasta, saduista ja runoudesta, underground-hengestä, buddhalaisesta henkisyydestä ja tajunnan laajentamisesta. Lempeän psykedeelinen albumi on sekä lyriikoiltaan että musiikillisesti lujasti kiinni hippikulttuurin lopun ajoissa, ja suomenkielisenä tyylinsä edustajana se oli selvästi aikaansa edellä. Simppeleitä sävellyksiä kantaa niiden tunnelma. Siitä hyvä esimerkki on Strengin tunnetuin kappale, klassikko nimeltä ’Sisältäni portin löysin’.

Magneettimiehen kuoleman arveltiin olevan Pekka Strengin ensimmäinen ja viimeinen levy. Hän oli armeijassa ollessaan loukannut jalkansa, ja vammaan kehittyi sarkooma, pahanlaatuinen tukikudoskasvain, jota ei saatu parannettua. Lauluntekijä oli kuitenkin keskuudessamme vielä vuonna 1972 ja ryhtyi työstämään Love Recordsille toista albumiaan Kesämaa.

Pekka Streng: Kesämaa (1972).Måns Groundstroem oli edelleen paikalla tuottajan ominaisuudessa, mutta jakoi tällä kertaa pestin muusikko Hasse Wallin ja Love Recordsin Atte Blomin kanssa. Bändi oli vaihtunut. Tasavallan Presidentin sijaan Strengin kanssa soittivat Walli, Eero Koivistoinen, Olli Ahvenlahti ja muut nimekkäät muusikot. Kuten debyytinkin, Kesämaan äänitti Finnvox-studiossa Erkki Hyvönen.

Katsele yössä.

Kesämaalla Streng ei ole sen valtavirtaisempi artisti kuin Magneettimiehen kuolemallakaan, mutta vaikka laulumelodiat ja sovitukset ovat epätavallisia, kypsymistä ja selkiytymistä on tapahtunut. Debyytin psykedeeliset sävyt eivät ole enää vahvasti läsnä, ja siinä missä Magneettimiehen kuolemalla Strengin mielenmaisema tuntui ottavan joka laulussa uusia muotoja kuin laavalampun vaha, nyt se on kiteytynyt omaksi kummalliseksi musiikilliseksi maailmakseen. Lämpöiseksi satumaisemaksi, johon kätkeytyy syviä ajatuksia.

Väsynyt nuori mies palasi virtaan vuosikymmenen puolivälissä. Pekka Streng kuoli syöpään 11. huhtikuuta 1975. Hautajaispäivänään hän olisi täyttänyt 27 vuotta. Hän oli käyttänyt viimeiset vuotensa matkusteluun ja vapaaehtoistöihin. Streng oli seilannut merillä laivakokkina ja maissa ollessaan työskennellyt solidaarisuusliike Emmauksen tehtävissä. Hän oli myös kirjoittanut lauluja aina viimeisiin kuukausiinsa saakka ja inspiroitunut muun muassa J.R.R. Tolkienin saagasta Taru sormusten herrasta. Kappaleet eivät haihtuneet ilmaan, sillä Streng äänitti niistä demoja kelanauhurilla.

Suruperhonen.

Noista äänityksistä koostettiin postuumisti albumi nimeltä Unen maa, jossa Strengin laulujen luonnosten tueksi on sovitettu Olympia-orkesterin soittoa. Albumia on arvosteltu siitä, ettei musiikistaan tarkka Streng olisi halunnut demojaan julkaistavan eikä sovitettavan ilman henkilökohtaista suostumustaan. Samaan aikaan kuitenkin tuntuu, että Strengin viimeisten aikojen musiikin julkaisematta jättäminen olisi ollut vielä suurempi synti. Ehkäpä nauhat olisi pitänyt julkaista myös sellaisenaan – eikä se vieläkään myöhäistä ole. Samana vuonna Unen maan kanssa ensi-iltansa sai Arto Halosen dokumenttielokuva Magneettimies.

Pekka Strengin myytti jäi elämään samoista syistä kuin toisen 26-vuotiaana kuolleen omaäänisen ja hauraan saman aikakauden lauluntekijän, Nick Draken. Nuorena nukkuminen saa miettimään, mitä olisi voinut tapahtua ja mitä kaikkea merkitsi taide, jota he ehtivät tehdä. Kumpikaan ei juurikaan antanut haastatteluja, ja tiedon vähäisyys kasvattaa myyttiä.

Pekka Streng lepää Myrskylän hautausmaalla vanhempiensa ja sisarensa kanssa. Ne, joita musiikki todella kiinnostaa, löytävät hänen laulunsa ennen pitkää aivan varmasti.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Levyhyllyt
Pekka Streng | Finna.fi

1970-luku

Magneettimiehen kuolema Pekka Streng & Tasavallan Presidentti | LP Love Records 1970 & 1982 • CD Siboney 2003 • LP-uusintapainokset Love Records/Siboney 2011 & Ainoa! 2019
Kesämaa | Love Records 1972 • LP-uusintapainokset Love Records/Siboney 2011 & Ainoa! 2019

2000–2009

Unen maa Pekka Streng & Olympia-orkesteri | CD EMI 2009 • LP-uusintapainos Svart Records 2019

DVD
Katso elokuva Pekka Strengistä | Finna.fi

Magneettimies – elokuva Pekka Strengistä, erilaisuudesta, persoonallisuuden voimasta Ohjaaja Arto Halonen, 142 min. | DVD • Sandrew Metronome/Warner Bros. Entertainment Finland 2009

Levyhyllyt
Tasavallan Presidentti | Finna.fi

1960-luku

Tasavallan Presidentti | Love Records 1969 • 2LP-uusintapainos Svart Records 2013 & 2021 • CD-uusintapainos Siboney/Love Records 2003 & Svart Records 2021

1970-luku

Tasavallan Presidentti [2] | Columbia/EMI 1971
Lambertland | Love Records 1972
Milky Way Moses | Love Records 1974

2000–2009

Six Complete | CD Presence Records/Texicalli Records 2006 • 2LP Ainoa! Productions 2020

2010-luku

Tasavallan Presidentti 1973 – Pop Liisa 01 • live | Svart Records 2016
Live In Lambertland • live • 2LP • 2CD | Svart Records 2019

2020-luku

Changing Times And Movements – Live In Finland And Sweden 1970–1971 • live • 2LP • 2CD | Svart Records 2021

Bob Dylan: Highway 61 Revisited – tie folkin tuolle puolen
Bob Dylan: Self Portrait – täydellisen keskeneräinen omakuva
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Joni Mitchell: Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä
Leonard Cohen: Thanks For The Dance – lempeä epilogi
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Tasavallan Presidentti ja Jukka Hauru & Superkings – Pop Liisa 1&2 – Live In Studio
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää Pekka Strengistä ja hänen sanoituksistaan | Finna.fi

Pekka Strengin sanat ja sanojen jäljet  Petra Streng & Tiina Kokkoniemi, 103 sivua | Basam Books 2021

Pekka Streng & Tasavallan Presidentti: Magneettimiehen kuolema (1970).
Pekka Streng & Tasavallan Presidentti: Magneettimiehen kuolema (1970)

Magneettimiehen kuolema
Pekka Streng – laulu, akustinen kitara
Måns Groundstroem – bassokitara, piano
Jukka Tolonen – kitara, piano
Pekka Pöyry – tenorisaksofoni, huilu
Karoly Garam – sello
Esko Rosnell – rummut, lyömäsoittimet
Tuottaja: Måns Groundstroem

Pekka Streng: Kesämaa (1972).
Pekka Streng: Kesämaa (1972).

Kesämaa
Pekka Streng – laulu, akustinen kitara, marakassi
Hasse Walli – akustinen kitara
Tommy Knif – sähkökitara, akustinen kitara
Olli Ahvenlahti – piano, sähköpiano, urut, harmoni, celesta
Markku Lievonen – bassokitara, celesta
Ari Valtonen – rummut, bongorummut
Pekka Pöyry – huilu
Eero Koivistoinen – sopraanosaksofoni, sopraniinosaksofoni
Hasse Walli ja Jukka Ruohomäki – syntetisaattori
Tuottajat: Pekka Streng, Hasse Walli, Måns Groundstroem ja Atte Blom

Pekka Streng & Olympia-orkesteri: Unen maa (2009/2019).
Pekka Streng & Olympia-orkesteri: Unen maa (2009/2019).

Unen maa
Pekka Streng
Jukka Hakoköngäs – flyygeli, syntetisaattorit, lyömäsoittimet, kitara, bassokitara
Anssi Nykänen – rummut, lyömäsoittimet
Jarno T. Karjalainen – bassokitara
Timo Kämäräinen – kitara, laulu
Jukka Perko – sopraanosaksofoni
Tuottaja: Jukka Hakoköngäs/Lilith

Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa

Joskus onnellinen loppu koittaa vasta surullisen lopun jälkeen

Nick Drake: Five Leaves Left (1969).Tanworth-in-Arden on pieni kylä vähän matkaa Birminghamista kaakkoon. Siellä seisoo vanha kivitalo nimeltä Far Leys. Sen seinään kiinnitettiin tänä kesänä sininen kyltti, perinteinen ”Blue Plaque”, jollaisella Britanniassa osoitetaan kunnioitusta merkittäville ihmisille. Kyltissä lukee ”Nicholas Rodney ’Nick’ Drake, 1948–1974, laulaja/lauluntekijä/runoilija, varttui tässä talossa.”

Nick Drake ei taatusti olisi ikinä uskonut, ettei häntä ja hänen musiikkiaan sittenkään ole unohdettu.

Drake koki klassisen taiteilijankohtalon: häntä alettiin arvostaa vasta, kun oli liian myöhäistä, kun hän oli jo mennyt. Drake kuoli 26-vuotiaana varmana siitä, että oli epäonnistunut kaikessa. Hän teki kolme albumia, joiden myynti jäi aikoinaan olemattomaksi, ja vietti lyhyen elämänsä viimeiset vuodet isänsä ja äitinsä hoivissa.

’Black Eyed Dog’ Draken viimeistä studiosessioista vuodelta 1974:

Nick Draken kuolemasta oli kulunut muutama vuosi, kun hänen musiikkinsa nousi kulttisuosioon. Tuhoon tuomitun nuoren runoilijan romanttistraagisella tarinalla oli tietenkin osuutta asiaan, mutta niin oli musiikillakin. Kiehtova, surullinen hahmo kirjoitti maagisen kauniita kappaleita ja lauloi lämpimän melankolisella äänellään lyriikoita, joiden oikeita tulkintoja voi vain arvailla. Jälkikäteen havaittiin sekin, että Drake oli huomattavan taitava kitaristi, jonka erikoiset viritykset ja oikean käden näppäilytekniikka hämmentävät jälkipolvia.

Nick Drake opetteli soittamaan kitaraa ja tekemään omia kappaleita opiskeluvuosinaan. Hän oli teini-ikäisenä lupaava kilpaurheilija, mutta musiikki meni nopeasti kaiken muun edelle. Vuonna 1968 vielä tuntematon Drake esiintyi Lontoossa, kun folkyhtye Fairport Conventionin Ashley Hutchins sattui paikalle ja innostui kuulemastaan. Hutchins suositteli Drakea tuottaja Joe Boydille, jonka Witchseason-yhtiö teki yhteistyötä Chris Blackwellin levy-yhtiön Islandin kanssa. Allekirjoitettuaan sopimukset Witchseasonin ja Islandin kanssa Drake alkoi valmistella ensimmäistä albumiaan levy-yhtiön maksaman viikkorahan turvin.

Debyyttialbumi Five Leaves Left tehtiin Lontoossa verkkaiseen tahtiin: äänitykset alkoivat heinäkuussa 1968 ja albumi ilmestyi syyskuussa 1969. Draken ehdotuksesta sovitukset teki hänen ystävänsä Robert Kirby, joka ei ollut ennen tehnyt mitään ammattimaista musiikin saralla. Riskaabeli valinta osoittautui toimivaksi. Draken jokaisella albumilla oli oma luonteensa, ja Five Leaves Leftillä sen loivat juuri Kirbyn pastoraaliset jousisovitukset.

’Way To Blue’ albumilta Five Leaves Left:

Kypsä ensialbumi sai kriitikoilta suopean vastaanoton, mutta lupaava lähtö tyssäsi yllättäen artistin ongelmiin. Aiemmin Drake oli esittänyt laulujaan jokseenkin vapautuneesti, mutta kun tuli aika lähteä tukemaan Five Leaves Leftiä keikoilla, hän ei enää kyennytkään olemaan lavalla. Esiintyjän olo oli niin silminnähden epämukava, että konsertit olivat vaivaannuttavia kaikille osapuolille. Siinä ei ollut kyse pelkästä esiintymisjännityksestä vaan jostakin paljon vakavammasta. Drake ei enää pystynyt olemaan normaalissa vuorovaikutuksessa edes läheistensä kanssa, ja ventovieraan yleisön kanssa se oli täysin mahdotonta.

Nick Draken mieli alkoi sulkeutua silloin, kun hän työsti Five Leaves Leftin materiaalia Lontoossa. Hän oli aiemmin ollut hiljaisenpuoleinen mutta sosiaalinen nuorukainen, mutta jostakin syystä hänen oli yhä vaikeampaa päästää ihmisiä lähelleen. Drakella oli kyllä ystäviä, mutta hän saattoi olla päiväkausia heidän seurassaan sanomatta sanaakaan. Ikkunasta kurkkineet kaverit huomasivat, että vaikka oveen koputti, Nick ei välttämättä avannut, vaan istui nojatuolissaan hievahtamatta ja tuijotti eteensä. Ovia sulkeutui elämän kaikilla alueilla: Drake oli pitkä ja komea mies, jolla ei ollut rakkaussuhteita. Yhteys hänen ja muun maailman välillä katkeili.

Vaikka Nick Drake osoittautui odotettua hankalammin myytäväksi artistiksi, Island uskoi hänen mahdollisuuksiinsa. Toinen albumi Bryter Layter tehtiin samalla työryhmällä kuin ensimmäinenkin (tuottajana oli Boyd, sovittajana Kirby ja äänittäjänä John Wood) mutta musiikki muokattiin toisenlaiseksi kuin Five Leaves Leftillä. Kaikki perustui yhä Draken folkin, bluesin ja jazzin perinteestä nouseviin biiseihin, mutta niitä ei enää väritetty kamarimusiikin ja klassisen sävyillä. Bryter Layterille hahmottui sähköisempi, jazzimpi ja urbaanimpi tekstuuri. Nick Draken henkilökohtaisten ja vaikeaselkoisten laulujen soidessa tuntuu oudolta puhua popmusiikista, mutta Bryter Layter oli hänen albumeistaan helpoimmin lähestyttävä ja eniten ajassa kiinni.

’Northern Sky’ albumilta Bryter Layter:

Toisenlaisesta tulokulmasta huolimatta Bryter Layter ilmestyi ja katosi yhtä vähin äänin kuin Five Leaves Left. Drake oli satsannut uuteen musiikkiinsa paljon, mutta se ei yksin riittänyt tuomaan näkyvyyttä. Ammattiura edellytti Drakelta suorituksia, joihin hänellä ei ollut voimia. Muut artistit rakensivat menestystä tekemällä kiertueita ja antamalla haastatteluja, mutta Drakesta ei ollut sellaiseen. Hän soitti koko urallaan vain kourallisen keikkoja ja antoi vain yhden haastattelun, ja senkään aikana hän ei saanut sanotuksi juuri mitään.

Drake ei koskaan puhunut tunteistaan tai ajatuksistaan, mutta useat aikalaiset uskoivat hänen pettyneen pahasti siihen, ettei marraskuussa 1970 julkaistusta Bryter Layterista tullut kaupallista menestystä. Se satutti häntä luultavasti pahiten siksi, että hän tiesi seisovansa oman menestyksensä tiellä. Nick Drake ei ollut vaikea vaan sairas ihminen, mutta se ei estänyt häntä syyttämästä epäonnistumisesta itseään. Levy-yhtiö suhtautui Drakeen hyvin ymmärtäväisesti ja kannustavasti. Hän sai levyttää ja elää Islandin rahalla pitkään ilmeisesti vain siksi, että yhtiö arvosti hänen musiikkiaan.

Kolmatta ja viimeistä albumiaan Pink Moonia tehdessään Nick Drake oli entistä yksinäisempi. Joe Boyd oli ottanut vastaan Amerikasta saamansa työtarjouksen, mikä merkitsi Drakelle luottotuottajan ja lähimmän työtoverin menettämistä. Hän muuttui entistä introvertimmaksi ja eristäytyneemmäksi. Kommunikoinnin tasosta kertoo se, että kun Drake kävi puhua pukahtamatta jättämässä kolmannen albuminsa masternauhan Islandin vastaanottotiskille, koko levy tuli yhtiölle täytenä yllätyksenä.

Pink Moonin nimikappale:

Pink Moonin tekemisestä tiesivät vain Drake ja studiomies Wood. Kahdessa päivässä äänitetty ja helmikuussa 1972 julkaistu levy on Drakea paljaimmillaan. Nimikappaleen piano-osuutta lukuun ottamatta Pink Moonilla esiintyy vain akustista kitaraa soittava laulaja. Draken rakastamilta vanhoilta blueslevyiltä tuttu riisuttu toteutus teki musiikista entistäkin henkilökohtaisempaa ja intiimimpää. Tuntui kuin hän olisi päästänyt kuulijansa masennuksen, surun ja sulkeutuneisuuden muurin taakse katsomaan kaunista ja hiljaista sielunmaisemaansa, halunnut tulla kuulluksi puhtaasti omana itsenään. Vaikka Draken henkinen tila oli jatkuvasti huonontunut, Pink Moonin kappaleista ei välittynyt toivottomuutta ja painostavuutta.

Pink Moonin jälkeen Drake ei enää jaksanut pitää huolta itsestään, vaan joutui muuttamaan takaisin Tanworth-in-Ardeniin vanhempiensa luokse. Lopun lähestyessä hänen vointinsa vaihteli. Hän joutui viettämään muutamia viikkoja mielisairaalassa, mutta oli kesällä 1974 niinkin hyvässä kunnossa, että kävi vielä äänittämässä neljä biisiä Joe Boydin kanssa ja suunnitteli neljännen albumin levyttämistä. Saman vuoden marraskuussa hän kuitenkin kuoli masennuslääkkeen yliannostukseen. Viimeisinä aikoinaan hän oli maininnut äidilleen olevansa pahoillaan siitä, että oli epäonnistunut kaikessa, mitä oli yrittänyt tehdä.

’From The Morning’:

Nick Draken hauta on Tanworth-in-Ardenin kirkkomaalla. Hänen hautakiveensä on kaiverrettu lohduttava säe Pink Moon -levyn biisistä ’From The Morning’: ”Now we rise and we are everywhere” (“Nyt nousemme ja olemme kaikkialla”). Se on osoittautunut ilahduttavan enteelliseksi. Toisin kuin Nick Drake luuli, hän ei epäonnistunut. Oma elämä oli hänelle liian raskas taakka kantaa, mutta hän elää musiikkinsa kautta lukemattomissa sydämissä joka puolella maailmaa. Nuori mies, jonka oli vaikeaa päästää muita ihmisiä maailmaansa, puhuttelee lauluillaan monia.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Nick Drake | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Nick Drake

Five Leaves Left | Island Records 1969
Bryter Layter | Island Records 1970
Pink Moon | Island Records 1972

Kokoelmalevyt | Finna.fi
Nick Drake

Time Of No Reply | Hannibal Records 1986 • Uusintapainos 2012
Way To Blue – An Introduction To Nick Drake • Island Records 1994 • Uusintapainos 2003
Made To Love Magic | Island Records 2004
A Treasury | Island Records 2004. LP- ja CD-painosten lisäksi A Treasury julkaistiin myös monikanavaisena SACD-laitoksena.

Boksit | Finna.fi
Nick Drake

Toimitus suosittelee Nick Draken tuotannosta tehtyjä bokseja Fruit Tree ja Tuck Box. Moneen kertaan uudelleenjulkaistu levytysura toimii yhteen nivottuna erinomaisesti. 2007 julkaistu Fruit Treen uusintapainos sisältää 50-minuuttisen dokumentin Drakesta.

Fruit Tree – The Complete Recorded Works • 3LP | 1979
Fruit Tree – The Complete Nick Drake Recordings • 4LP • 4CD | Hannibal Records 1986 & 2000
Fruit Tree – The Complete Recorded Works • 3LP+DVD • 3CD+DVD | Island Records 2007
DVD-levyllä laajennettu painos sisältää 108-sivuisen liitevihkon A Much Updated Ruin From A Much Outdated Style. DVD:ltä löytyvän 50-minuuttisen dokumentin A Skin Too Few – The Days Of Nick Drake ohjasi Jeroen Berkvens.
Tuck Box – N. R. Drake, 69 • 5CD | Island Records 2013

Bob Dylan: Highway 61 Revisited – tie folkin tuolle puolen
Bob Dylan: Self Portrait – täydellisen keskeneräinen omakuva
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Joni Mitchell: Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä
Leonard Cohen: Thanks For The Dance – lempeä epilogi
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran

Lue lisää | Finna.fi

Callomon, Cally & Drake, Gabrielle: Nick Drake Remembered For A While, 443 sivua | John Murray 2014
Hogan, Peter: Nick Drake – The Complete Guide To His Music, 108 sivua | Omnibus Press 2009
Humphries, Patrick: Nick Drake – The Biography, 280 sivua | Bloomsbury 1997

Nick Drake: Five Leaves Left (1969).

Nick Drake: Five Leaves Left (1969).

Nick Drake: Bryter Layter (1970).

Nick Drake: Bryter Layter (1970).

Nick Drake: Pink Moon (1972).

Nick Drake: Pink Moon (1972).