Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa

Skeleton Tree | Bad Seed Ltd 2016

Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree (Bad Seed Ltd. 2016).

Skeleton Treetä on mahdotonta kuunnella ajattelematta olosuhteita, joissa se on tehty. Se on ensimmäinen albumi, jonka Nick Cave on julkaissut lapsensa kuoleman jälkeen. Hänen Arthur-poikansa putosi Brightonissa kalliolta heinäkuussa 2015 ja menehtyi saamiinsa vammoihin vain viisitoistavuotiaana.

Tuo tieto vaikuttaa jopa siihen, miltä levy näyttää. Ennen Skeleton Treen kuuntelemista vaikuttaa erehdyttävästi siltä, että sen kuvaruutukansi on musta. Ei sellainen metallicamusta, josta voisi valoa vasten tiirailemalla bongata rajun käärmeen, vaan musta kuin olemattomuus ennen elämän valonpilkahdusta ja sen jälkeen.

Nick Cave. Kuva: Kerry Brown / Playground Music

Nick Cave. Kuva: Kerry Brown, Playground Music.

Muutaman kuuntelun jälkeen alkaa kuitenkin vaikuttaa siltä, ettei kansi ole niinkään musta kuin tyhjä. Ehkä edes tuhannen sanan veroinen kuva ei riitä kertomaan, mitä levy sisältää. Vaikka levyn avaava Jesus Alone painaa kipukohtaa heti sanoituksen alkuriveillä, kenties Cave (s. 1957) kuitenkin haluaa jokaisen kuulijan käärivän musiikin omiin mielikuviinsa.

Jesus Alone albumilta Skeleton Tree
2016

Skeleton Tree on varmasti syntynyt suurelta osin siitä, mitä lapsen kohtalo on Cavessa herättänyt. Surun, rakkauden, tyhjyyden, raivon, syyllisyyden, ikävän ja muiden (irrationaalistenkin) tunteiden sekamelska löytyy siltä helposti. Samoin hämmennys kaiken tarkoituksettomuudesta ja siitä, ettei elämä ole enää entisellään. Cave ei ole koskaan kuulostanut yhtä hauraalta kuin ’Girl In Amberissa’, joka on levyn riipaisevin kappale. Tapahtuneen valossa tuntuu kuitenkin tungettelevalta alkaa tehdä oletuksia siitä, mitä sanoittaja kenties on saattanut ajatella yksittäisiä rivejä kirjoittaessaan.

Rummut ja perkussiosoittimet ovat Skeleton Treellä sivuroolissa, samoin koko The Bad Seeds -bändi, ja kokonaisuutta kannattelee Caven ääni. Sillä tavalla levylle on luotu harras ja pysähtynyt tunnelma. Jokainen kappale on pinnalta hiljainen, mutta sisällä velloo tuskainen levottomuus, joka voi ilmetä yhtä hyvin ’Jesus Alonen’ painostavana dronena, Anthrocenen hiljaisena myrskynä tai ’I Need Youn’ anovana melodiana.

I Need You albumilta Skeleton Tree
2016

Skeleton Tree vie pimeisiin paikkoihin mutta johdattaa myös ulos niistä. Lopullisuus on läsnä myös toiseksi viimeisessä kappaleessa ’Distant Sky’, mutta se huokuu armoa ja levollisuutta. Niin tekee myös nimikappale, joka päättää albumin valonkajastukseen. Viimeiset sanat ovat ”and it’s alright now”, ja toivo on käsin kosketeltavissa.

Skeleton Tree
Nick Cave – laulu, piano, sähköpiano, syntetisaattori, vibrafoni
Warren Ellis – syntetisaattori, loopit, sähköpiano, piano, baritonitenorikitara, viulu, alttoviulu, rumpuohjelmointi, taustalaulu
Martyn Casey – bassokitara
Thomas Wydler – rummut
Jim Sclavunos – perkussiot, vibrafoni, putkikellot, taustalaulu
George Vjestica – akustinen kitara, taustalaulu

Else Torp – laulu
Ellie Wyatt – viulu
Charlotte Glason – alttoviulu
Joe Giddey – sello

Samaan aikaan albumin kanssa julkaistiin dokumenttielokuva One More Time With A Feeling, jonka tehtävänä on pitää perheen suru yksityisenä. Cave ei halua antaa haastatteluja Skeleton Treen tiimoilta, koska tragedian julkista puimista olisi vaikeata välttää.

En katsonut elokuvaa ennen Skeleton Treen kuuntelemista enkä ole nähnyt sitä tätä kirjoittaessanikaan. Olisi kiehtovaa tietää, miltä albumi kuulostaisi, ellen tietäisi mitään Arthur Caven kohtalosta. Luultavasti se tuntuisi silloinkin hyvin henkilökohtaiselta levyltä, jota ei heitetä soimaan hetken mielijohteesta. Skeleton Tree on surun kyllästämä albumi, jonka soidessa suljetaan verhot ja hiljennytään. Se kertoo asioista, jotka on pakko hyväksyä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Nick Cave | kotisivu
Nick Cave | Facebook
Nick Cave | Instagram

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Anna Järvisen muotokieli lumoaa – Lila / Liila [2022]
bob hund: Dödliga klassiker [2016] – klassens clown och primus
Beck: Sea Change [2002] – suuren muutoksen soundtrack
Björk – oudosti välkkyvä tähti • Debut [1993]
David Bowie: ★ Blackstar [2016] – jazzia ja rockia moderneimmilaan
Eva Dahlgren: En blekt blondins hjärta [1991] – suosion lakipiste
Florence + The Machine: Dance Fever [2022] – valintojen hinta
Håkan Hellström: Du gamla du fria [2016] – konst och stadionpop
Kate Bush: Hounds Of Love [1985] – kun mestariteos on myös kaupallinen menestys
Kent: Hagnesta Hill [1999] – aikansa ajaton kuva
Leonard Cohen: You Want It Darker [2016] – liekki palaa pimeässä
Leonard Cohen: Thanks For The Dance [2019] – lempeä epilogi
Lloyd Cole And The Commotions: Rattlesnakes [2014] – debyyttialbumin herkkyys teki vaikutuksen
Marianne Faithfull: Broken English [1979] – uuden ajanlaskun alku
Mark Lanegan: Whiskey For The Holy Ghost [1994] – Seattlen surujuhlan soundtrack
Morphine: The Night [2000] – tie yön syliin
Myrkur ei asetu aloilleen • Spine [2023]

Neil Young: After The Gold Rush [1970] – elokuvaton soundtrack
Pete Shelley 1955–2018 • Lepää rauhassa, Pete Shelley – Buzzcocksista ikuisuuteen
PJ Harvey: To Bring You My Love [1995] – himosta ja kaipauksesta
Radiohead: A Moon Shaped Pool [2016] – takaisin epätodellisuuteen
Roky Erickson And The Aliens: The Evil One [1981] – kulttisankari mielensä armosta
Sade – sensuellia viileyttä • Diamond Life [1984]Soldier Of Love [2010]
Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind [2021] – basisti läpäisee pasianssin
Suede: Autofiction [2022] – pois menneisyyden varjoista
Suzanne Vega [1] 1985–1992 • Metropolin uusi tähti
Suzanne Vega [2] 1996–2022 • Lauluja ja tarinoita New Yorkista ja elämästä
The Boys Next Door ja The Birthday Party – Nick Caven esihistoria • Vuodet 1979–1983
The Cardigans: Long Gone Before Daylight [2003] – popyhtye ajan yläpuolella
The Cure: Wish [1992] – valoa synkkyyden keskeltä
The Divine Comedy: Foreverland [2016] – vihdoinkin onnen satamassa
The National: High Violet [2010] – kaunis ja yksinäinen
Tom Waits: Bone Machine [1992] – läpimurto tuntemattomaan
Willie Nelson: Teatro [1998] – kuiskauksia vuosien takaa

The Boys Next Door
Finna.fi

Door, Door | Mushroom Records 1979
Hee Haw EP | Missing Link 1979
The Birthday Party | Missing Link/CBS/4AD 1980

The Birthday Party
Finna.fi

Prayers On Fire | Missing Link / 4AD 1981
Junkyard | Missing Link / 4AD 1982
It’s Still Living live | Missing Link 1985 Virgin 1991
Live 1981–82 live | 4AD 1999

Boksit ja kokoelmalevyt
The Birthday Party
Finna.fi

The Bird Catcher | 1983 4AD
A Collection… | Missing Link / Suite Beat 1985
Hee-Haw The Birthday Party The Boys Next Door | 4AD 1989
Mutiny / The Bad Seed E.P. | 4AD 1989
Definitive Missing Link Recordings 1979–1982 5CD | Missing Link 1991
Hits | 4AD 1992

Nick Cave & The Bad Seeds • Nick Cave
Finna.fi

1980-luku

From Her To Eternity | Mute Records 1984
The Firstborn Is Dead | Mute Records 1985
Kicking Against The Pricks | Mute Records 1986
Your Funeral… My Trial | Mute Records 1986
Tender Prey | Mute Records 1988

1990-luku

The Good Son | Mute Records 1990
Henry’s Dream | Mute Records 1992
Let Love In | Mute Records 1994
Murder Ballads | Mute Records 1996
The Boatman’s Call | Mute Records 1997

2000–2009

No More Shall We Part | Mute Records 2001
Nocturama | Mute Records 2003
Abattoir Blues/The Lyre of Orpheus | Mute Records 2004
Dig, Lazarus, Dig!!! | Mute Records 2008

2010-luku

Push The Sky Away | Bad Seed Ltd. 2013
Skeleton Tree | Bad Seed Ltd. 2016
Ghosteen | Ghosteen Ltd. 2019

2020-luku

Seven Psalms • 10″ | Cave Things / AWAL Recordings 2022
Wild God | 2024

Livelevyt
Nick Cave & The Bad Seeds • Nick Cave
Finna.fi

Live Seeds | Mute Records 1993
The Abattoir Blues Tour | Mute Records 2007
Live At The Royal Albert Hall | Live Here Now / Mute Records 2008
Live From KCRW | Bad Seed Ltd. 2013
Idiot Prayer • Nick Cave Alone At Alexandra Palace • 2LP • 2CD | Bad Seed Ltd. 2020

Kamariooppera
Nick Cave & Nicholas Lens

Finna.fi

L.I.T.A.N.I.E.S. • 2LP • CD | Deutsche Grammophon 2020

Elokuvamusiikki • Soundtrack
Nick Cave & Warren Ellis

Finna.fi

2000–2009

The Proposition – Original Soundtrack • CD | Mute Records 2005 • LP Mute/BMG 2018
Music From The Motion Picture – The Assassination Of Jesse James By The Coward Robert Ford • CD | Mute Records 2007 • LP Mute / BMG 2019
The Road – Original Film Score | Mute Records 2009 • LP Mute / BMG 2019

2010-luku

Lawless – Original Motion Picture Soundtrack  Nick Cave & Warren Ellis ja muita • LP • CD | Sony Classical / The Weinstein Company / Music On Vinyl 2012
West Of Memphis – Voices For Justice  Nick Cave & Warren Ellis ja muita • LP • CD | Legacy/Sony/Music On Vinyl 2013 • LP J-2 Music 2014
Loin Des Hommes – Original Motion Picture Soundtrack • LP • CD | Goliath Enterprises Limited 2015
Hell Or High Water – Original Motion Picture Soundtrack • LP • CD | Milan 2016
Wind River • LP • CD | Invada / Lakeshore Records 2017
War Machine – Original Score 
• 2LP • CD  Nick Cave & Warren Ellis & Roedelius | Lakeshore Records 2017
Kings – Original Motion Picture Soundtrack 
• LP • CD | Milan 2018

2020-luku

La Panthère des Neiges – Original Soundtrack Nick Cave & Warren Ellis | 2021
Dahmer – Monster: The Jeffrey Dahmer Story – Soundtrack From The Netflix Series Nick Cave & Warren Ellis | 2022
Blonde – Soundtrack From The Netflix Film Nick Cave & Warren Ellis | Lakeshore / Invada 2022

Lue lisää Nick Cavesta
Finna.fi

Usko, toivo ja kuolema Nick Cave & Sean O’Hagan & kääntäjät Sirje Niitepõld & Ari Väntänen, 300 sivua | Like 2022

Lue lisää Nick Cavea
Finna.fi

Balladi pahasta olosta  Nick Cave, 169 sivua | Like 2015
Bunny Munron kuolema  Nick Cave & kääntäjä Jukka Jääskeläinen, 238 sivua | Like 2010
Kun aasintamma näki Herran enkelin  Nick Cave & kääntäjä Mika Tiirinen, 325 sivua | Like 1992 & 2002 & 2009

Read more about Nick Cave
Finna.fi

Meet Me At The Center Of The Earth  Nick Cave, 248 pages | Yerba Buena Center for the Arts 2009
Bad Seed – The Biography Of Nick Cave  Ian Johnston, 344 pages | Little, Brown and Company 1995 • Abacus 1997
The Art Of Nick Cave – New Critical Essays  John Barker, 282 pages | Intellect 2013
The Life And Music Of Nick Cave – An Illustrated Biography  Maximilian Dax & Johannes Beck, 174 pages | Die Gestalten Verlag 1999
Kicking Against The Pricks – An Armchair Guide To Nick Cave  Amy Hanson, 192 pages | Omnibus 2005

Läs mera Nick Cave
Finna.fi

Bunny Munros död  Nick Cave & översättare Olov Hyllienmark, 278 sidor | Forum 2009

Read more Nick Cave
Finna.fi

King Ink  Nick Cave, 193 pages | Black Spring Press 1988 • 2.13.61 Publications 1990
And The Ass Saw The Angel  Nick Cave, 312 pages | Black Spring Press, Harper Collins, Penguin Books 1990
King Ink II  Nick Cave, 193 pages | Black Spring Press 1997
The Death Of Bunny Munro  Nick Cave, 278 pages | Canongate 2009
The Complete Lyrics 1978–2001  Nick Cave, 342 pages | Penguin Books 2001
The Complete Lyrics 1978–2007  Nick Cave, 460 pages | Penguin Books 2007
The Complete Lyrics 1978–2013  Nick Cave, 528 pages | Penguin Books 2013
The Sick Bag Song  Nick Cave, 176 pages | Canongate 2016
Faith, Hope And Carnage Nick Cave & Seán O’Hagan, 294 pages | Canongate 2022

Skeleton Tree • 2016
Spotify

Skeleton Tree • 2016

Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree (Bad Seed Ltd. 2016).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.