Lenny Kravitz: Mama Said – soundi jalostuu valmiiksi

Mama Said | Virgin 1991

Lenny Kravitz: Mama Said (1991).Suomentaessani Lenny Kravitzin ja David Ritzin kirjoittamaa Kravitzin elämän ja uran varhaisvuosista kertovaa Let Love Rulea pysähdyin miettimään erilaisia lähtökohtia. Monille muusikoille ja artisteille alalle ryhtyminen on pakenemista perhepiirin maailmasta, joka ei taiteellista nuorta puhuttele tai palkitse vaan pelottaa ja painostaa.

Kravitzin tilanne oli toisenlainen. Näyttelijättären poikana hän kasvoi kiinni taiteeseen ja viihteeseen. Työt, jotka ovat useimmille utopistista unelmaa, olivat hänelle aivan normaaleja uravalintoja. Häneltä olisi ollut kummallisempi ratkaisu pyyhkiä kimalle harteiltaan ja pestautua paperitehtaalle painamaan nappia.

Kravitzin ensimmäinen albumi Let Love Rule oli arvostelumenestys, mutta toinen, Mama Said, oli kansainvälinen ja kaupallinen läpimurto. Mama Saidin ilmestyessä Kravitzia moitittiin joissakin arvosteluissa käytettyjä ideoita viljeleväksi muusikoksi, jolla ei ole omaa ääntä eikä identiteettiä. Siltä varmasti tuntuikin niistä, jotka olivat kasvaneet Kravitzin 1970-lukulaisten esikuvien musiikkia kuunnellen, mutta 1990-luvun alun nuorten perspektiivi oli toinen. Kravitzin ja vaikkapa The Black Crowesin retroilu kuulosti omassa ajassaan mielettömän raikkaalta ja erilaiselta. Sen kautta löysi ajassa taaksepäin vanhojen äänilevyaarteiden äärelle.

Pilottisinglen ’Always On The Run’ toinen säveltäjä on videollakin esiintyvä Slash, Guns N’ Rosesin kitaristi, joka kävi Kravitzin kanssa fiiniä Beverly Hills High Schoolia ja jonka muusikoksi ryhtyminen oli myös tähtiin kirjoitettu juttu. Funkisti rokkaava ’Always On The Run’ on erinomainen biisi, mutta ei anna kattavaa kuvaa Mama Saidista kokonaisuutena. Debyyttialbumin hipahtavaa folkfiilistelyä on yhä jäljellä, minkä lisäksi Kravitz fiilistelee antaumuksella esimerkiksi soulin saralla.

Kravitzille itselleen Mama Said on rankan elämänvaiheen katarttinen ääniraita. Hänen avioliittonsa näyttelijätär Lisa Bonetin kanssa oli ajautumassa karille, perheessä oli pieni lapsi, ja menestys toi mukanaan asioita ja ajatuksia, joissa 26-vuotiaalla muusikolla riitti pureskeltavaa. Hän on kertonut kärsineensä noihin aikoihin vakavasta masennuksesta mutta onnistuneensa purkamaan pahaa oloaan uusiin biiseihin. Elämän haasteista huolimatta Mama Said ei ole synkeä teos. Esimerkiksi soulpopbiisi ’It Ain’t Over ’Til It’s Over’ on toiveikas kappale parisuhteesta, ja ’Flowers For Zoë’ on Kravitzin tyttärelleen säveltämä ikioma kehtolaulu. ’What The Fuck Are We Saying?’ -biisissä hän päästelee höyryjä Lennonin tapaan.

Lenny Kravitz on multi-instrumentalisti, joka Let Love Rulea tehdessään päätti äänittäjä Henry Hirschin yllytyksestä soittaa itse suurinta osaa soittimista. Niin hän toimi myös Mama Saidin sessioissa – ainoastaan ’What Goes Around Comes Around’ on toteutettu bändimäisellä kokoonpanolla. Kravitzin kakkosalbumilla on kuitenkin mukana jonkin verran vierailevia muusikoita. Tunnetuin on mainitun Slashin (joka kitaroi myös avausraidalla ’Fields Of Joy’, joka on alun perin New York Rock and Roll Ensemblen kappale vuodelta 1971) ohella Sean Ono Lennon. Lenny ja kuuluisan Johnin poika kirjoittivat yhdessä ’All I Ever Wantedin’, jolla tämä myös soittaa pianoa.

Lenny Kravitzin uravalinnassa kyse ei ollut koskaan siitä, mitä hän tekisi – hänen piti oikeastaan vain päättää, millaista musiikkia hän tekisi. Let Love Rulella hän löysi soundin, joka jalostui Mama Saidilla valmiiksi ja tyylikkääksi, ja kolmatta levyä Are You Gonna Go My Way pidetään keskeisenä hänen tuotannossaan. Mama Said kuulostaa levyltä, johon liittyy tarinoita. Jään toivomaan jatko-osaa Kravitzin ja Ritzin kirjalle.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Lenny Kravitz | kotisivu
Lenny Kravitz | Facebook
Lenny Kravitz | Instagram
Lenny Kravitz | Twitter

Varaa ...And Out Come The Wolves kirjastosta.
Varaa Lenny Kravitzin klassikko Mama Said kirjastosta!

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Lenny Kravitz

1980-luku

Let Love Rule | Virgin 1989 • 2CD 20th Anniversary Deluxe Edition | Virgin 2009
Mama Said | Virgin 1991 • 2CD 21st Anniversary Deluxe Edition | Virgin 2012
Are You Gonna Go My Way | Virgin 1993 • 2CD 20th Anniversary Deluxe Edition | Virgin 2013
Circus | Virgin 1995
5 | Virgin 1998

2000–2009

Lenny | Virgin 2001
Baptism | Virgin 2004
It Is Time For A Love Revolution | Virgin 2008

2010-luku

Black And White America | 2011
Strut | Roxie Records 2014
Raise Vibration | Roxie Records 2018

Alice Cooper: School’s Out – rajaton, ajaton seikkailu
Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Robert Plant: Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän
Thin Lizzy: Thunder And Lightning – joutsenlaulu vailla vertaa
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle

Ari Väntänen käänsi Lenny Kravitzin muistelmat suomeksi. Kirja Let Love Rule julkaistiin syksyllä 2020. Kuva: Like.

Lue lisää | Finna.fi

Let Love Rule – muistelmat Lenny Kravitz & David Ritz, 340 sivua | Like 2020

Lenny Kravitz: Mama Said (1991).
Lenny Kravitz: Mama Said (1991).

Tracy Chapman – altavastaajien ääni

Tracy Chapman | Elektra 1988

Tracy Chapman: Tracy Chapman (1988).Ei ole olemassa vain yhtä ajan henkeä. Yhteiskunnissa vallitsee samaan aikaan monenlaisia todellisuuksia. 1980-luvulla Bill Cosby Show’ta katsellessa ei välttämättä tullut mieleen, että ne samat jännitteet, jotka Rodney Kingin pahoinpitely ja George Floydin tappaminen myöhemmin laukaisivat mellakoiksi, olivat yhtä lailla olemassa. Ne ovat kyteneet laavana amerikkalaisen arjen pinnan alla jo vuosisatojen ajan, ja aika ajoin tapahtuu jotakin niin käsittämättömän kauheaa, että niiden on päästävä purkautumaan.

Laulaja-lauluntekijä Tracy Chapman (s. 1964) kirjoitti niistä jännitteistä lauluja omaa etnistä taustaansa vasten aikana, jolloin sellaisista epämukavista jutuista ei juuri puhuttu. Hänen biiseillään ei ollut mitään tekemistä 1980-luvun lopun mukavan viihteen kanssa, ja juuri siksi ne myivät miljoonia. Chapmanin kaltaiselle afroamerikkalaiselle protestilaulajalle oli sosiaalinen tilaus.

Menestys iski Chapmaniin heti ensimmäisen levyn aikaan, mutta hänen uraansa ei voi luonnehtia tuhkimotarinaksi. Hän oli alkanut soittaa ja tehdä omia lauluja jo 8-vuotiaana, ja jotkut ensimmäisen levynsä biiseistä hän oli kirjoittanut kuusitoistavuotiaana. Sanoitusten sosiopoliittiset teemat Chapman löysi omasta elämästään. Rotuennakkoluulojen tahraamassa Clevelandissa kiusatuksi ja pahoinpidellyksi joutuminen jätti häneen jälkiä.

Chapmanin ensimmäinen, nimetön albumi oli menestys molemmilla mittareilla. Kriitikot rakastivat sitä, ja kuluttajat ostivat sitä miljoonatolkulla. Kaupallinen menestys tuli artistille suurena yllätyksenä. Hän ei ollut ajatellut, että suuri levy-yhtiö voisi nähdä hänen kantaaottavissa lauluissaan mitään myyntikelpoista. Hänen surumielisiin melodioihin puetut ajatuksensa kuitenkin puhuttelivat suuria ihmisjoukkoja, jotka eivät havainneet minkäänlaista samaistumispintaa siinä bonjoviaalissa poprockissa, jota radioasemat siihen aikaan soittivat. Kapinalle on aina kysyntää.

Muusikkona Chapman ei ottanut kiinni ajan hengestä vaan tarjosi sille vaihtoehdon. Siloposkisten poppareiden ja isotukkaisten rokkareiden leveiden hymyjen takaa nousi musta nuori nainen, joka lauloi intiimeiksi tuotettuja vakavia lauluja maailmasta, jossa oli ihan oikeita, siis ihastumista suurempia ongelmia. Vähän niin kuin Suzanne Vega hiukan ennen häntä ja Lenny Kravitz vähän myöhemmin, Chapman kantoi laulaja-lauluntekijän, ei poptähden tunnuksia. Hänen debyyttinsä sanoituksia lukiessa huomaa, etteivät ne ole vanhentuneet kolmessa vuosikymmenessä ollenkaan: ”Tonight the riots begin on the back streets of America / They kill the dream of America” (’Across the Lines’).

Tracy Chapmanin epämuodikkaalle albumille oli vaikeaa löytää sopivaa tuottajaa, mutta lopulta hän pääsi töihin David Kershenbaumin kanssa. Tuottaja rakensi Chapmanille soundin ainoalla oikealla tavalla eli tukemalla hienovaraisesti hänen ääntään ja sanojaan. Tuotannollisesti levy ei ole mitenkään kuulijaa haastava tai vaikeasti lähestyttävä, mutta tekemisensä aikaan se kyllä erottui joukosta intiimiydellään. Kahdessa kuukaudessa Hollywoodissa äänitetty nimetön debyytti sai kannekseen seepialla sävytetyn kuvan artistista, joka ei katsonut kameraan.

Viesti oli selvä: kyse ei ollut Tracy Chapmanista vaan hänen musiikistaan, ja jos se oli jonkun ääni, niin ei yksilön vaan ihmisryhmien, vähemmistöjen, hänen kaltaistensa ihmisten. Chapman ei kuitenkaan saarnannut: ’Baby Can I Hold You’, ’For You’ ja ’For My Lover’ osoittivat hänen hallitsevan myös tavallista särmikkäämpien ihmissuhdelaulujen kirjoittamisen. ’Fast Carin’ kantaaottavuus kumpusi springsteenmäisestä lähtemisen tematiikasta, ja ’Mountains O’ Things’ käsitteli materialismia. Kyynikoiden naiiviksi moittimalla ’Why?’:lla Chapman esitti juuri oikeita kysymyksiä, joihin ei vieläkään ole saatu hyväksyttäviä vastauksia.

Tracy Chapmanin levytysura on kahdenkymmenen vuoden mittainen ja käsittää kahdeksan studioalbumia. Viimeisin levy Our Bright Future on vuodelta 2008. Hänen suosionsa piikkasi heti debyytillä, joka myi kuusinkertaista platinaa pelkästään Yhdysvalloissa. Lähimmäksi tuota huippua pääsi yllättäen vuoden 1995 New Beginning, joka meni Amerikassa kaupaksi viisinkertaisen platinalevyn verran (siinä missä sen edeltäjä Matters Of The Heart oli ylittänyt ”vain” kultalevyrajan).

Artistia itseään myynnit tuskin ovat juuri mietityttäneet debyytin menestyksen jälkeen. Tracy Chapman on keskittynyt työskentelemään ihmisoikeuksien puolesta, lasten hyväksi ja rasismia vastaan.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tracy Chapman | Facebook
Tracy Chapman | Instagram
Tracy Chapman | Twitter

Tracy Chapman
Tracy Chapman – laulu, akustinen kitara, sähkökitara, lyömäsoittimet
Denny Fongheiser – lyömäsoittimet, rummut
Larry Klein – bassokitara
Jack Holder – sähkökitara, Hammond-urut
Ed Black – steel-kitara
Bob Marlette – kosketinsoittimet
David LaFlamme – sähköviulu
Steve Kaplan – kosketinsoittimet
Paulinho Da Costa – lyömäsoittimet
Tuottaja: David Kershenbaum

Varaa Tracy Chapmanin debyyttialbumi kirjastosta.

Varaa Tracy Chapman kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Tracy Chapman

1980-luku

Tracy Chapman | Elektra 1988
Crossroads | Elektra 1989

1990-luku

Matters Of The Heart | Elektra 1992
New Beginning | Elektra 1995

2000–

Telling Stories | Elektra 2000
Let It Rain | Elektra 2002
Where You Live | Elektra 2005
Our Bright Future | Elektra 2008

Kokoelmat | Finna.fi
Tracy Chapman

Collection | Elektra 2001
Greatest Hits | Elektra 2015

Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Joni Mitchell: Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran

Lue lisää | Finna.fi

Artikkelihaku Tracy Chapman
She’s A Rebel – The History Of Women In Rock & Roll  Gillian G. Gaar, 467 sivua | Seal Press 1992 • Blanford 1993
She’s A Rebel – The History Of Women In Rock & Roll – Expanded 2nd Edition  Gillian G. Gaar, 516 sivua | Seal Press 2002
Rebellinnen – die Geschichte der Frauen in der Rockmusik  Gillian G. Gaar & übersetzt von Heike Brühl, 462 sivua | Argument 1994

Tracy Chapman: Tracy Chapman (1988).

Tracy Chapman (1988).