Moon Shot: Confession – suurten puitteiden rockia

Confession | Moon Shot Music/OMN Label Services 2021

Musiikkia esille kirjastossa

Moon Shot: Confession (2021).Mitä muusikko tekee, kun se iso juttu loppuu? Parhaassa tapauksessa jatkaa uraansa kokemuksen voimalla ja tekee uutta musiikkia, joka todistaa, että vaikka se mennyt kuvio olikin niin iso, että ilman sitä ei oltaisi tässä, niin ei se sentään koko elämäntyö ollut. Se on helpommin sanottu kuin tehty eivätkä useimmat siihen pysty. Moon Shot pystyy.

Moon Shot: Confession. Ohjaaja: Sami Joensuu

Moon Shot on uusi kotimainen bändi, joka on syntynyt kolmen kiinnostavan tien risteyksessä. Kitaristi Jussi Ylikoski ja rumpali Mikko Hakila tulivat tunnetuksi Disco Ensemblessä, laulaja Ville Malja Lapkossa ja basisti Henri Seppälä Children Of Bodomissa. Uuden bändin lanseeraamisen kannalta näin vahvojen ainesten yhdistelmä on uhka ja mahdollisuus. Toisaalta nimimiesten liitto herättää heti kiinnostusta, toisaalta odotusten ylittäminen vaatii paljon.

Moon Shot: Cut The Corners

Jäsentensä historian vuoksi Moon Shotin näkee helposti heidän summanaan, eikä Confessionin tuotanto pyri millään tavoin peittämään tuota näkymää. Yleissoundi on niin suuri ja avara, että jokainen instrumentti erottuu siitä selkeästi. Usein Ylikoski väistyy säkeistöissä sivummalle, antaa rytmiryhmän ja laulajan kuljettaa biisin kertosäkeeseen ja päästää sitten särövallinsa valloilleen. Vanha kunnon hiljaa-kovaa-hiljaa -dynamiikka toimii bändin yltiödramaattisissa biiseissä loistavasti. Niin toimii myös yhtye, joka tuntuu soittaneen yhdessä paljon enemmän kuin oikeasti on soittanut. Tähän vaikuttaa kaikkien kokemuksen ohella Hakilan ja Ylikosken pitkä yhteinen historia.

Lapkossa usein kimittäneen Maljan hieno ääni on Moon Shotissa matalampi, käheämpi, likaisempi ja vahvempi, mutta edelleen täysin tunnistettavissa ja hyvinkin kotonaan näissä mieleenpainuvissa melodioissa. Ylikoski ei ole hylännyt väkevästi efektoituja tavaramerkkiriffejään, sävellystensä kantavia rakenteita, jollaisia hän viljeli jo Disco Ensemblessä. Toisin kuin Bodomissa, Seppälä soittaa Moon Shotissa plektran sijasta sormilla eli syntyy basistina uudelleen.

Moon Shot: Blood Looks Cool

Voi olla, ettei 2020-luvun rockia ole olemassakaan, mutta 2000-luvun rockia on. Lapkon ja Disco Ensemblen lailla Moon Shot edustaa sitä – ei se mitään uutta tee, mutta hoitaa oman hommansa suvereenisti kotiin. Bändi on täysin kotonaan Confessionilla, jolta ei kuulu väkisin vääntämisen tai paineistetun yliyrittämisen häivää.

Tähtäin on häpeämättömän korkealla. Riippumatta siitä missä Moon Shot tulee keikkailemaan, se ei soita pizzeriannurkkarockia. Tarttuvien ja suurieleisten biisien otollisin paikka olisi isoilla klubeilla ja niitä suuremmissa puitteissa. ’Cut The Corners’ ja ’Blood Looks Cool’ ovat parhaita rockbiisejä vuosiin, eikä nyt puhuta Suomesta vaan koko maailmasta. Paria kappaletta lyhyempänä Confession olisi kuitenkin jämäkämpi kokonaisuus. Eivät ’Caterpillar’, ’Second Chance’ tai ’Into The Trouble’ epäonnistuneita ole, mutta ne olisivat olleet aivan yhtä käypää täytettä seuraavalle albumille.

Albumin tunnelma tiivistyy ’Big Feelings’ -biisin nimeen: tämän bändin polttoainetta ovat suuret tunteet. Moon Shotin voimavarat eivät ole parikymppisten vaan nelikymppisten virtaa. Confession ei ole honteloa kukkoilua vaan itsevarmaa ja hallittua energiaa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Confession
Mikko Hakila
Ville Malja
Henkka Seppälä
Jussi Ylikoski
Tuottaja: Jussi Ylikoski
Vocal Production: David Bottrill

Moon Shot | kotisivu
Moon Shot | Facebook
Moon Shot | Instagram
Moon Shot | Twitter

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Alexi Laiho – Bodomista ikuisuuteen
Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja
Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä
Disco Ensemble: First Aid Kit – hetki ennen räjähdystä
HIM: Deep Shadows And Brilliant Highlights – poplevy huippujen varjosta
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Radiopuhelimet [1] – paluu pohjoiseen 1987–1993
Radiopuhelimet [2] – varmaa hapuilua 1995–2021

Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Sentenced: Down – suunta kohti viimeistä rajaa
Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle
The Cure: Wish – valoa synkkyyden keskeltä
The The: Mind Bomb – politiikkaa ja henkilökohtaisuuksia
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus
Type O Negative – goottihevin kuninkaalliset
VV: Neon Noir – Ville Valon värit
Waltari: Torcha! – aistit ja rajat auki

Moon Shot
[Mikko Hakila • Ville Malja • Henkka Seppälä • Jussi Ylikoski]
Finna.fi

Confession | Moon Shot Music/OMN Label Services 2021

Lapko
[Ville Malja • Anssi Nordberg • Janne Heikkonen • Jussi Matikainen]
Finna.fi

2000–2009

The Arms | Jukeboss 2004
Scandal | Fullsteam Records 2006
Young Desire | Fullsteam Records 2007

2010-luku

A New Bohemia | Fullsteam Records 2010
ΓΟΛΕ [LOVE] | Fullsteam Records 2012
Freedom | Fullsteam Records 2015

Dallas Kalevala
[Ville Malja • Jussi Matikainen]
Finna.fi

Dallas Kalevala | Svart Records 2019

Disco Ensemble
[Mikko Hakila • Jussi Ylikoski • Miikka Koivisto • Lasse Lindfors]
Finna.fi

2000–2009

Viper Ethics | Fullsteam Records 2003
First Aid Kit | Fullsteam Records 2005 & 2008 • Universal Music/Vertigo Berlin 2006
Magic Recoveries | Fullsteam Records 2008

2010-luku

The Island Of Disco Ensemble | Fullsteam Records 2010
Warriors | Fullsteam Records 2012
Afterlife | Fullsteam Records 2017

Children Of Bodom
[Alexi Laiho • Henkka Seppälä • Jaska Raatikainen • Alexander Kuoppala • Janne Wirman]
Finna.fi

1990-luku

Something Wild | Spinefarm 1997
Hatebreeder | Spinefarm/Nuclear Blast 1999

2000–2009

Follow The Reaper | Spinefarm/Nuclear Blast 2000
Hate Crew Deathroll | Spinefarm 2003

[Alexi Laiho • Henkka Seppälä • Roope Latvala • Jaska Raatikainen • Janne Wirman]

Are You Dead Yet? | Spinefarm 2005
Blooddrunk | Spinefarm 2008

2010-luku

Relentless Reckless Forever | Universal Music/Spinefarm/Nuclear Blast 2011
Halo Of Blood | Nuclear Blast 2013

[Alexi Laiho • Henkka Seppälä • Jaska Raatikainen • Janne Wirman]

I Worship Chaos | Nuclear Blast 2015

[Alexi Laiho • Henkka Seppälä • Daniel Freyberg • Jaska Raatikainen • Janne Wirman]

Hexed | Nuclear Blast 2019

Lue lisää Moon Shotista
Soundi

Uusia kicksejä Ari Väntänen | Soundi 9/2021 • Sivut 32–36

Moon Shot: Confession (2021).
Moon Shot: Confession (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.