Red Hot Chili Peppersin myrskyisä 1990-luku

Blood Sugar Sex Magik | Warner Bros. 1991
One Hot Minute | Warner Bros. 1995
Californication | Warner Bros. 1999

Musiikkia esille kirjastossa

Red Hot Chili Peppers: Blood Sugar Sex Magik (Warner Bros. Records 1991).

Vaikka Red Hot Chili Peppers perustettiin jo vuonna 1982, yhdeksänkymmentäluku oli sen kultakausi. Vuosikymmenen alussa ja lopussa ilmestyneet albumit Blood Sugar Sex Magik (1991) ja Californication (1999) määrittivät yhtyeen suurelle yleisölle. Niiden väliin jäi kokeileva One Hot Minute (1995), jota jopa bändin itsensä oli vaikea ymmärtää.

Red Hot Chili Peppers: The Uplift Mofo Party Plan (EMI America 1987).

Red Hot Chili Peppersin nimetön debyytti (1984), Freaky Styley (1985) ja The Uplift Mofo Party Plan (1987) olivat vielä pohjatyötä: The Uplift Mofo Party Plan oli bändin ensimmäinen Billboard 200 -albumilistalle päässyt levytys. Tämä aikakausi Peppersin uralla päättyi kitaristi Hillel Slovakin kuolemaan ja rumpali Jack Ironsin eroon kesällä 1988.

Knock Me Down • albumilta Mother’s Milk
1989

Tunnetuin kokoonpano syntyi vuonna 1988: nuori kitaristi John Frusciante liittyi laulaja Anthony Kiedisin ja basisti Flean perustamaan bändiin syksyllä ja rumpali Chad Smith joulukuussa. Ryhmän ensimmäinen yhteinen albumi Mother’s Milk (1989) oli ensimmäinen Peppers-levy, joka myi kultaa Yhdysvalloissa. Maailma alkoi olla valmis Red Hot Chili Peppersille.

Blood Sugar Sex Magik • Läpimurto

Ennen Blood Sugar Sex Magikin (1991) tekoa Red Hot Chili Peppers valitsi uudeksi levy-yhtiökseen Warnerin ja pestasi tuottajakseen Rick Rubinin. Bändi oli houkutellut huipputuottajaa kanssaan studioon jo joitain vuosia aiemmin, mutta Rubin ei ollut tahtonut työskennellä huumeveikoilta vaikuttaneiden chilipippureiden kanssa. Nyt bändi kuitenkin oli muuttunut. Se kartteli kovia aineita ja oli motivoitunut tekemään parhaan levynsä.  

Blood Sugar Sex Magik äänitettiin taikuri Harry Houdinin entisessä kartanossa, mikä epäilemättä loi levylle omanlaistaan magiaa – siis siinä mielessä, että (Smithiä lukuun ottamatta koko) bändi asui siellä ja loi yhdessä kokonaisen kuukauden ajan. 

Give It Away • albumilta Blood Sugar Sex Magik
1991

Blood Sugar Sex Magik on 17 biisin mitassaan tyypillinen CD-aikakauden levy – mutta epätyypillinen sikäli, että se kestää hienosti oman painonsa. Tämä perustuu rakenteeseen: biisit vaihtuvat nopeasti eli niiden väliin on jätetty mahdollisimman vähän tyhjää. Näin luotiin vaikutelma teoksesta, jonka kohtaukset ja tunnelmat vaihtuvat vangitsevalla tavalla. Lataus ja draivi ovat käsin kosketeltavissa.

Red Hot Chili Peppers on tällä järkälemäisellä levyllä entistä tyylipuhtaampi. Bändi oli edelleen villi, hullu, taitava ja hyperseksuaalinen, mutta paljon fokusoituneemmin kuin ennen, mistä paras esimerkki on singlenäkin julkaistu ’Give It Away’. Toisin kuin Mother’s Milkillä, svengaavasti soittavan Fruscianten kitarasoundi oli enimmäkseen minimalistinen ja napakka, mikä jätti entistä enemmän tilaa musiikin muille elementeille ja sai säröisemmät soundit kuulostamaan todella tehokkailta.

Under The Bridge • albumilta Blood Sugar Sex Magik
1991

Tärkein tekijä Blood Sugar Sex Magikin valtavan menestyksen takana saattoi olla uudenlainen herkkyys ja kauneus, joka kuului ’Breaking The Girlin’, ’I Could Have Liedin’ ja ’Under The Bridgen’ kaltaisissa biiseissä. Tämä sama toisenlainen tatsi kuuluu jopa Flean bassonsoitossa: tarvittaessa hän paukutti funkia sukka munissa niin kuin ennenkin, mutta ilahduttavan usein hän tuntui myös miettineen, mitä biisi oikeasti kaipasi. Flean ja Smithin yhteensoitto oli lyömätöntä, ja Anthony Kiedisin nuotin vieressä viihtyvä laulu lisäsi joukkoon virkistävää karheutta ja amatöörimäisyyttä.

Red Hot Chili Peppersin uralla on aika ennen Blood Sugar Sex Magikia ja aika sen jälkeen. Albumi ilmestyi syyskuussa 1991 samana päivänä kuin Nirvanan Nevermind, ja sittemmin sitä on myyty toistakymmentä miljoonaa kappaletta.

One Hot Minute • Yllättäviä muutoksia

Red Hot Chili Peppers: One Hot Minute (Warner Bros. Records 1995).

John Frusciante ei voinut hyvin Blood Sugar Sex Magikin ilmestyttyä. Hänellä oli vakava huumeongelma ja suuria vaikeuksia suhtautua Red Hot Chili Peppersin valtavaan suosioon. Toukokuussa 1992 kitaristi häipyi bändistä kesken maailmankiertueen.

Warped • albumilta One Hot Minute
1995

Kun Red Hot Chili Peppers julkisti uuden kokoonpanonsa vuonna 1993, oli selvää, että seuraava albumi ei tulisi jatkamaan Blood Sugar Sex Magikin linjalla. Yhtyeen uusi jäsen oli nimittäin Dave Navarro, Jane’s Addictionissa tunnetuksi tullut kitaristi. Hänen soundinsa oli suuri, säröinen ja huuruinen eli kaikkea sitä, mitä John Fruscianten kitarasoundi ei ollut.

Rick Rubinin tuottama One Hot Minute (1995) etenee biisistä toiseen yhtä saumattomasti kuin Blood Sugar Sex Magik, mutta sen energia on hyvin erilaista kuin edeltäjänsä. Uuden kokoonpanon lisäksi One Hot Minutea määrittivät Kiedisin henkilökohtaiset ongelmat. Viisi vuotta selvin päin pysytellyt laulaja oli jälleen huumekoukussa, mikä heijastui hänen lyriikkaansa. Vaikka levy rokkaa isolla kädellä, sen ilmeessä on jotakin hyvin sumuista, raskasta ja surullista. Blood Sugar Sex Magik tempaa mukaansa, One Hot Minute huolestuttaa.

Aeroplane • albumilta One Hot Minute
1995

Rubin ei selvästikään yrittänyt estää bändiä muuttumasta. Red Hot Chili Peppers uudistui niin rohkeasti, laskelmoimatta ja kiehtovasti, että paikoin tuntee jopa kuuntelevansa eri bändiä. Muuttuakseen ehdaksi Jane’s Addiction -biisiksi ’Warped’ olisi tarvinnut vain Perry Farrellin laulajakseen – ja olisihan se ollutkin älytöntä ottaa bändiin yksi maailman tunnistettavimmista kitaristeista ja kieltää häntä kuulostamasta omalta itseltään.

Coffee Shop • albumilta One Hot Minute
1995

One Hot Minute ilmestyi neljä vuotta edeltäjänsä jälkeen. Vaikka mukana oli tutultakin kuulostavaa Peppersiä eli sellaisia biisejä kuin ’Falling Into Grace’ ja ’Walkabout’, suuri osa Blood Sugar Sex Magikiin ihastuneesta yleisöstä vierasti One Hot Minutea. Se näkyi myyntiluvuissa. Miljoonatasolla epäonnistuminen on suhteellinen käsite: One Hot Minute ei päässyt lähellekään Blood Sugar Sex Magikin suosiota, mutta myi silti tuplaplatinaa pelkästään Yhdysvalloissa. Nykyisin RHCP ei soita keikoillaan One Hot Minuten biisejä. Se johtunee siitä, että materiaali tuntuu vieraalta bändille itselleenkin.

My Friends • albumilta One Hot Minute
1995

Navarro soitti Red Hot Chili Peppersissä vuoteen 1998 saakka, kunnes Flea ja Kiedis erottivat hänet. One Hot Minuten maailmankiertueen tunnelmia olivat latistaneet bändin laskenut suosio, Kiedisille sattuneet onnettomuudet ja päihdeongelmat, ja Navarron lähtiessä bändi oli hajota kokonaan. 

Mutta sitten Flea päätti tiedustella Frusciantelta, olisiko tämä halukas palaamaan Peppersiin. Heroiiniriippuvuutensa vasta äskettäin selättänyt kitaristi laitatti itselleen uudet hampaat ja palasi ruotuun.

Californication • Korkeimmalla huipulla

Red Hot Chili Peppers: Californication (Warner Bros. Records 1999).

Red Hot Chili Peppersin seitsemäs albumi Californication (1999) hakkasi kiveen sen melankolisen funkpopsoundin, josta Red Hot Chili Peppers nykyisin parhaiten tunnetaan. Sellaiset hitit kuin ’Otherside’, ’Californication’ ja ’Scar Tissue’ määrittelivät bändin uudelleen tavalla, joka sai One Hot Minutea karsastaneetkin liittymään miljoonapäiseen fanikerhoon.

Californication • albumilta Californication
1999

Californication-soundissa pääosassa ovat Kiedisin laulu ja melodiat sekä Flean ja Smithin yhteistyö – rytmiryhmän osuus Californicationin yleisilmeeseen on jopa hämmentävän suuri. Frusciante jää kitaransa kanssa taka-alalle fiilistelemään ja kutomaan detaljeja. Silloin harvoin, kun hän pamauttaa kuulijaa korville kovaäänisellä soitolla, se todella tuntuu. Red Hot Chili Peppers kuulostaa tällä albumilla bändiltä, jonka jäsenet tietävät paikkansa ja täydentävät toisiaan.

Scar Tissue • albumilta Californication
1999

Californication on viidentoista miljoonan myydyn levyn voimalla Red Hot Chili Peppersin uran suurin kaupallinen menestys. Suurin syy siihen on Kiedisin laulu ja melodiat, jotka olivat 1990-luvun mittaan kehittyneet melodisemmiksi ja melankolisemmiksi – kun hän lakkasi kailottamasta nuotin vierestä, yhtyeen kauniit popkappaleet pääsivät oikeuksiinsa ja olivat suuren yleisön mieleen. Samaan aikaan bändin varhaisaikoja määrittänyt friikkiys jäi yhä kauemmaksi historiaan. Californication on aikuisten miesten tekemä Red Hot Chili Peppers -albumi – vähän outojen miesten, mutta aikuisten yhtä kaikki. 

Otherside • albumilta Californication
1999

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Red Hot Chili Peppers on levyttänyt kuusi albumia. Kokoonpano on pysynyt muuten entisellään, mutta Frusciante on mennyt ja tullut 1990-luvulta tuttuun tapaan. Kiedis ja Flea ovat julkaisseet elämäkertakirjat, ja bändistä on julkaistu lukuisia historiikkeja. 

Tämän kirjoituksen aikaan bändin viimeisimmät levyt ovat Unlimited Love ja Return Of The Dream Canteen vuodelta 2022. Ensin mainittu on albumeista popimpi, jälkimmäinen kokeellisempi. 1990-luvulta tuttu kaksijakoisuus siis elää Red Hot Chili Peppersin sielussa edelleen.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Red Hot Chili Peppers | kotisivu
Red Hot Chili Peppers | Facebook
Red Hot Chili Peppers | Instagram

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Alice In Chains: Rainier Fog [2018] – sumusta selviytyneet
Anthrax: Sound Of White Noise [1993] – thrash-titaani tavoitteli tähtiä
Auf der Maur: Auf der Maur [2004] – Melissan ensimmäinen sooloalbumi
Black Sabbath: Black Sabbath & 13 [1970 2013] – alun loppu ja lopun alku
Faith No More – sääntöjä ei ole • The Real Thing [1989]Angel Dust [1992]
Foo Fighters: But Here We Are [2023] – soitto on surusta tehty
Green Day on voimissaan Saviorsilla [2024]
Green River: Dry As A Bone [1987 2019] – grungen juurilla
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction [1987] – hard rockin kunnianpalautus
Hole: Celebrity Skin [1998] – kun irvistys kietoutuu hymyyn
Iggy Pop: Lust For Life [1977] – tanssia muurin harjalla
Iron Maiden: Powerslave [1984] – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual [1990] – toisinajattelijoiden taidemanifesti
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll [1981] – kapinallisen läpimurto
Kurt Cobain: Montage Of Heck [2015] – himmeä pala taivasta
L7 kävi 1990-luvun edellä • Vuodet 1985–2024
Lou Reed & Metallica: Lulu [2011] – nainen miesten maailmassa
Mad Season: Above [1995] – suuri sisäinen kamppailu

Mark Lanegan: Whiskey For The Holy Ghost [1994] – Seattlen surujuhlan soundtrack
MC5 oli vastakulttuurin vihainen ääni • Kick Out The Jams [1969]
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisited [1987] – elonmerkkejä autotallista
Metallica: Metallica • Black Album [1991] – kun uusi musta oli uusi musta
Metallica: 72 Seasons [2023] – jättiläinen jahtaa varjoaan
Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine [1989] – loikka lähitulevaisuuteen
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi [2020] – alitajunnan oudot luonnonlait
Patti Smith: Horses [1975] – runon ja rockin liitto
Pearl Jam: Ten [1991] – grungen elävä klassikko
Queens Of The Stone Age: In Times New Roman… [2023] – Josh Homme päätyönsä parissa
Santa Lucia: Arktista hysteriaa [1990] – uranuurtaja aikaansa edellä
Slayerin teesi, antiteesi ja synteesi • Reign In Blood [1986]South Of Heaven [1988]Seasons In The Abyss [1990]
Smack: On You [1984] – avain kulttisuosioon
Soundgarden: Badmotorfinger [1991] – visio kirkastuu
The Doors: The Doors [1967] – vallankumouksen lähtölaukaus
The Doors ilman Morrisonia – tarpeeton kuin tylsä veitsi • Other Voices [1971]Full Circle [1972]

💿
Red Hot Chili Peppers
Finna.fi

The Red Hot Chili Peppers | EMI America 1984
Freaky Styley | EMI America 1985
The Uplift Mofo Party Plan | EMI America 1987
Mother’s Milk | EMI USA 1989
Blood Sugar Sex Magik • 2LP • CD | Warner Bros. Records 1991
One Hot Minute • 2LP • CD | Warner Bros. Records 1995
Californication • 2LP • CD | Warner Bros. Records 1999
By The Way • 2LP • CD | Warner Bros. Records 2002
Stadium Arcadium • 4LP • 2CD | Warner Bros. Records 2006
I’m With You • 2LP • CD | Warner Bros. Records 2011
The Getaway • 2LP • CD | Warner Bros. Records 2016
Unlimited Love | Warner Records 2022
Return Of The Dream Canteen | Warner Records 2022

💿
Kokoelmalevyjä
Red Hot Chili Peppers
Finna.fi

What Hits!? – Best Of Red Hot Chili Peppers • LP • CD| EMI 1992
Out In L.A. | EMI 1994
Greatest Hits • CD | Warner Bros. Records 2003 • CD+DVD Greatest Hits And Videos 2003

🎼🎶
Nuottialbumit
Red Hot Chili Peppers
Finna.fi

Greatest Hits
Out In L.A.

Mother’s Milk
Blood Sugar Sex Magic
One Hot Minute
Californication
By The Way
Stadium Arcadium
I’m With You
The Getaway
Unlimited Love
Return Of The Dream Canteen


🎥🎶
Red Hot Chili Peppers
Finna.fi

In Lisbon

💿
John Frusciante
Finna.fi

Niandra LaDes And Usually Just A T-Shirt | American Recordings 1994
Smile From The Streets You Hold | Birdman Records 1997
To Record Only Water For Ten Days | Warner Music Group 2001
Shadows Collide With People | Warner Bros. Records 2004
The Will To Death | Record Collection 2004
Automatic Writing Ataxia | Record Collection 2004
DC EP | Record Collection 2004
Inside Of Emptiness | Record Collection 2004
Curtains | Record Collection 2005
The Empyrean | Record Collection 2009
PBX Funicular Intaglio Zone | Record Collection 2012
Enclosure | Record Collection 2014
Maya | Timesig 2020
I | Acid Test 2023
II | Acid Test 2023

💿
Jane’s Addiction
Finna.fi

Jane’s Addictionlive | Triple X Records 1987 • Warner Bros. Records/Triple X Records 1991 & 1999
Nothing’s Shocking | Warner Bros. Records 1988
Ritual De Lo Habitual | Warner Bros. Records 1990 • 2LP Warner Bros. Records 2020
Strays | Warner Bros. Records 2003
The Great Escape Artist | Capitol Records 2011

📚
Lue lisää Anthony Kiedisistä ja Red Hot Chili Peppersistä
Finna.fi

Arpikudos – Anthony Kiedisin tarina Anthony Kiedis & Larry Sloman & kääntäjä Hannu Tervaharju, 441 sivua | Like 2005 & 2009

📚
Läs mera om Anthony Kiedis och Red Hot Chili Peppers
Finna.fi

Scar Tissue – En självbiografi av sångaren i Red Hot Chili Peppers Anthony Kiedis & Larry Sloman & översättare Einar Heckscher, 390 sidor | Reverb 2007 & Pocketförlaget 2010

📚
Read more about Anthony Kiedis and The Red Hot Chili Peppers
Finna.fi

Scar Tissue Anthony Kiedis & Larry Sloman, 465 pages | Sphere/Little, Brown 2005

📚
Lue lisää Fleasta ja Red Hot Chili Peppersistä
Finna.fi

Happoa lapsille – muistelmat Flea & kääntäjät Sirje Niitepõld & Ari Väntänen, 399 sivua | Like 2019

📚
Read more about Flea and The Red Hot Chili Peppers
Finna.fi

Acid For The Children – A Memoir Flea & foreword by Patti Smith, 400 pages | Grand Central Publishing 2019 & Headline 2019

📚
Lue lisää Dave NavarrostaRead more about Dave Navarro
Finna.fi

Don’t Try This At Home – A Year In The Life Of Dave Navarro  Dave Navarro & Neil Strauss, 253 sivua | Regan Books 2004

📚
Lue lisää Red Hot Chili Peppersistä
Finna.fi

Red Hot Chili Peppers – elämäkerta Dave Thompson & kääntäjä J. Pekka Mäkelä, 344 sivua | Johnny Kniga 1993
Red Hot Chili Peppers – omin sanoin ja kuvin Anthony Kiedis & John Frusciante & Flea & Chad Smith & Brendan Mullen & kääntäjä K. Männistö, 245 pages | Like 2011

📚
Lue lisää Red Hot Chili Peppersistä Read more about The Red Hot Chili Peppers
Finna.fi

Red Hot Chili Peppers – True Men Don’t Kill Coyotes Dave Thompson | 1993
Red Hot Chili Peppers Spike Harvey, 32 pages | Omnibus Press 1995
Give It Away Red Hot Chili Peppers – The Stories Behind Every Song Rob Fitzpatrick, 143 pages | Carlton, 2004
Fornication – The Red Hot Chili Peppers Story Jeff Apter, 389 pages | 2004 & 2005
Me And My Friends – Red Hot Chili Peppers Tom Woolliscroft, 218 pages | Trinity Mirror NW2 2008

Blood Sugar Sex Magik • 1991
Spotify

One Hot Minute • 1995
Spotify

Californication • 1999
Spotify

Blood Sugar Sex Magik • 1991 • Kansitaide: Henky Penky

Red Hot Chili Peppers: Blood Sugar Sex Magik (Warner Bros. Records 1991) • Kansitaide: Henky Penky

One Hot Minute • 1995

Red Hot Chili Peppers: One Hot Minute (Warner Bros. Records 1995).

Californication • 1999

Red Hot Chili Peppers: Californication (Warner Bros. Records 1999).

Return Of The Dream Canteen • 2022

Red Hot Chili Peppers: Return Of The Dream Canteen (Warner Records 2022).