Rush: Permanent Waves – rocktrion uusi aalto

Permanent Waves | Mercury 1980

Rushin seitsemäs studioalbumi Permanent Waves julkaistiin tammikuun 1. päivänä 1980.Kanadalaistrio Rush oli 70-luvun lopussa uuden alun edessä. Takana oli kuusi studioalbumia, joita monet hard rockin ja progen ystävät fanittivat tosissaan. Samaan aikaan Rushin jäsenet seurasivat korvat tarkkana brittiläistä musiikkimaailmaa.

Uuden aallon rock ja syntikkapopin mahdollisuudet viekoittelivat, ja Rushin musiikin lähtökohdaksi vaihtui aiempaa popmaisempi soundi. Vuonna 1978 julkaistu Hemispheres sisälsi vielä koko levypuoliskon mittaisen nimikappaleen. Seuraava albumi Permanent Waves oli tiiviimpää ja biisiorientoituneempaa Rushia.

Progehtavasta hard rockista tunnetulle yhtyeelle muutos oli merkittävä. Yhdessä luottotuottaja Terry Brownin kanssa tehty Permanent Waves avaa Rushin 80-luvun tyylikkäästi. Soundi on keveämpi. Sovitusten niukkuus vaikuttaa toisinaan jopa kireältä, mutta hallitsevin voima on musiikin ylitsevuotava melodisuus. Geddy Lee laulaa vapautuneemmin, ja rumpali Neil Peart tuntuu nahkansa luoneelta muusikolta. Ilmassa on poikkeuksellista imua.

Permanent Waves toi esiin dynaamisen ellei jopa muodikkalta kuulostavan rocktrion, jolla oli radiohittejä. Albumi alkaa singleraidoilla ’The Spirit Of Radio’ ja ’Freewill’. Molemmat ovat ennenkuulumattoman tarttuvia Rush-klassikoita. Kitaristi Alex Lifeson on huippuvedossa introriffeistä lähtien.

Albumin musiikillinen runko siitä, että muutos aiempaan oli selkeä muttei totaalinen. Flirtti progen kanssa jatkui innovatiivisilla – ja selvästi alle kymmenminuuttisilla – teoksilla ’Jacob’s Ladder’ ja ’Natural Science’. Yleisilme on kuitenkin jotakin muuta kuin 70-luvun mystinen hämyily.

Rush kasvoi keveämmäksi, herkemmäksi. Ajan hengessä reagointi teki Rushista uusia faneja houkuttelevan bändin, jonka levyt kävivät paremmin kaupaksi. Seuraava studioalbumi, alkuvuodesta 1981 julkaistu Moving Pictures nosti ahkerasti keikkailevan yhtyeen yhä suurempaan suosioon.

Permanent Waves
Geddy Lee – bassokitara, syntetisaattorit, laulu
Alex Lifeson – kitara
Neil Peart – rummut, lyömäsoittimet
Tuottajat: Rush ja Terry Brown

* * *

Permanent Waves nousi Yhdysvaltojen Billboard-albumilistan sijalle 4. Britanniassa albumi ylsi kolmoseksi. Albumin remasteroitu CD-laitos ilmestyi 1997. Uusi LP-painos julkaistiin kesäkuussa 2015.

Tuomas Pelttari

Rush | kotisivu
Rush | Instagram
Rush | Facebook
Rush | Twitter

Varaa Permanent Waves kirjastosta.

Varaa Permanent Waves kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Rush

1970-luku

Rush | Moon & Mercury 1974 • LP (1975) • 8-track • Kasetti • CD (1987/1990/1997) • 40th Anniversary LP (2014)
Fly By Night | Mercury & Anthem 1975 • LP (1975/2015) • 8-track • Kasetti • CD (1987/1997) • Blu-ray Audio (2015)
Caress Of Steel | Mercury & Anthem 1975 • LP (1975/2015) • 8-track • Kasetti • CD (1986/1997)
2112 | Mercury & Anthem 1976 • LP (1976/2015) • 8-track • Kasetti • CD (1987/1988/1997) • CD+DVD & CD+Blu-ray (2012) • 40th Anniversary 3LP/2CD+DVD/Box Set (2016)  Levyhyllyt • 2112
A Farewell To Kings | Mercury & Anthem 1977 • LP (1977/2015) • 8-track • Kasetti • CD (1986/1987/1997) • Blu-ray Audio (2015) • 40th Anniversary 4LP/3CD/Box Set (2017)  Levyhyllyt • A Farewell To Kings
Hemispheres | Mercury & Anthem 1978 • LP (1978/2015) • 8-track • Kasetti • CD (1986/1987/1997) • SACD (2013) • 40th Anniversary 3LP/2CD/Box set (2018)

1980-luku

Permanent Waves | Mercury & Anthem 1980 • LP (1980/2008/2015/2019) • 8-track • Kasetti • CD (1986/1997)
Moving Pictures | Mercury & Anthem 1981 • LP (1981/2015/2019) • 8-track • Kasetti • CD (1983/1984/1987/1997) • 30th Anniversary CD+DVD & CD+Blu-ray (2011)
Signals | Mercury & Anthem 1982 • LP (1982/2015) • 8-track • Kasetti • CD (1983/1988/1990/1994/1997) • Blu-ray Audio (2015)
Grace Under Pressure | Mercury & Anthem & Vertigo 1984 • LP (1984/2015) • 8-track • Kasetti • CD (1984/1997)
Power Windows | Mercury & Anthem & Vertigo 1985 • LP (1985/2015/2016) • 8-track • Kasetti • CD (1985/1989/1997)
Hold Your Fire | Mercury & Anthem 1987 • LP (1987/2015/2016) • Kasetti • CD (1987/1994/1997)
Presto | Atlantic & Anthem 1989 • LP (1989/2015) • Kasetti • CD (1989/1997/2004) • SACD (2014)

1990-luku

Roll The Bones | Atlantic & Anthem 1991 • LP (1991/2015) • Kasetti • CD (1991/2004) • HDCD (2011)
Counterparts | Atlantic & Anthem 1993 • LP (1993/2015) • Kasetti • CD (1993/2004/2011) • SACD (2013)
Test For Echo | Atlantic & Anthem 1996 • LP (1996/2015) • Kasetti • CD (1996/2004)

2000–

Vapor Trails | Atlantic & Anthem 2002 • 2LP (2002) • Kasetti • CD (2002/2004)
Feedback EP | Atlantic & Anthem 2004 • LP (2004/2016) • CD
Snakes & Arrows | Atlantic & Anthem 2007 • 2LP (2007/2016) • CD • CD+MVI-DVD • MVI-DVD  Levyhyllyt • Snakes & Arrows
Clockwork Angels | Anthem & Roadrunner Records 2012 • 2LP (2012/2013) • CD

Rushin boksit | Finna.fi
Sector 1 • 2 • 3

Rushin uraan kaudelta 1974–1988 voi tutustua kolmen boksin avulla. Sector 1, 2 ja 3 sisältävät em. ajan studio- ja livealbumit.

Tyylikkäästi pakatut koosteet sisältävät informatiivisten vihkojen lisäksi yhteensä kolme 5.1-monikanavamiksausta. Uuden käsittelyn ovat saaneet klassikot Fly By Night (1975), A Farewell To Kings (1977) ja Signals (1982). Kysy bokseja kirjastostasi.

Sector 1 – Rush To All The Worlds A Stage | Island Def Jam Music Group 2011 • 5CD+DVD-Audio, sisältää viisi Rush-albumia vuosilta 1974–1976 ja 32-sivuisen tekstiliitteen. DVD-Audio -levy: Stereo- ja 5.1-miksaus albumista Fly By Night.
Sector 2 – A Farewell To Kings Through Exit… Stage Left | Island Def Jam Music Group 2011 • 5CD+DVD-Audio, sisältää viisi Rush-albumia vuosilta 1977–1981 ja 44-sivuisen tekstiliitteen. DVD-Audio -levy: Stereo- ja 5.1-miksaus albumista A Farewell To Kings.
Sector 3 – Signals Through A Show Of Hands | Island Def Jam Music Group 2011 • 5CD+DVD-Audio, sisältää viisi Rush-albumia vuosilta 1982–1988 ja 52-sivuisen tekstiliitteen. DVD-Audio -levy: Stereo- ja 5.1-miksaus albumista Signals.

Rushin livealbumit | Finna.fi

All The World’s A Stage | 1976
Exit… Stage Left | 1981
A Show Of Hands | 1989
Different Stages | 1998
Rush In Rio | 2003
Snakes & Arrows Live | 2008
Working Men | 2009
Time Machine 2011 – Live In Cleveland | Anthem, Roadrunner, 2011
Clockwork Angels Tour | 2013
R40 Live | Anthem, Zoë 2015

Victor [=Alex Lifeson] | Finna.fi

Victor | Atlantic & Anthem 1996

Geddy Lee | Finna.fi

My Favorite Headache | CD Atlantic & Anthem 2000 • 2LP Atlantic & Anthem 2019

Anderson Bruford Wakeman Howe – kauneutta ja karnevaalia
Dream Theater: Dream Theater – progemetallia rennomman kautta
Haken: Affinity – juhlavan progressiivista 80-lukulaisuutta
Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles – King Crimson geeneissä?
King Crimson: Discipline – uuden progen äärellä
King Crimson: Beat – neuroottisuuden ja kauneuden rajalla
Marillion: FEAR (Fuck Everyone And Run)  – pelosta pelon voittamiseen
Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason – rentoa jatkoaikaa huipulla
Rush: A Farewell To Kings – viileän relasti proge
Rush
: 2112 – kuilun reunalta kontrolliin
Rush: Snakes & Arrows – ilmeikkään itseluottamuksen paluu
The Electric Light Orchestra: I – timantinkirkas debyytti
The Police: Synchronicity – trion viimeinen klassikko
Yes: Fragile – progen herkkää ylivoimaa
Yes: Talk – uusi uljas auringonnousu

Neil Peart: Ghost Rider – taipaleita toipumisen tiellä (2012).

Lue lisää | Finna.fi

Rushista voi lukea kirjoja englanninkielen lisäksi myös suomeksi. Asko Alasen kääntämät teokset ovat mieluista luettavaa Rushin ystäville. Toimitus suosittelee lämpimästi sekä bändihistoriikkia Rush – 30 vuotta huipulla sekä Neil Peartin sielunelämää avaavaa matkakirjaa Ghost Rider.

Ghost Rider – taipaleita toipumisen tiellä  Neil Peart & Asko Alanen, kääntäjä, 476 sivua | Paasilinna 2012
Rush – 30 vuotta huipulla  Martin Popoff & Asko Alanen, kääntäjä, 320 sivua | Paasilinna 2013

Banasiewicz, Bill: Rush Visions – The Official Biography, 96 sivua | Omnibus 1988
Bergamini, Joe: Taking Center Stage – A Lifetime Of Live Performance, 208 sivua | Hudson Music 2012
Berti, Jim & Bowmann, Durrell (toim.): Rush And Philosophy – Heart And Mind United, 321 sivua | Open Court 2011
Collins, Jon: Rush – Chemist(r)y, 288 sivua | Helter Skelter, 2005
Peart, Neil: Far And Away – A Prize Every Time, 296 sivua | ECW Press 2011
Peart, Neil: Ghost Rider – Travels On The Healing Road, 460 sivua | ECW Press 2002
Peart, Neil: Roadshow – Landscape With Drums • A Concert Tour By Motorcycle, 399 sivua | Rounder Books 2006
Peart, Neil: Traveling Music – The Soundtrack To My Life And Times, 380 sivua | ECW Press 2004
Popoff, Martin: Rush – The Illustrated History, 196 sivua | Omnibus, 2013
Telleria, Robert: Rush Tribute – Merely Players, 396 sivua | Quarry Press 2002

DVD/Blu-ray | Finna.fi

Bergamini, Joe: Taking Center Stage – A Lifetime Of Live Performance, 7h 37 min, 3 DVD-levyä. Rushin rumpalin Neil Peartin laaja opetuspaketti.
Rush
: Replay X3, 3DVD+CD | Anthem Records, Mercury Records 2006. Sisältää kolme remasteroitua livetaltiointia 5.1-monikanavamiksauksineen. Mukana Grace Under Pressure Tour, A Show Of Hands ja alun perin vuonna 1981 julkaistu Exit… Stage Left.
Rush: R30 – 30th Anniversary World Tour, 2DVD, 2DVD+2CD tai Blu-ray | Anthem 2005. Livetaltiointi Rushin 30-vuotiskiertueelta. Blu-ray-painos sisältää konsertin (Frankfurt 24.9.2004) lyhentämättömänä.
Rush: R40, 6 Blu-ray-levyä tai 10 DVD-levyä | Eagle Rock Entertainment 2014. Runsaasti kuvitettu kirjamallinen kansio, jossa bändin livehistoriaa vuodesta 1974 lähtien.
Smith, Martin R., ohjaaja: Rush – 2112 & Moving Pictures, 112 min | Eagle Rock Entertainment 2010

Tuomas Pelttari

Rushin seitsemäs studioalbumi Permanent Waves julkaistiin tammikuun 1. päivänä 1980.

Rush: Permanent Waves (1980).