Porcupine Tree: The Incident – yhtenevä tarina erilaisista ihmiskohtaloista

The Incident | Roadrunner Records 2009

Porcupine Tree: The Incident (2009).Steven Wilsonin johtama progebändi Porcupine Tree kulki pitkän matkan albumiin The Incident. Alun perin pienenä sivuprojektina käynnistynyt ”yhtye” julkaisi vain omakustanteita. Nuo kasettijulkaisut ovat haluttuja keräilyharvinaisuuksia, vaikka niiden biisit julkaistiin myöhemmin uusintoinakin. Wilsonin sooloilun sijaan PT:n toinen albumi Up The Downstair vuodelta 1993 sisälsi jo aitoja bändisävyjä.

Porcupine Tree nautti hyvästä nosteesta erityisesti vuosituhannen vaihteen jälkeen. Kenties viimeiseksi työkseen trance-, pop- ja metallivärejäkin hyödyntänyt nelikko Wilson, Richard Barbieri, Colin Edwin ja Gavin Harrison äänitti 2008–2009 aikana 70-luvulta vaikutteita saaneen konseptialbumin. Porcupine Treen kymmenes studiolevy The Incident on taidonnäyte täynnä ajatonta musiikkia.

Porcupine Tree: Richard Barbieri (vas.), Gavin Harrison, Colin Edwin ja Steven Wilson.

Alun perin lauluntekijä Wilson (s. 1967) aikoi julkaista The Incidentin yksiraitaisena teoksena, joka sisältää 14 osaa. Levy ehtikin striimiksi Spotifyhin alle tunnin mittaisena raitana.  Albumin tarinallisuus kehittyy erilaisten ihmiskohtaloiden tarkastelusta. Kertoja vaihtuu tilanteiden mukaan. Ihmisille tapahtuneiden sattumusten summasta syntyy jotain uutta. Kaiken yhdistäviksi teemaksi nousee alati läsnä oleva tunne ulkopuolisuudesta sekä vahva musiikki.

Mahtipontisilla aloitusiskuilla lähtevä ’Occam’s Razor’ toimii esinäytöksenä. Alun kolmisoinnun lyönnit kuvastavat sattuman merkitystä, jossa yksi elämänkäänne voi muuttaa kaiken. Konsepti jatkuu saumattomasti kun ’The Blind Horse’ starttaa vastustamattomalla riffillä. Irtonainen raita syventyy hetkeksi ilmeikkääseen bassopohjaan ennen loppuhuipentumaa. Wilsonin sävellystyö on vahvaa.

Porcupine Tree käsitteli klassisen teema-albumin ainesosia taitavasti. Yksi tärkeimmistä elementeistä on tauottoman musiikin jatkuvuus. Biisien vaihtumista voi seurata tarkkaankin, toisaalta syventyminen ikään kuin häivyttää rajakohdat. Yksi esimerkki tästä on nimikappale ja sen ympärille tehdyt ’Drawing The Line’ ja ’Your Unpleasant Family’.

Wilsonilta tuttu junateema johdattaa yhdeksänteen osaan: pitkä ’Time Flies’ on yksi albumin avainraidoista. Omaelämäkerralista ainesta sisältävässä tekstissä mainitaan albumit Sgt. Pepper ja Are You Experienced? Levyn puoliväliin asettuva rauhallinen rakentuminen yltää grooveen ja majesteetilliseen väliosaan. Rullaava sävellys ottaa ansaitusti lähes 12 minuuttia. Videoversio on puolta lyhyempi.

’Degree Zero Of Liberty’ toistaa albumin intron ja lähtee takautumana rakentamaan jatkoa. Alkuun kuulaiden kitaroiden vetämä ’Octane Twisted’ nousee kiihkeäksi riffilataukseksi. Lähes kokonaan instrumentaalinen raita kehystää albumin viimeistä kolmannesta myös rumpali Harrisonin voimin. ’The Seance’ ja ’Circle Of Manias’ saattavat sisältää albumin hyytävintä kitarointia, hieman edeltävän albumin The Fear Of A Blank Planet tyyliin. The Incident polveilee eteenpäin kuin parhaat esikuvansa. Hyvin 2000-lukulaisesti, mutta perinteitä kunnioittaen. Kun päätösraita ’I Drive The Hearse’ alkaa, mielessä käyvät classic rockin klassikot Tommy ja The Wall.

Perinnettä luotiin omalla tavallaan myös The Incidentin kiertueella. Porcupine Tree soitti vasta lyhyen aikaa ulkona olleen levyn kokonaan myös Helsingin jäähallissa lokakuussa 2009. Jotkut fanit yllättyivät noin tunnin yhtäjaksoisesta setistä, mutta konsertti oli mahtavaa kuultavaa. Kiertueelta taltioitiin livelevy Octane Twisted, josta kannattaa etsiä käsiinsä DVD-levyn sisältävä laitos.

The Incident
Richard Barbieri – syntetisaattorit, kosketinsoittimet
Colin Edwin – bassokitara, kontrabasso
Gavin Harrison – rummut. lyömäsoittimet
Steven Wilson – laulu, kitara, kosketinsoittimet

The Incident -kiertueella myös:
John Wesley – kitara, taustalaulu

The Incidentin kiertueen jälkeen Steven Wilsonin ura jatkui soolouralla. Ensimmäinen soololevy Insurgentes ilmestyi jo 2008. Mestarillinen tupla-albumi Grace For Drowning julkaistiin vuonna 2011. Myös Blackfieldin kolmatta albumia Welcome To My DNA suunniteltiin. Porcupine Treen uutta tulemista on odotettu vuosia. On mahdollista, että The Incident ei saa jatkoa koskaan.

The Incident julkaistiin 2CD- ja 2LP-painoksina. Rajoitettu boksieditio sisältää DVD-levyn, jolta löytyy albumin 5.1- ja stereomiksaukset. Visuaalisena lisänä ovat boksiin liitetyt kirjat, joissa on PT:n konserteista tuttuja Hajo Muellerin piirroksia ja Lasse Hoilen valokuvia. Albumin neljä lisäraitaa kannattaa myös ottaa haltuun. Erityisesti ’Bonnie The Cat’ ja ’Remember Me Lover’ jammaavat mukavasti.

Striimaajat saivat PT:n pitkän opuksen soimaan striiminä jo ennen albumin virallista julkaisua. Kymmenen vuotta myöhemmin The Incidentiä kannattaa kysyä kotikirjastosta, sillä levy puuttuu Spotifysta (2/2019).

Tuomas Pelttari

Porcupine Tree | kotisivu
Steven Wilson | kotisivu
Richard Barbieri | kotisivu
Gavin Harrison | kotisivu
Colin Edwin | kotisivu

Burning Shed | kotisivu

Hae The Incident kirjastosta!

Hae The Incident kirjastosta!

Hae The Incident kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Porcupine Tree | Finna.fi
On The Sunday Of Life
 | Delerium Records 1992
Up The Downstair | 1993  Levyhyllyt • Up The Downstair
The Sky Moves Sideways | 1995
Signify | 1996
Stupid Dream | Snapper Records 1999
Lightbulb Sun | 2000
In Absentia | Lava Records 2002
Deadwing | 2005
Arriving Somewhere.. | 2DVD Snapper Music 2006 & Kscope 2008 • Blu-ray+2CD Kscope 2018
Fear Of A Blank Planet | Roadrunner Records 2007
The Incident | Roadrunner Records 2009
Octane Twisted | 2CD+DVD & 2CD Kscope 2012/2013

Steven Wilson | Finna.fi
Insurgentes | Kscope 2008/2009  Levyhyllyt • Insurgentes
Grace For Drowning | 2011
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) | 2013
Hand. Cannot. Erase. | 2015  Levyhyllyt • Hand. Cannot. Erase.
4 ½ | 2016  Levyhyllyt • 4 ½
To The Bone | Caroline 2017
Home Invasion – In Concert At The Royal Albert Hall | 2018 • 5LP Caroline International • Blu-ray+2CD Eagle Vision • DVD+2CD Eagle Vision/Universal Music

No-Man [Tim Bowness & Steven Wilson] | Finna.fi
Speak: 1988–89 | Kasetti • Hidden Art Creations 1993
((Speak))
 | CD • Materiali Sonori 1993/Headphone Dust 2004/Snapper Music 2005 • LP Tonefloat 2006 • CD Kscope 2009
Loveblows & Lovecries – A Confession
 | LP • Kasetti • CD • 2CD • One Little Indian 1993
Flowermouth | 2LP • Kasetti • CD • One Little Indian 1994
Wild Opera | CD & Kasetti • Third Stone 1996 • CD Hidden Art 2009 • 2CD Wild Opera/Dry Cleaning Ray Kscope 2010
Returning Jesus | CD Third Stone 2001 • CD Hidden Art 2002 • 3LP Returning Jesus (Complete Sessions) Tonefloat 2006 • 2LP & 2CD Kscope 2017
Together We’re Stranger | CD Kscope 2003, 2014, 2017 • LP Tonefloat 2005, 2006, 2012, 2013 • CD+DVD-A Snapper Music/Kscope 2007 • 2LP Kscope 2015  Levyhyllyt • Together We’re Stranger
Schoolyard Ghosts | CD, CD+DVD-Audio, CD+DVD-Video Kscope 2008 • 2LP Tonefloat 2008 • 2CD Kscope 2017
Love You To Bits | LP • Kasetti • CD • Caroline International 2019

Blackfield [Aviv Geffen & Steven Wilson] | Finna.fi
Blackfield | LP Gates Of Dawn 2004 • CD Kscope 2004, 2017 • 2CD Snapper Music 2004
Blackfield II | LP Gates Of Dawn 2007 • CD Snapper Music & Kscope 2007, 2017 • LP Kscope 2013, 2017
NYC – Blackfield Live In New York City | DVD Snapper Music 2007 • CD+DVD Kscope 2009, 2016
Welcome To My DNA | LP & CD Kscope 2011 Levyhyllyt • Welcome To My DNA
Blackfield IV | LP & CD & CD+DVD Kscope 2013
Blackfield V | 2LP & CD & CD+Blu-ray Kscope 2017
Open Mind – The Best Of Blackfield | 2LP & CD Kscope 2018

Katso DVD/Blu-ray | Finna.fi
Hoile, Lasse (ohjaaja) & Wilson, Steven: Insurgentes, 160 min. 2DVD-dokumentti Wilsonista ja hänen musiikinteostaan. Toimituksen lämmin suositus.
Porcupine Tree: Arriving Somewhere.. | 2DVD & Blu-ray+2CD. Sisältää Porcupine Treen livetaltioinnin Deadwing-kiertueelta + 26-sivuisen tekstiliitteen.

Blackfield: Welcome To My DNA – paossa ilkeää maailmaa
No-Man: Together We’re Stranger – eteerisen popin lähteellä
Porcupine Tree: Up The Downstair – projektista kohti oikeaa bändiä
Steven Wilson: Insurgentes – soolouran komea alku
Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. – koskettava tarina ulkopuolisuudesta
Steven Wilson4 ½ – silta kohti uutta

Lue lisää | Finna.fi
Porcupine Tree
: Stars Die – The Delerium Years ‘91–’91 • 2CD + 40-sivuinen liite | Delerium Records 2002

Wilson, Steven & Hoile, Lasse & Clover. Carl: Index, 240 sivua | Flood Gallery Publishing 2015. Sisältää Wilsonin esipuheen ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.

Porcupine Tree: The Incident (2009).