Kent: Hagnesta Hill – aikansa ajaton kuva

Hagnesta Hill | RCA Victor 1999

Kent: Hagnesta Hill (1999/2000).Kentin vuonna 1990 alkanutta ja vuonna 2016 päättynyttä tarinaa leimasi menestys – se oli Ruotsin suurin rockbändi. Kuulijoiden kannalta on onnekasta, ettei suuruus koskenut ainoastaan puitteita ja tekemisen kaupallista laitaa. Vaikka Kent tuokin ensimmäiseksi mieleen ajat vuosituhannen vaihteen molemmin puolin, sen laulut ovat kestäneet aikaa ja jääneet elämään.

Bändin kymmenvuotisjuhlan kynnyksellä julkaistu neljäs albumi Hagnesta Hill tuntui aikoinaan ilmestyvän pahaan rakoon. Sen edeltäjä Isola (1997) oli ollut läpimurtolevy, jonka perään sopi odottaa pettymystä. Sellaista Hagnesta Hill ei kuitenkaan tuottanut. Pikemminkin se osoitti, että Kent rakensi uraansa vahvalle pohjalle. Oli bändi, jonka 1990-luku oli hionut soitannollisesti ja henkilökemiallisesti vahvaksi. Oli lauluntekijä, jolla oli tyyli ja alati kirkkaammaksi käyvä visio. Yhdessä ne olivat voittamaton yhtälö.

Vaikka Hagnesta Hillin tuottajana toimi Isolankin tuottanut Zmago ”Zed” Smon, bändi ei tyytynyt jatkamaan menestysreseptillä kokkaamista. Toteutukseltaan Hagnesta Hill palautti Kentin Isolaa edeltäneeseen aikaan. Levy oli selkeästi bändin tuotos, ja siksi sen nimeäminen Hagnesta Hilliksi tuntuu vähintäänkin ymmärrettävältä: sijaitsihan Kentin ensimmäinen treenikämppä Eskilstunassa Hagnestan kaupunginosassa. ”Bändillä” viitataan tässä eläviin soittajiin vastakohtana synteettisten elementtien käyttöön. Esimerkiksi kappaleessa ’Stoppa mig juni (Lilla ego)’ pääosassa on Kentin varsinaisten jäsenten sijaan vierailija Peter Asplund trumpetteineen.

Vaikka Hagnesta Hill ei kokonaisuutena välty tyhjäkäynniltä, Berg kirjoitti sille monta vahvaa laulua. Osittain basisti Martin Sjöldille kreditoitu ’Kungen är död’ on riipaiseva aloitus levylle, ja iskelmällisen ’Musik non stopin’ sykkeessä on jotakin täysin vastustamatonta. ’Ett tidsfördriv att dö förin’ jousisovitukset hivelevät herkästi kaunista melodiaa, eikä Eurythmics-viittaukseen päättyvää ’En himmelsk drogia’ turhaan valittu levyn toiseksi singleksi. Tässä joukossa kuriositeetiksi jää lämpöinen ’Cowboys’, springsteenmäisiä ja uukaksisia tunnelmia yhdistelevä vähäeleinen balladi, jonka kaiho on amerikanruotsalaisempaa kuin muiden biisien.

Levyn ilmestymisen jälkeen kaikki biisit kirjoittanut laulaja Joakim Berg kertoi Hagnesta Hillin vaikutteiden tulleen levyistä, joita Kent kuunteli keikkabussissa läpimurtolevy Isolan (1997) jälkeisillä kiertueilla – siis enimmäkseen AC/DC:ltä ja Lee ”Scratch” Perryltä. Hagnesta Hillin soidessa ei voi olla ajattelematta Bergin laskeneen leikkiä. Vaikka ’Revolt III’ rokkaa kontekstissaan rajusti ja ’Musik Non Stopia’ vetää bassokuvio niin kuin dub-biisejäkin, ensin mainittu kuulostaa Australian sijaan Pohjoismailta ja jälkimmäisen bassolinja enemmän Bon Jovilta kuin Perryltä. Kenties Berg viittasi lausunnollaan bändilähtöiseen energiaan ja rytmiryhmän svengiin, jotka todella ovat Hagnesta Hillin vahvuuksia.

Hagnesta Hillistä julkaistiin vuonna 2000 englanninkielinen versio, jolla on enemmän biisejä kuin ruotsinkielisellä. Sille kävi niin kuin käy levyille, joilla bändi hylkää olennaisen ja ytimen miellyttääkseen suurempaa osaa maailmasta – ulkomaankielinen painos ei menestynyt kaupallisesti ja jäi taiteellisesti valjuksi. Ruotsinkielinen Hagnesta Hillkään ei ollut Isolan veroinen menestys, mutta vuoteen 2003 mennessä se oli silti myynyt Ruotsissa tuplaplatinaa.

Vaikka Kentin lauluissa ja teemoissa on ajattomuutta, kaihoisa musiikki ei voi olla herättämättä nostalgisia tunteita, jos muistaa Hagnesta Hillin ilmestymisen kuudes joulukuuta 1999. Aikansa tuotteelta (hyvässä mielessä) näyttävän levynkannen tyttö Frida Engström tuntuu tuijottavan tätä päivää ajasta, jota ei enää ole.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Hagnesta Hill
Joakim Berg – laulu
Markus Mustonen – rummut, piano, kosketinsoittimet, taustalaulu
Harri Mänty – kitara, kosketinsoittimet
Sami Sirviö – kitara, kosketinsoittimet
Martin Sköld – bassokitara, kosketinsoittimet
Tuottaja: Zed

Kati Raitinen – sello
Peter Asplund – trumpetti, flyygelitorvi
Håkan Nyqvist – käyrätorvi
Sven Berggren – pasuuna
Tony Bauer – alttoviulu
Jannika Gustafsson & Saara Nisonen-Öman – viulu

Kent | kotisivu
Kent | Facebook
Kent | Twitter

Varaa 'Tigerdrottningen' kirjastosta.
Varaa Kent-klassikko Hagnesta Hill kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Kent | Finna.fi

1990-luku

Kent | RCA/BMG 1995
Verkligen | RCA Victor/BMG Sweden 1996
Isola | RCA Victor/BMG Sweden 1997 • englanninkielinen versio 1998
Hagnesta Hill | RCA Victor/BMG Sweden 1999 • englanninkielinen versio 2000

2000–2009

Vapen & ammunition | RCA/BMG Sweden 2002
Du & jag döden | RCA 2005
Tillbaka till samtiden | RCA/Sony BMG 2007
Röd | RCA 2009

2010-luku

En plats i solen | RCA/Sony Music Entertainment Sweden 2010
Jag är inte rädd för mörkret | Sonet/Universal Music 2012
Tigerdrottningen | Sonet/Universal Music 2014
Då som nu för alltid | RCA/Sony Music Entertainment Sweden 2016

Boksit ja kokoelmat
Kent | Finna.fi

B-Sidor 95–00 • 2CD | RCA Victor/BMG Sweden 2000
Box 1991–2008 • 10CD ja lähes 100-sivuinen liitevihko | RCA/Sony BMG 2008
Best of • 2CD & 3LP | RCA/Sony Music Entertainment Sweden 2016

bob hund: Dödliga klassiker – luokan pelle ja priimus
Håkan Hellström: Du gamla du fria – taidetta ja stadionpoppia
Kent: Då som nu för alltid – allting har sitt slut [översättning på svenska]
Kent: Då som nu för alltid – kaikki loppuu aikanaan
KentTigerdrottningen – Ruotsin suurin näyttää jälleen
Magnus Carlson: Den långa vägen hem – tavallisen miehen soullevy
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
The Ark: We Are The Ark – syvyys on pinnan alla
The Divine Comedy: Foreverland – vihdoinkin onnen satamassa

Lue lisää Kentistä | Finna.fi

Du & jag Kent – rakkaus kuin laulut joita kuulemme  Hannu Linkola & valokuvaaja Tomi Palsa, 527 sivua | S&S 2017

Box 1991–2008  Kent • 10CD + lähes 100-sivuinen liitevihko | RCA/Sony BMG 2008

Kent: Hagnesta Hill (1999/2000)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.