Läpi 70-luvun toiminut Gentle Giant oli progressiivisen rockin innovatiivisimpia yhtyeitä. Lontoolainen bändi sävelsi kunnianhimoista progea, josta kuulsi läpi poikkeuksellista iloa ja häpeilemättömyyttä. Ilakoiva musiikillisuus ja häkellyttävä tahtilaijien viidakko toimi erinomaisesti. Ranskalaisen kirjailijan François Rabelais’n teosten inspiroima Gentle Giant teki muutamia progen klassikoita. Yksi näistä on loppuvuodesta 1972 julkaistu Octopus.
Octopus sijoittuu aikaan hieman ennen Gentle Giantin tuotannon puoliväliä. Takana oli jo kolme albumia ilahduttavan ennakkoluulotonta progeilua. Vuonna 1972 bändi eli hyvin luovaa kautta, sillä edeltävä levytys Three Friends julkaistiin vain puolisen vuotta aiemmin. Rocklehti Rolling Stone valitsi Octopusin 50 parhaan progelevyn joukkoon vuonna 2015.
Gentle Giant.
Verkkosivusto Discogs mainitsee bändin kunnianhimosta näin: The group’s compositional purpose was to ”expand the frontiers of contemporary popular music at the risk of becoming very unpopular.” Kerry Minnear sekä Ray, Derek ja Phil Shulman kirjoittivatkin varsin inspiroitunutta musiikkia. Yhdessä kitaristi Gary Greenin ja bändiin juuri liittyneen John Weathersin kanssa tuotettu Octopus tuo esiin yhtyeen omimman: rokkaavan pohjasvengin ja mielikuvituksellisen sävellystyön. Rumpali Weathers toi bändiin raikkautta. Weathersin mäiskettä on mukava seurata, niin rennolta soitto tuntuu. Gentle Giantin salainen ase oli svengaavuus.
Lähellä varhaisen Soft Machinen avantgardismia liikkuva Knots on albumin helmiä. Useiden instrumenttien hallinnan lisäksi Minnear ja Shulmanit olivat myös erinomaisia laulajia. Poikakuoromainen liihotus tekee yhä vaikutuksen. Harvan bändin laulusoundi on totista ja yhtä aikaa hauskaa. Sävellysten vahvuutta korostaa hyräiltävät melodiat, joihin yhdistyy usein ilotulituksen kaltainen virtuositeetti. Ei muusikkoutta muusikkouden vuoksi – pikemminkin aitoa musiikin iloa. Gentle Giantin musiikkiin kuuluukin erottamattomasti myös rentous.
Livenä Gentle Giant oli taidokas bändi, jonka itsetunto oli kohdallaan. Octopusin avausraidan keskiaikainen rockpoljento vaihtuu nokkahuilujuhlaan kuin itsestään. Vaikka Gentle Giant muistetaan usein hankalasta biisimateriaalista, niin The Advent Of Panurge lähtee liikkeelle kuin seikkailu täynnä funkia.
Yksi albumin kuuluisimmista raidoista on Raconteur Troubadour. Se kulkee keskiaikaisessa tunnelmassaan läpi erilaisten tahtilajien, mutta palaa aina lopulta kauniiseen laulumelodiaan.
Lähellä hard rockia kulkeva A Cry For Everyone kehittyy jännittäväksi riffittelyksi. Kitaran ja erilaisten koskettimien vuorottelu istuu hienosti laulun rinnalle. Instrumentaaliraita The Boys In The Band muistuttaa tunnelmaltaan hieman Canterbury-skeneä. Mieleen tulevat Hatfield And The North ja 70-luvun loppupuolella vaikuttanut The National Health. Octopus on kenties kauneimmillaan raidalla Think Of Me With Kindness.
Octopus Kerry Minnear – kosketinsoittimet, vibrafoni, perkussiot, sello, Moog, laulu Derek Shulman – laulu. alttosaksofoni Ray Shulman – bassokitara Phil Shulman – saksofoni, trumpetti, mellofoni, laulu Gary Green – kitara, lyömäsoittimet John Weathers – rummut, lyömäsoittimet, ksylofoni
Phil Shulman jätti bändin ennen seuraavaa albumia. Gentle Giantin tarina jatkui vuonna 1973 hieman rockmaisemmalla albumillaIn A Glass House.
Paul Stumpin kirjoittaman Gentle Giant –bändihistoriikin ja muun progekirjallisuuden lisäksi kirjastosta kannattaa kysyä Octopusin remasteroituja laitoksia. Vuonna 2015 albumi julkaistiin laajennettuna kahden levyn painoksena. Tuon remasterin Blu-ray tarjoaa albumin Steven Wilsonin 5.1.- ja stereomiksauksien lisäksi ”kommenttiraidan”, jota voi seurata TV-ruudulta. Pitkin matkaa voi lukea yhtyeen jäsenten muistoja ja kokemuksia.
Brittiläisen Pink Floydin kahdeksannen albumin The Dark Side Of The Moonin tunnistaa ajattomaksi klassikoksi monesta seikasta. Levytys on yhtä aikaa moderni, toisaalta perinteinen. Saumaton rockalbumi flirttailee space rockin ja progen kanssa, mutta on silti helposti omaksuttava kokonaisuus. Se ei ole liian vaikea, eikä liian helppo. Se ei kulu, vaan taistelee vaivatta aikaa vastaan. The Dark Side Of The Moon erottuu avattavan gatefold-kantensakin ansiosta. Ikonisen prisma-aiheisen levynkannen suunnitteli Hipgnosis.
1960-luvun puolivälissä perustettu Pink Floyd riemastutti psykedeelistä rockia edistävänä bändinä. Lauluntekijä ja johtohahmo Syd Barrett teki omalaatuisia sävellyksiä bändin ensimmäisille singleille, ja jo debyyttialbumi The Piper At The Gates Of Dawn oli taiteellinen menestys. Barrett menetti toimintakykyänsä ja luovuttaan kohti toista albumia A Saucerful Of Secrets (1968). Uusi jäsen David Gilmour tuli mukaan, ja Roger Waters ja Rick Wright jatkoivat sävellystyötä kun Barrett jäi pois bändistä. Pink Floydin etsikkoaika oli alkanut.
Tie The Dark Side Of The Moonia kohti oli nousujohteinen. Ilmaisuun haettiin lisää tarkennusta soundtrack-levyllä More, ja kunnianhimoisesti rönsyilevä tupla-albumi Ummagumma ilmestyi vielä 60-luvun puolella. Psykedelia oli vaihtumassa suurieleisempään progeen. Syksyllä 1970 julkaistu studioalbumi Atom Heart Mother oli rohkea sävelteos, jolla Pink Floyd ylsi brittilistan ykkössijalle. Loppuvuodesta 1972 ilmestynyt Meddle osoitti Pink Floydin kehityksen yhä selvemmin, mutta kestävämpi menestys oli vasta tulossa.
Vuodesta 1973 eteenpäin nelihenkinen Pink Floyd keskittyi albumikokonaisuuksiin entistä huolellisemmin. Levytyksistä kehkeytyi dynaamisia ja varsin suosittuja taideteoksia, jotka ovat rockmusiikin historiaa. Näistä kuuluisin on The Dark Side Of The Moon. Maaliskuussa 1973 julkaistun LP:n molemmat puolet lipuvat legendaarisesta biisistä toiseen: A-puoli selkeästi bändin yhteistyössä, B-puoli taas erityisesti Roger Watersin sävellysten voimalla.
The Dark Side Of The Moon johti Pink Floydin kaupalliseen läpimurtoon, yhdeksi maailman suosituimmista yhtyeistä. Levyn voittokulku jatkuu yhä: joulukuussa 2014 TDSOTM oli Billboardin listalla sijalla 13. Tammikuussa 2015 listaviikkoja on yhteensä häkellyttävät 895.
* * *
Yksi The Dark Side Of The Moonin ansioista on sen luoma tunnelma tarinasta. Se ilmenee Watersin kirjoittamissa sanoituksissa, mutta tulee lähelle myös musiikin välityksellä. Varsinaisesta juonesta ei ole varmuutta, mutta kertomuksen kaltainen kokonaisuus viehättää poikkeuksellisen paljon.
Time.
Sydämen rauhallinen lepopulssi aloittaa matkan. Intron syvä tunnelma tuntuu vatsassa asti. Seesteinen ’Breathe’ keskittyy hengittämiseen, mutta vain hetkeksi. Kiihdytys käy pelottavan kiihkeäksi, kun nopeatempoinen ’On The Run’ kiitää räjähdyksen kaltaiseen pysähdykseen. Elämän äkkisyvä tulee eteen silmänräpäyksessä. Kellojen kalkkeessa herätään jälleen todellisuuteen, eikä arkea pääse pakoon. Vai pääseekö sittenkin? ’The Great Gig In The Sky’ on kuin ansaittu vapaapäivä, pako rutiineista. Kuuluisan soolon sävelsi ja lauloi Clare Torry.
The Great Gig In The Sky.
Raha ja kateus nostavat ilkeästi päätään B-puolen alussa. ’Money’ kertoo vaurauden pelastavasta voimasta, johon kannattaa uskoa – jos aikoo pärjätä maailmassa. Reteä saksofonisoolo kulkee komeasti Watersin kuuluisan riffin vierellä. Menestyksen maku jatkuu David Gilmourin pitkällä kitarasoololla, samalla kun tahtilaji vaihtuu suorempaan.
Money.
’Us And Them’ pohtii sosiaalista kanssakäymistä. Paatoksen jälkeen yllättävän irrotteleva jami ’Any Colour You Like’ rentouttaa ennen loppuhuipennusta ’Brain Damage/Eclipse’. Lopun mantrassa kuullaan merkkejä Roger Watersin tavaramerkiksi nousseesta fraseerauksesta. Samalla kun Waters nousi bändin tärkeimmäksi säveltäjäksi, hänestä kasvoi muutamassa vuodessa myös poikkeuksellisen ilmaisuvoimainen vokalisti Gilmourin ja Richard Wrightin rinnalle. Pink Floydin menestys jatkui 1970-luvulla yhä suurempana kun areenoilla kuultiin levyjä Wish You Were Here, Animals ja The Wall.
The Dark Side Of The Moon David Gilmour – laulu, kitara, VSC3 Nick Mason: rummut, lyömäsoittimet, nauhaefektit Richard Wright: kosketinsoittimet, laulu, VCS3 Roger Waters: bassokitara, laulu, VCS3, nauhaefektit Tuottaja: Pink Floyd
Alun perin maaliskuussa 1973 julkaistu The Dark Side Of The Moon on saanut useita uusintapainoksia. Kehuttu 20-vuotisjulkaisu tuli ulos 1993, 5.1-monikanavamiksaus ja SACD-laitos 30th Anniversary Edition ilmestyi 2003. Vuonna 2011 painoksia julkaistiin kolme erilaista: Remastered 1CD, Experience Edition 2CD sekä mm. DVD- ja Blu-ray-levyt sisältävä Immersion Edition Box Set. Boksissa on mukana myös albumin 5.1-miksaus.
Toimitus suosittelee lämpimästi Pink Floydin konserttitaltiointeja varsinaisten levytysten rinnalle. The Dark Side Of The Moon on hyvin edustettuna livelevyillä Delicate Sound Of Thunder ja Pulse. Vuonna 1995 julkaistu Pulse (2CD/4LP) sisältää The Dark Side Of The Moonin alusta loppuun. David Gilmourin konserttilevytys Live In Gdańsk (2008) alkaa vakuuttavasti klassikkoraidoilla ’Speak To Me’, ’Breath’ ja ’Time’.
Discovery-boksi sisältää 16 CD-levyä, mukana myös The Dark Side Of The Moon.
Studioalbumien sarjasta on kattavia CD-bokseja: Oh By The Way (2007), Discovery (2011) ja viimeisimpinä kaiken sisältävät kausiboksit The Early Years ja The Later Years. Kysy bokseja ja kirjallisuutta kotikirjastostasi.
Wet Dream | Richard Wright Music Overseas 1978 IdentityZee [Rick Wright • Dave Harris] | Pink Floyd Music Ltd 1984 Broken China | Rick Wright Music Overseas/Guardian Records 1996
Läpi 70-luvun toiminut Gentle Giant oli progressiivisen rockin innovatiivisimpia yhtyeitä. Lontoolainen bändi sävelsi kunnianhimoista progea, josta kuulsi läpi poikkeuksellista iloa ja häpeilemättömyyttä. Ilakoiva musiikillisuus ja häkellyttävä tahtilaijien viidakko toimi erinomaisesti. Ranskalaisen kirjailijan François Rabelais’n teosten inspiroima Gentle Giant teki muutamia progen klassikoita. Yksi näistä on loppuvuodesta 1972 julkaistu Octopus.
