Myrkur: M – piikki puristien lihassa

M | Relapse 2015

Spine • Myrkur ei asetu aloilleen • [11/2023]

Myrkur: M (2015).

Tammikuussa 2016 Amalie Bruun joutui muuttamaan Myrkur-projektinsa Facebook-tilin asetuksia. Hän kirjoitti sivulleen selityksen: ”Olen saanut tarpeekseni vihaviesteistä ja tappouhkauksista. Uskokaa tai älkää, mutta sellainen pa**a menettää hohtonsa ajan mittaan.” Tanskalainen yhden naisen yhtye Myrkur oli tehnyt vaikutuksen black metal -piireissä ja niiden ulkopuolella. Hyvässä ja pahassa.

Sivullisen oli vaikea arvata, mikä Myrkurissa risoi. Bruunhan sentään hehkutti haastatteluissa rakastamiaan black metalin toisen aallon bändejä kuten Mayhemia ja Enslavedia ja puhui rakkaudestaan Skandinavian luontoon, mytologiaan ja historiaan. Hän oli ollut studiossa Mayhemin, Ulverin ja Nidingrin jäsenten kanssa ja puhunut uskontoja vastaan niin innokkaasti, että se herätti paheksuntaa. Sana ”Myrkur” on islantia ja merkitsee pimeyttä. Kliseet ja muotoseikat olivat siis kaikilta osin kunnossa.

Se kuitenkin oli selvää, että kontroversiaalisuus kasvatti kiinnostavuutta. Bruunin projektin ensimmäinen, nimetön EP ilmestyi syyskuussa 2014 tunnetun Relapse Recordsin kautta. Siltä lohkaistiin videosingleksi Nattens Barn.

Puristien ongelma oli se, että Bruun (s. 1985) ei ollut epäpyhittänyt koko elämäänsä black metalille. Hän oli hypännyt mustaan pulkkaan vasta pop-uransa jälkeen. Ennen Myrkuriksi muuttumistaan Bruun oli laulanut indiepoppia sooloartistina sekä Ex-Cops-yhtyeessä. Myrkurin eteerisillä kuorolauluilla ja folktunnelmilla ryyditetty synkistely ei myöskään täyttänyt puhdasoppisen black metalin kriteerejä. Kaiken tämän vuoksi Myrkuria syytettiin black metalilla rahastamisesta, mikä on tyylin marginaalisuuden huomioon ottaen aika absurdi ajatus.

Relapse julkaisi Myrkurin ensimmäisen albumin M:n syyskuussa 2015. Levy on hyvin tunnelmallinen. Kirkkaasti soivassa musiikissa on pakkastalven valkeaa valoa mutta myös pimeyttä kuin pedon kidassa. Demonista rääkynää, kaoottisia blast beateja ja käppäisiä tremoloriffejä jaksottavat heleät kansanlaulumelodiat, ylevät piano- ja jousisoitinosuudet sekä puuterilumenkeveät kohdat. Vihaajat olivat täysin oikeassa siinä, ettei Myrkur ollut yhtään trve tai cvlt. M ei ole black metalia puristeille vaan niille, joille black metal ei riitä. Se on läheisempää sukua myöhemmälle Ulverille ja Wolves In The Throne Roomille kuin vanhalle Burzumille.

Bruunin epäsovinnainen ja luova tyyli käsitellä black metalin elementtejä sai muutkin kuin metallimediat kiinnostumaan hänestä. Vuonna 2016 ilmestyneellä Mausoleum-livealbumilla Myrkur esittää metallikahleista vapautettuja versioita biiseistään. Bruunin äänen lisäksi levyllä kuullaan tyttökuoroa, pianoa ja akustista kitaraa. Sellainen ei tietenkään nosta hänen arvoaan mustan metallin markkinoilla, mutta väliäkö tuolla. Niille, joita kiinnostaa musiikki, Myrkur on uusi musta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Myrkur | Facebook
Relapse Records
| kotisivu

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Myrkur ei asetu aloilleen • Spine

Myrkur
Finna.fi

Myrkur | Relapse Records 2014
M | Relapse Records 2015
Mausoleumlive | Relapse Records 2016
Mareridt | Relapse Records 2017
Folkesange | Relapse Records 2020
Ragnarok: Original Soundtrack | Relapse Records 2023
Spine | Relapse Records 2023

Amalie Bruun

Amalie Bruun | Kick Music 2006
Housecat • EP | 2008
Branches • EP | 2010
Crush • EP | Beat 360/A:larm Music 2012

Ex Cops
Finna.fi

True Hallucinations | Other Music Recording Co. 2013

Lue lisää
Finna.fi

Artikkelihaku Myrkur

Lue lisää aiheesta black metal
Finna.fi

Blod, eld, död – en svensk metalhistoria  Ika Johannesson & Jon Jefferson Klingberg, 364 sivua | Alfabeta 2011
Pirunkehto – suomalaisen black metallin tarina  Tero Ikäheimonen, 512 sivua | Svart Publishing 2016
Kaaoksen ruhtinaat – mustan metallin messu  Michael Moynihan & Didrik Søderlind, 511 sivua | Johnny Kniga 2008

Read more about black metal
Finna.fi

True Norwegian Black Metal – We Turn In The Night Consumed By Fire  Peter Beste & Johan Kugelberg & Jon Kristiansen 208 sivua | Vice Books 2008
Black Metal – Beyond The Darkness  Tom Howells (toimittaja) & Nathan T Birk & Diarmuid Hester & Hunter Hunt-Hendrix & Neill Jameson & Jon Jamshid & Jon Kristiansen & Peteris Kvetkovskis & Jérôme Lefèvre & Nicola Masciandaro & Louis Pattison & Nick Richardson & Brandon Stosuy & Justin Stubbs & Christophe Szpajdel, 189 sivua | Black Dog 2012
Blood, Fire, Death – The Swedish Metal Story  Ika Johannesson & Jon Jefferson Klingberg & translated into English by Orvar Säfström, 335 sivua | Feral House 2018
Lords Of Chaos – The Bloody Rise Of The Satanic Metal Underground  Michael Moynihan & Didrik Søderlind, 403 sivua | Feral House 2003
Lords Of Chaos – satanischer Metal : der blutige Aufstieg aus dem Untergrund  Michael Moynihan & Didrik Søderlind423 sivua | Index Verlag 2002

M
Spotify

Myrkur: M • Relapse Records 2015

Myrkur: M (Relapse Records 2015).
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.