Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan – punkbändi pelasti rockin

Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (Stupido, 2018)

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018).Koska Levyhyllyt on musiikin ja kirjallisuuden suositusblogi, vuoden viimeisen jutun aiheeksi pääsee Pää Kiin toinen albumi. Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan on nimittäin blogistinne mielestä vuoden paras äänilevy, oiva jatke kuuden vuoden takaiselle klassikolle.

Kakkoslevyä pohjustanut sinkku ”Sä veit mun levyt kirpparille” oli kaksipiippuinen tapaus. Toisaalta sen itseironia nauratti ja tarttuvuus ihastutti, mutta samalla se tuntui turhan kepeältä. ”Sä veit mun levyt kirpparille” erottuu albumilta sen harmittomimpana kappaleena. Sellainen tyylirikko on kuitenkin hyvä olla mukana, sillä muuten Pää Kiin maailmassa ei juuri hymyilytä.

Todellisuus lävähtää silmille heti lähdössä. Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan alkaa viitasaarelaisen perusmuezzinin rukouskutsulla. ”Takaisin työttömyyskortistoon” hahmottelee kuulijalle biisien päähenkilön, sen pettymyksiä tuottavan luuserin, joka kirjoitti nämä laulut, josta nämä laulut kertovat ja joka näitä lauluja kuuntelee. Koko kuva on valmis, kun ”Isieni maa” maalaa tarinoille miljöön. Se on voittajien ja häviäjien Suomi, jossa toiset potkivat toisiaan pimeässä ja pakkasessa sillä välin kun toiset nostelevat maljoja kristallikruunujen alla.

Siihen nähden, että Pää Kii on vaihtanut levyjen välillä kokoonpanostaan kaiken muun paitsi kitaristi-laulaja-biisintekijän ja basistin, bändi on hienosti nipussa. Vekku Vartiaisen bassolinjat vetävät mukaansa, ja Teemu Bergman on löytänyt ääneensä uusia sävyjä. Maukkaista sovituksista on kiittäminen myös studiomies Lauri Elorantaa, jolla oli jo edellisen levyn aikaan hyvä käsitys siitä, miten loistavista biiseistä tehdään vielä parempia.

Sellaisista biiseistä kuin ”Sweet Home Kouvola”, ”Nyt mä haluun haistaa hieman liimaa”, ”Aina jonon viimeinen” ja ”Yksi musta minuutti” tulee mieleen Johnny Thundersin Heartbreakers. Ne ovat räväkkää rock’n’rollia käsiin räjähtävästä elämästä, ja niiden antisankari joutuu etsimään syitä olla hyppäämättä junan alle, ellei sitten ole jo kuollut, kuten ”Yksi musta minuutissa” on päässyt käymään.

Pää Kiin kyynisen ja pahantuulisen kuoren alla hehkuu empatia ja hyvä tahto. Toisen levyn kappaleista myötätuntoisin on ”Koira lähtee piikille”, jossa karu ihmiskohtalo ja sen syy piirretään muutamalla taitavalla vedolla. Pimeimmillään sielun kaamos on kappaleissa ”Mr. Masennus”, ”Tie kotiin” ja ”Rautamies ruostuu”, joissa synkän veden yllä ei näytä olevan siltaa laisinkaan.

Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan ei varsinaisesti yllätä. Se on tuttua Pää Kiitä introjen kitarakuvioita myöten. Se on kooste maailmantuskaisia lauluja kakkosluokan kansalaisista, jotka eivät viihdy porvariräppäreiden, kierojen poliitikkojen ja pösilöitä pillinsä mukaan tanssittavien pahantahtoisten populistien maailmassa. Pää Kiitä voi moittia mustavalkoisesta maailmankuvasta ja pateettisuudesta, mutta silloin jää tajuamatta, että se nyt vain on Teemu Bergmanin taiteen tulokulma maailmaan, ja sillä on itsessään merkityksensä. Näitä biisejä kuunnellessa maailman paino harteilla tuntuu kevenevän. Voin kuvitella, että niin tuntuu myös niitä kirjoittaessa ja soittaessa.

Parasta on se, että Pää Kii pelastaa rockin. Sitä ei pelasteta kokeilemalla kuinka paljon voi kuulostaa Led Zeppeliniltä ennen kuin Jimmy Page suuttuu. Se pelastetaan kirjoittamalla rokkibiisejä, jotka kuulostavat eläviltä ja tärkeiltä tässä ajassa. Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan on täynnä niitä.

Nyt, kun Pää Kiin liikaakin odotettu toinen albumi on julkaistu hyvällä menestyksellä, ei ole mitään syytä epäillä, etteikö bändi pelastaisi rockia vielä uudelleenkin.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Pää Kii Facebook

Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan
Teemu Bergman – laulu, kitara
Antti Leppäniemi – kitara
Vekku Vartiainen – bassokitara
Heikki Laaksomies – rummut

Levyhyllyt
Pää Kii (2012)
Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018)
AP fest Vol 3 -dvd (2013)

Lue lisää suomipunkista
Kuivanen, Jarkko: Suomipunk 1977–1998, 339 sivua. Kuivanen, 1999.
Miettinen, Kimmo: Hilse – Suomipunkin alku ja juuri, 339 sivua. Like, 2008.
Saastamoinen, Mika: Parasta lapsille – Suomipunk 1977–1984, 429 sivua. Johnny Kniga, 2007.
Similä, Ville & Vuorela, Mervi: Valtio vihaa sua – suomalainen punk ja hardcore 1985-2015, 604 sivua. Like 2015.

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018).

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018).

Pää Kii: Pää Kii – suuri rock’n’roll -riemuvoitto

Pää Kii (Stupido Records, 2012)

Pää kii: s/t (2012).”Huomenta! Tänään on se päivä kun aloitamme äänittämään uutta albumia, Suuri rock n’ roll huijaus”, tiedotti bändi nimeltä Pää Kii sosiaalisessa mediassa maaliskuun 26. päivänä 2018.

Halleluja! Lopultakin! Eikä ollut edes aprillipäivä.

Punkrockbändi Pää Kiin paluu studioon on merkittävä uutinen meille, jotka tiedämme, että sen edellinen ja ensimmäinen pitkäsoitto on yksi parhaista suomenkielisistä rocklevyistä kautta aikojen. Ei, tuossa ei ole ripettäkään liioittelua. Pää Kiin eka oli klassikko jo syntyessään. Se johtui parhaista mahdollisista syistä eli loistavista biiseistä ja tyylikkäästä tuotannosta.

Pää Kii tunnetaan yhden nykypäivän suomipunkin tärkeimmän tekijän, Teemu Bergmanin bändinä. Internetin tila ei valitettavasti riitä hänen kaikkien yhtyeidensä listaamiseen, mutta niiden joukossa Pää Kii on helpoimmin lähestyttävä ryhmä.

Pää Kii -debyytti on suuri rock’n’roll-riemuvoitto, ja siitä on kiittäminen äänittäjä-miksaaja-tuottaja-kitaristi Lauri Elorannan studiotaituruutta. Se ei ole mikään juosten purkkiin kustu punklevy. Sen sovituksia ja muita ratkaisuja on harkittu tarpeeksi mutta ei liikaa. Musiikkia ei ole höselletty talteen, mutta samalla on osattu pitää huoli siitä, ettei valtavirta ole päässyt hiomaan särmää sileäksi.

Teemu Bergman osaa kirjoittaa hämmentävän hyviä kappaleita, sydämeenkäyviä katupoikien lauluja, ja niitä debyytillä riittää. Se on Apinoiden planeetalla -avausraidasta alkaen täynnä toinen toistaan puhuttelevampia ja tarttuvampia rockbiisejä. Harvoin joutuu tilanteeseen, jossa on todella vaikea valita, mitkä levyn kappaleista poimisi linkeiksi blogijuttuun. Pää Kiin kohdalla tuo haaste on tosiasia.

Bergmanin biisit ovat usein pinnalta kyynisiä ja pessimistisiä, mutta rivien välistä paistaa aina humaani sanoma. Sanoitus saattaa olla kauttaaltaan mustan huumorin peitossa, mutta sarkasmi vaikuttaa silti vain keinolta kestää pahaa maailmaa. Hänen empatiansa ovat alakynteen jääneen ja päähän potkitun puolella, mistä esimerkeiksi käyvät K-18, Ees jotain positiivist ja Erilainen lapsi. Omakohtaisimmilta kappaleilta kuulostavat surun ja tunnontuskien sävyttämä Kalifornia Dreaming ja maailman ankeutta itsetuhoiseen juhlimiseen karkaavien kaverusten tarina Nyt skipataan kahvit.

Kylän pahalla puolella ja Kuuden vuoden vitutus ovat levyn suoraan poliittisimmat biisit. Ensin mainittu viittaa populistipuolueiden kultivoimaan kaiken vihaamiseen perustuvaan maailmankatsomukseen ja jälkimmäinen Kurren kammottavaan camp-klassikkoon Kuuden vuoden kuuliaisuus, joka ilmestyi presidentti Sauli Niinistön tultua valituksi ensimmäiselle kaudelle.

Rakkauslaulujakin Bergman kirjoittaa, mutta niissä lempi rinnastuu mielenterveysongelmaan, joka hajottaa, tuhoaa ja tekee hulluksi (Rakkaus repii meidät kappaleiksi taas, Tuhoava voima, Luuletsä et mä oon huvikseni näin sekaisin). Kaiken kehnon povaamisen alta tuntuu silti pilkistävän jotakin sen suuntaista, että rakkaudelle voisi ehkä antaa pienen mahdollisuuden, jos vain osaisi.

Stupido Records julkaisi Pää Kiin debyytin marraskuussa 2012. Se pysyi Suomen albumilistalla 22. viikkoa ja piikkasi kuudentena, ja levyarvostelut olivat ylistäviä. Menestys ei ollut ihme, sillä ensimmäisessä albumissa ei ole muuta vikaa kuin se, että siinä sanotaan liian usein ”vittu”. Kun noitumisen tahti on kuin koululaisbussin peräpenkillä, rumien sanojen teho kärsii.

Jo tässä vaiheessa on varmaa, että Suuri rock’n’roll -huijaus tulee olemaan parempi levy kuin Sex Pistolsin postuumi The Great Rock’n’Roll Swindle. Toivottavasti Pää Kii malttaa satsata sovituksiin ja studiotyöskentelyyn yhtä paljon kuin edellisellä kierroksella. Uuden klassikon ainekset ovat nimittäin käsillä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Pää Kii Facebook

Hae Pää kii kirjastosta!

Hae Pää kii kirjastosta!

Hae Pää Kii kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Pää Kii: Pää Kii (2012)
Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018)
AP fest Vol 3 -dvd (2013)

Lue lisää suomipunkista:
Kuivanen, Jarkko: Suomipunk 1977–1998, 339 sivua. Kuivanen, 1999.
Miettinen, Kimmo: Hilse – Suomipunkin alku ja juuri, 339 sivua. Like, 2008.
Saastamoinen, Mika: Parasta lapsille – Suomipunk 1977–1984, 429 sivua. Johnny Kniga, 2007.
Similä, Ville & Vuorela, Mervi: Valtio vihaa sua – suomalainen punk ja hardcore 1985-2015, 604 sivua. Like 2015.

Pää kii: s/t (2012).

Pää Kii (2012).