Simulacrum – progressiivisuus tarkoittaa kehitystä

Turkulainen progemetalliyhtye Simulacrum on ollut olemassa pitkään, mutta bändin musiikillisesti kunnianhimoinen taival tuntuu olevan vasta alkamassa.

Kosketinsoittaja ja bändin luotsi Christian ”Chrism” Pulkkinen kertoo, että hyviä arvosteluja saaneet The Master And The Simulacrum (2012) ja Sky Divided (2015) saavat vielä seuraajan: Simulacrum on tekemässä kolmatta albumia. Levy tulee olemaan askel eteenpäin, ei vanhan toistamista.

Chrism, sinä tulit progressiivisen metallin pariin klassisen musiikin puolelta. Miten se tapahtui?
– Aloitin klassisen pianon soittamisen vanhempieni toiveesta 7-vuotiaana. Rehellisesti sanottuna olin melko huonolla treenimotivaatiolla varustettu nassikka. Pianoa tuli treenattua lähinnä pari päivää ennen pakollisia pianotunteja. Yläasteella löysin rockmusiikkia, jossa koskettimilla oli suurempi rooli. Silloin tajusin, että koskettimillahan voi tehdä sellaistakin musiikkia.
– Bändit, jotka saivat minussa aikaan tämän ahaa-elämyksen olivat Stratovarius, Yngwie Malmsteen, Dream Theater, Symphony X, Emerson, Lake & Palmer sekä Deep Purple. Näille bändeille olen kiitoksen velkaa siitä, että aloin harjoitella ja pääsin nykyiselle tasolle. Hiukan myöhemmin klassinen musiikki alkoi kiinnostaa uudelleen. Jatkoin klassisen pianon parissa aina 23-vuotiaaksi saakka.

Mitä musiikki sinulle merkitsee?
– Musiikki on minun tapani ilmaista itseäni. Se on minulla sidottuna luihin ja ytimiin eikä sitä voi minusta erottaa. Niinäkin hetkinä, kun en sitä aktiivisesti mieti tai harrasta, päässäni soi melodianpätkiä ja erilaisia rytmejä. Osa katoaa päivän mittaan muistista, osa päätyy nuotteina tietokoneen syövereihin. En ole oikeastaan ikinä halunut tehdä mitään muuta. Olen myös joutunut luopumaan paljosta musiikin takia.

Miten Simulacrum syntyi?
– Kokeilin ensimmäisiä kertoja soittaa rockmusiikkia Puolalan ylä-asteen bändikatselmuksissa. Siitä alkoi Simulacrumin tarina, ja silloisista jäsenistä basisti Olli Hakala sekä kitaristi Nicholas Pulkkinen ovat vieläkin mukana. Bändillä alkaa siis olla ikää jo 20 vuotta, vaikka jäsenet ovatkin vielä kohtuullisen nuoria.

Simulacrum livenä. Kuva: Otto Markkanen.

Simulacrum livenä. Kuva: Otto Markkanen.

Sinulla on paljon vastuuta Simulacrumin toiminnasta. Onko bändinne demokraattinen?
– Minulla on kieltämättä suurin rooli bändin eteenpäin ajamisessa. Hoidan sävellystyön lisäksi äänittämistä ja äänentuotantoa, aikataulutusta, budjetointia sekä promootiota. Bändi on kuitenkin menossa demokraattisempaan suuntaan. Toinen kitaristimme Petri Mäkilä on vahvasti mukana tulevan levyn biisien tekemisessä. Hänen sävellyksensä tuovat mukavaa tuoreuden tuntua verrattuna siihen, että olisin jälleen säveltänyt koko levyn itsenäisesti. Pidämme myös säännöllisen epäsäännöllisesti palavereita siitä, mihin suuntaan haluamme bänditoimintaa viedä.

Simulacrumin toinen albumi Sky Divided julkaistiin vuonna 2015. Seuraava albumi on tekeillä.

Simulacrumin toinen albumi Sky Divided julkaistiin vuonna 2015. Seuraava albumi on tekeillä.

Simulacrum tekee parhaillaan kolmatta albumiaan. Millainen siitä tulee kahteen ensimmäiseen levyyn verrattuna?
– Ensimmäinen levy The Master And The Simulacrum on yllättävän ehyt ottaen huomioon, että siihen kerättiin kappaleet pitkältä aikaväliltä. Ensimmäiset olin säveltänyt 16-vuotiaana. Toinen levy Sky Divided sävellettiin kolmen vuoden aikavälillä. Se on kokonaisuutena jonkin verran tiukempi kuin debyytti. Sillä otettiin askelia pois fuusiovaikutteista ja mentiin enemmän Symphony X:n tyyliseen powermetallistiseen tulkintaan.
– Kolmas levy tuo progressiivisen metalliin Petrin nykyaikaista näkemystä sotkettuna omiin vaikutteisiini. Ilokseni voin todeta, että fuusiovaikutteet ovat tehneet paluun. Levyllä tullaan kuulemaan debyytin mainion Celestial Architectin jatkokappaleita.

Kuva: Otto Markkanen.

Kuva: Otto Markkanen.

Millaisia suunnitelmia tai haaveita sinulla on seuraavan Simulacrum-albumin suhteen?
– Toivon, että saamme aikaiseksi hienon levyn, jota on kiva kuunnella vielä kiikkustuolissa, ja että voimme olla ylpeitä itsestämme ja toisistamme. Olisi myös kiva viedä bändi ulkomaille. Kun olen kiertänyt muiden bändien kanssa siellä, olen huomannut, että vaikkapa Saksassa fanikulttuuri on positiivisempaa kuin Suomessa. Fanit tulevat katsomaan lämppäreitä keikoille, vaikka soittoajat ovat aikaiset. Aikaisista soittoajoista johtuen ihmiset ovat myös piirun verran enemmän selvänä ja keskittyvät meiningin lisäksi myös musiikilliseen antiin.

Simulacrumissa on kaksi laulajaa. Miten tällaiseen ratkaisuun on päädytty?
– Simulacrum pyrkii kehittymään jokaisella levyllään. Ensimmäisen levyn jälkeen otimme riveihimme toiseksi kitaristiksi Petrin, koska levyn äänimaisemaa oli vaikea luoda livenä yhdellä kitaristilla. Tulevalle kolmannelle levylle halusimme enemmän työkaluja laulun tuotantoon, joten päädyimme ottamaan toiseksi laulajaksi pitkäaikaisen ystävämme, äärimmäisen lahjakkaan Erik Kraemerin. Ajattelimme, että se on uutta ja ennenkuulumatonta. Onhan kahden laulajan kokoonpanoja ollut ennenkin, mutta yleensä toinen laulajista on joko nainen, örisijä tai täysin eri äänialan omaava laulaja. Kuulostaa muuten erityisen hienolta, kun kaksi asiansa osaavaa hevitenoria laulaa stemmoissa livenä!

Kuten mainitsit, sinulla on muitakin bändejä. Miten Simulacrum sijoittuu niiden joukkoon?
– Simulacrum on minulle erityisen tärkeä pitkän yhteisen historian vuoksi sekä kanavana, jonka kautta pystyn julkaisemaan omia sävellyksiäni.
– Soitan Simulacrumin lisäksi yhtyeissä Eden’s Curse, Adamantra sekä Epicrenel. Nekin ovat minulle toki tärkeitä, ja olen saanut niiden kautta paljon näkyvyyttä, uusia muusikkokavereita sekä unohtumattomia kokemuksia. Eden’s Curse on kansainvälinen kokoonpano, joka tekee marraskuussa Ison-Britiannian-kiertueelle Michael Schenker Festin kanssa.

Millaisia musiikillisia visioita sinulla on tällä hetkellä?
– Yksi idea, joka hiukan kutkuttelee takaraivossa, on melko poikkitaiteellinen. Haluaisin, että kirjailija kirjoittaisi novellin, jonka tarinan pohjalta joko tekisimme adaptaation tai sitten säveltäisimme kirjalle musiikillisen parin, eli esimerkiksi saman tarinan eri päähenkilön näkökulmasta. Kirja ja levy voitaisiin julkaista yhtenä komeana pakettina. Melko progea, eikö vain?

Simulacrum
Niklas Broman – laulu
Olli Hakkala – bassokitara
Erik Kraemer – laulu
Petri Mäkilä – kitara
Christian ”Chrism” Pulkkinen – kosketinsoittimet
Nicholas ”Solomon” Pulkkinen – kitara
Tatu Turunen – rummut

Simulacrum ja Fireproven ovat keikalla Turun Saaristobaarin FHMF Clubilla lauantaina 25.5.2018.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Simulacrum kotisivu

Hae Simulacrumin musiikkia kirjastosta!

Hae Simulacrumin musiikkia kirjastosta!

Hae Simulacrumia kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt:
The Master And The Simulacrum (2012)
Sky Divided (2015)

Lue lisää:
Weigel, David: The Show That Never Ends – The Rise And Fall of Prog Rock, 346 sivua. (W. W. Norton & Company, 2017).

Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia

Turmion suurherttua (Svart Records, 2017)

Kauko Royhka & Severi Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua (2017).Kun kuviot käyvät liian tutuiksi, on aika lähteä liikkeelle. Viimeksi kuluneet kymmenen vuotta ovat olleet Kauko Röyhkälle kokeilujen ja uusiutumisen aikaa. Muusikko-kirjailija on alkanut tehdä taideproosan lisäksi tietokirjallisuutta ja etsiytynyt uudenlaisten soittajien seuraan. Jälki on ollut parhaimmillaan inspiroitunutta.

Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa levytetty Zaia (2008), Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalon indieiskelmälevy Hiekkarantaa (2009), Uhrijuhlan mystiset luontoprogealbumit (2013 ja 2015) sekä Röyhkä, Inginmaa & Hypnomenin Huominen on uni (2016) osoittivat, että Röyhkästä on muuhunkin kuin tutunoloisten röyhkärockbändien luotsaamiseen. Irtiottojen sarjaa jatkaa Severi Pyysalon kanssa tehty Turmion suurherttua, joka imaisee Kaukon jazzin pyörteisiin.

Työnjako on selkeä: Pyysalo on säveltänyt musiikkia Röyhkän sanoituksiin (kaksi kappaleista tosin on rumpali Jussi Lehtosen sävellyksiä). Jazzmiesten melodia- ja rytmikäsitykset ja sovitusideat vetävät Röyhkää jossain määrin irti maneereistaan, mutta päästävät kuuluville äänen ja sanat, joista ei voi erehtyä. Ovia avautuu myös toiseen suuntaan. Röyhkän koruton kirjoitustyyli ja ulkopuolisuuden teemat ovat tylympi maailma kuin mistä Pyysalon ja kumppanit tavallisesti tapaa.

Moniosainen, seitsenminuuttinen avausraita Gulliver hämää hiukan, sillä Turmion suurherttua ei ole niin polveileva ja radikaali kokonaisuus kuin kaksikon ensimmäinen yhteinen kappale antaa ymmärtää. Myös poppia ja jopa iskelmällisyyttä on mukana, ja toisaalta sylttytehtaalle ei aina ole pitkä matka: albumin nimiraita ja Kesävieras ovat vain sovituksen päässä Röyhkän rockbiiseistä. Röyhkän hahmo nousee tässäkin asetelmassa pääosaan ihan luonnostaan, mutta Pyysalon jazzjengin svengi ja soittotyyli ovat hänen yhteydessään uutta. Erityisen kotonaan laulaja-sanoittaja on Lehtosen säveltämissä kappaleissa Joskus pääsee piru irti ja Mä olen orjasi.

Hunajaisen tahmeasti fraseeraava Maarit Hurmerinta on levyllä VIP-vieraan osassa. Hänen äänensä tekee albumista vivahteikkaamman ja perinteisemmän. Maarit laulaa liidiä levyn seesteisimmissä ja herkimmissä biiseissä eli Pieni kahvila -kappaleessa, soulahtavassa Elohopeassa ja Röyhkän kanssa duetoidussa Seuraavaksi Sansibarissa. Ne kuulostavatkin Hurmerintaa varten kirjoitetuilta.

Kauko Röyhkä (vas.) & Severi Pyysalo.

Kauko Röyhkä (vas.) & Severi Pyysalo.

Turmion suurherttua ei ole pelkkä jatkopala Röyhkän ja Pyysalon tuotantoihin. Se on kahden taiteilijan yhteentörmäys, jossa kumpaankin jää toisesta jälki. Se on Röyhkän jazzlevy ja Pyysalon kaukolevy, jolle jää toivomaan jonkinlaista jatkoa. Miltä kuulostaisi, jos Röyhkälle laulatettaisiin vielä jazzimpia melodioita? Millaiseksi Pyysalo tuottaisi Röyhkän rocklevyn? Ja kun Turmion suurherttua voisi olla hurjempikin seikkailu, millainen olisi Röyhkän ja Pyysalon avantgardistinen freejazzlevy?

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Kauko Röyhkä (virallinen) Facebook

Levyhyllyt:
Kauko Röyhkä, Severi Pyysalo & Maarit: Turmion suurherttua (Svart Records, 2017)

Lue lisää:
Kauko Röyhkän romaanit
Tien laidalla Waterloo, 157 sivua. (Weilin + Göös, 1980 | uusintapainos: Like, 2000)
Aave joka maalasi taulun, 151 sivua. (Weilin + Göös, 1982)
Oskar Koposen seikkailut, 349 sivua. (Weilin + Göös, 1985 | uusintapainos: Docendo, 2014)
Magneetti, 179 sivua. (Weilin + Göös, 1987 | uusintapainos: Docendo, 2014)
Kaksi aurinkoa, 252 sivua. (Like, 1996)
Silvia, 205 sivua. (Like, 1997)
Ocean City, 235 sivua. (Like, 1999)
Faust ja muita kertomuksia, 158 sivua. (Like, 2001)
Miss Farkku-Suomi, 303 sivua. (Like, 2003)
Henry ja minä, 176 sivua. (Like, 2004)
Avec, 291 sivua. (Like, 2006)
Job, 201 sivua. (Like, 2007)
Kesä Kannaksella, 185 sivua. (Like, 2009)
Kreikkalainen salaatti, 218 sivua. (Like, 2011)
Poika Mancini, 247 sivua. (Like, 2013)
Lapinpoika, 367 sivua. (Like, 2016)

Tietokirjoja
Röyhkä, Kauko: The Velvet Underground ja Lou Reed, 155 sivua. (Like, 2007)
Röyhkä, Kauko & Metso, Juha: Suursaari, 150 sivua. (Johnny Kniga, 2009)
Röyhkä, Kauko & Metso, Juha: Rajantakainen Karjala, 152 sivua. (Johnny Kniga, 2011)
Röyhkä, Kauko & Metso, Juha & Haapasalo, Ville: Et kuitenkaan usko… Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä, 253 sivua. (Docendo, 2013)
Röyhkä, Kauko & Metso Juha & Haapasalo, Ville: Et muuten tätäkään usko… Ville Haapasalon 2000-luku Venäjällä, 221 sivua. (Docendo, 2014)
Välimaa, Olga (toim.): Kauko Röyhkä – Virallinen, 323 sivua. (Like, 2014)
Röyhkä, Kauko & Alizad, Arman: Armanin maailma, 237 sivua. (Docendo, 2014)
Röyhkä, Kauko & Metso Juha & Haapasalo, Ville: Makujen matka – Georgia, 189 sivua. (Docendo, 2016)

Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo ja Maarit Hurmerinta: Turmion suurherttua (2017).

Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo ja Maarit Hurmerinta: Turmion suurherttua (2017).

 

Salaliitto: Melankolia – varmaotteinen indievyöry jatkuu

Melankolia (Plastic Passion, 2017)

Salaliitto: Melankolia (2017).Turkulaisen Plastic Passionin työ suomalaisen rockin julkaisijana vain komistuu. Pienkustantajan arvo kasvoi entisestään kun indienelikko Salaliitto sai ulos toisen levynsä helmikuussa 2017. Melankolia on jatkoa bändin debyytille Salaliitto. Ensimmäisen albumin lailla synkkäsävyisen kanteen pakattu Melankolia huokuu tuttua dekkarimaista tunnelmaa.

Mitä Salaliiton takana on? Raitojen mutkattomuus kuvastaa loppuun asti työstettyä sävellystyötä. Ammattitaidon ääressä on hienoa heittäytyä avoimeen musiikkimaisemaan, jossa kautta albumin väräjävä omintakeinen pahaenteisyys sekoittuu optimismiin.

Bändin professionaali ote on tärkeä elementti, mutta vielä tärkeämpää on karisma. Kitaristi-laulaja Ossi Alisaaren läsnäolo vetää puoleensa. Laulajana hän on sekä easy-going että totinen, muttei paasaa eikä vaivaannuta. Paikoin lähes alleviivaavan loppusointuiset riimit istuvat kokonaisuuteen hyvin. Alisaarta uskoo.

Salaliitto: Raine Hynninen (vas.), Mikko Saaristo, Ossi Alisaari ja Timo Kuismanen. Kuva: Sari Markus.

Salaliitto: Raine Hynninen (vas.), Mikko Saaristo, Ossi Alisaari ja Timo Kuismanen. Kuva: Sari Markus.

Salaliitto toimii suomalaisen americanatrippailun ytimessä. Tummuuden tilat tulevat esiin aiempaa tuotantoa automaattisemmin. Soundi on aikuisen täyteläinen, vailla vertailutarvetta. Vaikutteet toki ovat olemassa. mutta heijasteet esikuvista palvelevat kuuntelukokemusta. Nelikkoa tuntuu johdattavan aivan erityinen bändi-DNA. Sitä annostellaan meille salavihkaisen maltillisesti.

Raine Hynnisen paksu, väräjävä bassosoundi ohjaa videoraitaa Korpit.

Nimiraita Melankolian säkeistöissä liikutaan erityisellä jännitteellä. Mustaa uhkuva meno vaihtuu kertosäkeistössä leveisiin sointuihin, joilla jännite purkautuu. Valssi Musta risti jamittaa kohti särökitaraista väliosaa. Helpontuntuiset osaset ovat yhdessä jotain hämmästyttävää. Kuulaan poppaava Harmaa aaltoilee polttamisen ja juomisen avulla tylsyyttä vastaan. Kitaristit Timo Kuismanen ja Alisaari taitavat mestarillisen svengin.

Lisää täydellisyyttä seuraa ennen A-puolen loppua. Ollaan nuorii on mykistävää muisteloa, melko lähellä esimerkiksi Dingon koskettavimpia tekstejä:

– Seisotaan pihalla, poltetaan tupakat
ja katsellaan kuinka pommikoneet lentää 
Naapurikaupunkiin, jossa me tavattiin
Kohta sitäkään paikkaa ei oo enää.
Ollaan nuorii 
Meill’ on aikaa
Kun soitto soi ja laulu raikaa.

– Tänä yönä astutaan laivaan
Tänä yönä lähdetään matkalle kauas pohjoiseen.
Tänä yönä astutaan laivaan
Tänä yönä lähdetään matkalle maahan sohjoiseen.

Lopun istrumentaalikierrossa loihditaan lisäväriä kosketinsoitinten maalailulla. Popmaisen levypuoliskon jälkeen seuraa mietteliäämpi B-puoli. Unennäkijän tiivistetty paine tuottaa hypnoottisen driven. Arpeggiot eivät ole mahtua biisikehikkoon. Säkeistöjen välissä ilmaa halkovat makeat voimasoinnut. Tempon hetkellinen puolittaminen vain korostaa tunnelmaa. Hiipivä majesteetillisuus pukee Salaliittoa täydellisesti.

Pinkfloydmaista raukeutta niistelevä Säärintamien rajalle hidastaa tahtia. Psykedelian verho laskeutuu ylle, ja läpikuultavaan kuosiin on kirjailtu merkintöjä kuten Atom Heart Mother. Rumpali Mikko Saariston elkeet tuntuvat olevan paikoin aivan Nick Masonin tavaramerkistöä. Toiseksi viimeinen raita Lamia jatkaa 70-lukulaista savun leijuttamista. Kiihkeä väliosa potkii kuin Pelle Miljoona Oy:n klassikko Moottoritie on kuuma. Ehkä Lamia viittaa myös alkuperäiseen Genesis-riffiin? Antipako rauhoittaa pistepirkkomaisen vinkeällä otteella. Lähes iskelmänkaltainen klangi valtaa tilan. Pienen tauon jälkeen lopetusbiisi starttaa vielä pitkään neilyoungmaiseen outroon. Kitarat seikkailevat taustalla kiertävän valituksen keskellä. B-puolen keskimmäiset raidat mallintavat hienosti rockpsykedeliaa vuonna 2017.

Jos et ole kokenut kahta Salaliitto-albumia, sinulla on edessä paljon mihin syventyä. Salaliitto yltää vaivatta suomalaisen classic rockin ytimeen – ja maailma olisi paljon parempi paikka jos tällaista musiikkia tehtäisiin enemmän. Melankolia on yksi vuoden 2017 parhaista rocklevyistä. Sen kanssa elämä tuntuu täydemmältä.

Raine Hynninen – bassokitara
Mikko Saaristo – rummut, lyömäsoittimet
Timo Kuismanen – kitara, kosketinsoittimet
Ossi Alisaari – laulu, kitara, lyömäsoittimet
Äänitys: Pekka Alisaari & Timo Kuismanen.

Melankolia julkaistiin ennakkotilaajille 11.2. alkaen. LP ja striimi saavat virallisen julkaisunsa 24.2. Reilua vuotta aiemmin julkaistu debyyttialbumi on saanut hienoa jatkoa.

Tuomas Pelttari

Levyhyllyt:
Salaliitto: Salaliitto (LP, striimi. Plastic Passion, 2015).
Melankolia (LP, striimi. 2017).

Lue lisää:
Salaliitto Facebook
SoundCloud
BandCamp
Plastic Passion

Salaliitto: Melankolia (2017).

Salaliitto: Melankolia (2017).

Salaliitto: Salaliitto – huippuluokan debyyttialbumi

Salaliitto: Salaliitto (Plastic Passion, 2015)

Salaliitto: Salaliitto (2015).Nelihenkinen Salaliitto on kypsytellyt debyyttialbumiaan hiljalleen, kaikessa rauhassa. Valmis albumi on yksi vuoden valloittavimmista rocklevyistä.

Salaliiton lauluntekijä ja laulaja/kitaristi Ossi Alisaari heittäytyy tunnelmiin tosissaan. Hän voi tehdä sen helposti, sillä hänellä on rinnallaan vahva ja luotettava musiikillinen yksikkö.

Alisaaren kirjoittamat tilannekuvat istuvat täydellisesti biiseihin, joiden rakenteissa riittää seurattavaa. Bändiltä taipuu vaivatta vaikeampikin tahditus. Musiikillinen sujuvuus välittää oivallisesti tekstin tarpeita eteenpäin. Soljunta tuntuu lähes ällistyttävältä. Esimerkiksi Pääsiäissaaret on rohkeasti sovitettu biisi täynnä sekä levollisuutta että taianomaista jännitettä.

– Viimeinen talo, kaupunki loppuu
takana taivas punainen.
Viimeiset valot, asfaltti päättyy
keskellä tietä kasautuu.
Syvän ojan ylitän
viimeisen kerran yritän.

Valssin tahtiin etenevä Virhe avaa albumin toisen puolen. Värikäs maailma aukeaa jännittävänä kaleidoskooppina. Tarinankerronnassa on jotain kuusumunprofeettamaista seikkailuhenkeä, mystistä tummuutta. Lapsen näkökulmasta kulkeva teksti heijastelee osuvasti pienenä koettua epävarmuutta.

Salaliiton ensimmäisestä singleraidasta tehtiin myös video. Tommi Rantamäen ohjaustyö julkaistiin huhtikuussa 2015.

Toinen single Uuteen elämään sai videojulkaisun marraskuussa. Ohjaus: Jussi Pajuniemi.

Salaliiton bändisoundi on muheva, jännittävällä tavalla juurekas. Kitarat heläjävät täynnä suurta tunnetta ja ennen kaikkea rentoutta. Läsnä on rockmusiikin yksi tarpeellisimmista elementeistä: heittäytyminen ilman pinnistämistä. Salaliitto on intohimolla tehtyä rockmusiikkia, ilman rasitteita.

Yhtyeen jäsenille on kertynyt kokemusta monista bändeistä, kuten Penniless, Limonadi Elohopea ja Deep Turtle. Salaliittoa kuunnellessa voi miettiä sekä suomalaista että amerikkalaista lauluntekijyyttä. Mielikuvissa vilahtavat ohimennen Neil Young, The Posies, 22-Pistepirkko, Interpol, Kauko Röyhkä, Agents ja R.E.M. Olennaista on se, että Salaliitto saavuttaa oman juttunsa jo debyyttialbumilla. Se on ihailtavaa.

Ossi Alisaari – kitara, laulu
Timo Kuismanen – kitara
Raine Hynninen – bassokitara
Mikko Saaristo – rummut, lyömäsoittimet

Salaliitto julkaistaan LP-levynä ja striiminä joulukuussa 2015.

Yhtye juhlistaa levynjulkaisua lauantaina 19. joulukuuta kahdella keikalla. Akustinen setti Turun musiikkikirjastossa alkaa klo 14. Illalla klo 22 keikkapaikkana on Turun Baari. Molempiin on vapaa pääsy.

Levyhyllyt:
Salaliitto: Salaliitto (LP, striimi. Plastic Passion, 2015).
Melankolia (LP, striimi. 2017).

Lue ja kuuntele lisää:
Salaliitto Facebook
SoundCloud
BandCamp
Plastic Passion 

Tuomas Pelttari

Salaliitto: Salaliitto (2015).

Salaliitto: Salaliitto (2015).