Tom Waits: Bone Machine – läpimurto tuntemattomaan

Bone Machine (Island, 1992)

Tom Waits: Bone Machine (1992).Tom Waits on aina ollut hahmo, mutta samanlaisena hän ei ole pysynyt. Alkuaikojen kulkumiesromanttinen raspikurkku-lauluntekijä ja lätsäpäinen duunarirunoilija vääntyi vuosien mittaan oudommaksi artistiksi, joka lisäsi blues- ja jazzpohjaiseen musiikkiinsa kokeellisia elementtejä. Rehevä-ääninen jutunkertoja on nostanut silmilleen vääristävät lasit ja innostunut heittämään yhä ihmeellisempää legendaa. Häntä kuuntelee viihdytettynä ja kiinnostuneena silloinkin, kun tarinoista ei usko sanaakaan.

Waits ei niinkään muuttunut kuin mutatoitui. Hän alkoi sekoitella pohjimmiltaan vanhanaikaisiin ja nostalgisiin biiseihinsä teennäisyyden partaalle uskaltautuvaa teatraalisuutta, itsetarkoituksellista kummallisuutta, surrealismia ja itseironiaa. Työn jälki oli persoonallista, sielukasta ja monessakin mielessä satumaista jo Swordfishtrombonesilla (1983) ja Rain Dogsilla (1985). Vuoden 1992 Bone Machine oli kuitenkin Waitsin friikahtamiskehityksen kulminaatiopiste. Sillä levyllä hän teki läpimurron johonkin, missä kukaan ei ollut ennen käynyt.

Bone Machine äänitettiin kokonaisuudessaan Kalifornian Cotatissa sijaitsevan Prairie Sun Recording Studiosin kellarissa, C-studioksi nimetyssä huoneessa. Waits on kertonut ihastuneensa betoniseinäisen tilan kaikuun, joka onkin tärkeä osa Bone Machinen soundia. Albumi kuulostaa paikoin Tim Burtonin ohjaamalta jättimäiseen käkikelloon sijoittuvalta mörkömusikaalilta, paikoin työuupumuksesta seonneen pelto-orjan bluesilta ja paikoin ihan tavallisen sydämensä särkeneen miehen hauraalta viestiltä elämänsä naiselle tai itselleen elämälle.

Kolisten käynnistyvä Earth Died Screaming ja murheellisessa realismissaan oudon lohdullinen Dirt In The Ground ovat vaikuttava alku levylle. Tuntuu kuin Waits kuvaisi noilla kappaleilla havahtumistaan olemassaolon rajallisuuteen ja realiteetteihin (mikä onkin tyypillistä kehitystä tuolloin vähän päälle nelikymppisen artistin ikävaiheessa). Kuolema-aihetta pyöritellään eri kulmista pitkin Bone Machinea, etenkin spoken word -esitystä ja pienoisnovellia muistuttavassa The Ocean Doesn’t Want Messä ja pirullisessa Murder In The Red Barnissa. I Don’t Wanna Grow Upissa Waits tuntuu pääsevän sinuiksi sen kanssa, miten keski-ikäistymiseen pitäisi suhtautua.

Vaikka Waitsin juuret ovat groovaavassa afrikanamerikkalaisessa musiikissa, perinteinen svengi ei ole hänelle mikään ainoa oikea vaihtoehto. Bone Machinen kappaleista säälimätön In the Colosseum ryskää nelikulmaisilla kivirattailla, kun taas Goin’ Out West, All Stripped Down ja Jesus Gonna Be Here (jossa uskonnollinen ekstaasi kohtaa katumuksentäyteisen delirium-krapulan) svengaavat sulavammin, joskin brutaalisti. Lempeimmillään ja paljaimmillaan Bone Machine on sydämeenkäyvissä balladeissa Who Are You, A Little Rain ja Whistle Down The Wind. Niiden kaltaista irlantilaishenkistä vanhan maailman kaihoa on The Rolling Stones -legenda Keith Richardsin kanssa tehdyssä ja esitetyssä That Feelissä, johon albumi päättyy.

Bone Machine, jonka kansikuvan otti Bob Dylanin poika Jesse Dylan, ilmestyi syyskuussa 1992. Aika ei ollut koskaan ennen ollut yhtä otollinen hänen musiikilleen – vanha tekijä tuli tavoittaneeksi vaihtoehtoisuuden eetosta ja lofistelua arvostaneen 1990-luvun alun hengen. Eikä hän edes ollut yrittänyt mukautua mihinkään. Bone Machine oli linjakasta ja loogista jatkoa sille 1980-luvun mittaan edenneelle kehitykselle, jonka myötä Waitsin ilmaisu oli muuttunut yhä jyrkemmäksi, kulmikkaammaksi ja hiomattomammaksi.

Bone Machine voitti julkaisuvuotensa parhaan vaihtoehtomusiikkilevyn Grammyn. Se tuntuu täysin merkityksettömältä, kun Bone Machinen panee soimaan vuonna 2018. Levy rätisee, paukkuu, ryskyy ja hyväilee yhtä tulisesti kuin ilmestyessään.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hae Waits-klassikko 'Bone Machine' kirjastosta!

Hae Waits-klassikko ’Bone Machine’ kirjastosta!

Hae Bone Machine kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Closing Time (1973)
The Heart Of Saturday Night (1974)
Nighthawks At The Diner (1975)
Small Change (1976)
Foreign Affairs (1977)
Blue Valentine (1978)
Heartattack And Vine (1980)
One From The Heart (soundtrack, 1982)
Swordfishtrombones (1983)
Rain Dogs (1985)
Frank’s Wild Years (1987)
Big Time (live, 1988)
Night On Earth (soundtrack, 1992)
Bone Machine (1992)
The Black Rider (1993)
Mule Variations (1999)
Blood Money (2002)
Alice (2002)
Real Gone (2004)
Orphans: Brawlers, Bawlers & Bastards (2006)
Glitter And Doom (live, 2009)
Bad As Me (2011)

Lue lisää
Carroll, Cath: Tom Waits, 136 sivua. Unanimous 2000.
Hoskyns, Barney: Lowside of the Road – A Life Of Tom Waits, 609 sivua. Faber and Faber 2009.
Humphries, Patrick: The Many Lives Of Tom Waits, 354 sivua. Omnibus Press 2007.
Jacobs, Jay S: Wild Years – The Music And Myth Of Tom Waits, 276 sivua. ECW 2000.
Waits, Tom & Maher, Paul: Tom Waits on Tom Waits – Interviews And Encounters, 466 sivua. Chicago Review Press 2011.
Waits, Tom & Montandon, Mac & Heino, Sami (suom.) Tom Waits, takapihan taikuri, 381 sivua. Sammakko 2007.
Waits, Tom & Montandon, Mac: Innocent When You Dream – Tom Waits, the collected interviews, 394 sivua. Orion 2006.

Tom Waits: Bone Machine (1992).

Tom Waits: Bone Machine (1992).