Kotiteollisuus: Valtatie 666 – tie jatkuu itään

Valtatie 666 (Universal, 2018)

Kotiteollisuus: Valtatie 666 (2018).Vuosituhannen vaihde oli aikamoinen antikliimaksi. Sitä odotettiin huolensekaisella innolla ja siitä kirjoitettiin lauluja, mutta loppujen lopuksi se ei sitten sekoittanutkaan tietokoneita, pudottanut lentokoneita, sytyttänyt sotia tai muuttanut oikeastaan mitään, ei ainakaan käden käänteessä.

Jotkut jutut sentään sattuivat siirtymään 2000-luvulle juuri niihin aikoihin. Yksi niistä oli suomenkielinen rock. Siinä missä esimerkiksi Ultramariini toi siihen uudenlaisia vaikutteita 1990-luvun kitarapopista ja vaihtoehtorockista, sellaiset yhtyeet kuin Viikate, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ammensivat hevistä, ja Maj Karma(n Kauniit Kuvat), Mokoma sekä Stam1na metallista.

Halukkain lukemaan itsensä osaksi suomirockin jatkumoa oli Kotiteollisuus.

Lappeenrantalainen Kotiteollisuus alkoi hahmottua nykyiseen muotoonsa jo 1990-luvun alkupuolella. Bändin pitkä pohjatyö tuotti tulosta hitaasti mutta taatusti. Ensimmäinen albumilistasijoituksen toi Tomusta ja tuhkasta vuonna 2000, ja Helvetistä itään ponkaisi listaykköseksi heti ilmestyessään syyskuussa 2003.

Viisitoista vuotta läpimurron jälkeen ilmestynyt Valtatie 666 on Kotiteollisuuden kuudestoista albumi. Kitaristi-laulaja ja biisintekijä Jouni Hynynen on kuvaillut sitä ihmisen ja perkeleen vuoropuhelusta tehdyksi teemalevyksi. Kun ”perkeleen” ymmärtää sisäisiksi demoneiksi – lannistaviksi ääniksi pään sisällä, ikäviksi muistoiksi, olemisen tuskaksi ja kyynisiksi mielialoiksi – punainen lanka on selkeä. Valtatie 666 vie kauas kohti viimeistä auringonnousua, ja se tie on yhtä kuin elämä.

Mitä musiikkiin tulee, harva asia on muuttunut niin vähän kuin Kotiteollisuuden perusbiisi. Sitä voidaan toki kutsua myös omaksi tyyliksi. Esimerkiksi sellaiset Valtatie 666:n kappaleet kuin Kusipää, Vääräleuka ja Järjen ääni eivät sinänsä kohahduta ennenkuulemattomuudellaan, mutta ne kulkevat ja tarttuvat ja niiden kitararaidat lomittuvat toisiinsa maukkaasti.

Suuren osan levyn 71 minuutin kestosta selittävät (ja kuulijaa eniten yllättävät) jykevä Sädekehä, painavana vyöryvä Taakka ja Maailma nukahtaa, joista viimeinen kestää uskomattomat 18 minuuttia ja 23 sekuntia. Yli yhdeksänminuuttisen, paikoin ihastuttavan abstraktin Taakan tietyt kohdat kuulostavat aivan Timo Rautiaisen laulamilta, vaikka eivät ilmeisesti sitä ole (sattuvaa sinänsä, sillä Trio Niskalaukauksellakin on Taakka-niminen kappale). Selkein vastapaino noille suurteoksille ja samalla levyn virkistävin veto on pariminuuttinen Valtatie 666, jonka Hynynen duetoi Radiopuhelimien kiihkeän J.A. Mäen kanssa.

Muutama vuosi sitten nelimiehiseksi muuttunut Kotiteollisuus on jykevältä ja selkeältä soundaavalla Valtatie 666:lla hyvässä peruskunnossa, ja hetkittäin bändi onnistuu jopa yllättämään. Vaikka ensimmäisestä Kotiteollisuus-nimellä julkaistusta albumista Aamenesta tuli tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta, Valtatie 666:n biisit eivät kuulosta lopunaikojen lauluilta. Eedeniin ei ole paluuta ja helvetti on kaukana takana, mutta tie jatkuu itään.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Kotiteollisuus kotisivu

Valtatie 666
Miitri Aaltonen – kitara, taustalaulu
Janne Hongisto – bassokitara, taustalaulu
Jouni Hynynen – laulu, kitara
Jari Sinkkonen – rummut

Hae Kotiteollisuuden 'Valtatie 666' kirjastosta!

Hae Kotiteollisuuden ’Valtatie 666’ kirjastosta!

Hae Valtatie 666 kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Hullu Ukko ja Kotiteollisuus (1996)
Aamen (1998)
Eevan perintö (1999)
Tomusta ja tuhkasta (2000)
Kuolleen kukan nimi (2002)
Helvetistä itään (2003)
7 (2005)
Iankaikkinen (2006)
Sotakoira (2008)
Ukonhauta (2009)
Kotiteollisuus (2011)
Sotakoira II (2012)
Maailmanloppu (2013)
Kruuna / Klaava (2015)
Vieraan vallan aurinko (2016)
Valtatie 666 (2018)

Kotiteollisuuden laulaja-kitaristi-tekstintekijä Jouni Hynynen tunnetaan myös kirjailijana. Hynynen kertoo Turun Kirjamessuilta suoralähetetyssä haastattelussa kirjastaan Muistikuvia (Like, 2018). Kohtaamisessa kuullaan Hynysen tavasta kirjoittaa lyriikoita, tekstintekijöistä joita Hynynen ihailee sekä tunnustuksia Kotiteollisuuden sanoitusten takaa. Haastattelijana Pete Leppänen.

Jouni Hynynen: Muistikuvia (Like, 2018).

Jouni Hynynen: Muistikuvia (Like, 2018).

Lue lisää
Hynynen, Jouni: Rakkaudella, Hynynen, 166 sivua. Like 2009.
Hynynen, Jouni: Mies katoaa, 114 sivua. Like 2009.
Hynynen, Jouni: Kesämies, 239 sivua. Like 2010.
Hynynen, Jouni: Karjalainen ruletti, 254 sivua. Like 2012.
Hynynen, Jouni & Liimatta, Tommi & Hynynen, Vilja: Paskapuhetta, 151 sivua. Like 2013.
Hynynen, Jouni: Kadonnutta tavaraa etsimässä, 300 sivua. Like 2016.
Hynynen, Jouni: Muistikuvia – Tunnustuksia Kotiteollisuuden sanoitusten takaa, 283 sivua. Like 2018.
Hynynen, Jouni & Karmila, Mikko: Kotiteollisuus – Ukonhauta. Kenelle banjot soivat, 143 sivua. Like 2009.
Hynynen, Jouni & Sinkkonen, Jari: Kotiteollisuus.com – Vittuilua jo vuodesta 2001, 590 sivua. Like 2012.
Hämäläinen, Tuukka: Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa, 257 sivua. Idiootti 2011.
Kauppinen, Eetu (toim.): Miten lauluni syntyvät?, 243 sivua. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017.
Liimatta, Tommi & Hynynen, Jouni: Rillipää ja läski – kirjeenvaihto 2007–2009, 270 sivua. Johnny Kniga 2010
Vuoto, Mika & Hynynen, Jouni: Kotiteollisuus munasillaan ja muutenkin, 136 sivua. Johnny Kniga 2015.

Kotiteollisuus: Valtatie 666 (2018).

Kotiteollisuus: Valtatie 666 (2018).

Disco Ensemble: First Aid Kit – hetki ennen räjähdystä

First Aid Kit (Fullsteam, 2005)

Disco Ensemble: First Aid Kit (2005).Disco Ensemble soittaa joulukuussa 2018 yhdeksän keikkaa Helsingin Tavastialla. Ne ovat pitkät jäähyväiset: rockbändi lopettaa toimintansa Last Nights Out -konserttisarjan jälkeen. Se tapahtuu ilman suurta draamaa ja todennäköisesti ihan oikeaan aikaan. Ulvilassa vuonna 1996 perustettu yhtye on tehnyt kuusi albumia ja luultavasti kaiken muunkin, mitä tehtävissä on.

Punkista, hardcoresta ja post-hardcoresta innoittunut Disco Ensemble teki läpimurron Suomessa vuonna 2005 julkaistulla toisella albumillaan First Aid Kitillä. Kultaa myyneen levyn alkuperäinen versio äänitettiin Örebrossa tuottaja Jens Bogrenin kanssa.

Suuri osa Disco Ensemblen vaikutteista tuli At The Drive-Inin ja Refusedin kaltaisilta bändeiltä. Se pyrki kanavoimaan esikuviensa aggression ja intensiteetin melodiseksi rockiksi, joilla ei ollut tarkkoja musiikillisia rajoja. Perinteinen kitarabändikokoonpano toki nikkaroi Disco Ensemblen ilmaisulle tietynmalliset raamit, mutta se ei pelännyt maustaa soundiaan vaikkapa kiinnostavilla elektronisilla soundeilla. First Aid Kitillä kuullaan ensi kertaa halpaa kosketinsoitinta, jonka laulaja Miikka Koivisto oli löytänyt porilaiselta kirpputorilta.

En tiedä, onko First Aid Kit tietoisesti kirjoitettu tuhoutuvasta ihmissuhteesta kertovaksi teemalevyksi, mutta sellaiseksikin sen voi tulkita. Dramaattisin käänne kuullaan heti avausraidalla: This Is My Head Exploding kertoo mitä tapahtuu, kun paine kasvaa liian suureksi. We Might Fall Apart, Human Cannonball ja Drop Dead, Casanova kertovat räjähdyshetkeen johtavasta kehityksestä. Levyn nimibiisi First Aid Kit taas on kuin tragedian jälkinäytös, ja päätösraita Asleep On The Wheel dramaattisen rakkaustarinan haikean onnellinen loppu.

Musiikki tukee tekstien emotionaalisia teemoja erinomaisesti. Biiseissä on pakahduttava, melankolinen tunnelma, mutta tasapainoksi myös kiivautta ja kiihkeyttä sekä melodioita, joista saa helposti kiinni. First Aid Kit kuulosti ilmestyessään raikkaalta levyltä, joka voisi tavoittaa suurenkin yleisön. Disco Ensemble ei ollut Suomen ainoa post-hardcorevaikutteinen bändi, mutta se oli ensimmäinen, joka oli halukas jättämään marginaalin ja katsomaan, miten suurille lavoille voisi päästä. Bändin energisillä keikoilla ei ihmetellyt yhtään, että bändi puhutteli nollavuosikymmenen nuoria niin väkevästi.

First Aid Kit pani asioihin vauhtia. Disco Ensemble soitti loppuunmyytyjä keikkoja ja teki sopimuksen Saksan Universal Musicin kanssa vuonna 2006. Iso levy-yhtiö pani bändin äänittämään osan First Aid Kitin kappaleista uudelleen Tukholman Gröndahl-studiossa Michael Ilbertin ja Pelle Gunnerfeldtin kanssa. Kitaristi Jussi Ylikoski mainitsi Soundin 9/2018 haastattelussa, ettei pitänyt Drop Dead, Casanovan, Eyes Of A Ghostin, Black Euron ja Sleep On The Wheelin uusia versioita alkuperäisten veroisina. Ne kuitenkin julkaistiin First Aid Kitin uusintapainoksella tuoreeltaan vuonna 2006. Bändin ja ison saksalaisyhtiön yhteistyöstä kertonee eniten se, että se päättyi kahden albumin jälkeen.

First Aid Kitin jälkeen Disco Ensemblen asiat etenivät mukavasti myös ulkomailla. Se julkaisi uutta musiikkia parin vuoden välein, saavutti suosiota varsinkin Keski-Euroopassa ja testasi siipiään myös Yhdysvalloissa. Kahden viimeisen albumin välissä kuluneet viisi vuotta ja bändin jäsenten sooloprojektit kuitenkin kielivät siitä, että Disco Ensemblen voimat olivat käymässä vähiin. Viimeinen, enteellisesti nimetty albumi Afterlife ilmestyi vuonna 2017.

Edessä on elämä Disco Ensemblen jälkeen. Kitaristi Jussi Ylikoski pyörittää jo Artistilabra-nimistä projektia, jossa valmennetaan uusia artisteja, ja laulaja Miikka Koivisto vaikuttaa Ruusut-yhtyeessä, joka on kriitikkojen parissa vuoden kehutuin kotimainen tulokas. Rumpali Mikko Hakilan ja basisti Lasse Lindforsin uusista kuvioista ei vielä ole tietoa. Tämä nelikko tullaan joka tapauksessa aina muistamaan Disco Ensemblenä, sillä bändillä on ollut merkitystä monelle.

Jäähyväisten aikaan mieleen palaa kaikki se, mikä yhteisessä ajassa oli parasta. Luulen, että Disco Ensemblen viimeisillä keikoilla kuullaan monta biisiä First Aid Kitiltä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Disco Ensemble kotisivu

Hae Disco Ensemblen klassikko 'First Aid Kit' kirjastosta!

Hae Disco Ensemblen klassikko ’First Aid Kit’ kirjastosta!

Hae First Aid Kit kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Viper Ethics (Fullsteam Records, 2003)
First Aid Kit (2005)
Magic Recoveries (2008)
The Island Of Disco Ensemble (2010)
Warriors (2012)
Afterlife (2017)

Lue lisää
Alanko, Tero & Silas, Petri: Neljäs sukupolvi – Suomalainen rock nyt, 223 sivua. Johnny Kniga 2006.

Disco Ensemble: First Aid Kit (2005).

Disco Ensemble: First Aid Kit (2005).

Disco Ensemblen jäähyväiskiertue vedetään loka-joulukuussa 2018. Last Nights Out!

Disco Ensemblen jäähyväiskiertue vedetään loka-joulukuussa 2018. Last Nights Out!

 

 

 

Teddy & The Tigers: Burn It Up – suomibillyn suosion huippu

Burn It Up (Poko Rekords, 1978)

Teddy & The Tigers: Burn It Up (1978).Usein mainitaan, että punk teki läpimurron, koska nuoriso oli vieraantunut mahtailevaksi ja viihteelliseksi kehittyneestä popmusiikista. Se kaipasi simppeliä, energistä ja puhuttelevaa rockia, joka määrittäisi sille tyylin ja aseman.

Toisesta 1970-luvun lopun suositusta tyylistä, rockabillystä, voi sanoa täsmälleen samoin.

Rockabillyn uutta tulemista on pidetty punkin vastavoimana, ja sitä se ideologisesti olikin, mutta ei lähtökohdiltaan. 1950-luvun ja 1960-luvun alun soundiin ja tyyliin ihastuneet bändit perustettiin ihan samoista syistä kuin punkbändit – ”diinaritkin” kaipasivat yksinkertaista, energistä musiikkia, joka kertoisi elämästä sävyillä, joita aikakauden hevi- ja progebändit eli ”hämyt” eivät hallinneet.

Punkia konservatiivisempi rockabilly ei pyrkinyt luomaan vanhoista elementeistä uudenlaista meteliä vaan siirtämään menneiden aikojen estetiikan ja tyylin dogmaattisesti nykypäivään. Se oli tavallaan taantumuksellista, tavallaan ei – 1950-luvun amerikkalaisuuden romantisointi tuntui varmasti raikkaalta 1970-luvun Kekkoslovakian harmaudessa. Aika oli muutenkin otollinen nostalgiselle aikamatkalle lähihistoriaan. Sen osoittivat Happy Days – Onnenpäivät -sarjan sekä elokuvien Grease ja American Graffiti – Svengijengi ’62 suosio sekä uutiset Elvis Presleyn kuolemasta.

Suomalaisen rockabillyn suosituin bändi tuli Keravalta. Sen esimuoto, vuonna 1974 perustettu Fancy Dan soitti sekalaisia rockcovereita. Hurriganesin kaksi ensimmäistä albumia käänsivät bändin kurssin kohti primaalia rock’n’rollia, ja lopullinen fiftarivalaistuminen tapahtui American Graffiti – Svengijengi ’62:n kautta. Fancy Danista tuli Teddy & The Tigers. Bändi innostui soittamaan rock’n’rollia ja rockabillyä Eddie Cochranin ja Buddy Hollyn hengessä ja autenttisilla soundeilla. Tyylillinen pesäero jopa linjaansa raskauttaneeseen Hurriganesiin oli selkeä.

Epe Heleniuksen Tampereella perustama Poko Rekords kiinnitti Teddy & The Tigersin vuonna 1977. Uuden yhtiön kahteen ensimmäiseen albumijulkaisun kiteytyi aikakauden kaksijakoinen nuorisokulttuuri: Teddy & The Tigersin debyytti Boppin’ ja punkbändi Eppu Normaalin ensialbumi Aknepop ilmestyivät toukokuussa 1978. Teddy & The Tigersin Aikka ”Teddy Guitar” Hakalasta (s 1957) ja Eppu Normaalin Martti Syrjästä (s. 1959) tuli tahtomattaan kahden toisilleen nokittelevan alakulttuurin henkisiä johtajia. He antoivat nuortenlehdille jopa yhteishaastatteluja osoittaakseen poteroistaan uhitteleville nuorille olevansa hyvissä väleissä ja arvostavansa toistensa tekemisiä.

Teddy & The Tigersin toinen albumi Burn It Up julkaistiin loppuvuodesta 1978, vain puoli vuotta debyytin jälkeen. Hurriganes-yhteyksistään tutun Richard Stanleyn ja manageri Kari ”Johnny Flight” Heimosen tuottama Burn It Up äänitettiin Lahden legendaarisella Microvox-studiolla. Levyllä oli sekä uutta materiaalia että lainapaloja. Laulaja-kitaristi Teddy Guitar oli säveltänyt kuusi biisiä, ja yhden oli tehnyt Bobby Grand -pseudonyymin taakse kätkeytynyt Hillel Tokazier. Richard Stanley sanoitti kappaleet salanimellä Jet Smooth.

Teddy & The Tigersin omat biisit, lippulauluna levyn avausraita Tiger Twist, olivat puhdasoppisia genrensä edustajia. Niissä ei ollut mitään uutta, mutta tyylitaju oli kohdallaan, kuten perinnettä vaalivaan lajityyppiin kuuluu. Hakalan oikeaoppisen laulutyylin taustalla kajasti jotakin hyvin suomalaista, mikä lisäsi musiikin omaperäisyyttä.

Coverit oli valittu hyvällä maulla. Eddie Cochranin viimeiseksi jäänyt levytys Cut Across Shorty, Flash Cadillac And The Continental Kidsin Nothing For Me, Johnny Garnerin Didi Didi, Ritchie Valensin teiniballadi Donna, Edwin Brucen kirjoittama Rock Boppin’ Baby, Billy ”The Kid” Emersonin vuonna 1959 levyttämä Apron Strings ja Johnny Burnette And The Rock’n’Roll Trion raju Tear It Up toimivat mainiona johdatuksena vanhaan musiikkiin.

Marraskuussa 1978 ilmestyneestä Burn It Upista tuli Teddy & The Tigersin menestynein levy. Sitä myytiin noin 35 000 kappaletta ja se piikkasi albumilistalla sijalla kaksi. Vain Greasen samanhenkinen soundtrack esti sitä nousemasta ykköseksi.

Seuraavan vuoden ajan Teddy & The Tigersin suosio oli huipussaan myös keikoilla. Sitten se kääntyi loivaan laskuun, mikä saattoi olla syy-seuraussuhteessa siihen, että muusikoiden motivaatio alkoi huveta. Teddy & The Tigers soitti viimeisen keikkansa aika tarkalleen kaksi vuotta Burn It Upin julkaisun jälkeen.

Muoti-ilmiöiksi paisuneet punk ja rockabilly painuivat buumivuosien jälkeen takaisin maan alle. Se ei tappanut niitä vaan teki molemmille hyvää – undergroundissa musiikki on rakastavissa käsissä. Myöskään Teddy & The Tigers ei lakannut olemasta. Myöhempinä vuosina sitä on kuultu niin uudelleenjulkaisuilla kuin keikoillakin.

Burn It Up
Teddy Guitar – laulu, kitara
AP – bassokitara
Pale – rummut
Tuottajat: Richard Stanley & Johnny Flight

Ari Väntänen
ww.arivantanen.com

Teddy & The Tigers Facebook

Hae Teddy & The Tigersin 'Burn It Up' kirjastosta!

Hae Teddy & The Tigersin ’Burn It Up’ kirjastosta!

Hae Burn It Up kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Boppin’ (1978)
Burn It Up (1978)
Rock-a-Billy Rebel (1979)
White Hot Rock (1980)

Lue lisää
Eklund, Jari: Syntyneet rokkaamaan – kirja tedeistä, rockerseista ja rock’n’rollista, 2016 sivua. (FT-Media, 1998).
Eklund
, Jari: Tiger Twist, 283 sivua. (Johnny Kniga, 2003).
Kontiainen
, Vesa: Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia, 667 sivua. (Like, 2004).
Olutkoski, Juhani: Teddy vai punkkari eli Nuoruustango 1980, 260 sivua. (Books On Demand, 2010).
Salmi, Janne: Kun 50-luku tuli takaisin – nuorison 50-lukuvillitys 1978-1981, 206 sivua. (Opus Liberum, 2009).
Salmi, Janne: Rockin’ Is Our Business – 30 vuotta suomalaista rock’n’roll-elämää 1982-2012, 443 sivua. (Nord Print, 2015).
Salmi, Janne: Tigers Story – Teddy & The Tigersin tarina, 252 sivua. (WSOY, 2012).

Teddy & The Tigers: Burn It Up (1978).

Teddy & The Tigers: Burn It Up (1978).

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka

Lime Green DeLorean (Bone Voyage, 2011)

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean (2011).Tuntui melkein siltä kuin joku olisi kuollut. Kolme vuotta sitten, kun 22-Pistepirkko ilmoitti jäävänsä ”tauolle”, koin aitoa menetyksestä nousevaa surua. Elämästäni oli yhtäkkiä viety jotakin sellaista, joka oli ollut siinä mukana niin pitkään, etten enää edes muistanut, miten paljon se minulle merkitsi.

Syy oli ikävä. Bändi kertoi nettisivuillaan, että Keräsen veljekset, siis kitaristi-laulaja P-K ja basisti-kosketinsoittaja Asko, olivat riitaantuneet keskenään niin tulisesti, että levyn tekeminen oli jäänyt kesken.

22-Pistepirkko vuonna 2011. Asko Keränen (vas.), P-K Keränen ja Espe Haverinen. Kuva: Nalle Westman.

22-Pistepirkko vuonna 2011. Asko Keränen (vas.), P-K Keränen ja Espe Haverinen. Kuva: Nalle Westman.

Se tuntui yhtä aikaa ärsyttävältä ja arvostettavalta. Kuinka ihmeessä 35 vuotta samassa bändissä soittaneet aikuiset miehet voivat alkaa riidellä niin rumasti? Ja toisaalta: miten kunnioitettavaa onkaan se, ettei 22-Pistepirkossa edelleenkään pysytelty tavan ja turvallisuuden vuoksi?

Suuri voima meitä siltä varjelkoon, mutta jos bändin tauko sattuisi muuttumaan pysyväksi olemattomuuden tilaksi, loppu ei olisi onneton. Vuonna 2011 julkaistu Lime Green DeLorean olisi tunnelmaltaan hyvinkin sopivaa musiikkia Pirkkojen tarinan lopputekstien taustalle.

DeLorean valmisti vain yhtä ainoaa mallia, sellaista DMC-12 -urheiluautoa, jollaiseen tohtori Emmett Brown rakensi aikakoneen Paluu tulevaisuuteen -elokuvassa. Jos joku tahtoisi itselleen limenvihreän DeLoreanin, hänen täytyisi maalauttaa auto itse, sillä DeLoreanit paneloitiin tehtaalla maalaamattomalla ja lakkaamattomalla ruostumattomalla teräksellä. Oma vaivansa olisi DeLoreanin hankkimisessakin, sillä tuota vuosina 1981–1983 valmistettua autoa on olemassa vain muutamia tuhansia.

Siinä on symboliikkaa. Limenvihreä DeLorean olisi eräänlainen autojen 22-Pistepirkko – outo ja tyylikäs klassikko, joka jatkaa pitkää perinnettä omalla jäljittelemättömällä tavallaan.

22-Pistepirkko teki Lime Green DeLoreanillaan haikean ja lämminhenkisen matkan. Lights By The Highway aloitti sen hauraasti ja viipyillen, kappale oli kevyt ja hahmoton kuin pakkashuuru tyhjän tien päällä. Kauniin alun jälkeen rumpali Espe Haverisen eksentrinen Dream 1987 käänsi kulkuneuvon yllättäen muhkuraiselle sivutielle, jollaisilla The Velvet Undergroundin perilliset tapaavat kulkea. Pophelmi UFO Girl ja tarttuva garage-renkutus Stupid veivät bändin tasaiselle ja suoralle valtatielle, jolla oli muutakin liikennettä. Niiden jälkeen koitti hupaisin osuus: So Much Snow kuulosti siltä kuin Canned Heat olisi pestannut uudeksi vokalistikseen The Muppet Shown ruotsalaisen kokin.

Aurinkoisin etappi alkoi, kun matka kääntyi loppupuolelleen. Sykähdyttävän valoisa Sunny Days, leikkisä Broken Toys ja huoleton So Happy Day eivät itsessään tarjonneet kovin unohtumattomia äänimaisemia, mutta pohjustivat hienosti kaikkein pysäyttävintä paikkaa: Sweet Rodeo Heart oli pakahduttavan suloinen rakkauslaulu, joka ilmeisestä hittipotentiaalistaan huolimatta oli sovitettu lumoavan vähäeleiseksi. Find Me jatkoi samoissa melankolisissa tunnelmissa, mutta ei aivan yhtä koskettavasti.

Simppeli mutta scifistinen nimikappale Lime Green DeLorean päätti matkan euforisen indierockin tähtisumuun. Pitkä ja hidas loppuosa hajotti musiikin eteeriseksi sävelpilveksi, joka haihtui hiljalleen ilmaan, eetteriin tai avaruuksiin. Bändin telakoituessa se toi mieleen lohduttavan ajatuksen siitä, ettei mikään koskaan lopu vaan vain muuttaa muotoaan.

Jos 22-Pistepirkko ajoi limenvihreällä DeLoreanilla viimeisen matkansa, loppu oli kiehtova ja kaunis. Mutta toivokaamme parasta.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

22-Pistepirkko kotisivu

Lime Green DeLorean
P-K Keränen – laulu, kitara
Asko Keränen – bassokitara, kosketinsoittimet, laulu
Espe Haverinen – rummut, laulu

Hae 22-Pistepirkon 'Lime Green DeLorean' kirjastosta!

Hae 22-Pistepirkon ’Lime Green DeLorean’ kirjastosta!

Hae Lime Green DeLorean kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
22-Pistepirkon studioalbumit
Piano, rumpu ja kukka (1984)
The Kings Of Hong Kong (1987)
Bare Bone Nest (1989)
Big Lupu (1992)
Rumble City, LaLa Land (1994)
Eleven (1998)
Rally Of Love (2001)
Drops & Kicks (2005)
(Well You Know) Stuff Is Like We Yeah! (2008)
Lime Green DeLorean (2011)

Muita levytyksiä
Zipcode (1996)
Downhill City (1999)
The Nature Of 22 Pistepirkko (2002)
The Others aka 22PP: Monochromeset (2006)
The Singles (2011)

Lue lisää
Puustinen, Viljami & 22-Pistepirkko: 22-Pistepirkko. (Like, 2005).

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean (2011).

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean (2011).

Simulacrum – progressiivisuus tarkoittaa kehitystä

Turkulainen progemetalliyhtye Simulacrum on ollut olemassa pitkään, mutta bändin musiikillisesti kunnianhimoinen taival tuntuu olevan vasta alkamassa.

Kosketinsoittaja ja bändin luotsi Christian ”Chrism” Pulkkinen kertoo, että hyviä arvosteluja saaneet The Master And The Simulacrum (2012) ja Sky Divided (2015) saavat vielä seuraajan: Simulacrum on tekemässä kolmatta albumia. Levy tulee olemaan askel eteenpäin, ei vanhan toistamista.

Chrism, sinä tulit progressiivisen metallin pariin klassisen musiikin puolelta. Miten se tapahtui?
– Aloitin klassisen pianon soittamisen vanhempieni toiveesta 7-vuotiaana. Rehellisesti sanottuna olin melko huonolla treenimotivaatiolla varustettu nassikka. Pianoa tuli treenattua lähinnä pari päivää ennen pakollisia pianotunteja. Yläasteella löysin rockmusiikkia, jossa koskettimilla oli suurempi rooli. Silloin tajusin, että koskettimillahan voi tehdä sellaistakin musiikkia.
– Bändit, jotka saivat minussa aikaan tämän ahaa-elämyksen olivat Stratovarius, Yngwie Malmsteen, Dream Theater, Symphony X, Emerson, Lake & Palmer sekä Deep Purple. Näille bändeille olen kiitoksen velkaa siitä, että aloin harjoitella ja pääsin nykyiselle tasolle. Hiukan myöhemmin klassinen musiikki alkoi kiinnostaa uudelleen. Jatkoin klassisen pianon parissa aina 23-vuotiaaksi saakka.

Mitä musiikki sinulle merkitsee?
– Musiikki on minun tapani ilmaista itseäni. Se on minulla sidottuna luihin ja ytimiin eikä sitä voi minusta erottaa. Niinäkin hetkinä, kun en sitä aktiivisesti mieti tai harrasta, päässäni soi melodianpätkiä ja erilaisia rytmejä. Osa katoaa päivän mittaan muistista, osa päätyy nuotteina tietokoneen syövereihin. En ole oikeastaan ikinä halunut tehdä mitään muuta. Olen myös joutunut luopumaan paljosta musiikin takia.

Miten Simulacrum syntyi?
– Kokeilin ensimmäisiä kertoja soittaa rockmusiikkia Puolalan ylä-asteen bändikatselmuksissa. Siitä alkoi Simulacrumin tarina, ja silloisista jäsenistä basisti Olli Hakala sekä kitaristi Nicholas Pulkkinen ovat vieläkin mukana. Bändillä alkaa siis olla ikää jo 20 vuotta, vaikka jäsenet ovatkin vielä kohtuullisen nuoria.

Simulacrum livenä. Kuva: Otto Markkanen.

Simulacrum livenä. Kuva: Otto Markkanen.

Sinulla on paljon vastuuta Simulacrumin toiminnasta. Onko bändinne demokraattinen?
– Minulla on kieltämättä suurin rooli bändin eteenpäin ajamisessa. Hoidan sävellystyön lisäksi äänittämistä ja äänentuotantoa, aikataulutusta, budjetointia sekä promootiota. Bändi on kuitenkin menossa demokraattisempaan suuntaan. Toinen kitaristimme Petri Mäkilä on vahvasti mukana tulevan levyn biisien tekemisessä. Hänen sävellyksensä tuovat mukavaa tuoreuden tuntua verrattuna siihen, että olisin jälleen säveltänyt koko levyn itsenäisesti. Pidämme myös säännöllisen epäsäännöllisesti palavereita siitä, mihin suuntaan haluamme bänditoimintaa viedä.

Simulacrumin toinen albumi Sky Divided julkaistiin vuonna 2015. Seuraava albumi on tekeillä.

Simulacrumin toinen albumi Sky Divided julkaistiin vuonna 2015. Seuraava albumi on tekeillä.

Simulacrum tekee parhaillaan kolmatta albumiaan. Millainen siitä tulee kahteen ensimmäiseen levyyn verrattuna?
– Ensimmäinen levy The Master And The Simulacrum on yllättävän ehyt ottaen huomioon, että siihen kerättiin kappaleet pitkältä aikaväliltä. Ensimmäiset olin säveltänyt 16-vuotiaana. Toinen levy Sky Divided sävellettiin kolmen vuoden aikavälillä. Se on kokonaisuutena jonkin verran tiukempi kuin debyytti. Sillä otettiin askelia pois fuusiovaikutteista ja mentiin enemmän Symphony X:n tyyliseen powermetallistiseen tulkintaan.
– Kolmas levy tuo progressiivisen metalliin Petrin nykyaikaista näkemystä sotkettuna omiin vaikutteisiini. Ilokseni voin todeta, että fuusiovaikutteet ovat tehneet paluun. Levyllä tullaan kuulemaan debyytin mainion Celestial Architectin jatkokappaleita.

Kuva: Otto Markkanen.

Kuva: Otto Markkanen.

Millaisia suunnitelmia tai haaveita sinulla on seuraavan Simulacrum-albumin suhteen?
– Toivon, että saamme aikaiseksi hienon levyn, jota on kiva kuunnella vielä kiikkustuolissa, ja että voimme olla ylpeitä itsestämme ja toisistamme. Olisi myös kiva viedä bändi ulkomaille. Kun olen kiertänyt muiden bändien kanssa siellä, olen huomannut, että vaikkapa Saksassa fanikulttuuri on positiivisempaa kuin Suomessa. Fanit tulevat katsomaan lämppäreitä keikoille, vaikka soittoajat ovat aikaiset. Aikaisista soittoajoista johtuen ihmiset ovat myös piirun verran enemmän selvänä ja keskittyvät meiningin lisäksi myös musiikilliseen antiin.

Simulacrumissa on kaksi laulajaa. Miten tällaiseen ratkaisuun on päädytty?
– Simulacrum pyrkii kehittymään jokaisella levyllään. Ensimmäisen levyn jälkeen otimme riveihimme toiseksi kitaristiksi Petrin, koska levyn äänimaisemaa oli vaikea luoda livenä yhdellä kitaristilla. Tulevalle kolmannelle levylle halusimme enemmän työkaluja laulun tuotantoon, joten päädyimme ottamaan toiseksi laulajaksi pitkäaikaisen ystävämme, äärimmäisen lahjakkaan Erik Kraemerin. Ajattelimme, että se on uutta ja ennenkuulumatonta. Onhan kahden laulajan kokoonpanoja ollut ennenkin, mutta yleensä toinen laulajista on joko nainen, örisijä tai täysin eri äänialan omaava laulaja. Kuulostaa muuten erityisen hienolta, kun kaksi asiansa osaavaa hevitenoria laulaa stemmoissa livenä!

Kuten mainitsit, sinulla on muitakin bändejä. Miten Simulacrum sijoittuu niiden joukkoon?
– Simulacrum on minulle erityisen tärkeä pitkän yhteisen historian vuoksi sekä kanavana, jonka kautta pystyn julkaisemaan omia sävellyksiäni.
– Soitan Simulacrumin lisäksi yhtyeissä Eden’s Curse, Adamantra sekä Epicrenel. Nekin ovat minulle toki tärkeitä, ja olen saanut niiden kautta paljon näkyvyyttä, uusia muusikkokavereita sekä unohtumattomia kokemuksia. Eden’s Curse on kansainvälinen kokoonpano, joka tekee marraskuussa Ison-Britiannian-kiertueelle Michael Schenker Festin kanssa.

Millaisia musiikillisia visioita sinulla on tällä hetkellä?
– Yksi idea, joka hiukan kutkuttelee takaraivossa, on melko poikkitaiteellinen. Haluaisin, että kirjailija kirjoittaisi novellin, jonka tarinan pohjalta joko tekisimme adaptaation tai sitten säveltäisimme kirjalle musiikillisen parin, eli esimerkiksi saman tarinan eri päähenkilön näkökulmasta. Kirja ja levy voitaisiin julkaista yhtenä komeana pakettina. Melko progea, eikö vain?

Simulacrum
Niklas Broman – laulu
Olli Hakkala – bassokitara
Erik Kraemer – laulu
Petri Mäkilä – kitara
Christian ”Chrism” Pulkkinen – kosketinsoittimet
Nicholas ”Solomon” Pulkkinen – kitara
Tatu Turunen – rummut

Simulacrum ja Fireproven ovat keikalla Turun Saaristobaarin FHMF Clubilla lauantaina 25.5.2018.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Simulacrum kotisivu

Hae Simulacrumin musiikkia kirjastosta!

Hae Simulacrumin musiikkia kirjastosta!

Hae Simulacrumia kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt:
The Master And The Simulacrum (2012)
Sky Divided (2015)

Lue lisää:
Weigel, David: The Show That Never Ends – The Rise And Fall of Prog Rock, 346 sivua. (W. W. Norton & Company, 2017).