Yö: Varietee – porirockin alkuräjähdys

Varietee (Poko, 1983)

Yö: Varietee (1983).Kauan sitten erään länsisuomalaisen kaupungin kaduilla asteltiin tukka pystyssä asvalttiin särkyneiden enkelten joukossa. Kun ilmiö syntyi, aika oli 1980-luku ja paikka Pori. Sitä kutsuttiin porirockiksi, ja sen lähtölaukauksen ampui .

Yli kolmekymmentäviisi vuotta myöhemmin on sanottava, että ilmiöt tulivat ja menivät, mutta Yö pysyi. Laulaja Olli Lindholm johdatti bändinsä punkin kiihkeydestä iskelmärockin seesteisyyteen ja oman elämänsä loppuun saakka.

Vuonna 1981 perustettu Yö herätti tamperelaisen Poko Rekordsin kiinnostuksen syksyllä 1982. Heti ensimmäinen single, keväällä 1983 julkaistu ’Likaiset legendat I’ oli listamenestys. Ilmeisen hyvin valmistautunut ja lupaavasta alusta inspiroitunut kokoonpano (Lindholm, kosketinsoittaja-laulaja Jussi Hakulinen, kitaristi Jani Viitanen, basisti Juha Rauäng ja rumpali Veikko Lehtiranta) pani Varieteen purkkiin vajaassa viikossa MSL-studiossa Lempäälässä.

Heti Varieteen ensimmäisissä biiseissä ’Pieni ihminen suuressa maailmassa’ ja ’Ei voi elää rakkaudesta’ hahmottuu se, mikä alkuaikojen Yössä vetosi. Nuorten porilaisten paatoksellisessa rockissa oli vielä punkin ja uuden aallon kiihkeyttä, joka erottaa sen 2000-luvun Yöstä samalla tavalla kuin parikymppinen eroaa viisikymppisestä. Esimerkiksi ’Pro Patricia’ on ilahduttavan idealistinen isänmaallisuutta ja pasifismia pohdiskeleva laulu, jota olisi ollut vaikea kuvitella myöhempien aikojen Yön esittävän.

Kolmentoista biisin mittainen Varietee olisi voinut olla parempi kokonaisuus vähän lyhyempänä, tai ainakin se olisi pärjännyt ilman raskassoutuisia biisejä ’En saanut sua pilviin’ ja ’Vain varjot häntä seuraa’ sekä Reino Helismaan ’Päivänsäde ja menninkäinen’ -klassikon höpsöä rokkisovitusta. Sen sijaan singlebiisit ’Likaiset legendat I’ ja ’Särkynyt enkeli’, eteerisestä kiivaaksi kasvava ’Yhden illan varietee’, post-punkin ja suomirockin hybridi ’Rakkauden symbioosi’ ja jo mainitut avauskappaleet kestävät kuuntelua loputtomasti.

Jussi Hakulisen kirjoittamat biisit puhuttelivat väkevästi kahdeksankymmentäluvun suomalaisnuoria. Marraskuussa 1983 julkaistu Varietee oli välitön suurmenestys. Näyttävästi televisiossakin mainostettu debyyttialbumi myi vuoden loppuun mennessä timanttilevyyn oikeuttavat 50 000 kappaletta. Varietee oli lähtölaukaus paitsi Yön uralle, myös porirockille. Uusromanttisesta, hellyttävän suomalaisittain kimaltavasta alagenrestä tuli näyttävä ja suosittu osa 1980-luvun suomirockia. Kaikkien porirokkareiden ruumiinrakenteella ja tukkalaitteilla ei ehkä olisi päässyt Hanoi Rocksiin, mutta juuri heidän epätäydellisyyteensä oli helppoa samaistua.

Seuraavana vuonna porirockin kirkkaimmaksi tähdeksi nousi teinityttöjen palvoma Dingo, joka paloi loppuun kolme komeaa popalbumia levytettyään. Yö ei palanut. Se eli, vaikka vanha porirockskene kuoli ja vaikka suosio ei noussut Varieteen tasolle kahteenkymmeneen vuoteen. Ensialbumin tehnyt miehitys hajosi vähitellen. Hakulinen lähti bändistä vuonna 1985, Rauäng ja Lehtiranta 1990. Lindholm ja Viitanen luotsasivat bändiä yhdessä yli laihojen vuosien, kunnes kitaristi erosi yhtyeestä vuosituhannen vaihteessa.

2000-luku muutti kaiken. Yön ainoaksi alkuperäisjäseneksi jäänyt Lindholm käynnisti sivutoimekseen neljän albumin mittaisen soolouran, raitistui loppuiäkseen ja johdatti bändinsä ennennäkemättömään suosioon. Kaksikymmentä vuotta Varieteen julkaisun jälkeen sitkeys palkittiin: Rakkaus on lumivalkoinen (2003) ja sitä edeltänyt kokoelmalevy Legenda palauttivat Yön platinatasolle ja vieläpä korkealle Varieteen yläpuolelle.

Aika oli jälleen otollinen Yölle, koska Yö ei enää ollut se Varieteen tehnyt yhtye. Suomirock oli keski-ikäistynyt uudeksi iskelmäksi, ja se sopi oikein hyvin yhteen 2000-luvun seestyneen Yön kanssa. Rockuskottavuus, hipsterikredibiliteetti ja kriitikoiden kehut olivat kortilla, mutta levyt ja keikat pysyivät suosittuina. Vuonna 2008 Lindholm palkittiin Iskelmä-Finlandialla.

Olli Lindholmin mittava elämäntyö jäi kesken, kun hän menehtyi sairauskohtaukseen helmikuussa 2019. Suunnitelmissa oli muun muassa Yön suuri 40-vuotisjuhlakonsertti vuodelle 2021.

Olli Lindholm 19.3.1964 – 12.2.2019

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

kotisivu

Hae Yö-klassikko 'Varietee' kirjastosta.

Hae Yö-klassikko ’Varietee’ kirjastosta.

Varietee kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Yö | Studioalbumit
Varietee (1983)
Nuorallatanssija (1984)
Myrskyn jälkeen (1985)
Äänet (1986)
Lanka palaa (1988)
Toinen puoliaika (1989)
Antaa soittaa (1991)
Tänä yönä (1992)
Kymmenes kevät (1993)
Hyviä vuosia (1994)
Satelliitti (1996)
Pirstaleet (1997)
13. Yö (1999)
Valo (2000)
Rakkaus on lumivalkoinen (2003)
Kuolematon (2005)
Valtakunta (2007)
Loisto (2009)
Pelko ja rakkaus (2012)
Hyvässä ja pahassa (2014)
Puolet taivaasta – puolet helvetistä (2016)
Hyvän yön lauluja (2017)
Mitä jos mä rakastan (2018)

Yö | Livealbumit
…Ja tapahtui niinä päivinä (1984)
Täältä tulee Yö… Live (1993)
Yhden yön tarinoita (2003)
Kolmen illan varietee (2006)
Yön ensimmäinen keikka (2008)

Olli Lindholm | Sooloalbumit
Voima (2000)
Maailma on kaunis (2010)
Nukku-Matti ja Herra Kuu (2012)
Minun jouluni (2013)

Lue lisää
Lindholm, Olli & Kotro, Arno: Yhden miehen varietee, 204 sivua. Docendo 2017.
Lindholm, Olli & Rantanen, Ilpo: Yhden Yön tarina, 347 sivua. WSOY 2007.
Lindholm, Olli & Rantanen, Ilpo: Likaiset legendat – 30 vuotta Yötä, 287 sivua. Siltala 2011.

Yö: Varietee (1983).

Yö: Varietee (1983).

Joose Keskitalo: En lähde surussa – elämän kauneus kuoleman varjossa

En lähde surussa (Helmi Levyt, 2019)

Joose Keskitalo: En lähde surussa (2019).Joose Keskitalo tekee lauluja niille, jotka tahtovat kuunnella. Siis nimenomaan kuunnella, ei vain kuulla. Hänen biisinsä eivät ole muodoltaan monimutkaisia, mutta niiden verhona on outo mysteerin harso, joka tekee niistä kiehtovia haasteita – silloinkin, kun ne tuntuvat epämiellyttäviltä. Keskitalosta ei välttämättä pidä, mutta häntä on vaikea ohittaa tuntematta mitään.

En lähde surussa on Joose Keskitalon (s. 1982) toinen The Mystic Revelation of Teppo Repo -kokoonpanon kanssa levyttämä albumi. Halutessaan bändi saa laulut svengaamaan, ja juuri niin tapahtuu kappaleissa ’Kaktukset’ ja ’Vanhan miehen pojat’. Mutta vaikka siellä täällä välähtää melankolinen laulelma, vanha suomalainen tanssimusiikki, blues, funk ja jazz, on pohjalla vakavamielinen länsimainen folk, jollaista Leonard Cohenin ja Bob Dylanin taiteelliset perilliset säveltävät kehystämään pohdiskelevia lyriikoitaan. Cohenista muistuttaa myös Keskitalon viehtymys pyhän ja profaanin – henkisen ja lihallisen – kosketuspintojen tutkiskeluun.

Vaikka kappaleet ovat melodisia ja The Mystic Revelation of Teppo Repo puskee syntistä rytmiä jalan alle, Keskitalon sävellykset ovat alisteisia hänen sanoituksilleen. Kristillisessä perheessä kasvaneen ja teologiaa opiskelleen lauluntekijän lyriikassa asiat tapahtuvat uskon muovaamassa todellisuudessa aivan yhtä luontevasti kuin maallisten popkappaleiden asiat eivät tapahdu. Hän laulaa toteavalla ja samettisella, parin viallisen äänteen särkemällä äänellään tarinoita, jotka tapahtuvat siellä, missä eletään arkea ja nähdään näkyjä. Maailmallisen ja mytologisen, erämaan ja kangastusten välisellä ei kenenkään maalla.

Tulkinnat ovat kuulijasta kiinni. Esimerkiksi levyn nimikappale, maallisen elämän päättymisen surua ja ylösnousemuksen iloa puntaroiva ’En lähde surussa’ ja kuninkaan paluun odotuksesta kertova ’Runoruhtinas’ voivat kuulostaa kriittisen uskonnottoman korvissa harhaisilta, mutta alttiista uskonnollisesta lohdullisilta. Toisaalta ’Sääli minua, naapuri’ on hyvin realistinen tutkielma armosta ja oikeudesta. Ahdistavimmat ovat ’Kaksi lähti, yksi palasi’ ja ’Luistelen kirkasta selkää’, joissa sama kauhea tarina saatetaan kertoa kahdesta eri näkökulmasta enemmän tai vähemmän metaforisesti, tai sitten ei.

En lähde surussa -albumin kiehtovin piirre on sama kuin Joose Keskitalon itsensä: lopullista totuutta ja sanomaa on vaikea ymmärtää, jos sellaisia onkaan. Viisitoista vuotta sitten ensimmäisen sooloalbuminsa julkaissut Keskitalo rikkoo stereotypioita ja kliseitä niin musiikillaan kuin hahmollaankin. Hän on todella outo, mutta hänen outoutensa on aitoa ja inhimillistä.

Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää elämän kauneus. Se hehkuu varsinkin Nyt on sinun aikasi -kappaleesta: ”Kiinnitä huomiosi yksityiskohtiin, joita maalauksessa näet, niin huomaat merkitykset ja huomaat, kuka olet.”

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Helmi Levyt etusivu

Levyhyllyt
Luoja auta (2004)
Kaupungit puristuvat puristimissa (2006)
Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo (2008)
Tule minun luokseni, kulta (2009)
Maan näkyjä (2011)
Vyötä kupeesi ja tule! (2012)
Ylösnousemus (2014)
Julius Caesarin anatomia (2017)
En lähde surussa (2019)

Lue lisää
Ainala, Lauri (toim.): Tuote, 319 sivua. Svart Publishing 2018.
Aho, Heini & Ketola, Sirkku & Piilola, Tamara & Nevanlinna, Tuomas & Granvik, Mikael & Kåhre, Markus & Rothenberg, David & Astala, Kari & Eriksson, Anna & Rantanen, Silja & Keskitalo, Joose & Kurtto, Marianna & Kortelainen, Anna: Bon Sauvage – luovuuden synty, 135 sivua. Taide 2014.

Joose Keskitalo: En lähde surussa (2019).

Joose Keskitalo: En lähde surussa (2019).

Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja

Queen Of Time (Nuclear Blast, 2018)

Amorphis: Queen Of Time (2018).Suomea ei ole turhaan sanottu hevimetallin luvatuksi maaksi. On arvioitu, että meillä on väkilukuun suhteutettuna eniten metallibändejä maailmassa. Raskas rockmusiikki on tärkeä kulttuurivientituote ja musiikkiviennin merkittävin osa-alue.

Tähän ei ole tultu yhdessä yössä vaan vuosikymmenten mittaan, pioneerien pohjatyöstä ponnistaen. Yksi tärkeimmistä on Amorphis, jonka ainutlaatuinen yhdistelmä itämaista ja kalevalaista mystiikkaa, brutaalia metallia, progressiivisuutta ja melodista riffittelyä on kumuloitunut maailmanlaajuiseksi menestykseksi. Ja mikä bändin itsensä kannalta tärkeintä, kehitys jatkuu edelleen.

Jos Amorphisin nykyisen aikakauden laskee alkaneen vuoden 2006 Eclipse-albumista, jolla laulaja Tomi Joutsen esittäytyi, Queen Of Timen kohdalla tätä vaihetta on jatkunut jo yli puolet bändin urasta. Vuonna 1990 perustetun yhtyeen tapauksessa se on pitkä aika, mutta Amorphis on onnistunut kiertämään urautumisen ankeimmat karikot. Kitaristi Esa Holopainen ja kosketinsoittaja Santeri Kallio etsivät sävellyksiinsä edelleen uusia ideoita, ja vuoden 2015 Under The Red Cloudilla kuvaan astunut ruotsalainen tuottaja Jens Bogren on onnistunut värittämään vanhan bändin soundia uudenlaiseksi. Hämmästyttävää kyllä, Amorphis kuulostaa nyt virkeämmältä kuin kymmenen vuotta sitten.

Amorphis. Kuva: Nuclear Blast.

Amorphis. Kuva: Nuclear Blast.

Vuonna 2018 julkaistulla Queen Of Timella ovat Bogren ja bändi iskeneet uutta kipinää esimerkiksi orkestraalisuudesta, sinfonisuudesta ja kuorolaulusta. Myös huilut, saksofonit, udit, nais- ja kurkkulaulut ja suomenkielinen lausuntataide virkistävät kuulijaa metallimyrskyn silmässä, ja hetkittäin Amorphis tavoittaa jotakin sellaista, mitä se ei ole ennen tehnyt – ja sitä ei juuri ole liikkeellä saman ikäluokan bändien keskuudessa. Mutta vaikka latvassa humisevat uudet tuulet, ovat Amorphisin juuret syvällä sen omassa pitkässä historiassa. Sen kuulee pistämättömästä, dynaamisesta bändisoitosta.

On vaikuttavaa, että basistin vaihtumisen myötä Amorphiksessa vaikuttaa nyt sen koko alkuperäinen kokoonpano: kitaristit Tomi Koivusaari ja Esa Holopainen, basisti Olli-Pekka Laine ja rumpali Jan Rechberger olivat bändissä jo vuonna 1990. Kallio liittyi mukaan vuonna 1998, ja Joutsenkin on ollut mukana jo neljätoista vuotta. Vaikuttavaa se on siksi, että kaiken jo koetun jälkeen Queen Of Timeltä löytyy paljon potkua. Se on kiinnostava, yksityiskohtainen albumi, joka avaa salojaan vähitellen.

Kolmannentoista albumin perusteella voi hyvinkin väittää, että syksyllä 2020 Amorphis viettää kolmekymmenvuotisjuhlaansa väsymättä. Salaisuus löytyy pyrkimyksestä amorfisuuteen eli siihen, ettei bändi anna elementtiensä jämähtää tuttuihin asemiin.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Amorphis Kotisivu | Homepage

Hae Amorphis-klassikko 'Queen Of Time' kirjastosta!

Hae Amorphis-klassikko ’Queen Of Time’ kirjastosta!

Hae Queen Of Time kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
The Karelian Isthmus (1992)
Tales From The Thousand Lakes (1994)
Elegy (1996)
Tuonela (1999)
Am Universum (2001)
Far From The Sun (2003)
Eclipse (2006)
Silent Waters (2007)
Skyforger (2009)
The Beginning Of Times (2011)
Circle (2013)
Under The Red Cloud (2015)
Queen Of Time, CD & 2LP. (2018)

Lue lisää
Kainulainen, Pekka & Virta, Erkki (kääntäjä), & Vil, Ike (kääntäjä): Amorphis – Taivaan rumpu, Heavenly Drum, 151 sivua. Otava 2017.
Laakso, Markus: Amorphis, 411 sivua. Like 2015.

Amorphis: Queen Of Time (2018).

Amorphis: Queen Of Time (2018).

Joonas Holmén + The Lossy Codecs: Sterner Stuff – indie rockin suomalaista kärkeä

Sterner Stuff (Fuu Recs, 2018)

Joonas Holmén + The Lossy Codeca: Sterne rStuff (2018).Rockmuusikko Joonas Holmén on julkaissut uuden levyn marraskuussa 2018. Pitkään työn alla ollut Sterner Stuff tuli ulos Holménin omalla levymerkillä Fuu Recs.

Holmén toteuttaa musiikillista visiotaan itsenäisesti. Sterner Stuff on toteutukseltaan bändialbumi, mutta sillä on vahva sooloalbumin ulottuvuus. Neljä vuotta edellisen Codecs-levyn jälkeen Holménin kunnianhimoinen indie rock kulkee yhä vakuuttavammin. Sterner Stuff nousee yhdeksi vuoden 2018 parhaista rocklevyistä.

Albumin ensimmäisenä singlelohkaisuna tuli ulos Launching Down On Tracks.

Levyhyllyt jututti Holménia joulukuussa 2018

Sterner Stuff ilmestyi viime marraskuussa, onnittelut! Millaisia vaiheita julkaisemisessa oli?

Joonas Holmén: – Julkaiseminen oli varsin pitkä prosessi. Ensin otin yhteyttä eri levy-yhtiöihin, niin pieniin kuin isoihin. Kiinnostusta ei kuitenkaan lopulta tuntunut löytyvän tarpeeksi, joten päätin lopulta tosiaan perustaa oman levy-yhtiöni ja toteuttaa julkaisun itse. Tämä tarkoitti sitä, että minun täytyi tutustua moneen uuteen asiaan aina byrokratiasta levyn julkaisemiseen liittyen, kansien painatukseen ja yhteistyöhön jakelijan kanssa.

Jaan mielessäni levyn olemassaolon kahteen selkeään vaiheeseen: Sen tekemiseen, eli taiteelliseen työhön ja julkaisemiseen liittyvään työhön. Kummatkin prosessit veivät varsin kauan aikaa ja vaikka aluksi olin varsin vastahakoinen uppoutumaan tuohon jälkimmäiseen, tuntuu tällä hetkeltä ihan hyvältä, että se tuli tehtyä. Levyjen julkaisemassa itse on paljon hyviä puolia. Silloin kontrolli pysyy itsellä ja jos ei tule puskettua levyä eteenpäin tarpeeksi, ei ainakaan voi syyttää ketään muuta kuin itseään.

Joonas Holmén.

Joonas Holmén.

Millainen historia sinulla on yhtyeesi The Lossy Codecsin kanssa? Millaista musiikinteko on ollut aiemman bändisi Das Claudiuksen jälkeen?

Das Claudiuksessakin olin bändin ainoa biisintekijä, mutta kyllä tämä sooloartistina musiikin tekeminen on ollut vielä solidaarisempaa hommaa. Codecshan on kokoelma ystäviäni, jotka ovat ammattimuusikoita. Aloitimme Das Claudiuksen kanssa soittamisen varhaisteini-iässä, jo silloin kuin kukaan ei oikeastaan osannut soittaa yhtään mitään. Soittomme muovautuikin satojen, ellei tuhansien treenikertojen myötä ja siinä oli toki puolensa. Yhteishenkemme oli ainakin bändin parhaimpina hetkinä varsin hyvä ja kyllähän se kuului soitosta.

Toisaalta bändin sisäinen dynamiikka saattoi olla tulehtunuttakin ja bändin muut jäsenet eivät yleensä olleet yhtä innoissaan musiikin tekemisestä kuin minä. Nyt kun soitan Codecsin kanssa, saan yleensä luottaa siihen, että homma hoituu. Kaikki jäsenet ovat taitavia soittajia ja treenikertoja ennen keikkoja ei tarvita kovin montaa. Pystyn siis keskittymään omaan juttuuni, mikä on mukavaa, mutta tietynlaista ”bändifiilistä” siitä toki puuttuu.

Toisaalta omalla tavallaan musiikin säveltäminen ei ole muuttunut oikeastaan ollenkaan. Yhä edelleen sävellän kappaleet yksinäni ja koska Sterner Stuff -levyllä Das Claudiuksen rumpali Matti Muhos soitti rummut, toteutui sovitusprosessikin entiseen tapaan. Eli sävelsin ja soitin kaikki muut instrumentit paitsi rummut, johon minulla oli kyllä ideoita, joita sitten Matin kanssa hioimme ja joihin hän toi oman tyylinsä ja soittotatsinsa mukaan. Ensimmäisellä soololevylläni kun soitin rummutkin itse, oli meno siinä suhteessa vähän erilaisempaa Das Claudiukseen verrattuna.

Millainen livekokoonpano The Lossy Codecs on?

Kun kokoaa bändinsä paljon keikkoja tekevistä ammattimuusikoista, on ollut tarpeen varata monta vaihtoehtoa. Bändiimme kuuluu itseni (laulu ja kitara) lisäksi synisti-kitaristi-taustalaulaja Walter Metsärinne, kaksi vaihtelevaa rumpalia (Taneli Korpinen ja Matti Muhos) sekä kolme basistia (Antti Samuelsson, Jussi Karhujoki ja Jonatan Snapir).

Joonas Holmén + The Lossy Codecs: Antti Samuelsson (vas.), Taneli Korpinen, Joonas Holmén ja Walter Metsärinne. TVO, 17.5.2018. Kuva: Tuomas Pelttari.

Joonas Holmén + The Lossy Codecs: Antti Samuelsson (vas.), Taneli Korpinen, Joonas Holmén ja Walter Metsärinne. TVO, 17.5.2018. Kuva: Tuomas Pelttari.

Sterner Stuff on melodinen ja monitasoinen kooste dynaamisia rockvetoja. Voiko levyltä kuulla esikuviasi?

Kyllä voi, ainakin omasta mielestäni. Monissa kappaleissa minulla oli jopa mielessä joku tietty artisti tai kappale, josta imin vaikutteita. Esimerkiksi Acid-kappaleen sävelsin aikoinaan jo teini- iässä, kun Smashing Pumpkins -faniuteni oli korkeimmillaan. Siksi nämä vaikutteet ovat aika selkeästi kuultavissa. Toisaalta vähän uudemmatkin bändisuosikkini ovat mukana, esimerkiksi surumielisen rehellinen My Fellow Men on ottanut paljon vaikutteita niin Red House Paintersiltä kuin Pedro The Lionilta. Yllättävän monet ovat tuntuneet kuulevan vaikutteita myös Mew’lta, mikä on yksi vanhimmista suosikeistani. En itse näe näitä vaikutteita tällä levyllä niin paljon, vaikka toki esim. Come Of Agen kulmikkaista groovavista kitarariffeistä tulee Bo Madsenin soitto mieleen.

Toisaalta monet ovat kuulleet vaikutteita artisteista, mitä en oikeastaan kuuntele. Esimerkiksi Red Hot Chili Peppers, The Pixies ja Butthole Surfers on mainittu. Tämän lisäksi usein musiikkiani on verrattu …And You Will Know Us By The Trail Of Dead -bändiin, jota en ollut kuunnellut ennen näitä vertailuja ollenkaan. Kun vertaus toistui ja toistui, niin tietysti kuuntelin ja kyllähän kyseisessä bändissä jonkin verran samaa onkin! Minulle oli varsin tärkeää Sterner Stuff -levyllä juuri tuo kappaleiden monitasoisuus. Halusin että siinä on paljon erilaisia tunnelmia, niin musiikillisesti kuin sanoituksellisesti.

Levyn tekstit tuntuvat tunnukstuksilta. Mikä sinua inspiroi?

Tällä levyllä tekstit olivat ehkä itsellenikin poikkeuksellisen omakohtaisia. Aikaisemmin olen yrittänyt enemmän eläytyä kuvitteellisiin tilanteisiin ja tunnelmiin. Uudemmilla, Sterner Stuffin jälkeen sävelletyillä kappaleilla, taas olen kyllä pysynyt omakohtaisuudessa kiinni, mutta vienyt ilmaisuani hieman abstraktimmalle ja runollisemmalle tasolle.

Dinosaur Jr:in kitaristilaulaja J Mascis sanoi joskus jossain haastattelussa jotain vastaavaa kuin ”Kappaleeni ovat surullisia, sillä sävellän niitä yksin kotonani kun olen alakuloinen. Silloin kun olen iloinen, en ole kotona kitara kädessäni, vaan ulkona ystävieni kanssa.” Pystyn eläytymään tähän aika vahvasti. Olen ehkä vähän poikkeuksellisenkin paljon eksistentiaalisesta ahdingosta kärsivä ihminen ja puran yleensä tällaiset ajatukseni kappaleisiini. Olen myös kristitty, mutta en oikein osaa eläytyä kristilliseen musiikkiin, sillä se ei ole omissa silmissäni kovin moniulotteista, vaan pyrkii keskittymään positiivisuuteen. Koen suorastaan tehtäväkseni tehdä musiikkia, jossa kristillinen identiteettini tulee luonnollisen oloisesti esiin ja pääsen näyttämään, että synkistellä mekin osaamme.

Eläydyn muidenkin taiteilijoiden musiikkiin parhaiten silloin, kun heidän oma maailmankuvansa ja ajatuksensa heijastuvat selkeästi ja rehellisesti sanoituksista läpi. Mitä muuta runoudelta ja tarinoilta voikaan toivoa, kuin että näkee maailman edes hetkellisesti toisen henkilön silmin ja toisesta näkökulmasta? Toki on olemassa juuri täysin tarinallista ja fiktiivistä musiikkia, eikä siinä ole mitään vikaa. Itse vaan eläydyn sanoituksiin parhaiten kun ne ovat omakohtaisia, ja koen kyllä myös kuulevani laulajan tuskan tai ilon silloin paremmin, kun lauletaan ”kokemuksen syvällä rintaäänellä”.

Sterner Stuffin toisena videoraitana julkaistiin Acid. Videon ohjaus: Jonathan Guillaume.

Olet kiinnostunut syntetisaattoreista ja peleistä. Huokuuko Sterner Stuffin kannesta pelimaailman estetiikkaa?

Keskustelimme kansien tekijän Ella Kiviniemen kanssa niitä suunnitellessamme CGA– eli Color Graphics Adapter -grafiikoista, joita oli 80-luvun peleissä. Kyseistä väripalettia käyttävät pelit näyttivät räikeydessään mielestäni varsin siisteiltä ja niinpä päätimme hyödyntää niitä levyn kannessa. Tumman sininen ja punainen oli dramaattisen tyylikäs vaihtoehto, joten menimme sillä, emmekä esimerkiksi pinkki ja vaaleansininen -kombinaatiolla, vaikka se oli muistaakseni yleisin. Se olisi ehkä ollut vain ja ainoastaan räikeä, eikä kovin tyylikäs.

Olet kuvaillut muusikon elämää yksinäiseksi. Onko uusi levy muuttanut sinua?

Varmaan muusikon elämä olisi vähemmän yksinäistä, jos tekisi sitä jossain bändissä tai ryhmässä. Omalla kohdallani kaikki on oikeastaan vaan ajautunut siihen, että suurin osa työstä tulee tehtyä yksin. Enkä puhu pelkästään omasta musiikistani, vaan kun esimerkiksi miksaan muiden musiikkia, niin se on tietenkin keskimäärin aika yksinään tehtävää puuhaa. Musiikkia tehdessä on myös helppo unohtaa muu maailma ja syventyä useaksi tunniksikin vaan omaan tekemiseen. Se on omalla tavallaan hienoa, mutta joo, myös yksinäistä.

En sanoisi, että Sterner Stuff on mitenkään muuttanut minua. Oikeastaan sanoisin ennemmin, että levyni heijastavat omaa persoonaani aina tietyllä hetkellä. Kun minä muutun, levyni muuttuvat. Siinä mielessä Sterner Stuff tosin on muuttanut minua, että olen oppinut sen tekemisen myötä paljon uutta.

Olet säveltänyt ja tuottanut Sterner Stuffin itse Mitä tavoittelet tuottajana?

Tuotannolliset ideat ovat se tekijä, joka saa minut innostumaan uuden levyn tekemisestä. Kappaleiden säveltäminen on minulle omalla tavalla kuin päiväkirjan kirjoittamista, mutta kun keksin jonkin yhteisen tekijän, josta pystyn ammentamaan jonkin äänitteen tuotannollisen meiningin, innostun ja haluan päästä studiohommiin.

Tähtään tuotannollisesti maksimaaliseen persoonallisuuteen. Tykkään ideoista, joissa jokin äänikuvallinen aspekti viedään äärimmäisyyteen, mutta toisaalta minusta on tärkeää, että levyn ”musiikillinen informaatio” säilyy selkeästi erotettavissa olevana. Tasapainottelen siis näiden kahden ideaalin välillä. Yleensä levyn äänikuvallinen identiteetti lähtee mielessäni liikkeelle sen rumpusaundeista, sillä ne kattavat keskimäärin koko levyn yleissaundista ison osan. Esimerkiksi Sunshine And Someone To Hold -levylläni rummut äänitettiin varsin lofisti, vain kolmella mikrofonilla ja se olikin yksi levyn värittävimmistä tekijöistä. Sterner Stuffilla rummut äänitettiin hifimmin ja soitto oli Matti Muhoksen mukanaolon myötä hienovaraisempaa, joten kaikki muu mukautui siihen.

Miten kuvailisit musiikillista missiotasi?

Haluan tehdä itseni näköistä musiikkia, omilla ehdoillani. Haluan kertoa musiikillani ajatuksistani, siitä mitä itse pidän arvokkaana ja mitä ajattelen niin sanotusti ”tästä kaikesta”. Pyrin tekemään koskettavaa, tehokasta ja mielenkiintoista musiikkia, jossa pääsen kokeilemaan uusia ideoita. Toivon että mahdollisimman moni kuulisi musiikkiani ja saisi siitä mahdollisesti lisäarvoa omaan olemiseensa. Tavoitteeni on saada elantoni omaa musiikkia tekemällä.

Millaista musiikkia teet seuraavaksi?

Tällä hetkellä ajatukseni on tehdä jälleen Matti Muhoksen kanssa uusi levy, joka on aikaisempaa ”fuzzimpi” ja biisikohtaiselta äänikuviltaan yhtenäisempi. Jotta kuuntelija ei kyllästy, luulen että sen täytyy myös olla hieman lyhyempi kuin esimerkiksi Sterner Stuff. Haluan tuoda myös laulumelodioitani selkeämmin esiin, joten aion kuluttaa laulujen tuotantoon entistä enemmän aikaa.

Toisaalta olen myös ajatellut hieman elektronisemman levyn tekemistä. Villeissä unelmissani suunnittelen myös tripla-albumin tekemistä, sillä se olisi niin ihanasti ajan hengen vastaista.

Tuomas Pelttari | toimitus ja livekuva

Joonas Holmén Kotisivu | Homepage
Facebook
Instagram
YouTube
Bandcamp
Fuu Recs

Hae 'Sterner Stuff' kirjastosta!

Hae ’Sterner Stuff’ kirjastosta!

Hae Sterner Stuff kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Joonas Holmen & The Lossy Codecs: Bound To Disappear//The Speeding Is Just For Show (2010)
Sunshine And Someone To Hold (2014)
Sterner Stuff (2018)

Das Claudius
Walking In The Forest And Noticing A Corpse In The Bushes (2006)
The Star That Shines Eternally And On Its Own (2007)
Matti Lauri Ilmari Muhos EP (2011)

Joonas Holmén + The Lossy Codecs livenä

La 12.1.2019 BaariBaari – Turku Band Festival

Joonas Holmén + The Lossy Codeca: Sterne rStuff (2018).

Joonas Holmén + The Lossy Codeca: Sterner Stuff (2018).

Kotiteollisuus: Valtatie 666 – tie jatkuu itään

Valtatie 666 (Universal, 2018)

Kotiteollisuus: Valtatie 666 (2018).Vuosituhannen vaihde oli aikamoinen antikliimaksi. Sitä odotettiin huolensekaisella innolla ja siitä kirjoitettiin lauluja, mutta loppujen lopuksi se ei sitten sekoittanutkaan tietokoneita, pudottanut lentokoneita, sytyttänyt sotia tai muuttanut oikeastaan mitään, ei ainakaan käden käänteessä.

Jotkut jutut sentään sattuivat siirtymään 2000-luvulle juuri niihin aikoihin. Yksi niistä oli suomenkielinen rock. Siinä missä esimerkiksi Ultramariini toi siihen uudenlaisia vaikutteita 1990-luvun kitarapopista ja vaihtoehtorockista, sellaiset yhtyeet kuin Viikate, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus ammensivat hevistä, ja Maj Karma(n Kauniit Kuvat), Mokoma sekä Stam1na metallista.

Halukkain lukemaan itsensä osaksi suomirockin jatkumoa oli Kotiteollisuus.

Lappeenrantalainen Kotiteollisuus alkoi hahmottua nykyiseen muotoonsa jo 1990-luvun alkupuolella. Bändin pitkä pohjatyö tuotti tulosta hitaasti mutta taatusti. Ensimmäinen albumilistasijoituksen toi Tomusta ja tuhkasta vuonna 2000, ja Helvetistä itään ponkaisi listaykköseksi heti ilmestyessään syyskuussa 2003.

Viisitoista vuotta läpimurron jälkeen ilmestynyt Valtatie 666 on Kotiteollisuuden kuudestoista albumi. Kitaristi-laulaja ja biisintekijä Jouni Hynynen on kuvaillut sitä ihmisen ja perkeleen vuoropuhelusta tehdyksi teemalevyksi. Kun ”perkeleen” ymmärtää sisäisiksi demoneiksi – lannistaviksi ääniksi pään sisällä, ikäviksi muistoiksi, olemisen tuskaksi ja kyynisiksi mielialoiksi – punainen lanka on selkeä. Valtatie 666 vie kauas kohti viimeistä auringonnousua, ja se tie on yhtä kuin elämä.

Mitä musiikkiin tulee, harva asia on muuttunut niin vähän kuin Kotiteollisuuden perusbiisi. Sitä voidaan toki kutsua myös omaksi tyyliksi. Esimerkiksi sellaiset Valtatie 666:n kappaleet kuin Kusipää, Vääräleuka ja Järjen ääni eivät sinänsä kohahduta ennenkuulemattomuudellaan, mutta ne kulkevat ja tarttuvat ja niiden kitararaidat lomittuvat toisiinsa maukkaasti.

Suuren osan levyn 71 minuutin kestosta selittävät (ja kuulijaa eniten yllättävät) jykevä Sädekehä, painavana vyöryvä Taakka ja Maailma nukahtaa, joista viimeinen kestää uskomattomat 18 minuuttia ja 23 sekuntia. Yli yhdeksänminuuttisen, paikoin ihastuttavan abstraktin Taakan tietyt kohdat kuulostavat aivan Timo Rautiaisen laulamilta, vaikka eivät ilmeisesti sitä ole (sattuvaa sinänsä, sillä Trio Niskalaukauksellakin on Taakka-niminen kappale). Selkein vastapaino noille suurteoksille ja samalla levyn virkistävin veto on pariminuuttinen Valtatie 666, jonka Hynynen duetoi Radiopuhelimien kiihkeän J.A. Mäen kanssa.

Muutama vuosi sitten nelimiehiseksi muuttunut Kotiteollisuus on jykevältä ja selkeältä soundaavalla Valtatie 666:lla hyvässä peruskunnossa, ja hetkittäin bändi onnistuu jopa yllättämään. Vaikka ensimmäisestä Kotiteollisuus-nimellä julkaistusta albumista Aamenesta tuli tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta, Valtatie 666:n biisit eivät kuulosta lopunaikojen lauluilta. Eedeniin ei ole paluuta ja helvetti on kaukana takana, mutta tie jatkuu itään.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Kotiteollisuus kotisivu

Valtatie 666
Miitri Aaltonen – kitara, taustalaulu
Janne Hongisto – bassokitara, taustalaulu
Jouni Hynynen – laulu, kitara
Jari Sinkkonen – rummut

Hae Kotiteollisuuden 'Valtatie 666' kirjastosta!

Hae Kotiteollisuuden ’Valtatie 666’ kirjastosta!

Hae Valtatie 666 kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Hullu Ukko ja Kotiteollisuus (1996)
Aamen (1998)
Eevan perintö (1999)
Tomusta ja tuhkasta (2000)
Kuolleen kukan nimi (2002)
Helvetistä itään (2003)
7 (2005)
Iankaikkinen (2006)
Sotakoira (2008)
Ukonhauta (2009)
Kotiteollisuus (2011)
Sotakoira II (2012)
Maailmanloppu (2013)
Kruuna / Klaava (2015)
Vieraan vallan aurinko (2016)
Valtatie 666 (2018)

Kotiteollisuuden laulaja-kitaristi-tekstintekijä Jouni Hynynen tunnetaan myös kirjailijana. Hynynen kertoo Turun Kirjamessuilta suoralähetetyssä haastattelussa kirjastaan Muistikuvia (Like, 2018). Kohtaamisessa kuullaan Hynysen tavasta kirjoittaa lyriikoita, tekstintekijöistä joita Hynynen ihailee sekä tunnustuksia Kotiteollisuuden sanoitusten takaa. Haastattelijana Pete Leppänen.

Jouni Hynynen: Muistikuvia (Like, 2018).

Jouni Hynynen: Muistikuvia (Like, 2018).

Lue lisää
Hynynen, Jouni: Rakkaudella, Hynynen, 166 sivua. Like 2009.
Hynynen, Jouni: Mies katoaa, 114 sivua. Like 2009.
Hynynen, Jouni: Kesämies, 239 sivua. Like 2010.
Hynynen, Jouni: Karjalainen ruletti, 254 sivua. Like 2012.
Hynynen, Jouni & Liimatta, Tommi & Hynynen, Vilja: Paskapuhetta, 151 sivua. Like 2013.
Hynynen, Jouni: Kadonnutta tavaraa etsimässä, 300 sivua. Like 2016.
Hynynen, Jouni: Muistikuvia – Tunnustuksia Kotiteollisuuden sanoitusten takaa, 283 sivua. Like 2018.
Hynynen, Jouni & Karmila, Mikko: Kotiteollisuus – Ukonhauta. Kenelle banjot soivat, 143 sivua. Like 2009.
Hynynen, Jouni & Sinkkonen, Jari: Kotiteollisuus.com – Vittuilua jo vuodesta 2001, 590 sivua. Like 2012.
Hämäläinen, Tuukka: Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa, 257 sivua. Idiootti 2011.
Kauppinen, Eetu (toim.): Miten lauluni syntyvät?, 243 sivua. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017.
Liimatta, Tommi & Hynynen, Jouni: Rillipää ja läski – kirjeenvaihto 2007–2009, 270 sivua. Johnny Kniga 2010
Vuoto, Mika & Hynynen, Jouni: Kotiteollisuus munasillaan ja muutenkin, 136 sivua. Johnny Kniga 2015.

Kotiteollisuus: Valtatie 666 (2018).

Kotiteollisuus: Valtatie 666 (2018).