Simulacrum – progressiivisuus tarkoittaa kehitystä

Turkulainen progemetalliyhtye Simulacrum on ollut olemassa pitkään, mutta bändin musiikillisesti kunnianhimoinen taival tuntuu olevan vasta alkamassa.

Kosketinsoittaja ja bändin luotsi Christian ”Chrism” Pulkkinen kertoo, että hyviä arvosteluja saaneet The Master And The Simulacrum (2012) ja Sky Divided (2015) saavat vielä seuraajan: Simulacrum on tekemässä kolmatta albumia. Levy tulee olemaan askel eteenpäin, ei vanhan toistamista.

Chrism, sinä tulit progressiivisen metallin pariin klassisen musiikin puolelta. Miten se tapahtui?
– Aloitin klassisen pianon soittamisen vanhempieni toiveesta 7-vuotiaana. Rehellisesti sanottuna olin melko huonolla treenimotivaatiolla varustettu nassikka. Pianoa tuli treenattua lähinnä pari päivää ennen pakollisia pianotunteja. Yläasteella löysin rockmusiikkia, jossa koskettimilla oli suurempi rooli. Silloin tajusin, että koskettimillahan voi tehdä sellaistakin musiikkia.
– Bändit, jotka saivat minussa aikaan tämän ahaa-elämyksen olivat Stratovarius, Yngwie Malmsteen, Dream Theater, Symphony X, Emerson, Lake & Palmer sekä Deep Purple. Näille bändeille olen kiitoksen velkaa siitä, että aloin harjoitella ja pääsin nykyiselle tasolle. Hiukan myöhemmin klassinen musiikki alkoi kiinnostaa uudelleen. Jatkoin klassisen pianon parissa aina 23-vuotiaaksi saakka.

Mitä musiikki sinulle merkitsee?
– Musiikki on minun tapani ilmaista itseäni. Se on minulla sidottuna luihin ja ytimiin eikä sitä voi minusta erottaa. Niinäkin hetkinä, kun en sitä aktiivisesti mieti tai harrasta, päässäni soi melodianpätkiä ja erilaisia rytmejä. Osa katoaa päivän mittaan muistista, osa päätyy nuotteina tietokoneen syövereihin. En ole oikeastaan ikinä halunut tehdä mitään muuta. Olen myös joutunut luopumaan paljosta musiikin takia.

Miten Simulacrum syntyi?
– Kokeilin ensimmäisiä kertoja soittaa rockmusiikkia Puolalan ylä-asteen bändikatselmuksissa. Siitä alkoi Simulacrumin tarina, ja silloisista jäsenistä basisti Olli Hakala sekä kitaristi Nicholas Pulkkinen ovat vieläkin mukana. Bändillä alkaa siis olla ikää jo 20 vuotta, vaikka jäsenet ovatkin vielä kohtuullisen nuoria.

Simulacrum livenä. Kuva: Otto Markkanen.

Simulacrum livenä. Kuva: Otto Markkanen.

Sinulla on paljon vastuuta Simulacrumin toiminnasta. Onko bändinne demokraattinen?
– Minulla on kieltämättä suurin rooli bändin eteenpäin ajamisessa. Hoidan sävellystyön lisäksi äänittämistä ja äänentuotantoa, aikataulutusta, budjetointia sekä promootiota. Bändi on kuitenkin menossa demokraattisempaan suuntaan. Toinen kitaristimme Petri Mäkilä on vahvasti mukana tulevan levyn biisien tekemisessä. Hänen sävellyksensä tuovat mukavaa tuoreuden tuntua verrattuna siihen, että olisin jälleen säveltänyt koko levyn itsenäisesti. Pidämme myös säännöllisen epäsäännöllisesti palavereita siitä, mihin suuntaan haluamme bänditoimintaa viedä.

Simulacrumin toinen albumi Sky Divided julkaistiin vuonna 2015. Seuraava albumi on tekeillä.

Simulacrumin toinen albumi Sky Divided julkaistiin vuonna 2015. Seuraava albumi on tekeillä.

Simulacrum tekee parhaillaan kolmatta albumiaan. Millainen siitä tulee kahteen ensimmäiseen levyyn verrattuna?
– Ensimmäinen levy The Master And The Simulacrum on yllättävän ehyt ottaen huomioon, että siihen kerättiin kappaleet pitkältä aikaväliltä. Ensimmäiset olin säveltänyt 16-vuotiaana. Toinen levy Sky Divided sävellettiin kolmen vuoden aikavälillä. Se on kokonaisuutena jonkin verran tiukempi kuin debyytti. Sillä otettiin askelia pois fuusiovaikutteista ja mentiin enemmän Symphony X:n tyyliseen powermetallistiseen tulkintaan.
– Kolmas levy tuo progressiivisen metalliin Petrin nykyaikaista näkemystä sotkettuna omiin vaikutteisiini. Ilokseni voin todeta, että fuusiovaikutteet ovat tehneet paluun. Levyllä tullaan kuulemaan debyytin mainion Celestial Architectin jatkokappaleita.

Kuva: Otto Markkanen.

Kuva: Otto Markkanen.

Millaisia suunnitelmia tai haaveita sinulla on seuraavan Simulacrum-albumin suhteen?
– Toivon, että saamme aikaiseksi hienon levyn, jota on kiva kuunnella vielä kiikkustuolissa, ja että voimme olla ylpeitä itsestämme ja toisistamme. Olisi myös kiva viedä bändi ulkomaille. Kun olen kiertänyt muiden bändien kanssa siellä, olen huomannut, että vaikkapa Saksassa fanikulttuuri on positiivisempaa kuin Suomessa. Fanit tulevat katsomaan lämppäreitä keikoille, vaikka soittoajat ovat aikaiset. Aikaisista soittoajoista johtuen ihmiset ovat myös piirun verran enemmän selvänä ja keskittyvät meiningin lisäksi myös musiikilliseen antiin.

Simulacrumissa on kaksi laulajaa. Miten tällaiseen ratkaisuun on päädytty?
– Simulacrum pyrkii kehittymään jokaisella levyllään. Ensimmäisen levyn jälkeen otimme riveihimme toiseksi kitaristiksi Petrin, koska levyn äänimaisemaa oli vaikea luoda livenä yhdellä kitaristilla. Tulevalle kolmannelle levylle halusimme enemmän työkaluja laulun tuotantoon, joten päädyimme ottamaan toiseksi laulajaksi pitkäaikaisen ystävämme, äärimmäisen lahjakkaan Erik Kraemerin. Ajattelimme, että se on uutta ja ennenkuulumatonta. Onhan kahden laulajan kokoonpanoja ollut ennenkin, mutta yleensä toinen laulajista on joko nainen, örisijä tai täysin eri äänialan omaava laulaja. Kuulostaa muuten erityisen hienolta, kun kaksi asiansa osaavaa hevitenoria laulaa stemmoissa livenä!

Kuten mainitsit, sinulla on muitakin bändejä. Miten Simulacrum sijoittuu niiden joukkoon?
– Simulacrum on minulle erityisen tärkeä pitkän yhteisen historian vuoksi sekä kanavana, jonka kautta pystyn julkaisemaan omia sävellyksiäni.
– Soitan Simulacrumin lisäksi yhtyeissä Eden’s Curse, Adamantra sekä Epicrenel. Nekin ovat minulle toki tärkeitä, ja olen saanut niiden kautta paljon näkyvyyttä, uusia muusikkokavereita sekä unohtumattomia kokemuksia. Eden’s Curse on kansainvälinen kokoonpano, joka tekee marraskuussa Ison-Britiannian-kiertueelle Michael Schenker Festin kanssa.

Millaisia musiikillisia visioita sinulla on tällä hetkellä?
– Yksi idea, joka hiukan kutkuttelee takaraivossa, on melko poikkitaiteellinen. Haluaisin, että kirjailija kirjoittaisi novellin, jonka tarinan pohjalta joko tekisimme adaptaation tai sitten säveltäisimme kirjalle musiikillisen parin, eli esimerkiksi saman tarinan eri päähenkilön näkökulmasta. Kirja ja levy voitaisiin julkaista yhtenä komeana pakettina. Melko progea, eikö vain?

Simulacrum
Niklas Broman – laulu
Olli Hakkala – bassokitara
Erik Kraemer – laulu
Petri Mäkilä – kitara
Christian ”Chrism” Pulkkinen – kosketinsoittimet
Nicholas ”Solomon” Pulkkinen – kitara
Tatu Turunen – rummut

Simulacrum ja Fireproven ovat keikalla Turun Saaristobaarin FHMF Clubilla lauantaina 25.5.2018.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Simulacrum kotisivu

Hae Simulacrumin musiikkia kirjastosta!

Hae Simulacrumin musiikkia kirjastosta!

Hae Simulacrumia kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt:
The Master And The Simulacrum (2012)
Sky Divided (2015)

Lue lisää:
Weigel, David: The Show That Never Ends – The Rise And Fall of Prog Rock, 346 sivua. (W. W. Norton & Company, 2017).

J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia

Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja (Poko/EMI, 2006)

J. Karjalainen: Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja (2006).J. Karjalaisen vuonna 1981 alkanut levytysura on yksi suomalaisen populaarimusiikin suurista menestystarinoista. Kiistellyin sen vaiheista on Amerikansuomalaisia lauluja -trilogia, joka kanavoi Karjalaisesta esiin hahmon nimeltä Lännen-Jukka.

Lännen-Jukka syntyi parin vuoden etsikkoajan tuloksena. Vuonna 2002 julkaistun Valtatie-albumin tehtyään Karjalainen kaipasi jotakin uutta. Pitkän ja menestyksekkään uransa siinä vaiheessa hän oli kyllästynyt olemaan se artisti, jona hänet tunnettiin, ja kirjoittamaan uusia jiikarjalaismaisia kappaleita J. Karjalaiselle. Niissä tunnelmissa hän napsautti kitaralaukun kiinni ja tarttui viisikieliseen banjoon. Vähitellen hän oppi soittamaan sitä.

Bob Dylanin Chronicles-kirjaa lukiessaan Karjalainen keksi, mitä banjolla pitäisi soittaa. Dylan sanoo kirjassaan, että kansanlauluissa on usein enemmän sisältöä kuin kirjoissa.
”Mietin, löytyisikö Suomesta sellaisia kappaleita. Mulla oli banjo sylissä, kun avasin rekilaulukirjan summassa kohdasta Talvella maa on valkoinen ja kesällä viheriöitsee”, Karjalainen muisteli vuonna 2010, kun haastattelin häntä Sue-lehteen. ”Aloin laulaa sitä Charley Pattonin Mississippi Boweavil Bluesin sävelellä. Mä näin valon! Se laulaja ei ollut J. Karjalainen. Se oli Lännen-Jukka, 20-30-lukujen yksinäinen songster.”

Lännen-Jukka oli legenda jo syntyessään. Hänen äänessään kuuli J. Karjalaisen tunnistettavan, tunteikkaasti määkivän soundin, mutta se oli mongertavampi ja sammaltavampi juomaripojan ääni. Kuulosti siltä kuin 1900-luvun alussa Ameriikkaan töihin ja pontikankeittoon lähteneen esi-isän ääni olisi laulanut kauan sitten kadonneita lauluja Karjalaisen kautta. Siinä oli mukana hiukan teennäistä lännenlokariparodiaa, mutta enemmän autenttisen oloista vanhan maailman charmia, jonka lähimmät vastineet löytyivät ennen sotia tehdyiltä blueslevyiltä. Lännen-Jukalla oli konkreettinenkin esikuva: Karjalainen kertoi haastattelussani, että amerikansuomalaisen laulajan Erik Kiven ”örveltävä ja epävireinen Matin muija -tulkinta rakensi raamit Lännen-Jukan laulutyylille ja hahmolle”.

Lännen-Jukka inspiroi Karjalaisen Jukkaa. Hän äänitti seuraavan albuminsa ”Keltaisen talon toisen kerroksen hellahuoneessa kevättalvella 2006”, kuten hän albumin kanteen kirjoitti. ”Oli aika viileää. Käytin huopatossuja, Jaloviinaa ja koivuhalkoja.” Jukalla – kumpi hän nyt sitten olikaan – oli käytössään Kevin Enochin viisikielinen banjo ja Gibsonin L-1-kitara. Janne Vikstenin avustamissa sessioissa biisit taltioitiin monofonisina kertaottoina niin kuin 1920-luvulla tehtiin.

Lännen-Jukan albumi oli Karjalaiselle todellinen irtautuminen entisestä. Sen primitiivinen ja minimalistinen toteutus oli todella kaukana hänen edellisten julkaisujensa täyteläisestä bändisoundista. Rämisevään banjoon ja lauluun perustuva toteutus vaati biiseiltä paljon, ja taitavana laulunkirjoittajana Karjalainen onnistui kehittämään siihen toimivan konseptin turvautumatta vanhoihin maneereihinsa. Suomen hän otti kansanlaulujen sanoituksista, Amerikan omista sävellyksistään, jotka hän teki pohjoisamerikkalaisen folkin ja bluesin malliin.

Lännen-Jukan kappaleet eivät kuulostaneet niinkään oikealta amerikansuomalaiselta musiikilta kuin siltä, miltä amerikansuomalaisen musiikin olisi pitänyt kuulostaa. Siinä on Lännen-Jukka Karjalaisen amerikansuomalaisten laulujen nerous: hän sulautti kahden kulttuurin kansanmusiikin yhteen tavalla, joka ei ollut historiallisesti totuudenmukainen, mutta joka olisi hyvin voinut olla. Lännen-Jukan lauluissa vanhoista elementeistä syntyi jotakin täysin uutta.

Lännen-Jukan debyytillä on monta helmeä. Spiritistisestä istunnosta kertova synkkä balladi Sormus se kulki itteksensä, siirtolaiselämän kaihon ja haaveet vangitseva Maailman Matti, Emmy Köhlerin Nu tändas tusen juleljus -joululauluun (Nyt syttyy valot tuhannet) sävelletty Hoopon joulu, rehvakas kolmiodraama Nancy ja Sally, Missisipin deltan ja Pohjanmaan lakeuksien kartat päällekkäin asettava myyttinen Minä, Vili ja Charlie… Kokonaisuus oli niin vahva ja visio niin makea, että albumi olisi toiminut hyvin myös ilman tunnetuimpia laulujaan, infantiilista Piupali paupalia ja puhki kulunutta Minun kultani kaunis on -kansanklassikkoa. (Näin siitäkin huolimatta, että ne ovat levyn lauluista ainoat, joita amerikansuomalaiset ovat oikeasti merten tuolla puolella laulaneet.)

Levyn kanteen Karjalainen (s. 1957) kirjoitti kuin selitykseksi tarinan siitä, miten oli kohdannut mummolan naapurissa Lännen-Jukaksi kutsutun miehen, joka oli viettänyt koko 1920-luvun Yhdysvalloissa töitä paiskien, maata kiertäen ja laulujaan laulaen. Albumin hän kertoi sisältävän kappaleita, jotka vuonna 1981 kuollut Lännen-Jukka oli 1970-luvun mittaan hänelle opettanut. Se oli hieno legenda, johon haluaa uskoa, niin kuin Robert Johnsonin ja paholaisen tapaaminen neljän tien risteyksessä.

Syksyllä 2006 julkaistu Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja -albumi oli monelle vanhalle J-fanille sokki ja sai myös levy-yhtiön väen mietteliääksi. Siltikin levy myi kultaa kuin näyttämisen ilosta, ja Karjalainen sai Lännen-Jukan avustuksella myös aivan uutta yleisöä. Lännen-Jukan legenda eli vielä kahden albumin verran. Hanuristi Veli-Matti Järvenpään kanssa tehty Paratiisin pojat ilmestyi vuonna 2008. Trilogian viimeisteli Polkabilly Rebels (2010), jolla Jukalla oli taustallaan 50-lukulainen sähkökitara- ja pystybassobändi. Vielä sekin kipusi Suomen virallisen albumistan kärkeen.

2010-luvun alussa Karjalainen oli valmis hyvästelemään Lännen-Jukan. Vähän haikein mielin, mutta kuitenkin. ”Kun Lännen-Jukka tuli mun luo toukokuussa 2005, mä näin valon”, Karjalainen sanoi Suessa. ”Nyt mä kävelen pimeyteen kitaralaukun kanssa. Mutta mä uskon, että vastaan tulee taas jotain uutta ja inspiroivaa.”

J. Karjalaisen menestyksekäs paluualbumi Et ole yksin ilmestyi maaliskuussa 2013.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

J. Karjalainen kotisivu
Lännen-Jukka kotisivu

Hae J. Karjalaisen 'Lännen-Jukka' kirjastosta!

Hae J. Karjalaisen ’Lännen-Jukka’ kirjastosta!

Hae Lännen-Jukka kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt:
J. Karjalaisen trilogia Amerikansuomalaisia lauluja:
Lännen-Jukka (2006)
Paratiisin pojat (2008)
Polkabilly Rebels (2010)

Lue lisää:
Dylan, Bob (& Jukarainen, Erkki, suom.): Muistelmat, Osa 1. 298 sivua. (WSOY, 2005).
Kontiainen, Vesa: Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia, 667 sivua. (Like, 2004).

J. Karjalainen: Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja (2006).

J. Karjalainen: Lännen-Jukka – amerikansuomalaisia lauluja (2006).

Mana Mana: Totuus palaa – tuomiopäivän kaunis kajastus

Totuus palaa (Gaga Goodies, 1990)

Mana Mana: Totuus palaa (1990).Totuus palaa on ihme. Kun kuulee tarinoita Mana Manan sekavista vaiheista, hulluudesta, päihdepyörteistä, myötähäpeästä mahtavuuteen venyneistä keikoista, riidoista, treenaamattomuudesta ja jatkuvasta hortoilun ja hajaannuksen tilasta, pelkkä levyn olemassaolo tekee vaikutuksen. Kuinka kummassa sekasorron keskeltä löytyi aika ja paikka, jossa bändi sai tehdyksi klassikkoalbumin?

Mana Mana syntyi Joensuussa, kun Silmienvaihtajat-yhtyeen lauluntekijä ja laulaja-kitaristi Jouni Mömmö lyöttäytyi yhteen kitaranero Arto ”Otra” Romppasen kanssa. Kaksikko alkoi kehitellä uusia versioita Mömmön Silmienvaihtajille kirjoittamista kappaleista ja koota niiden ympärille bändiä. Basisti Tuomas Moilasen ja rumpali Timo Puukon täydentämä kokoonpano soitti ensimmäisen keikkansa marraskuun 1986 lopulla.

Harva oli valmis veikkaamaan Mana Manan puolesta. Otra Romppanen tunnettiin paitsi huippumusikaalisena soittajana, myös viinaanmenevänä miehenä. Laitoshoitoa vaatineista mielenterveysongelmista kärsineen Jouni Mömmön elämä taas oli ollut päämäärätöntä ajelehtimista mielisairaalan ja eri kaupunkien välillä. Mana Manan tarina näyttikin päättyvän alkuunsa, kun Mömmö harhaili Joensuusta Helsinkiin vuoden 1987 alussa.

Helsingissä hän ja hänen musiikkinsa oudon viehättävä mielenmaisema tekivät vaikutuksen Rumba-lehden perustajanakin tunnettuun Kimmo Miettiseen. Tämän Gaga Goodies -levymerkki oli kiinnostunut julkaisemaan Mana Manaa, jos sellainen yhtye vielä kokoon saataisiin ja uudelleen hyväksi havaittaisiin.

Vaikka ovi oli raollaan, Mana Manalle tyypillisesti sisään astuminen kesti. Epäjärjestyksestä alkoi hahmottua jotakin konkreettista vasta kaikenlaisten katoamisten, lataamoreissujen, kämmättyjen keikkojen ja sinne sun tänne muuttamisen jälkeen, kun Romppanen ja Mömmö lopulta menivät studioon ensin mainitun rahoilla. Helsingin Equaliz-studiossa äänitettiin rumpali Antsu Timosen ja basisti Kössi Laitisen kanssa single, ja Miettisen firma tarttui siihen. Seitsentuumainen sinkku ”Maria Magdalena” / ”Vaarallista” ilmestyi Gaga Goodiesin kautta loppuvuodesta 1988.

Sen jälkeen oli taas hiljaisempaa. Yli vuoden laiskan treenaamisen ja satunnaisen ja laadultaan vaihtelevan keikkailun jälkeen Mana Mana (johon Moilanen ja Puukko olivat palanneet) palasi Equaliziin tekemään albumia Gaga Goodiesin piikkiin. Niissä sessioissa yhtye teki musiikkia määrätietoisesti ja mieli kirkkaana, ja niin 1980-luvun aivan viimeisinä päivinä syntyi klassikkolevy.

Totuus palaa -albumin kokonaisuus oli hyvin hahmollaan jo silloin, kun bändi meni studioon. Sen kappaleet äänitettiin siinä järjestyksessä kuin Mömmö halusi ne levylle sommitella. Se alkoi nimibiisillään ja päättyi Mana Manan tunnetuimpaan kappaleeseen Maria Magdalenaan, jolle joku kaupallisemmin suuntautunut toimija olisi etsinyt paikan albumin alkuvaiheilta.

Totuus palaa on raskas ja synkeä rocklevy, jolla ei oikeastaan laula niinkään Jouni Mömmö kuin Otra Romppasen kitara. Romppanen soitti niin kuin tuo yksi maailman tunnistettavimmista kitaristeista instrumenttiaan aina soittaa: hän rakensi sooloraidan toisensa perään tunnelman ajamana, kunnes Puukon ja Moilasen pohjaraitojen päälle levittyi lukemattomista eri äänistä, kielistä ja sanomista kudottu upottava sävelmatto.

Sellaista tarvittiin, kun laulajana oli Mömmön kaltainen synkän sanoman saarnaaja. Synkeät sanoitukset ja Mömmön äänen vähäiset sävyt tekivät musiikista jylhää ja kohtalokasta. Kitaristin vastuulle jäi kauneuden, herkkyyden, raivon ja kiihkeyden kaltaisten elävämpien elementtien sekä kappaleiden sisäisen draaman kaaren luominen. Hypnoottinen yleistunnelma syntyi paitsi Mömmön värittömistä tulkinnoista, myös Puukon ja Moilasen mesmeroivan maltillisesti ja määrätietoisen suoraviivaisesti soittamista pohjaraidoista.

Äänittäjä Ari Hämäläisen kanssa tehty Totuus palaa sisältää yhdeksän biisiä. Kappaleista kuutta oli kuultu jo Silmienvaihtajien ohjelmistossa, mutta Romppasen uudelleen sovittamina vanhat (tosin aiemmin levyttämättömät) biisit saivat uuden elämän. Lahjakkaat ihmiset osaavat pukea hyvät kappaleet monenlaisiin asuihin, ja Mana Manan mustat, väljät vaatteet pukevat Mömmön sävellyksiä ja sanoituksia upeasti.

Silmienvaihtajien rämisevistä vaihtoehtorockbiiseistä kasvoi apokalyptista rockia ja tuomiopäivän bluesia, jonka ainutlaatuisuus ei jäänyt huomaamatta keneltään, joka mistään mitään ymmärsi. Musiikin saattoi sanoa sisältävän vaikutteita heavy rockista ja post-punkista, mutta sekoitus oli aivan liian uniikki muodostuakseen minkään tietyn genren tai kohderyhmän musiikiksi. ”Pääasia, että intiaanit ymmärtää”, on Otra Romppasen tunnetuin lausahdus. Mana Mana taisikin soittaa juuri heille.

Jouni Mömmö kuoli 35-vuotiaana lokakuun 1991 lopulla. Kun kuuntelee hänen aikakautensa Mana Manan tekemiä viimeisiä, kehnoja äänityksiä, voi kiittää onneaan siitä, että sama bändi sai tehdyksi myös Totuus palaa -levyn kaltaisen mestariteoksen.

”Mikä on sun taivas?”, Mömmö kysyi albumin kolmannessa kappaleessa. Se on hyvä kysymys. Toisinaan kuulee sanottavan, että ihminen on ”lunastanut taivaspaikkansa” tekemällä jotakin poikkeuksellisen hyvää ja onnistunutta. Mömmö lunasti omansa Totuus palaa -albumilla. Mana Manan musta valo loistaa ikuisesti suomalaisen rockin tähtitaivaalla.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Totuus palaa
Jouni Mömmö – laulu ja kitara
Otra Romppanen – kitara
Tuomas Moilanen – bassokitara
Timo Puukko – rummut

Hae Totuus palaa kirjastosta!

Hae Totuus palaa kirjastosta!

Hae Totuus palaa kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Mana Mana
Totuus palaa (1990)
Murheen laakso (2000)
Kuolla elävänä – live 2001 (2004)
Complete… Kaikki (1996)
2000–2001 (2005)

Silmienvaihtajat
1985–1986 (2011)

Lue lisää:
Arkko, H. S: Totuus palaa – Jouni Mömmön maailma, 282 sivua. (Like, 2018).

Mana Mana: Totuus palaa (1990).

Mana Mana: Totuus palaa (1990).

Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä – avaruuden svengaava hypnoosi

Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä (Ektro Records, 2003)

Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä (2003).Porilaisen mantrarockin ihmelapset Mika Rättö ja Jussi Lehtisalo ilmentävät maailmaansa monin tavoin. Musiikin saralla duo Rättö ja Lehtisalo debytoi komeasti. Minialbumilevelillä vuoroin näkinkenkään, vuoroin helvettiin sijoittuva Kopernikuksen hortoilu ravisteli rockyleisön tajuntaa vuonna 2003. Mitä kuoriutui spacefolkiksi naamioidusta glamhyrinästä? Vangitsevaa musiikkia.

Lähellä pehmeän krautrockin lennokkuutta liikkuva Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä on luonteva lisäulottuvuus Rätön (s. 1973) ja Lehtisalon (s. 1972) musiikkimaailmassa. Albumin avaruusrock kulkee sen verran imukkaasti, että porilaisen jumitusfiilistelyn perinteen voi sanoa liikkuvan kuin valo. Ollaan kuitenkin erilaisissa sfääreissä kuin muusikkoparin kuuluisimmat ulottuvuudet Circle ja Kuusumun Profeetta.

Rättö (oik.) ja Lehtisalo vuonna 2010. Kuva: Alt Agency.fi.

Rättö (oik.) ja Lehtisalo vuonna 2010. Kuva: Alt Agency.fi.

Porilainen aavikkojytä toimii äärimmäisen tyylikkäästi. 70-lukulainen kraut on duolle tärkeä referenssi. Debyyttialbumin soundi muistuttaa monin paikoin saksalaisyhtyeitä Cluster ja Can. Toisinaan voi aistia Hawkwindin avaruusromua ja suomalaisen Aavikon henkeä. Suomenkielisenä krautsoundin vaalijana bändillä on etuna nimenomaan kieli. On jotain hämmästyttävää uppoutua Rätön teksteihin, jotka liikehtivät omilla radoillaan. Vokalisti Rättö laulaa Kuusumun Profeetan tuotannosta poiketen rauhallisesti ellei jopa pidättyvästi.

Kaiken eteerisyyden ääressä olisi helppo turvautua myös isoon äänimassaan, mutta Rättö ja Lehtisalo keskittyvät mielummin hienovaraisempaan svengiin. Niukka rytmitys, pitkällisen janon kuivaama kitara ja basson niveltyminen toisiinsa lähentelee neroutta. Yhtä aikaa kotikutoiset ja hienostuneet kosketinsoittimet väreilevät mielenkiintoisiin ulottuvuuksiin. Ilmaisun taskukokoisuus on kuitenkin lumetta – minuutti toisensa jälkeen ryhdikäs biisimuotti nousee esiin juhlavana elämyksenä. Kuin nerokas pienen budjetin näytelmä, jota katsot teatterissa eturivissä.

Aloitusraita Valonnopeus vie mukanaan kuin suomalainen Can.

Yhden soinnun biisi Vihertävä mies lienee malliesimerkki R&L:n omintakeisesta minimalismista. Kiireetön rumpujen sipaisu viillettää tahdista toiseen. Samaan aikaan tehdään selkoa ulkoavaruuden asukkaiden transsista. Voiko tehdä muuta kuin antautua kun svengaava hypnoosi valtaa Siriuksen ja Uranuksen?

Tiivis svengipala Avaruusshampanja paljastaa kokoonpanon intohimon laajempaan rockriffittelyyn, kuullaanhan biisissä lyhyt toinen osio. Rumpali Rättö soittaa vain tarpeellisen. Muinaiset taikurit saa Rätön äänestä esiin jopa Rauli ’Badding’ Somerjoen kaiun. kertosäkeessä Rättö kulkee kuitenkin matalalla ja yksisävelisenä.

– Hurraa, kolme taurusta huutaa,
ei voi vastustaa.
Hurraa, kolme seireeniä huutaa
Toisaalla on pimeys hiljainen.

…Hurraa, kolme kentauria huutaa,
ei voi vastustaa.
Takana on rauha loputon
Edessä on ilo ikuinen.

…Muinaiset taikurit.
Hienoa seuraa.

Kuvat vilistävät silmien takana kun lähes täysin instrumentaali Lentävä sateenvarjo toteaa olennaisen.

– Valkoinen hansikkaani koskee Saturnuksen pintaa…

Tekniikan uusia ulottuvuuksia peilaava Nykyaika on albumin pelottavinta antia. Päätösraidan apokalyptinen outrohälinä tuntuu luissa ja ytimissä, niin paljon se kouraisee rennon svengin ulkopuolelta. Ja niin seikkailu on ohi, valoa nopeammin, vain alkaakseen uudestaan. Kopernikuksen hortoilua on tuijotettava kuin tähtikirkasta taivasta. Loputtomiin, äärettömiin.

Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä
Mika Rättö – laulu, rummut
Jussi Lehtisalo – kitara

Rätön ja Lehtisalon astraalinen saaga jatkui vuonna 2004 julkaistulla albumilla Pari lepakkoa Transylvaniassa, joka oli debyyttiä akustisempi kokonaisuus. Yhtyeen jäsenet ovat julkaisseet musiikkia myös omillaan. Kuusumun Profeetan ja erityisesti Circlen laajan tuotannon rinnalla soolotuotanto on pientä, mutta virkeää.

Osa Rätön ja Lehtisalon kaleidoskooppisesta kokonaistuotannosta on julkaistu myös LP-formaatissa. Jotkut rajoitetuista painoksista on myyty loppuun, mutta levyjä kannattaa kysyä kirjastosta. Toimitus suosittelee erityisellä lämmöllä alkuvuodesta 2018 julkaistua tuplakokoelmaa Kovaa kamaa – Rättö ja Lehtisalon parhaat 2003–2018.

Tuomas Pelttari

Hae KHN kirjastosta!

Hae KHN kirjastosta!

Hae KHN kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Rättö ja Lehtisalo

Kopernikus hortoilee näkinkengässä/Helvetissä (Ektro Records, 2003).
Pari lepakkoa Transylvaniassa (Ektro Records, 2004).
Valonnopeus, 12″ EP (Ektro Records, 2005).
Ed Benttonin briljantti stabilismi tai taivaallinen kylpysaippua (Ektro Records, 2006).
UU mama (Ektro Records, 2010).
Matematiikka (Ektro Records, 2012).
Kovaa kamaa – Rättö ja Lehtisalon parhaat 2003–2018 (Full Contact/Ektro Records, 2018)

Mika Rätön sooloalbumi
Polkupyörällä vuokkopenkereelle (Ektro Records, 2009).

Jussi Lehtisalon sooloalbumit
Rotta (Svart Records, Ektro Records, Full Contact Records, 2010).
Interludes For Prepared Beast (Svart Records, Ektro Records, 2012).
The Complete Solo Works (Ektro Records, 2013).
Maisteri (Full Contact Records, 2015).

Lue lisää:
Alanko, Tero & Silas, Petri (toim.): Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt, 223 sivua. (Johnny Kniga, 2006).

Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä (2003).

Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä (2003).

 

Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto

Täältä tullaan Venäjä (Poko Rekords, 1980)

Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä (1980).Dave Lindholm näki Rockin SM-kisoissa -80 jotain ainutlaatuista. Lavalle tuli Hassisen Kone ja Dave oli hetkessä myyty. Valloittavuudeltaan täysin omaa luokkaa oleva joensuulaisbändi ja sen laulaja/kitaristi Ismo Alanko tekivät lähtemättömän vaikutuksen – eikä Dave ollut yksin. Hassisen Kone rokkasi uuden aallon sarjan Suomen-mestariksi, ja sana levisi. Jengi ei saanut tarpeekseen hittibiiseistä, kuten Rappiolla ja Syöksylaskijoita kaikki tyynni. Bändi iski hulvattomasti uuden aallon ytimeen myös LP-mitalla. Pantse Syrjän tuottama Täältä tullaan Venäjä on yksi suomirockin suuria debyyttialbumeita.

Hassisen Kone: Reijo Heiskanen (vas.), Jussi Kinnunen, Ismo Alanko ja Harri Kinnunen. Alkuperäinen bändivalokuva: Kari Hyttinen.

Hassisen Kone: Reijo Heiskanen (vas.), Jussi Kinnunen, Ismo Alanko ja Harri Kinnunen. Alkuperäinen bändivalokuva: Kari Hyttinen.

Levynkannen räikeän punaiseen taustaväriin nostetut nukkehahmot leikittelivät yhtä lailla provona kuin Alangon tekstien maailma. Tuo sitä kaljaa! Jumalat jalassa ja housut mielessä, sinisen enkelin makua kielessä? Tai Jeesus ja Herra biisissä Reippaina käymme rekkain alle? Albumin nimikin kääntyi Tapio Suomisen kulttielokuvasta Täältä tullaan, elämä! Monenlaisia tabuja koskettavien vitsien voima iski paksun kiilan 80-luvun alun kekkoslovakialaisen Suomen mielenmaisemaan. Huumorilla sävytetyn kritiikin momentti ravisteli niin kiehtovasti, ettei siihen ulottunut sensuurikaan. Vaikka meillä oli Leskinen, Pelle, Dave, Saarela, Hector ja Alatalo, oli Alangon läpimurrolle sosiaalinen tilaus, jopa suoranainen pakko.

Jos Rappiolla tuottaa lopulta lievän yliannostuksen, niin Koneella oli vastaus valmiina: Täältä tullaan Venäjä sisältää täyden tusinan muitakin monipuolisia vetoja. Humppatahdeista rockanthemiksi rakentuva nimiraita, vakavasävyisempää Konetta heijasteleva Kulkurin iltakalja tai jazzin hurmaa sisältävä Syöksylaskijoita kaikki tyynni. B-puolen maaninen Rock ehkäisyvälineitä vastaan saattaa olla paras kääntöpuolen avaus koskaan. Ja pistä toki Iloisesti Hammondilla, mutta Älä syö liisteriä.

Nuori bändi teki varsin valmista kamaa jo demolla.

Hassisen Koneen kosiskelematon soundi oli perinteisen rock, mutta oma. Lavalla bändi oli kuin kotonaan. Liven liimasi yhteen se, että treenit oli tehty huolella. Alanko, kitaristi Reijo Heiskanen, basisti Jussi Kinnunen ja rumpali Harri Kinnunen soittivat hyvin. Keikoilla vedettiin äänitysten sovitukset läpi vauhdilla. Kohkauksen keskellä Ismo Alangon karisma asteli suoraan suomalaiseen rockhistoriaan.

Toisinaan rock johdattaa kuulijansa suuriin musiikkitekoihin. Ja miten nopeasti asiat voivatkaan edetä! Ruotsissa kausiluotoisissa siivoushommissa ollut nuori Ismo Alanko kuuli suomalaisen uuden aallon kutsun eikä voinut enää jäädä. Oli lähdettävä Joensuuhun tekemään musiikkia. Bändin ensisingle Hassisen Kone//Kolumpia orkesteri oli ulkona keväällä -80. Hilse-levyt möi albumin masterit Pokolle ja Epe Heleniukselle. Ensimmäinen suuri levytystulos oli reilun puolen tunnin rutistus. Sen lyhyt hali tuntuu loputtomalta, voimakkaalta ja aina yhtä lämpimältä.

Täältä tullaan Venäjä
Ismo Alanko – kitara, laulu
Reijo Heiskanen – kitara
Harri Kinnunen – rummut
Jussi Kinnunen – bassokitara
Tuottaja: Pantse Syrjä

Täältä tullaan Venäjä julkaistiin loppukesästä 1980. Remasteroitu CD-painos sisältää arvokasta lisäainesta: mukana on biisien sanoitukset sekä kaksi lisäraitaa. Tauon jälkeen kuullaan Kolumbia Orkesteri ja Muoviruusuja omenapuissa. Täältä tullaan Venäjä löytyy kokonaisena 6CD-boksilta Jurot nuorisojulkkikset. Sama boksi sisältää Dave Lindholmin hehkutuksen, joka mainitaan tekstin alussa. Hassisen Kone jatkoi kunnianhimoista levytysuraa albumilla Rumat sävelet. Ismo Alanko on tehnyt Koneen ja Sielun Veljien jälkeen mittavan soolouran.

Tuomas Pelttari

Hae Täältä tullaan Venäjä kirjastosta!

Hae Täältä tullaan Venäjä kirjastosta!

Hae TTV kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Täältä tullaan Venäjä (Poko Rekords, 1980)
Rumat sävelet (1981)
Harsoinen teräs (1982)
Historia 1980–82. 2LP-painos sisältää englanninkielisen albumin High Tension Wire. (1982 | CD 1988)
Tarjolla tänään – Hassisen Kone, CD. (2000)

Muista boksit!
Toimitus suosittelee lämpimästi Hassisen Koneen ja Ismo Alangon musiikkia sisältäviä bokseja. Lainaa Alangolla ja Jurot nuorisojulkkikset kirjastosta!
Alanko
, Ismo: Alangolla, 4CD + liitevihko (Poplandia, 1997)
Hassisen Kone
: Jurot nuorisojulkkikset – koko tuotanto koko tarina 1980–1982, 6CD + 36-sivuinen Juha Nikulaisen toimittama liitevihko. Liitteessä on Jukka Orman laaja historiakatsaus sekä Ismo Alangon haastattelu. (Poko Rekords/EMI Finland Oy, 2009).

Katso DVD!
Kaurismäki, Aki & Kaurismäki, Mika: Saimaa-ilmiö (Sandrew Metronome, 2007 | Future Film, 2014).
Hassisen Kone: 20 vuotta myöhemmin – Eastpop 2000 Live, 62 min. (Poko Rekords, 2001).

Lue lisää:
Alanko, Ismo & Kuosmanen, Kirsti: Sanat – täydennetty laitos, 472 sivua. (WSOY, 2013).
Juntunen, Juho: Tuuliajolla – Suuri rock and roll -risteily, 253 sivua. (Like, 2008, 1. painos vuonna 1981).
Kontiainen, Vesa: Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia, 667 sivua. (Like, 2004).
Leskinen, Juice & Kanerva, Timo: Vaikuttajat korvissamme, 195 sivua. (Kirjayhtymä, 1993).
Metso, Juha & Sirén, Vesa: Sielun Veljet – kuvat, 240 sivua. (Johnny Kniga, 2013).

Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä (1980).

Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä (1980).