Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto

Täältä tullaan Venäjä (Poko Rekords, 1980)

Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä (1980).Dave Lindholm näki Rockin SM-kisoissa -80 jotain ainutlaatuista. Lavalle tuli Hassisen Kone ja Dave oli hetkessä myyty. Valloittavuudeltaan täysin omaa luokkaa oleva joensuulaisbändi ja sen laulaja/kitaristi Ismo Alanko tekivät lähtemättömän vaikutuksen – eikä Dave ollut yksin. Hassisen Kone rokkasi uuden aallon sarjan Suomen-mestariksi, ja sana levisi. Jengi ei saanut tarpeekseen hittibiiseistä, kuten Rappiolla ja Syöksylaskijoita kaikki tyynni. Bändi iski hulvattomasti uuden aallon ytimeen myös LP-mitalla. Pantse Syrjän tuottama Täältä tullaan Venäjä on yksi suomirockin suuria debyyttialbumeita.

Hassisen Kone: Reijo Heiskanen (vas.), Jussi Kinnunen, Ismo Alanko ja Harri Kinnunen. Alkuperäinen bändivalokuva: Kari Hyttinen.

Hassisen Kone: Reijo Heiskanen (vas.), Jussi Kinnunen, Ismo Alanko ja Harri Kinnunen. Alkuperäinen bändivalokuva: Kari Hyttinen.

Levynkannen räikeän punaiseen taustaväriin nostetut nukkehahmot leikittelivät yhtä lailla provona kuin Alangon tekstien maailma. Tuo sitä kaljaa! Jumalat jalassa ja housut mielessä, sinisen enkelin makua kielessä? Tai Jeesus ja Herra biisissä Reippaina käymme rekkain alle? Albumin nimikin kääntyi Tapio Suomisen kulttielokuvasta Täältä tullaan, elämä! Monenlaisia tabuja koskettavien vitsien voima iski paksun kiilan 80-luvun alun kekkoslovakialaisen Suomen mielenmaisemaan. Huumorilla sävytetyn kritiikin momentti ravisteli niin kiehtovasti, ettei siihen ulottunut sensuurikaan. Vaikka meillä oli Leskinen, Pelle, Dave, Saarela, Hector ja Alatalo, oli Alangon läpimurrolle sosiaalinen tilaus, jopa suoranainen pakko.

Jos Rappiolla tuottaa lopulta lievän yliannostuksen, niin Koneella oli vastaus valmiina: Täältä tullaan Venäjä sisältää täyden tusinan muitakin monipuolisia vetoja. Humppatahdeista rockanthemiksi rakentuva nimiraita, vakavasävyisempää Konetta heijasteleva Kulkurin iltakalja tai jazzin hurmaa sisältävä Syöksylaskijoita kaikki tyynni. B-puolen maaninen Rock ehkäisyvälineitä vastaan saattaa olla paras kääntöpuolen avaus koskaan. Ja pistä toki Iloisesti Hammondilla, mutta Älä syö liisteriä.

Nuori bändi teki varsin valmista kamaa jo demolla.

Hassisen Koneen kosiskelematon soundi oli perinteisen rock, mutta oma. Lavalla bändi oli kuin kotonaan. Liven liimasi yhteen se, että treenit oli tehty huolella. Alanko, kitaristi Reijo Heiskanen, basisti Jussi Kinnunen ja rumpali Harri Kinnunen soittivat hyvin. Keikoilla vedettiin äänitysten sovitukset läpi vauhdilla. Kohkauksen keskellä Ismo Alangon karisma asteli suoraan suomalaiseen rockhistoriaan.

Toisinaan rock johdattaa kuulijansa suuriin musiikkitekoihin. Ja miten nopeasti asiat voivatkaan edetä! Ruotsissa kausiluotoisissa siivoushommissa ollut nuori Ismo Alanko kuuli suomalaisen uuden aallon kutsun eikä voinut enää jäädä. Oli lähdettävä Joensuuhun tekemään musiikkia. Bändin ensisingle Hassisen Kone//Kolumpia orkesteri oli ulkona keväällä -80. Hilse-levyt möi albumin masterit Pokolle ja Epe Heleniukselle. Ensimmäinen suuri levytystulos oli reilun puolen tunnin rutistus. Sen lyhyt hali tuntuu loputtomalta, voimakkaalta ja aina yhtä lämpimältä.

Täältä tullaan Venäjä
Ismo Alanko – kitara, laulu
Reijo Heiskanen – kitara
Harri Kinnunen – rummut
Jussi Kinnunen – bassokitara
Tuottaja: Pantse Syrjä

Täältä tullaan Venäjä julkaistiin loppukesästä 1980. Remasteroitu CD-painos sisältää arvokasta lisäainesta: mukana on biisien sanoitukset sekä kaksi lisäraitaa. Tauon jälkeen kuullaan Kolumbia Orkesteri ja Muoviruusuja omenapuissa. Täältä tullaan Venäjä löytyy kokonaisena 6CD-boksilta Jurot nuorisojulkkikset. Sama boksi sisältää Dave Lindholmin hehkutuksen, joka mainitaan tekstin alussa. Hassisen Kone jatkoi kunnianhimoista levytysuraa albumilla Rumat sävelet. Ismo Alanko on tehnyt Koneen ja Sielun Veljien jälkeen mittavan soolouran.

Tuomas Pelttari

Hae Täältä tullaan Venäjä kirjastosta!

Hae Täältä tullaan Venäjä kirjastosta!

Hae TTV kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Täältä tullaan Venäjä (Poko Rekords, 1980)
Rumat sävelet (1981)
Harsoinen teräs (1982)
Historia 1980–82. 2LP-painos sisältää englanninkielisen albumin High Tension Wire. (1982 | CD 1988)
Tarjolla tänään – Hassisen Kone, CD. (2000)

Muista boksit!
Toimitus suosittelee lämpimästi Hassisen Koneen ja Ismo Alangon musiikkia sisältäviä bokseja. Lainaa Alangolla ja Jurot nuorisojulkkikset kirjastosta!
Alanko
, Ismo: Alangolla, 4CD + liitevihko (Poplandia, 1997)
Hassisen Kone
: Jurot nuorisojulkkikset – koko tuotanto koko tarina 1980–1982, 6CD + 36-sivuinen Juha Nikulaisen toimittama liitevihko. Liitteessä on Jukka Orman laaja historiakatsaus sekä Ismo Alangon haastattelu. (Poko Rekords/EMI Finland Oy, 2009).

Katso DVD!
Kaurismäki, Aki & Kaurismäki, Mika: Saimaa-ilmiö (Sandrew Metronome, 2007 | Future Film, 2014).
Hassisen Kone: 20 vuotta myöhemmin – Eastpop 2000 Live, 62 min. (Poko Rekords, 2001).

Lue lisää:
Alanko, Ismo & Kuosmanen, Kirsti: Sanat – täydennetty laitos, 472 sivua. (WSOY, 2013).
Juntunen, Juho: Tuuliajolla – Suuri rock and roll -risteily, 253 sivua. (Like, 2008, 1. painos vuonna 1981).
Kontiainen, Vesa: Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia, 667 sivua. (Like, 2004).
Leskinen, Juice & Kanerva, Timo: Vaikuttajat korvissamme, 195 sivua. (Kirjayhtymä, 1993).
Metso, Juha & Sirén, Vesa: Sielun Veljet – kuvat, 240 sivua. (Johnny Kniga, 2013).

Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä (1980).

Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä (1980).

 

Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä

Tie vie (Poko Rekords, 1982)

Eppu Normaali: Tie vie (1982).Ylöjärveläisbändi Eppu Normaalin taival koheni 1970-luvun loppupuoliskolla nopeasti. Eput pääsivät punk-albumin levyttämiseen jo vuonna -78. Suosio kasvoi, ja hitit Poliisi pamputtaa taas, Njet Njet ja Puhtoinen lähiöni houkuttelivat yleisöä keikoille ja pitkäsoittojen pariin. Yksi kehityksen askelista oli edessä neljä vuotta Aknepop-debyytin jälkeen. Laulaja ja tekstintekijä Martti Syrjä oli kovan haasteen edessä kun Eppujen alkuvuosina ansioitunut tekstintekijä ja basisti Mikko Saarela oli siirtynyt lopullisesti kohti uusia uria. Kitaristi ja säveltäjä Mikko ”Pantse” Syrjä pyysi pikkuveljeltään Martilta uusia sanoituksia. Tekstejä syntyi nopeasti. Veljesten laajaa biisinteon yhteistyötä kuultiin, kun Eppu Normaalin viides studioalbumi oli valmis. Tie vie julkaistiin suomalaiseen kesään -82.

Eppu Normaali kuvattuna Tie vie -levyn takakannessa: Mikko Nevalainen (vas.), Juha Torvinen, Martti Syrjä, Aku Syrjä ja Mikko Syrjä.

Eppu Normaali kuvattuna Tie vie -levyn takakannessa: Mikko Nevalainen (vas.), Juha Torvinen, Martti Syrjä, Aku Syrjä ja Mikko Syrjä.

Eppu Normaali nousi uudelle tasolle. Joitakin Martti Syrjän sanoituksia oli päätynyt jo aiemmille levytyksille, mutta vasta Tie vie oli alusta loppuun Martin tekstittämä. Tulos on häikäisevä. Ehkä osin kieli poskessa rakenneltu kirjoittaminen vetosi rauhallisuudella. Sitä painotti Martin herkistynyt lauluesitys. Tajunnanvirran lailla polveileva sävellys Murheellisten laulujen maa nousi Syrjäin veljesten ja Eppujen suurklassikoksi.

– Perinteisen miehen kohtalon
Halus välttää poika tuo
En koskaan osta kirvestä
enkä koskaan viinaa juo,
muuten juon talon
Lumihanki kutsuu perhettä talvisin
vaan en tahdo tehdä koskaan lailla isin
Mutkun työnvälityksestä työtä ei saa
hälle kohtalon koura juottaa väkijuomaa
Niin Turmiolan Tommi herää henkiin
ja herrojen elkeet tarttuvat renkiin
Kohti laukkaa 
viinakauppaa

Tie vien biisit olivat toinen toistaan lumoavampia, eri maailmaa kuin kulmikkaasti svengaava Cocktail Bar tai suomalaisen uuden aallon mestariteokset Maximum Jee & Jee ja Akun tehdas. Pantse Syrjän uuden materiaalin voima saattoi kummuta Hassisen Koneen ja Juice Leskinen Slamin innoituksesta. Kesäisellä Saimaalla kolmen bändin kesken tehdyllä keikkareissulla oli mukana kosketinsoitintaiteilija Eero ”Safka” Pekkonen – ja Pantsen tulevat biisi-ideat tarvitsivat jotain uutta.

Ramones-tyylisen kohkaamisen tilalle tuli veikeämmin rokkaavaa materiaalia. Kuulen parran kasvun, albumin nimikappale ja Näinä päivinä sisältävät jänteikkäämpää eteerisyyttä. Eppu Normaali oli tekemässä omasta aikuistumisestaan kiinnostavaa. Kosketintyylittelystä kehkeytyi lopulta huikea lisä Eppujen soundiin. Pekkosen hienostuneet urku- ja pianokuviot valtaavat kitarariffittelylle aiemmin varattua tilaa monin paikoin. Ollaan valovuosien päässä edeltäjälevyn kylmistä synakuvioista. Roisiuskin on erilaista. A-puolen lopun Viihteen kuningas on jäädä hurtin huumorin alustaksi, mutta sovitus yltää lopulta lähes hartaaksi. Lopun allyouneedislove-nostatus lainaa toistakin rakkauslaulua The Beatlesilta.

Muutakin hämmästeltävää riittää. Kolmatta Eppu-levyään tehnyt basisti Mikko Nevalainen kuljettaa biisikehikkoja tyylillä, Aku Syrjän rumputyöhön vahvasti liittyen. Äänitys ja tuotanto on tarkkaa, yhtä aikaa kevyttä ja voimakasta. Kokonaisuutta ajatellen tärkeä Pahan puun metsä on esimerkki sovitustyön hienostuneisuudesta. Rumpalin tehokeinoina kuullaan perusbiittiä, täyteläisiä fillejä, tahditusten kierteitä, aina tyylikästä virvelirummun kantti-iskua. Kauniin kuulas biisi on liki progehtava.

Arkiromanttinen Jackpot on kaunis kuvaus onnesta, kuin suoraan tekstintekijän päiväkirjasta.

Vastoin odotuksia Eppu Normaalin skaalaan kuului myös poliittinen funk. Pilveilevän leijailevan Argentiina sisältää verhottua kuvausta Falklandin sodasta. Viimeisenä raitana kuultava Terve vaan ja onnea kiihdyttelee kiehtovana uuden aallon kiilailuna. Kitara- ja urkusoolojen ympärillä kuullaan tekstiä, joka käsittelee rauhanasiaa ja Mauno Koiviston (1923–2017) otteita Suomen presidenttinä. Ajatonta.

Tie vie nousi Suomen listaykköseksi kesäkuussa 1982. Se on hieno saavutus riskejä pelkäämättömältä bändiltä. Albumi jää Eppu Normaalin diskografiaan historiallisen melodisena, uudenlaisten sovitusten siivittämänä klassikkona. Seuraavalla levyllä Eput palasivat takaisin kulmikkaampaan rockilmaisuun, jossa ei ollut koskettimia. Rupisempaa karismaa huokuva Aku ja köyhät pojat sisälsi hitin Balladi kaiken turhuudesta.

Tie vie
Aku Syrjä – rummut
Mikko Nevalainen – bassokitara
Martti Syrjä – laulu
Juha Torvinen – kitara
Mikko Syrjä – kitara, laulu

Safka: piano, sähköpiano, urut, laulu
Tuottaja: Mikko Syrjä

Eppu Normaali kotisivu

Hae Tie vie kirjastosta!

Hae Tie vie kirjastosta!

Hae Tie vie kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt:
Aknepop (Poko Rekords, 1978)
Maximum Jee & Jee (1979 | 2CD-uusintapainos 1999)
Akun tehdas (1980)
Cocktail Bar (1981)
Tie vie (1982)
Aku ja köyhät pojat (1983)
Rupisia riimejä, karmeita tarinoita (1984)
Kahdeksas ihme (1985 | 20-vuotisjuhlapainos CD+DVD 2005)
Valkoinen kupla (1986)
Imperiumin vastaisku (1988)
Historian suurmiehiä (1990)
Studio Etana (1993)
Sadan vuoden päästäkin (Poko Rekords Oy, 2004)
Syvään päähän (Akun Tehdastuotanto/Poko Rekords Oy, 2007)
Mutala, 3LP, 2CD, Blu-ray-audio. (Akun Tehdastuotanto, 2011)
Ratina, 2LP, 3CD, DVD, Blu-ray. (Akun Tehdastuotanto/Eppu Normaali Oy, 2016)

Muista boksit ja kokoelmat!
Pop pop pop (Poko Rekords, 1982)
Hatullinen paskaa (1984)
Poko klassikot (1987)
Lyömättömät! (1989)
Hatullinen paskaa/Soolot (1990)
Paskahatun paluu (1991)
Repullinen hittejä (1996)
Reppu 2 (2003)
Singlet 1978–1991, 20CD. (2003)
Jackpot – 101 Eppu-klassikkoa 1978–2009, 6CD + liitekirja (2009)

Katso elokuva!
1981
Kaurismäki, Aki & Kaurismäki, Mika: Saimaa-ilmiö (Sandrew Metronome, 2007 | Future Film, 2014)
2004
Eppu Normaali: Elävänä stadionilla – Ratinan stadion 14.8.2004, 150 min. (Akun Tehdastuotanto, 2013)
2009
Eppu Normaali: Klubiotteella, 300 min. (Akun Tehdastuotanto, 2009)
2013
Koivusalo
, Timo & Suokas, Riku: Vuonna 85 – Manserock-elokuva, 90 min. (Walt Disney Studios Home Entertainment, 2013)
2016
Eppu Normaali: Ratina, 198 min. (Akun Tehdastuotanto, 2016)
Pollari
, Saku: Eput – elokuva (Aito Media, 2016)

Lue lisää:
Kontiainen, Vesa: Aitoa suomirockia – Poko Rekordsin historia, 667 sivua. (Like, 2004)
Luoto
, Santtu: Tiimalasin santaa – Eppu Normaalin tarina, 258 sivua. (WSOY, 2000).
Luoto, Santtu: Eppu Normaalin tarina – Tiimalasin santaa, 240 sivua. (WSOY, 2016).
Montonen, Mikko: Uuden aallon tekijät, 184 sivua. (Johanna, 1979)
Saarela, Mikko & Syrjä, Martti & Syrjä, Mikko: Minun Suomeni – Eppu Normaali -yhtyeen sanoituksia 1975–1981, 120 sivua. (Jee Jee Music, 1982).
Syrjä, Martti & Saarela, Mikko & Syrjä, Mikko & Riihikoski, Jorma & Huotari, Jyrki: Eppu Normaali – Kaikki sanat, 255 sivua. (Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2017)

Eppu Normaali: Tie vie (1982). Kansikuvan maalauksen teki Martti Syrjä.

Eppu Normaali: Tie vie (1982). Kansikuvan maalauksen teki Martti Syrjä.

Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää

Brooklyn–Dakar (Johanna/Pyramid, 1999)

Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar (1999).Pelle Miljoona on tuottelias artisti niin muusikkona kuin kirjailijanakin. Hänen taiteensa punainen lanka on aina ollut vahva, maailmankuvansa selkeä ja käsialansa tunnistettava, mutta kuten pitkällä uralla väistämättä käy, jotkut teokset ovat puhuttelevampia kuin toiset.

Syyskuussa 1999 julkaistu Brooklyn–Dakar on yksi Pelle Miljoonan ehdottomista mestariteoksista. Se kuuluu niihin harvakseltaan ilmestyviin albumeihin, joilla miltei kaikki on maagisesti kohdallaan ja sekin, mikä ei ole, vain korostaa onnistumista. Pelle Miljoonan biisissä saattaa esiintyä sana Kafka pelkästään siksi, että se rimmaa safkan kanssa, mutta se vain vahvistaa inhimillisyyden tuntua. Ja siitä, empatiasta ja humaaniudesta Brooklyn–Dakarissa ja Pellen koko urassa juuri on kyse.

Pelle Miljoona vuonna 2006. Kuva: Petri Virtanen | Stupido Records.

Pelle Miljoona vuonna 2006. Kuva: Petri Virtanen | Stupido Records.

Kitaristi Tatu Mannbergin, rumpali Vänni Väänäsen, basisti Tumppi Varosen ja laulaja-lauluntekijä Pelle Miljoonan muodostama Rockers pelasi Brooklyn–Dakarilla niin komeasti yhteen, että tuntuu kummalliselta huomata, ettei tätä kokoonpanoa ollut olemassa ennen albumin tekemistä eikä se pysynyt koossa sen jälkeenkään. Itse asiassa Väänänen soittaa levyllä rumpuja ikään kuin sattumalta: Pelle oli loukannut olkapäänsä pyöräillessään eikä siksi voinut soittaa niitä itse. Tuon onnettomuuden onni oli se, että albumille saatiin sävykkäämpi rummunsoittaja. Kenties siksi Varosen bassokuviotkin svengaavat Brooklyn–Dakarilla tavallista hienommin.

Soittajista pääroolissa oli Mannberg, joka sävytti musiikkia yhtä vaivattomasti melankolisella twang-venyttelyllä, hämyisellä jazz-fiilistelyllä kuin iloisella Afrikka-hilputtelullakin. Hänen soittonsa maalasi kuvia erilaisista ympäristöistä samalla tavalla kuin biisien joukkoon sirotellut tuokiokuvat liikenteen hälinästä ja koraanikouluista, joita Pelle Miljoona oli äänitellyt New Yorkissa ja Afrikassa. Tyylitajuisia detaljeja ovat myös Pape Sarrin, Libasse Sallin ja Oysseynov Mbayin djembe-rumpujen luoma kaukaisen maailman meininki ja Mika Pesosen suurkaupungin yön nuoteiksi tulkkaava saksofoninsoitto.

Tuottaja Hannu Leidénin ja äänittäjä Petri Majurin kanssa tehty Brooklyn–Dakar on säilyttänyt tenhonsa monesta eri syystä. Pelle Miljoona kirjoitti sille vahvoja ja vaihtelevia biisejä, ja kuulostaa siltä kuin sovitusten pohtimiseen bassokuvioista kitarasoundeihin olisi käytetty enemmän aikaa kuin tämän jengin projekteissa keskimäärin. Vaikka vanhan kunnon vinyylialbumin paluuseen ei vuonna 1999 uskonut kukaan, Brooklyn–Dakar on jäsennelty sellaisesta muistuttavaksi jämäkäksi ja selkeäksi kaksipuoliseksi kokonaisuudeksi.

Yksi Brooklyn–Dakarin vahvuuksista on myös se, että se on niin leimallisesti Pelle Miljoonan albumi (itse asiassa sen piti olla hänen sooloalbuminsa, mutta tehtiin lopulta Rockersin nimellä). Niin loistava biisintekijä ja laulaja kuin Tumppi Varonen onkin, hänen jättäytymisensä sivurooliin oli hyvä ratkaisu. Kun kaikki biisit teki ja tulkitsi yksi mies, hahmottui hieno musiikillinen matka, jolla maailmaa kiertävä rasta kertoi näkemistään asioista, aistimistaan tunnelmista ja kohtaamistaan ihmisistä. Pelle Miljoona laulaa poikkeuksellisen rennosti ja pakottomasti, ja kun Varonen avaa suunsa taustalla, kertosäkeet lähtevät lentoon.

Yksi sellainen kertosäe on kappaleessa Jesse toi valon (San Franciscoon). Se on Brooklyn–Dakarin avausraita ja yksi sen värikkäimmistä ja kiehtovimmista kappaleista, vastakulttuurikapinan, lännen lokarien ja pelastusarmeijan hengessä svengaileva beat-henkinen ja psykedeelinen oodi Amerikalle. Kiihkeä folkrockpala Pakahtuvat unelmiinsa esittelee henkilögalleriansa hengästyttävällä tahdilla ja onnistuu liikuttamaan juuri sillä: kuten maailma, tuo empaattinen biisi on täynnä niitä, joiden elämässä haaveet ja todellisuus eivät koskaan kohtaa. Yöksi hiljentyvän kaupunkikorttelin aistikasta tunnelmaa tavoittelevassa Brooklynin enkelissä lauluntekijä tarttuu yhteen miljoonakaupunkiin hukkuvaan ihmiskohtaloon ja löytää hengenheimolaisensa.

Amerikka-puolella on myös omakohtaisia kappaleita, joissa maailmaa tarkasteleva mies vilkaisee peiliin. Tarinallisessa Wild Billy Hitchcockissa Pelle Miljoona ihmettelee omaa kiertävän kitaransoittajan kohtaloaan. Suomalaisittain surumielinen Mahdotonta rakkautta taas kertoo syyn sille, että maailman tuulet lennättävät hänen aina takaisin kotiin. Albumin puoliskojen taitekohtaan asetettu Hey, Mr. Aeroflotissa koti-ikävän ja kaukokaipuun repimä päähenkilö palaa kotiin vain ostaakseen uuden lipun mannertenväliselle lennolle.

Afrikka-puolen alussa lyhyt äänitys koraanikoulun oppitunnilta muuttaa tunnelman totaalisesti. Brooklyn–Dakarin jälkipuolta kompataan reggaen ja manner-Afrikan rytmeillä. Oo niinku oot peilaa sikäläisen mielenmaiseman valoisaa puolta iloisissa ja vapautuneissa tunnelmissa. Afrikan kuningas, tribuutti Bob Marleylle ja hänen sukupolvien kuilut ja maantieteelliset rajat ylittävälle merkitykselleen, on huolettomassa idolisoinnissaan piristävä mutta aiheensa puolesta tässä seurassa turhan kepeä kappale. Mantereen tilaa tarkasteleva Mama Africa ja pienen ihmisen kohtaamisesta kertova Cecilia tuntuvat huomattavasti merkityksellisemmiltä ja koskettavammilta. Afrikka-osuus jää hiukan Amerikka-puolta pintapuolisemmaksi fiilistelyksi, mutta vaeltamisen tematiikkaa pohdiskeleva Sielu nomadin päättää hienon albumin herkissä ja henkilökohtaisissa merkeissä.

Liki kaksikymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen Brooklyn–Dakar kuulostaa yhtä raikkaalta ja vahvalta kuin ilmestyessään. Se on klassikko, jonka liian harva huomasi. Sen maisemat vaihtuvat juuri niin paljon kuin urbaanin Amerikan ja ruraalin Afrikan välillä voi, ja samalla piirtyy kuva yhdestä maailmasta, jossa alueelliset ja kulttuuriset erot ovat lopulta pelkkää pintaa. Elettiinpä savimajoissa, hellahuoneissa tai kerrostaloissa, ihmisyys on yhteinen ja yhdistävä tekijä, jos sille vain antaa mahdollisuuden.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar
Pelle Miljoona – laulu
Tumppi Varonen – bassokitara, laulu
Tatu Mannberg – kitara, laulu
Vänni Väänänen – rummut
Tuottaja: Hannu Leidén

Pelle Miljoona kotisivu ja Facebook

Hae Pelle & Rockersin Brooklyn–Dakar kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar (Johanna/Pyramid 1999)

Muita levytyksiä
Pelle Miljoona & N.U.S. (1978)
Pelko ja viha (1979)
Viimeinen syksy (1979)
Näyttämökuvia (1980)
Moottoritie on kuuma (1980)
Matkalla tuntemattomaan (1981)
Radio Kebab (1982)
Rakkaudesta elämään (1981)
Laulava idiootti (1983)
Jos… (1984)
Enkeltenkaupungissa… (1985)
Tule kotiin Johnny (1987)
Sadepäivän ihmisiä (1989)
Rauhan aika (1990)
Kaikki muuttuu (1992)
Si Si Live (1992, live)
ABC (1993)
OK! (1994)
Landella (1995)
Juuret (1996)
Kolmen tuulen pesä (1998)
Tee itselles elämä (2001)
Todistaja (2002)
Setä Samulin sirkus (2004)
Arambol (2006)
Pelle Miljoona & Ylivoima: Unabomber! (2007)
Goa Baba (2008)
Dharmapummi (2009)
Halki ajan ja rakkauden (2011)
Avara maa (2011)
Elävänä Vastavirrassa (2013)
Diaspora (2013)
Kino Riviera (2015)
Olla joku (2017)

Lue lisää
Pelle Miljoonan romaanit
Buddha blues (WSOY, 1985)
Unimies (1992)
Bändi hukassa (1994)
Missä rastamies nukkuu (1995)
Bonneville (1997)
X – hän palaa (1999)
Hamaca (2000)
Alla tähden onnellisen (2002)
Pyhiinvaeltajat (2006)
Villarica (2008)
Kreutzberg (2010)
Puerto Galera (Like, 2012)
Roudari (2014)
Jumala kuoli Al Rezassa (2016)

Lyriikkakirjat
Pelkistettyä todellisuutta. (Johanna Kustannus, 1978).
Kulkurin kyynel. (Johanna Kustannus, 1981).
Eetos Goes Paatos – Pelle Miljoonan valitut lyriikat. Teija Varis, toimittaja. (Reuna Kustantamo ja kirjakauppa, 2015).

Elämäkerrat
Miljoona, Pelle: Elossa ja potkii! – The elämäkerta. (WSOY, 2004).
Laamanen, Lamppu: Nähdään pian! tuntemattomaan – Pelle Miljoona muiden mukaan. (WSOY, 2005)

Pelle Miljoona | Kirjasampo
Kirjailija Pelle Miljoona on esillä KirjasammossaPelle Miljoona. Kuva: Ville Juurikkala.

Pelle Miljoona | Kirjastokaista
Kolme kysymystä kirjastosta

Ursus Factory: ”Pelastajanhommat eivät kiinnosta!”

Toisinaan rockbändi suorastaan räjäyttää hymyn kuulijan kasvoille. Ursus Factorylta se käy helposti. Allu Ripatti ja Jussi Pelkonen soittavat silti mieluummin nallediscoa kuin tyydyttävät rokkisetien nostalgiannälkää.

Ursus Factory. Kuva: Eliel Kilkki.

Ursus Factory. Kuva: Eliel Kilkki.

Ursus Factory julkaisi levytysuransa aluksi ep:t Virhe (2015) ja Juhlat (2016), joita seurasi kesällä 2017 kiitelty debyyttialbumi Älä lopeta uskomista rakkauteen, baby. Juuri nyt duo kerää voimia uusia, yllättäviä käänteitä varten.

Sana ”ursus” voi viitata vaikka mihin, kuten karhuihin tai katolisiin pyhimyksiin. Miten asia on teidän tapauksessanne?
– ”Ursus Factory” osui silmään katusoittoreissulla Varsovan kartasta. Siellä on sen niminen hylätty traktoritehdas. Ei me siellä käydä jaksettu, mutta se kuulosti mageelta. Nimeä maisteltiin jonkin aikaa, mutta kyllä sen tiesi heti oikeaksi. Karhuhan on ihmisen sukulainen, mysteeriotus ja jumala jo muinaisista pakana-ajoista lähtien.

Kun bändillä on englanninkielinen nimi, sen olettaisi myös laulavan englanniksi.
– Suomi on ollut meillä aina läsnä. En osaa kirjottaa enkuksi mitään yhtä vivahteikasta, Jussi sanoo. – Suomi tuntui luonnolliselta, ja tuntui myös ursusmaisen randomilta laulaa suomeksi englanninkielisen nimen alla. Markkinoinnin puolesta englanninkielinen nimi ei ole paras ratkaisu suomenkieliselle bändille. Mutta jos Suomen keikkalavat ja taskurahat alkavat vituttaa, nimen puolesta voisi kokeilla tehdä biisejä englanniksi. Se ei kuitenkaan kuulu lähitulevaisuuden suunnitelmiin.

Ulkomaat ovat jo olleet tärkeässä roolissa Ursus Factoryn tarinassa: bändi sai alkunsa katusoittomatkalla Eurooppaan. Reissulla oli merkitystä sille, miltä Ursus Factory kuulostaa.
– Katusoittajan pitää olla kiinnostava, jotta saa kolikoita. Yleisön reaktioita pitää tarkkailla ja olla koko ajan sirkusapinana. Sieltä meidän livemeininki sai kipinän. Viba oli yhteisöllinen, ja me tajuttiin, että pitää vetää täysillä koko ajan. Varsinkin puolalaisia oli vaikea lämmittää, koska ne ovat ihan kuin suomalaisia. Me ollaan kuitenkin saatu molemmat hienot kansakunnat hytkymään.

Mikä oli Ursus Factoryn alkuperäinen musiikillinen idea?
– Me haluttiin soittaa groovaavaa garagerokkia, jossa on paljon sanoja ja jossa saa tehdä mitä vain ilman paineita. Myös yksinkertaisuus oli ohjenuorana, vaikka onhan tässä aika outoakin kamaa tehty. Ja poppia. Eli kuten Iggy Pop sanoi: ”I wanted to make music that would explode me like rocket”, vaikka äijä on vanha kuin Suomen valtio.
– Musiikillisista esikuvista tulee mieleen Prince, White Stripes, Pää Kii ja Gangnam Style. Ohjenuorana on, että kaikkea voi tehdä. Siksi tuotannosta löytyykin esimerkiksi räppiä, bluesballadi ja juustoisia kitarasooloja. Välillä sitä miettii, että mitä onkaan tullut tehtyä.

Ursus Factorysta ei ole vielä kirjoitettu laajalti, mutta sitäkin innokkaammin. Esimerkiksi Nälkä ja Soundi ovat hehkuttaneet sen hienoutta, ja yhtyeen harteille on soviteltu suomenkielisen rockin pelastajan viittaa.
– Kehut tuntuvat aina kivalta. Me kuitenkin kuoriudumme sen viitan alta pikaisesti kuin itsensäpaljastaja konsanaan. Pelastajanhommat eivät kiinnosta. ”Suomirockin pelastaminen” kuulostaa todella konservatiiviselta, ja konservointia se onkin, jos pitäisi kuulostaa samalta kuin musa on vuosikymmenet kuulostanut. Puristipappojen puhetta kuunnellessa tekee lähinnä mieli lopettaa rokin soittaminen ja alkaa tehdä nallediscoa.
– Missä on se nuorisomusiikin vaara, jota tässä luultavasti haetaan, jos jokaisen sukupolven pitäisi kuulostaa samalta ja edustaa samaa? Kyse ei ole siitä, ettei me soitettaisi suomenkielistä rokkia tai fanitettaisi suomalaista uutta ja vanhaa rokkia ja otettaisi sieltä helvetisti vaikutteita. ”Suomalaisen rockin pelastaminen” kuulostaa siltä, että ajat ja musa muuttuvat, kun taas me edustetaan vanhaa hyvää aikaa, joka on kuolemassa. Se on raskas rooli ja leima, jota emme otsaamme halua. Ja sitä paitsi suomenkielinen rock on elossa muutenkin. Maa on täynnä hiton hyviä bändejä.

Miksi juuri teissä nähdään pelastajapotentiaalia?
– Ehkä meihin liitetään ”räjähtävyyttä”, ”aitoutta” tai jotain muuta sellaista, joka on lähellä suomirockin ydintä. Viime vuosina tai vuosikymmeninä kaikki ovat halunneet olla viileitä ja cooleja. Me taas tehdään itsestämme välillä pellejä. Se tuntuu tänä päivänä erikoiselta ja uudelta.
– Ja onhan Ursus Factory livenä aikamoista rockkliseiden juhlaa. Ehkä jengi on innostunut tällaisesta kaiken tennareihintuijottelun, synamattojen ja tanssimusan jälkeen. Ei niissä mitään vikaa ole, mutta tämä on erilaista ja samalla kuitenkin jollain tavalla perinteistä kitarasooloineen ja rokkikukkoiluineen.

Levyhyllyt-blogin toimituksessa Ursus Factorya kuvailtiin ”päivitetyksi Sielun Veljiksi”. Miltä se kuulostaa?
– Me emme ole Siekkareita livenä nähneet, mutta kuvaukset heidän sekoiluistaan ja outoiluistaan kuulostavat vähän samalta kuin meidän keikat, mikä kuulostaa vähän brassailuita, koska Sielun Veljet on se kaikkein kulttimaineikkain livebändi.
– Jos lähtökohtana on yrittää yllättää, provosoida ja perseillä, ja toisaalta velloa useita minuutteja kerrallaan jossain kitarapilviujelluksessa, niin jotain samaa meissä saattaa olla. Olisi kiva kuulla jonkun molempien keikat nähneen mielipide.
– Jos asenne musaan on sama, ehkä musiikissakin on jotakin samaa. Tämä on löyhissä punkraameissa tehtyä outoa, mutta usein hitikästä höpömusaa, jota käyvät katsomassa entiset taidelukiolaiset.

Kahden hengen kokoonpano ei ole lainkaan ennenkuulumaton, mutta aika epätavallinen kuitenkin.
– Siitä katusoittoressusta jäi käteen myös se, että meitä on vain kaksi. Ei me muuten oltaisi keksitty soittaa kahdestaan, tuskin oltaisiin edes perustettu mitään bändiä yhdessä. Reissun jälkeen kokeiltiin kyllä paria basistia, mutta meidän välillemme oli reissun aikana kehittynyt meininki, johon ei oikein mahtunut kolmatta. Me ollaan onnellisia kahdestaan.

Mten koette rajoitukset, joita duokokoonpano asettaa?
– Kyllähän pieni soitin-laulu-soundiarsenaali rajoittaa. On pakko pitää jutut yksinkertaisina. Levylläkin pitää pysyä tuotannollisesti housuissaan, jotta saman meiningin saa päälle myös livenä. Toisaalta rajoitettu soundi tekee sen, että tosi erilaisetkin biisit kuulostaa aina Ursukselta. Simppeli kokoonpano helpottaa erilaisten feattien ja erikoissettien toteuttamista. Keikoilla on vieraillut kaikenlaisia ihania muusikoita saksofoniyhtyeestä räppäreihin ja Pekko Käppiin.

Mitä osaatte kertoa tulevista julkaisuistanne?
– Me ollaan levätty levyn tekemisen jälkeen. Se oli puolen vuoden puristus, vaikka kivaa olikin. Seuraava levy lähtee uuteen, yllättävämpään, pumppaavampaan ja mielenkiintoisempaan suuntaan. Siihen tulee vitunmoista bängeriä. Tulossa on epäkypsä toinen levy – mitä vanhemmaksi tulee, sitä epäkypsempiä biisejä puskee esiin. Mutta kaikki se on vielä alkutekijöissään. Uusien biisien tekeminen on aina vääntöä.

Ursus Factoryn matka on vasta alussa. Mitä luulette, millainen historiikki vielä joskus kirjoitetaan?
– Vanhoina fantasiadiggareina toivoisimme siitä tulevan tuhatsivuisen saagan, jossa on karhujumalia, miekkoja, magiaa ja seksiä. Hyvää proosaa.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Ursus Factory Facebook ja Instagram
Soit se silti kotisivu

Ursus Factory
Jussi Pelkonen – kitara, laulu, Wurlitzer, syntetisaattorit
Aleksi Ripatti – rummut, laulu, kazoo, perkussiot

Levyhyllyt:
Virhe, EP. (Omakustanne, 2015)
Juhlat, EP. (Omakustanne, 2016)
Älä lopeta uskomista rakkauteen, baby, LP. (Soit se silti, 2017)

Hae Ursus Factoryn musiikkia kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Ursus Factory: Älä lopeta uskomista rakkauteen, baby (2017).

Ursus Factory: Älä lopeta uskomista rakkauteen, baby (2017).

Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle

Nostalgia (Top Voice, 1972)

Hector: Nostalgia (1972).Heikki Harmalla eli Hectorilla on meneillään merkkivuosi. Huhtikuussa 2017 seitsemänkymmentä vuotta täyttänyt laulaja-lauluntekijä juhlistaa tasalukua kiertueella, ja samaan aikaan saataville on tullut Tuula Kousan kanssa kirjoitettu elämäkerta Asfalttihippi – muistelmia putkiradiosta Ruusuportille. Siinä onkin stooria kerrakseen, ilmestyihän Hectorin ensimmäinen sooloalbumi Nostalgia jo 45 vuotta sitten.

Eikä ura siitä alkanut: Hector oli tehnyt kaikenlaista jo ennen Nostalgiaa. 14-vuotiaana hän toimi The Sharks -yhtyeen kitaristina, ja vähän myöhemmin hänen Les Mirages -bändinsä levytti singlen Polydorille. Joulukuussa 1965 Hector teki ensimmäisen soolosinglensä, sodanvastaisen käännöskappaleen Palkkasoturin, joka on alun perin Donovaninkin esittämä Buffy Sainte-Marien kappale Universal Soldier.

Hector. Kuva: Sony Music.

Hector. Kuva: Sony Music.

Vaikka Palkkasoturi nousi listoille, uran urkenemista hidastivat hankaluudet yhteistyössä. Levy-yhtiö ja artisti eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, millaista musiikkia Hectorin kannattaisi esittää. Laulaja itse halusi levyttää kantaaottavaa ja merkityksellistä folkia, kun taas hänen julkaisijansa olisi kuullut Hectorilta mieluummin humoristista, kansaanmenevää kupletticountrya. Tehtyään muutaman sinkun Hector puhalsi takkuisesti kulkeneen pelin poikki ja liittyi Cumulus-yhtyeeseen. Vuodet genrevapaassa yhtyeessä hioivat hänen lauluntekotaitojaan, mikä ei jäänyt alan pampuilta huomaamatta. Vuonna 1972 Hectorille ehdotettiin soololevyn tekemistä.

Syntyi Nostalgia, (yhtä lainabiisiä lukuun ottamatta) kokonainen albumillinen Hectorin kirjoittamia ja Matti ja Pirjo Bergströmin sovittamia lauluja. Nostalgia oli erikoinen avaus soolouralle: siinä missä moni omilleen lähtenyt debytantti tahtoi napata kiinni ajan hengestä tai panna palikat uuteen järjestykseen, Hector katseli Nostalgialla kaihoisasti kauniisti vääristävään taustapeiliin. Musiikista kajasti jo menneen 1960-luvun folk, ja ajan ilmiöihin kohdistuva kritiikki ilmeni vaivihkaisena kaipuuna johonkin selkeämpään, luonnollisempaan ja epätodellisempaan aikaan ja paikkaan. ”Tekniikan sukupolvi tarvitsee romantiikkaa”, Hector perusteli taiteellista tulokulmaansa Nostalgian ilmestymisen aikaan.

Nostalgia on laulelmallinen folklevy. Sen tunnelma on aina melankolinen ja romanttinen, ajoittain huoleton, ajoittain pateettinen ja naiivi. Avauskappaleessa (Yksinäinen tinasotamies) Hector murehtii kammarin nurkkaan hylättyjä leluja, joista väritelkkarin lumoamat lapset eivät enää piittaa. Kepeästi liitävässä Nostalgia 1:ssa ennen kaikki oli paremmin ja naapurille saattoi viedä mustikkapiirakkaa, mutta enää ikkunasta näkyy vain kylmä ja kova Maksi-Market. Leikkisimmillään ja positiivisimmillaan Nostalgia on kappaleessa Heinäpellolla, jossa rakkauden taika tavoittaa ihmiset kesken heinänteon. Ruotsalaisen Bernt Stafin Familjelyckasta suomennetusta Sadepäivälaulusta olisi voinut menevämmällä ja kaupallisemmalla sovituksella tulla finnhitti, mutta se tuskin oli Hectorin tavoitteissa. Synkeintä ääripäätä edustaa surullinen ja surrealistinen Karnevaalit, joka ottaa kantaa yhä raadollisemmaksi käyvään viihteeseen karnevalistisen dystopian kautta.

Neljäkymmentäviisi vuotta julkaisunsa jälkeen Nostalgia herättää ristiriitaisia tunteita. Tässä ajassa kuunneltuna sen haikailevimmat kappaleet vaikuttavat suorastaan parodisilta. Samaan aikaan tulee huomanneeksi, miten vähän ihminen muuttuu. Samankaltaista kaipuuta johonkin ymmärrettävämpään ja turvallisempaan esiintyy edelleen ja on esiintynyt aina. Nostalgia on pateettisessa turvallisuushakuisuudessaan ja perspektiiviharhaisuudessaan hyvin inhimillinen tunne. Hectorin debyytin viehättävin piirre on juuri sen vilpittömyys.

Hector: laulu, kitara, lyömäsoittimet
Matti Bergström: bassokitara, huilu
Pirjo Bergström: piano, urut, klavinetti
Aimo Hakala, Esko Rosnell: rummut
Antero Jakoila: kitara
Sakari Lehtinen: buzuki

Nostalgialla Hector ei ole vielä musiikillisella huipullaan, mutta myöhemmiltä vuosilta tuttu käsiala on jo tunnistettavissa. Merkittävimmillään Hectorin soolodebyytti on sanoituksissaan. Ne olivat aikoinaan uraauurtavia ja niistä löytää edelleen kiinnostavia viittauksia – muun muassa Peyton Place -sarja ja C.S. Lewisin Narnia on mainittu.

Läpimurtonsa Hector teki vuoden 1973 Herra Mirandos -albumilla, jolla hän kehitti nostalgiasta jännittävämpää mystalgiaa.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hector kotisivu

Levyhyllyt
Nostalgia (1972)
Herra Mirandos (1973)
Hectorock I (1974)
Liisa pien (1975)
Hotelli Hannikainen (1976)
H.E.C. (1977)
Kadonneet lapset (1978)
Ruusuportti (1979)
Linnut, linnut (1980)
Eurooppa (1981)
Hyvää yötä Bambi (1982)
Hectorock II (1985)
Nuku idiootti (1987)
Varjot ja lakanat (1988)
Yhtenä iltana (1990)
In concert 1966–1991 (1992)
Ensilumi tulee kuudelta (1992)
Salaisuuksien talo (1994)
Kultaiset lehdet (1995)
Hidas (1999)
Helismaan pikajuna (2001)
Total Live 1991–2003 (2003)
Ei selityksiä (2004)
Hauras (2014)

Muista boksit ja kokoelmalevyt
Hector: Hectobox – Kaikki singlet 1965–2005, 6CD.Anna mulle Lovee – Love Records – 79 rockia vuosilta 1967–79, 4CD. Sisältää 48-sivuisen liitekirjan. (Siboney, 1994. Uusintapainokset 2005, 2010).
Hector: Asfalttiprinssi (Fazer Finnlevy, 1993).
Hector: Parhaat, 2CD (Warner Music Finland, 1999).
Hector
: Hectobox – Kaikki singlet 1965–2005, 6CD. Sisältää 32-sivuisen liitekirjan. (Siboney, 2005).
Hector: Tuulisina öinä 1975–1985, 2CD (Love Records, 2010).

Lue lisää
Harma, Heikki & Kousa, Tuula: Asfalttihippi – muistelmia putkiradiosta Ruusuportille, 285 sivua. (Otava, 2017).

Hae Hectorin Nostalgia kirjastosta.

Hae Hectorin Nostalgia kirjastosta.

Hae Nostalgiaa kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

 

 

Konsertit
Hector & His Power Band
09.11.2017 Helsinki, Finlandia-talo
10.11.2017 Helsinki, Finlandia-talo
12.11.2017 Tampere, Tampere-talo
13.11.2017 Turku, Logomo

Hector: Nostalgia (1972).

Hector: Nostalgia (1972).