Porcupine Tree: The Incident – yhtenevä tarina erilaisista ihmiskohtaloista

The Incident | Roadrunner Records 2009

Porcupine Tree: The Incident (2009).

Steven Wilsonin johtama progebändi Porcupine Tree kulki pitkän matkan albumiin The Incident. Alun perin pienenä sivuprojektina käynnistynyt ”yhtye” julkaisi vain omakustanteita. Nuo kasettijulkaisut ovat haluttuja keräilyharvinaisuuksia, vaikka niiden biisit julkaistiin myöhemmin uusintoinakin. Porcupine Treen toinen albumi Up The Downstair vuodelta 1993 sisälsi Wilsonin sooloilun sijaan jo aitoja bändisävyjä.

Porcupine Tree nautti hyvästä nosteesta erityisesti vuosituhannen vaihteen jälkeen. Kenties viimeiseksi työkseen trance-, pop- ja metallivärejäkin hyödyntänyt nelikko Wilson, Richard Barbieri, Colin Edwin ja Gavin Harrison äänitti 2008–2009 aikana 70-luvulta vaikutteita saaneen konseptialbumin. Porcupine Treen kymmenes studiolevy The Incident on taidonnäyte täynnä ajatonta musiikkia.

Porcupine Tree: Richard Barbieri (vas.), Gavin Harrison, Colin Edwin ja Steven Wilson.

Alun perin lauluntekijä Wilson (s. 1967) aikoi julkaista The Incidentin yksiraitaisena teoksena, joka sisältää 14 osaa. Levy ehtikin striimiksi Spotifyhin alle tunnin mittaisena raitana.  Albumin tarinallisuus kehittyy erilaisten ihmiskohtaloiden tarkastelusta. Kertoja vaihtuu tilanteiden mukaan. Ihmisille tapahtuneiden sattumusten summasta syntyy jotain uutta. Kaiken yhdistäviksi teemaksi nousee alati läsnä oleva tunne ulkopuolisuudesta sekä vahva musiikki.

Mahtipontisilla aloitusiskuilla lähtevä ’Occam’s Razor’ toimii esinäytöksenä. Alun kolmisoinnun lyönnit kuvastavat sattuman merkitystä, jossa yksi elämänkäänne voi muuttaa kaiken. Konsepti jatkuu saumattomasti kun ’The Blind Horse’ starttaa vastustamattomalla riffillä. Irtonainen raita syventyy hetkeksi ilmeikkääseen bassopohjaan ennen loppuhuipentumaa. Wilsonin sävellystyö on vahvaa.

Porcupine Tree käsitteli klassisen teema-albumin ainesosia taitavasti. Yksi tärkeimmistä elementeistä on tauottoman musiikin jatkuvuus. Biisien vaihtumista voi seurata tarkkaankin, toisaalta syventyminen ikään kuin häivyttää rajakohdat. Yksi esimerkki tästä on nimikappale ja sen ympärille tehdyt ’Drawing The Line’ ja ’Your Unpleasant Family’.

Wilsonilta tuttu junateema johdattaa yhdeksänteen osaan: pitkä ’Time Flies’ on yksi albumin avainraidoista. Omaelämäkerralista ainesta sisältävässä tekstissä mainitaan albumit Sgt. Pepper ja Are You Experienced? Levyn puoliväliin asettuva rauhallinen rakentuminen yltää grooveen ja majesteetilliseen väliosaan. Rullaava sävellys ottaa ansaitusti lähes 12 minuuttia. Videoversio on puolta lyhyempi.

’Degree Zero Of Liberty’ toistaa albumin intron ja lähtee takautumana rakentamaan jatkoa. Alkuun kuulaiden kitaroiden vetämä ’Octane Twisted’ nousee kiihkeäksi riffilataukseksi. Lähes kokonaan instrumentaalinen raita kehystää albumin viimeistä kolmannesta myös rumpali Harrisonin voimin. ’The Seance’ ja ’Circle Of Manias’ saattavat sisältää albumin hyytävintä kitarointia, hieman edeltävän albumin The Fear Of A Blank Planet tyyliin. The Incident polveilee eteenpäin kuin parhaat esikuvansa. Hyvin 2000-lukulaisesti, mutta perinteitä kunnioittaen. Kun päätösraita ’I Drive The Hearse’ alkaa, mielessä käyvät classic rockin klassikot Tommy ja The Wall.

Perinnettä luotiin omalla tavallaan myös The Incidentin kiertueella. Porcupine Tree soitti vasta lyhyen aikaa ulkona olleen levyn kokonaan myös Helsingin jäähallissa lokakuussa 2009. Jotkut fanit yllättyivät noin tunnin yhtäjaksoisesta setistä, mutta konsertti oli mahtavaa kuultavaa. Kiertueelta taltioitiin livelevy Octane Twisted, josta kannattaa etsiä käsiinsä DVD-levyn sisältävä laitos.

The Incident
Richard Barbieri – syntetisaattorit, kosketinsoittimet
Colin Edwin – bassokitara, kontrabasso
Gavin Harrison – rummut. lyömäsoittimet
Steven Wilson – laulu, kitara, kosketinsoittimet

The Incident -kiertueella myös:
John Wesley – kitara, taustalaulu

The Incidentin kiertueen jälkeen Steven Wilsonin ura jatkui soolouralla. Ensimmäinen soololevy Insurgentes ilmestyi jo 2008. Mestarillinen tupla-albumi Grace For Drowning julkaistiin vuonna 2011. Myös Blackfieldin kolmatta albumia Welcome To My DNA suunniteltiin. Porcupine Treen uutta tulemista on odotettu vuosia. On mahdollista, että The Incident ei saa jatkoa koskaan (mutta ihmeitäkin tapahtuu).

The Incident julkaistiin 2CD- ja 2LP-painoksina. Rajoitettu boksieditio sisältää DVD-levyn, jolta löytyy albumin 5.1- ja stereomiksaukset. Visuaalisena lisänä ovat boksiin liitetyt kirjat, joissa on PT:n konserteista tuttuja Hajo Muellerin piirroksia ja Lasse Hoilen valokuvia. Albumin neljä lisäraitaa kannattaa myös ottaa haltuun. Erityisesti ’Bonnie The Cat’ ja ’Remember Me Lover’ jammaavat mukavasti.

Striimaajat saivat PT:n pitkän opuksen soimaan striiminä jo ennen albumin virallista julkaisua. Myöhemmin albumi puuttui vuosikaudet Spotifysta, mutta palasi striimipalveluun syksyllä 2020.

Tuomas Pelttari

Porcupine Tree | kotisivu

Richard Barbieri | kotisivu
Gavin Harrison | kotisivu
Colin Edwin | kotisivu

Steven Wilson HQ | kotisivu
Steven Wilson HQ | Facebook
Steven Wilson HQ | Instagram
Steven Wilson HQ | Twitter

Headphone Dust | kotisivu
Burning Shed | kotisivu

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Blackfield: Welcome To My DNA – paossa ilkeää maailmaa
Jansen Barbieri Takemura: Changing Hands – ambientin ja popin kirjeenvaihtoa
Lunatic Soul: Lunatic Soul [1] – kun vähemmän on enemmän
No-Man: Together We’re Stranger – eteerisen popin lähteellä
Porcupine Tree: Up The Downstair – projektista kohti oikeaa bändiä
Steve Hackett – monipuolinen säveltäjä ja Genesiksen progeperinnön vaalija
Steven Wilson: Insurgentes – soolouran komea alku
Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. – koskettava tarina ulkopuolisuudesta
Steven Wilson4 ½ – silta kohti uutta
The Mute Gods: Tardigrades Will Inherit The Earth – sana ja asenne kohdallaan
Viima: Väistyy mielen yö – taitoa, herkkyyttä, mielikuvia

💿
Porcupine Tree
Finna.fi

1990-luku

On The Sunday Of Life | Delerium Records 1992
Up The Downstair
 | 1993  Levyhyllyt • Up The Downstair
The Sky Moves Sideways
| 1995
Signify
 | 1996
Stupid Dream
 | Snapper Records 1999

2000–2009

Lightbulb Sun | 2000
In Absentia
 | Lava Records 2002
Deadwing
 | 2005
Arriving Somewhere..
| 2DVD Snapper Music 2006 & Kscope 2008 • Bluray+2CD Kscope 2018
Fear Of A Blank Planet | Roadrunner Records 2007
The Incident
 | Roadrunner Records 2009

2010-luku

Octane Twisted | 2CD+DVD & 2CD Kscope 2012/2013

2020-luku

Closure/Continuation | Music For Nations/Sony Music Entertainment 2022
Closure/Continuation. Live. Amsterdam 07/11/22live • 4LP • 2CD+2Bluray • Bluray+DVD | Music For Nations/Sony Music 2023/2024

💿
Steven Wilson
Finna.fi

2000–2009

Insurgentes | Kscope 2008/2009  Levyhyllyt Insurgentes

2010-luku

Grace For Drowning | 2011
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) | 2013
Hand. Cannot. Erase. | 2015  Levyhyllyt • Hand. Cannot. Erase.
4 ½ | 2016  Levyhyllyt • 4 ½
To The Bone | Caroline 2017
Home Invasion – In Concert At The Royal Albert Hall | 2018 • 5LP Caroline International • Bluray+2CD Eagle Vision • DVD+2CD Eagle Vision/Universal Music

2020-luku

The Future Bites | Steven Wilson/Caroline International 2021
The Harmony Codex | Steven Wilson Publishing 2023

💿
No-Man
[Tim Bowness & Steven Wilson]
Finna.fi

1990-luku

Speak: 1988–89 | Kasetti • Hidden Art Creations 1993
((Speak))
 | CD • Materiali Sonori 1993/Headphone Dust 2004/Snapper Music 2005 • LP Tonefloat 2006 • CD Kscope 2009
Loveblows & Lovecries – A Confession
 | LP • Kasetti • CD • 2CD • One Little Indian 1993
Flowermouth | 2LP • Kasetti • CD • One Little Indian 1994
Wild Opera | CD & Kasetti • Third Stone 1996 • CD Hidden Art 2009 • 2CD Wild Opera/Dry Cleaning Ray Kscope 2010

2000–2009

Returning Jesus | CD Third Stone 2001 • CD Hidden Art 2002 • 3LP Returning Jesus (Complete Sessions) Tonefloat 2006 • 2LP & 2CD Kscope 2017
Together We’re Stranger | CD Kscope 2003, 2014, 2017 • LP Tonefloat 2005, 2006, 2012, 2013 • CD+DVD-A Snapper Music/Kscope 2007 • 2LP Kscope 2015  Levyhyllyt • Together We’re Stranger
Schoolyard Ghosts | CD, CD+DVD-Audio, CD+DVD-Video Kscope 2008 • 2LP Tonefloat 2008 • 2CD Kscope 2017

2010-luku

Love You To Bits | LP • Kasetti • CD • Caroline International 2019

💿
Blackfield
[Aviv Geffen & Steven Wilson]
Finna.fi

2000–2009

Blackfield | LP Gates Of Dawn 2004 • CD Kscope 2004, 2017 • 2CD Snapper Music 2004
Blackfield II | LP Gates Of Dawn 2007 • CD Snapper Music & Kscope 2007, 2017 • LP Kscope 2013, 2017
NYC – Blackfield Live In New York City | DVD Snapper Music 2007 • CD+DVD Kscope 2009, 2016

2010-luku

Welcome To My DNA | LP & CD Kscope 2011 Levyhyllyt • Welcome To My DNA
Blackfield IV | LP & CD & CD+DVD Kscope 2013
Blackfield V | 2LP & CD & CD+Bluray Kscope 2017
Open Mind – The Best Of Blackfield | 2LP & CD Kscope 2018

2020-luku

For The Music | Warner 2020

Richard Barbieri
Finna.fi

Things Buried | Intact Records 2004
Stranger Inside | Kscope 2008
Variants 1–5 | Orange Asylum Records 2017–2018
Planets + Persona | Kscope 2019

Steve Jansen & Richard Barbieri
Finna.fi

Worlds In A Small Room | Victor 1985
Stories Across Borders | Venture/Virgin 1991
Stone To Flesh | Medium Productions 1995 • CD-uusintapainos Kscope 2015
Other Worlds In A Small Room | Medium Productions 1996
Lumen | LP Kscope 2015 • CD Kscope 2016

Jansen • Barbieri • Karn
Finna.fi

Beginning To Melt | Medium Productions 1993
Seed | Medium Productions 1994
_ISM | Medium Productions 1999
Playing In A Room With People | Medium Productions 2001

Richard Barbieri & Tim Bowness

Flame | One Little Indian/London Records 1994

Jansen • Barbieri • Takemura

Changing Hands | Medium Productions/Flavor Of Sound 1997

Richard Barbieri & Jan Linton

Azure/Cosmic Prophets | Kaeru Cafe 2001 • jansongs 2019

Steve Hogarth + Richard Barbieri
Finna.fi

Not The Weapon But The Hand | Kscope 2012
Arc Light | Poison Apple 2013 • Kscope 2014

📀
DVD Bluray
Porcupine Tree • Steven Wilson

Finna.fi

Insurgentes  Lasse Hoile & Steven Wilson, 160 min. 2DVD-dokumentti Wilsonista ja hänen musiikinteostaan. Toimituksen lämmin suositus.
Arriving Somewhere..  Porcupine Tree | 2DVD & Bluray+2CD. Sisältää Porcupine Treen livetaltioinnin Deadwing-kiertueelta + 26-sivuisen tekstiliitteen.

📚💿
Lue lisää Porcupine Treestä ja Steven Wilsonista
Finna.fi

Limited Edition Of One Steven Wilson | Little Brown 2022 9780349135090
Limited Edition Of One Steven Wilson kaksi kirjaa + CD | Little Brown 2022 9780349135106
Stars Die – The Delerium Years ‘91–’91  Porcupine Tree • 2CD + 40-sivuinen liite | Delerium Records 2002
Index  Steven Wilson & Lasse Hoile & Carl Clover, 240 sivua | Flood Gallery Publishing 2015. Sisältää Wilsonin esipuheen ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.

Porcupine Tree: The Incident (2009).
Porcupine Tree: The Incident (2009)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.