Ursus Factory: ”Pelastajanhommat eivät kiinnosta!”

Toisinaan rockbändi suorastaan räjäyttää hymyn kuulijan kasvoille. Ursus Factorylta se käy helposti. Allu Ripatti ja Jussi Pelkonen soittavat silti mieluummin nallediscoa kuin tyydyttävät rokkisetien nostalgiannälkää.

Ursus Factory. Kuva: Eliel Kilkki.

Ursus Factory. Kuva: Eliel Kilkki.

Ursus Factory julkaisi levytysuransa aluksi ep:t Virhe (2015) ja Juhlat (2016), joita seurasi kesällä 2017 kiitelty debyyttialbumi Älä lopeta uskomista rakkauteen, baby. Juuri nyt duo kerää voimia uusia, yllättäviä käänteitä varten.

Sana ”ursus” voi viitata vaikka mihin, kuten karhuihin tai katolisiin pyhimyksiin. Miten asia on teidän tapauksessanne?
– ”Ursus Factory” osui silmään katusoittoreissulla Varsovan kartasta. Siellä on sen niminen hylätty traktoritehdas. Ei me siellä käydä jaksettu, mutta se kuulosti mageelta. Nimeä maisteltiin jonkin aikaa, mutta kyllä sen tiesi heti oikeaksi. Karhuhan on ihmisen sukulainen, mysteeriotus ja jumala jo muinaisista pakana-ajoista lähtien.

Kun bändillä on englanninkielinen nimi, sen olettaisi myös laulavan englanniksi.
– Suomi on ollut meillä aina läsnä. En osaa kirjottaa enkuksi mitään yhtä vivahteikasta, Jussi sanoo. – Suomi tuntui luonnolliselta, ja tuntui myös ursusmaisen randomilta laulaa suomeksi englanninkielisen nimen alla. Markkinoinnin puolesta englanninkielinen nimi ei ole paras ratkaisu suomenkieliselle bändille. Mutta jos Suomen keikkalavat ja taskurahat alkavat vituttaa, nimen puolesta voisi kokeilla tehdä biisejä englanniksi. Se ei kuitenkaan kuulu lähitulevaisuuden suunnitelmiin.

Ulkomaat ovat jo olleet tärkeässä roolissa Ursus Factoryn tarinassa: bändi sai alkunsa katusoittomatkalla Eurooppaan. Reissulla oli merkitystä sille, miltä Ursus Factory kuulostaa.
– Katusoittajan pitää olla kiinnostava, jotta saa kolikoita. Yleisön reaktioita pitää tarkkailla ja olla koko ajan sirkusapinana. Sieltä meidän livemeininki sai kipinän. Viba oli yhteisöllinen, ja me tajuttiin, että pitää vetää täysillä koko ajan. Varsinkin puolalaisia oli vaikea lämmittää, koska ne ovat ihan kuin suomalaisia. Me ollaan kuitenkin saatu molemmat hienot kansakunnat hytkymään.

Mikä oli Ursus Factoryn alkuperäinen musiikillinen idea?
– Me haluttiin soittaa groovaavaa garagerokkia, jossa on paljon sanoja ja jossa saa tehdä mitä vain ilman paineita. Myös yksinkertaisuus oli ohjenuorana, vaikka onhan tässä aika outoakin kamaa tehty. Ja poppia. Eli kuten Iggy Pop sanoi: ”I wanted to make music that would explode me like rocket”, vaikka äijä on vanha kuin Suomen valtio.
– Musiikillisista esikuvista tulee mieleen Prince, White Stripes, Pää Kii ja Gangnam Style. Ohjenuorana on, että kaikkea voi tehdä. Siksi tuotannosta löytyykin esimerkiksi räppiä, bluesballadi ja juustoisia kitarasooloja. Välillä sitä miettii, että mitä onkaan tullut tehtyä.

Ursus Factorysta ei ole vielä kirjoitettu laajalti, mutta sitäkin innokkaammin. Esimerkiksi Nälkä ja Soundi ovat hehkuttaneet sen hienoutta, ja yhtyeen harteille on soviteltu suomenkielisen rockin pelastajan viittaa.
– Kehut tuntuvat aina kivalta. Me kuitenkin kuoriudumme sen viitan alta pikaisesti kuin itsensäpaljastaja konsanaan. Pelastajanhommat eivät kiinnosta. ”Suomirockin pelastaminen” kuulostaa todella konservatiiviselta, ja konservointia se onkin, jos pitäisi kuulostaa samalta kuin musa on vuosikymmenet kuulostanut. Puristipappojen puhetta kuunnellessa tekee lähinnä mieli lopettaa rokin soittaminen ja alkaa tehdä nallediscoa.
– Missä on se nuorisomusiikin vaara, jota tässä luultavasti haetaan, jos jokaisen sukupolven pitäisi kuulostaa samalta ja edustaa samaa? Kyse ei ole siitä, ettei me soitettaisi suomenkielistä rokkia tai fanitettaisi suomalaista uutta ja vanhaa rokkia ja otettaisi sieltä helvetisti vaikutteita. ”Suomalaisen rockin pelastaminen” kuulostaa siltä, että ajat ja musa muuttuvat, kun taas me edustetaan vanhaa hyvää aikaa, joka on kuolemassa. Se on raskas rooli ja leima, jota emme otsaamme halua. Ja sitä paitsi suomenkielinen rock on elossa muutenkin. Maa on täynnä hiton hyviä bändejä.

Miksi juuri teissä nähdään pelastajapotentiaalia?
– Ehkä meihin liitetään ”räjähtävyyttä”, ”aitoutta” tai jotain muuta sellaista, joka on lähellä suomirockin ydintä. Viime vuosina tai vuosikymmeninä kaikki ovat halunneet olla viileitä ja cooleja. Me taas tehdään itsestämme välillä pellejä. Se tuntuu tänä päivänä erikoiselta ja uudelta.
– Ja onhan Ursus Factory livenä aikamoista rockkliseiden juhlaa. Ehkä jengi on innostunut tällaisesta kaiken tennareihintuijottelun, synamattojen ja tanssimusan jälkeen. Ei niissä mitään vikaa ole, mutta tämä on erilaista ja samalla kuitenkin jollain tavalla perinteistä kitarasooloineen ja rokkikukkoiluineen.

Levyhyllyt-blogin toimituksessa Ursus Factorya kuvailtiin ”päivitetyksi Sielun Veljiksi”. Miltä se kuulostaa?
– Me emme ole Siekkareita livenä nähneet, mutta kuvaukset heidän sekoiluistaan ja outoiluistaan kuulostavat vähän samalta kuin meidän keikat, mikä kuulostaa vähän brassailuita, koska Sielun Veljet on se kaikkein kulttimaineikkain livebändi.
– Jos lähtökohtana on yrittää yllättää, provosoida ja perseillä, ja toisaalta velloa useita minuutteja kerrallaan jossain kitarapilviujelluksessa, niin jotain samaa meissä saattaa olla. Olisi kiva kuulla jonkun molempien keikat nähneen mielipide.
– Jos asenne musaan on sama, ehkä musiikissakin on jotakin samaa. Tämä on löyhissä punkraameissa tehtyä outoa, mutta usein hitikästä höpömusaa, jota käyvät katsomassa entiset taidelukiolaiset.

Kahden hengen kokoonpano ei ole lainkaan ennenkuulumaton, mutta aika epätavallinen kuitenkin.
– Siitä katusoittoressusta jäi käteen myös se, että meitä on vain kaksi. Ei me muuten oltaisi keksitty soittaa kahdestaan, tuskin oltaisiin edes perustettu mitään bändiä yhdessä. Reissun jälkeen kokeiltiin kyllä paria basistia, mutta meidän välillemme oli reissun aikana kehittynyt meininki, johon ei oikein mahtunut kolmatta. Me ollaan onnellisia kahdestaan.

Mten koette rajoitukset, joita duokokoonpano asettaa?
– Kyllähän pieni soitin-laulu-soundiarsenaali rajoittaa. On pakko pitää jutut yksinkertaisina. Levylläkin pitää pysyä tuotannollisesti housuissaan, jotta saman meiningin saa päälle myös livenä. Toisaalta rajoitettu soundi tekee sen, että tosi erilaisetkin biisit kuulostaa aina Ursukselta. Simppeli kokoonpano helpottaa erilaisten feattien ja erikoissettien toteuttamista. Keikoilla on vieraillut kaikenlaisia ihania muusikoita saksofoniyhtyeestä räppäreihin ja Pekko Käppiin.

Mitä osaatte kertoa tulevista julkaisuistanne?
– Me ollaan levätty levyn tekemisen jälkeen. Se oli puolen vuoden puristus, vaikka kivaa olikin. Seuraava levy lähtee uuteen, yllättävämpään, pumppaavampaan ja mielenkiintoisempaan suuntaan. Siihen tulee vitunmoista bängeriä. Tulossa on epäkypsä toinen levy – mitä vanhemmaksi tulee, sitä epäkypsempiä biisejä puskee esiin. Mutta kaikki se on vielä alkutekijöissään. Uusien biisien tekeminen on aina vääntöä.

Ursus Factoryn matka on vasta alussa. Mitä luulette, millainen historiikki vielä joskus kirjoitetaan?
– Vanhoina fantasiadiggareina toivoisimme siitä tulevan tuhatsivuisen saagan, jossa on karhujumalia, miekkoja, magiaa ja seksiä. Hyvää proosaa.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Ursus Factory Facebook ja Instagram
Soit se silti kotisivu

Ursus Factory
Jussi Pelkonen – kitara, laulu, Wurlitzer, syntetisaattorit
Aleksi Ripatti – rummut, laulu, kazoo, perkussiot

Levyhyllyt:
Virhe, EP. (Omakustanne, 2015)
Juhlat, EP. (Omakustanne, 2016)
Älä lopeta uskomista rakkauteen, baby, LP. (Soit se silti, 2017)

Hae Ursus Factoryn musiikkia kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Ursus Factory: Älä lopeta uskomista rakkauteen, baby (2017).

Ursus Factory: Älä lopeta uskomista rakkauteen, baby (2017).

Ismo Alanko yksin Vanhalla – ainutlaatuinen hetkien sarja

Yksin Vanhalla (Fullsteam, Sony, 2017)

Ismo Alanko: Yksin Vanhalla (2017).Aikoinaan, kun musiikki-dvd:t tulivat markkinoille, jotkut arvelivat perinteisen livealbumin ajan olleen ohi. Miksi kukaan kuuntelisi sellaisia, jos saatavilla olisi konsertin visuaalinen puoli kristallinkirkkaana digitaalivideona monesta kulmasta kuvattuna? Samaa uumoiltiin myös vhs-nauhojen lanseerauksen aikaan.

Siinä keskustelussa menivät taideteos ja kehykset iloisesti sekaisin. Dvd ja vhs eivät enää ole teknologisesti tätä päivää, mutta elävä musiikki on. Niin on myös livealbumi, vaikka suoratoistotaltiointien ilmaantumista nettiin on jopa vaikea välttää. Hämmentävän moni tuntuu puskevan tiensä eturiviin vain välittääkseen lavan tapahtumat internetiin.

Mutta niin hienoa kuin onkin päästä kokemaan kaukaisten maiden keikkoja muutamalla klikkauksella, Ismo Alangon uuden livelevyn soidessa tuntuu vähättelyltä todeta kuvattoman konserttitaltioinnin olevan edelleen elossa. Livealbumi on aivan oma taiteenlajinsa, jota eivät ajan pyörteet hukuta.

Ismo Alanko. Kuva: Harri Hinkka.

Ismo Alanko. Kuva: Harri Hinkka.

Ismo Alangon toukokuussa 2017 Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla äänitetyllä livealbumilla on biisejä kaikkiaan kahdeltatoista eri studioalbumilta. 35 vuoden matkalta Hassisen Koneen debyytistä Täältä tullaan Venäjä (1980), Sielun Veljien, soololevyjen ja parin bändin kautta Ismo Kullervo Alanko -albumiin (2015) on tarttunut mukaan klassikkoja, kuten Kun Suomi putos puusta ja Tällä tiellä.

Yksin-keikat eivät ole hittikimaroita. Alangon tunnetuimpia biisejä (esim. Rappiolla, Rakkaudesta, Taiteilijaelämää) ei joka konsertissa kuulla, ja se on tyylikäs ratkaisu. Miksi tuhlata melodioita ja sanoituksia korostavaa asetelmaa ennalta-arvattavaan yhteislauleskeluun, kun voi nostaa esille vähemmän tunnettuja mutta noteeraamisen arvoisia kappaleita? Vanhalla Alanko esitti esimerkiksi vuoden 2008 Blanco Spirituals -albumin biisit Seitsemän päivää ja Kuka puhuu sekä Hallanvaaran (2002) Peilikuvan ja Risteyksen.

Lokakuulle 2017 saakka jatkuvalla Yksin-kiertueella Alangolla on aseinaan vain kitara, piano ja ääni. Riisuttuna versiona moni biisi palautuu lähelle sävellyshetkeään, mutta kasvaa samalla uudenlaiseksi. Esimerkiksi Sielun Veljien nationalisminvastainen kohukappale On mulla unelma on uusiutunut ajan henkeen sopivaksi ja pahaenteiseksi. Yksin-versio on kuin tehty Suomi 100 -juhlavuonna käytävien somesotien soundtrackiksi.

Kaikki on kohdallaan heti, kun Alanko avaa pelin Ruuhkainen taivas -levyn 2:45:llä ja Ismo Kullervo Alanko -levyn Lintuperspektiivillä. Kulkurin iltakalja kuulostaa vähän liian rempseältä seurassa kuin seurassa (ja varsinkin tässä seurassa), mutta muuten tunnelma pysyy ehyenä. Versiot esittelevät kappaleet uudesta, intiimistä kulmasta ja osoittavat samalla, miten vahvaa ja omaleimaista Alangon tuotanto on ja kuinka varmoin ottein hän sitä esittää.

Livealbumi on parhaimmillaan valokuvakansion kaltainen ainutlaatuinen hetkien sarja. Se toimii parhaiten silloin, kun musiikki on tehty ja esitetty kuunneltavaksi, ei ilotulitusten säestykseksi. Vaikka esittäjä on yksin, ei siltä mitään puutu.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Levyhyllyt:
Ismo Alangon diskografia – studio- ja livealbumit
Hassisen Kone
Täältä tullaan Venäjä (1980)
Rumat sävelet (1981)
Harsoinen teräs (1982)

Sielun Veljet
Sielun Veljet (1983, live)
Hei soturit (1984)
L’amourha (1985)
Kuka teki huorin (1986)
Suomi – Finland (1988)
Musta laatikko (1991, 3CD boksi)
Otteita Tuomari Nurmion laulukirjasta (2007)
Kansan parissa 1 (2008, live)
Kansan parissa 2 (2008, live)
Kansan parissa 3 (2009, live)
Kansan parissa 4 (2009, live)

Ismo Alangon sooloalbumit
Kun Suomi putos puusta (1990)
Jäätyneitä lauluja (1993)
Taiteilijaelämää (1995)
Irti (1996)
Maailmanlopun sushibaari (2013)
Kolmannesvuosisata taiteilijaelämää/Live (2013)
Ismo Kullervo Alanko (2015)
Yksin Vanhalla (2017, live)

Ismo Alanko Säätiö
Pulu (1998)
Luonnossa (1999, live)
Sisäinen solarium (2000)
Hallanvaara (2002)
Elävää musiikkia (2003, live)
Minä ja pojat (2004)
Ruuhkainen taivas (2006)

Ismo Alanko Teholla
Blanco Spirituals (2008)
Onnellisuus (2010)

Levytyksiä englanniksi
Hassisen Kone: HIgh-Tension Wire (1982)
L’amourder: Shit-Hot (1987)
Sielun Veljet: Softwood Music Under Slow Pillars (1989)

Muista boksit:
Hassisen Kone: Jurot nuorisojulkkikset – koko tuotanto, koko tarina 1980–1982. 6CD ja 35-sivuinen liitekirja. (Poko Rekords, 2009)
Ismo Alanko: Alangolla – Ismo Alangon lauluja. 4CD ja liitekirja. (Poplandia/Poko, 1997).

Lue lisää:
Alanko, Ismo & Kuosmanen, Kirsti: Sanat – täydennetty laitos, 472 sivua. (WSOY, 2013).
Juntunen, Juho: Tuuliajolla – Suuri rock and roll -risteily, 253 sivua. (Like, 2008, 1. painos vuonna 1981)
Leskinen, Juice & Kanerva, Timo: Vaikuttajat korvissamme, 195 sivua. (Kirjayhtymä, 1993).
Metso, Juha & Sirén, Vesa: Sielun Veljet – kuvat, 240 sivua. (Johnny Kniga, 2013).

Ismo Alanko: Yksin Vanhalla (2017).

Ismo Alanko: Yksin Vanhalla (2017).

Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta

Kalan silmä (Megamania, 1988)

Noitalinna Huraa! Kalan silmä (1988).Pop kukoistaa kaupungin valoissa, siellä, missä elämä sykkii. Skenet porisevat pirteimmin paikoissa, joissa on paljon ihmisiä.

On se niinkin, mutta lauma myös muokkaa kaltaisekseen. Syntyy tusinoittain samanhenkisten ihmisten samankuuloisia ja -näköisiä bändejä, joiden pienistä piirileikeistä lähtee ääntä mutta ei välttämättä koidu mitään kertomisen arvoista.

Niin kuin sisukkain kukkanen puskee asfaltin raosta päin valoa, nousevat topakimmat tekijät sieltä, mistä niille ei arvaisi löytyvän sijaa ollenkaan. Mainitaan nyt vaikka Utajärven 22-Pistepirkko, Tyrnävän Jolly Jumpers, Pihtiputaan Ratsia ja etenkin Noitalinna Huraa!, joka tuli Peräseinäjoelta – paikkakunnalta, joka on nimensäkin puolesta perin kaukana ytimestä.

Kurja kissa Kalan silmä -levyltä:

Sari Peltoniemen, Antti Tammelan, Hannu Sepposen ja Reijo Kärhän Noitalinna Huraa! pysyi samassa kokoonpanossa koko uransa ajan. Se keksi nimensä lapsen piirustuksesta ja avasi pelin omakustannesinglellä vuonna 1985. Seuraavana vuonna Pygmi-levymerkki kiinnostui erikoisesta yhtyeestä ja kustansi sille albumin, jonka nimeksi tuli hauskasti Hulalalaa.

Omalaatuista vaihtoehtopoppia soittaneen Noitalinna Huraan tyyli ei välittynyt ensimmäiselle pitkäsoitolle bändin tarkoittamalla tavalla, mutta levy lupaili silti suuria. Näillä lakeuksilla eksoottiset vaikutteet (mm. The Velvet Underground), sykähdyttävät melodiat, mahdollisimman vähän rokkaavat sovitukset sekä satujen, lasten ja myyttien viehkoista maailmoista nouseva tunnelma tekivät Noitalinna Huraasta yhtyeen, jonka kaltaista Suomessa ei ollut.

Vetinen Poppanen Kalan silmä -levyltä:

Kun Pygmi lopetti toimintansa, Noitalinna Huraa! teki sopimuksen Megamanian kanssa. Yhtiön takana olivat Love Records- ja ja Johanna Kustannus -yhteyksistä tutut Atte Blom ja Pekka Aarnio, joiden taidetta arvostavassa huomassa peräseinäjokelaiset olivat kuin kotonaan. Noitalinna Huraa! äänitti toisen albuminsa Kalan silmän Karjaan Westside-studiolla vuoden 1987 jälkipuoliskon aikana. Tuottaja Martti ”Mara Ujo” Kososen johtamissa sessioissa musiikin lempeä lumous siirtyi äänilevylle haihtumattomana.

Kalan silmästä tuli monipuolinen mutta linjakas albumi. Günter Grassin Peltirumpu-romaanista tutun saksalaisen piirileikin (”Ist die schwarze Köchin da?”) mukaan nimetty Musta köksä yhdisteli vaihtoehtorockia ja sähköistä bluesia. Ronskisti revitelty Kurja kissa, kanteen vahingossa Kissanpojaksi muutettu Kissapoika ja twang-vaikutteinen Toivomustynnyri olivat Noitalinnaa suoraviivaisimmillaan, mutta niissäkin bändi pysytteli ilahduttavan kaukana Amerikan-meiningistä.

Melodinen Vetinen Poppanen oli kuin radiosoittoon tehty, ja sitäkin hohtavampi popkyynel on levyn avausraita, jonka kaikki tuntevat: Pikkuveli on muutoksesta ja viattomuuden menettämisestä kertova klassikko. Sen sanomaan kiteytyy jotakin olennaista Noitalinna Huraasta, joka jotenkin onnistui löytämään ja tuomaan musiikkiinsa sen kaiken mahdolliseksi tekevän lapsenmielisyyden, jonka useimmat aikuiset ovat kadottaneet. Ja vieläpä niin, ettei se vaikuttanut teennäiseltä.

Pikkuveli livenä Yölinja-ohjelmassa vuonna 1988:

Noitalinna Huraan hienous oli monen pienen asian summa. Osa sitä on se, miten Sepposen mieleenpainuvat mutta kosiskelemattomat sävellykset kohtasivat Peltoniemen sympaattisen laulutyylin ja naiivit mutta viisaat sanoitukset. Sitä oli myös lempeästi ujeltavissa uruissa, Kärhän tyylikkäässä kitaransoitossa, Tammisen ja Sepposen epävarmoissa tulkinnoissa sekä siinä, miten soittajat vaihtelivat instrumentteja keskenään pikkujutuista piittaamatta. Paljon hienoutta oli siinä, miten vapaasti hiljaisuus sai soida Noitalinna Huraan soundissa.

Kiehtovimmillaan Kalan silmä oli kappaleissa, joissa Noitalinna Huraa! kietoi yhteen toisiaan täydentäviä, vastakohtaisia elementtejä. Sellaisia biisejä ovat mystinen Kaikki valot, joka olisi huumeisemmin sovitettuna sopinut Sielun Veljille, seesteinen Onkija, jonka kepeiden sävelten tahdissa tanssii kuolema, sekä Valaan laulu, jota vetovoimainen bassokuvio hinaa utuisen äänimaiseman halki.

Noitalinna Huraa! Provinssirockissa vuonna 1990:

Noitalinna Huraa! lopetti toimintansa vuonna 1993 tehtyään neljä albumia. Nyttemmin Tamminen soittaa vanhan kappaleen mukaan nimetyssä Musta köksä -yhtyeessä. jolle Peltoniemi on kirjoittanut sanoituksia. Laulajatar on kirjoittanut Noitalinna Huraan jälkeen paljon muutakin: hän on palkittu lasten- ja nuortenkirjailija. Peltoniemen tavoin myös Sepponen on tehnyt töitä Mustan köksän kanssa ja taidetta lapsille. Hän vaikuttaa lastenmusiikkiyhtye Orffeissa.

Nyt Noitalinna Huraa! on jälleen ajankohtainen. Svart Records on julkaissut koko sen tuotannon Kaikki noidat linnassa -nimisellä boksilla, ja jotta loppu olisi enemmän kuin historiaa, on yhtye aktivoitunut ainakin joksikin aikaa. Uusi ep Roskaprinssi ilmestyi hiljattain saman levy-yhtiön kautta.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Levyhyllyt
Hulalalaa (Pygmi, 1986)
Kalan silmä (Megamania, 1988)
Varjotarha (Megamania, 1989)
Kolinaa (Megamania, 1991)
Riittäähän noita linnassa (kokoelma, Megamania, 1997)
Kaikki noidat linnassa (kokoelma, Svart Records, 2017)

Lue lisää
Sari Peltoniemen kirjoja
Miehestä syntynyt (Atena, 2014)
Haltijan poika (Tammi, 2013)
Gattonautti ja muita arkisatuja (Tammi, 2012)
Kuulen kutsun metsänpeittoon (Tammi, 2011)
Kissataksi (Tammi, 2010)
Hämärän renki (Tammi, 2009)
Soita minulle, Kukka Kaalinen (Tammi, 2008)
Suomu (Tammi, 2007)
Kerppu ja tyttö (Tammi, 2007)
Ainakin tuhat laivaa (Tammi, 2005)
Kukka Kaalinen pulkassa (Tammi, 2004)
Kummat (Tammi, 2003)
Kukka Kaalinen koulutiellä (Tammi, 2002)
Hirvi (Tammi, 2001)
Löytöretkeilijä Kukka Kaalinen (Tammi, 2000)

Noitalinna Huraa! Kalan silmä (1988).

Noitalinna Huraa! Kalan silmä (1988).