Yes: Fragile – progen herkkää ylivoimaa

Yes: Fragile (Atlantic, 1971)

Yes: Fragile (1971).Yksi progressiivisen rockin suurimmista yhtyeistä on Lontoossa vuonna 1968 perustettu Yes. Brittilbändi etsi ilmaisunsa suuntaa kahdella ensimmäisellä albumillaan, ja alkuvuodesta 1971 julkaistu kolmoslevy The Yes Album osoittautui ansaituksi läpimurroksi. Haasteita pelkäämätön kombo kehittyi huimaa vauhtia. Vielä vuoden -71 puolella ilmestynyt Fragile oli jo mestariteos. Se nostaa bändin tasolle, josta The Yes Album antoi viitteitä.

Kuten progebändeissä usein on tapana, myös Yes muutti kokoonpanoa tarpeen mukaan. Kitaristi Steve Howe tuli mukaan jo edelliselle albumille. Tony Kayen tilalle tullut kosketinsoittaja Rick Wakeman sai nostettua Yesin jäsenten muusikkoutta yhä paremmin esiin. Wakemanin innovatiivisuus ja kyvyt sovittajana istuivat hedelmälliseen maaperään, koska toisinaan Yesin pursuavia musiikillisia ajatuksia oli vaikea toteuttaa ja nitoa yhteen. Kosketinsoitinvelhon avulla Yes pääsi omimman soundinsa ääreen vaivattomammin. Fragilen harppausta yhä kohti taiteellista kokonaistavoitetta kuvaa hyvin Roger Deanin ensimmäinen Yesille tekemä levynkansi.

Akustisen kitaran lyyriset huiluäänet koristavat albumin alkua. Roundabout alkaa pulputa täydellisessä yhteistyössä rytmiryhmän kanssa. Rumpali Bill Bruford ja basisti Chris Squire luovat svengiin vastustamattoman pohjan. Intron kitarointiin palataan raidan keskivaiheilla, ja pian seuraa Rick Wakemanin urkusoolo. Kitaristi Steve Howen ja vokalisti Jon Andersonin säveltäjäroolit heijastuvat toteutukseen: edetään kitara ja laulu edellä.

Fragilen lyhykäiset sooloraidat rikastavat kokonaisuutta. Wakeman saavuttaa jotain Wendy Carlosin riemukkaasta klangista soolonumerolla Cans & Brahms. Andersonin kaanon We Have Heaven antaa vokalistin kerroksille tilaa hengittää. Raidan lopun narisevasta ovesta ja askeleiden äänistä syntyy hauska yhtymä Kate Bushin albumiin Never For Ever.

A-puolen päättävä South Side Of The Sky on yksi Yesin klassikoista. Se lähtee liikkeelle ukkosmaisen tuulen ja kumun voimalla. Squiren tasapainoa uhkaava bassottelu möyrii maskuliinisesti. Wakeman yltää puolivälin piano-osuudessaan kenties runollisimpaan antiinsa. Jazzmainen brufordismi etenee läpi majesteetillisen kokonaisuuden, ja muuttuu tarpeen mukaan mäiskeeksi. South Side on myös erinomainen esimerkki Yesin laulutaiteesta. Moniääniset harmoniat ovat täydellisyyttä.

B-puolella jatketaan soolopaloja. Brufordin bravuuri Five Per Cent For Nothing jää hieman lyhyeksi, mutta Long Distance Runaround on sekin Brufordin juhlaa. Andersonin sävellys nivoutuu saumattomasti Squiren legendaariseen teokseen The Fish (Schindleria Praematurus). Yesin instrumentalismi yltää huippuunsa. Toimitus suosittelee lämpimästi myös Fragilen monikanavamiksausta, jossa The Fish välittyy mahtavan herkkänä vyörynä.

Howe tekee soolonumerosta Mood For A Day mielenkiintoisemman kuin The Yes Albumin vastaava teos Clap. Albumin päätösraita Heart Of The Sunrise antaa tiukan virvelirummun kehystää motiivin rakentelua. Squiren kurottava bassokuvio pureutuu mellotronin pitkiin sointuihin. Jännästi yhtä lailla kaahaavan että kiireettömän intron jälkeen paneudutaan kauniiseen laulumelodiaan. Vajaan neljän minuutin jälkeen Andersonin, Squiren ja Brufordin yhteinen sävellys tuo keskiöön sanat SHARP–DISTANCE.

We Have Heavenia kierrättävä outro pyörryttää. 41 minuuttia kuluvat todella nopeasti. Joko tämä on ohi?

Jon Anderson – laulu
Bill Bruford – rummut, lyömäsoittimet
Chris Squire – bassokitara, laulu
Steve Howe – akustinen kitara, sähkökitara, laulu
Rick Wakeman – urut, piano, sähköpiano
Tuottajat: Yes ja Eddie Offord

Yesin 70-luvun alun trilogia The Yes AlbumFragileClose To The Edge säilyy progen klassikkokannassa vuosikymmenestä toiseen. Yhdessä tuottaja Eddie Offordin kanssa bändi pystyi luomaan jotain poikkeuksellisen vetovoimaista. Yksi todiste Yes-musiikin kuolemattomuudesta kuultiin vuoden 2017 Rock & Roll Hall of Fame -juhlassa. Esiintyminen Chris Squiren (1948–2015) muistolle on juhlava hetki. Squiren tilalla bassokitaraa soittaa Rushin laulaja-basisti Geddy Lee.

Fragile on saanut vuosikymmenten varrella useita uusintajulkaisuja. Vuoden 2003 remaster on erinomainen valinta. Askeleen pidemmälle yltää 2015 julkaistu CD/DVD tai CD/Blu-ray, jolla kuulllaan huolellistesti tehtyjen monikanavamiksausten rinnalla runsas valikoima kiinnostavaa lisämateriaalia. Myös alkuperäispainoksen kuvavihkonen on tuotettu mukaan erinomaisena jäljenteenä.

Tuomas Pelttari

Yes kotisivu

Levyhyllyt:
Yes (Atlantic, 1969)
Time And A Word (1970)
The Yes Album (1971)
Fragile (1971)
Close To The Edge (1972)
Yessongs (1973)
Tales From Topographic Oceans (1973)
Relayer (1974)
Going For The One (1977)
Tormato (1978)
Drama (1980)
Yesshows (1980)
90125 (Atco, 1983)
9012Live: The Solos (1985)
Big Generator (1987)
Union (Arista, 1991)
Talk (Victory, 1994)
Keys To Ascension (Essential, 1996)
Keys To Ascension 2 (1997)
Open Your Eyes (Eagle, 1997)
The Ladder (1999)
Magnification (2001)
Fly From Here (Frontiers, 2011)
Heaven & Earth (2014)

Muista boksit:
Yes: Yesyears, 4CD ja 32-sivuinen liitekirja. (Atco, 1991).
Yes: In A Word – Yes, 5CD ja 98-sivuinen liitekirja (Elektra, Rhino, 2002).
Yes: Progeny – Seven Shows From Seventy-Two, 14CD ja liitevihko (Atlantic, Rhino, 2015).

Lue lisää:
Banks, Peter & James, Billy: Beyond And Before – The Formative Years Of Yes, (Golden Treasures, 2001).
Bruford, Bill: The Autobiography – Yes, King Crimson, Earthworks And More, 352 sivua. (Jawbone, 2009).
Farley, Alan: The extraordinary world of Yes, 254 sivua. (iUniverse, 2004).
Hedges, Dan: Yes – The Authorized Biography, 144 sivua. (Sidgwick & Jackson, 1981).
Heino, Kalevi: Yes – jatkuvan muutoksen portaat, 322 sivua. (Pop-lehti, 2004).
Holm-Hudson, Kevin: Progressive rock reconsidered, 280 sivua. (Routledge, 2002).
Martin, Bill: Music Of Yes – Structure And Vision In Progressive Rock, 272 sivua. (Open Court, 1996).
Morse, Tim: Yesstories – Yes In Their Own Words, 162 sivua. (St. Martin’s Press, 1996).
Pajuniemi, Matti: Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979, 384 sivua. (Suomen musiikkikirjastoyhdistys, 2013).
Popoff, Martin: Time And A Word – The Yes Story, 252 sivua. (Soundcheck Books, 2016).
Romano, Will: Close To The Edge – How Yes’s Masterpiece Defined Prog Rock, 272 sivua. (Backbeat Books, 2017).
Watkinson, David: Yes – Perpetual Change, 192 sivua. (Plexus, 2002).
Welch, Chris: Close To The Edge – The Story Of Yes, 280 sivua. (Omnibus, 1999. Myös päivitetty painos: Omnibus, 2007).
Yes: Fragile, CD ja 16-sivuinen liitevihko, jossa Bill Martinin essee A Brighter Shade Of Green. (Elektra, Rhino, 2003).
Yes: Fragile, CD/Blu-ray tai CD/DVD sekä 16-sivuinen liitevihko, jossa Sid Smithin essee. (Atlantic, Panegyric, 20015).

Yes: Fragile (1971).

Yes: Fragile (1971).

King Crimson: Discipline – uuden progen äärellä

King Crimson: Discipline (EG Records, 1981)

King Crimson: Discipline (1981).80-luvun alku toi monet progressiivisen rockin suurnimet hivenen yllättävään tilanteeseen. Jotkut kokoonpanot uudistuivat punk rockin ja uuden aallon vanavedessä, toiset lopettivat kokonaan. Monille muutoksesta kasvoi voimavara. Esimerkiksi Yes, Genesis ja Rush etsivät innokkaasti vaihtoehtoisia ilmaisumetodeja. Myös Robert Frippin johtama King Crimson oli uudistujien eturiviä.

Yhdeksän vuoden tauon jälkeen Fripp ja rumpali Bill Bruford siirtyivät King Crimsonin kaanonissa uuteen aikaan, mukanaan ilmiömäisiä muusikkoja. Bassotaiteilija Tony Levin ja kitaristi/vokalisti Adrian Belew saattoivat olla parasta mitä King Crimsonille oli mahdollista tapahtua. Vuosina 1981–1984 innovatiivinen nelikko teki trilogian studioalbumeita, jotka suuntasivat rohkeasti tulevaisuuteen. Näistä ensimmäinen on punakantinen Discipline.

80-luvun Crimsonin soundi toimii kuin hyökyaalto. Irtautuminen 70-lukulaisesta tunnelmasta on merkittävä. Discipline rakentaa paljon paksulle bassosoundille. Levin luo kerrassaan vastustamattomia kudelmia. Yhtä lailla tärkeitä rakennuselementtejä ovat Brufordin perkussiot, jotka elävät muustakin kuin perinteisimmästä virvelirummun pärinästä. Hienovaraisinta liplatusta lienee hieman Pat Metheny Groupin tyyliä sivuava instrumentaali The Sheltering Sky.

Vokalisti Adrian Belew heittäytyy mukaan joka solullaan. Hän tekee monin tavoin vaikutuksen, aseinaan kuulas lauluääni ja puhe. Elephant Talkin ohella A-puolen sulkeva Indiscipline näyttää Belew’n suvereeniuden tunnelmanluojana, mykistävän häiriintyneenä sanansaattajana. Thela Hun Ginjeet sisältää hyvin mielenkiintoisen monologin. Belew toi arvaamattomalla jännitteellään Crimsoniin myös lisää huumoria.

Yhtyeen sielu Robert Fripp hyötyi kvartetin yhteisestä sävellystyöstä selvästi. Musiikin ilo ja tasapaino ovat niin syvällä, että Discipline sisälsi jopa pieniä hittejä. Sekä Elephant Talk että Frame By Frame kulkivat radiossakin vastustamattomalla imulla, joka valtasi sielun. Balladi Matte Kudasai liukuu kuin laiva aalloissa. Frippin tolkuton kitarakaahaaminenkin istui 70-lukua lempeämpään yleissoundiin saumattomasti.

King Crimson onnistui vangitsemaan levylle 80-luvun tuotantokulttuurin parhaat puolet. Jazzrock eli muutoksen tilassa, ja niin teki progekin. Crimson-trilogia jatkui seuraavana vuonna albumilla Beat.

Adrian Belew – kitara, laulu
Robert Fripp – kitara, devices
Tony Levin – Stick, bassokitara, laulu
Bill Bruford – rummut
Tuottaja: Rhett Davies

Discipline julkaistiin alun perin LP-levynä vuonna 1981. Remasteroitu 30-vuotisjuhlajulkaisu ilmestyi 2001. Laajennettu CD/DVD-Audio -painos (2011) sisältää erinomaiset monikanavaversiot albumista sekä 12″ Dance mix -version raidasta Elephant Talk. Liitevihkosta löytyy yhtyeen jäsenten pohdintoja neljännen asteen King Crimsonin muotoutumisesta.

Levyhyllyt:
King Crimson | studioalbumit
In The Court Of The Crimson King (1969)
In The Wake Of Poseidon (1970)
Lizard (1970)
Islands (1971)
Larks’ Tongues In Aspic (1973)
Starless And Bible Black (1974)
Red (1974)
Discipline (1981)
Beat (1982)
Three Of A Perfect Pair (1984)
THRAK (1995)
The ConstruKction Of Light (2000)
The Power To Believe (2003)

Lue lisää:
Smith, Sid: In The Court Of King Crimson, 346 s. (Helter Skelter, 2001).
Tamm, Eric: Robert Fripp – From King Crimson To Guitar Craft, 242 s. (Faber & Faber, 1990).

Muista boksit:
Toimitus suosittelee historiikkien rinnalle paria King Crimsonin boksia, joita on saatavana kirjastoissakin.
King Crimson: The 21st Century Guide To King Crimson, Volume Two 1981–2003 (DGM, 2004) sisältää 4 CD-levyä. Mukana on 28-sivuinen vihko, jossa päiväkirjamaisesti etenevää bändihistoriaa ja triviaa.
King Crimson: The Essential King Crimson – Frame By Frame (EG, Virgin, 1991), mukana LP-levyn kokoinen yli 60-sivuinen liitevihko.

Tuomas Pelttari

King Crimson: Discipline (1981).

King Crimson: Discipline (1981).