Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles – King Crimsonia geeneissä?

Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles (Discipline Global Mobile, 2011)

Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles – A King Crimson ProjeKct.Mitä tehdä jos ikävöi uutta musiikkia King Crimsonilta? Studioalbumia onkin odoteltu pitkään: toistaiseksi uusin levy The Power To Believe ilmestyi jo 2003. Onneksemme tarjolla on ollut myös King Crimsonin sivuprojekteja. Moninaiset rinnakkaiselossa toimivat kokoonpanot – eräänlaiset geenisekoitukset – yltävät moniulotteiseen improvisaatioon.

“Emoyhtyeen” kuusihenkisen 90-luvun ja vuosituhannen vaihteen inkarnaatioiden vierellä on siis tapahtunut paljon. Levytyssarja ProjeKcts kehkeytyy monista eri keikkakokoonpanoista, joista osa on myös levyttänyt. Ensimmäiset ProjeKct-albumit ilmestyivät jo 90-luvun lopulla. Yksi sarjan popmaisimmista oksista on vuonna 2011 julkaistu A Scarcity Of Miracles. Levytyksen isinä ovat toimineet Jakko Jakszyk, Robert Fripp ja Mel Collins. Levyn alanimekkeenä lukee asiaan kuuluvasti A King Crimson ProjeKct.

* * *

JFC:n biisien atakissa voi tuntea vienon 80-lukulaisia sävyjä. Haikeiden syntikkamaisten aaltojen keskeltä ponnistaa sekä lauluntekijyyttä, fuusiota että popmusiikkia, hieman The Police-vokalisti Stingin soolouran tyyliin. Aloitusraita tuo mieleen Gordon Sumnerin debyyttialbumin The Dream Of The Blue Turtles. Jakko Jakszykin äänestä löytyy sekä perinnettä että popsensibiliteettia. Mielessä käyvät myös Jackson Browne, Peter Cetera, Steven Wilson ja Peter Gabriel.

Nimikappale luo pohjan koko albumille. Jakko Jakszykin rauhallinen ääni luo kiehtovan ongelmattoman tilan. Unenomainen svengi projektin hallitsee koko albumia. Sen keskiössä on Jakszyk. Hän vetää Crimson-ProjeKctia todella antaumuksella. Albumin tekstivihkon ja Wikipedian mukaan Jakszyk työsti albumia Frippin kanssa tehtyjen kitaraimprovisaatioiden pohjalta. Biisit hahmottuivat, ja fonisti Collins täydensi lopputulosta. Prosessimaisuus toimii täydellisesti. Lauluntekijyys on ilmiömäistä.

Aina välillä keskeltä yleistä auvoa puhkeaa esiin kitara. Revittelyn sijaan Fripp täydentää kokonaisuutta. Secrets tuntuu ammentavan aavistuksen verran Jeff Beckin modernimmasta kitarasoundista. Gavin Harrisonin viipyilevän letkeä rumputatsi muistuttaa Vinnie Colaiutan hienostunutta klangia. Fonisti Mel Collins liukuu hämmästyttävän lähelle Sakari Kukon soundia. Piirpauke liippaa liki joitain Collinsin jazzrockelementtejä, samoin Theo Travis.

Ultrajännittävä The Other Man suorastaan kiitää tunnelmasta toiseen. Jälkipuoliskon rytmillisyyttä on lähes mahdotonta mieltää saumattomasti biisin alussa kuultavaan rauhaan. Yllätyksenomaisuudesta kehkeytyy jännittävä kokonaisuus. Biisin innovatiivinen eteneminen on todellista juhlaa.

Viimeisenä raitana kuultava The Light Of Day on jäädä hieman irralliseksi, kunnes Fripp ja Collins pääsevät mukaan synapohjaiseen äänimaisemaan. A Scarcity Of Miracles saa kohtalokkaan loppuilmeen.

Jakko M. Jakszyk – kitara, laulu, cheng, kosketinsoittimet
Robert Fripp – kitara, äänimaisemat
Mel Collins – alttosaksofoni, sopraanosaksofoni, huilu

Tony Levin – bassokitara
Gavin Harrison – rummut, lyömäsoittimet
Tuottajat: Robert Fripp & Jakko Jakszyk

Albumista A Scarcity Of Miracles julkaistiin kaksi CD-painosta. Laajempi CD/DVD-A sisältää 5.1-monikanavaversioita ja muuta lisämateriaalia. Albumin nimikappaleen videoraita ei ole nettijakelussa, mutta sisältyy CD/DVD-painokseen. Kysy levyä kirjastostasi.

Lue lisää:
King Crimson: The ProjeKcts, 4 CD-levyä ja liitevihko, (DGM, 1999). Tien eri ProjeKctien moninaisiin ulottuvuuksiin voi aloittaa myös boksista, johon on kerätty neljän kokoonpanon musiikkia. Mukana on myös informatiivinen tekstivihko.

King Crimson kotisivu

Tuomas Pelttari

King Crimson: Three Of A Perfect Pair – 80-luvun trilogia päättyy

King Crimson: Three Of A Perfect Pair (EG Records, 1984)

King Crimson: Three Of A Perfect Pair julkaistiin vuonna 1984.

Brittimuusikko Robert Frippin johtama King Crimson palasi albumintekoon 1980-luvun alussa. Alun perin nimellä Discipline keikkaillut neljähenkinen bändi oli luonteeltaan kiinni hetkessä. Monelle ajan soundi oli 70-lukuun verrattuna kevyempi, kirkkaampi ja helpommin lähestyttävä. Tämän otti huomioon myös King Crimson. Syntyi trilogia studioalbumeita, joista viimeinen on keltakantinen Three Of A Perfect Pair.

Rumpali Bill Bruford riisui ilmaisuaan entistä primitiivisemmäksi. Normaalia rockpeltien ja hihatin jakoa on läsnä varsin vähän. Esimerkiksi Sleepless etenee komeasti virvelin ja bassorummun tahdissa. Pientä lisäväriä tuodaan erilaisista perkussiosta. Rokkaavuus ei kuitenkaan kärsi, niukkuus vain korostaa toteutusten melodisuutta. Ehkä astetta hauraampi lopputulos heijastuu siitä, että Disciplinen ja Beatin tuottaja Rhett Davies ei ole enää mukana.

* * *

Albumi on jaettu kahteen puoleen: Left Side ja Right Side. A-puolena tunnettu Left aloittaa nimikappaleella. Tyypilliseen tapaan svengi iskee viiveellä, joka purkautuu kertosäkeessä. Verkkainen Model Man kulkee tyylikkäästi vokalisti Adrian Belew‘n viipyilevien venytysten voimalla. Albumin ehkä tunnetuin raita Sleepless muistuttaa Talking Headsin ja The Policen kuulautta.

Syntetisaattoripohjainen Nuages sisältää Frippin valittavan kitarasoolon, joka tuntuu Tony Levinin basson rinnalla juuri oikealta. Instrumentaaleja löytyy lisää B-puolelta. Minimalistisesti alkava Industry luo pelottavan ilmapiirin. Keskivaiheilla yllättävä seinäkellomainen nakutus muistuttaa hetkellisesti 80-luvun alun TV-sarjasta Safiiri ja Teräs. Dig Me ja No Warning tuovat esiin Brufordin free-tyylistä improvisaatiota.

Selkeästi 70-lukulaisin fiilis iskee B-puolen lopussa. Instrumentaali Larks’ Tongues In Aspic Part III on kunnianosoitus menneeseen päin, mutta samalla voi aavistaa jotain tulevasta. Larks’ III ei ole valtavan kaukana King Crimsonin tunnelmasta 90-luvulla. Keltakantista levyä seurasi 10 vuoden levytystauko, mutta tie pysyi auki. Paluualbumi THRAK ilmestyi vuonna 1995.

Adrian Belew – laulu, nauhalliset ja nauhattomat kitarat
Robert Fripp – kitara
Tony Levin – bassokitara, Stick, syntetisaattori, taustalaulu
Bill Bruford – akustiset ja sähköiset rummut
Tuottaja: King Crimson

Three Of A Perfect Pair julkaistiin alun perin maaliskuussa 1984. Kirjastosta kannattaa etsiä toistaiseksi uusin remaster vuodelta 2001. Kaksi levyä sisältävä CD/DVD-A julkaistaneen 2016.

Levyhyllyt:
King Crimson | studioalbumit
In The Court Of The Crimson King (1969)
In The Wake Of Poseidon (1970)
Lizard (1970)
Islands (1971)
Larks’ Tongues In Aspic (1973)
Starless And Bible Black (1974)
Red (1974)
Discipline (1981)
Beat (1982)
Three Of A Perfect Pair (1984)
THRAK (1995)
The ConstruKction Of Light (2000)
The Power To Believe (2003)

Lue lisää:
King Crimson: Absent Lovers – Live In Montreal 1984. 2CD + 20-sivuinen liitevihko. Oivallinen livetaltiointi 80-luvun kokoonpanon loppusuoralta.
Smith
, Sid: In The Court Of King Crimson, 346 sivua. (Helter Skelter, 2001).
Tamm, Eric: Robert Fripp – From King Crimson To Guitar Craft, 242 sivua. (Faber & Faber, 1990).

Muista boksit ja kokoelmat:
Toimitus suosittelee historiikkien rinnalle paria King Crimsonin boksia, joita on saatavana kirjastoissakin.
King Crimson: The 21st Century Guide To King Crimson, Volume Two 1981–2003 (DGM, 2004) sisältää 4 CD-levyä. Mukana on 28-sivuinen vihko, jossa päiväkirjamaisesti etenevää bändihistoriaa ja triviaa.
King Crimson: The Essential King Crimson – Frame By Frame (EG, Virgin, 1991) 4CD, mukana LP-levyn kokoinen yli 60-sivuinen liitevihko.

King Crimson kotisivu

Tuomas Pelttari

King Crimson: Three Of A Perfect Pair (1984).

King Crimson: Three Of A Perfect Pair (1984).

King Crimson: Beat – neuroottisuuden ja kauneuden rajalla

King Crimson: Beat (EG Records, 1982)

King Crimsonin albumi Beat julkaistiin vuonna 1982.80-luvun King Crimson lähti toteuttamaan progeaan uudella ilmeellä. 70-luvun henkilövaihdoksiin verrattuna yhtye eli pysyvyyden aikaa. Kokoonpano vakiintui muutaman vuoden ajaksi nelihenkiseksi kun Robert Fripp ja Bill Bruford sekä huippumuusikot Adrian Belew ja Tony Levin yhdistivät voimansa. Levytysten suhteen yhtyeen odotettu paluu toteutui trilogiana. 1981 julkaistu Discipline sai jatkoa sinikantisesta albumista Beat.

Trilogian kakkososa Beat tuntuu yleisilmeeltään edeltävää levyä rauhattomammalta, jopa neuroottiselta.Yhdysvaltalaisiin beat-runoilijoihin viittaava Neal And Jack And Me starttaa albumin jyräävästi. Disciplineen verrattuna hieman kuivempi soundi korostaa sävellyksen haastavuutta. Raidan loppupuolella kertosäe tuo esiin vokalisti Belew’n viettelevämpää tonea. B-puolen avaava Neurotica tuntuu puhesäkeistöineen kaaokselta, mutta taipuu sittenkin myös crimsonmaiseen kauneuteen. Päätösraita Requiem tuntuu aina tervetulleelta jazzrock-haasteelta.

Tiukan rypistyksen rinnalla Beat pitää sisällään myös kauniimpaa musiikkia. Kovia raitoja vasten Two Hands tuntuu pitkään etsityltä avaimelta albumin sisään. Instrumentaali Sartori In Tangierin viehko pulssi vie mukanaan. Myös singleraita Heartbeat toimii rytinän vastavoimana. Melodisuus on huipussaan.

Sisäänpäin kääntynyt tunnelma on Beatin hallitsevin elementti. Klaustrofobisesta vireestä hypättiin reippaasti eteenpäin kaksi vuotta myöhemmin julkaistulla studioalbumilla Three Of A Perfect Pair. Trilogia päättyi avoimempaan suuntaan.

Adrian Belew – kitara, laulu
Robert Fripp – kitara, urut, Frippertronics
Tony Levin – Stick, bassokitara, laulu
Bill Bruford – rummut
Tuottaja: Rhett Davies

Beat julkaistiin alun perin LP-levynä vuonna 1982. CD-painoksista suositeltavin lienee 2004 julkaistu remasterointi 30th Anniversary Edition (DGM). Laajennettu CD/DVD-A ilmestynee alkuvuodesta 2016.

Levyhyllyt:
King Crimson | studioalbumit
In The Court Of The Crimson King (1969)
In The Wake Of Poseidon (1970)
Lizard (1970)
Islands (1971)
Larks’ Tongues In Aspic (1973)
Starless And Bible Black (1974)
Red (1974)
Discipline (1981)
Beat (1982)
Three Of A Perfect Pair (1984)
THRAK (1995)
The ConstruKction Of Light (2000)
The Power To Believe (2003)

Lue lisää:
Smith, Sid: In The Court Of King Crimson, 346 sivua. (Helter Skelter, 2001).
Tamm, Eric: Robert Fripp – From King Crimson To Guitar Craft, 242 sivua. (Faber & Faber, 1990).

Muista boksit:
Toimitus suosittelee historiikkien rinnalle paria King Crimsonin boksia, joita on saatavana kirjastoissakin.
King Crimson: The 21st Century Guide To King Crimson, Volume Two 1981–2003 (DGM, 2004) sisältää 4 CD-levyä. Mukana on 28-sivuinen vihko, jossa päiväkirjamaisesti etenevää bändihistoriaa ja triviaa.
King Crimson: The Essential King Crimson – Frame By Frame (EG, Virgin, 1991), mukana LP-levyn kokoinen yli 60-sivuinen liitevihko.

King Crimson kotisivu

Tuomas Pelttari

King Crimsonin albumi Beat julkaistiin vuonna 1982.

King Crimson: Beat (1982).

King Crimson: Discipline – uuden progen äärellä

King Crimson: Discipline (EG Records, 1981)

King Crimson: Discipline (1981).80-luvun alku toi monet progressiivisen rockin suurnimet hivenen yllättävään tilanteeseen. Jotkut kokoonpanot uudistuivat punk rockin ja uuden aallon vanavedessä, toiset lopettivat kokonaan. Monille muutoksesta kasvoi voimavara. Esimerkiksi Yes, Genesis ja Rush etsivät innokkaasti vaihtoehtoisia ilmaisumetodeja. Myös Robert Frippin johtama King Crimson oli uudistujien eturiviä.

Yhdeksän vuoden tauon jälkeen Fripp ja rumpali Bill Bruford siirtyivät King Crimsonin kaanonissa uuteen aikaan, mukanaan ilmiömäisiä muusikkoja. Bassotaiteilija Tony Levin ja kitaristi/vokalisti Adrian Belew saattoivat olla parasta mitä King Crimsonille oli mahdollista tapahtua. Vuosina 1981–1984 innovatiivinen nelikko teki trilogian studioalbumeita, jotka suuntasivat rohkeasti tulevaisuuteen. Näistä ensimmäinen on punakantinen Discipline.

80-luvun Crimsonin soundi toimii kuin hyökyaalto. Irtautuminen 70-lukulaisesta tunnelmasta on merkittävä. Discipline rakentaa paljon paksulle bassosoundille. Levin luo kerrassaan vastustamattomia kudelmia. Yhtä lailla tärkeitä rakennuselementtejä ovat Brufordin perkussiot, jotka elävät muustakin kuin perinteisimmästä virvelirummun pärinästä. Hienovaraisinta liplatusta lienee hieman Pat Metheny Groupin tyyliä sivuava instrumentaali The Sheltering Sky.

Vokalisti Adrian Belew heittäytyy mukaan joka solullaan. Hän tekee monin tavoin vaikutuksen, aseinaan kuulas lauluääni ja puhe. Elephant Talkin ohella A-puolen sulkeva Indiscipline näyttää Belew’n suvereeniuden tunnelmanluojana, mykistävän häiriintyneenä sanansaattajana. Thela Hun Ginjeet sisältää hyvin mielenkiintoisen monologin. Belew toi arvaamattomalla jännitteellään Crimsoniin myös lisää huumoria.

Yhtyeen sielu Robert Fripp hyötyi kvartetin yhteisestä sävellystyöstä selvästi. Musiikin ilo ja tasapaino ovat niin syvällä, että Discipline sisälsi jopa pieniä hittejä. Sekä Elephant Talk että Frame By Frame kulkivat radiossakin vastustamattomalla imulla, joka valtasi sielun. Balladi Matte Kudasai liukuu kuin laiva aalloissa. Frippin tolkuton kitarakaahaaminenkin istui 70-lukua lempeämpään yleissoundiin saumattomasti.

King Crimson onnistui vangitsemaan levylle 80-luvun tuotantokulttuurin parhaat puolet. Jazzrock eli muutoksen tilassa, ja niin teki progekin. Crimson-trilogia jatkui seuraavana vuonna albumilla Beat.

Adrian Belew – kitara, laulu
Robert Fripp – kitara, devices
Tony Levin – Stick, bassokitara, laulu
Bill Bruford – rummut
Tuottaja: Rhett Davies

Discipline julkaistiin alun perin LP-levynä vuonna 1981. Remasteroitu 30-vuotisjuhlajulkaisu ilmestyi 2001. Laajennettu CD/DVD-Audio -painos (2011) sisältää erinomaiset monikanavaversiot albumista sekä 12″ Dance mix -version raidasta Elephant Talk. Liitevihkosta löytyy yhtyeen jäsenten pohdintoja neljännen asteen King Crimsonin muotoutumisesta.

Levyhyllyt:
King Crimson | studioalbumit
In The Court Of The Crimson King (1969)
In The Wake Of Poseidon (1970)
Lizard (1970)
Islands (1971)
Larks’ Tongues In Aspic (1973)
Starless And Bible Black (1974)
Red (1974)
Discipline (1981)
Beat (1982)
Three Of A Perfect Pair (1984)
THRAK (1995)
The ConstruKction Of Light (2000)
The Power To Believe (2003)

Lue lisää:
Smith, Sid: In The Court Of King Crimson, 346 s. (Helter Skelter, 2001).
Tamm, Eric: Robert Fripp – From King Crimson To Guitar Craft, 242 s. (Faber & Faber, 1990).

Muista boksit:
Toimitus suosittelee historiikkien rinnalle paria King Crimsonin boksia, joita on saatavana kirjastoissakin.
King Crimson: The 21st Century Guide To King Crimson, Volume Two 1981–2003 (DGM, 2004) sisältää 4 CD-levyä. Mukana on 28-sivuinen vihko, jossa päiväkirjamaisesti etenevää bändihistoriaa ja triviaa.
King Crimson: The Essential King Crimson – Frame By Frame (EG, Virgin, 1991), mukana LP-levyn kokoinen yli 60-sivuinen liitevihko.

Tuomas Pelttari

King Crimson: Discipline (1981).

King Crimson: Discipline (1981).

No-Man: Together We’re Stranger – eteerisen popin lähteellä

No-Man: Together We’re Stranger (Snapper Music, Kscope, 2003)

No-Man: Together We're Stranger julkaistiin alun perin vuonna 2003. Albumi on yhtyeen viides.Brittiläisten Tim Bownessin ja Steven Wilsonin kokoonpano No-Man perustettiin 80-luvun puolivälin jälkeen. Nelihenkiseksi kasvanut yhtye muovautui 90-luvun aikana lopulta duoksi, jonka levytyksissä on ollut mukana tunnettuja muusikkoja.

Dancen ja triphopinkin soundeja kokeillut bändi tunnetaan nykyään voimallisesta dream popista, jota koristavat verkkaiset perkussiot ja Bownessin raukea ääni. Wilsonin  monista kokoonpanoista No-Man on jäänyt aivan syyttä Porcupine Treen ja Blackfieldin varjoon.

Wilsonin (s. 1967) eteerinen instrumentaatio ja Bownessin (s. 1963) lauluääni ovat olleet loistokas yhdistelmä alusta asti. Jo vuonna 1990 julkaistu single Days In The Trees herätti median huomion. Yhtyeen ensimmäinen albumi Loveblows & Lovecries julkaistiin 1993. Seuraavana vuonna ilmestynyt Flowermouth oli jo astetta mietteliäämpi kokonaisuus, jolla olivat mukana Robert Fripp ja Mel Collins.

Viides albumi Together We’re Stranger tuntuu varmaotteisen bändin taideteokselta. Musiikki on kuulasta, täynnä kirkkautta. All The Blue Changes ja albumin koko A-puoli leijuu hiljalleen ilmassa kuin suuri saippuakupla. Carl Gloverin valokuvat ja design tukevat tunnelmaa täydellisesti. Isommalla kokoonpanolla No-Man toimii myös livenä.

Bowness laulaa totutusti varsin tunteisiinkäyvästi, ja yhdessä perkussioiden kanssa tunnelma kasvaa osiaan suuremmaksi. B-puolen lähes leirinuotiomaisesti alkava Photographs In Black And White muuttaa puolivälissä muotoaan ja ponnistaa kohti kohtalokasta loppua. Sävellykset paljastavat piilossa olevat rikkautensa.

* * *

Huomaamattomista tunnelmanvaihdoksista heijastuu 90-luvun alkupuolella hajonnut Talk Talk, jossa tuottaja Tim Friese-Greene ja laulaja Mark Hollis saivat aikaan hämmästyttäviä äänimaisemia. Erityisesti yhtyeen viimeiseksi jäänyt studioalbumi Laughing Stock (1991) on paikoin lähellä No-Manin soundia. Together We’re Stranger kuulostaa siltä, että vuosien musiikilliset ponnistukset taiteen eteen kannattivat. Harvempi instrumentaatio palkitsee. Vähemmän on enemmän.

Tim Bowness – laulu
Steven Wilson – instrumentit

Ben Castle – klarinetti, bassoklarinetti, huilu
David Picking – trumpetti, electronics, lyömäsoittimet
Michael Bearpark – kitara
Stephen Bennett – noise, urut, lautanen
Peter Chilvers – Space Bass, bassokitara
Roger Eno – harmoni
Tuottajat: Steven Wilson ja Tim Bowness

* * *

Together We’re Stranger julkaistiin alun perin 2003 (Kscope). LP-painos julkaistiin kaksi vuotta myöhemmin (Tonefloat, 2005). Kannattaa etsiä kirjastosta myös kahden levyn versio (CD+DVD) vuodelta 2007. Uusi painos sisältää albumin 5.1-versiona.

No-Man pitää määrittelemättömän pituista taukoa, mutta sekä Wilson että Bowness tekevät soolouraa. Wilsonin neljäs albumi Hand. Cannot. Erase. julkaistiin helmikuussa 2015. Bowness kolmas soololevy Stupid Things That Mean The World seurasi heinäkuussa.

Katso DVD:
No-Man: Mixtaped, 201 min. (No-Man, 2009).

No-Man kotisivu
Tim Bowness kotisivu
Steven Wilson kotisivu

Tuomas Pelttari

No-Man: Together We're Stranger (2003).

No-Man: Together We’re Stranger (2003).