Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason – rentoa jatkoaikaa huipulla

Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason (Pink Floyd Music, EMI Records, 1987)

Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason (1987).Yllätys oli melkoinen kun David Gilmourin kitara soi radiossa vuonna -87 nimen Pink Floyd alla. Kahdeksan vuotta The Wall-tuplalevyn ja neljä The Final Cutin jälkeen markkinoilla todella oli bändin tuore studioalbumi. Tilanne tuntui kutkuttavana monin tavoin. Jo 1970-luvun puolivälistä lähtien suvereenina musiikillisena johtajana kunnostautunut Roger Waters oli riitautunut bändikavereidensa kanssa. Lopulta yksi oli poissa. Gilmour ja Nick Mason olivat Richard Wrightin avustamana kolmisin Pink Floyd. Millainen olisi yhtyeen musiikillinen jälki ilman Watersia? Progea vai mainstreamia keskitien rokkia? Kenties yhtä suuri menestys kuin ajanhenkinen ja ällistyttävän kaupallinen Genesis-levy Invisible Touch?

Pink Floyd nousi yhdeksi maailman tunnetuimmista bändeistä The Dark Side Of The Moonin ja sen jälkeen tehtyjen levytysten ansiosta. Waters sävelsi määrätietoisesti eikä välttämättä tarvinnut kovin paljon apua työhönsä. The Final Cut (1983) oli jo lähellä olla Watersin sooloalbumi, niin vähän Gilmour ja Mason olivat mukana. Kosketinsoittaja/laulaja Richard Wright (1943–2008) oli jäänyt bändistä jo aiemmin. Kahdentoista studioalbumin jälkeen oltiin hajoamispisteessä.

Kuka saisi pitää nimen Pink Floyd? Gilmour ja Mason saivat oikeuden nimen, Waters sai itselleen konseptin The Wall. Soolouran sijaan kitaristi/laulaja Gilmour halusi viedä Pink Floydin askeleen eteenpäin. Mukaan tulivat rumpali Nick Mason ja The Wallin tuottaja Bob Ezrin. Näytön paikka oli ilmeinen, sillä Gilmourin soololevyltä About Face (1984) jäi tuottaja Ezrinin kanssa paljon petrattavaa. Alun perin Gilmourin tulevalle sooloalbumille suunnattua materiaalia tuotettiin huolellisemmassa yhteistyössä. Sävellyksiä olivat mukana tekemässä Ezrin, Anthony Moore ja Roxy Musicin kitaristi Phil Manzanera.

Syksyksi -87 julkaistu Pink Floydin paluualbumi pakattiin komeisiin Storm Thorgersonin suunnittelemiin kansikuviin. Mietteliäs ja virtaviivaistunut rockpoljento nojaa vahvasti Ezrininin tunnelmanluontiin. Levy alkaa soutamisen äänillä ja samplemaisella puheensorinalla, ja kohoaa pariksi minuutiksi pastoraalisiin kosketinsoitintunnelmiin. Gilmourin krominhohtoinen kitarasoundi virittelee elonmerkkejä. 80-lukulaista estetiikkaa kuullaan singleraidalla Learning To Fly. Sitä komistaa uskallusta ja leap of faith -sanomaa viestivä video.

Watersin tiukasti vaalima purevuus ja saarnamiehen elkeet ovat poissa. Gilmourin vahvuudet laulajana kannatti tuoda esiin. Hänen äänensä maalaa maisemia kaihoisan kauniisti, aivan toisin kuin Watersin viiltävä realismi. Poissa on myös Pink Floydissa vallinnut teemallisuus. Tilalla on enemmän omillaan olevia teoksia.

Gilmour taitaa rockhymnin rakentamisen. On The Turning Away lähtee liikkeelle koskettimien ja akustisen kitaran rauhassa. Onnistuneen mahtipontinen sävel istuu erinomaisesti kaiutettujen rumpujen, kitarasoolojen ja riipivän urkuvärinän maailmaan. Hymni voimaantuu entisestään kun Pink Floydin tavamerkkinen tempon tuplaus tapahtuu.

Synaperkussioiden avittama Yet Another Movie saattoi hämmentää aiempaan Floyd-soundiin tottuneita. Hitaasti pulppuava mahtipontisuus on jälleen läsnä, ehkä möhkälemäisempänä kuin Floydilla koskaan. Tempon edestakaiset muutokset kääntävät tunnelmaa juuri oikealla hetkellä. Taustalla kuuluvat lähes huomaamattomat puheosuudet ovat periaatteessa korneja, mutta luovat jännitettä.

B-puolen keskivaiheen A New Machine kertoo karua kieltä. Jostain lakonian ja hädän puolivälistä kuuluu David Gilmour:

– I have always been here
I have always looked out from behind these eyes
It feels like more than a lifetime.

– Do you ever get tired of the waiting?
Do you ever get tired of being in there?
Don’t worry, nobody lives forever
Nobody lives forever.

Terapeuttinen ote lävistää biisiä muutenkin. Kireä jousi kirskuu läpi mahtailevan musiikin. Se ikään kuin tyytyy osaansa, mutta todella tyytyväisenä. Päätösraita Sorrow’n surumielisenä viestinä tuntuu olevan väistämättömyys: bändin on jatkettava vaikeiden raastupajuttujenkin läpi omaan suuntaan. Watersin bassokuviot korvaa konemainen hypnoosi. Se toimii hienosti, vaikka onkin valovuosien päässä Floydin 60-luvun psykedelisorgaanisesta alkutuotannosta. Sorrow toi Gilmourin käsiin vahvan alustan jumalaiselle kitaroinnille. Lopputulos on hengittävä kokonaisuus, rasittavan pönötyksen vastakohta.

Pink Floyd saavutti albumillaan paljon. Maailmankiertue sai valtavasti yleisöä. Keikat olivat monille ainut livekontakti Pink Floydin musiikkiin. Kesäkuussa -89 bändi teki keikan myös Lahdessa. Konsertit olisivat varmasti onnistuneet ilman Momentary Lapsea, mutta uusi materiaali toi livebändille itseluottamusta. Livetupla Delicate Sound Of Thunder dokumentoi kunnon bändin, ei rahantekokonetta.

David Gilmour – kitara, laulu, kosketinsoittimet, sekvensserit
Nick Mason – rummut, efektit

Richard Wright – piano, laulu, Kurzweil, Hammond-urut
Tony Levin – bassokitara, Stick
Jim Keltner – rummut
Steve Forman – lyömäsoittimet
Jon Carin – kosketinsoittimet
Tom Scott – alttosaksofoni, sopraanosaksofoni
Scott Page – tenorisaksofoni
Carmine Appice – rummut
Pat Leonard – syntetisaattorit
Bill Payne – Hammond-urut
Michael Landau – kitara
John Halliwell – saksofoni
Darlene Koldenhaven – taustalaulu
Phyllis St. James – taustalaulu
Donnie Gerrard – taustalaulu
Tuottajat: Bob Ezrin & David Gilmour

Bändin diskografiassa A Momentary Lapse Of Reason jää ilman hyvää vertailukohtaa. Tutustumisen yhteydessä voi tarkastella pariakin Watersin levytystä samoilta ajoilta. The Pros & Cons Of Hitch-hiking ja soundtrack When The Wind Blows saivat kesällä -87 jatkoksi modernilta kuulostavan albumin Radio K.A.O.S. Myös Waters otti osansa läpitunkevan 80-lukulaisesta tuotantoestetiikasta. A Momentary Lapse Of Reason sai uuden vinyylijulkaisun tammikuussa 2017, osana huippuluokan remasters-sarjaa.

Pink Floydin tarina jatkui vuonna 1994 julkaistulla levytyksellä The Division Bell. Viimeisin käänne studiosta on pääosin instrumentaalinen albumi The Endless River. Gilmour on pitänyt yllä verkkaista ja varsin tasokasta soolouraa, samoin Waters.

Tuomas Pelttari

Levyhyllyt:
Pink Floyd | studioalbumit
The Piper At The Gates Of Dawn (EMI, 1967)
A Saucerful Of Secrets (1968)
More (1969)
Ummagumma (1969)
Atom Heart Mother (1970)
Meddle (1971)
Obscured By Clouds (1972)
The Dark Side Of The Moon (1973)
Wish You Were Here (1975)
Animals (1977)
The Wall (1979)
The Final Cut (1983)
A Momentary Lapse Of Reason (1987)
The Division Bell (1994)
The Endless River (2014)

Studioalbumien sarjasta on julkaistu kaksi kattavaa CD-boksia: Oh By The Way (2007) sekä Discovery (2011). Kysy bokseja ja kirjallisuutta kotikirjastostasi.

Lue lisää:
Blake, Mark: Pigs Might Fly – The Inside Story Of Pink Floyd. (Aurum, 2007)
Blake, Mark: Pigs Might Fly – The Inside Story Of Pink Floyd, 448 sivua. (Aurum Entertainment, laajennettu painos, 2013)
Harris, John: The Dark Side Of The Moon – The Making Of The Pink Floyd Masterpiece, 186 sivua. (Fourth Estate, 2005).
Mason, Nick: Inside Out – A Personal History Of Pink Floyd, 384 sivua. (Phoenix, 2005)
Mason, Nick: Inside Out – A Personal History Of Pink Floyd, 416 sivua. (Weidenfeld & Nicolson, päivitetty painos, 2017)
Pajuniemi, Matti: Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979, 384 sivua. (Suomen musiikkikirjastoyhdistys, 2013).
Romano, Will: Mountains Come Out Of The Sky – The Illustrated History Of Prog Rock, 246 sivua. (Backbeat Books, 2010).
Schaffner, Nicholas (J. Pekka Mäkelä, kääntäjä): Pink Floydin odysseia, 511 sivua. (Johnny Kniga, 2006).
Snider, Charles: The Strawberry Bricks Guide To Progressive Rock, 362 sivua. (Strawberry Bricks, 2007).
Whiteley, Sheila: The Space Between The Notes – Rock And The Counter-Culture, 118 sivua. (Routledge, 2002).

Katso DVD:
Pink Floyd: Pink Floyd In Concert – Delicate Sound Of Thunder, 91 min. (Pink Floyd (1987), Picture Music International, 1989).

Pink Floyd kotisivu

Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason (1987).

Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason (1987).

Pink Floyd: The Dark Side Of The Moon – avain maailmanmenestykseen

Pink Floyd: The Dark Side Of The Moon (Harvest, EMI, 1973)

Pink Floyd: The Dark Side Of The Moon (1973).Albumin The Dark Side Of The Moon tunnistaa ajattomaksi klassikoksi monesta seikasta. Levytys on yhtä aikaa perinteinen ja moderni. Saumaton rockalbumi, joka flirttailee space rockin ja progen kanssa, mutta on silti helposti omaksuttava kokonaisuus. Se ei ole liian vaikea, eikä liian helppo. Se ei kulu, vaan taistelee vaivatta aikaa vastaan. Levy erottuu avattavan gatefold-kantensakin ansiosta. Ikonisen prisma-aiheisen levynkannen suunnitteli Hipgnosis.

Vuodesta 1973 eteenpäin nelihenkinen Pink Floyd keskittyi albumikokonaisuuksiin entistä huolellisemmin. Levytyksistä kehkeytyi dynaamisia ja varsin suosittuja taideteoksia, jotka ovat rockmusiikin historiaa. Näistä kuuluisin on The Dark Side Of The Moon. Maaliskuussa 1973 julkaistun LP:n molemmat puolet lipuvat legendaarisesta biisistä toiseen: A-puoli selkeästi bändin yhteistyössä, B-puoli taas erityisesti Roger Watersin sävellysten voimalla.

Käsillä oli Pink Floydin kaupallinen läpimurto. Yhtye ehti juhlia brittilistan ykkössijaa jo vuonna 1970 kun Atom Heart Mother ilmestyi, mutta kestävämpi menestys oli vasta tulossa. TDSOTM teki yhtyeestä yhden maailman suosituimmista. Levyn voittokulku jatkuu yhä: viime joulukuussa TDSOTM oli Billboardin listalla sijalla 13. Tammikuussa 2015 listaviikkoja on yhteensä häkellyttävät 895.

* * *

Yksi albumin ansioista on sen luoma tunnelma tarinasta. Se ilmenee Watersin kirjoittamissa sanoituksissa, mutta tulee lähelle myös musiikin välityksellä. Varsinaisesta juonesta ei ole varmuutta, mutta kertomuksen kaltainen kokonaisuus viehättää poikkeuksellisen paljon.

Sydämen rauhallinen lepopulssi aloittaa matkan. Intron syvä tunnelma tuntuu vatsassa asti. Seesteinen Breathe keskittyy hengittämiseen, mutta vain hetkeksi. Kiihdytys käy pelottavan kiihkeäksi, kun nopeatempoinen On The Run kiitää räjähdyksen kaltaiseen pysähdykseen. Elämän äkkisyvä tulee eteen silmänräpäyksessä. Kellojen kalkkeessa herätään jälleen todellisuuteen, eikä arkea pääse pakoon. Vai pääseekö sittenkin? The Great Gig In The Sky on kuin ansaittu vapaapäivä, pako rutiineista. Kuuluisan soolon sävelsi ja lauloi Clare Torry.

Raha ja kateus nostavat ilkeästi päätään B-puolen alussa. Money kertoo vaurauden pelastavasta voimasta, johon kannattaa uskoa – jos aikoo pärjätä maailmassa. Reteä saksofonisoolo kulkee komeasti Watersin kuuluisan riffin vierellä. Menestyksen maku jatkuu David Gilmourin pitkällä kitarasoololla, samalla kun tahtilaji vaihtuu suorempaan.

Us And Them pohtii sosiaalista kanssakäymistä. Paatoksen jälkeen yllättävän irrotteleva jami Any Colour You Like rentouttaa ennen loppuhuipennusta Brain Damage/Eclipse. Lopun mantrassa kuullaan jo merkkejä Roger Watersin tavaramerkiksi nousseesta fraseerauksesta. Samalla kun Waters nousi bändin tärkeimmäksi säveltäjäksi, hänestä kasvoi muutamassa vuodessa myös poikkeuksellisen ilmaisuvoimainen vokalisti Gilmourin ja Richard Wrightin rinnalle. Pink Floydin suurmenestys jatkui 1970-luvulla edelleen albumeilla Wish You Were Here, Animals ja The Wall.

David Gilmour – laulu, kitara, VSC3
Nick Mason: rummut, lyömäsoittimet, nauhaefektit
Richard Wright: kosketinsoittimet, laulu, VCS3
Roger Waters: bassokitara, laulu, VCS3, nauhaefektit
Tuottaja: Pink Floyd

Alun perin maaliskuussa 1973 julkaistu The Dark Side Of The Moon on saanut useita uusintapainoksia. 1994 remasteroitu CD ilmestyi jälleen uutena remasterina vuonna 2011. Painoksia julkaistiin kolme erilaista: Remastered 1CD, Experience Edition 2CD sekä mm. DVD- ja Blu-ray-levyt sisältävä Immersion Edition Box Set. Boksissa on mukana myös albumin 5.1-miksaus.

Albumin SACD-laitos 30th Anniversary Edition julkaistiin 2003.

Levyhyllyt:
Pink Floyd | studioalbumit
The Piper At The Gates Of Dawn (EMI, 1967)
A Saucerful Of Secrets (1968)
More (1969)
Ummagumma (1969)
Atom Heart Mother (1970)
Meddle (1971)
Obscured By Clouds (1972)
The Dark Side Of The Moon (1973)
Wish You Were Here (1975)
Animals (1977)
The Wall (1979)
The Final Cut (1983)
A Momentary Lapse Of Reason (1987)
The Division Bell (1994)
The Endless River (2014)

Studioalbumien sarjasta on julkaistu kaksi kattavaa CD-boksia: Oh By The Way (2007) sekä Discovery (2011). Kysy bokseja ja kirjallisuutta kotikirjastostasi.

Lue lisää:
Blake, Mark: Pigs Might Fly – The Inside Story Of Pink Floyd. (Aurum, 2007)
Blake, Mark: Pigs Might Fly – The Inside Story Of Pink Floyd, 448 sivua. (Aurum Entertainment, laajennettu painos, 2013)
Harris, John: The Dark Side Of The Moon – The Making Of The Pink Floyd Masterpiece, 186 sivua. (Fourth Estate, 2005).
Mason, Nick: Inside Out – A Personal History Of Pink Floyd, 384 sivua. (Phoenix, 2005)
Mason, Nick: Inside Out – A Personal History Of Pink Floyd, 416 sivua. (Weidenfeld & Nicolson, päivitetty painos, 2017)
Pajuniemi, Matti: Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979, 384 sivua. (Suomen musiikkikirjastoyhdistys, 2013).
Romano, Will: Mountains Come Out Of The Sky – The Illustrated History Of Prog Rock, 246 sivua. (Backbeat Books, 2010).
Schaffner, Nicholas (J. Pekka Mäkelä, kääntäjä): Pink Floydin odysseia, 511 sivua. (Johnny Kniga, 2006).
Snider, Charles: The Strawberry Bricks Guide To Progressive Rock, 362 sivua. (Strawberry Bricks, 2007).
Whiteley, Sheila: The Space Between The Notes – Rock And The Counter-Culture, 118 sivua. (Routledge, 2002).

Katso DVD/Blu-ray:
Classic Albums – Pink Floyd: The Making Of The Dark Side Of The Moon, 85 min. (Pink Floyd Music Limited, 2003).

Pink Floyd kotisivu.

Tuomas Pelttari